Kutvonen
Poissa
Suosikkijoukkue: Valioliiga-RoPS
|
 |
Vastaus #350 : 12.08.2008 klo 07:18:31 |
|
Aamun lehdessä isohko juttu aiheesta "RoPS-Honka kiinnosti vedonlyöjiä"
Poimintoja: Betfairilla RoPS:n kerroin nousi rajusti, Veikkaus ja PAF sulkivat kohteen - Betfairin PR-johtajan mukaan suuri panostus kertoo ainoastaan Hongan voittajasuosikin asemasta jo sarjasijoituksenkin perusteella. - Veikkauksen kertoimenlaskija kertoo että sulkemisessa ei ole mitään ihmeellistä, sillä kuumia kohteita suljetaan ennen määräaikaa, tälläkin kaudella muutamassa liigapelissä on toimittu samoin PAF:n kertoimenlaskija epäilee jotain hämärää, mutta vaihto ei ollut keskimääräistä suurempaa, ainoastaan sen ajankohta oli poikkeavaa.
Eli aikalailla samaa kuin mitä aiemmin otsikossa on jo tullut esille, joten asiaa kannattaisi kuitenkin tutkia vähän tarkemmin. Mikäli esim. joku pelaaja on sittenkin ostettu/lahjottu niin asia pitää selvittää ja rangaista jos aihetta siihen on. Kollektiivisista sanktioista on kuitenkin turha puhua, koska esim. Allianssi sai pelata kauden loppuun ja seuran kuolema johtui velkataakasta, samoin Atlantis sai jatkaa ilman mitään sanktioita.
|
|
|
|
|
feedback
Poissa
|
 |
Vastaus #351 : 12.08.2008 klo 08:24:48 |
|
Mikäli esim. joku pelaaja on sittenkin ostettu/lahjottu niin asia pitää selvittää ja rangaista jos aihetta siihen on. Kollektiivisista sanktioista on kuitenkin turha puhua, koska esim. Allianssi sai pelata kauden loppuun ja seuran kuolema johtui velkataakasta, samoin Atlantis sai jatkaa ilman mitään sanktioita.
Näyttöähän näistä on käytännössä mahdoton saada, ellei joku osallinen sitten suoraan tunnusta ja tämän todennäköisyys on äärimmäisen lähellä nollaa koska kaikki osalliset tietävät, ettei näyttöä ole muuten mahdollista saada. Ei poliisilla tai kellään muullakaan instanssilla Suomessa ole mitään mahdollisuuksia saada tietoonsa millaista rahaliikennettä jollakin Ukrainalaisella/Sambialaisella tilillä on ollut. Ei vaikka maksuja olisi tullut ihan pelaajan omalle tilille, saatika jos jonkun lähiomaisen/luotettavan ystävän. Todella turvallinen tapa näiden rikollisten kannalta hankkia isoja summia rahaa. Siitä tietysti täysin samaa mieltä että mitään kollektiivisia rangaistuksia tässä on turha edes harkita. Ei seura sille mitään voi jos joku yksittäinen pelaaja ostetaan.
|
|
|
|
|
Edson Luiz
Poissa
|
 |
Vastaus #352 : 12.08.2008 klo 08:34:37 |
|
Pavlenko ja pari sambialaista oli melkosella juhlatuulella ma-yönä Roipparissa. Pavlenko meinas joutua tai oli kovinkin halukas yhden hepun kanssa mittaamaan voimia nyrkein. En tiedä mistä alkunsa sai tuo. Jokatapauksessa Pavlenko oli melkoisen hilpeissä tunnelmissa kyseisessä yökerhossa. Mutta eihän se mistään mitään kerro. ->RF
|
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #353 : 12.08.2008 klo 08:37:26 |
|
- Kyllähän Hongan pelaamiseen saatiin vihjeitä jo etukäteen. Honkaa vastaan käytävä peli tulee olemaan vaikea kotikentästä huolimatta. On varauduttava siihenkin mahdollisuuteen, että tappiosarakkeen nolla poistuu - toivottavasti ei käy näin. Honka pelaa niin kauan hyvin, kun on UEFA-cupissa mukana.
