Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #225 : 09.05.2010 klo 11:20:15 |
|
Puolivälierät, 2. osaottelutChivas - Morelia 0-1 (0-0), Morelia jatkoon yhteismaalein 2-5 Eipä jäänyt Chivakselle sitten paljon kertomista Liguillasta. Joukkue olisi tarvinnut tästä matsista kahden maalin voiton, mutta ko. tuloksen saavuttaminen ei näyttänyt kyllä missään vaiheessa todennäköiseltä. Joukkueen peli oli koko ajan aika ponnettoman ja puhdittoman näköistä ja paikan puolikkaankin luomiseen vaadittiin melkoisesti työtä. Iso ansio tästä menee tietysti vieraille, jotka suojasivat hyvin johtoaan kytäten samalla vastaiskupaikkoja. Aika hyvin noita sitten löytyikin sillä kokonaisuudessaan Monarkit olivat isäntiään edellä myös tilanteiden vaaralisuudessa. Kaiken kaikkiaan siis aika hyvä suoritus Boyn poppoolta ja täysin ansaittu jatkopaikka tästä parista. Jos nyt jotain haluaa haukkua, niin se on jälleen kerran joukkueen viimeistely. Ei herran jestas, jos Morelia tavoittelee tosissaan mestaruutta, niin ei tuollaisia Droguetin hukkaamia paikkoja saa yksinkertaisesti sössiä :-). Goles: 0 - 1 Elías Hernán Hernández al minuto 57' a pase de Miguel Ángel Sansores http://www.youtube.com/watch?v=w60rgj_vdpw&playnext_from=TL&videos=wXhu2s-yLe0Monterrey - Pachuca 1-2 (1-0), Pachuca jatkoon yhteismaalein 1-3 Runkosarjan voittajan kirous iski jälleen kerran, kun Pachuca toimitti isännät laulukuoroon jo 1. kierroksella. Tässäkin otteluparissa jatkajaa voi pitää oikeutettuna, sillä ilman Orozcon ihmepelastuksia Tuzos olisi voinut ratkaista pelin jo avauskamppailussa. Tecillä nähtiin puolestaan hyvinkin tasainen peli ainakin mitä vaarallisiin maalipaikkoihin tulee. Toki takaa-ajoasemassa olleet isännät hallitsivat tässäkin matsissa enemmän palloa, mutta valmista ei sitten saatu aikaan. Itse asiassa joukkue ei esiintynyt missään vaiheessa siten, kuin runkosarjan voittajalta olisi voinut odottaa. Tiedä mistä tuo sitten johtuu, mutta viime vuoteen verrattuna ainakin yksi syy on se, että joukkueessa on Chupete Suazon kokoinen aukko, jota ei kovassa paikassa pystytty paikkaamaan. Esim. Santana jäätyi totaalisesti avopaikasssa, josta Chupete olisi upottanut pallon verkkoon erittäin suurella todennäköisyydellä. Eikä sitä Osvalditon hukkaamaa pillkuakaan voi juuri kehua. Eli paikkoja mestareilla oli tarvittavan voittoon hankkimiseen, mutta laatu ei riittänyt tällä kertaa. Toisaalta olisihan tuo tappio voinut olla suurempikin, sillä Pachuca iski vastaiskuillaan todella terävästi kumauttaen maalin ohella mm. pariin otteeseen maalipuita. Ja pakko on nostaa esiin myös yksi sankari vieraiden riveistä: nuori varaveskari Rodolfo Cota, joka joutui astumaan todella suuriin saappaisiin Caleron sairauden vuoksi, mutta selvisi siitä hyvin. Kruununa tuo tärkeä pilkkutorjunta, joka masensi isännät hyväksi toviksi. Goles: 1 - 0 Osvaldo David Martínez al minuto 32' 1 - 1 Edy Germán Brambila al minuto 47' de cabeza a pase de Damián Álvarez 1 - 2 Luis Montes al minuto 87' http://www.youtube.com/watch?v=iL-7lZFGdLM
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #226 : 11.05.2010 klo 20:55:18 |
|
Viikonlopun muista peleistä selvittivät sitten tiensä jatkoon Toluca ja Santos. Edellinen löi Américan kotonaan, kun taas Santos kesti Puumien rynnäkön Universitariolla häviten vain maalilla. Toluca - América 2-0 (1-0), Toluca jatkoon yhteismaalein 4-2 Maalit: 1-0 Sinha, 2-0 Manuel Pérez http://www.youtube.com/watch?v=QVnZlShv5P4&feature=relatedIhan ovela vaparikikka isänniltä tossa avausmaalissa. Videopätkältäkin näkyy, että Romagnoli ja Sinha varmaan vaihtoivat aiheesta muutaman sanan ennen toteutusta. Pumas - Santos 1-0 (0-0), Santos jatkoon yhteismaalein 1-2 Jos nyt oikein ymmärsin, niin vieraat keskittyivät tässä matsissa lähinnä suojelemaan johtoaan. Tästä huolimatta Puumilla oli kyllä saumansa tarvittavaan kahden maalin voittoon, mutta viimeistely petti joukkueen vaihteen vuoksi. No jos huomioi sen, että Santos olisi voinut ratkaista koko homman avauksessa, niin kaipa tästä oikea jengi meni jatkoon. http://www.youtube.com/watch?v=ouwPPL7MaDUVälierät siis seuraavasti: Pachuca - Toluca Morelia - Santos Eli aika peruskaura jälleen kerran ratkomassa mestaruutta, joskin neljän suuren totaalinen poissaolo semeistä tuo pientä lisäväriä näihin karkeloihin. Toluca on tietysti kovan kuntonsa puolesta ykkössuosikki mestariksi, mutta liguilla-arpajaisissa kaikki on mahdollista. Heitetään nyt kuitenkin finaaliarvaukseksi Toluca ja Morelia. Nousukahinakin selvisi viikonloppuna, kun Necaxa voitti myös Clausuran mestaruuden, joten seura tekee pikapaluun pääsarjaan. Aivan tervetullut juttu, sillä kyllä tämä jengi kuuluu jo perinteidensä puolesta ykköstasolle.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #227 : 15.05.2010 klo 07:40:45 |
|
Semien ekat osat olivatkin jo viikolla, lipsahtivat hieman ohi (kääk). Tällä hetkellä haiskahtaa kyllä aika vahvasti Tolucan ja Santoksen väliseltä finaalilta. sillä molemmille riittää loppuottelupaikkaan tappion välttäminen omassa kotiluolassaan. Ja kun kummatkin ovat erittäin vahvoja kotijengejä, niin niillä pitäisi olla suht hyvät saumat yltää tähän minimitavoitteeseen. Pachuca - Toluca 2-2 (0-0)0 - 1 Diego Novaretti al minuto 47' de cabeza a pase de Sinha 1 - 1 Damián Manso al minuto 60' 1 - 2 Héctor Raúl Mancilla al minuto 81' de cabeza a pase de Sinha 2 - 2 Darío Cvitanich al minuto 86' http://www.youtube.com/watch?v=firfHlXl8GA&feature=relatedMorelia - Santos 3-3 (1-1)0 - 1 Oribe Peralta al minuto 7' a pase de Fernando Arce 1 - 1 Jared Borgetti al minuto 34' a pase de Mauricio Martín Romero 1 - 2 Juan Pablo Rodríguez al minuto 56' de pénalti 2 - 2 Elías Hernán Hernández al minuto 64' a pase de Hugo Droguett 2 - 3 Jorge Iván Estrada al minuto 65' a pase de Carlos Morales 3 - 3 Luis Gabriel Rey al minuto 86' de pénalti http://www.youtube.com/user/teIeESPECTADOR#p/u/4/xrFlIVZjd2ASantoshan tossa ilmeisesti oli pikkasen parempi, mutta tuomari päätti lopussa heittää vielä lusikkansa soppaa. Hieno lahjarankkari, mutta toisaalta aika kevyesti se vieraidenkin pilkku tuli. Mainitaan nyt sekin, että Chivas jatkoi hyviä esityksiään Copa Libertadoresissa. Paikka Semeissä on hyvin lähellä, sillä joukkue nitisti kotonaan Libertadin maalein 3-0. Joukkueen sankareina toimivat tolppa, pilkun torjunut varaveskari sekä kaksi maalia upottanut Omar Bravo. http://www.youtube.com/user/teIeESPECTADOR#p/u/5/EPRI7foKhbEAika komea golazo tuo 2-0-maali.
|
|
|
|
|
ttv
Poissa
Suosikkijoukkue: Racing Club, La U, Santos, Guti
|
 |
Vastaus #228 : 15.05.2010 klo 10:25:04 |
|
Komea oli myös tuo Bravon toinen. Nopea kaveri.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #229 : 18.05.2010 klo 05:31:44 |
|
Semifinaalit, 2. osaottelutSantos - Morelia 7-1 (3-1), Santos jatkoon maalein 10-4 Jaa-a, eipä tule heti mieleen milloin olisi Liguillassa vastaava nöyryytys nähty, tuskin koskaan. Vieraat iskettiin köysiin jo matsin alussa, kun Santos takoi vartissa 3-1-johdon. Toisen puoliajan alun pari nopeaa lisämaalia katkaisivat sitten lopulisesti Monarkkien selkärangan. Hienoja osumiahan Santos takoi, mutta aika helposti nuo isäntien pystysyötöt kyllä puhkoivat Morelian puolustuksen. Liekö osasyynä tähän ollut sitten se, että joukkueelta puuttui alakerran johtaja "Pampa" Romero. Goles: 1 - 0 Fernando Arce al minuto 1' de tiro libre 1 - 1 Luis Gabriel Rey al minuto 5' de pénalti 2 - 1 Carlos Darwin Quintero al minuto 12' 3 - 1 Oribe Peralta al minuto 15' 4 - 1 Jorge Iván Estrada al minuto 49' 5 - 1 Oribe Peralta al minuto 51' a pase de Fernando Arce 6 - 1 Oribe Peralta al minuto 81' 7 - 1 Vicente Matías Vuoso al minuto 83' de pénalti http://www.youtube.com/watch?v=JpiaHmKxYYIToluca - Pachuca 1-0 (0-0), Toluca jatkoon maalein 3-2 Näin vain lopun tästä pelistä, mutta aika lailla Tolucan perustyyliltä näytti. Johdon jälkeen varmisteltiin asemia, joten Pachuca pääsi painamaan ankarasti päälle. Hyvin Tuzos hyökksikin ja tasoitus oli muutamaan otteeseen aika lähellä. Goles: 1 - 0 Antonio Ríos al minuto 41' http://www.youtube.com/watch?v=ss02J0QYBbc
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #230 : 18.05.2010 klo 21:39:18 |
|
Melkoisia huippunimiä on jo heitetty draftiinkiin. Mm. Pachuca on ilmoittanut että sekä Damian Àlvarez että Jaime Correa ovat tarjolla ja varsinkin ensimmäinen on melkoinen pommi. Argentiinalainen kun menisi heittämällä avainkalustoon valtaosassa seuroista. Toki Tuzos pehmentää tarjoustaan todeten, että ei ole lainkaan sanottu että em. kaksikko lähtee minnekään, mutta he ovat kuitenkin tarjolla.
Paljon huonommaksi ei pane Moreliakaan, jonka mukaan Jared Borgetti ja Gabriel Pereyra eivät enää kuulu seuran suunnitelmiin. Pientä ikääntymistä on havaittavissa molemissa, mutta voisi kuvitella että molemmille löytyy jonoksi asti ottajia varsinkin putoamistaistossa rämpivien seurojen taholta.
