• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

FC Haka 2007

Aloittaja Keskilinkki, 31.10.2006 klo 12:00:07

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Arpin Lusène

Stranvallkaan ei ole omimmillaan laitapuolustajana. Ennen tätä kautta en muista nähneeni miehen pelaavan pakkina, joten siihen nähden ihan mukiinmenevä suoritus eilenkin.

Vastapallo

#1326
k

elhadjidiouf

Olipahan melkoista kurapaskaa eilen, Honka olisi voinut latoa toisella puoliajalla ainakin 3 maalia jos sillä olisi Veikkausliigatason hyökkääjiä. No eipä tuo eilinen esitys mikään yllätys ollut varsinkaan kun puolustuksen pelinrakentelu oli hyvin pitkälti ROISKROISK, mutta pääasia että varamiehisenäkin saatiin tärkeä piste eikä Tamunkaan mestaruus vielä aivan varma ole, on näitä ennenkin puppeloitu, hongalle vielä :D :keskari:

quinton

#1328
Lainaus käyttäjältä: Kurko - 08.10.2007 klo 16:15:50
Mutta montako kertaa mentiin Japen ohi päätyyn, ei kertaakaan. Siinä mielessä hoiti myös puolustushommansa hyvin. Jopa Strandvall ja aiemmin Holopainen ovat olleet välillä ongelmissa samalla paikalla.

No uuh. Sama tilanne tulee mieleen, minkä Vastapallokin jo mainitsi. Jape höntyili itsensä aivan päättömästi tilanteesa ulos, ei näitä :alas: Lisäksi tuulen raiskaama pulkannaru Otaru 165 senttisellä kropallaan päihitti äkkiseltään ainakin kolmessa kaksinkamppailu tilanteessa Japen. Tilanteet oli vielä täysin "kylki kylkeä vasten" ja niin vain jäi Mattila täysin kakkoseksi niissä tilanteissa. Aivan liian pehmeä, jossain muussa matsissa menisikin tuolla paikalla, mutta jos vähän enemmän joutuu puolustustöihin niin joku muu tuolle paikalle, kiitos.

Laitapuolustaja -oli kyseessä kuka tahansa- tarvitsee kuitenkin tukea myös linkiltä ja mahdollisesti keskustasta. Oli sitten kuinka hyvä pakki tahansa niin kyllä sieltä ohi tullaan jos vastustaja pääsee samalta laidalta kahdella äijällä tai jopa kolmella käytännössä hyökkäämään.

Vastapallo

#1329
k

Osborne

No miten Lahti peli..???Parviainen ja Fowler varmasti pois.....kuka ottaa fowlerin paikan ja mikä ois paras mahdollinen kokoonpano...???
Mun avari:

             Lehtinen
                    Popovitsh
Innanen                     Manninen
       Kauppila Mahlakaarto
Holopainen Viljanen Okkonen Kangaskorpi

....vai ottaako strandvall fowlerin paikan...????mahlakaarto pääsis pelaan ekan kerran omalla paikallaan....

Vastapallo

#1331
k

Ensio

se on selvä että jos haka pelaa tuolla lailla kun honkaa vastaan, voidaan mitalit unohtaa kokonaan :keskari: täysin munaton esitys koko joukkueelta, esimerkkinä mannisen pään pyörittely kun honkalaiset menivät heittämällä ohi parilla terävällä syötöllä

hakan pelaajista ei oikein kukaan säväyttänyt ja tasotus loppuhetkillä oli oikeistaan pelitilanteisiin ja joukkueiden mittasuhteisiin nähden väärin, honka olisi ansainnut voiton!
kaikkea ei voi laittaa sen piikkiin että hakan puolustuksesta puuttui 3 normiavauksen miestä.
mestaruuden voi unohtaa, ja pronssimitalistakin saa oikeesti taistella ja kovaa

pojat, ei näin :(

Vastapallo

#1333
k

Ensio

Lainaus käyttäjältä: Vastapallo - 08.10.2007 klo 22:54:39
Jalkapallossa ei ansaita mitään. Jalkapallossa, joko voitetaan, hävitään, tai pelataan tasan ja nämä asiat ratkeaa katsomalla tulostaululle sen jälkeen kun ottelu on päättynyt. Se on hyvän joukkueen merkki, että tuollaisella pelillä pystytään raapimaan pisteitä. Tottahan se on, että jos koko kausi olisi pelattu tuollaista peliä, niin kärki olisi kaukana, mutta nyt onkin kyse siitä, että kun muutaman kerran kaudessa sattuu heikompi päivä, niin silloinkin niitä pisteitä tosiaan pystytään hankkimaan ja näin juuri Haka on tällä kaudella pelannut.