|
|
|
|
|
|
Helmut Lotto
|
 |
Helmut Lotto
Vastaus #354 : 12.08.2008 klo 09:01:39 |
|
Ohoh! Mikäs oli tuon matsin pelivaihto? Vaikeahan tuohon on uskoa, mutta raporttienhan mukaan Kiko ja Rooba yrittivät ottaa väkisin punakortteja.  Vaihtoa en muista, mutta tuon ottelun alla kertoimet kyllä elivät, olikohan niin että KooTeePee +1.5 maalia ja kokonaismaalimäärä alle 2.5 olivat suosittuja. Molemmille 19 vapaapotkua, ja toisella puoliajalla TPS ei onnistunut laukomaan kertaakaan maalia kohti, mikä on jonkinmoinen saavutus KooTeePeeta vastaan. TPS - HJK oli toinen missä pelattiin raivokkaasti TPS:aa vastaan, lopputulos 1 - 3, tuomari Jouni Hietala oli kuuleman mukaan järkyttävän huono. Olen nähnyt miten kertoimet liikkuvat kun joku markkinoiden isoista pelaajista päättää panostaa johonkin kohteeseen, heilahdus ei koskaan ole luokkaa 2.3 --> 1.6 eikä varsinkaan pysyvästi, normaalin matsin ollessa kyseessä tulee aina vastaliike, kertoimet palaavat takaisinpäin. RoPSin pelissä mentiin koko ajan alaspäin ja jäätiin sinne.
|
|
|
|
|
feedback
Poissa
|
 |
Vastaus #355 : 12.08.2008 klo 09:03:54 |
|
- Kyllähän Hongan pelaamiseen saatiin vihjeitä jo etukäteen.
Kerrotko vähän tarkemmin mitä mahdat tuolla tarkoittaa? Oliko tuo Tapsan viesti mielestäsi joku selitys kertoimien järkyttävälle muuttumiselle vai mitä ajat takaa?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.08.2008 klo 09:05:24 kirjoittanut feedback »
|
|
|
|
|
lappalainen
Poissa
|
 |
Vastaus #356 : 12.08.2008 klo 09:15:44 |
|
Pavlenko ja pari sambialaista oli melkosella juhlatuulella ma-yönä Roipparissa. Pavlenko meinas joutua tai oli kovinkin halukas yhden hepun kanssa mittaamaan voimia nyrkein. En tiedä mistä alkunsa sai tuo. Jokatapauksessa Pavlenko oli melkoisen hilpeissä tunnelmissa kyseisessä yökerhossa. Mutta eihän se mistään mitään kerro. ->RF
RoPSin kotitappio keräsi jättivaihdon Betfair-vetopörssiin 12.08.2008 09:16 Sunnuntaina pelattu Veikkausliigan ottelu RoPSin ja Hongan välillä keräsi kymmenkertaisen vaihdon vedonlyöntipörssi Betfairiin normaalikohteisiin verrattuna, kertoo tiistain IS Veikkaaja. Ottelu, joka päättyi Hongan 2-0-voittoon, keräsi lähes puolen miljoonan euron vaihdon. Liki kaikki panokset oli sijoitettu vierasvoiton puolesta. Ahvenanmaalainen PAF sulki puolestaan kohteen pelaamisen jo ennen määräaikaa. Betfairin PR-johtajan Adrian Murdockin mukaan ei ole kuitenkaan syytä epäillä, että pelissä olisi jotain hämärää. - Honka oli yksinkertaisesti selvä ennakkosuosikki, kuten jo sarjataulukosta voi päätellä, ja se voitti ottelun, Murdock sanoi. IS Veikkaajan analyytikon mukaan molemmat espoolaisten maalit menivät RoPSin ukrainalaisen kakkosmolarin Nikolay Pavlenkon piikkiin.IS -------------------------------------------------------------------------------------------------------- ps. Pavlenko on ollut koko kauden 'hilpeissä' tunnelmissa...niin peleissä kuin vapaalla, mutta tuskin on sopuillut. On vaan muuten niin paska maalivahti.
|
|
|
|
|
Coltrane
Poissa
|
 |
Vastaus #357 : 12.08.2008 klo 09:20:43 |
|
Aikamoista paskaa nämä vihjailut. Taas ollaan innokkaasti mustaamassa liigan mainetta ilman minkäänlaisia todisteita. Media :keskari:
|
|
|
|
|
Kopite81
Poissa
|
 |
Vastaus #358 : 12.08.2008 klo 10:04:41 |
|
|
|
|
|
|
feedback
Poissa
|
 |
Vastaus #359 : 12.08.2008 klo 13:24:04 |
|
Aikamoista paskaa nämä vihjailut. Taas ollaan innokkaasti mustaamassa liigan mainetta ilman minkäänlaisia todisteita. Media :keskari:
Sanoisin kyllä että aikamoista paskaa on niiden päässä, jotka eivät tajua, että tuossa nyt joku kriminaali teki satojen tuhansien tilin. Eikä tuossa sitäpaitsi mitään liigan mainetta olla mustaamassa. Yksi tai pari Ropsin pelaajaa oli lahjottu häviämään ottelu ja siinähän he onnistuivat. Liigalla tai edes RoPS:illa ei ole mitään osuutta asiaan.
