12.11.Reissu alkoi ikävällä yllätyksellä. Junan piti lähteä Pasilasta vähän yli yhdeksän, mutta taulu kertoi sen olevan reippaasti myöhässä. Tamperella jatkoyhteyttä varten oli varattu vain muutama minuutti, joten alkoin näyttää jo pahalta. Ehkei koskaan pitäisi luottaa VR:n aikatauluihin. Onneksi Ryttylän ongelmat (mitä ikinä olivatkaan) saatiin kuitenkin kuntoon ja juna saapui aikataulussa Tampereelle.
Siitä paikallisbussilla Peltolammille, josta edelleen autokyydillä Pirkkalan lentoasemalle. Ryan lensi aikataulun mukaisesti aurinkoiseen Dubliniin.
Dublinissa majoituimme Abraham House -hostelliin, joka oli varsin kelvollinen (ja edullinen) majapaikka. Ilta menikin sitten Temple Barissa liigacupia seuraten. Spurs-Pool osoittautuikin runsaine maaleineen täydelliseksi baarimatsiksi.
13.11.Dublinissa aika meinasi käydä pitkäksi, kun sekä minä että kaverini olimme jo aiemmin kolunneet kaupungin nähtävyydet. Aika kului lähinnä kauppoja kierrellen, vaikka molemmat tiesivät, että rahat on syytä säästää Newcastlen liikkeisiin. Rugby, hurling aiheisia tuotteita oli runsaasti tarjolla. Futiskrääsää löytyi neljän suuren osalta, paitoja vähän enemmänkin.
Muutama mielenkiintoinen kohde löytyi sattumalta: muistopuisto, musta kirkko ja Sinn Feinin kauppa. Viimeisimmässä oli muuten myynnissä kattava kokoelma marxilaista kirjallisuutta ja vaihtoehtoista Irlannin historiaa.
Ryanin lento Dublinista Newcastleen lähti jotakuinkin ajallaan ja laskeuduimme Englantiin kymmenen aikoihin.
Lentoasemalta pääsi kätevästi metrolla keskustan läpi ja Tynen yli Gatesheadin bussiasemalle, josta kävelimme noin kaksi kilometriä hotellille. Legacy Springfield oli varsin lämminhenkinen ja edullinen majapaikka. Kalliimpi kuin hostellit, mutta myös rauhallisempi. Miinusta voisi lähinnä antaa sijainnista, sillä kaupungin keskustaan kävelemiseen kului yli puoli tuntia.
Huone oli varsin kelvollinen: kaksi sänkyä, telkkari, vedenkeitin ja kylpyamme. Telkkarista tuli katsottua lähinnä Sky Sports Newsia.
14.11.Ensimmäinen aamu "Nucasselissa" on kirkas ja tuulinen. Kävelimme keskustan lävitse St. James' Parkille, josta noudimme liput Wigan-otteluun ja stadionkierrokselle. Ennen kierrosta kävimme ensivisiiteillä seuran omissa myymälöissä.
Stadionkierros alkoi puoli kahdelta. Kierrosta veti hauska setä. Hän kysyi nimeä, kun ilmoittauduimme tiskillä. Sanoin nimeni ja hän katsoi minua pitkään, kunnes totesi:
"I'm gonna call you John."
Väkeä kierroksella oli aika paljon, arviolta noin kolmenkymmentä henkeä. Meidän suomalaisten lisäksi ulkomaalaisia oli ainakin Saksasta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Suurin äijäporukka oli Ipswichistä.
"Look how many you are. This is truly a great club. And it's not just today, it's every time", veisteli opas, joka osoittautui itsekin Johniksi.
Ensimmäisenä tutustuttiin Bobby Robson Suiteen, Vip-katsomoon ja yrityksille vuokrattaviin aitioihin.
Bobby Robson Suite. "Täällä tehdään rahaa", kertoi opas.
John esittelee vanhanmallista SJP:tä"For those of you, who haven't been here before, welcome to St. James' Park!", John sanoi, kun astelimme kohti VIP-aition ovia. Vaikka olin itse käynyt stadionilla aiemmin, kulkivat kylmät väreet pitkin selkääni.
