lindros
Poissa
Suosikkijoukkue: PS Kemi, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1225 : 17.06.2009 klo 23:43:18 |
|
|
|
|
|
|
yksi
Poissa
|
 |
Vastaus #1226 : 18.06.2009 klo 08:28:54 |
|
Nimet ovat tiedossa, mutta niihin palataan myöhemmin. Jokainen näkee, että meillä on ongelmia molemmissa päädyissä. Sinne tarvitsemme vahvistuksia. Ja ulkopaikkakuntaisille tiedoksi, että kyseessä on Halmkronan toteaminen aamun Posarissa. Jos molemmilla päädyillä tarkoitetaan hyökkäystä ja pulustusta, niin pakko ihmetellä. Ymmärrän Räisäsen lähtiessä uuden topparin olevan pakollinen. Väänänen ja Bulgakov ovat joukkueen parhaimistoa, varsinkin ensiksi mainittu on esittänyt todella pirteitä otteita. Hiukka olisi kunnossa täysin Ykkösen tasoa, mutta samaa ei voi sanoa Pellikasta. Ollaanko nyt siis hankkimassa yhtä kovaa topparia? Bindzin tai Gracianon tapaista joukkueen pystyssä pitäjää? Sitten Hiukan ja tämän toivomani vahvistuksen tilalle olisi laittaa vaihdosta Pellikka tai vaihtoehtoisesti Hakasalo voitaisiin puottaa toppariksi. Hyökkäyksessä Barskilla tuntuisi olevan kovasti tahtoa ja yritystä. Pakko niitten läpiajojen on joskus alkaa onnistumaan. Lisäksi Pekkanen vakuutti eilen, ainakin ensimmäisellä puoliajalla. Vaihdostakin on laittaa Isterin Tuomasta. Näimpä hyökkääjän hankkiminen ei ole tarpeellista, jos kyseessä ei ole joku 0.8 maalia/peli tekevä tykki. Tietysti Bambin vierelle kelpuuttaisin uuden miehen, niin saataisiin Pekkanen keskikentälle, minne mies kuuluukin. Hyvällä tuurilla jopa vaihtopenkille hakemaan motivaatiota. Eli minun mielestäni ongelmia löytyy enemmänkin keskikentältä. Saatan tietysti olla taas väärässä. Nyt kun Israilov lähtee on avaus varmaankin jotain: Talvensaari-Herala-Hakasalo-JT-Berg. Vaihdosta Oksalaa, Pohjasta ja vanhempaa Bergiä? Ei ei ei kiitos. Jone tai Juhis eivät ole Ykkösessä ainakaan avauksen pelaajia. Vaihtopelaajina tuovat mukavasti vauhtia kentälle. Herala on tällä hetkellä TP:n keskikentällä korvaamaton ja otteet parantuvat vuosi vuodelta. Vielä muutama syöttö omille ja turhat kortit pois, niin voi sanoa Jonten pelaavan oikealla sarjatasolla. Hakasalo on pallottomana todella hyvä, eikä näin ollen häviä nopeille vastustajille. Pallollisena näyttäisi silti tulevan hätä ja ratkaisut ovat välillä vähän ihmeellisiä. Voisi pelata nopeita lyhyitä syöttöjä enemmän. Keskikenttä on kuitenkin pelin sielu ja näin ollen toivoisin sinne vahvistuksia. Ainakin, jos perinteisellä linkeillä pelaamista jatketaan, niin tarvitaan molemmille puolille uudet miehet.
|
|
|
|
|
Surma Tahvo
Poissa
|
 |
Vastaus #1227 : 18.06.2009 klo 09:22:00 |
|
Ja ulkopaikkakuntaisille tiedoksi, että kyseessä on Halmkronan toteaminen aamun Posarissa.
