Harjoituskausi ei ole mennyt erityisen hyvin, ja luultavasti vielä ihan alkukaudesta TPV ei aivan parhaalla mahdollisella tasolla tule suorittamaan. Silti mielestäni joukkue on vahvistunut selvästi viime kauteen nähtynä, ja ottaen huomioon sen kuinka kovassa vireessä loppukaudesta Paltsarit oli, ovat odotusarvot korkealla menestyksen suhteen. Realistina en nosta TPV:tä nousukamppailuihin aivan vielä, koska muutama pelaajamateriaaliltaan parempi joukkue sarjasta löytyy, ja vieraspelien ongelmaan pitäisi valmennusjohdon myös löytää ratkaisu. Viime vuonnahan TPV oli kotonaan kivikova löydettyään oikean pelikonseptin, mutta vieraissa sama systeemi toimi vain muutamassa pelissä. Tosin vieraspelimatkoilta saavutetut päänahat olivatkin sitten hurjaa luokkaa.
Pääpointit menestyksekkäälle kaudelle:
+ Miehistön vaihtuvuus ydinryhmän osalta vähäistä
+ Viime kaudella löydetty pelitapa pelaajilla selkärangassa
+ Hyviä vahvistuksia miehistöön
+ Nuoria, nälkäisiä ja ennen kaikkea kehittyviä pelaajia joukkue täynnä -> useat pelaajat ovat tänä kesänä viime vuotta valmiimpia Ykkösen tarjoamiin haasteisiin
TPV:n mahdollisuuksia alas pelaavat tahot ovat nostaneet yhtenä perusteena esiin TamU:n apujen puuttumisen tänä vuonna. En näe asiaa ongelmana. Ainoastaan Soukiala ja Daniel olivat TamU-avuista keskeisessä roolissa kauden aikana. Soukialan tilalle on hankittu parempi vaihtoehto, liigatasoinen Slawuta. Soukiala itse taas ei ole vielä edes todistanut pystyvänsä pelaamaan liigatasolla. Daniel taas on edelleen ringissä, ja saattaa hyvinkin pelata ainakin osan kaudesta TPV:ssä. Lisäksi joukkueeseen on hankittu Jussi Kemmo, joka on mitat täyttävä korvaaja super-Nwokelle. Katsotaanpa viime kauden TamU-"vahvistusten" tilastoja:
Juha Soukiala (TamU) 22 1980 23 9 (päästetyt/nollapelit)
Heikki Aho (TamU) 7 630 0 0
Antti Ojanperä (TamU) 1 66 0 0
Chris James (TamU) 1 90 0 0
Tomi Petrescu (TamU) 1 90 0 1
Jonne Hjelm (TamU) 1 90 1 0
Antti Hynynen (TamU) 1 77 0 0
Daniel Nwoke (TamU) 11 909 8 1
Henri Scheweleff (TamU) 3 173 0 0
Soukiala ja Daniel käsiteltiin jo. Aho oli hyvä apu takalinjoille, mutta ei mikään ratkaiseva pelaaja. Ojanperän, Petrescun, Hynysen ja Scheweleffin visiitit olivat lähinnä tuntuman hakua loukkaantumisten jäljiltä. Sen sijaan Hjelm ja James vahvistivat omalla panoksellaan merkittävästi miehistöä yksittäisissä otteluissa. Kokonaisuutena TamU:n miehistä oli apua, ehkä jopa sarjapaikan varmistamisen verran, mutta loppukauden vahva ja taisteleva TPV ei pelilliseltä ilmeeltään ole mitään velkaa TamU:n miehille.
Muut poislähtijät seuraavaksi. Jokela, Reihner, Räisänen, Koroma (alkukausi), Ollikainen, Mäenpää, Pausola, Räikkönen. Mahdollisesti Eränen, mutta hän luultavasti pelaa TPV:ssä tulevalla kaudella. Iso liuta nimiä, mutta ei kuitenkaan viime kauden menestyksen kannalta keskeisiä runkopelaajia kovin montaa. Laitapakkiosastolla Tiihonen ja Westerholm jatkavat, Pasanen tullut uutena sisään, joten näkisin tilanteen aika lailla viime kauden kaltaisena. Keskikentän keskusta ei ole menettänyt mitään, laidoilta ovat pois Ollikainen ja Koroma. Ollikaisen esitykset olivat ailahtelevaisia, Koroma taas on jonkin sortin menetys. Sisään on tullut Jarno Venäläinen puhtaana laitapelaajana, muutoin vauhtia siltä osastolta tällä hetkellä ehkä vähän puuttuu. Pausolaa ei voi menetykseksi laskea, koska on kärsinyt pahoista vammoista jo pitkään, ja Räikkönen ei muutamista maaleistaan huolimatta alkukauden jälkeen paljon kentälle päässyt. Summa summarum, ydinryhmä jäi joukkueeseen ja heidän osaltaan vaihtuvuus ei ole suurta, vaan päästään rakentamaan parempaa joukkuetta tukevan pohjan päälle.
