• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

RoPS 2007

Aloittaja Kikkara, 02.11.2006 klo 22:35:44

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Pettynyt

on se opsi sen verran kaukana minusta,ettei ole haluja adoptio lasta kannustaa.kaukana se on muutenki.samat toimijat näkyvät olevan molemmissa opseissa,vaikka joku väitti toisin. oulussa osataan  sotkea ainakin futis asiat.se on kuin eräs sota,joka ei lopu koskaan,jos on rauhallista,niin kaapataan joku ja ryminä jatkuu......... 

Viltsu

Joulukuun alussa piti alkuperäisen suunnitelman mukaan olla jengi kasassa ja treenien alkaa, mutta esim. Virtanen aloittaa vasta vuoden alusta, koska on sopimuksellaan kiinni Interissä vuoden loppuun  ;D Tämähän toki Kiistalalle sopii. Pelaajia alettiin katsastaa ensi kaudeksi jo hyvissä ajoin ja testiinkin piti tulla pelaajia heti kauden loputtua, mutta Ederehon lisäksi ei muita havaintoja testipelaajista ole. Heikolta näyttää. Ilmeistä on, että kaikki ensi kaudeksi tehdyt kaavailut menivät vessanpöntöstä alas valmentajavaihdoksen yhteydessä, koska ihmeen hiljaista näyttää olevan.

Kutvonen

Ilmeisesti RoPS:ssa termi "pitkäjänteinen suunnitelma" käsitetään eri tavalla? Saa nähdä mitä tästä sopasta oikein kehkeytyy.

Karkuri

Jep, Jouko hoitaa asian kuntoon parhaaksi näkemällään tavalla  ;D

Woland

Noniin, kalenteri on pyörähtänyt jo joulukuun puolelle ja RoPS-fanilla on elämä mallillaan. Joukkueen pitkäaikainen runko on sitoutettu napapiirille pitkillä sopimuksilla ja oma, pitkäjänteisen valmennuspolitiikan tuottama pelitapa takoo tulosta. Nyt sitten odotellaan muutamaa kovaa hankintaa, jotka liittyvät mitä pikimmiten jo joukkueharjoitukset aloittaneeseen rinkiin. Ah, on tämä niin auvoista tämä kannattajan elämä.

Tai sitten viime kauden joukkueesta jatkaa harva, valmentajaa vaihdettiin varmaankin kymmenennen kerran tälle vuosituhannelle, ainoat huhutkaan vahvistuksista ovat jo kerran epäonnistunut Edereho ja "joku AC Oulun junnu". Keskuskentän remontti ei ole vieläkään alkanut ja ensimmäiset joukkueharjoitukset siintänevät kaukana ensi vuoden puolella. Oih, ihanaa.

Tokan Rykimä

"Typical RoPS!"  8)

Kutvonen

Tuttua huttuahan tämä. Kyllä noita uutisia uusista pelaajista jne. odotellaan kuumeisesti mutta ei niitä vain näy eikä kuulu. Kenttäremontistakaan ei ole mitään uutta. Mikä sekään ei ole minkäänlainen yllätys.

Viltsu

2003: nousu liigaan ja puheenjohtajan(Hyvönen) suulla luvataan hommia tehtävän pitkäjänteisesti. 2007 pj:n mukaan on tavoite pelata europelejä.
2004: kesäkuussa Hamorille potkut ja täysin kokematon Lumijärvi tilalle. Lumijärvi lupaa vastuuta omille kasvateille. Liigapaikka säilyy ja Lumijärvelle vuoden jatkopesti.
2005: hyviä pelaajahankintoja 2-vuotisilla sopimuksilla(Hurme, Mahlkaarto ja Viander). Kesä-heinäkuussa Lumijärvelle potkut, alkaa uuden valmentajan haku. Pj Hyvönen lupaa, että tavoite saada kokenut valmentaja, jonka johdolla on tavoite pelata europelejä. Tavoitteesta ei tingitä. Uutta valmentajaa ei loppukaudeksi löydy, tuskin edes haetaankaan. Kausi päättyy katastrofiin. Joulukuussa pj Hyvönen eroaa ja samassa palkataan Ikäläinen 2-vuotisella sopimuksella. Uudeksi puh.johtajaksi Risto Niva, jolla on hyvät suunnitelmat, tosin europeleistä ei enää sentään puhuta mitään. Tavoite on nousta liigaan kahden vuoden sisällä.
2006: Ykkösessä vaisuhko kausi. Kauden päätyttyä seura purkaa Ikäläisen 2-vuotisen sopimuksen. Tilalle palkataan Kari Virtanen 2-vuotisella sopimuksella.