Jos molemmilla päädyillä tarkoitetaan hyökkäystä ja pulustusta, niin pakko ihmetellä. Ymmärrän Räisäsen lähtiessä uuden topparin olevan pakollinen. Väänänen ja Bulgakov ovat joukkueen parhaimistoa, varsinkin ensiksi mainittu on esittänyt todella pirteitä otteita. Hiukka olisi kunnossa täysin Ykkösen tasoa, mutta samaa ei voi sanoa Pellikasta. Ollaanko nyt siis hankkimassa yhtä kovaa topparia? Bindzin tai Gracianon tapaista joukkueen pystyssä pitäjää? Sitten Hiukan ja tämän toivomani vahvistuksen tilalle olisi laittaa vaihdosta Pellikka tai vaihtoehtoisesti Hakasalo voitaisiin puottaa toppariksi. Hyökkäyksessä Barskilla tuntuisi olevan kovasti tahtoa ja yritystä. Pakko niitten läpiajojen on joskus alkaa onnistumaan. Lisäksi Pekkanen vakuutti eilen, ainakin ensimmäisellä puoliajalla. Vaihdostakin on laittaa Isterin Tuomasta. Näimpä hyökkääjän hankkiminen ei ole tarpeellista, jos kyseessä ei ole joku 0.8 maalia/peli tekevä tykki. Tietysti Bambin vierelle kelpuuttaisin uuden miehen, niin saataisiin Pekkanen keskikentälle, minne mies kuuluukin. Hyvällä tuurilla jopa vaihtopenkille hakemaan motivaatiota.
Eli minun mielestäni ongelmia löytyy enemmänkin keskikentältä. Saatan tietysti olla taas väärässä. Nyt kun Israilov lähtee on avaus varmaankin jotain: Talvensaari-Herala-Hakasalo-JT-Berg. Vaihdosta Oksalaa, Pohjasta ja vanhempaa Bergiä? Ei ei ei kiitos. Jone tai Juhis eivät ole Ykkösessä ainakaan avauksen pelaajia. Vaihtopelaajina tuovat mukavasti vauhtia kentälle. Herala on tällä hetkellä TP:n keskikentällä korvaamaton ja otteet parantuvat vuosi vuodelta. Vielä muutama syöttö omille ja turhat kortit pois, niin voi sanoa Jonten pelaavan oikealla sarjatasolla. Hakasalo on pallottomana todella hyvä, eikä näin ollen häviä nopeille vastustajille. Pallollisena näyttäisi silti tulevan hätä ja ratkaisut ovat välillä vähän ihmeellisiä. Voisi pelata nopeita lyhyitä syöttöjä enemmän. Keskikenttä on kuitenkin pelin sielu ja näin ollen toivoisin sinne vahvistuksia. Ainakin, jos perinteisellä linkeillä pelaamista jatketaan, niin tarvitaan molemmille puolille uudet miehet.
Arviosi ovat tasan tarkkaan mitä sattuu. Täysin pimeitä. Arvioistasi näkee, että olet näissä asiossa pelkkä harrastelija. Uskomatonta, mutta olet kaikissa yksityiskohdissa täysin hakoteillä. Aivan täysin!
|
|
|
|
|
Winston Bogart Company
Poissa
|
 |
Vastaus #1228 : 18.06.2009 klo 09:32:39 |
|
Keskikentälle kyllä kaivataan Israilovin paikkaaja. Tämän kauden harvoja valopilkkuja - sääli että joudutaan luopumaan.
Sen sijaan muuten vahvistusta pitäisi löytyä yhden topparin ja parin hyökkäyspelaajan muodossa. Vaikka Pekkanen olikin kohtalainen Kemi-ottelussa ei tilannenopeus ja tekniikka riitä tasaiseen suorittamiseen hyökkäyksessä. Hyvä allaround-pelaaja heittää vaihdosta kehiin kuitenkin.
Hyökkäykseen kaipaisi pelaajaa joka osaa pitää palloa, suojata sitä ja saada joukkuetta nostamaan peliä. Ei tarvitse välttämättä hakea sitä metriheikkiä joltain Oulun pelaaja-agentilta kuitenkaan. Ne on jo nähty. Jollain luotettavilla näytöillä ansioitunut vähän kalliimpi pelaaja mielummin - jos resursseja löytyy.
Talvensaari menee keskikentälle siinä missä muutkin. Bergin nuorimmainen on taas liian pehmeä vieläkin ainakin näihin suuriin otteluihin, vaikutti hieman säikyltä saadessaan pallon ja Israilov joutui monesti ottamaan pallon jalasta ja tekemään itse juoksuja. Laitaan tarvittaisiin samantyyppinen juoksija kuin Torvikoski on Kemille. Nyt toisella laidalla oli Israilov ja toisen laidan hyökkäys oli todella olematonta (tiedä sitten oliko se taktiikkakin.)