|
|
|
|
|
Kikkara
Poissa
Suosikkijoukkue: Meil ei oo mittään
|
 |
Vastaus #360 : 12.08.2008 klo 13:24:41 |
|
Sanoisin kyllä että aikamoista paskaa on niiden päässä, jotka eivät tajua, että tuossa nyt joku kriminaali teki satojen tuhansien tilin. Eikä tuossa sitäpaitsi mitään liigan mainetta olla mustaamassa. Yksi tai pari Ropsin pelaajaa oli lahjottu häviämään ottelu ja siinähän he onnistuivat. Liigalla tai edes RoPS:illa ei ole mitään osuutta asiaan.
Jep. Pari :keskari:
|
|
|
|
|
svea
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK, Juventus, FC Barcelona
|
 |
Vastaus #361 : 12.08.2008 klo 13:26:47 |
|
Sopupallo on paska marginaalilaji.. EIKU?!?
|
|
|
|
|
feedback
Poissa
|
 |
Vastaus #362 : 12.08.2008 klo 13:44:50 |
|
Betfairin PR-johtajan Adrian Murdockin mukaan ei ole kuitenkaan syytä epäillä, että pelissä olisi jotain hämärää.
- Honka oli yksinkertaisesti selvä ennakkosuosikki, kuten jo sarjataulukosta voi päätellä, ja se voitti ottelun, Murdock sanoi. Voi herran jestas sentään mitä kakkaa tuokin on. Eroa oli ennen ottelua sarjataulukossa 7 pistettä ja RoPS on ollut kotonaan selvästi vakuuttavampi kuin Honka vieraissa. (RoPS oli saanut kotonaan 18 pistettä, Honka vieraissa 10 pistettä) Sarjatilanteen ja etenkin Ropsin vahvan kotiedun ja Hongan heikon vierassaldon perusteella RoPSin olisi pitänyt olla tässä selvääkin selvempi suosikki. Molempien joukkueiden heikko pelaajatilanne tietysti tasoitti tätä asetelmaa erityisesti koska RoPSin penkiltä ei löydy yhtä kovia korvaajia kuin Hongan penkiltä. Täyttä roskaa väittää että Honka oli tässä joku selvä suosikki. Niukka ehkä, kuten kertoimet ympäri maailmaa ennen romahdusta osoittivat, mutta ei selvä. Ei tuon lausunnon takana voi olla mitään muuta kuin oman firman suojeleminen. Betfair on saanut paljon kyseenalaista mainetta sillä että siellä liikkuu erittäin iso rikollinen raha. Kaikin keinoin firma yrittää tällaiset tapaukset lakaista maton alle. Näihin firmojen PR-johtajien lausuntoihin on kyllä todellakin syytä suhtautua varauksella, Aivan kuten vaikka Sampo pankin tapauksessa tai vaikka Irakin tiedotusministerin. He ovat se viimeinen taho, joita on syytä kuunnella.
|
|
|
|
|
Mika
Poissa
Suosikkijoukkue: Las Vegas Bingo
|
 |
Vastaus #363 : 12.08.2008 klo 13:54:43 |
|
Kenellekään ei ole varmaan tullut selväksi mitä mieltä nimimerkki feedback on tästä asiasta. : 
|
|
|
|
|
Khalervos Kendopoulos
Poissa
Suosikkijoukkue: Kreikan jääkiekkoliiton puheenjohtajan kabinetti
|
 |
Vastaus #364 : 12.08.2008 klo 14:10:44 |
|
Kenellekään ei ole varmaan tullut selväksi mitä mieltä nimimerkki feedback on tästä asiasta. :  Kukaan ei lue viestejäsi.
|
|
|
|
|
Mika
Poissa
Suosikkijoukkue: Las Vegas Bingo
|
 |
Vastaus #365 : 12.08.2008 klo 14:31:54 |
|
Kukaan ei lue viestejäsi.