Ydinryhmä:
Björkstrand, Hyyhönen, Tiihonen, Westerholm, Viitanen, Isoaho (voidaan käytännössä laskea uudeksi pelaajaksi, vahvistukseksi, koska missasi käytännössä koko kauden viime vuonna), P.Lindberg, J.Rönkkö, K.Kankala, Eränen (?), Daniel (?).
Näistä nostaisin esiin varsinkin Björkstrandin, Hyyhösen ja Kankalan, joilla kaikilla on varmasti kovat näytönhalut. Toivon ja uskon, että nämä pelaajat nostavat profiiliaan tulevalla kaudella entisestään. TPV:n "kokenut" kaarti on se, missä mahdollinen ero sitten vastustajille syntyy. Miten Isoaho, Viitanen, Tiihonen, Rönkkö ja Eränen vastaavat huutoon? Riittääkö heidän tasonsa haastamaan Ykkösen kärkiseurat pitkässä sarjassa?
Uudet tulokkaat:
Jussi Kemmo, Jani Nyblom, Arto Lindberg, Jarno Venäläinen, Jaakko Pasanen, Mika Hilander, Michal Slawuta + junnuja.
Kemmo on valmis pelaaja, tosin pieni kysymysmerkki leijailee hänen pelityylinsä ja persoonansa sekä TPV:n pelifilosofian mahdollisten ristiriitojen yllä. Harjoituskaudella Kemmo on kuitenkin osoittanut tasonsa, joten luottavaisin mielin lähdetään kauteen. Nyblom tarjoaa hyvän vaihtoehdon kärkeen, näkemäni perusteella hänellä on yllätyspotentiaalia tulevalla kaudella. Nuorempi Lindbergin veljeksistä on lahjakas pelaaja, joka varmasti täyttää paikkansa joukkueessa. Pasanen tuo kokemusta takalinjoille, ja maalivahtikaksikkomme on teoriassa sarjan parasta tasoa. Toki Slawutan siirtyminen tulevassa siirtoikkunassa jättäisi TPV:n jälleen tukalaan tilanteeseen, koska Hilander ei luultavammin kuntoudu tälle kaudelle pelikuntoon. Venäläinen saanee laidalla näyttöpaikkansa kauden mittaan.
Avoimet tilanteet:
Danielin tilanne aiheuttaa kummastusta kannattajissa. Aivan pakollinen signaus hän ei ole, jos tavoitteena on turvallinen keskikasti. Kärkipäähän sijoittuminen vaatisi myös Danielin panosta tämän kauden TPV:lle. Eränen jo käsiteltiinkin, mahtuisi ehdottomasti rinkiin. Jos ei nyt aivan avainpelaaja, niin ainakin erittäin tärkeä luottomies. Koromaa toivotaan pikaisesti takaisin, joukkue kaipaa laidalle lisävahvistusta. Paras paikka olisi tulla sisään vaihdosta toisella jaksolla, mutta menee avaukseenkin nykymiehistössä.
Ihannekokoonpano:
---------------------Slawuta--------------------
-Pasanen----Björkstrand--Isoaho----Westerholm--
--------------------Hyyhönen-------------------
----------Kankala--------------Eränen-----------
------Kemmo---------------------------Koroma--
--------------------Daniel-----------------------
Perusnelikko alas, Hyyhönen eteen rouhimaan. Keskikentällä Kankala-Eränen, Kemmo ja Koroma laidoille, tosin Kemmon rooli hieman vapaampi. Daniel piikkiin.
Vaihdosta puolustukseen Viitanen keskelle, Tiihonen laitaan. A.Lindberg keskikentälle, kuten myös P.Lindberg. Nyblom kärkkymään minuutteja kärkeen ja Venäläinen sekä Rönkkö laidalle. Rönkkö kokeneena pelimiehenä jopa avaukseen, jos Koroma tuodaan vaihdosta sisään. Jos Daniel ei miehistössä, niin Kemmo kärkeen ja Rönkkö kentälle.
Maalivahtipeli sarjan parasta. Puolustuksen keskusta + keskikentän pohja vahvaa tasoa, tosin harjoitusotteluissa tullut hieman nukahduksia tällä osastolla. Laitapakit eivät erityisen nopeita, avaavia tai nousevia, mutta vahvoja puolustukseen, sarjan perustasoa. Westerholmilla näytön paikka vasemmalla. Liikkuva ja prässäävä keskikenttäpelaaminen ase, jonka takia keskikentän pelaajien pelillinen taso ei välttämättä niin hyvä tarvitse ollakaan. Kärjessä sarjan parempaa väkeä Kemmon ja mahdollisesti Danielin toimesta. Laitapelaaminen ei vahvuus tällä hetkellä, toivottavasti kauden mittaan tämä arvio muuttuu positiivisempaan suuntaan.
Arvioin TPV:n sijoittuvan sijoille 4. - 8., nappisuorituksella kolmen sakkiin.

Nyt täytyy vain toivoa, ettei Turun ja Tampereen väliä ramppaaminen kostaudu missattuina peleinä.
