RoPSin kannattajien tunteet pinnassa17.10.2009 19:37
Kuopion Palloseuran kaataminen oli ymmärrettävästi toisarvoinen asia RoPSin kannattajille. Seurajohtoa pitkin kautta kritisoineet, mutta silti tuskaisen uskollisesti omiensa takana seisoneet kannattajat suostuivat ottelun jälkeen haastateltaviksi pienien neuvotteluiden jälkeen.
Fanien keskuudesta lentäneet tuntemukset eivät juuri positiivisia sävyjä sisältäneet.
- Tämä asia on tiedetty jo tammikuussa, että lähtö tulee. Ei tällaisella puuhastelulla ja pelleilyllä voi säilyä pääsarjassa. Niin naurettavaa touhua tämä on jälleen kerran ollut.
- Surullinen on tunne. Sydän sykkii seuralle, mutta tällä hetkellä seura ei ansaitse meidän rakkautta. Jouko Kiistalan johtaman RoPSin toiminta kuvottaa ja oksettaa samaan aikaan. Koko Suomi-futista häpäistään tällaisella seuratoiminnalla.
- Me emme vaadi ja odota tänne mestaruuksia tai europelejä, mutta rehellistä ja läpinäkyvää toimintaa sitäkin enemmän. Miten vaikeaa sellaisen toimintamallin edustaminen voi olla?
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/jalkapallo/1742262 Kiistala valmis pienentämään rooliaan17.10.2009 19:40
RoPSin toimitusjohtajana pitkään vaikuttanut Jouko Kiistala otti liigasta putoamisen vastaan tyynen rauhallisesti. RoPSille kasvonsa antanutta Kiistalaa ei sarjaportaan vaihto yllättänyt.
- Eihän tämä putoaminen minulle mitenkään uutena asiana tullut. Aihetta nauruun ei ole, mutta merkit tällaiseen lopputulokseen ovat olleet ilmassa jo hyvin pitkään. Kausi on ollut raskas monella eri tavalla, totesi Kiistala.
Ei ole salaisuus, että RoPSin toiminta on henkilöitynyt viime vuosien ajan Kiistalaan. Toimitusjohtajana miehellä on ollut vastuu kaikissa edustusjoukkueeseen liittyvissä päätöksissä: hyvissä ja vähemmän hyvissä.
Kiistalan mukaan muutos olisi tervetullut, mutta RoPSia hän ei ole kuitenkaan omasta tahdostaan jättämässä.
- Olisin ikionnellinen, jos tähän tulisi joku muukin tekijä minun kanssa seuraa viemään eteenpäin. Tuntuu vaan, että todelliset tekijät ovat erittäin vähissä. Ja jos minut halutaan tästä touhusta kokonaan sivuun, niin siitä vaan. Ei minun maailmani siihen kaadu, painotti Kiistala.
RoPSiin kohdistettu kritiikki on liittynyt viime vuosina erityisesti seuran suosimaan pelaajahankintaan. Pääosin Afrikasta hankitut pelaajat ovat saapuneet Rovaniemelle vasta silloin, kun muiden liigajoukkueiden kauteen valmistavat harjoitukset ovat pyörineet täydellä höyryllä jo pitkän tovin.
- Ei siinä ole mitään väärää. Uskon, että moni liigaseura ottaa meidän toimintatavasta tulevaisuudessa mallia. Ei joukkueen tarvitse olla kasassa kuin kahta kuukautta ennen sarjan alkua.
- Se minua harmittaa, että suomalaispelaajia meillä on ollut liian vähän. Mutta turha meidän on rinkiin nostaa oman kylän poikia pelkästään katselemaan. Totuus on, ettei rovaniemeläisten junioreiden taso riitä edustusjoukkueen auttamiseen.
RoPSin kannattajien keskuudessa Kiistalan kipparoima seurajohto on ollut yleinen kirosana jo hyvin kauan. Kiistala ymmärtää tunteiden kiehumisen, mutta lähettää fanien suuntaan myös toivorikkaita terveisiä.
- Valitettavan heikkoahan tämä meidän tekeminen on ollut, mutta sota jatkuu ja vielä tästäkin suosta noustaan.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/jalkapallo/1742267 RoPS-kapteeni Ikäläinen: Onneksi tämä kausi loppui17.10.2009 19:35
RoPSin kapteenina kuluvan kauden toiminut toppari Joonas Ikäläinen joutui hakemaan ottelun jälkeen sanojaan huolella. Miehen sisällä kuohui koko kauden jatkunut turbulenssi, mutta herrasmiesmäisesti Ikäläinen pudotteli medialle vain sensuroituja totuuksia menneen kauden tapahtumista.
- Tämä touhu ei näyttänyt missään vaiheessa hyvältä. Alusta asti kaikki oli aivan sekaisin ja lopputulos on sitten tällainen, puhalteli Ikäläinen.
Ikäläisestä kaavailtiin RoPSin alakertaan suurta johtajaa, mutta siihen rooliin mies ei missään vaiheessa kunnolla sopeutunut. Epävarmuus on ainoa oikea sana kuvaamaan RoPS-topparin kautta.
