Miksi taas asiasta mitään tietämätön lähtee kommentoimaan. Joronenhan pelasi jo Saarelan joukkueessa kaudella 2008! Onko tuo kummallista, jos seuraavasta kaudestakin olisi ollut puhetta?
Sen verran haluan nyt tarkentaa, että ei viime talvena ole puhuttu enää mitään tästä kaudesta. Jos katsot tuota ensimmäistä viestiäni, niin siellä puhutaan TOISSA talvesta, eli ennen viime kautta 2008, kun Joronen oli pelannut ainoastaan SiUssa. Silloin Saarelakin oli vielä Rakuunat Junnujen palkkalistoilla.
Viime talvena Jorosen perässä on jo olleet sen verran isommat seurat että tällainen liemineidin kaltainen amatööri ei varmastikaan voi neuvotteluja hoitaa, hyvä jos kykenee känniltään nimen kirjoittamaan siirtopaperiin. Lähtee poika perkele ensimmäisestä vähän tanakammasta rakipullotarjouksesta Turkin pääsarjaan.
Mie en haluais tätä asiaa enää yhtään kaivella, kunhan sunnuntaiaamuna krapulapäissään heitin ilmoille pienen älämölön, ja eikös siitä tullut ansaitusti liemineidille kunnon vittuilut. Mutta kaivetaan nyt sitten perinjuurin. Tässä nyt ihan selvennyksenä se asia mikä minuu kävi silloin repimään: (huom! henk.koht mielipiteitä henkilön toiminnasta, ei minkäään seuran virallisia lausuntoja toisen seuran toiminnasta)
- Tavoitteena talvella 2007-08 oli, että Joronen saa peliaikaa B-jun 1.divisioonassa Lappee JKn riveissä (näinhän myös tapahtui, ja tämä ei revi vielä yhtään).
- Mutta ennenkuin mitään satunnaisia harjoituksia lukuunottamatta oli seurojen välillä sovittuna, muutamien treenien jälkeen alkoi Saarelan suunnalta tulla suoraan pojalle (14-v. silloin) vaatimuksia että paperit pitää nyt saada tänne tai ei pääse pelaamaan. Myöhemmin mukana oli lupauksia "normaalista neuvottelutavarasta" yms. sälästä. Ei minkäänlaista kommentointia pelaajan seuran, vanhempien tai pelaajan valmentajan suuntaan. Hämmentynyt junnu kyseli kotosallaan että "mitkä paperit". Tässä vaiheessa joku neropatti varmasti toteaa, että "mistä Saarela tiesi ettei poika tuu meille ihan kokonaan". Kyllä varmasti tiesi jos oli yhtään ammattiinsa paneutunut, mutta ilmeisesti oli Antti Tuiskun silloinen hittilevy soinut päässä sen verran ettei halunnut tietää.
- Tää on se asia mikä minuu ko. toiminnassa jäi henk.koht riepomaan, ja siitä vielä vähän puukkoa käänsin. Omasta mielestäni piruilin, mutta täällä se oli "merkittävä julkinen herjaus kaikkinensa".
Siis ootteks työ nimimerkit WIFK ja reilu peli sitä mieltä että tuo yllämainittu oli joku neuvottelutilanne? Mitä siitä sanoo piirin eettiset säännöt yms. löpinät? Aikuispelaajan kohdalla tuon vielä voin jotenkin ymmärtää, mutta 14-vuotias junnu neuvottelukumppaninina? Silloin voi neuvotella alaikäisen lapsen kanssa kun seuran etu niin vaatii? Mitä siihen sanoo esim Suomen Laki? Huomioikaa nyt kaikki että mie tässä varmasti puhun paskaa, todennäköisesti syyllistyyn entistäkin merkittävämpään julkiseen herjaukseen, mutta en mie nää tuollaisia ehdotuksia minkään salassapitolain alaiseksi. Näkisin että noissa vastuu on ehdotuksen tekijällä, olkoon vaikka kuin jälkikäteen tahansa "itketty".
Enkä mie halua ehdotuksen tekijääkään syyllistää, varmasti ajavat toki oman seuran asiaansa. Mutta silloin pitää varautua myös siihen, että pientä kyläseuran edustajaa saattaa huvittaa etenkin sunnuntaiaamuna pienessä kännissä kun ajattelee sitä, että joku ammattilaisneuvottelija luuli junnun vaihtavan seuraa jollain fakin verkkareilla. Voihan se toki olla että siirtyy pelkällä muumi-tikkarilla, onhan meiltä siirtyny kavereita kaljalaatikon hinnalla vielä viime talvenakin.
Merkittävä julkinen herjaus taas, kertakaikkiaan. Miehän oon ihan hirvee teiniritsa ja pikkuprinsessa, joten vuodan nyt ulos vielä ne oikeat kahden-kolminkeskiset neuvottelut:
- Yllämainittujen tapahtumien jälkeen SiUn aloitteesta istuttiin alas, ja asiat + harjoitussuunnitelmat käytiin tarkemmin läpi niin että mukana oli väkeä myös PEPOn suunnalta. Siinä vaiheessa alkoi yhteistyökin toimimaan. SiU liittyi mukaan yhteistyöseurasopimukseen yhdessä PEPOn ja Rakuuna-junnujen kanssa, ja oli siis viime kesänä osa Lappee JK:ta. Ei enää tänä vuonna, koska Lappee JK on oma seuransa, ja ilman edustusoikeuden siirtoa ei toisessa seurassa voi pelata. Joronen todellakin pelasi Lappee JKssa Saarelan alaisuudessa, ja käsitykseni mukaan pelit ja yhteistyö olivat ok.
Edelleenkin ainoastaan positiivista sanottavaa Lappee JKsta ja PEPOsta asian tiimoilta.Onko jollakin vielä jotain epäselvää siitä mitä minuu aikanaan alko hiertämään? Laittakaa privana sitten viestiä, mie en halua tän enempää tällä palstalla enää lupaavan junnun asioida puida. Annetaan pojan pelata ja Saarelan ja kumppaneiden jatkaa hyvää työtä seurojensa hyväksi. Toisille siitä maksetaan, toisille ei. Uskallan silti edelleen väittää että ko. casessa ei silloisten Rakuuna Junnujenkaan suunnalta ollut kaikkein kovin ammattilainen asioita hoitamassa. Jessen suhteen on tehty tarkat kehityssuunitelmat yhdessä pelaajan, valmentajien ja vanhempien kanssa. Siihen on ihan turha mennä kenenkään muun väliin säätämään, ja kuten jo vissiin viidettä kertaa täällä totean, ei olis pitäny miunkaan. Poika on hyvissä käsissä ja toivottavasti pääsee vielä pitkälle. Silloin voi röyhistellä rintaa sekä Simpeleellä että vähän Lappee JKssakin.
Mitä tulee allekirjoittaneen herjaukseen muoviseuroista ja egoaan täynnä olevista johtajista, niin toivon olevani pahasti väärässä ja että se on vain yksipuolisen ja omaan jalkapalloelämäänsä katkeroituneen kyläseuran miehen panettelua. Ilkeät kielet vaan laulaa edelleen että noita egomiehiäkin löytyy. Todistakoon amatöörineidin väitteen teoillaan vääräksi, niin tulen ihan pirun onnelliseksi.