Katkarapuosaston jälkeen meidät vietiin Milburn Standin seitsemännelle tasolle, jossa olinkin käynyt jo viime tammikuussa katsomassa City-tappiota. Maisemat kaupunkiin olivat valoisalla varsin näyttävät.
Näkymä Englannin korkeimmasta katsomosta.Seuraavaksi laskeuduttiin huipulta pohjalle. Milburn-vastaanoton kautta jatkoimme pelaajille ja tuomareille tarkoitetun oven kautta pukuhuoneisiin. Ensin oli vuorossa vieraiden koppi, joka oli pitkään kotijoukkueen käytössä. Toinen opas, Johnin mentyä toisen puoliskon kanssa kotijoukkueen huoneeseen, kertoi meille, että King Kev marssi viime tammikuussa keskelle Stoken pelaajia, kun hän oli menossa esittäytymään Newcastlen nykypelaajille.
Vierasjoukkueen pukuhuone.Ennen vaihtoa vierasjoukkueen pukuhuoneessa oli muuten liukas kaakelilattia. Kun huoneita sitten vaihdettiin, jätettiin pehmeämpi kumilattia vieraiden iloksi.
Kotijoukkueen pukuhuone.Nykyisissä pesutiloissa on muuten sellainen ero, että kotijoukkueen suihkut toimivat automaattisesti, kun taas vierasjoukkueen pelaajat joutuvat painamaan nappia. Opas tosin epäili, että ainakin Christian Ronaldolla on oma painaja mukana.
Puuhuoneiden jälkeen oli aika mennä "Howay the Lads"-kyltin alitse ja tunnelin lävitse kentälle, tai ainakin kentän reunalle. Vaihtopenkkiä pääsi testaamaan, mutta nurmikolle ei päässyt juoksentelemaan.
Lopuksi oli vuorossa pressihuone, jossa saimme myös todistukset kierroksesta.
Kierroksen jälkeen kävimme syömässä Ho Buffetissa ja illalla pyörimme Quaysidella.
15.11.Ottelupäivän aloitimme marssimalla etelään, Angel of Northille. Sää oli jälleen kerran upea. Angel of North oli itseasiassa pienempi, mutta kauniimpi kuin, mitä olin odottanut. Paikalla oli myös brittisotilaita, jotka olivat kuvaamassa joukkuettaan. Muutama paikalle sattunut Wigan-fani povasi meille 2-1 vierasvoittoa.
Innokas kannattaja Angel of Northin juurella.Enkeliltä matkasimme bussilla keskustaan. Keskustassa poikkesimme jälleen kerran viralliseen fanimyymälään. Sen lisäksi löysimme pienen hakemisen jälkeen Back Page -myymälään, joka oli vierailun arvoinen paikka. Vanhoja otteluohjelmia, kirjoja, videoita, signeerattuja fanituotteita. Itse päädyin ostamaan muutaman postikortin, Geordie-englannin oppaan sekä nimmarilla varustetun Oba-keräilykortin.
The Strawberry
Odottavaa tunnelmaa Strawberryssä.Nopean Subway-välipalan jälkeen jatkoimme St. James' Parkin kupeessa sijaitsevaan Strawberry-pubiin. Tunnelma pubissa oli tiivis ja rauhallinen. Joimme oluemme ja siirryimme stadionille.
Paikat olimme ostaneet Gallowgaten päädystä, alimman sisäänkäynnin tasolta.
Ottelun ensimmäisestä puoliajasta ei ole juuri mitään sanottavaa. Wiganin maali putosi yllättäen kehikon sisäpuolelle. Muuten puoliaika oli todella tylsä. Ehkä vartin jälkeen takaata kuului itse varma kommentti:
"For anyone listening, we are going to piss this one."
Ottelu.Tämä oli toinen otteluni SJP:llä ja toista kertaa kotijoukkue buuattiin tauolle. Ensimmäisestä puoliajasta on sanottava vielä se, että Jonas ei pelannut puolustussuuntaan lainkaan ja se aiheutti suuria ongelmia laidalla. Jose Enrique sen sijaan oli ottelun ylivoimaisesti turhin ja huonoin pelaaja.
Toinen puoliaika olikin sitten aivan erilainen. Heti alusta alkaen kotijoukkue haki maalia ja se heijastui myös yleisöön. Tunnelma parani ja tasapeli tai jopa voitto alkoi näyttää mahdolliselta. Kommentit takaa alkoivat saada uuden sävyn:
"We are going to get ourselves a penalty in next ten minutes or so."