Tässä pähkinänkuoressa tämä RoPSin "uusi tuleminen", joka oikeastaan aloitettiin syksyllä 2003. Jokainen voi tuosta päätellä ja lukea, että seura ei tiedä itsekään, mitä se haluaa.

Pettynyt

totta kai rops haluaa menestyä,mutta me ollaan täällä kaukana,ainakin etelän milestä.kunnon pelaajia on hankala saada,vaikka kuinka hyvin hoitas asiat.kyllä se siitä vielä lutviutuu.... 

Kutvonen

Rohkenisin veikata että RoPS olisi vetovoimaisempi seura mikäli harjoitus- ja kenttäolosuhteet olisivat priimakunnossa, sillä taattu palkanmaksajahan se on ollut aina vaikka leipä ei ehkä olekaan aina niin hirvittävän leveää ja leikkeleet olisivat vain sunnuntaisin. Tietysti täytyy muistaa että pelkät olosuhteet eivät riitä, harjoituksia pitää myös vetää joku ja mieluiten joku joka osaa homman.

The Real Wolf

Lainaus käyttäjältä: Kutvonen - 04.12.2006 klo 12:15:31
... harjoituksia pitää myös vetää joku ja mieluiten joku joka osaa homman.

- Tässä vaiheessa olisi kannattanut palkata nälkäinen ja motivoitunut Steve Polack. Ei olisi ollut kovin kallis, ja RoPSissa olisi ollut miehelle extrakipinää.


Viltsu

Lainaus käyttäjältä: The Real Wolf - 04.12.2006 klo 13:55:27
- Tässä vaiheessa olisi kannattanut palkata nälkäinen ja motivoitunut Steve Polack. Ei olisi ollut kovin kallis, ja RoPSissa olisi ollut miehelle extrakipinää.

Olen satavarma, että tuokin vielä nähdään tapahtuvan RoPSissa. Onhan seuran johtoporras vielä täynnä niitä ukkoja, jotka elivät mukana 80-luvun eurohuumassa ja puhuvat siitä vieläkin sekä ajattelevat, että samat asiat voivat vieläkin toimia. Unohtaen kuitenkin samalla sen, että silloin RoPSin valmennus oli osaavissa käsissä.

The Real Wolf

Lainaus käyttäjältä: Viltsu - 04.12.2006 klo 14:10:37
Olen satavarma, että tuokin vielä nähdään tapahtuvan RoPSissa. Onhan seuran johtoporras vielä täynnä niitä ukkoja, jotka elivät mukana 80-luvun eurohuumassa ja puhuvat siitä vieläkin sekä ajattelevat, että samat asiat voivat vieläkin toimia. Unohtaen kuitenkin samalla sen, että silloin RoPSin valmennus oli osaavissa käsissä.

- No jos se on vain valmennuksen osaamisesta kiinni, niin silloinhan se voi joskus vielä toimia. Mutta se on varmaa ettei toimi, jos siihen uskovia ei seurassa ja paikkakunnalla ole.

Polackin tapauksessa olisi liian simppeliä uskoa, että koska ei ole onnistunut Kotkassa, Miikan Lapsessa eikä Kokkolassa, niin ei tule onnistumaan enää muuallakaan. Jokainen on oppivainen yksilö, eikä tee monta kertaa samoja virheitä uudestaan. Juuri RoPS voisi olla Stevelle se paikka, missä hän pitkästä aikaa onnistuisi. Ja juuri nyt, kun kysyntää muualta ei liene paljon, hän olisi ollut myös seuralle edullinen valinta.

suomifutiksen Janne Tähkä

Polackin kanssa Kakkoseen  :ylos:

Kurko

Lainaus käyttäjältä: suomifutiksen Janne Tähkä - 04.12.2006 klo 15:01:22
Polackin kanssa Kakkoseen  :ylos:

Onko Virtanen yhtään sen parempi? Löysä vätys, joka ei saanut Interiin minkäänlaista virtaa. Kommentitkin on aina niin välinpitämättömiä. No, RoPS (Kiistala) saa mitä ansaitsee.

Sterling

Polack ei olisi yhtään huonompi kuin Virtanen. Jopa parempi.

Speedi

Tuleekohan uusia pelaajasopimuksia joululahjaksi?