Jos viidestä pelaajasta löytyy kaksi pätevää laitalinkkiä, hyökkääjä ja toppari niin tervetuloa vain. Harvemmin vain viiden pelaajan hankinta/testaus kerralla on kovin suuri lottovoitto, enemminkin hakuammuntaa.
|
|
|
|
|
yksi
Poissa
|
 |
Vastaus #1229 : 18.06.2009 klo 09:34:42 |
|
Arviosi ovat tasan tarkkaan mitä sattuu. Täysin pimeitä. Arvioistasi näkee, että olet näissä asiossa pelkkä harrastelija. Uskomatonta, mutta olet kaikissa yksityiskohdissa täysin hakoteillä. Aivan täysin!
 Anteeksi, että häiritsin intterwebbisi rauhaa. Aloitankin tästä juhannushiljaisuuden ja mietin miten voisin antaa paremman panoksen internetin keskustelufoorumille. Surma Tahvo - satoja asiakirjoituksia.
|
|
|
|
|
Taffarel
Poissa
|
 |
Vastaus #1230 : 18.06.2009 klo 09:35:39 |
|
Arviosi ovat tasan tarkkaan mitä sattuu. Täysin pimeitä. Arvioistasi näkee, että olet näissä asiossa pelkkä harrastelija. Uskomatonta, mutta olet kaikissa yksityiskohdissa täysin hakoteillä. Aivan täysin!
Aivan mahtavaa, taas 
|
|
|
|
|
joppari
Poissa
|
 |
Vastaus #1231 : 18.06.2009 klo 09:46:58 |
|
kille ja surma tahvo pitävät sentään topiikin mielenkiintoa yllä, kun joukkue ei siihen kykene.
|
|
|
|
|
fcbeee
Poissa
|
 |
Vastaus #1232 : 18.06.2009 klo 12:41:18 |
|
TP kyllä tarvitsisi kunnon maalinsylkijää riveihin, eilenhän TP sai kuitenkin luotua tarvittavan määrän paikkoja voittoon.
Barsk on nallipyssy, siitä ei pääse mihinkään. Hän kuitenkin pystyy luomaan tilaa muille ja muutenkin kyllä vakuutti allekirjoittaneen eilisillä otteillaan. kyllähän oletettavaa on, että Barsk saa maalitilinsä auki hetkenä minä hyvänsä. Muttei sinne kärkeen kannata hommata mitään suht hyvää ulkolaista, kyllä sen silloin pitää olla selkeä maalintekijä. Tällaisia miehiä vain on vaikea löytää.
Laidoillehan myös TP kaipaa vahvistuksia, kun miehet ennestään vähenevät. Tässä pitää kuitenkin muistaa, että tärkeintä on saada pelin tärkeimmät alueet kuntoon. Tämä tarkoittaa ensisijaisesti keskustan pelaajia. Jos topparipari on varma ja keskikentän keskimmäisten pelaajien peli kulkee voi odottaa jo tuloksiakin. Kun Hiukan pelikunto on kysymysmerkki ja Räisäsestäkään ei tiedä niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että topparia tuo TP:n joukkue kaipaa. Pakithan ovat TP:n parhaimmistoa.
Keskikentän keskustan kysymys onkin sitten jo vaikeampi. Hakasalo on mies paikallaan ja hän kykenee nopeisiin hyviinkin syöttöihin. Silloin tulee vaikeuksia jos ei ole heti syöttöpaikkoja ja pitää pallon kanssa olla pitempään. Hakasalon pelisilmä on kuitenkin yllättävänkin hyvä eli jos kaverit laidoilla ja vierellä pystyvät järkevästi liikkumaan Hakasalolta pallon saa kyllä. heralahan oli eilen suhteellisen hyvä, mutta noin tärkeälle paikalle vielä poikanen.
Summa summarum jokaiselle pelipaikalle melkein kaipaisi TP vahvistusta poislukien maalivahti ja laitapakit:)
Itse näen asian kuitenkin niin, että ensin pitää laittaa keskusta kuntoon ja vasta sen jälkeen laitoja. Vaikka tuohan on päivänselvää, että laidoille tarvitsisi kummallekin puolelle vahvistukset.