Tämäkin ennustus meni kuitenkin pieleen. Ottelu pysyi kuitenkin Castlen hallinnassa, vaikka Wiganilla oli omat paikkansa. Lopulta Kirkland torjui Sholan vedon eteensä. Aika tuntui pysähtyvän. Owen juoksi kohti palloa ja maali näytti aivan varmanlta. Ja sitä se myös oli!
Tunnelma katsomossa parani entisestään. Nyt oli selvää, että piste tulee, mutta tulisiko enemmän? Kannatus siivitti kotijoukkeen yhä uusiin tilanteisiin. N'Zogbia (joka oli buuausten saattelemana vaihdettu Jonakseen) pelasi toistuvasti erinomaisesti yhteen Martinsin kanssa. Lopulta yhteystyö kantoi hedelmää ja Oban mieletön laukaus upposi verkkoon.
Gallowgaten pääty räjähti riemuun!
Iloa ei kestänyt pitkään. Titus Bramble, kaikista ihmisistä juuri Titus, tasoitti ottelun.
"So, we're going to make third", kuului takaa. Pieleen meni, jälleen.
Tuloksen olisi pitänyt olla pettymys, mutta fiilis joka katsomossa oli niinä kahtena minuuttina, kun voitto oli tulossa, peitti alleen muut tunteet. Kaksi maalia Gallowgaten päätyyn, metrien päähän omista silmistä oli juuri sitä, mitä tältä matkalta haettiin.
Ottelun jälkeen lähdimme kaupungille. Oli hauska huomata jälleen, kuinka tärkeä asia jalkapallo ja NUFC on geordie-kansalle. Tulosta kyselivät kaupungilla niin vanhat mummot kuin nuoret pissiksetkin.
Kävimme syömässä The Gatessa, jonka jälkeen suunnistimme vielä takaisin Strawberryyn, joka oli rauhoittunut huomattavasti. Strawberry on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Seinillä on paljon NUFC:n historiaa ja tunnelma on todella kotoinen. Oasiksen Champagne Supernova soi kaiuttimista, kun poistuimme paikalta. Tuonne haluan vielä palata!
16.11.
Myönnetään: jätimme ihan liikaa rahaa Ashleylle.Aamulla luovutimme hotellihuoneen ja lähdimme bussilla keskustaan. Laukut veimme rautatieasemalle säilytykseen. Tämän jälkeen kävimme ostamassa viimeiset tuliaiset. Sitten olikin aika lähteä Newcastle Reserve FC:n kotikentälle, Kingston Parkille katsomaan rugbya.
Bussi jätti meidät Kingston Parkin metroasemalla, kauppojen (Tesco, Boots etc.) läheisyyteen. Neuvoa kysyttämme osasimme suunnistaa ensin metroradan yli, sitten mäkeä alas, risteyksestä vasemmalle ja sitten suoraan. Lopulta (ehkä noin kymmenen minuutin kävelyn kuluttua) saavuimme Kingston Parkin stadionille.
Ottelu oli siis Newcastle Falcons vastaan London Irish. Kentän ympärillä oli neljä erillistä katsomoa: pääkatsomo, seisomokatsomot molemmissa päissä sekä pikkukatsomo Club Housen yhteydessä. Katsojia paikalla oli noin 5 000.
Katsomossa oli kylmä, mutta onneksi sinne sai ottaa kaljat mukaan. En ole aiemmin katsellut rugbya, joten sääntöjen oppimiseen meni hetki, mutta pikku hiljaa aloin päästä jyvälle. Kotijoukkue teki ensimmäisen tryn, joka otettiin suurella innolla vastaan. Kaiuttimista soitettiin Blaydon Racesia, johon yleisö innolla yhtyi.
Sen jälkeen ottelu menikin täysin London Irishin ehdoilla.
Omituinen, mutta viihdyttävä laji.Odotin, että rugbykatsomo olisi täynnä raavaita miehiä, mutta katsomon sukupuolijakauma oli jopa tasaisempi kuin SJP:llä. Paikalla oli kaiken ikäistä ja näköistä porukkaa, vauvasta mummoon ja vaariin. Myös vierasjoukkueen kannattajat olivat sulassa sovussa samoissa katsomoissa. Ehkä kentällä oli riittävästi väkivaltaa, ettei katsomossa tarvitse rähistä.