Jorma Teräs

Lainaus käyttäjältä: The Real Wolf - 04.12.2006 klo 14:35:46
Polackin tapauksessa olisi liian simppeliä uskoa, että koska ei ole onnistunut Kotkassa, Miikan Lapsessa eikä Kokkolassa, niin ei tule onnistumaan enää muuallakaan. Jokainen on oppivainen yksilö, eikä tee monta kertaa samoja virheitä uudestaan.

Ei pidä unohtaa potkuja (?) Viikingeistä Kotkan ja Oulun välissä.

Viltsu

Lainaus käyttäjältä: Speedi - 07.12.2006 klo 11:06:52
Tuleekohan uusia pelaajasopimuksia joululahjaksi?

Joillekin pelaajille saattaa tulla lahjaksi sopimus.

Coulijoe

Täytyypä esittää kysymys, nyt kun tänne Kajaaniin saapui tämä Lumijärven poika niin millainen miekkonen on kyseessä näin valmentaja puolella ja muuten?

Viltsu

Lainaus käyttäjältä: Coulijoe - 07.12.2006 klo 12:24:47
Täytyypä esittää kysymys, nyt kun tänne Kajaaniin saapui tämä Lumijärven poika niin millainen miekkonen on kyseessä näin valmentaja puolella ja muuten?

No nyt lienee valmentaja -Mikalle sopiva sarjataso. Liiga kun oli aivan liian haastava paikka valmentaa, kun eihän Mikalla ollut ja ole vieläkään pitkää kokemusta valmentajana oikeastaan miltään tasolta.

Ulkopuolinen

Lainaus käyttäjältä: Kurko - 04.12.2006 klo 15:29:07
Onko Virtanen yhtään sen parempi? Löysä vätys, joka ei saanut Interiin minkäänlaista virtaa.

Virtaselta vietiin kaikki mahdollisuudet toimia uskottavasti Interin valmentajana siinä vaiheessa kun Jan Stahre tuli Interiin hoitamaan hommia teknisen johtajan paikalta. Virtaselle jäi vain hieno nimike, vaikka todellisuudessa sen antamaa valtaa ei enää ollut.

Vuoden jälkeen Stahre lähtikin yllättäen pois ja Karo siirtyi takaisin tekemään töitä oikeasti. Tässä vaiheessa pelaajilta ei vaan herunut enää kunnioitusta ja lisäksi Virtanen turhautui kun ei saanut joukkueeseen vahvistuksia. Tuloksena katastrofikausi ja potkut häntäpäähän ajautuneesta seurasta.

Virtanen on kuitenkin ihan ok valmentaja ja oikeasti jalkapalloihmisiä. Hänet on tullut nähtyä melkein minkä tahansa sarjatason pelejä katsomassa Turussa ja varmaan sama meininki jatkuu myös Rovaniemellä. RoPS:ssa Virtasella on hyvät mahdollisuudet uuteen alkuun tutuissa ympyröissä ja ilmeisesti myös jonkinlaista valtaa joukkueen kokoamiseen on luvassa.

Leyton Orient

Ongelma on vaan edelleen se, että saako Virtanen työrauhaa vai tuleeko monoa heti ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen...

janne#1

Lainaus käyttäjältä: Ulkopuolinen - 07.12.2006 klo 17:09:53
Virtaselta vietiin kaikki mahdollisuudet toimia uskottavasti Interin valmentajana siinä vaiheessa kun Jan Stahre tuli Interiin hoitamaan hommia teknisen johtajan paikalta. Virtaselle jäi vain hieno nimike, vaikka todellisuudessa sen antamaa valtaa ei enää ollut.

Virtanen on kuitenkin ihan ok valmentaja ja oikeasti jalkapalloihmisiä. Hänet on tullut nähtyä melkein minkä tahansa sarjatason pelejä katsomassa Turussa ja varmaan sama meininki jatkuu myös Rovaniemellä. RoPS:ssa Virtasella on hyvät mahdollisuudet uuteen alkuun tutuissa ympyröissä ja ilmeisesti myös jonkinlaista valtaa joukkueen kokoamiseen on luvassa.

Tässä on kaksi asiaa, jotka tulevat mättämään, ensinnäkin valta joukkueen kokoamisessa on Kiistalalla ja toisekseen valmentajan tehtäviä hoitaa oikeasti Kiistala. Joten ennemmin tai myöhemmin tulee tuloksena sama kohtalo kuin n. kymmenellä edellisellä "päävalmentajalla" Rovaniemellä.