|
|
|
|
|
uniikki
Poissa
|
 |
Vastaus #1233 : 18.06.2009 klo 14:24:38 |
|
Jännä tosiaan nähdä, mille paikoille vahvistuksia sitten oikein loppujen lopuksi haetaan. Selväähän on, että kunnon kärkimies tähän joukkueeseen tarvitaan. Barsk toimii hyvänä kakkoskärkenä, mutta nyt tarvitaan kliininen viimeistelijä, siihen rooliin valitettavasti Pekkasesta tai Barskista ei ole. Keskikenttä on myös todellakin yksi ongelmakohta nyt varsinkun Izrailovkin lähti. Periaatteessa Hakasalo ja Herala riittävät tasoltaan avauskokoonpanon miehiksi, mutta kuten on edellä mainittukin, niin Bergit, Talvensaari, Isteri, Oksala ym. kuuluvat selvästi penkille. Keskikentän keskustaan soisi hankittavan pallovarman kaverin, joka pystyisi hallitsemaan keskikenttää ja rauhoittamaan peliä. Yksi tai kaksi laituria tarvittaisiin myös, koska niitä ei nykyjoukkueessa ole periaatteessa yhtään, toki JT Bergin tähän voi laskea, mutta aika paljon ollaan ilman kahta laituria tällä kaudella pelattu. Izrailov on pelannut paljon laidassa, mutta hänkin on enemmän sellainen keskustaan leikkaava pelaaja kuin perinteinen laiturityyppi. Laitapakkeja on turha hankkia, Tolja ja Väänänen ovat hoitaneet ne paikat hyvin koko kauden, ollen joukkueen parhaimmistoa lähes kaikissa otteluissa. Topparin hankintaa kannattee tosissaan miettiä, Hiukka voisi terveenä pysyessään olla varma aloittaja joka pelissä, mutta kun kunnossa pysymisestä ei ole mitään takeita, niin toppari on oikeastaan pakko hankkia. Liianheppoinen on topparikalusto tällä hetkellä. Toivotaan, että testimiehistä löytyy oikeasti joukkuetta vahvistavia pelaajia.
Joukkue voisi hankintojen jälkeen olla jotain tällaista:
---------------------Hankinta------------------------- -------------------------------Barsk-------------------- -----Hankinta----------Hankinta---------------------- -----------------Hakasalo-----Herala-------------------- --Väänänen------Hankinta---Räisänen------Bulgakov------ -----------------------Konde--------------------------
Tuossa on kyllä aika paljon muutosta nykykokoonpanoon ja voi olla, että viittä uutta hankintaa ei tehdä. Tuossa hahmotelmassa penkille jää vielä hyviksi vaihtoehdoiksi Pekkanen joko kärkeen tai ylemmäksi keskikenttämieheksi. Berg pystyy pelaamaan kummalla laidalla tahansa. Keskikentälle jää myös Talvensaari varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Topparina pystyvät pelaamaan Hiukka ja Pellikka.
|
|
|
|
|
Turmiolan Tommi
Poissa
|
 |
Vastaus #1234 : 18.06.2009 klo 21:37:35 |
|
Voi hellanlettas kun täällä taas ymmärretään. Jokainen joka on jo päässyt irti äidin jääkaapin antimista ja isän autosta bensoineen niin pitäisi tajuta että raha täytyy hankita. Nyt kun taloudellinen tilanne seutukunnalla on mikä on ja firmat taistelevat olemassaolostaan, niin Tp:lle ei juuri ylimääräisiä sponsorirahoja helposti tule. Ja kun käsittääkseni ainoa(?) rahaa seuraan tuova sanottiin irti, niin viidestä vahvistuksesta on lienee turha puhua. Karim olisi ehdottomasti pitänyt pitää joukkueessa. Todella tekninen ja ylöspäin pelaava(=pääsevä) pelaaja. Selvä vahvistus.
Jos saataisiin kaksi VAHVISTUSTA, niin ne olisi saatava laidalle ja kärkeen.
Jos vahvistuksia ei tule, niin mielestäni voisi jopa kokeilla Räisästä keskikentän ankkurina, olettaen tietenkin että Hiukka on kunnossa ja yltää tasolleen. Tällöin pitäisi Herala "uhrata" laidalle. JT Bergistä vielä sen verran, että ainakin Kemi pelissä oli ihmeen arka ja pelokas, luulisi että juniorilla olisi kunnianhimoa ja pallojanoa tulla peliin sisään, nyt jäi ulkopuoliseksi. Tosin plussaksi pitää sanoa Pekkasen tolppapuskuun annettu keso oli huippuluokkaa, kova, laakapallo, eikä mitään roikkua.
TeePeen pelillisestä ilmeestä tällä kaudella täytyy sanoa, että ainakin kotipeleissä ilme on ollut joka pelissä parempi kuin viime vuosina. Henkeä ja tsemiä on, ja materiaaliin nähden peli on ollut hyvää.