Pelin jälkeen palasimme metrolla keskustaan. Haimme laukut ja menimme jälleen The Gateen syömään. Sen jälkeen kävimme katsomassa uuden Bondin, joka oli todella onneton esitys. Viimeiset Newcastle tunnit palloilimme keskustassa ja kävimme katsomassa muun muassa kaupungin muuria ja Wor Jackien patsasta.
17.11.Vartin yli yksi lähdimme rautatieaseman edustalta Megabusilla kohti Lontoota. Linja-auto oli aivan täynnä ja itselleni jäi eturivin käytävä paikka, joten nukkumisesta ei tullut juuri mitään. Torkkuminenkin loppui, kun kuski ajautui jossain vaiheessa varoitusäänen antavalle reunaviivalle. Tämän jälkeen seurasin väsymyksen kanssa kamppailevaa kuskia ja toivoin, että ehdin väliin, jos mies täysin nukahtaa.
Aamun valjettua saavuimme Lontooseen, jossa jätimme laukut jälleen säilytykseen. Tunkeuduimme uskomattoman ruuhkaiseen metroon ja lähdimme kohti Wembley Parkin asemaa.
Suosituksista huolimatta emme olleet varanneet stadionkierrosta etukäteen, joten menimme aluksi lipputiskille, josta kerrottiin, että ensimmäinen kierros alkaa vasta tasan kymmeneltä, eikä puolelta, kuten netissä oli lupailtu. Odottelu sujui leppoisasti kahvilassa, eikä sitä ihan aina saa syödä aamupalaa Wembleyllä.
Newcastle pelaa tällä stadionilla toukokuussa FA-cupin voitosta.Kierros oli aika tavanomainen. Stadion on toki hieno, mutta ei siitä saanut samaa fiilistä kuin SJP:stä. Pukuhuonetarinoita riitti Wembleylläkin, vaikka stadionin omat pukuhuoneet ovat keskenään identtiset.
Englannin (tai kotijoukkueen) pukuhuone.Opas kertoi muun muassa, että Riversidella ovi kotijoukkueen pukuhuoneesta tunneliin on paljon pienempi kuin vierasjoukkueella. Sen ansiosta vierasjoukkueen pelaajat tunteva itsensä pienemmiksi.
Melkein aito FA-cup.Kertoihan opas myös sen, että Wembleyllä on enemmän vessoja kuin yhdelläkään toisella rakennuksella maailmassa, yhteensä 2 618. Toinen ennätys on, että Wembley on maailman suurin stadion, jolla jokainen paikka on katettu.
Bobby Moore.Kierroksen jälkeen pistäydyimme myymälässä, mutta siitä ei ole juuri mitään sanottavaa. Kierroksesta sai muistoksi ruman pinssin.
Sitten metrolla Lontooseen, pikainen lounas, bussilla Stanstediin, Ryanilla Tampereelle ja Airpron bussilla kotiin Helsinkiin. Siinä se! Pikku vinkki Ryania harkitseville: jos laukkuja on enemmän kuin olette ilmoittaneet, käykää ennen chack-iniä jonottamassa kassalle ja maksamassa ylimääräiset laukut. Muuten tulee ongelmia, kiire tai molemmat.
Mitä maksoi?Lennot (TRE-DUB, DUB-NCL ja LON-TRE) 150 euroa/hlö
Majoitus Dublinissa (neljän hengen hostellihuone) 16 euroa/hlö/yö
Majoitus Newcastlessa (kahden hengen hotellihuone) 33 euroa/hlö/yö
Bussi (NCL-LON) 15 euroa/hlö
Paikallis-/lentokenttäliikenne 30 euroa
Futisliput 30 euroa/kpl
Rugbyliput 20 euroa/kpl
Leffaliput 8 euroa/kpl
Stadionkierrokset 10 euroa/kpl
Ilman ostoksia, syömisiä ja juomisia matkalle tuli hintaa noin 390 euroa/hlö. Ei kovin paha hinta tuollaisesta reissusta! Tietysti kaikkeen muuhun meni vähintään toinen mokoma.