Manageripuolellakin on jo nähty muutoksia ja odotetusti Tigres on yksi uutta luotsia etsivä seura. Kissapedot vaihtoivat presidenttiä ja samassa rytäkässä melko vaisusti menestynyt Daniel Guzmán sai lähtöpassit. Mm. joukkueen ex-manageri Tuca Ferretti on yhdistetty mediassa Tigresiin, mutta ainakin toistaiseksi brassin nykyseura Pumas torjuu pontevasti nämä huhut. Myös América hakee uutta DT:ä, sillä Ramírez on jättänyt Kotkat vähemmän hohdokkaan kautensa jälkeen.
Jaa juu, finaalit alkavat sitten torstaina ja ratkaisu on ensi su. Varsinkin tuon jälkimmäisen matsin pitäisi tulla inhimilliseen aikaan, sillä Toluca aloittaa yleensä sunnuntain kotipelinsä klo 12 paikallista aikaa.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #231 : 23.05.2010 klo 10:52:20 |
|
LOPPUOTTELU, 1. OSASantos - Toluca 2-2 (1-1)Oli itse asiassa aika hyvä matsi, jossa isännät olivat jonkun verran niskan päällä. Ainakin paikkoja Santoksella oli enmpi, mutta Talavera oli vieraiden maalissa taas mies paikallaan tehden muutaman todella hyvän torjunnan. Toki Tolucallakin oli omat saumansa lisämaaleihin, mutta joukkueen onnistui sössiä nämä tilaisuutensa. Goles: 1 - 0 Carlos Darwin Quintero al minuto 14' 1 - 1 Diego Novaretti al minuto 22' a pase de Antonio Naelson 1 - 2 Antonio Naelson al minuto 67' Héctor Mancilla recibe en solitario por la banda izquierda, aguanta la marca de Baloy y manda el balón hacia el centro de forma excelsa 2 - 2 Vicente Matías Vuoso al minuto 84' http://www.youtube.com/watch?v=kHzA0HL5yhIRatkaisumatsi siis tänään, näkynee striimeiltä klo 20.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #232 : 23.05.2010 klo 11:17:12 |
|
Chivas jatkaa sitten Libertadoresissa, sillä joukkue hävisi vierasmatsinsa Libertadille vain kahdella maalilla, mikä riitti jatkopaikkaan. Aika pahoja paikkoja tuossa 2-0-tilanteessa näkyi olleen, joten mikään läpihuutojuttu ei jatkopaikka ollut. Yllättävän vetelän näköistä puolustamista muuten Chivasilta muutamassa oman maalin vaaratilanteessa ainakin tossa klipissä. Ja olihan siellä tyrkyllä myös 3-0-takaiskumaali, joka olisi tehnyt kunniaa kaikille Suomen palloilumaajoukkueiden tonttuiluille / epäonnelle :-) Finaalipaikankin pitäisi olla mahdollisuuksien rajoissa, sillä joukkue kohtaa välierissä chileläisen Universidadin, kun taas brassijengit Sao Paulo ja Internacional mittelevät paremmuuttaan toisessa semifinaaliparissa. Näitä kahinoita saadaan kyllä odottaa, sillä ne pelataan vasta heinä-elokuun vaihteessa. kooste: http://www.youtube.com/watch?v=TRYrRBLdhKY&feature=relatedKotimaan uutisista sen verran, että Ricardo "Tuca" Ferretti siirtyi sitten odotetusti Tigresin luotsiksi. Kyseessä on brassille jo kolmas pesti kissapetojen peräsimessä. Toivoa sopii, että menisi enemmän tuon ekan version tahtiin, jolloin joukkue eteni aina finaaleihin asti. Loppuottelupaikasta on nykyjoukkueella turha haaveilla, mutta eiköhän Tuca ainakin tuota alakertaa saa hieman paremmin ruotuun.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #233 : 24.05.2010 klo 07:25:35 |
|
Finaali, 2. osaotteluToluca - Santos rp. 4-3, 0-0Olipahan melkoinen dramaattinen päätös Clausuralle. Santos johti pilkkukisaa 3-1 ja joukkue näyttikin jo varmalta voittajalta. Mutta niin vain vieraiden kolme viimeistä ampujaa epäonnistui, mikä nosti Tolucan mestariksi. Jotenkin surullinen fiilis tästä ratkaisusta jäi, sillä tv-kamerat näyttivät rankkareiden aikana ahkerasti Santoksen Ruben Omar Romanon tunteita. Hyökkäävän jalkapallon nimeen vannova argentiinalaisluotsi ei ollut pitkän Meksikon uransa aikana koskaan voittanut mestaruutta ja nyt tuo näytti olevan tulossa. No eipä tullut sitten nytkään ja miehen kehokieli oli aika paljonpuhuva. Toinen epäonnen soturi oli vieraiden Vicente Matias Vuoso, joka sössi jatkoajalla totaalisen avopaikan tavalla, jota tuskin kovin usein nähdään puistofutiksessakaan. Hyökkääjälle tarjottiin pilkkukisassa sitten korvauspaikkaa, sillä rankkarin upottaminen verkkoon olisi tuonut Santokselle mestaruuden. Argentiinalaisen voimalaukaus meni kuitenkin karkeasti ohi maalin. Tavallaan toi taisi sitten katkaista Santoksen selkärangan, sillä joukkeen kaksi seuraavaakin pilkkua olivat varsin onnettomia yritelmiä. Mitä itse peliin tulee, niin tasuri varsinaisella peliajalla oli oikeutettu tulos. Kenttäpeli oli varsin tasaista ja molemmilla joukkueilla oli omat etsikkohetkensä, joiden aikana ne olisivat voineet ratkaista kamppailun edukseen. Olikin aika yllättävää, ettei 90 minuutin aikana nähty lainkaan maaleja, sillä kummallakin oli omat huippupaikkansa, joista pallon olisi voinut upottaa verkkoon. Suurimpia syyllisiä tähän maalittomuuteen olivat joukkueitten veskarit Sánchez ja Talavera, jotka venyivät jälleen tukkuun huipputorjuntoja. Toki hyökkääjätkin saavat katsoa aika ajoin peiliin, sillä esim isäntien Mancillalla oli viimeisillä sekunneilla huippupaikka, mutta chileläisen ratkaisuyritys li mituinen tussahdus. Jatkoaika meni sitten enemmän Santoksen merkeissä. Tiedä häntä johtuiko tämä sitten joukkueen pelaavammasta tyylistä tai Tolucan uupumisesta 30 asteen helteessä, mutta vieraat olivat puolituntisen aikana selvästi aktiivisempia. Joukkueella oli myös pari erinomaista tilaisuutta ampua ratkaiseva maali, mutta Vuoson ja Peraltan eväät eivät tällä kertaa riittäneet. Pilkkukisa meni sitten niin kuin meni ja Toluca nappasi jo kymmenennen mestaruutensa nousten samalla historiatilastossa liigan toiseksi menestyksekkäimmäksi seuraksii. Ja alla pari kuvaa, joiden perusteella voisi kuvitella, ettäVuoso saattoi nauttia eilen pienen annoksen tequilaa masennukseen. Tietysti joukkueena voitetaan ja hävitään, mutta olihan eilinen tähtihyökkääjälle melkoisen surullinen finaali. Vuoson "tukijalkalaukaus" jatkoajalla...  Ja kavereiden reaktiot ovat paljonpuhuvia.  Muita finaalikuvia: http://www.mediotiempo.com/futbol/mexico/galerias-partidos/2010/05/toluca-6-4-3-5-santos-diablo-campeon_28724Kooste (lähinnä pilkut) http://www.youtube.com/watch?v=WZ5Dtv1WSj4&feature=related
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #234 : 24.05.2010 klo 07:58:54 |
|
Aika koville toi tappio tosiaan tuntui ottavan Romanolle. Niin kuin pätkästäkin näkyy, niin hän viipotti ratkaisun jälkeen suoraan pukuhuoneeseen puhumatta käytännössä mitään pelaajilleen. Mies kökötti siellä sitten reilun tunnin isänsä kanssa jättäen mm. palkintojenjaon väliin. Tavallaan toi on tietysti ymmärrettävää, sillä pettymys oli varmaan karmea. Mutta kunhan aika kuluu, niin eiköhän se Rubenkin tuosta tokene ja muista, että hän on kokenut huomattavasti pahempiakin hetkiä Meksikon uransa aikana.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #235 : 25.07.2010 klo 12:19:44 |
|
Apertura 2010 käynnistyy tänä viikonloppuna, joten heitetäänpä jotain kommentteja / arvauksia joukkueista.
MESTARIEHDOKKAAT
MONTERREY:
Bicenterario: Runkosarjan voitto, mitä seurasi kuitenkin yllättävä putoaminen Liguillan avauskierroksella. Siirrot: Rayados on tehnyt kesän aikana todella kovia hankintoja, sillä joukkueen riveihin siirtyivät mestaruuskauden avainpelaaja Humberto Suazo ja Meksikon liigaan palannut Ricardo Osorio. Tavallaan hankinnaksi voi lukea myös Aldo de Nigrisin, joka on tehnyt paluun pitkältä sairaslomaltaan. Arvio: Materiaali on sen verran kova, että mestaruus voi olla ainoa tavoite. Jos jatkaa parin viime kauden tasollaan, niin se on myös täysin otettavissa. Avainpelaajat: Humberto Suazo (h, Chi A), Oswaldo Martínez (kk, Par A), Neri Cardozo (kk, arg), Luis Ernesto Pérez (kk,c), Osorio (p, Mex A), Jonathan Orozco (mv)
TOLUCA
Bicentenario: Mestari (runkosarjan 3.) Siirrot: Pelaajaryhmään ei tehty suurempia muutoksia kesätauon aikana. Hyökkäykseen hankittiin kuitenkin hieman lisää kilpailua, kun laiturit Juan Cuevas (Gimnasia) ja Emmanuel Cerda (Tigres) saapuivat Bomboneralle. Arvio: Pelaajaryhmä ja manageri kuuluvat sarjan eliittiin, joten mestaruuden uusiminen on täysin mahdollista. Samaan hengenvetoon on tosin todettava, ettei tätä temppua ole lyhyiden turnausten aikana juurikaan tehty. Avainpelaajat: Sinha (kk, bra/mex, c), Hector Mancilla (h, Uru A), Alfredo Talavera (mv), Edgar Dueñas (kp), Nestor Calderón (vkk) Seuraamisen arvoinen: Raul Nava (h, 19). Nuori kaveri, jota on hehkuteltu ainakin jossain mediapiireissä maajoukkueen tulevaisuuden toivoksi. Vyöllä on jo valinta kauden nuoreksi pelaajaksi (2009), joten voihan tossa olla jotain perääkin (itse en ole näkemäni perusteella vielä täysin vakuuttunut asiasta)
SANTOS
Bicentenario: Tappio Liguillan finaalissa (runkosarjan 5.). Siirrot: Mestaruuspokaalin tavoitteluun on hyvät mahdollisuudet alkavallakin kaudella, sillä joukkueen entuudestaan kova ryhmä on vahvistunut hieman kesän aikana. Vicente Matias Vuoso ja Lorito Jiménez tosin jättivät seuran, mutta paluupostissa saatiin vielä kovempaa valuuttaa, kun Christian Benitéz (Birmingham) ja Rodrigo ”Pony” Ruiz palasivat Santokseen. Kokonaisuudessaan manageri Ruben Omar Romanolla onkin käsissään laadukas poppoo, joka pursuaa varsinkin hyökkäyssuuntaan taitoa ja tulivoimaa. Puolustuksen osalta joukkue ei ole ehkä aivan sarjan eliittiä, mutta senkin taso riittää tittelijahtiin. Arvio: Materiaali on sen verran laadukas, että Liguilla-paikka on tällä ryhmällä minimivaatimus. Mestaruuskin on täysin otettavissa, jos pelaa omalla tasollaan. Avainpelaajat: Tänne pitäisi oikeastaan laittaa kymmenkunta pelaajaa, joten valinta on vaikea. Pistetään nyt sitten ne, joita itse pidän ns. kermojen kermana. Oswaldo Sánchez (mv), Daniel Ludueña (kk, arg), Christian Benítez (h, Ecu A), Carlos Darwin Quintero (h, Ecu A).
