Atlantiksen nettisivuilta- Villen jäähyväissanatMikäli alkaa olla motivaatio-ongelmia, kannattaa jäädä pois. Mikäli harjoittelu ja pelaaminen ei maistu, on parempi jäädä kotiin. Tällöin ei ainakaan pilaa muiden tekemistä. Näin minä ajattelin viime syksynä ja jäin pois. Väsymys voi iskeä 22 vuoden pelaamisen jälkeen.
Jalkapallo on ihmeellistä ja toimiminen sen parissa kiehtovaa ja antoisaa. Jalkapallo herättää tunteita ylä- ja alamäessä. Se antaa sisältöä elämään. Uuden suunnan valitseminen ei aina suju mutkitta, eikä vierotusoireilta voine välttyä. Eilen Finnair Stadionilla vanhempi mieshenkilö tivasi minulta: "Ville sinähän lopetit!" Vastasin: "Niin lopetinkin, mutta aloitin uudelleen." Tiedän, että vetoja paluustani lyötiin ja keväällä sanoin vielä "ei koskaan enää".
Ikävä kuitenkin tuli, ikävä entiseen. Ensin Teemu Tainio sanoi minulle kahden kesken, että "Lele, sie et oo ennää se sama jätkä, jonka minä tunsin. Missä se Lele on? Miten sie voit lopettaa?" Sitten HJK:n 100-vuotisjuhlaottelussa ympärilläni istui vanhoja mestareita. Aulis Rytkönen istui vasemmalla puolellani ja Heikki Suhonen alapuolella. Vanhat jätkät, jotka vieläkin jaksoi käydä katsomassa ja olla innostuneita. Suhonen mietiskeli ääneen, kuinka minulla olisi vielä monta hyvää vuotta.
Tapasin Ville Lyytikäisen pitkästä aikaa Honka-United -pelissä Tapiolassa 4. toukokuuta. Katsomosta poistuessaan puoliajalla Ville täräytti minulle, että tule kaima Atlantikseen. Silloin ei vielä innostanut.
Olin palkannut itselleni kuntovalmentajan alkukeväästä, jotta pysyisin virkeänä ja edes jossain kunnossa. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut palata, vaan luoda sopiva suunnitelma kuntoilulle työn oheen. Tuo jäi kuitenkin kytemään mieleen, sillä Ville on suuri suomalainen jalkapallopersoona ja armottoman rehellinen.
Tiesin, että minusta ei saa mitään irti, jos on täysi tohveli. Mikäli halusin kuntoon, oli minua piiskattava. Totuus olikin juuri näin. En olisi voinut saada parempaa valmentajaa laittamaan itseäni kuntoon. Viimeinen silaus oli se, kun Lyytikäinen myöhemmin pyysi minua joukkueen kakkosvalmentajaksi. Valmentaminen kiinnostaa minua, ja en tiedä olisiko parempaa porkkanaa voinut keksiä. Tiesin lähtökohdat, tiesin mitä muut ajattelivat Ville ja Ville parivaljakosta. Me emme kuitenkaan liioin ole jääneet koskaan märehtimään, mitä muut meistä ajattelevat, kumpikaan. On vain joukkue ja se merkitsee. Valmennushomma kuitenkin jäi, kun minua ei ollut vaikea enää suostutella pelaamaan. Alku vaan oli aivan hirveä ja siinä Ville oli omimmillaan, kun jalka ei tahtonut nousta.
Joukkueessa minut otettiin vastaan erinomaisesti. Joitakin minulle ennestään tuttuja pelaajia joukkueesta myös löytyy. Työmoraali on ollut hyvä, ja mielestäni jengissä on sarjatilanteeseen nähden äärettömän hyvä henki. Harjoituksissa on vauhtia ja yritystä. Toivon ja uskon että nykyinen kurssi muuttuu. Sen on tapahduttava, kun tekee tuollaisella intensiteetillä töitä.
Haluankin kiittää Atlantista ja eritoten Markku Ritalaa uuden mahdollisuuden antamisesta ja joustavuudesta sekä Ville Lyytikäistä siitä, että onnistui raahaamaan minut takaisin kuntoon. On myös upeaa, että saan jatkaa treenaamista joukkueessa seuravaihdostani huolimatta. Jätkiä kiitän pitkämielisayydestä ja kannustamisesta. Tuon kuitenkin esille, että iltapäivällä on treenit, enkä halua joutua höynässä keskelle.
Faneille esitän pahoitteluni siitä, etten ehtinyt palvella teitä pidempään, eivätkä pallot menneet vielä maaliin.
Helsingissä 6.8.2007
Ville Lehtinen