Loukkasinko herkkää hipiääsi? Anteeksi. 
|
|
|
|
|
Woland
Poissa
|
 |
Vastaus #366 : 12.08.2008 klo 20:03:10 |
|
Mitä tulee betfairiin, niin siellä en usko paljonkaan kusettajien rahoja liikuttelevan. Betfair kai lähinnä peilaa noissa mahdollisissa sopuiluepäilyssä muita markkinoita, kun betfair ei kohteita sulje, kun omistajilla ei ole ns. penniäkään kiinni vedoissa. Näin arvelinkin. Mutta jos Betfairin kertoimet tippuvat ilman likaista rahaa, niin eikö kyseessä voisi laajemminkin olla yleinen joukkohurmos, joka ruokkii itseään? Jos moinen on mahdollista osakemarkkinoilla, niin kaipa se onnistuu myös aika monta pykälää pienemmillä vedonlyöntimarkkinoilla? Tällä siis viittaan siihen, että epätavallinen vaihto ei aina tarkoita kusetusta? Kuten jo aeimmin sanoin, asiasta en mitään tiedä. Enkä viittaa nimenomaan tähän otteluun, vaan vedonlyöntimarkkinoihin yleisesti. Aiheuttavatko olympialaiset muuten vedonlyönnissä kohdepulaa vai päinvastoin? Suurin osa urheilulajeista kun on kisojen ajan tauolla, harva toki muutenkaan pyörii.
|
|
|
|
|
Samsonite
Poissa
Suosikkijoukkue: BHAFC
|
 |
Vastaus #367 : 12.08.2008 klo 20:49:11 |
|
Sama veskari oli muuten kauden alussa jossain matsissa epäilyttävässä valossa. en muista mitä joukkuetta vastaan.
|
|
|
|
|
vaihtopenkin vasenlaita
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
 |
Vastaus #368 : 12.08.2008 klo 20:50:35 |
|
Sama veskari oli muuten kauden alussa jossain matsissa epäilyttävässä valossa. en muista mitä joukkuetta vastaan.
Inter pelissähän vastaantulot olivat aika erikoisia, tosin joka maalissa oli myös topparipari aika hukassa josta 2 läpiajoa ja molemmista maali.
|
|
|
|
|
Samsonite
Poissa
Suosikkijoukkue: BHAFC
|
 |
Vastaus #369 : 12.08.2008 klo 20:51:27 |
|
Joo, inter se oli. nostin senkin matsin otsikon.
|
|
|
|
|
kretiini
Poissa
Suosikkijoukkue: Etelän Pellet
|
 |
Vastaus #370 : 13.08.2008 klo 09:04:45 |
|
No varppina oli sopupeli! Eihä RoPS muuten ois kotonaan hävinny! Nurmiki ku on nii surkia ja valoja ei oo vieläkkään.
Vaadimme uusintaottelua!
|
|
|
|
|
|
Speedi
|
 |
Speedi
Vastaus #371 : 13.08.2008 klo 09:22:27 |
|
Pavlenkohan aloitti näiden bisnesten pohjustamisen jo liigacupin ensimmäisessä ottelussa pelaamalla senkin päin vittua.
Liittymättä mitenkään vedonlyöntiin. Kohtuu ärsyttävää että taas kerran maalissa koheltaa tollanen sirkuspelle, eikö näistä koskaan voi ottaa opiksi?
|
|
|
|
|
Chegue
Poissa
|
 |
Vastaus #372 : 13.08.2008 klo 09:28:21 |
|
Kyllähän sen tiesi jo ennen kauden alkua, että RoPS:ssa muhii iso sopupeliriski. Harmi että Veikkausliigalla ei ole mitään mahdollisuuksia estää tällaista tapahtumasta. Vaikka järjestelijöinä ovat todennäköisesti olleet yksittäiset pelaajat, on osavastuussa asiasta myös RoPS ja sen pelaajahankinnoista vastaavat henkilöt.
|
|
|
|
|
kretiini
Poissa
Suosikkijoukkue: Etelän Pellet
|
 |
Vastaus #373 : 13.08.2008 klo 09:31:25 |
|
Kyllähän sen tiesi jo ennen kauden alkua, että RoPS:ssa muhii iso sopupeliriski.
Tiesikös joku muukin luulosairas kuin sinä itse. Aika paksu ja perusteeton väite.
|
|
|
|
|
Chegue
Poissa
|
 |
Vastaus #374 : 13.08.2008 klo 09:33:06 |
|
Tiesikös joku muukin luulosairas kuin sinä itse.
Aika paksu ja perusteeton väite.
Minä olen varoittanut asiasta RoPS:n kausiotsikkoon ennen kauden alkua ja tällä hetkellä näyttää siltä, että täysin aiheesta.
|
|
|
|
|
|
|
|