CRUZ AZUL
Bicentenario 2010 : Runkosarjan 9. Melkoinen pettymys La Máquinalta, sillä jo varmalta näyttänyt Liguilla-paikka valui käsistä loppukauden kompuroinnin myötä. Siirrot: Pelaajaryhmä on heikentynyt jonkun verran, sillä keskikentän avainkalustoon kuuluneet Christian Riveros ja Jaime Lozano jättivät kesällä seuran. Paluupostissa saatiin toki ex-maajoukkuemies Gonzalo Pineda, joka pystynee paikkaamaan ainakin jollain tasolla Riverosin lähtöä. Sinällään joukkue kuuluu edelleen materiaaliltaan sarjan kovimpiin, joten La Maquina lähtee tähänkin kauteen vain mestaruus mielessään. Arvio: Viime kaudella moni avainpelaaja petti pahasti, joten tasollaan pelatessaan joukkue pystyy kamppailemaan mestaruudesta. Oma veikkaukseni on kuitenkin, että suurseuran ikuiselta tuntuva tittelijahti ei pääty tähänkään kauteen. Liguillaan pitäisi selvitä melko helposti, mutta eiköhän se playoffs-kirous/-sähläys iske taas täydellä voimallaan myös tällä kaudella. Avainpelaajat: Gerardo Torrado (kk, c Mex A), Emanuel Villa (h, arg), Christian Gimenez (kk/h, arg), José de Jesús Corona (mv) seuraamisen arvoiset: Cesar Villaluz (kk, 22), Martin Galvan (h,17). Edellinen on vuoden 2005 maailmanmestareita, joka on piipahtanut jo jonkin kerran myös miesten maajoukkueessa. Enrique Mezan aikana nuorukaisen ura on ottanut hieman takapakkia, mutta parhaimmillaan kyseessä on kuitenkin erittäin hyvä pelaaja. Galvan kuuluu puolestaan Meksikon futiksen suurlupauksiin, joka debytoi liigatasolla alle 15-vuotiaana. Nuoren kaverin kyvyt on huomattu myös Euroopassa, sillä mm. Barcelona ja Arsenal ovat huhuilleet hänen peräänsä. To
MORELIA
Bicentenario: Runkosarjan 7. ja liguillan välierät. Siirrot: Monarkit ovat tehneet kesän aikana joukon hankintoja, jotka parantavat entuudestaankin hyvän joukkueen tasoa. Mielenkiintoisin muutos on tapahtunut joukkueen maalilla, kun monivuotinen maajoukkueen varamies Moises Muñoz vaihdettiin Atlanten Federico Vilariin. Morelia jäi mielestäni tässä kaupassa voiton puolelle, sillä argentiinalaisen myötä seura sai riveihinsä sarjan parhaimpiin kuuluvan veskarin. Myös keskikenttää on vahvistettu parilla kovalla hankinnalla, kun Cruz Azulin Jaime Lozano ja Pueblan avainpelaaja Luis Enrique Noriega (Mex A) liittyivät Morelian riveihin. Joitakin muutoksia on tapahtunut myös alakerrassa, mutta ne seuran on onnistunut paikata uusilla pelaajilla. Kaiken kaikkiaan Monarkeilla on käytössään varsin kova pelaajaryhmä, jolla se voi tapella jopa mestaruudesta. Varsinkin keskikenttä on hyökkäysvoimaltaan kadehdittavan kova, eikä muissakaan osastoissa hirveästi moittimista ole. Jos nyt jotain kritiikkiä haluaa heittää, niin joukkueen hyökkäyskalusto Sabah-Rey-Márquez voisi olla kliinisempi viimeistelyssään, mutta kyllä tämäkin kolmikko maaleja saa aikaan. Arvio: Lohkosta jatkoon, eikä mestaruuskaan olisi mikään megaluokan yllätys. Avain: Joukkue on sen verran kova, että on pikkaisen vaikea valita. Heitetään nyt sitten pelipaikoittain mielestäni ne ehdottomasti kovimmat: Mauricio Romero (kp,c), Federico Vilar (mv, arg), Miguel Sabah (h, Mex A)
AMÉRICA:
Bicentenario: Liguillan 1. kierros (runkosarjan 6.). eli melkoinen pettymyskausi jälleen kerran Kotkille. Jos nyt jotain lohtua haluaa hakea, niin tie päättyi toistamiseen tulevaan mestariin. Siirrot: América Vaihtoi manageria kauden jälkeen, mutta uusvanha luotsi Manuel Lapuente on ollut yllättävän maltillinen siirtomarkkinoilla. Viime kauden runko on pidetty pääosin kasassa ja hankintoja on tehty vain ongelmalliseksi osoittautuneen hyökkäyksen suhteen. Joukkueen ykköstähti Salvador Cabañas missasi näet käytännössä koko viime kauden, mikä näkyi kiistatta Américan pelissä. Kun maalitykin toipuminen ampumavammoista on edelleen kesken, niin Lapuente on ostanut joukkueeseen Santoksen Vicente Matias Vuoson sekä Schalken Vicente Sánchezin. Parhaimmillaan tämä voi osoittautua hyväksikin vedoiksi, sillä molemmat ovat periaatteesa sarjan kärkitason hyökkääjiä. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, ettei kumpikaan elä tällä hetkellä aivan uransa parasta vaihetta. Eli pienoisesta riskivedosta on kyse, mutta jos tuo maalinteko lähtee toimimaan, niin Lapuentella on käsissään joukkue, joka voi toki yltää mestaruuteen. Arvio: Suurseuran tavoitteena on luonnollisesti mestaruus ja toki pokaali on tällä materiaalilla otettavissakin. Ihan viimeisiä siemenperunoita en kuitenkaan lähtisi lyömään vetoa tämän vaihtoehdon puolesta. Pääsyynä on lähinnä hyökkäys, jonka toimivuudesta en ole täysin vakuuttunut. Oma veikkaukseni on, että selvittää kyllä tiensä jatkoon, mutta tie katkeaa viimeistään välieriin. Avainpelaajat: Daniel Montenegro (kk, arg), Guillermo Ochoa (mv, Mex A), Pavel Pardo (kk,c), Aquivaldo Mosquera (kp, Col A), Vicente Matias Vuoso (h), Vicente Sánchez (h, uru).
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #236 : 26.07.2010 klo 07:46:23 |
|
LIGUILLA-EHDOKKAAT
CHIVAS
Bicentenario: Putosi liguillan avauskierroksella (runkosarjan 2.). Aika kaksijakoinen kausi Vuohilta, sillä alkukausi oli melkoista jyräämistä, mutta viimeiset pari kuukautta menivät voitotta. Syynä tähän lähinnä se, että seura menetti avainmiehensä maajoukkueelle ja sairastuvalle. Siirrot: Joukkue on heikentynyt kesän aikana, sillä muutama avainpelaaja on jättänyt seuran eikä korvaajia ole hankittu.Pahimmin on kupattu kärkeä, josta lähtivät sekä Chicharito Hernandez että Omar Bravo. Muista nimekkäistä lähtijöistä voi mainita Aaron Galindon ja Ramón Moralesin. Jälkimmäisen poistuminen päättää tavallaan myös yhden aikakauden Chivasissa, vaikkei mies enää viime kaudella varsinaiseen avaukseen usein kuulunutkaan. Arvio: Chivas siirtyy tällä kaudella uudelle, uljaalle stadionilleen ja tätä haluttaisiin luonnollisesti juhlistaa mestaruudella. Pikkuisen tämän tavoitteen saavuttaminen kuitenkin epäilyttää. Pääsyynä on lähinnä joukkuueen hyökkäys- ja viimeistelypeli, joka on tosiaan kärsinyt melkoisia menetyksiä. Muuten jukkueen pelaajamateriaali on edelleen aika hyvää tasoa, joten playoffseihin Vuohien pitäisi pystyä itsensä kampeamaan. Avainpelaajat: Jonny Magallón (kp, Mex A), Alberto Medina (h/w, Mex A), Alfonso Bautista (h, Mex A), Luis Michel (mv, Mex A)
PACHUCA
Bicentenario: Liguillan välierät (runkosarjan 8.). Hyvän kauden kruunuksi joukkue nappasi myös CONCACAF:in mestareiden liigan voiton, mikä tietää samalla paikkaa joulukuiseen seurajoukkueiden MM-turnaukseen. Siirrot: Manageri Guillermo Rivarola joutui paikkaustöihin, kun joukkueen avainkalustoon kuulunut Damian Àlvarez jätti kesällä seuran. Ihan kohtuudella tässä on kuitenkin onnistuttu, sillä argentiinalaisen laitatontille napattiin uutta kevättä elävä Braulio Luna sekä kärkeen viime kaudella maalikuninkuuden voittanut Hercules Gomez. Kokonaisuudessaan Pachucalla on edelleen kasassa kohtuullisen hyvä pelaajanippu, jonka varassa se voi tavoitella playoffs-paikkaa. Arvio: Oman lohkon kahden parhaan joukkoon tunkeminen vaikuttaa hankalalta tehtävältä, mutta Tuzos tapellee jälleen parista viimeisestä playoffs-paikasta. Jos tie playoffseihin avautuu, en kuitenkaan usko joukkueen eväiden riittävän finaaliin asti. Avainpelaajat: Damian Manso (kk, arg), Miguel Calero (mv, col, c), Braulio Luna (vkk, Mex A), Paul Aguilar (p, Mex A), Javier Muñoz (kp, arg)
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #237 : 26.07.2010 klo 10:30:28 |
|
PLAYOFF-TOIVEIKKAAT & OSASTO "YNNÄ MUUT"
PUMAS
Bicentenario: runkosarjan 4., putosi liguillan avauskierroksella Siirrot: Kissapedoilla alkaa uusi aikakausi, sillä seuran pitkäaikainen manageri Ricardo "Tuca" Ferretti jätti kauden päätteeksi Universitarion. Brassin seuraajaa ei lähdetty kaukaa hakemaan, sillä uudeksi luotsiksi nimettiin joukkueen kakkosvalmentaja Guillermo Vasquez, joka ei ole aiemmin toiminut manageritehtävissä. Myös joukkueen pelaajaryhmässä on tapahtunut muutoksia tauon aikana, kun Pablo Barrera ja Efrain Juarez siirtyivät Eurooppaan. Ainoa uusi pelaaja Puumien riveissä on maajoukkueessakin piipahtanut hyökkääjä Juan Carlos Cacho, joka palaa lainareissulta pääkaupunkiin. Arvio: Haiskahtaa välikaudelta, kun materiaali on heikentynyt ja luotsina on kokematon uusi mies. Lisäksi joukkueen vaisuhko hyökkäys epäilyttää. Pumas kerännee noin 21-24 pojoa, joilla joukkue taistelee lähinnä liguillan 7-8. paikasta. Veikkaan kuitenkin, että seura jää tällä kertaa playoffsien ulkopuolelle. Avainpelaajat: Dario Veron (Par A), Leandro Augusto (kk, bra/mex), Israel Castro (kk, Mex A), Juan Francisco Palencia (h)
JAGUARES
Bicentenario: runkosarjan 12. Siirrot: Putoamisvaarassa oleva Jaguares on vaihtanut manageria ja vetovastuun on ottanut Atlantessa suht mukavaa jälkeä tehnyt José Guadalupe de Cruz. El Profe on tehnyt kesän aikana joukon kiinnostavia hankintoja ja ainakin paperilla kissapedoilla on kasassa ihan kohtuullinen pelaajaryhmä. Joukkueen runkomiehiin pitkään kuulunut Ismael Fuentes palasi seuraan ja hänen ohellaan alakertaan on hankittu muutama muu suhteellisen hyvä pelaaja. Myös kärkeä on vahvistettu, kun ex-maajoukkuesentteri Carlos Ochoa teki niin ikään paluun Jaguaareihin. Yhdessä viime kauden parhaimpiin maalitykkeihin kuuluvan Jackson Martínezin kanssa Ochoa muodostaakin varsin vaarallisen parivaljakon, jolta on lupa odottaa myös maaleja. Pelintekovoimaa on puolestaan pyritty kohentamaan ostamalla Jorge Marcelo Rodríguez (Uru A) konehuoneen puolelle. Arvio: Laadukkaan managerin ja vahvistuneen pelaajaryhmän myötä Jaguaareilla pitäisi olla saumat kohentaa pistesaldoaan. Liguilla-paikkakin voi olla mahdollisuuksien rajoissa, joskin todennäköisempää on kauden päättyminen runkosarjaan. Avainpelaajat: Fuentes (p, Chi A), Martínez (h, Col A), Ochoa (h), Valdez (kk), Danilinho (h, bra) Seuraamisen arvoiset: Edgar Andrade (kk, 22). Kuuluu vuoden 2005 maailmanmestareihin, mutta paha loukkaantuminen yhdistettynä Cruz Azulin kovaan tasoon on toistaiseksi estänyt todellisen läpimurron. Jaguaareissa vastuuta on tullut jo selvästi enemmän ja keskikenttämies on jo suhteellisen tärkeä pelaaja joukkueelleen.