Tsemiä TeePee!!!!
|
|
|
|
|
Baresi
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47, Leijonat, Huuhkajat, Jäätävä läppä
|
 |
Vastaus #1235 : 19.06.2009 klo 11:49:39 |
|
Ei sentään kemiläisille hävitty, kauden tavoite saavutettu.
|
|
|
|
|
snowcastles
Poissa
|
 |
Vastaus #1236 : 19.06.2009 klo 22:24:03 |
|
Ei sentään kemiläisille hävitty, kauden tavoite saavutettu.
Meille taas pirunmoinen alisuoritus. Viimisen päälle taloudellisesti pulassa oleva ja kentällä surkia TP vei meiltä sarjaykkösen paikan. Ottaa saa..nasti ohimoon. Siitä oon kuitenkin varma että nousemme Veikkausliigaan tänä vuona. Ei ois uskonu että Santosin poissaolo olis heikentäny meitä niin pirusti että TP pääsi tasoihin. Outo esitys meiltä kaikki oli sekasin paitsi Isteri joka oli taas hyvä. Juiicekin hermoiti mitä en oo nähäny ikinä. Torniolaisten huippusuoritus oli junnumaajoukkuemiehen huippukeso josta oliko Pekkanen ei saanu ku tolpan. Sama mies kesotteli huipustu muuten popan videolla TP tämän kauden ensiommäisen maalin. 17 v poika pitäs saaha Kemiin Ikäläisen oppiin jossa jo on huippunuoria kuten Tyystälä. Ja Bulgakov pitäs saaha kans. Sori TP saatte kohta paikallispelikiimaa sinne kotikaupunkin totan kansa. Me mennään liigaan saatte nähä
|
|
|
|
|
7Cantona
Poissa
|
 |
Vastaus #1237 : 20.06.2009 klo 00:51:58 |
|
Arviosi ovat tasan tarkkaan mitä sattuu. Täysin pimeitä. Arvioistasi näkee, että olet näissä asiossa pelkkä harrastelija. Uskomatonta, mutta olet kaikissa yksityiskohdissa täysin hakoteillä. Aivan täysin!
Miks oot täällä? Miks kommentoit yleensä mitään? Mee pois, kun et kerran ymmärrä jalkapallosta mitään.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.06.2009 klo 01:05:26 kirjoittanut 7Cantona »
|
|
|
|
|
Ilmarinen
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47
|
 |
Vastaus #1238 : 20.06.2009 klo 02:32:30 |
|
Me mennään liigaan saatte nähä
Oli kyllä ihan pakko ottaa talteen juhannuksen kunniaksi. Vahvat on juomat sielläkin. :ylös:
|
|
|
|
|
7Cantona
Poissa
|
 |
Vastaus #1239 : 20.06.2009 klo 02:34:38 |
|
Keskikentälle kyllä kaivataan Israilovin paikkaaja. Tämän kauden harvoja valopilkkuja - sääli että joudutaan luopumaan.
Sen sijaan muuten vahvistusta pitäisi löytyä yhden topparin ja parin hyökkäyspelaajan muodossa. Vaikka Pekkanen olikin kohtalainen Kemi-ottelussa ei tilannenopeus ja tekniikka riitä tasaiseen suorittamiseen hyökkäyksessä. Hyvä allaround-pelaaja heittää vaihdosta kehiin kuitenkin.
Hyökkäykseen kaipaisi pelaajaa joka osaa pitää palloa, suojata sitä ja saada joukkuetta nostamaan peliä. Ei tarvitse välttämättä hakea sitä metriheikkiä joltain Oulun pelaaja-agentilta kuitenkaan. Ne on jo nähty. Jollain luotettavilla näytöillä ansioitunut vähän kalliimpi pelaaja mielummin - jos resursseja löytyy.
Talvensaari menee keskikentälle siinä missä muutkin. Bergin nuorimmainen on taas liian pehmeä vieläkin ainakin näihin suuriin otteluihin, vaikutti hieman säikyltä saadessaan pallon ja Israilov joutui monesti ottamaan pallon jalasta ja tekemään itse juoksuja. Laitaan tarvittaisiin samantyyppinen juoksija kuin Torvikoski on Kemille. Nyt toisella laidalla oli Israilov ja toisen laidan hyökkäys oli todella olematonta (tiedä sitten oliko se taktiikkakin.)
Jos viidestä pelaajasta löytyy kaksi pätevää laitalinkkiä, hyökkääjä ja toppari niin tervetuloa vain. Harvemmin vain viiden pelaajan hankinta/testaus kerralla on kovin suuri lottovoitto, enemminkin hakuammuntaa.
