No, koitetaan nyt sitten vielä jonkinlainen yhteenvetoraportti tehdä reissusta…aikamoinen romaanihan tästä tuli, ts. Oikeastaan kirjoittaessa oli fiilis, kuin olisi koulun penkillä kirjoittamassa “mitä tein lomallani” –ainetta…
Matkaan lähdettiin siis perjantaina 21.11. Itselläni matkan “aloitus” aikaistui erinäisten sattumusten (lähinnä auton vieminen työterkalla käyneelle vaimolle) takia jo puoleen päivään, vaikka lennon oli määrä nousta Seutulasta vasta klo 20:30. Lorem Ipsumin kanssa oli kyllä sovittu lähtevämme jo 15:07 –junalla Tikkurilaa kohti, joten kolmen tunnin odottelu Tampereen keskustassa täyttyi ihan mukavasti lounastuksella ja parilla oluella.
Vähän ennen kolmea Lorem sitten iskeytyi paikalle, ja yhdet tuopposet Tampereen aseman pikabaarissa nautittuamme siirryimmekin jo laiturille, ja sitä myöten junalle. Virvokkeiden saaminen junasta osoittautui, ehkä onneksikin, hieman haastavaksi, kun ravintolavaunun jono ylsi edellisen vaunun loppuun asti, joten päätimme sitten viettää junamatkan paikoillamme, luonnollisesti tulevaa matkaa spekuloiden.
Bussi lentokentälle Tikkurilan asemalta osoittautui hyvin toimivaksi ratkaisuksi, ja kentälle päästyämme totesimme aikaa check-in:in alkuun olevan vielä yli tunnin, joten virvokkeita nauttimaan oli paras mennä. Myöskään seurueemme lahelaisjaos ei vielä paikalla ollut, vaan vasta bussissa kohti Seutulaa. Lahelaisten (Lilywhite & tämän lankomies) saavuttua menimme sitten check-in –jonoon, joka veti Easyjetillä erinomaisen hyvin, esimerkiksi erääseen Tampereelta lentävään halpalentoyhtiöön verrattuna.
Kentällä luonnollisesti nautittiin pari virvoketta, joiden jälkeen boarding –jonoon seisomaan, ja tämän jälkeen koneeseen. Onnistuimme valtaamaan seurueellemme koneen takaosasta kaksi peräkkäistä kolmen hengen riviä (siis yht. neljälle hengelle, joten tilaa oli hyvin). Matkan aikana nautittiin hieman einestä ja virvoikkeita, ja käytiin Lorem Ipsumin laatima matkan agendaan liittynyt tietovisa…ja ainoastaan vaatimattomuuteni voisi estää kertomasta, että ko. visa päättyi allekirjoittaneen voittoon.
Hotelliin päästiin kentältä erittäin näppärästi junalla…ilmeisesti ostimme epähuomiossa Gatwick Expressin liput, vaikka normaalijunalla mentiinkin, mutta eipä noita matkalla kukaan kysellytkään. Illan ohjelmaan kuului vielä ravintolan etsiskely, ja syöminen. Lopulta löysimme itsemme suht. Edullisesta Intialaispaikasta, jossa ruoka oli erinomaisen hyvää.
Lauantaiaamu aloitettiin matkaamalla Camden Towniin markkinoille. Markkinoilta ei kovin paljoa ostoksia käteen jäänyt, mutta ihan näkemisen arvoinen paikkahan tuo on, ja pubien aikainen oluenmyynti oli myös sangen miellyttävää. Allekirjoittanut oli jo aiemmin ehtinyt hieman uhota, että saatuani ensimmäisen real-ale tuopin käteen, ei sen tuhoamiseen kauaa kulu…Loremilla on tapauksesta todisteena kuvat ennen ja jälkeen pintin juomisen, taustalla pubin kello…aikaa ei tainnut ainakaan minuuttia enempää kulua.
Markkinoilta suunnattiin hotellin kautta Victorian asemalle, ja sieltä kohti Selhurstin asemaa, ja Palacen peliä. Perille päästyämme yritimme Vilhon porukankin kanssa sopia pre-match pinteistä, mutta loppujen lopuksi emme ennen peliä tätä ehtineet tekemään. Palacen matsista eniten mieleen jääneitä asioita olivat kylmyys, Shefkin kentälle tulo lämmittely ja jopa Härän peliesitys sekä katsomon hiljaisuus. Puoliajalla sitten ehdimme viimein Vilhon porukan kanssa vaihtaa kuulumisia, ja sopia seuraavan päivän Spurs-matsia edeltävästä kohtauspaikasta (the Bricklayers).
