Jalkapalloaiheiset kirjat

[Näätäkeisari]

Andres Campomarin kirja Golazo oli muistaakseni hyvä. Meksikosta ja latinalaisesta Amerikasta on jonkin verran Juan Villoron kirjassa God is Round, joka oli myös mainio ellei muisti valehtele.

[Anseli]

Löytyipä kirpparilta tällainen Pelen omaelämäkerrallinen kirja, suomennettuna versiona. Jouluvapailla ajattelin ottaa luettavaksi.

Robert L. Fish, Pele: My life and the beautiful game (Pele, jalkapallo - elämäni)

[Heppatiitti]

ALEX BELLOS: FUTEBOL – BRASILIALAINEN ELÄMÄNTAPA. Alkuperäisteos ilmestyi 2002 ja suomennos samana vuonna. Sivuja 336.

Taustaa kirjoittajasta: Alex Bellos toimi vuosia ”Observer” ja ”Guardian” lehtien Etelä-Amerikan kirjeenvaihtajana. Tarkempi esittely löytyy foorumin tämän osion sivulta 63 Pelen elämäkerran yhteydestä, jonka Bellos kirjoitti Orlando Duarten kanssa ja mestaripelaaja toimi itse kertojana.

Nostoja kirjasta: Kirjassa matkataan jättiläismaata ristiin ja rastiin. Kotimaan lisäksi tuhansittain brasilialaisia pelaa ammattilaisena ulkomailla ja kirjan ensimmäisessä luvussa on kappale, joka pelkästään tekisi kirjasta lukemisen arvoisen (lainaus kirjasta): Tiedustelen Fabiolta miksi hänestä tuli pelaaja-agentti. Hän kertoo, että se tapahtui sattumalta. Ollessaan 90-luvun alussa opiskelemassa lakia Rion Katolisessa yliopistossa hän vietti välivuoden kierrellen Eurooppaa reppu selässä. Hän meni tapaamaan suomalaista toimittajaa, jonka hänen isänsä oli tavannut olleessaan Helsingissä selostamassa Brasilian ystävyysottelua Suomea vastaan. Vuotta myöhemmin suomalaistoimittaja soitti Fabiolle Rioon. FC Jazz, joukkue pienestä Porin kaupungista noin kahden ja puolensadan kilometrin päässä pääkaupungista halusi palkata brasilialaisenpelaajan. Pystyisikö hän auttamaan?

Hän harkitsi tarkkaan. Hänen riolaisella suosikkiseurallaan Bangulla oli erinomainen hyökkääjä nimeltä Dionisio. Fabio otti yhteyttä seuraan. Dionisio lähetettiin FC Jazziin lainapapereilla. Fabio tienasi siirrosta noin 1600 euroa, mikä oli mukava summa rahapulassa olevalle opiskelijalle. Dionisio menestyi loistavasti. Hänet kaupattiin TPV-nimiseen seuraan, jossa hän voitti Suomen liigan maalikuninkuuden ja mestaruuden (lainaus päättyy).

Kirjaansa varten Bellos on haastatellut satoja pelaajia, joukkueiden johtajia, erotuomareita, kykyjenetsijöitä, journalisteja, faneja, pappeja, poliitikkoja ja alkuperäisasukkaita. Bellos antaa haastateltujen puhua, sillä Brasilia on tarinoiden ja myyttien maa. Kirjoitettua tietoa ei pidetä yhtä luotettavana kuin puhuttua. Parhaimmillaan brasilialainen jalkapallo oli peliä, jossa yksilöiden taidot menivät taktiikan edelle. Harhauttaminen on keskeinen osa brasilialaista jalkapalloa ja musiikkia ja tanssia yhdistelevä samba on osoittautunut sopivan yhteen futiksen kanssa. Parhaimmillaan brasilialaiset jalkapalloilijat ovat sekä urheilijoita että taiteilijoita.

Yli 200-miljoonainen kansa rakastaa futista ja suhtautuu siihen intohimoisesti. Normifutiksen lisäksi pelataan autopalloa, nappipalloa, futsalia, seurapiirifutista, rantajalkapalloa, footvolleyta, härkäfutista, mutafutista. Jopa öljyn porauslautoille viritetään futiskenttä. Ronaldon ensimmäinen vaimo Milene oli maan pomputtelukuningatar ja ponnautteli palloa peräkkäin ilmassa 55.187 kertaa.

Uskonto on kytkeytynyt jalkapalloon. Katolilaisuus sekoittuu umbandaan, macumbaan ja candombleen, jotka ovat vanhoja afrobrasilialaisia uskontoja. Tarvittaessa papit poistavat seuran yltä kirouksia ja langettavat vastakirouksia. Myös protestanttisuuden nousu näkyy. Vuoden 1994 maailmanmestarijoukkueessa oli kuusi protestanttista ”Kristuksen urheilijaa”. Näistä Muller meni pisimmälle ja perusti Belo Horizonteen oman seurakuntansa, jolle rakennutti kirkon.