TIGRES
Bicentenario: runkosarjan 15. Siirrot: Daniel Guzmánin sarjapaikan pelastusprojekti ei toiminut odotetulla tavalla, joten mies sai lähteä vuoden yrittämisen jälkeen. Tilalle hankittiin Puumien luotsi Tuca Ferretti, joka on ollut jo pariin kertaan aiemmin kissapetojen peräsimessä. Tuca tunnetaan managerina, joka saa yleensä joukkueidensa puolustuspelin kuntoon ja tämä saattoikin olla yksi tärkeä osatekijä brassin valinnassa. Uusi luotsi onkin kohdistanut kesähankintansa nimen omaan puolustukseen, joka olikin kieltämättä viime kaudella varsin vuotava. Tucan on onnistunut myös vahvistaa tätä osastoa selvästi, sillä Tigresiin siirtyivät kesän aikana Atlaksen nuoret lupaukset Jorge Torres Nilo (Mex A), Hugo Ayala (Mex A) sekä kokeneet Omar Trujillo sekä brassi Juninho (mm. Botafogo, Bayern). Näin kauden alla tuo alakerta vaikuttaisikin olevan aika hyvin kuosissaan, joten päästettyjen maalien määrä pudonnee tässä turnauksessa. Joukkueen hyökkäyspeli on sen sijaan yhä melkoinen kysymysmerkki. Maalinteko on ollut Tigresille viime kausina melkoista tervanjuontia eikä tälle osastolle saatu kesän aikana merkittävää apua. Joukkueeseen liittyi tosin argentiinalainen Damian Àlvarez, joka on sarjan parhaimpia laitureita, mutta Tigresin sentterikalusto on yhä aika tylpän oloinen. Arvio: Vahvistunut joukkue pystynee parantamaan pistesaldoaan uuden managerinsa johdolla. Putoamistaistelun kannalta tärkeän 20 pisteen rajan pitäisi siis puhjeta tällä kaudella, mutta playoffs-paikkaan en usko. Löytynee sarjataulukosta sijoilta 9-14. Avainpelaajat: Lucas Lobos (kk, arg), Àlvarez (kk, arg), Itamar (h, bra, c), Jose Castro (olp, Mex A), Torres Nilo (vlp, Mex A), Juninho (bra)
ATLAS Bicentenario 2010 : runkosarjan 10. Itse asiassa pitkästä aikaa aika hyvä kausi Ketuilta, sillä Liguilla-paikka oli todella lähellä. Putoamisen aiheuttamaa pettymystä lievitti varmasti joukkueen keräämä mukava pistepotti, joka helpotti seuran asemaa putoamiskamppailussa. Siirrot: Niin kuin edellä todettiin, niin Atlaksen alakerta on heikentynyt ikävästi, kun avainkalustoon kuuluneet Jorge Torres Nilo ja kippari Hugo Ayala siirtyivät Tigresiin. Korvaajia ei ole saatu tilalle, joten nähtäväksi jää miten Fabricio Fuentesin johtama puolustus selviää kauden haasteista. Myös hyökkäyspeli kärsi menetyksen, kun hyvän kauden pelannut Miguel Zepeda jätti Jaliscon. Tämä aukko on onnistuttu paikkaamaan paremmin, sillä San Luisista napattu argentiinalaisässä Alfredo "Chango" Moreno on ollut yleensä suhteellisen tasainen viimeistelijä. Paraguayn MM-joukkueessa pelannut Enrique Vera tuonee puolestaan kokemusta ja kovuutta keskikentälle. Arvio: Kovin suuria ei Ketuilta uskalla odottaa tällä kaudella. Tasoltaan hiukan heikentyneen Atlaksen nuori joukkue kuuluu lähinnä sarjan pitkään keskikastiin, joten playoffs-paikka uhkaa jäädä haaveeksi myös tällä kertaa. Tokihan tuo Liguilla-paikka mahdollinen on, mutta kovin todennäköisenä en sitä pitäisi.Seuran kannalta olisikin tärkeintä, että se pystyisi keräämään jälleen ainakin tollaiset 20-22 pojoa, mikä helpottaisi asemia kevään putoamistaisteluja ajatellen. avainpelaajat: Fuentes (kp, arg), Vera (kk, Par A), Moreno (h, arg), Edgar Pacheco (kk, Mex A), Nestor Vidrio (olp) Seuraamisen arvoiset: Pacheco (20 v), Vidrio (20 v), Cesar Ibanez (kk, 18 v).
NECAXA
Bicentenario: Necaxa teki pikapaluun pääsarjaan, sillä joukkue vietti vain vuoden kakkosliigassa. Joukkueen nousu oli varsin vakuuttava, sillä se voitti molemmat turnaukset, mikä tiesi automaattista paikkaa pääsarjassa. Siirrot: Rayos on uusinut melkoisesti viime kauden joukkuettaan ja ainakin paperilla on kasaan saatu nippu, jolla voi pärjätä kohtuudella tällä tasolla. Hyökkäykseen on hankittu argentiinalaisparivaljakko Dario Gandín-Nicolás Pavlovich, joilla pitäisi olla eväät verkon heilutteluun. Tämän ohella raitapaitojen riveihin on siirtynyt koko joukko kokenutta kalustoa, josta voi nostaa esiin mm. Israel Lópezin ja Oscar Pérezin kaltaiset pelaajat. Arvio: Necaxan pelaajaryhmä on kiintoisa yhdistelmä kokeneita pelaajia ja nuorempia lupauksia, jotka eivät ole vielä pystyneet täyteen läpilyöntiin aiemmissa seuroissaan. Mistään huippupopposta ei voida puhua, mutta 20 pisteen rajan puhkaisemiseen pitäisi olla tällä joukkueella täydet saumat. Tämä olisikin Necaxalle tärkeää, sillä vuosi sitten tapahtuneen putoamisen vuoksi joukkue on prosenttitaulukossa melkoisissa vaikeuksissa. Avainpelaajat: Pablo Quattrocchi (kp,c, arg), López (kk), Juan Carlos Mosqueda (kk), Gandin (h, arg), Pavlovich (h, arg), Pérez (mv) Seuraamisen arvoiset: Tabaré Viudez (kk,uru). Vasta parikymppinen kaveri, joka tuli raitapaitoihin Defensor Sportingista. Kävi kokeilemassa myös Serie A:ta AC Milanin riveissä ja hakee nyt uutta nostetta uralleen Meksikon liigasta.
PUEBLA
Bicentenario: runkosarjan 13. Siirrot:Joukkue pelasi viime kaudella aika lailla tasonsa mukaisesti, sillä materiaalinsa puolesta La Franja kuuluu sarjan tasapaksuihin nippuihin. Mitään radikaalia muutosta ei ole tapahtunut kesänkään aikana, joskin keskikentälle on saatu himppasen lisää leveyttä ja laatua Gabriel Pereyran (Atlante) ja Gerardo Lugon (Cruz Azul) liityttyä seuraan. Samalta osastolta häipyi tosin joukkueen avainkalustoon kuulunut Luis Noriega (Mex A), mutta mielestäni Franja jäi näissä vaihdoissa voiton puolelle. Kärjen osalta tilanne sen sijaan on heikentynyt, kun keväällä maalikuninkuuden voittanut Hercules Gómez jätti joukkueen. Arvio: Aika samanlaista menoa kuin viime kaudella voisi veikkailla. Maalinteko voi olla pienoinen kysymysmerkki, mutta tasollaan pelatessaan joukkue löytynee sijoilta 9-15. Avainpelaajat: Gabriel Pereyra (kk, arg), Melvin Brown (kp), Álvaro González (h, arg) Seuraamisen arvoinen: Lugo (kk). Ei saanut oikein lyötyä itseään läpi La Máquinan kovatasoisessa joukkueessa. Ainakin sen perusteella, mitä olen itse nähnyt, niin kyseessä on kuitenkin aivan kelpo pelaaja. Pueblan kaltaisessa pikkujoukkuessa mies voikin onnistuessaan nousta aika tärkeään rooliin. Ja pienenä kuriositeettina voi mainita, että lukaisin, että hän olisi pelannut alle 20-vuotiaana myös Suomen ykkösessä :-) (joskaan en itse kyllä muista tätä lainkaan).