tottahan tuokin on!  :ylos:
sapettaa vaan aika ankarasti saamattomuus, "luovuttaminen" tappio tilanteessa, huonot syötöt ja petteri kari

RGB

Lainaus käyttäjältä: Vastapallo - 08.10.2007 klo 20:42:09
Strandvallia ei missään nimessä Fowlerin paikalle. Se nähtiin jo toukokuisessa Lahti-kotipelissä miten siinä leikissä käy.


Otitko nyt ihan varmasti lausunnosasi huomioon sen pienen seikan, että ottelu oli muistaakseni ensimmäinen, jossa Strandvall pääsi kunnolla pelaamaan Liigassa. Uskoisin hänen nykyvireessä pelaavan hieman paremmin myös tällä paikalla. Onneksi Oka Huttunen ei ollut yhtä kriittinen Strandvallia kohtaan ensimmäisen pelin jälkeen, kuin Vastapallo joka dumaa täysin hänen peluuttamisen tällä paikalla lopun ikäänsä.

Vastapallo

#1336
k

RGB

Lainaus käyttäjältä: Vastapallo - 10.10.2007 klo 01:51:51
En tietenkään tarkoittanut sitä, etteikö Strandvall voisi pelata tuolla paikalla tarvittaessa, mutta niin kauan kun paikalle on Mahlakaarron tai Rosenbergin tasoisia pelaajia ei Strandvallia kannata siihen laittaa. Miehen vahvuudet ovat laitapelaamisessa, varsinkin hyökkäysuuntaan ja siellä häntä tulisikin mahdollisuuksien mukaan peluuttaa.

Ja itse ainakin lasken Strandvallin ensimmäiseksi "kunnon pelaamiseksi" liigassa viime keväisen Pietarsaaren vierailun, jolloin hän pelasi ottelun lopusta 25 minuuttia ja missäpä muuallakaan kuin keskikentän oikealla laidalla ja hoiti tonttinsa aivan loistavasti.

edit: Ja mitä tuohon viimeiseen kirjoittamaasi lauseeseen tulee, niin mistä ihmeestä tiedät ettei Oka ole ollut yhtä kriittinen? Montako kertaa olet Strandvallin nähnyt Lahti-kotipelin jälkeen keskikentän pohjalla?

Aivan. Et kertaakaan.

Okei, hyökkäsin hieman kärkkäin sanankääntein sinua vastaan  ;).. Ei ole Strandvallia näkynyt keskikentän pohjalla viime aikoina, onhan siihen hommaan tarjolla alanmiehetkin. Mutta uskon liigakokemusta ja uskallusta pelaamiseen saaneen Strandvallin tällä hetkellä täyttävän kelvollisesti myös kyseessä olevan ruudun kentällä, mikäli alanmiehiä ei ole laittaa kehiin.

Ensio

tp-seinäjoki ja sepsi yhdistyy, miten käy hakan ja tp-s yhteistyön?? haluan tietää..
tp-seinäjoella on kuitenkin aika hyviä ja lupaavia junnuja jotka kelpaisivat kyllä hakaan!

niin ja tuohon avauskokoonpano asiaan:

                     sasha
strandvall-okkonen-holopainen-mattila
manninen-mahlakaarto-kauppila-innanen
               vallu
                      lehtinen

37600

Granin mestaruusjuhlien yhteydessä kiersi huhu, jossa Petter Mayer olisi tulossa Valkeakoskelle testeihin.. Kenelläkään tästä lisätietoa?

Ensio

Lainaus käyttäjältä: 37600 - 18.10.2007 klo 12:07:15
Granin mestaruusjuhlien yhteydessä kiersi huhu, jossa Petter Mayer olisi tulossa Valkeakoskelle testeihin.. Kenelläkään tästä lisätietoa?

miehellä onkin ihan kiitettävät tilastot kakkosesta, 19 maalia ja veikkauspörssin kakkossijalla(?), v.85 syntynyt

Ensio

täälläkin on ollu aikas hiljasta viime aikoina  :(
tuolla huhu osastolla ollaan puhuttu hyyrysestä, joka olisi kyllä luokaton hankinta, mut katsellaan, jo innolla odotellaan ens kauden pelaajalistaa,
toivottavasti tulisi paljon laadukkaita pelaajia

eikö vain?

