O.J:n matkarapo toiselta foorumilta:
31.10. Perjantai
Reissun ensimmäinen takaisku koettiin jo torstai-iltana. Ryanairin online check-iniä tehdessään matkanjohtaja, resefuhrer bongasi tiedon, että 30. päivän sisällä vanhentuvalla passilla ei nettitsekkaus onnistukaan. Matkaseurueemme osallistujalistan läpikäytyään hän huomasi, että kunnianarvoisen O.J:n passi vanhenisi kahden viikon sisään. Pienellä präntillä painettu ohjeistus Ryanairin sivuilla oikeutti riistofirman imemään suomalaisturistien paksuista lompakoista ylimääräisen tarkastusmaksun molempiin suuntiin lennettäessä. Aamuherääminen aikaistui näin koko seurueella melkein tunnilla.
Matkaan lähdettiin Tampereen päästä kello kahdeksan jälkeen perjantaina aamuhämärässä. Tunnelmallisella Pirkkalan lentoasemalla matkakuume saavutti hieman ennen turvatarkastusta kiimaisen huippunsa. Jopa jalkapallomatkoista vuosien kokemusten karaisema konkari, mosambik vapisi jännityksestä. mdm:n vatsalaukku alkoi osoittaa myös huolestuttavia merkkejä matkajännityksen vaikutuksista jo tässä vaiheessa.
Bremeniin laskeutuminen oli lievä pettymys, koska pilvinen keli blokkasi näkymät totaalisesti ja näimme ilmasta käsin vain pienen vilauksen Bremenistä. Bremenin lemtokentällä - tarkemmin vessassa - nähtiin myös matkan ensimmäinen "onnistuminen" kun mosambik bongasi työpaikkansa aluepäälliköt, jotka olivat saapuneet samalla lennolla Saksaan. Laarilla ollessaan mosambik alkoi heittää huulta johtoportaan kanssa. Keskustelu sai painostavan käänteen, kun mosambik sanoi, ettei ollut tunnistaa pomoaan, koska tämän luotettu apuri, kuvauksen mukaan "tyhmännäköinen teletappi" ei ollut mukana. Kaikille elokuvista tuttuun tapaan viereisellä laarilla seissyt kaveri kääntyi: "Jaa mää vai?". Huhujen mukaan mosambikilla on kuitenkin vielä työpaikka.
Bremenissä seuraava tehtävä oli majoituspaikan löytäminen. Aikaisemmin varattu Townside Hostel tarjosikin mukavan ja edullisen (17 euroa + lakanat 2 euroa) suojan pään päälle. Myös sijainti oli erittäin sopiva, kävelymatkan päässä rautatieasemasta ja stadionista. Kamojen purkamisen jälkeen lähdimme pikimmiten kiertämään kaupunkia ja tutustumaan keskustan paikkoihin ja Werder Bremenin kotistadioniin Weser-joen rannassa.
Illalla lähdimme kuitenkin "yksille" paikalliseen "Jeejee-henkiseen" pubiin. Tuopin aikana aloimme kehittelemään alunperin Mikuli Forssellille chänttiä, mutta suunnittelupöydällä chäntit alkoivatkin muuttua FC Tribeen liittyviksi. valdaniton taikakynästä lähti useampikin chäntti, mutta niistä mikään ei taida kestää päivänvaloa. Muutaman yhden tuopin jälkeen ilta jatkui parin mutkan ja muutaman pöytäfutismatsin kautta "Litfass"-pubissa, missä tapasimme Svenin. Saksan suurimmaksi FC Tribe-faniksi osoittautunut herrasmies tarjosikin meille ottelua paikallisen pubiliigan voittanutta joukkuetta vastaan hamassa tulevaisuudessa. Varoitimme Sveniä kuitenkin suomalaisen divarijalkapalloilun kovasta tasosta ja siitä, että ystävyysottelu saattaisi päättyä karmaisevaan nöyryytykseen. Sven tuli parin tuopin jälkeen siihen tulokseen, että olemme toiseksi paras asia, mitä Suomesta on tullut, Leningrad Cowboysin ohi emme päässeet, mutta Lordi ja Kimi jäivät taakse. Myöhemmin illalla pubiin saapui myös kyseisen jengin jonkin sortin nokkamies, joka hieman hämmästyneenä myös innostui ajatuksesta. Vielä hetki ennen pubista poistumista mdm sortui kyynelehtimään paikallisen tyypin kanssa Suomen saavutuksista jääkiekossa ja formuloissa. "Do you know the miracle of ninetyfive? You must remember Jukka "the battle" Tammi and his ultra-cool air guitar solos with the golden ice kendo trophy..? (myös Mika "the Fellow" Nieminen sallittava, toim.huom.) Do you know Mika Haekkinen? Do you know futisforum kaksi, sorry futisforum two?". Majoitukseen palasimme merimiesnaurua nauraen.