ESTUDIANTES Bicentenario: Runkosarjan 14. Siirrot: Kovin suuria ei Guadalajaran kolmosjoukkueelta voi odottaa nytkään, sillä Tecos vietti siirtomarkkinoiden osalta aika maltillisen kesän. Pony Ruizin lähtö Santokseen vie toki joukkueesta pelintekovoimaa, mutta Chivas-ikoni Ramón Moralesin hankinta korvannee ainakin osin tämän puutteen. Mielenkiintoisena tulokkaana voi pitää myös River Platesta ostettua toppari Gustavo Cabralia, jonka toivotaan auttavan jukkueen vuotavan alakerran tilkitsemisessä. Ainakin eväät tähän pitäisi olla olemassa, sillä nuorten maailmanmestari (05) sai käsittääkseni suht hyvin peliaikaa suurseurassa. Arvio: Melko tasapaksun pelaajaryhmän tasossa ei tapahtunut suurempia muutoksia, joten viettänee tämänkin kauden sarjataulukon alemmassa puolikkaassa. Pistepussiin voisi kuvitella ropisevan 15-21 pojoa. Avainpelaajat: Jorge Zamogilny (kk, arg), Mauro Cejas (kk, arg), Rubens Sambueza (kk, arg), Ramón Morales (kk),
SAN LUIS
Bicentenario 2010 : runkosarjan viimeinen. Heikko kausi merkitsi samalla sitä, että joukkue vajosi mukaan putoamistaisteluun. Kesäsiirrot: Sarjapaikkansa puolesta kamppailevat Gladiaattorit kuuluvat kesän siirtomarkkinoiden aktiivisimpiin toimijoihin ja ainakin paperilla joukkue vaikuttaisi vahvistuneen jonkun verran. Varsinkin puolustussuuntaan on saatu lisävoimaa, kun mm. Jaime Correa, Sergio Amaury Ponce ja Anibal Matellán (Arsenal de Sarandi) saatiin houkuteltua Alfonso Lastrasille. Hyvänä hankintana voi pitää myös Américasta lainattua laituri Juan Carlos Medinaa, jolla pitäisi olla eväät paikata joukkueen tähtipelaajan Braulio Lunan lähtö. Toki mahdollisia ongelmakohtiakin nykyryhmästä löytyy. Selkein tällainen on joukkueen hyökkäyspeli, joka on ollut jo useamman kauden ajan seuran murheenkryyni. Tämä osasto on kokenut kesän aikana kolauksen, kun joukkueen vähistäkin maaleista katosi Lunan, Chango Morenon ja kumppaneiden lähdön myötä 75 %. Tätä aukkoa on pyritty paikkaamaan parilla eteläamerikkalaisella sentterillä, mutta nähtäväksi jää onnistuvatko he roolissaan. Arvio: Jos tuo viimeistely toimii edes jollain tasolla, niin joukkue parantanee sijoitustaan ainkakin jonkun verran. Playoffeihin on tuskin asiaa, mutta Gladiaattorien päätehtävänä onkin haalia kasaan kaikki pisteet, mitä on tarjolla. Voisi kuvitella, että saldo osuu haarukkaan 16-22 ja sijoitus pyörinee jossain 10-16. välimaastossa. Avainpelaajat: Wilmer Aguirre (h, per), Michael Arroyo (Ecu A), Ponce (p/kk), Medina (kk), Correa (kk)
GALLOS BLANCOS
Bicentenario: runkosarjan 11. Siirrot: Suurin muutos on tapahtunut penkin päässä, sillä hyvää työtä tehnyt Carlos Reinoso siirtyi sivuun ja hänen tilalleen nousi joukkueen kakkosluotsi Angel Comizzo. Argentiinalaisen managerikokemus on toistaiseksi melko rajallinen, joten on kiintoisaa nähdä miten hän selviää putoamiskurimuksessa kamppailevan seuran peräsimessä. Comizzo on muokannut jonkun verran joukkuetta mielensä mukaiseksi ja päähuomio on ollut maalinteossa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä maalinteko oli Queretarolle melkoista tervanjuontia avausvuoden aikana. Pientä parannusta on ehkä saatukin aikaan, sillä joukkueen riveihin liittyivät kesän aikana uruguaylainen Sergio Blanco (Nacional) sekä Bosnian maajoukkuehyökkääjä Alen Skoro. Edellinen on kohtuullisen viimeistelijän maineessa ja Skorokin sopii kookkaana pelaajana varsin hyvin joukkueen pelityyliin. Myös keskikentälle on pyritty hankkimaan hieman lisää luovuutta ja osin tässä on onnistuttukin. Muutoksista huolimatta joukkueen pelaajamateriaali on kuitenkin pikkuseurojen tapaan aika keskinkertainen, joten mitään suurmenestystä joukkueelta tuskin kannattaa odottaa. Arvio: Vaikea arvioitava varsinkin kokemattoman managerinsa vuoksi. Jos homma lähtee rullaamaamaan, niin voi hyvinkin yltää viime kauden tasolle, mutta eipä tuo jumbopaikkaakaan kauheasti hammästyttäisi. Comizzon poppoonkin päähuomio menee kuitenkin prosenttitaulukon tuijotteluun, joten jokainen piste on seuralle arvokas. Avainpelaajat: Joaquin Beltran (kp), Adrian Romero (kp, uru), Sergio Blanco (h, uru), Hector Altamarino (p/kk) Seuraamisen arvoiset: Julio Nava (h/kk,20). Chivaksen kasvatti, joka ei ole vielä pystynyt täyteen läpilyöntiin. Pienemmässä joukkueessa tähän voi olla paremmat mahdollisuudet.
ATLANTE Bicentenario 2010 : Runkosarjan 16. Potros pelasi siis jällen kerran yhden vaisun kauden, minkä myötä joukkue ajautui mukaan putoamiskamppailuun. Kesäsiirrot: Putoamisvaara on saanut Atlanten huseeraamaan ahkerasti siirtomarkkinoilla, mutta kovin vakuuttavaa jälkeä ei olla tälläkään saralla saatu aikaan. Pelaajia on kyllä tullut ja mennyt, mutta haaviin on tarttunut lähinnä toisen luokan meksikolaispelureita sekä pari kirjoittamatonta lehteä Etelä-Amerikasta. Näistä kiintoisin on ehkä uruguaylainen Mathias Cardaccio, joka on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta testaamaan jo siipiensä kantoa AC Milanin riveissä. Kokonaisuutena täytyykin sanoa, että Atlanten pelaajaryhmä on edelleen aika tasapaksun ja keskinkertaisen oloinen, vaikka muutama helmikin toki mukaan mahtuu. Merkittävimpänä näistä voi mainita hyökkääjä Johan Fanon, joka toi viime kaudella ratkaisun Atlanten huutavaan maalipulaan. Potrosin fanien onkin syytä toivoa, että perulainen pysyy terveiden kirjoissa, sillä muilta osin Atlanten viimeistelyteho on ollut viime kausina luokatonta. Arvio: Kausi mennee jälleen sarjan kellarikerroksen tuntumassa eikä jumbopaikkakaan olisi mikään megaluokan yllätys . Muiden putoamista vastaan taistelevien joukkueiden lailla tärkeintä on haalia kasaan mahdollisen paljon pisteitä, jotta Clausuraan päästäisiin edes kohtuullisista asemista. avainpelaajat: Johan Fano (h, Per A), Moises Muñoz (mv), Christian Bermúdez (kk), Santiago Solari (kk, arg)
|
|
|
|
|
ttv
Poissa
Suosikkijoukkue: Racing Club, La U, Santos, Guti
|
 |
Vastaus #238 : 26.07.2010 klo 14:09:49 |
|
Jälleen loistavaa alustusta Chamagol! Kiitos.
|
|
|
|
|
Saxon
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia & Las Chivas
|
 |
Vastaus #239 : 26.07.2010 klo 15:44:35 |
|
Arriba Chamagol! Tulee taas syyskuussa lähdettyä Meksikoon ja ainakin Gallos Blancosin matseissa tulee varmasti käytyä. Queretaron stadion ei ole ennestään tuttu kuin ulkopuolelta, mutta nyt onkin aika korjata tuo ongelma. Vanha mm-kisanäyttämöhän tuo. näyttäs Santos ja Monterrey -kotimatsit osuvan visiitille. Pitänee yrittää käydä molemmissa. 
|
|
|
|
|
Prince Domenech III
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Espoo & Sporting Clube de Braga & 曼聯
|
 |
Vastaus #240 : 26.07.2010 klo 16:53:27 |
|
Mahtava ennakko Chama:lta!
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #241 : 27.07.2010 klo 09:30:00 |
|
Kausi lähti sitten viikonloppuna käyntiin ja varsinkin Santos, Pachuca ja Cruz Azul olivat avauksissaan vakuuttavia nuijien vastustajansa maan rakoon. Selviin pettymyksiin lukeutuu puolestaan América, joka oli ottavana osapuolena Tuzoksen vieraana. Paluumuuttajista hyvässä iskussa olivat Humberto Suazo ja Christian Benítez, jotka heiluttivat verkkoa heti avauskierroksella. Atlante - Santos 1-4 0 - 1 Christian Benítez al minuto 28' 0 - 2 Daniel Emmanuel Ludueña al minuto 40' a pase de Carlos Darwin Quintero 1 - 2 Santiago Solari al minuto 52' de pénalti 1 - 3 Carlos Morales al minuto 87' 1 - 4 Christian Benítez al minuto 89' http://www.youtube.com/watch?v=8pWsCEcHmnk&videos=IWFbfF034GIEstudiantes - Cruz Azul 0-3 (0-3)0 - 1 Javier Orozco al minuto 2' de cabeza a pase de Rogelio Chávez 0 - 2 Javier Orozco al minuto 34' a pase de Christian Giménez 0 - 3 Ángel Gustavo Partida al minuto 45' de (Autogol) Penal fallado por Rubens Sambueza al minuto 37' detenido por el portero José de Jesús Corona. Vahva aloitus ja ansaittu voitto La Máquinalta. Lisäplussana se, että Chaco Gimenez pelasi hyvän matsin, joka lupaa hyvää alkaneelle kaudelle. Ja täytyy sanoa, että aika hyvässä lihassa vaikuttaisi olevan tuo Orozco :-) http://www.youtube.com/watch?v=2mqkW6r4V34&videos=yXoXapjtbtcPachuca - América 3-01 - 0 Israel Martínez al minuto 14' de (Autogol) 2 - 0 Edgar Benítez al minuto 42' de pénalti 3 - 0 Edgar Benítez al minuto 55' http://www.youtube.com/watch?v=GEJ121OKLRw&videos=AF2lhX5xuoUChivas - Puebla 0-0Isännillä oli ihan riittävästi paikkoja tämän matsin voittamiseen, mutta sihti ei ollut aivan kohdallaan. Huono onnikin vaivasi jonkun verran, kun Bofo kolautti kerran tolppaa ja tuomari missasi selvän pilkun. Ja tuli näköjään puhuttua höpöjä Bravon osalta, sillä näkyi tulleen vaihdosta sisään (= miehen MLS-siirto näköjään mennyt puihin). Seuraamisen arvoiseksi pelaajaksi voi muuten lisätä ton Chivasin nuoren sentterin Vázquezin. Kaveri teki vaikutuksen jo viime kevään Copa Libertadoresissa ja näkyi olevan varsin pirteä tässäkin pelissä. Ikäähän on mittarissa huikeat 20 vuotta. http://www.youtube.com/watch?v=JlWWf3Xoi0o&feature=relatedTigres - Gallos Blancos 0-1 (0-1)0 - 1 Sergio Blanco al minuto 45' a pase de Héctor Altamirano No niin, lupavasti alkoi tämäkin kausi. Vaihteeksi kotitappio ja vielä eräälle pahimmista kilpailijoista :-( http://www.youtube.com/watch?v=UW5GjZeD_dg&feature=relatedSan Luis - Monterrey 1-10 - 1 Humberto Suazo al minuto 63' de cabeza a pase de Neri Cardozo 1 - 1 Wilmer Alexander Aguirre al minuto 68' de pénalti http://www.youtube.com/watch?v=ls-r08K1OtI&feature=relatedJaguares - Necaxa 1-10 - 1 Darío Alejandro Gandín al minuto 70' 1 - 1 Danilinho al minuto 92' Ilmeisesti aika oikeutettu tulos. Ja komea pommihan tuo Danilinhon maali oli, mutta jälleen tuli mieleen, että olisiko El Conejoa pidempi veskari ottanut sen. http://www.youtube.com/watch?v=IaBkQooTR44&videos=mBN1Crhk_f4Morelia - Atlas 1-0 (0-0)1 - 0 Luis Gabriel Rey al minuto 69' de cabeza a pase de Adrián Aldrete Ansaittu voitto isänniltä, joskin tuomari avitti joukkuetta ajamalla vieraiden Veran käsittämättömästi ulos. Ottelun lopussa Ketuilla oli vielä saumat tasoitukseen, mutta Chango Moreno tempaisi pilkun yli maalin. http://www.youtube.com/watch?v=bTpSOJ6XD0Y&feature=sub&videos=G1lazj_Q-8gPumas - Toluca 2-1 (1-1)0 - 1 Néstor Calderón al minuto 27' a pase de Antonio Naelson 1 - 1 Diego Novaretti al minuto 30' de (Autogol) 2 - 1 Luis Fernando Fuentes al minuto 73' Pienoinen ryöstö nähtiin Universitariolla, sillä pelitapahtumiin nähden Toluca olisi ansainnut matsista vähintäänkin tasurin. Isännät veivät kuitenkin pisteet omalla maalilla ja sinällään komealla kaukolaukauksella. http://www.youtube.com/watch?v=CpFNa_juwv4&feature=sub&videos=vrJlWBJt82s YLEISTAULUKKO
