TP-47 kohtasi torstaina Rovaniemen Ounasvaaran palloiluhallissa harjoitusottelussa FC Muurolan. Ottelu päättyi torniolaisten suvereeniin 1-5 vierasvoittoon.
Ensimmäisen kerran Tornio pöllytti maaliverkkoja 20. minuutin jälkeen. Anatoli Bulgakov nousi vahvasti oikealta laidaltaan ja syötti Johannes Heralalle. Herala jatkoi rangaistusalueen sisään Mikko Barskille, jota rikottiin. Pilkun ampui sisään itse rikottu eli Mikko Barsk.
30. minuutin jälkeen Mikko Väänänen nousi vasemmalta ja syötti kärkimies Sergey Labodovskiylle, joka jatkoi Ville Pekkaselle ja jälleen pallo löysi tiensä maaliin. Tauolle mentiin 0-2 lukemissa.
Kolmas maali syntyi, kun Juho-Teppo Berg syötti pallon rangaistusalueen sisään, jossa edellisen maalin syöttänyt Labodovskiy iski pallon maalin. Ottelua pelattu noin 50. minuuttia.
Neljäs maali oli ottelun hienoin, kun Mikko Barsk spurttasi hienoon nousuun oikealta laidalta ja keskitti pallon maalille, josta Labodovskiy tykitti suoraan pallon maaliin. Peliminuutit 65. min.
Muurola kavensi pelin 75. minuutin kohdalla. Maalivahti Mikko Salmelainen oli voimaton tilanteessa.
Viimeisen maalin iski Karim Israilov 25 metristä Jussi Hakasalon syötöstä. Ottelu päättyi siis 1-5.
Päävalmentaja Oleg Eprintsev kertoi, että joukkue hallitsi odotetusti läpi ottelun. Erityisen mukavaa oli hyökkääjien onnistumiset. Kaikki mukana olleet pelaajat pääsivät pelaamaan. Ottelussa sai tehdä vaihtoja rajaton määrä ja pelaajia sai vaihtaa myös takaisin kentälle.
TP-47 pelasi seuraavalla avauskokoonpanolla:
Mikko Salmelainen
Anatoli Bulgakov
Pekka Räisänen
Jussi Hakasalo
Mikko Väänänen
Jouni Talvensaari
Juho-Teppo Berg
Markus Mäkitalo
Johannes Herala
Mikko Barsk
Ville Pekkanen
Kentällä kävivät myös Petteri Pohjanen, Petteri Pellikka, Karim Israilov ja Sergey Labodovskiy.
Poissa: Sakari Hiukka, Tuomas Isteri, Pasi Hiekkanen ja Jussi-Esko Berg.
Oleg Eprintsevin mukaan ensi viikolla rinkiin tulee vielä muutama testipelaaja Venäjältä sekä Johannes Väisänen. Tällä hetkellä testissä ovat hyökkääjät Karim Israilov, Kirgisia ja Sergey Labodovskiy, Ukraina.
Artur Konden sopimuksen myötä Eprintsev sanoo, että yhteensä kolmen testipelaajan kanssa tullaan tekemään vielä sopimukset. Joukkue tarvii särkymävaraa kesän koitoksiin. Joukkueen rakentaminen on kuitenkin edennyt ennätyksellisen aikaisin verrattuna aikaisempiin kausiin.
Hienoa että jotakin ollaan edes konkreettista ollaan ainakin ajattelussa ensikautta varten tehty