Vastapallo

#1342
k

Ensio

kyllähän hakalla on jo nyt kova ensi kauden joukkue, mutta jotenkin kaipais uusia kasvoja

penkille mahtuis ainakin
-1 laitapakki oikealle, oletan että pajula pystyy jo ensi kaudella haastamaan avauksen miehet vasemmalta laidalta
-keskikentälle pelaaja joka pelaisi lähinnä manun ja innasen pelipaikalla, mahlakaartoa käytettäisiin vallun, kauppilan ja fowlerin back-upina
-hyökkääjä joka oikeasti haastaisi lehtisen, jotta jokaiseen peliin saataisiin vireessä oleva kärki

tän kauden junnuista en oikein saanut mitään kuvaa, mutta pajula taitaa olla ainoa joka jatkaa, vai miten??
jos lindbergit ja juuti laitettiin mäelle, niin luulisi ettei sorri tai sunabackakaan jatka :alas:

Hucle

[uutinen]"Valkeakosken Haka on kutsunut testileirilleen Musan Salaman 17-vuotiaan kk. Sami Kaupin ja 20-vuotiaan mv. Juhani Koposen. Kaksipäiväinen leiri alkaa 31. lokakuuta."[/uutinen]

lähde:Musa/tiedotus

Ensio

Lainaus käyttäjältä: Hucle - 23.10.2007 klo 21:37:22
[uutinen]"Valkeakosken Haka on kutsunut testileirilleen Musan Salaman 17-vuotiaan kk. Sami Kaupin ja 20-vuotiaan mv. Juhani Koposen. Kaksipäiväinen leiri alkaa 31. lokakuuta."[/uutinen]
lähde:Musa/tiedotus

:ylos:

JUHANI KOPONEN
17.9.1987
184cm/99kg pojalla on ainakin massaa ;) joukkueensa 1. molari


SAMI KAUPPI
6.2.1990
181cm/70kg
aika huonosti löyty tietoa musan sivuilta..




arto78

Lainaus käyttäjältä: Ensio - 23.10.2007 klo 23:58:23
:ylos:

JUHANI KOPONEN
17.9.1987
184cm/99kg pojalla on ainakin massaa ;) joukkueensa 1. molari

Kaveri on joko tosi lihaksikas tai sitten ollut kotona ruokailun aikaan.  ???

Keskilinkki

Lainaus käyttäjältä: arto78 - 24.10.2007 klo 07:24:26
Kaveri on joko tosi lihaksikas tai sitten ollut kotona ruokailun aikaan.  ???

Hakan maalivahteina on takavuosina ollut muutama vähän isompikin mies. Esimerkiksi Klingan Arska oli yksi, eikä Mikko Rikkonenkaan ollut mikään keijukainen. Ihan hyviä maalivahteja molemmat, vaikka Mikko ei varamaalivahtiroolissaan niin paljoa päässyt pelaamaankaan.

elhadjidiouf

Lainaus käyttäjältä: Ensio - 23.10.2007 klo 19:41:33
kyllähän hakalla on jo nyt kova ensi kauden joukkue, mutta jotenkin kaipais uusia kasvoja

penkille mahtuis ainakin
-1 laitapakki oikealle, oletan että pajula pystyy jo ensi kaudella haastamaan avauksen miehet vasemmalta laidalta
-keskikentälle pelaaja joka pelaisi lähinnä manun ja innasen pelipaikalla, mahlakaartoa käytettäisiin vallun, kauppilan ja fowlerin back-upina
-hyökkääjä joka oikeasti haastaisi lehtisen, jotta jokaiseen peliin saataisiin vireessä oleva kärki

tän kauden junnuista en oikein saanut mitään kuvaa, mutta pajula taitaa olla ainoa joka jatkaa, vai miten??
jos lindbergit ja juuti laitettiin mäelle, niin luulisi ettei sorri tai sunabackakaan jatka :alas:

Ei taidettu ainakaan Lindbergejä laittaa mäelle vaan ihan itse lähtivät, tosin sen takia koska poikien palkkapyynnöt olivat olleet isommat kun esim. Mahlakaarrolla, eikä Haka luonnollisesti suostunut siihen.

Zaroza

Milloin viimeksi Tehtaan kenttä ollut liigassa täynnä  ???