Santos 1 1 0 0 4-1 3 Cruz Azul 1 1 0 0 3-0 3 Pachuca 1 1 0 0 3-0 3 Pumas 1 1 0 0 2-1 3 Gallos Bl. 1 1 0 0 1-0 3 Morelia 1 1 0 0 1-0 3 Jaguares 1 0 1 0 1-1 1 Necaxa 1 0 1 0 1-1 1 San Luis 1 0 1 0 1-1 1 Monterrey 1 0 1 0 1-1 1 Chivas 1 0 1 0 0-0 1 Puebla 1 0 1 0 0-0 1 Toluca 1 0 0 1 1-2 0 Tigres 1 0 0 1 0-1 0 Atlas 1 0 0 1 0-1 0 Atlante 1 0 0 1 1-4 0 Estudiantes 1 0 0 1 0-3 0 América 1 0 0 1 0-3 0
RYHMÄT
R1 Santos 1 1 0 0 4-1 3 Necaxa 1 0 1 0 1-1 1 ------------------------------ Monterrey 1 0 1 0 1-1 1 Chivas 1 0 1 0 0-0 1 Tigres 1 0 0 1 0-1 0 Estudiantes 1 0 0 1 0-3 0
R 2 Pachuca 1 1 0 0 3-0 3 San Luis 1 0 1 0 1-1 1 ------------------------------ Toluca 1 0 0 1 1-2 0 Atlas 1 0 0 1 0-1 0 Atlante 1 0 0 1 1-4 0 América 1 0 0 1 0-3 0
R 3 Cruz Azul 1 1 0 0 3-0 3 Pumas 1 1 0 0 2-1 3 ------------------------------ Gallos Bl. 1 1 0 0 1-0 3 Morelia 1 1 0 0 1-0 3 Jaguares 1 0 1 0 1-1 1 Puebla 1 0 1 0 0-0 1
PUTOAMISTAULUKKO ... 12 Atlas 69 85 1.2319 13 Atlante 69 83 1.2029 14 Gallos Blancos 35 42 1.2000 15 San Luis 69 82 1.1884 16 Tigres 69 81 1.1739 17 Jaguares 69 78 1.1304 ------------------------ 18 Necaxa 1 1 1.0000 Necaxan osalta tilasto saattaa olla virheellinen, sillä siitä on siivottu putoamisvuoden tulokset, jotka osuvat sinällään sääntöjen mukaiseen neljän viimeisen kauden haarukkaan. Ainakin vielä viikonloppuna ne olivat mukana tässä tilastossa.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #242 : 27.07.2010 klo 09:32:26 |
|
Arriba Chamagol! Tulee taas syyskuussa lähdettyä Meksikoon ja ainakin Gallos Blancosin matseissa tulee varmasti käytyä. Queretaron stadion ei ole ennestään tuttu kuin ulkopuolelta, mutta nyt onkin aika korjata tuo ongelma. Vanha mm-kisanäyttämöhän tuo. näyttäs Santos ja Monterrey -kotimatsit osuvan visiitille. Pitänee yrittää käydä molemmissa.  Kiitos vain kiitoksista kaikille :-). Mitä nyt olen noita koosteita katsonut, niin kotikannatus tuntuisi olevan aika hyvällä mallilla Gallos Blancosin osalta. Ja kun vastaan tulee noin kovia jengejä, niin luvassa on varmaan mielenkiintoisia pelejä.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #243 : 31.07.2010 klo 09:16:35 |
|
Toinen kierros avattiin viime yönä ennakkoon tiukalla putoamiskahinalla Necaxan ja Tigresin välillä. Striimit eivät tietty toimineet, mutta hälläkö väliä, sillä Tigres otti matsista todella tärkeän 2-0-voiton. Raporttien mukaan voitto oli myös täysin ansaittu, sillä Kissapedot olivat selkeästi isäntiään parempia tässä kahinassa. Avausvoiton saaminen näin pikaisesti helpottanee mukavasti myös uudistuneen joukkueen kauden jatkoa, sillä sen myötä pahimmat paineet kaikonnevat ainakin hetkeksi. Joukkueen sankareina toimivat muuten Lucas Lobos ja Francisco Acuña, jotka niittasivat avausjaksolla voittoon tarvittavat maalit. Necaxan osalta tunnelmat ovat tietysti hieman toisenlaiset, sillä tämä oli nousijajoukkueelta jo toinen huono pelillinen esitys putkeen. Tämä mennee tosin ainakin osin vaihtuvuuden piikkiin, mutta varsinkin putoamistaulukkoa ajatellen raitapaitojen olisi syytä saada pelinsä uomiinsa mahdollisimman pikaisesti. Ottelun maalit voi pällistellä tuolta: http://www.youtube.com/watch?v=0YoxtvuFPg8Muista uutisista voi todeta sen, että Chivas pelasi viikolla Copa Libertadoresin semeissä chileläistä Universidadia vastaan, mutta ihan putkeen matsi ei mennyt. Rebaño joutui näet tyytymään kotitasapeliin, joten tie saattaa katketa taas välieriin. Pientä lievitystä saatiin viime yönä, kun joukkue löi uuden stadionsa avauspelissä ManU:n maalein 3-2, mutta ei tuo tietenkään korvaa mahdollista putoamista Copasta. Tämä matsihan kuului osana Chichariton siirtosopimukseen ja hyökkääjä juhlisti hienosti jäähyväispeliään tekemällä isäntien avausmaalin. Omar Bravon siirtosoppa ei ole puolestaan edennyt mihinkään suuntaan. Aika huvittavaksi on homma kuitenkin mennyt, sillä Chivas-pomo Jorge Vergara on ehtinyt ehtinyt julistamaan lehdistötilaisuudessa, että Bravo siirtyy Kansas Wizardsiin ja kiittelemään häntä palveluksistaan seuralle. MLS-joukkue kommentoi uutista kuitenkin tyyliin, että "ihan kiva kun joku kertoo meillekin asiasta" :-). Jos toi siirto ei nyt toteudu, niin on tietysti aika mielenkiintoista nähdä millaiseksi muodostuu hyökkääjän asema joukkueessa. Bravon ja Vergaran välit kun voisivat käsittääkseni olla paremmatkin, joten peliaika voi olla kortilla. Lisämutkan kaupalle saattaa tehdä myös se ikävä seikka, että Bravon isä kuoli eilen pitkällisen sairauden jälkeen. Muista nimimiesten siirroista on tainnut jäädä mainitsematta Jared Borgettin tapaus. Veteraanihan sai kesällä vapaat paperit Morelialta, mutta pääsarjatason kontrahtia ei enää ollut tarjolla. Niinpä hyökkäjä siirtyi kakkosliigan eliittiin kuuluvan Leónin riveihin ainakin täksi kaudeksi. Mies täyttää kohta 37 vuotta, mutta hyvin uppoavat pallot verkkoon edelleenkin (2 peliä/2 maalia) ja voisi kuvitella, että sentteri on erittäin hyvä lisä nousua tavoittelevalle seuralle.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #244 : 02.08.2010 klo 07:19:16 |
|
Viikonlopun loput ottelut. Santos jatkoi hyvää menoaan lyömällä Puumat 4-0. Myös Pachuca täytyy lukea kierroksen onnistujiin, sillä joukkue haki tasurin aina vaikealta Bomboneralta eikä voittokaan ollut kuin parin minuutin päässä. América - Jaguares 3-0 (1-0)América hallitsi aika selkeästi tätä yhteenottoa luoden myös huomattavasti enemmän vaarapaikkoja. Joukkueen tähtinä heiluivat Vuodo ja Sánchez, jotka olivat mukana kahden maalin synnyssä. Varsinkin jälkimmäinen olikin kieltämättä hyvä tutussa laitaroolissaan, kun taas Vuoson otteissa oli maalista huolimatta kyllä näkyvissä myös viime kaudelta tuttua epätarkkuutta. Eli täysin vakuuttunut en vielä ole ;-) Goles: 1 - 0 Vicente Matías Vuoso al minuto 7' a pase de Vicente Sánchez 2 - 0 Vicente Sánchez al minuto 68' a pase de Israel Martínez 3 - 0 Enrique Esqueda al minuto 91' de cabeza a pase de Vicente Matías Vuoso http://www.youtube.com/watch?v=QOQ-McifYDw&playnext=1&videos=A0NFus-02DU&feature=subCruz Azul - Atlante 2-0 Ansaittu voitto myös täällä isännille, sillä Atlante ei saanut juurikaan aikaan vaarapaikkoja. Ottelun toinen jakso meni kyllä melkoiseksi vesipalloksi, mutta parempi poppoo La Máquina tässä matsissa oli. Goles: 1 - 0 Alejandro Vela al minuto 30' 2 - 0 Emanuel Villa al minuto a pase de Christian Giménez 73' http://www.youtube.com/watch?v=k8ZecCx5O-EGallos Blancos - Atlas 2-1 (0-0)Arvokas voitto isännille varsinkin, kun se tuli toisesta putoamiskampailussa mukana olevasta joukkueesta. Jos noita rapsuja on uskominen, niin matsi ei ollut sinällään kyllä kovin kummoinen. Gallos Blancos oli toki pelissä aktiivisempi, mutta mihinkään järisyttäviin maalipaikkoihin ei sekään yltänyt. Pisteet jäivätkin sitten kotijoukkueelle parin rankkarialueen ulkopuolelta tulleen vedon turvin. Ja jos pelaajista haluaa jotain sanoa, niin Sergio Blanco on ollut toistaiseksi jokaisen häneen uhratun killingin arvoinen. Uruguaylaisen saldo kun on kaksi maalia kahdessa pelissä. Goles: 1 - 0 Sergio Blanco al minuto 55' 2 - 0 Julio Nava al minuto 57' 2 - 1 Néstor Vidrio al minuto 89' a pase de Carlos Alberto Gutiérrez http://www.youtube.com/watch?v=5hP_fapl2ew&playnext=1&videos=qdyeUbMJR_kSantos - Pumas 4-0 (1-0)Toinen murskavoitto Santokselta, mutta luvut eivät kuvaa kovin hyvin pelin kulkua. Pumas oli näet avausjaksolla hyvin pelissä mukana luoden muutaman avopaikan, jotka joukkue kuitenkin odotetusti hassasi. Matsi ratkesi sitten toisen puoliajan alussa tulleeseen Palencian ulosajoon, jota seuranneesta pilkusta Santos siirtyi 2-0 johtoon. Brumista paluun tehnyt Benítez oli muuten taas ärhäkkänä tehden yhden maalin ja esiintyen muutenkin terävästi. Maaleista Santoksen avusosuma on ainakin katsomisen arvoinen, sen verran outo ping-pong-tapahtuma se on. Goles: 1 - 0 Marco Antonio Palacios al minuto 26' de (Autogol) 2 - 0 Juan Pablo Rodríguez al minuto 53' de pénalti 3 - 0 Christian Benítez al minuto 56' a pase de Fernando Arce 4 - 0 Oribe Peralta al minuto 84' Puebla - San Luis 2-1 (2-0)Goles: 1 - 0 Andrés Nicolás Olivera al minuto 1' 2 - 0 Gabriel Pereyra al minuto 45' 2 - 1 Edgar Eduardo Castillo al minuto 65' http://www.youtube.com/watch?v=3RvKCzNRZU8&playnext=1&videos=h7rmBOY-9UI&feature=subMonterrey - Estudiantes 3-2 (0-1)Goles: 0 - 1 Fredy José Bareiro al minuto 41' de cabeza a pase de Mauro Cejas 1 - 1 Humberto Suazo al minuto 47' 2 - 1 Walter Ayoví al minuto 59' 3 - 1 Sergio Santana al minuto 66' 3 - 2 Jorge Damián Zamogilny al minuto 91' http://www.youtube.com/watch?v=8yW-lPGukZgToluca - Pachuca 1-1 (0-0)Goles: 0 - 1 Carlos Gerardo Rodríguez al minuto 56' de cabeza a pase de Juan Carlos Rojas Carlos Rojas se incorporó al ataque, desbordó por parecela derecha y envió un centro preciso que recaló en la cabeza de Gerardo Rodríguez quien mandó su testarazo al fondo de la red. 1 - 1 Diego Novaretti al minuto 88' http://www.youtube.com/watch?v=5dm48kcTF3I&videos=oBOIIg8Ga3E&playnext=2
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #245 : 02.08.2010 klo 07:56:56 |
|
Alla vielä taulukot.