Mä en niinkö ymmärrä teitä Israilov faneja. Asenne ei oikein hyvä! Kaveri liikkuu ihan hyvin, mutta pallollinen pelaminen on yhtä tyhjän kanssa. Kaveri hidastelee pallon syöttämisen kanssa ja ottaa haltuun pallon yleensä aina vastustajan haluamaan suuntaan. Pelas ihan hyvin Kemiä vastaan eka puoliajan, mutta toisella ihan yhtä tyhjän kans. Ihan hyvä liike ja aktiivisuus, mutta ei sydäntä eikä pelikäsitystä tarpeeksi ulkomaalais vahvistukseksi. Toivotaan että kotimaasta löytyy parempi ja suuremman sydämmen omaava kaveri tuolle paikalle.
|
|
|
|
|
7Cantona
Poissa
|
 |
Vastaus #1240 : 20.06.2009 klo 02:51:26 |
|
Ja ulkopaikkakuntaisille tiedoksi, että kyseessä on Halmkronan toteaminen aamun Posarissa.
Jos molemmilla päädyillä tarkoitetaan hyökkäystä ja pulustusta, niin pakko ihmetellä. Ymmärrän Räisäsen lähtiessä uuden topparin olevan pakollinen. Väänänen ja Bulgakov ovat joukkueen parhaimistoa, varsinkin ensiksi mainittu on esittänyt todella pirteitä otteita. Hiukka olisi kunnossa täysin Ykkösen tasoa, mutta samaa ei voi sanoa Pellikasta. Ollaanko nyt siis hankkimassa yhtä kovaa topparia? Bindzin tai Gracianon tapaista joukkueen pystyssä pitäjää? Sitten Hiukan ja tämän toivomani vahvistuksen tilalle olisi laittaa vaihdosta Pellikka tai vaihtoehtoisesti Hakasalo voitaisiin puottaa toppariksi. Hyökkäyksessä Barskilla tuntuisi olevan kovasti tahtoa ja yritystä. Pakko niitten läpiajojen on joskus alkaa onnistumaan. Lisäksi Pekkanen vakuutti eilen, ainakin ensimmäisellä puoliajalla. Vaihdostakin on laittaa Isterin Tuomasta. Näimpä hyökkääjän hankkiminen ei ole tarpeellista, jos kyseessä ei ole joku 0.8 maalia/peli tekevä tykki. Tietysti Bambin vierelle kelpuuttaisin uuden miehen, niin saataisiin Pekkanen keskikentälle, minne mies kuuluukin. Hyvällä tuurilla jopa vaihtopenkille hakemaan motivaatiota.
Eli minun mielestäni ongelmia löytyy enemmänkin keskikentältä. Saatan tietysti olla taas väärässä. Nyt kun Israilov lähtee on avaus varmaankin jotain: Talvensaari-Herala-Hakasalo-JT-Berg. Vaihdosta Oksalaa, Pohjasta ja vanhempaa Bergiä? Ei ei ei kiitos. Jone tai Juhis eivät ole Ykkösessä ainakaan avauksen pelaajia. Vaihtopelaajina tuovat mukavasti vauhtia kentälle. Herala on tällä hetkellä TP:n keskikentällä korvaamaton ja otteet parantuvat vuosi vuodelta. Vielä muutama syöttö omille ja turhat kortit pois, niin voi sanoa Jonten pelaavan oikealla sarjatasolla. Hakasalo on pallottomana todella hyvä, eikä näin ollen häviä nopeille vastustajille. Pallollisena näyttäisi silti tulevan hätä ja ratkaisut ovat välillä vähän ihmeellisiä. Voisi pelata nopeita lyhyitä syöttöjä enemmän. Keskikenttä on kuitenkin pelin sielu ja näin ollen toivoisin sinne vahvistuksia. Ainakin, jos perinteisellä linkeillä pelaamista jatketaan, niin tarvitaan molemmille puolille uudet miehet.