- Siihen epävarmuuteen on olemassa tietyt syynsä. Ei tällä tavalla hoidetussa joukkueessa voi kukaan yksilö nousta positiivisessa valossa esiin. Minulle on aivan sama mitä kritisoidaan tai kirjoitetaan, mutta se harmittaa, että on itsekin jo ajatellut olevansa huono pelaaja.
Koko kausi yhtä pettymystä
- Kun kirjoitin sopimuspaperin RoPSin kanssa, niin oletin veikkausliigaseuran hoitavan asiat kunnolla ja ammattimaisesti. Näin ei kuitenkaan missään vaiheessa tapahtunut.
Ikäläinen vaipui muutaman sekunnin täyshiljaisuuteen kysyttäessä katumuksesta RoPSin riveihin siirtymisessä.
- Ai kaduttaako minua? Ehkä parempi, etten sano tuohon kysymykseen yhtään mitään.
Ikäläinen ei halunnut myöskään miettiä omaa tulevaisuuttaan jalkapalloilijana Rovaniemellä.
- Sen verran myllertää sisällä, että ollaan tästäkin asiasta hiljaa. Joka tapauksessa tuntuu, että tällaisen kauden loppuminen on minulle henkilökohtaisesti helpotus. Ikävää, että tiputtiin, mutta ei me mitään muuta ansaittukaan.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/jalkapallo/1742260
Terveiset Ykköseen, RoPS!17.10.2009 19:43
Lauantai-iltapäivä sinetöi lopullisesti Rovaniemen Palloseuran putoamisen jalkapallon Veikkausliigasta. Rovaniemeläisten kohtalo oli ennen ottelua sinettiä vaille arkistoitu, sillä edes RoPSin mahdollinen voitto Kuopion Palloseurasta ei olisi riittänyt takaamaan selviytymistä liigakarsintaan.
Ja niinhän siinä sitten kävi. Jyväskylän Jalkapalloklubin nappaama tasapelipiste Tampere Unitedilta pyyhkäisi RoPSin liigakartalta Ykköseen.
- Pettynyt on olo totta kai, mutta tällaista se urheilu välillä on. Me hoidimme Zeddy Sailetin kanssa valmentajina sen mitä pystyimme, eli kolme pistettä KuPSilta. Mihinkään se ei kuitenkaan riittänyt, summasi kaksi viikkoa RoPSin päävalmentajana toiminut Jorma Turpeenniemi.
Totuuden nimissä oli nähtävissä, ettei kuopiolaisten pelillinen raikkaus ollut missään vaiheessa ottelua tasolla, jolla pääsarjassa napsitaan voittoja. KuPSin otteita leimasi läpi ottelun päätösvihellyksen ja rennon letkeän kotimatkan odottelu.
- Ei ollut panosta ja kyllähän sen varmasti kaikki näki. Meidän pelaaminen oli läpsyttelyä, mutta eihän näitä pelejä tietenkään tahallaan hävitä, mietiskeli KuPSin päävalmentaja Esa Pekonen.
Pekonen hiiltyi
Pekosen äänijänteet nousivat lehdistötilaisuudessa parin oktaavin verran yläviistoon, kun RoPSin tahot alkoivat tentata miestä KuPS-pelaaja Dickson Nwakaemeen liittyneestä pelilupaepäselvyydestä.
- Sun on aivan turha lässyttää enää mitään tästä Dicksonin pelilupa-asiasta. RoPS putosi liigasta, koska te hävisitte pelejä. Niin yksinkertaista se oli, kuuluivat Pekosen terveiset kysymyksiä esittäneelle taholle.
RoPS ei ollut lauantain pelissä huono. Joukkue esitti aika ajoin hyvää kahdensuunnan pelaamista, mutta valitettavasti herääminen tapahtui reilut kymmenen pelikierrosta liian myöhään.
Echiabhi Okodughan toisella puoliajalla ampuma voittomaali toi isännille vain muutaman minuutin kestäneen hymyn.
"RoPSin toiminta liigatasoa"
Päävalmentaja Turpeenniemi näki sarjaportaan vaihdon johtuneen useista eri syistä.
- Moni asia on mennyt pieleen koko kauden ajan. Ja tällä tarkoitan ihan jokaista osa-aluetta tässä seurassa joukkueenjohtoa myöten. Pelaajahankinnoissa tehtiin virheitä ja eri kulttuureja ei osattu nitoa yhteen.
- Ei me oikeasti näin huonoja olla ja voin sanoa, että RoPS tulee vielä takaisin. Media on suorittanut noitavainoa meitä kohtaan ja moni haukkuu, mutta RoPS ei kuole koskaan, kuului Turpeenniemen "testamentti" RoPSin farssien värittämästä kaudesta.
Turpeenniemi ei myöskään nähnyt rovaniemeläisten toimintatavoissa suuria heikkouksia, vaikka yleisessä tiedossa on harjoittelun ja kauden aikana toteutetun pelaajapolitiikan koomiset piirteet.
- Meidän toiminta olisi ansainnut liigapaikan, se on ihan selvä asia. Vastaavasti urheilullisesti emme sitten kuitenkaan pystyneet tässä sarjassa jatkamaan.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/jalkapallo/1742271