Valtavien etäisyyksien takia koko maan mestaruussarja pelattiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1971. Maan laajuus vaikeuttaa liigan toimintaa, koska faneilla ei ole varaa matkustaa vierasotteluihin. Tästä syystä osavaltioiden sarjan ottelut ovat merkityksellisimpiä kannattajille. Alhaiset lipputulot ja uskottavuuden puute ovat syitä, joiden takia joukkueet eivät pysty hankkimaan tarpeeksi rahaa pitääkseen parhaat pelaajansa, jotka siirtyvät Eurooppaan leveämmän leivän perään heti ensimmäisen mahdollisuuden tullessa. Alemmilla sarjatasoilla seurojen taloudellinen ahdinko saa joskus naurettavia piirteitä (lainaus kirjasta): Kerran ollessani Florianopolisissa tapasin Vidomar Porton, joka ennen työskenteli paikallisen Avai-seuran yövartijana. Seura ei maksanut 45-vuotiaalle Vidomarille hänen palkkojaan, joten hän haastoi työnantajansa oikeuteen. Avai määrättiin maksamaan rästipalkat, mutta seura oli täysin varaton. Konkurssikypsällä joukkueella oli ainoastaan hyökkääjä Claudiomir, jolla oli jotain arvoa. Oikeus siis määräsi, että Claudiomirista tulee Vidomarin omaisuutta (lainaus päättyy).

Futareista brasilialaiset kunnioittavat ulospäin nuhteettomalta näyttänyttä Peleä, mutta rakastavat eniten retkua Garrinchaa. Garrinchan vasen jalka oli kaarella ulospäin ja oikea sisäänpäin. Futishistorian parhaan harhauttajan kroppa oli epätasapainossa, taipuneena oikealle. Hänen olisi pitänyt kaatua aina juostessa, mutta urheilijan irvikuva ja fysiikan lakien kumoaja kaatui vain, kun hänet kaadettiin väkisin. Maajoukkueen taktiikkapalaverissa Garrincha luki Aku Ankkaa. ”Sinä saat tehdä ihan mitä haluat”, totesi alistunut valmentaja. Garrincha toimi näin ja Brasilia voitti.

Botafogo huijasi surutta yksinkertaista ja luottavaista pelaajaa. Seuran edustajat pistivät hänet allekirjoittamaan tyhjiä sopimuspapereita, joihin he sitten lisäsivät niin matalia palkkasummia kuin kehtasivat. Garrincha kuoli pennittömänä rapajuoppona 49-vuotiaana. Lapsia jäi 13.

Kirjan arvostelu: Rosarion argentiinalaisen tangon innoittamana pysytään Etelä-Amerikka teemassa ja mennään hetkeksi brasilialaisen samban tahdissa. Aikaahan tämän kirjan julkaisusta on kulunut, mutta se on kestänyt hyvin aikaa, eikä uusien futiskirjojen markkinoilla ole kustantajien toimesta kovin vilkasta, vaikka edessä oleva MM-kisavuosi on yleensä saanut kustannustalot reagoimaan.

Tällä kirjalla Bellos saa anteeksi hieman puolivillaisen Pele-elämäkerran, jonka kirjoitti Pelen luottotoimittaja Orlando Duarten kanssa. Pele toimi vielä kirjan kertojana ja kiillotti nuhteettoman ritarin mainettaan. Kirjasta unohtui Pelen vaikeneminen vuosien 1964-85 sotilasvallan aikana ja muutamat futarin lehtolapset. ”Futebol” on kuitenkin toista maata. Bellos on nähnyt vaivaa eikä ole säästellyt itseään ja on erittäin sujuvasanainen kirjoittaja. Oikein hyvä opastus brasilialaiseen futikseen ja kirja on ansainnut pienoisklassikon maineensa. Arvostelu on neljä ja puoli tähteä viidestä. Kannattaa napata matkaan, jos tulee divarissa vastaan.

[Tango Rosario]

Historia Oral del Mundial, osa 4 – Paperisilppusade ja henkien taisto

Eräs ikonisimpia Argentiinan MM-turnauksen näkyjä on loppuottelun alkaessa River Platen Monumental-stadionin lehtereiltä raskaiden lumihiutaleiden lailla leijuva paperisilppusade. Televisiolähetyksissä se herätti huomiota ja ihastusta ympäri maailmaa.