1.10. lauantai
Herätys halkaisi seurueen tärykalvot ennen yhtätoista. Suihkun ja aamutoimien jälkeen siirryimme hauptbahnhofille odottamaan Hannoverin junaa pienessä hangoverissa. Tarkoitus oli olla perillä Hannoverissa reilu kaksi tuntia ennen Hannover 96-HSV -ottelun alkuvihellystä. Junassa yllättävää oli Bremenin kautta otteluun tulevien HSV-fanien määrä. Junassa herätimme pahennusta muun muassa FC Triben ja Bremenin huiveja heiluttelemalla.
Junassa ehdimme myös viettää hetken syvällisten ajatusten äärellä ja tohtori laukoi ilmoille ajatuksen, joka muutti matkaseurueen kuvan saksalaisuudesta ehkä ikuisiksi ajoiksi. Erään nikittömän laukoessa saksankielisiä totuuksia arnoldschwartzeneggermaisella äänellä, ymmärsimme, että saksalaiset eivät ole välttämättä kuulleet kuvernaattorin alkuperäistä aksenttia. Elokuvien dubbauksesta johtuen kuka tahansa berliiniläinen finninaama on saattanut äänittää ison Arskan murean puhesaundin päälle saksankielistä piipitystään. Päätimme kuitenkin jatkaa kaikesta huolimatta paikannimien yms. lukemista kovaan arnold-ääneen. "HAAHAAHAA!" Toivoimme, että se on paikallisista yhtä hauskaa kuin se, että turisti Suomessa osaa sanoa "satana vitu perkele". "AI WUDENT SHUUT ÄN ANAARMD MÄÄN!".
Hannoverissa halusimme etsiä eksoottisia makuelämyksiä, mutta kaupungista ei tuntunut löytyvän turkulaista ravintolaa mistään. Onneksi muistimme, että Reeperbahnilta näitä löytyy useampikin, joten tyydyimme siirtämään eksoottisemmat gastronomiset elämykset myöhempään iltaan. Siirryimme stadionia kohden yrittäen kehitellä Forsselista saksankielistä chänttiä...
Stadionille päästiin kohtuullisen hyvissä ajoin, vaikka fanikaupassa ja lippuluukkua etsiessä kului tovi. Kun tarvittavat mieshuoraus- ja väärinkannatustarvikkeet oli hankittu, päästiin siirtymään stadionin sisäpuolelle. Jono toimi saksalaisella tehokkuudella ja konemaisuudella. Diesel käynnistyi hieman hitaasti, mutta perusvarman tehokas ja suorituskeskeinen oli jonotustapahtuma kaikenkaikkiaan. Itse stadionilla meininki oli kohtuullisen hyvä, mutta ei siltikään aivan vastannut odotuksia. HSV-fanit pitivät huomattavasti kovempaa meininkiä yllä kuin Hannoverin fanikatsomo, jonka läheisyydessä istuimme. Mikuli Forssell esiintyi pirteästi ja syötti Schlaudraffin 2-0 maalin. Ottelu päättyi lopulta Hannoverin 3-0 voittoon.
Ottelun jälkeen siirryimme saksalaista tehokkuutta ja konemaisuutta uhkuen pikavauhtia juna-asemalle. Ensimmäinen Niedersachsen-lipun kelpuuttava juna oli kuitenkin täynnä, kun ehdimme oikealle raiteelle. HSV:n rökäletappio näkyi juna-asemalla mellakkapoliisien määrässä ja hieman myös Hampurin junan sikaosaston tunnelmissa... Siinä sitten soiteltiin ja svengailtiin, kun junaa odotettiin.
