Sud on jakautunut lukuisiin eri ryhmiin kaarteessa, eikä lukemieni juttujen perusteella useat ryhmät ole missään lämpimissä väleissä keskenään, ja eri suuntautumisia poliittisestikin on ryhmien välillä. Näin on ollut kai jo suht pitkään (vuosia?), joten voisi tuon päätellä olevan syy sille, ettei koko kaarteen kattavia tifoja olla nähty. Pommeja kyllä kuuluu joka pelissä ja Ultras Romani on välillä saanut
jotain aikaan valotaulun vasemmalla puolella kentälle katsottaessa, mutta siinäpä se on hyvin pitkälti näkemissäni peleissä ollut.
E: Itse olen ollut havaitsevinani tifojen selvää vähentymistä kyllä koko Italiassa, eikä pelkästään Sudissa. Jotain protestointia tiukempia rajoituksia vastaan

Lisäinfo toki tervetullutta.
.. pitää kyllä paikkansa, mutta onhan koreografioita tälläkin kaudella nähty, viimeisimpänä molempien kaarteiden komea esiintyminen Genovan derbyssä. Muita koreografioiden koristamia otteluita serie A:ssa ainakin: Juventus - torino (molemmat curvat; erityisesti Juvella todella tyylikäs esitys, enkä sano vain sanoakseni), inter - Juve (cn69), Milan - inter (varma koreo molemmilta kaarteilta), Siena - fiorentina (Robur) ja niin edelleen.
Toteutustapahan on tänään yleensä vain hieman erilainen, eittämättä värittömämpi ja 'staattisempi', mikä johtuu nimenomaan tiukoista rajoituksista. Esim. soihtuja tai savuja nähdään suhteessa harvoin, eikä entiseen tapaan käsissä, koska rangaistukset niiden osalta ovat kovaa luokkaa ja 'tunnistamiseen' riittää vähäinenkin materiaali. Koreografioiden vähenemisen ensimmäisenä syynä ovatkin nimenomaan rajoitukset, jotka joko kieltävät katsomomateriaalin (soihdut, savut, megafonit jne.) tai asettavat niiden sisäänpääsylle tiukat auktorisointiehdot, joiden mukaan kaikki tavara on etukäteen auktorisoitava faksaamalla tarkka informaatio ja joissain tapauksissa jopa kuvat sisään halutusta materiaalista. Näin on myös bannerien ja lippujen kohdalla, joskin lipuille on säädetty enimmäismittasuhde; bannerien ja lippujen osaltahan puhutaan myös totaalikiellosta perinteisiin ultras-teemoille -tunnuksille ja -motoille. Tämä kaikki on saanut monien veren kiehumaan, eikä sopimuksiin viranomaisten kanssa, monin paikoin, haluta nöyrtyä, ja muuallakin se tehdään hampaat irvessä ja ainoastaan tilaisuuden arvon sitä erityisesti vaatiessa.
Rooman curva sudin osalta todettakoon, että kuten yleensä rajoituksia valvotaan eri kaupungeissa eri tavalla, mikä johtaa eriarvoiseen kohteluun. On siis selvää, että Roomassa tai Napolissa - kaikki - tavara menee sisään huomattavasti todennäköisemmin kuin esim. Torinossa tai Milanossa - niin on ollut aina. Tästä syystä "lukuisat pommit" edelleen paukkuvat Ikuisessa kaupungissa, ja perinteisiä
offensivo -lakanoitakin näkyy varmasti siellä täällä: esim. viimeisin viola-ottelussa nähty ja jokseenkin pahaa verta herättänyt:
"Prandelli, Mutu e curva fiesole. .. mo saltellate su sto cazzo!"Mitä giallorossan curvan koheesittomuuteen tulee, tilanne juontaa juurensa jo kaukaa. .. curva sud Roomassa on paria selvää hegemoniaperiodia lukuun ottamatta (cucs, asru) nk.
curva frammentata doc. Jokaisella ryhmällä on ollut oma reviirinsä, eikä selvää johtavaa nimeä ole. En ole riittävällä tavalla perillä Rooman aktuaalista tilanteesta tehdäkseni selvää vertailua entisen ja nykyisen hajautuneen curva sudin välillä, mutta huhut kertovat, että tilanne ei ole viime aikoina ainakaan parantunut. Pitää varmasti kuitenkin paikkansa, että cs:n osalta poliittinen agitointi on ollut ongelma, ja on jakanut kaarretta entistä pienempiin osiin.
ps. nimim. Signorin raportille