Palacen matsin jälkeen ohjelmassa oli Motörheadin keikka legendaarisessa Hammersmith Apollossa (ex-Odeon). Suuntasimmekin siis kulkumme Selhurstilta suoraan kohti Hammersmithia…tai no, välipysähdys toki suoritettiin Victorian aseman “Iron Duke” –pubissa, jossa törmäsimme jälleen Vilhon seurueeseen, ja tauko hieman venähti.
Lopulta kuitenkin pääsimme Hammersmithiin, saimme noudettua liput keikalle, ja suuntasimme pubiaterialle läheiseen pubiin, joka osoittautuikin varsin mainioksi paikaksi (Timothy Taylor’s Landlord…mmm).
Itse keikalle ehdimme juuri, kun toinen lämppäri, Saxon, vetäisi viimeiset soinnut. Moottöripään keikka legendaarisessa klubissa, jonka äänentoisto oli hieman toista maata, kuin saman bändin keikalla Tampereen jäähallissa, oli ainakin allekirjoittaneen kaltaiselle fanille mielettömän hieno kokemus. Keikan jälkeen lähdettiinkin sitten hyvillä mielin kaupan ja porttikonkikuseskelun kautta taxilla hotellille, jossa vetäistiin pienimuotoiset jatkot ennen nukkumaan menoa.
Sunnuntai olikin sitten se suuri päivä. Pääsimme sen verran hyvissä ajoin liikkeelle, että päätimme tehdä double deckerillä pienen sightseeingin Pimlicosta Tottenham Court Roadille, josta jatkoimme metrolla Liverpool Streetille ja sieltä junalla White Hart Lanelle. Seurueemme muilla jäsenillä oli sen verran suunniteltuja ostoksia Spurs Storesta, että kolmikko suuntasi suoraan sinne, kun itse päädyin suoraan Bricklayersiin oluelle. Hetken päästä seuraan liittyi myös Vilhon jengi, joten pääsimme aloittamaan fiilistelyt ja spekuloinnit matsiin liittyen. Pre-match pubista mainittakoon pubin isännän tulleen kysymään allekirjoittaneelta, josko meiltä löytyisi ylimääräistä Spurs Finland lippua hänelle seinään ripustettavaksi…tämän toki hänelle auliisti lupasin matsin jälkeen toimitettavan. Lisäksi mieleen jäivät Spurs –fanijoukon laulut ja huudot, ennen kaikkea vahvasti mieleen soimaan jäänyt “Yid Army!”.
Itse matsista en yritäkään antaa mitään analyyttistä kuvausta, koska alla oli jo jokunen fiilistä nostattava pintti, ja muutenkin ainakin itse keskityin enemmän vain nauttimaan pelistä ja tunnelmasta. Vapauttava maalihan tulikin jo pelin alkuvaiheilla Lennonin loistavasta esityöstä, kun super-Pav laittoi pallon varmasti maaliin. Pikku-Aaron oli muutenkin kentän paras pelaaja koko peliäkin ajatellen, aiheuttaen mm. Blackburn –pakin ulosajon jo ensimmäsellä puoliajalla…kaveri vain ei yksinkertaisesti saanut Lennonia kuriin, joten kolmesta selkeästi myöhästyneestä taklauksesta kaksi toi kortin, ja ulosajon.
Kuten täällä on jo tullut todettua, sai Robbo Spurs-faneilta aivan uskomattoman hyvän vastaanoton, ja kyllä miehestä itsestäänkin huokui se, kuinka hyvä “suhde” hänellä WHL:n katsomoon oli Spurs-vuosien aikana kehittynyt. Gomes tosiaan sai muutamasta kopistaan ironisia hurrauksia, mutta ei kaverille sentään buuattu (tällaista ilmausta joku käytti täällä jossain ketjussa), vaan pikemminkin jokaista tällaista ironista hurrausta seurasi aivan rehellinen ja oikea kannustus: “We love you Gomes, we do…”. Mitenkään parasta WHL-antia matsi ei kyllä fiilikseltään ollut. Vieraskatsomon lähes täydellinen hiljaisuus (eikä niitä paljoa paikalla ollutkaan) ja ajankohta (sunnuntai klo 13:30) varmasti isolta osin tämän selittävät, eikä toisaalta Blackburnista tuntunut edes olevan missään vaiheessa uhkaamaan Spursin voittoa, vaikka numerot pysyivätkin noin tiukkoina. Kyllä niitä lauluja siltikin jonkun verran tuli lauleltua, mieleenpainuvimpina ehkä “There’s only one Aaron Lennon…” ja “Super, Super Pav,…”.