Seuraavan kierroksen pääkamppailu on ilman muuta pääkaupungin derby Puumien ja Cruz Azulin välillä. Toi kun pelataan vielä paikallista aikaa keskellä päivää, joten se pitäisi olla katsottavissakin ihan järkevään aikaan. Toinen mielenkiintoinen peli on Pachuca-Santos. Tuzos on aloittanut yllättävän hyvin, joten on mielenkiintoista nähdä pystyykö se pysäyttämään Santoksen liekeissä olevaa tykistöä. Kotikentällä tähän pitäisi olla kyllä ihan hyvät saumat. Kolmantena pelinä voisi nostaa esiin putoamiskamppailussa mukana olevien Atlaksen ja Necaxan yhteenoton. Kumpikaan ei ole aloittanut kauttaan erityisen hyvin, joten tässä olisi hyvä tilaisuus saada kurssia oikenemaan ja heittää samalla kapuloita kilpailijan rattaisiin. Kohtuullisen kotijoukkueen Kettujen luulisi olevan tässä matsissa niskan päällä.
YLEISTAULUKKO
Santos 2 2 0 0 8-1 6 Cruz Azul 2 2 0 0 5-0 6 Gallos Bl. 2 2 0 0 3-1 6 Pachuca 2 1 1 0 4-1 4 Monterrey 2 1 1 0 4-3 4 Puebla 2 1 1 0 2-1 4 Tigres 2 1 0 1 2-1 3 Morelia 1 1 0 0 1-0 3 América 2 1 0 1 3-3 3 Pumas 2 1 0 1 2-5 3 Chivas 1 0 1 0 0-0 1 San Luis 2 0 1 1 2-3 1 Toluca 2 0 1 1 2-3 1 Necaxa 2 0 1 1 1-3 1 Jaguares 2 0 1 1 1-4 1 Atlas 2 0 0 2 1-3 0 Estudiantes 2 0 0 2 2-6 0 Atlante 2 0 0 2 1-6 0
RYHMÄT
R1 Santos 2 2 0 0 8-1 6 Monterrey 2 1 1 0 4-3 4 ------------------------------ Tigres 2 1 0 1 2-1 3 Chivas 1 0 1 0 0-0 1 Necaxa 2 0 1 1 1-3 1 Estudiantes 2 0 0 2 2-6 0
R 2 Pachuca 2 1 1 0 4-1 4 América 2 1 0 1 3-3 3 ------------------------------ San Luis 2 0 1 1 2-3 1 Toluca 2 0 1 1 2-3 1 Atlas 2 0 0 2 1-3 0 Atlante 2 0 0 2 1-6 0
R 3 Cruz Azul 2 2 0 0 5-0 6 Gallos Bl. 2 2 0 0 3-1 6 ------------------------------ Puebla 2 1 1 0 2-1 4 Morelia 1 1 0 0 1-0 3 Pumas 2 1 0 1 2-5 3 Jaguares 2 0 1 1 1-4 1
PUTOAMISTAULUKKO
... 12 Gallos Blancos 36 45 1.2500 13 Atlas 70 85 1.2143 14 Tigres 70 84 1.2000 15 Atlante 70 83 1.1857 16 San Luis 70 82 1.1714 17 Jaguares 70 78 1.1143 ------------------------ 18 Necaxa 2 1 0.5000
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #246 : 21.08.2010 klo 11:20:26 |
|
Päivitellään tätäkin vaihteeksi. Neljä kierrosta on nyt takana ja Santos on jatkanut vakuuttavaa jyräämistään rynnien sarjan kärjessä ilman pistemenetyksiä. Joukkueen alkukauden suurimpana tähtenä on kunnostautunut paluumuuttaja Christian Benítez, joka on ehtinyt takomaan jo kuusi maalia. Myös Monterrey on ollut vahvassa iskussa ottaen kolme voittoa putkeen, minkä myötä joukkue hengittää tiukasti sarjakärjen niskaan. Pienenä yllättäjinä voi pitää puolestaan Pueblaa, joka on edelleen tappioitta killuen samalla sarjan kärkipäässä. La Franjan sijoituksessa lienee kuitenkin ilmaa, sillä joukkueen vastustajat ovat kuuluneet - Chivasia lukuunottamatta - liigan rupukaartiin. Samat sanat pätevät pitkälti Gallos Blancosiin, joka valunee taulukossa alemmas kunhan raskaamman sarjan vastustajia alkaa tulla enemmän vastaan. Samassa yhteydessä on toki myönnettävä, että seuran alkukausi on ollut erinomainen ja sen on onnistunut napsia tärkeitä pinnoja juuri päävastustajiltaan. Alkukauden pettymyksiin voi puolestaan lukea ainakin Tolucan, joka on edelleen voitoitta. Suurempaa hätää mestareilla ei kuitenkaan ole, sillä joukkue on ennenkin aloittanut hitaasti ja hieman vaisun oloisessa kakkoslohkossa jatkopaikka on edelleen hyvin haarukassa. Myös ensimmäinen managerivaihdos on nähty, sillä Pachuca otti kahdessa edellisessä matsissa pataan yhteismaalein 1-7, minkä myötä Guillermo Rivarola päätti jättää tehtävänsä. Ainakin fanit lienevät tyytyväisiä tähän muutokseen, sillä Hidalgolla on kuulunut jo pitkään huuto "Rivarola ulos". Uudeksi manageriksi nimettiin argentiinalaisen maanmies Pablo Marini, jolla on edessään melkoisen vaikea avaus. Tämän päivän kotipelissä vastaan astelee näet kovakuntoinen Monterrey, jolla lienee myös jonkun verran kostonmakua suussaan viime kevään Liguillan yllätystappiostaan. Tämä yhteenotto kuuluukin kierroksen pääkamppailuihin. Pelaajarintamallakin on nähty pientä liikehtimistä, sillä Malher Tressor Moreno on tehnyt paluun San Luisin riveihin. Kolumbialaisen pitäisi vahvistaa mukavasti putoamisliemessä kiehuvan seuran rivejä. 3. KIERROSJaguares - Toluca 1-1 Pachuca - Santos 0-3 Tigres - América 1-1 Atlas - Necaxa 0-1 San Luis - Chivas 0-1 Atlante - Monterrey 1-2 Morelia - Gallos Blancos 6-0 Pumas - Cruz Azul 2-0 Estudiantes - Puebla 1-3 4. KIERROSNecaxa - Gallos Blancos 1-1 Cruz Azul - Pachuca 4-1 Santos - Jaguares 1-0 Monterrey - Pumas 5-2 San Luis - Morelia 1-0 Toluca - Tigres 1-1 Puebla - Atlante 1-1 América - Atlas 1-1 5. KIERROSEstudiantes - San Luis 3-2 (1-1) Arvokas voitto ainakin manageri Miguel Herreralle, jonka palli tutisi jo aika pahasti kolmen tappion jälkeen. Tasoltaan häntäpään kamppailu ei ollut raporttien mukaan kovin kaksinen ja vieraatkin lisivat ansainneet matsista jotain. Väriä pelille antoivat veskareiden karkeat virheet sekä Chivasista tulleen Ramón Moralesin tyylikäs voittomaali. Goles: 1 - 0 Samuel Ochoa al minuto 23' 1 - 1 Michael Antonio Arroyo al minuto 44' 2 - 1 Diego Jiménez al minuto 73' a pase de Mauro Cejas 2 - 2 Aníbal Samuel Matellán al minuto 78' 3 - 2 Ramón Morales al minuto 82' de tiro libre http://www.youtube.com/watch?v=Rr43HWDSGPkJaguares - Cruz Azul Pachuca - Monterrey Tigres - Santos Atlas - Toluca Atlante - Chivas Morelia - Necaxa Pumas - Puebla Gallos Blancos - América
YLEISTAULUKKO
Santos 4 4 0 0 12-1 12 Monterrey 4 3 1 0 11-6 10 Cruz Azul 4 3 0 1 9-3 9 Puebla 4 2 2 0 6-3 8 Gallos Bl. 4 2 1 1 4-8 7 Morelia 3 2 0 1 7-1 6 Pumas 4 2 0 2 6-10 6 Tigres 4 1 2 1 4-3 5 América 4 1 2 1 5-5 5 Necaxa 4 1 2 1 3-4 5 Chivas 2 1 1 0 1-0 4 San Luis 5 1 1 3 5-7 4 Pachuca 3 1 1 2 5-8 4 Toluca 4 0 3 1 4-5 3 Estudiantes 4 1 0 3 6-11 3 Jaguares 4 0 2 2 2-6 2 Atlas 4 0 1 3 2-5 1 Atlante 4 0 1 3 3-9 1
RYHMÄT
R1 Santos 4 4 0 0 12-1 12 Monterrey 4 3 1 0 11-6 10 -------------------------------- Tigres 4 1 2 1 4-3 5 Necaxa 4 1 2 1 3-4 5 Chivas 2 1 1 0 1-0 4 Estudiantes 4 1 0 3 6-11 3
R 2 América 4 1 2 1 5-5 5 San Luis 5 1 1 3 5-7 4 -------------------------------- Pachuca 4 1 1 2 5-8 4 Toluca 4 0 3 1 4-5 3 Atlas 4 0 1 3 2-5 1 Atlante 4 0 1 3 3-9 1
R 3 Cruz Azul 4 3 0 1 9-3 9 Puebla 4 2 2 0 6-3 8 -------------------------------- Gallos Bl. 4 2 1 1 4-8 7 q Morelia 3 2 0 1 7-1 6 q Pumas 4 2 0 2 6-10 6 Jaguares 4 0 2 2 2-6 2
PUTOAMISTAULUKKO (ottelut, pisteet, keskiarvo) ... 12. Necaxa 4 5 1.2500 13. Gallos Blancos 38 46 1.2105 14. Tigres 72 86 1.1944 14. Atlas 72 86 1.1944 16. Atlante 72 84 1.1667 17. San Luis 73 85 1.1644 ------------------------------------ 18. Jaguares 72 79 1.0972
Maalintekijät http://www.mediotiempo.com/goleoindividual.php?id_liga=1&id_torneo=229
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #247 : 21.08.2010 klo 11:26:56 |
|
Chivasin vähäisempi ottelumäärä johtuu muuten siitä, että joukkue selvitti tiensä lopulta Copa Libertadoresin loppuotteluun. Internacional osoittautui kuitenkin finaaleissa vahvemmaksi, mikä olikin ehkä hyvä juttu. Olisihan se ollut hieman outoa, että ko. turnauksen olisi voittanut seura, joka ei osallistunut lainkaan lohkovaiheeseen.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #248 : 23.08.2010 klo 09:17:08 |
|
