Nach dem Saison ist vor dem Saison.Saksassa pelataan vielä yksittäiset ratkaisupelit ennen kesäkuuta, mutta muuten germaaninen sesonki 2024–25 alkaa olla harjattu. Tulipahan käytyä Berliinistä käsin päätöskierrosten peleissä viime viikonloppuna:
Lauantaina
3. Ligan Cottbusin stadionhan oli ihan hauska, sillä avoimeksi peltihalliksi etukäteen olin paikan ehtinyt tuomita. Entinen raitiovaunurata kulki oman sivukatsomon takana. Miinusta ottelun mielettömän aikaisesta alkamisajasta (13.30). Itse pelissä Energie Cottbus menetti nousukarsintasaumansa ottamalla lukua Ingolstadtilta 1–4. Katsojia 15 000. Jäi soimaan päähän kotipäädyn toistama kertosäe:
Wir sind die Fans von Energie.
Prematch-paikaksi olin ottanut
Die rote Karten, joka sijaitsee Hauptbahnhofin ja stadionin välisellä matkalla. Miellyttävä pystybaari, mutta on myös pienet sisätilat. Muut aloittelupaikat sijaitsevat käsittääkseni sitten ns. keskustassa – pohjoisempana, kilometrin etäämmällä.
Päärautatieasema–
Stadion der Freundschaft-matka on muuten n. 2 km enkä spotannut julkisia kulkuneuvoja välille, vaikka niitä ilmeisesti on. Sama se, jalka kulkee – ainoa vaan, että paluumatkalla vettä tuli kuin ämpäristä ja juna Berliiniin lähti 40 min myöhässä. Pari mäskimäistä tuttipulloa join ja nukuin lähes 2 tuntia. Ja katso, olin taas Berliinissä. Vieressä japanialainen nuori nainen piti henkisesti huolta, että herään oikealla asemalla kyydistä.
Sunnuntaina
2. Ligan Magdeburg oli ohjelmassa. Kovasti kehuttu ja minulle uusi kokemus. Samaan aikaan jo monesti näkemäni Hertha oli houkutellut Berliiniin 67 000 katsojaa, mutta Magdeburgissakin oli täysi putiikki, 27 000.
Olihan se kunnollinen paikka tuo M. Pääsi hyvin ratikalla Hauptbahnhofilta stadionista kilometrin päähän, josta alkaen oli lähes vieri vieressä pystybaaria. Kelikin helli auringolla, joten kulunutta sanontaa lainaten: alkoi viihtyä.
Myös itse stadionin anti oli onnistunut. Pitkä sivu seisoi koko ottelun, kotijoukkue voitti Fortuna Düsseldorfin 4–2 ja kummatkin päädyt pitivät kiitettävää elämää läpi pelin. Fortunalla oli järjellinen määrä savuja ja soihtuja läpi pelin (järjellinen = peliä ei tarvinnut keskeyttää, kuten ruotsalaiset aina saavat aikaan). Pelin jälkeen pöytään liittyi yhden paikallisen faniklubin kolmikko, joiden kanssa käytiin niitä näitä jalkapallon, työelämän ja Suomen asioita läpi.
Nyt on jonkinlainen ex-DDR-rastikin käytynä