Onks Räisäs Pekka lähössä jonnekkin? Väänänen ja Herala ovat olleet kauden valopilkkuja, parantaen kokoajan. Pellikka pelas Kemissä ihan hyvää perus pelaamista yrittämättä mitään ylimääräistä ja hoitaen oman tontin. Ihailtavaa on tuo Bambin työmoraali, toivois vain että työ palkittais pikkuhiljaa. Ville oli ihan liekeissä Kemiä vastaan ja toivottavasti jatkaa samaan malliin. Israilov on ihan hyvä tyyppi, mutta sydäntä ja pelikäsitystä vois olla jossain määrin enemmän.
|
|
|
|
|
7Cantona
Poissa
|
 |
Vastaus #1241 : 20.06.2009 klo 03:03:53 |
|
Voi hellanlettas kun täällä taas ymmärretään. Jokainen joka on jo päässyt irti äidin jääkaapin antimista ja isän autosta bensoineen niin pitäisi tajuta että raha täytyy hankita. Nyt kun taloudellinen tilanne seutukunnalla on mikä on ja firmat taistelevat olemassaolostaan, niin Tp:lle ei juuri ylimääräisiä sponsorirahoja helposti tule. Ja kun käsittääkseni ainoa(?) rahaa seuraan tuova sanottiin irti, niin viidestä vahvistuksesta on lienee turha puhua. Karim olisi ehdottomasti pitänyt pitää joukkueessa. Todella tekninen ja ylöspäin pelaava(=pääsevä) pelaaja. Selvä vahvistus.
Jos saataisiin kaksi VAHVISTUSTA, niin ne olisi saatava laidalle ja kärkeen.
Jos vahvistuksia ei tule, niin mielestäni voisi jopa kokeilla Räisästä keskikentän ankkurina, olettaen tietenkin että Hiukka on kunnossa ja yltää tasolleen. Tällöin pitäisi Herala "uhrata" laidalle. JT Bergistä vielä sen verran, että ainakin Kemi pelissä oli ihmeen arka ja pelokas, luulisi että juniorilla olisi kunnianhimoa ja pallojanoa tulla peliin sisään, nyt jäi ulkopuoliseksi. Tosin plussaksi pitää sanoa Pekkasen tolppapuskuun annettu keso oli huippuluokkaa, kova, laakapallo, eikä mitään roikkua.
TeePeen pelillisestä ilmeestä tällä kaudella täytyy sanoa, että ainakin kotipeleissä ilme on ollut joka pelissä parempi kuin viime vuosina. Henkeä ja tsemiä on, ja materiaaliin nähden peli on ollut hyvää.
Tsemiä TeePee!!!!
Hyvä Tommi, mutta ei kannattas tuolla jlkapallotuntemuksella esittää noin suuria kommentteja
|
|
|
|
|
Turmiolan Tommi
Poissa
|
 |
Vastaus #1242 : 20.06.2009 klo 03:48:05 |
|
....niin millä tuntemuksella?
Hiemankin älykkyyttä omaava voisi jopa esittää argumenttejä, mutta ei. #..ttu että oon pro!!
|
|
|
|
|
linniz
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47,Suomi,Spurs - Harvemmin tuuletellaan
|
 |
Vastaus #1243 : 20.06.2009 klo 06:08:24 |
|
Siellon tanssiloilta keretty koneenki ääreen? Peräpohjola-argumentoinnissa riittää ko sannoo miten asia on. Ei sitä tarvi alkaa sen kummemmin perustelemaan. Siinä voi joutua vaikka myöhemmin sitten selittelemään sanomisiaan. Loppukausi pelataan raakasti pisteistä, Väikän unelma kauniista taitofutiksesta pitää unohtaa ja hommata rinkiin pari kokenutta mutta kovalla tsemillä ittensä likoon laittavaa tekijämiestä. Vuosikausia jatkunut huutelu teho-hyökkääjästä kulminoituu tähän pisteeseen. Jos sitä ei vieläkään mistään löydetä, div2 norra kutsuu. Loppukauden diili hyvillä maalibonuksilla, kunnon korvaus kunnon työstä. Rahoituspuoli on tahtokysymys.
|
|
|
|
|
snowcastles
Poissa
|
 |
Vastaus #1244 : 20.06.2009 klo 11:29:23 |
|
Siellon tanssiloilta keretty koneenki ääreen? Peräpohjola-argumentoinnissa riittää ko sannoo miten asia on. Ei sitä tarvi alkaa sen kummemmin perustelemaan. Loppukauden diili hyvillä maalibonuksilla, kunnon korvaus kunnon työstä. Rahoituspuoli on tahtokysymys.