Kierroksen tapahtuma oli varmasti Pachucan hyökkääjän Edgar Benítezin pökertyminen kesken Monterrey-pelin. Paraguaylainen tuupertui maahan melko pian sen jälkeen, kun oli kolhinut itseään vieraiden veskarin kanssa. Tilanne näytti kieltämättä aika pahalta, kun mies kiikutettiin taju kankaalla pois kentältä, mutta onneksi hän on jo toipumassa tapahtumasta. Kyseinen matsi oli ilman tätä lisädramatiikkaakin kierroksen värikkäimpiä, sillä pelissä riitti hyviä tilanteita ja loppuun saatiin vielä huipennus, kun isäntien onnistui tasoittaa matsi ottelun 95. minuutilla. Muilta osin sarjan kärki tiivistyi viikonloppuna mukavasti, kun Santos kärsi avaustappionsa Tigresin kentällä ja suurin osa takaa-ajajista napsi pisteitä. Santos jatkaa toki piikkipaikalla, mutta Cruz Azul ja Monterrey ovat aivan joukkueen kannoilla. Myös Pumas ja Morelia kohentelivat asemiaan kärkipäässä lyömällä viikonlopun vastustajansa. Edellisen otteet ovat olleet tällä kaudella kyllä melko kaksijakoisia, sillä vieraissa kissapetojen turkki on pölissyt tosi pahasti, mutta kotonaan se on ehtinyt lyömään jo Tolucan ja Cruz Azulin. Sama laulu jatkui myös eilen, kun joukkue kukisti Pueblan varsin selvin luvuin. Sarjan häntäpäässä nähtiin puolestaan viikonloppuna vallanvaihto, kun Atlas vajosi tappionsa myötä jumbopaikalle. Kettujen tilanne ei kyllä vaikuta kovin kaksiselta, sillä näkemäni perusteella joukkueen peli on pikkunättiä hieromista, josta vaarallisuus ja tehokkuus ovat aika kaukana. Maalintekijäksi hankittu Chango Moreno on ollut toistaiseksi pettymys ja kun muukin tykistö on ollut lähinnä nallipyssytasoa, niin tehtyjen maalien sarakkeessa komeileekin peräti kaksi osumaa. Pientä valoa tähän tehottomuuteen on saatavissa ehkä lähiaikoina, sillä joukkueen konkarihyökkääjä Daniel Osorno on toipumassa pikkuhiljaa vammoistaan. Hänkään ei ole nyt mikään varsinainen maalitykki, mutta miehen uskoisi tuovan ainakin hieman lisää juonikkuutta Atlaksen peliin. Syytä tähän olisikin, sillä mikäli joukkueen kurssi ei käänny pikaisesti, niin manageri Carlos Ischia saa ryhtyä katselemaan itselleen uusia hommia. Muista joukkueista voi nostaa esiin vielä suurseura Américan, joka väänsi nyt neljännen peräkkäisen tappiottoman matsinsa. Tuloksellisestihan tuo on tietysti ihan hyvin, mutta järin vakuuttavaa ei joukkueen meno ole vielä ollut. Ongelmia on ollut varsinkin viimeistelyssä ja samaa virttä taidettiin veisata myös Queretaroa vastaan. Ainakin ottelun selostaja totesi Rolfin maalin yhteydessä, että vihdoinkin se osuma tuli. Joukkueen apulaismanageri Alex Aguinaga väänsi asiasta myös pientä tilastoa perjantain lehdistötilaisuudessa todeten, että hänen laskujensa mukaan Kotkilla on ollut alkukaudella 40 maalipaikkaa, joista on saatu aikaan vain 5 osumaa - eli ei kovin mairitteleva tilasto. Ja pakkohan se on tuulettaa hieman Tigresin alkukautta :-). Tosi pahoja vastustajia on tullut vastaan, joten siihen nähden tulokset ovat olleet erinomaisia. Mutta eiköhän se tämän hehkutuksen myötä tuo tappioton putkikin katkea ensi viikonloppuna La Máquinan käsittelyssä :-) 5. kierrosPachuca - Monterrey 2-2 (1-0)1 - 0 Darío Cvitanich al minuto 7' de cabeza a pase de Damián Manso 1 - 1 Humberto Suazo al minuto 68' 1 - 2 Aldo de Nigris al minuto 78' de cabeza 2 - 2 Daniel Arreola al minuto 90' de cabeza a pase de Edy Germán Brambila http://www.youtube.com/watch?v=LjKxbrkDCnA Jaguares - Cruz Azul 2-3 (1-1)0 - 1 Christian Giménez al minuto 15' de tiro libre 1 - 1 Jorge Marcelo Rodríguez al minuto 29' de tiro libre 2 - 1 Edgar Andrade al minuto 49' 2 - 2 Christian Giménez al minuto 62' 2 - 3 Christian Giménez al minuto 77' a pase de Horacio Cervantes http://www.youtube.com/watch?v=NkPZXILEEn8Tigres - Santos 1-0 (1-0)1 - 0 Juninho al minuto 8' de tiro libre http://www.youtube.com/watch?v=2nTmT8stKC4Atlas - Toluca 0-1 (0-0)0 - 1 Sinha al minuto 90' http://www.youtube.com/watch?v=MMcgTpn553gAtlante - Chivas 2-1 (2-1)0 - 1 Omar Bravo al minuto 1' 1 - 1 Nicolás Torres al minuto 4' de cabeza a pase de Santiago Solari 2 - 1 Johan Fano al minuto 36' de cabeza a pase de Arturo Muñoz http://www.youtube.com/watch?v=vJrAfFpO2OcPumas - Puebla 4-1 (1-0)1 - 0 Dante López al minuto 26' 1 - 1 Orlando Javier Rincón al minuto 64' 2 - 1 Juan Carlos Cacho al minuto 70' a pase de Leandro Augusto 3 - 1 Juan Carlos Cacho al minuto 79'4 - 1 Dante López al minuto 89' http://www.youtube.com/watch?v=PkWqRVfTFCg&feature=subGallos - Blancos - América 0-1 (0-0)0 - 1 Daniel Gastón Montenegro al minuto 46' http://www.youtube.com/watch?v=HgJVw7evmck&NR=1Morelia - Necaxa 1-0 (0-0)1 - 0 Rafael Márquez al minuto 75' a pase de Hugo Droguett http://www.youtube.com/watch?v=zvVwyTrj1_I YLEISTAULUKKO
Santos 5 4 0 1 12-2 12 Cruz Azul 5 4 0 1 12-5 12 Monterrey 5 3 2 0 13-8 11 Morelia 4 3 0 1 8-1 9 Pumas 5 3 0 2 10-11 9 Tigres 5 2 2 1 5-3 8 América 5 2 2 1 6-5 8 Puebla 5 2 2 1 7-7 8 Gallos Bl. 5 2 1 2 4-9 7 Toluca 5 1 3 1 5-5 6 Necaxa 5 1 2 2 3-5 5 Pachuca 5 1 2 2 7-10 5 Chivas 3 1 1 1 2-2 4 San Luis 5 1 1 3 5-7 4 Atlante 5 1 1 3 5-10 4 Estudiantes 4 1 0 3 6-11 3 Jaguares 5 0 2 3 4-9 2 Atlas 5 0 1 4 2-6 1
RYHMÄT
R1 Santos 5 4 0 1 12-2 12 Monterrey 5 3 2 0 13-8 11 -------------------------------- Tigres 5 2 2 1 5-3 8 Necaxa 5 1 2 2 3-5 5 Chivas 3 1 1 1 2-2 4 Estudiantes 4 1 0 3 6-11 3
R 2 América 5 2 2 1 6-5 8 Toluca 5 1 3 1 5-5 6 -------------------------------- Pachuca 5 1 2 2 7-10 5 San Luis 5 1 1 3 5-7 4 Atlante 5 1 1 3 5-10 4 Atlas 5 0 1 4 2-6 1
R 3 Cruz Azul 5 4 0 1 12-5 12 Morelia 4 3 0 1 8-1 9 -------------------------------- Pumas 5 3 0 2 10-11 9 Puebla 5 2 2 1 7-7 8 Gallos Bl. 5 2 1 2 4-9 7 Jaguares 5 0 2 3 4-9 2
PUTOAMISTAULUKKO (ottelut, pisteet, keskiarvo) ... 12. Tigres 73 89 1.2192 13. Atlante 73 87 1.1918 14. Gallos Blancos 39 46 1.7950 15. Atlas 73 86 1.1781 16. San Luis 73 85 1.1644 18. Jaguares 73 79 1.0822 ------------------------------------ 18. Necaxa 5 5 1.0000
Maalintekijät: http://www.mediotiempo.com/goleoindividual.php?id_liga=1&id_torneo=229Kovassa iskussa ovat paluumuuttajat Benítez ja Suazo olleet. Pachuca-pelissäkin Chupete ampui kyllä sellaisen golazon, että sitä kelpaa katsella. Muutenkin tuo Rayadosin hyökkääjätilanne näyttää hyvältä, sillä vasta paluunsa tehnyt Aldo De Nigris on tehnyt maalin molemmissa pelaamissaan otteluissa.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #249 : 23.08.2010 klo 09:36:33 |
|
Viikonlopun kierrokselta täytyy nostaa esiin myös Cruz Azulin keskikenttäpelaaja Christian Giménez. Argentiinalainen oli lauantaina loistovireessä pommittaen kolme osumaa, joista kaikki olivat lisäksi melko tyylikkäitä. Sarjan tähtiin lukeutuva El Chacohan oli avauskaudellaan La Maquinassa melko vaisu, mutta Aperturassa tahti on ollut toistaiseksi aivan toinen. Kärjen alla pelaava argentiinalainen on tätä ennen kunnostautunut ennen kaikkea järjestelijänä, joka suoltaa namupasseja, joista Orozcon ja Villan on hyvä hakea maaleja. Jos Chaco vain pystyy säilyttämään nykyisen tasonsa, niin Cruz Azulin kausi näyttää melkoisen lupaavalta.
Atlaksen osalta voi taas todeta, että manageri Ischia voikin ruveta etsimään niitä uusia hommia samoin tein. Seura näet erotti miehen Toluca-tappion jälkeen. Potku-uhan alla lienee myös toisen putoajaehdokkaan Jaguaresin manageri José Guadalupe de Cruz. Tätä miestähän tuli hieman kehaistua ennakoissa ja en ole sinällään muuttanut hänestä mieltäni. Jaguaarien tulokset ovat olleet toistaiseksi kuitenkin vaisuja, joten aika liipasinherkkä seurajohto saattaa hyvinkin heittää Profen tunkiolle, jos tahti ei pikaisesti muutu. Jaguaarien tahtina on ollut viime - hieman kärjistäen - vähintäin yksi managerivaihdos kaudessa ja taisipa joukkueella olla jossain turnauksessa neljä eri miestä luotsinaan.
|
|
|
|
|
|
|
|