Matsin jälkeen suuntasimme Spurs Storen kautta takaisin Bricklayersiin, jossa luovutin Spurs Finland lipun paikan landlordille. Ko. lippu sitten roikkui tiskin takana lopun paikallaoloajastamme, ja pitäisi nyt siis päätyä Brickeisin seinälle. Fiilis pubissa oli oikeastaan vielä parempi, kuin itse pelisse, ja laulut raikasivat. Tuntui välillä siltäkin, että paikalliset lädit innostuivat esittämään meille parastaan, kun huomasivat meidän olevan ulkomaalaisia faneja (ja näkivät lipun).
Ehkä kuitenkin koko WHL-keikan parasta fiilistä koimme matkalla takaisin keskustaa kohti, kun menimme istumaan samaan vaunuun erään äänekkään Spurs-faniporukan kanssa. Joukossa oli mukana ehkä kymmenkunta Spurs-fania, ikäjakaumana parista kymmenestä ehkä kuuteenkymmeneen. Nämä kaverit todella innostuivat, kun heiluttelimme Spurs Finland lippua, ja matkan aikana saimmekin kuulla varmaankin kaikki laulut, joita ko. porukalle mieleen tuli…aika moni näistä käsitteli naapurijoukkuetta, ja sen valmentajaa melkoisen ronskein sanakääntein.
Matsin jälkeinen ilta meni sitten syömiseen China Townissa, ja muutamaan pintiin pubissa Sohossa (Dog & Duck … suosittelen). Muut seurueen jäsenet jatkoivat vielä hotellilla juominkeja, kun allekirjoittanut (vanha ja väsynyt) meni jo nukkumaan. Etenkin Loremin suoritusta puolikkaan viskipullon kanssa on näistä jatkoista hehkutettu.
Lauantaina oli vuorossa panimokierros Fuller’s:illa. Loremin saaminen liikkeelle oli lievästi sanoen työn ja ilmeisesti tuskankin takana, mutta loppujen lopuksi pääsimme suurinpiirtein suunnitellussa ajassa liikkeelle Victorian asemalta metrolla kohti Chiswick:iä, tai tarkemmin sanoen Turnham Greenin metroasemaa. Saavuimme kierroksen aloituspisteeseen, the Mawson Arms (olikohan se nyt noin?) –pubiin sen verran hyvissä ajoin, että lämmittelykierros Fullerin tuotteilla ehdittiin suorittaa. Itse kierros oli oikein mukava ja mielenkiintoinen, ja sen päättänyt Fullerin oluiden maistelusessio sitäkin mukavampi. Saimme otettua kaikista kuvat laskemassa real alea hanasta, ja oluet itsessään olivat tietysti taattua Fullerin laatua.
Kierroksella oli mukana Isle of Wight:ilta kotoisin olevat isä ja kaksi poikaa, joiden kanssa tuli maistelusessiossa jo jonkin verran juteltua. Ko. kolmikko oli kierroksen jälkeen matkaamassa kuuluisaan “the Dove” pubiin vähän matkan päässä Thamesin rannalla, ja mekin päätimme tuohon suuntaan yhden vahvistuskierroksen (Mawson Armsissa) jälkeen lähteä. Dovessa juotiin oluita lädikolmikon kanssa, ja laulettiin syntymäpäivätoivotukset 60-vuotiaalle poikien isälle, joka aivan liikuttui suorituksestamme. Kaiken tämän aikana pinttejä tuli juotua jokunen, mikä alkoikin etenkin Loremin otteissa (muistatte varmaan viskipullopohjat edelliseltä illalta) tuntumaan, joten lähdettyämme Hammersmithin metroaseman kupeessa sijaitsevasta pubista (sama, kuin ennen Motörhead –keikkaa), Lorem ilmoitti lähtevänsä nukkumaan. Me muut jatkoimme vielä tuliasostoksille Hamley’s:iin, pubiaterialle, ja muutamalle pintille ennen nukkumaan menoa.
Tiistaina olikin sitten kotiinlähtöpäivä. Aamulla lähdimme yksittäin ostelemaan viimeisiä tuliaisia, ja allekirjoittanut nautiskeli vielä viimeiset pintit ennen lentokentälle lähtöä, mutta kun jo puolen päivän aikoihin tuonne lähteä piti, ei tiistaina enää sen suurempaa ohjelmaa ollutkaan, kuin väsynyt matka Gatwickilta Seutulaan, ja siitä Tampereelle (ja Laheen).
Kaiken kaikkiaan erittäin mukava reissu. Itse en ollut aikaisemmin tällaista lädiporukkareissua Lontooseen tehnyt (jos ei velipoikaa ja isää lasketa “lädeiksi”), joten ihan mukava kokemus oli olla näinkin samanhenkisten kavereiden matkassa. Kiitoksia siis Lorem Ipsumille, Lilywhitelle ja tämän lankomiehelle mukavasta matkasta, ja tietysti myös Vilho69:n porukalle kivasta seurasta pinttien merkeissä!