Niimpa niin ja reilusti kurkusta takkaapäin kiinni ja henki pois ellei kaverit tuu välliin ja estä. Meän rajalla hoijethan sitten asioita eesä päin kauhniisti ja hyähyä meeningillä. Just so. Siinä ruottin rajan perillisten selkärankaisuutta. Rahoituspuoli on tahtokysymys mutta se on per kele enen kaikkea maksajan tahtokysymys ja tämän TP touhua tukeneet on oppinu näkemään. Eurot virtaa meille Kemiin ja liigapalloilun kautta isojen ympyröiden tukemiseen. Me ollaan jo hilikulla ja Kemissä ei mennä ekakertaa liigaan kuten te muistelkaa vaan sitä aikaa ja kehukaa nykysiä umpipaskoja hakasaloja Räisäsiä, Heraloita. Nyt ei ku hannkimaan rahhaa ja hankintoja sillä tp kassa on ollu kauan pahasti miinukselle ei ole pystytty maksamaan omille. Tätä saa kuulla pitkin kyliä. 5 uutta joopa joo. Omat peurspellaajanne on naureskellu koko seuralle jo niin kauan että on aika sanoa no mooi en viitti ku ei makseta en ainakaa syötä per kele. PS Kemi nousee se on varma. Ja perus pilari asenne sydämellä TPlle pellaavat lopettaa naureskellen. Tuliko seleväksi.
|
|
|
|
|
Surma Tahvo
Poissa
|
 |
Vastaus #1245 : 20.06.2009 klo 17:13:26 |
|
Onks Räisäs Pekka lähössä jonnekkin?
Hyvää juhannusta. Herra47 ja Kirves etunenässä näyttävät luotettavilta tietolähteiltä. Tämän perusteella Räisänen pendelöi Oulu - Tornio välillä, koska työ kutsuu. Ensin työ ja toimeentulo, sitten huvit ja harrastukset. Tämä on uravalinta. "Yhdelle" ( yksi ) haluan sanoa, että sinä saat jatkossakin tuoda esiin julkisesti ajatuksiasi ja mielipiteitäsi ja saat levittää niitä julkisesti tällä foorumilla ja kaikilla muillakin. Sitä en vastusta. Omaa sananvapautta käyttäessäni halusin tuoda voimakkaasti esille vain sen, että vastustan hölynpölyn levittelyä. Siihen sinulla ja jokaisella on kuitenkin oikeus ja oikeus uskoa mihin haluaa tai oikeus olla uskomatta. Se on valinnanvapautta. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että analyysisi oli höpötystä kaikilta osin.
|
|
|
|
|
Taffarel
Poissa
|
 |
Vastaus #1246 : 21.06.2009 klo 10:24:34 |
|
17 v poika pitäs saaha Kemiin Ikäläisen oppiin jossa jo on huippunuoria kuten Tyystälä. Ja Bulgakov pitäs saaha kans. Sori TP saatte kohta paikallispelikiimaa sinne kotikaupunkin totan kansa. Me mennään liigaan saatte nähä
Voihan juhannusaattoillan näinkin toki viettää.
|
|
|
|
|
yksi
Poissa
|
 |
Vastaus #1247 : 21.06.2009 klo 19:15:28 |
|
Sillä välin kun minä vietin rauhallista juhannusta lavatansseineen ja saunoineen, niin täällä ollaan selvitetty TP:n talousasiat, Räisäsen työ- ja perheasiat, mahdolliset tulijat ja lähtijät, Kakkoseen tippuminen ja Kemin nousu. On tämä internetti kätevä keksintö.
Ja rauhaa Surma Tahvolle. Olet piristänyt teksteilläsi useampaa päivää.
|
|
|
|
|
Baresi
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47, Leijonat, Huuhkajat, Jäätävä läppä
|
 |
Vastaus #1248 : 22.06.2009 klo 01:09:46 |
|
heinäkuussa 4 matsia, jos niistä sais sen yhden voiton tai vaikka 2 p niin ok. mutta sitten kun 2-3 kahlekuningasta laukkaa kentälle ikkunan auettua 1.8. on 13 ottelua vielä pelaamatta, 7 kotona, niistä raapii ne 20-25 pinnaa niin alkaa olla kuivilla. 29p riitti vuosi sitten Atlantiksella.
|
|
|
|
|
Ismona
Poissa
|
 |
Vastaus #1249 : 23.06.2009 klo 15:49:50 |
|
Onkohan Izrailov sittenkin jäämässä Tornioon..mies ainakin bongattu eilen hallilta reenailemassa yksikseen, oli hirveät esteradat sun muuta. Tähän hätään olisi ainakin vahvistus joukkueelle, vaikken itse kaverista niin pidäkkään.
|
|
|
|
|
|
|
|