Hampurin junassa joku HSV-janari hävisi vedon veikkaamalla meitä romanialaisiksi. Aika yllättävää sinänsä, vaikka meitä oli luultu jo aikaisemmin ainakin norjalaisiksi, ruotsalaisiksi ja briteiksi. Junamatkan aikana pari janaria seurueestamme otti osittaista välikuolemaa, mutta viimeistään Hampurin asemalla alkoi meininki taas nousta.
Ehdimme noin puoli tuntia alkuperäisen deadlinen jälkeen merimieskirkolle, jossa meidät otettiin yllättävän lämpimästi vastaan. Merimieskirkolla suoritettiin nopeat alkumaljat ja siistiytymiset. Valitettavasti seurueen pingisturnaus jäi ajatuksen asteelle. Tästä lähdimme siirtymään Hampurin keskustan ja Sternschanzen ruokien ja juomien kautta Reeperbahnille...
2.10. sunnuntai
Sunnuntai-aamuna olo oli yllättävän hyvä, johtuen ehkä lievästä puutumisesta edellisenä iltana. Alkuperäinen tarkoitus oli mennä aamupalalle portugalilaiseen Cafe Suliin, joka sijaitsee aivan merimieskirkon naapurissa. Viime Hampurin visiitin selkeä onnistuja, nikitön janari oli jo lupautunut tilaamaan aamupalan ja hoitamaan maksupuolen. "Kän vii have seks pliis? We kän pei...". Reaktio viime kerralla tämän kysymyksen jälkeen voidaan kuvata sanalla "priceless".
Aamiainen jäi kuitenkin väliin ja siirryimme suoraan majoituksesta St. Paulin sydämessä sijaitsevalle Millerntorn-stadionille. Ulkoapäin stadioni ei näyttänyt sen kummemmalta kuin vaikkapa Tammelan stadioni, mutta stadionin takaosa alkoi jo muuttaa mielikuvaa. Jonottamisesta puuttui saksalainen konemaisuus täysin. Ehdimme kuitenkin paikoille juuri ennen alkuvihellystä, ja heti alusta asti meininki stadionilla oli selvää: noin 24 000 paikkaa tupattuna täyteen, ja varmasti kahdella kolmesta St. Paulin kasuaaleja fanitarvikkeita yllä.
Otetaan huomioon, että ottelu oli 2. Bundesligaa ja vastakkain pelasivat keskikastin St Pauli ja alemman keskikastin Nurnberg. Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi tunnelma oli hienointa, mitä olen ikinä nähnyt ja kokenut futiskatsomossa (mukaan ei lueta maajoukkueen pelejä). Råsundalla derbyssä tunnelma pääsi lähelle samaa, mutta erona oli, että silloin odotukset olivat kymmeniä kertoja korkeammalla. Fanikatsomon laulut nostivat kylmänväreitä jo ennen joukkueiden saapumista kentälle.
Pelin taso oli kohtuullista, eroa 1. Bundesligaan ei ollut niinkään taitotasossa, vaan enemmänkin siinä, että peli oli avoimempaa. Kentällä nähtiin kohtuullisen kovia nimiä, kuten Nurnbergilla EM-sankari Charisteas ja Argentiinan Javier Pinola. Hienointa ei kuitenkaan ollut itse peli, vaan tunnelma ja varsinkin St Paulin ultrien toiminta. Ensimmäisen puoliskon lopussa kannattajaosasto pyysi "katkarapukatsomoa" (joka ei merkitse aivan samaa kuin katkarapukatsomo Olympiastadionilla Helsingissä) nousemaan, minkä jälkeen normaalikatsomo lähes kokonaisuudessaan vastasi vuoropuheluchänttiin. Kaunista. Ottelussa päästin todistamaan vain yhtä maalia, joka sekin oli Nurnbergin puolustajan omiin tekemä, mutta tämä ei tunnelmaa haitannut.
Ottelun jälkeen ilta koostui Hampurissa ja Bremenissä merimiesnaurun täyttämästä pööpöilystä ja yleisestä ajanvietosta ruoan ja juoman parissa. Kolmen jälkeen yöllä siirryimme lentokentälle, missä ehti nukkumaan pari tuntia ennen lähtöselvityksiä.
3.10. maanantai
Väsytti.
Kuvamatskua luvassa sitten, kun arvon kuvaajat suostuvat muistikorttiensa sisältöä rahvaan nähtäväksi jakamaan.