(Tapa oli saanut alkunsa vuonna 1961 Buenos Airesin suurkaupunkialueen eteläosassa pelatun paikallisottelun yhteydessä, kun vierasjoukkueen kannattajat olivat saaneet paikalliselta panimoyhtiöltä tuhansia vanhentuneita olutpullojen etikettejä, joita sitten keksivät heittää ilmoille joukkueensa saapuessa kentälle. Se herätti pahennusta lehdistössä, joka tuomitsi toiminnan pelikentän sotkemiseksi. Liiton taholta tapaus puolestaan tuotti sakot Lahelle kaljafirmalle ”luvattomasta mainostempauksesta”. Muiden seurojen kannattajat omaksuivat kuitenkin tavan, joten se vakiintui Argentiinassa yleiseksi käytännöksi toivottaa oma joukkue tervetulleeksi kentälle.)

Vuoden 1978 MM-turnauksen aikana paperisilpun heittäminen nousi maailmanlaajuiseen tietoisuuteen. Aikakautensa ”Argentiinan Mertaranta”, selostaja José María Muñoz oli kuitenkin tavan äänekkäimpiä kriitikoita ja piti sitä ”epähygieenisenä”. Lopulta asiasta kehkeytyi kolmiodraama, jonka osapuolina olivat Muñoz, argentiinalainen yleisö ja f-kirjaimella alkava kansainvälinen jalkapalloliitto.

Sanomalehti Clarínissa ilmestyneen huumoriosaston sarjakuvissa seikkaili Clemente-niminen lintuhahmo, joka esitti monologejaan ja kävi dialogeissaan väittelyjä erilaisten hahmojen kanssa, mukaan lukien esim. valmentaja ”Masotti” ja selostaja ”Murioz”. Clementestä muodostui turnauksen epävirallinen maskotti. Itse asiassa monet jopa kuvittelivat sen olleen virallinen maskotti. Väittely ”Muriozin” kanssa paperisilpusta käynnistyi jo edellisenä vuonna ja kiihtyi Argentiinan avausottelun jälkeen Clementen innostuttua joukkueen saamasta vastaanotosta. Oikea Muñoz huolestui paperisilppusotkun aiheuttamasta kansainvälisestä imagohaitasta Argentiinalle siinä määrin, että keksi hädissään Fifan mahdollisesti rankaisevan isäntäjoukkuetta pistemenetyksillä. Clemente puolusti paperisilppua kansallisena erityispiirteenä, joka toisi turnaukseen lisäväriä ja erottuvuutta. Suuri yleisö asettui selvästi Clementen puolelle.

Myös Fifa kiinnostui oikeasti asiasta ja puuttui peliin. Muutama Fifa-pomo uhkasi isäntäjoukkuetta mahdollisilla pistemenetyksillä, jos paperin heittelyä ei saataisi suitsittua. Jatkolohkon otteluissa Brasiliaa ja Perua vastaan yleisöä kehotettiin toistuvasti stadionin kaiuttimista pidättäytymään paperin heittämisestä, mutta kuulutukset peittyivät korviahuumaavaan vihellyskonserttiin, ja Argentiinan joukkueen ilmestyessä kentälle paperia lensi ilmoille entiseen malliin. Tietoon Fifan harkitsemista mahdollisista pistevähennyksistä yleisö reagoi laulamalla Clementen nimeä. Kun Argentiinan paikka loppuottelussa oli varmistunut, Fifa joutui kuitenkin taipumaan ja tunnustamaan tappionsa. João Havelange 24.6.1978:
”Tapa ei ehkä ole kaikkein siistein, mutta se on kuitenkin näyttävä. Se ei häiritse mitenkään peliä, eikä paperin heittely muodosta ongelmaa.”
Loppuottelun alun lähestyessä hieman ennen klo 15.00 paikallista aikaa valotaululle ilmestyikin sitten Clementen hahmo ja kehotus ”Tiren papelitos” eli ”heittäkää paperinpalat”.

(Asiaan liittyvänä anekdoottina sopinee mainita ns. ”oranssin pallon ottelu” eli huhtikuussa 1986 pelattu superclásico, jossa mestaruuden jo aiemmin varmistanut River päätti tehdä kunniakierroksen verivihollisensa stadionilla. Bocan maalivahti Hugo Gatti oli omien sanojensa mukaan pelannut kymmenen vuotta aiemmin ”elämänsä ottelun” maajoukkuevahtina lumisessa Kiovassa Neuvostoliittoa vastaan ja pyysi paperisilppua vasten paremmin erottuvan värillisen pallon käyttöä. Erotuomarin suostumuksesta ottelun ensimmäisellä puoliajalla käytössä olikin oranssi pallo.)

Fifa halusi kieltää paperisilpun heittämisen, mutta yritys epäonnistui.

JATKUU...