Fortuna on lähimaantieteen sekä kaupungin luonteen takia hieman hankalahkossa asemassa. Düsseldorfia kutsuttiin aikoinaan, syystäkin, Ruhrin alueen 'toimistopöydäksi', sillä iso osa tuon alueen raskaan teollisuuden valkokaulustyöstä hoidettiin Düsseldorfista käsin muun muassa ilmanlaatuun ja sosiaalidemografiaan liittyvistä syistä. Vaikka maailma on sittemmin muuttunut ja Düsselin puropahasen varrellakin on aina ollut teollisuutta sekä työnväkeä, on Düsseldorf yhä leimallisesti papereita pyörittävien ja perseensä toimistotuoleihin liimaavien astetta paremmin tienaavien ihmisten kaupunki. Näissä piireissä ei historiallisesti ole futista seurattu Saksan suunnalla ennen edellisten reilun 30 vuoden kehitystä. Päinvastoin kyseinen 'englantilainen tauti' oli isompien massojen ilmiönä hyvin rahvasta puuhaa. Aito
Vaterlandin mies harrasti ampumista, soutua tai voimistelua tai muuta vastaavaa taistelukykyä vahvistavaa. (Voimistelu, "
Turnen" oli se ylempien luokkien homma ja siksi monen nykyisen futisseuran nimessä - myös Fortunan - mainitaan voimistelu, sillä menneen vuosisadan alkupuolella vain liittyminen voimisteluseuran kylkeen mahdollisti työläistaustaisille porukoille seuran virallistamisen.)
Fortuna alkutaipaleellaan oli kotikulmiensa näköinen seura. Flingern oli noina päivinä työväenluokkainen mesta ja siksi teoriassa F95 ensimmäisenä länsisaksalaisena futismestarina olisi saattanut kehkeytyä varhaisessa vaiheessa paikkakuntien rajoja ylittäväksi kansansuosikiksi. Sen aseman sai kuitenkin leimallisesti selkeä proletariaatin ja pienen ihmisen orkesteri, FC Schalke 04 noin 50 kilometrin päästä Ruhrin alueen sydämestä. Schalke ylitti rajat, sillä se oli lähestyttävissä kaikkialla Rheinin-Ruhrin metropolialueella ja sen ulkopuolella. Kaivostyöläisten kaupunginosan seura täynnä saksankielisen alueen itälaidoilta massoittain kaivos- ja muuhun teollisuuteen töihin hakeutuneiden ihmisten jälkeläisiä, jotka nousivat yhteiskunnan pohjalta parrasvaloihin ja nöyryyttivät hienompien alueiden sekä hienommiksi koettujen ihmisten porukoita. Fortuna ei kyennyt hyödyntämään ensimmäistä 'kultakauttaan'.
Saksassa oltiin skulattu ennen sodan päättymistä lukuisissa pienemmissä alueellisissa sarjoissa, joissa saattoi olla yhdestä kaupungista liuta eri pääsarjatason seuroja. Sodan päätyttyä kehitys alkoi kulkea alueellisesti suurempia liigoja kohti ennen myöhempää valtakunnallista sarjaa, Bundesligaa. Tänä aikana aikaisemmin hyvinkin pirstaloitunut seurakartta eri kaupungeissa alkoi monin paikoin monopolisoitua ja tietyllä tavalla moni kaupunki sai oman 'ylpeytensä'. Ruhrin alueella Schalken hegemonia-asema pirstaloitui keltamustan naapurin, RWEn tai Düsseldorfin lähialueella Meidericher SVn, nykyisen MSV Duisburgin, vahvistuessa sekä saavuttaessa mainittavaakin menestystä Fortunan tarpoessa taas parinkin putoamisen edestä. Etelämmässä taas yksi nuori fuusioseura aloitti varsin laskelmoiden nousunsa parrasvaloihin 1. FC Kölnin muodossa, mikä söi Fortunalta kannatuspohjaa tässä ilmansuunnassa. Vähän myöhemmin lännessä sitten nousikin Borussia Mönchengladbach aivan kirkkaimmalle huipulle ja sen myötä homma oli taputeltu sielläkin. Idän suunnalla taas ei ole kauheasti mitään nähtävää,
Bergisches Land on omalaatuista seutua wuppertaleineen ja solingeneineen.
Punavalkoisten toinen kultakausi osui kasarin taitteeseen, kun se haki pari DFB-Pokalia putkeen ja skulasi Baselissa yhden eurocupfinaalinkin FC Barcelonaa vastaan. (Hävisi toki.) Tällä vaan ei voinut ihan kauheasti isommassa kuvassa ostaa, kun samoihin aikoihin Gladbach voitti lähes kaiken ja Kölnissäkin tuuleteltiin seuran viimeisiä titteleitä. Fortuna laskettelikin hissukseen kohti kakkosta ja ennen ysärin alkua oltiinkin aloitettu hissiliike ykkösen sekä kakkosen välillä. Television alkaessa työntää futista yhä suurempien massojen silmien eteen - ne kolkot betoniset yleisturhailustadionit huligaaneineen ei kauheasti tavallista kansaa houkutelleet kasarin aikoihin - Fortuna oli taas kaukana kirkaimmista valoista. Düsseldorfissa ei skulattu tattiliigaa, vaan siellä sukellettiin reippaasti nelostasolle asti.
Tavallaan sitä kai voisi sanoa Fortunan tietyssä mielessä löytäneen osan itsestään uudestaan näihin aikoihin. Rheinstadionin kolkko betonikolossi pohjoisen pystyynkuolleessa Stockumin kaupunginosassa räjäytettiin huishittoon myöhemmin pykätyn nykyisen stadikan tieltä, mikä vei F95n takaisin synnyinsijoilleen Flingerniin takavuosikymmenien kotistadionilleen. Seura oli täysin persaukinen, mutta sillä oli taas kotikaupunginosansa takanaan. Entisestä työläiskaupunginosasta oli vähitellen gentrifioitumassa luovemman luokan varhaishipsterimäinen trendimesta ja monessa suhteessa tämä ruumiillistui muutaman sadan metrin päässä Flinger Broichista treenikämppäänsä tänäkin päivänä pitävässä
Die Toten Hosenissa, seuran myöhemmässä pääsponsorissa. Palloilullisesti se saattoi olla täyttä paskaa ja Oberligassa tai Regionalissa ei ollut kiva heilua, mutta on ne tarinat noiden vuosien Paul-Janes-Stadionilta silkkaa futisromanttista kultaa. Fortuna oli
fresh, se oli
cool, se oli
hip. Yksi itävaltalainen tölkkifirmakin kävi kysymässä Sankt Paulin perään täältä mahdollisuuksia 'yhteistyöhön', mutta Fortuna ei halunnut myydä itseään. Askel askeleelta seura kipusi takaisin ylöspäin. Se selviytyi esimerkiksi RWEstä poiketen uuteen kolmosliigaan kesällä 2008 ja vuotta myöhemmin, toukokuussa 2009, Marco Christ ampui Fortunan täpötäydellä Düsseldorfin areenalla takaisin kakkosliigaan.
Tästä kolmisen vuotta eteenpäin alkukesästä 2012 saksalaisten soittolistojen ykkösenä oli
Die Toten Hosenin moderni feel-good-klassiko
"Tage wie diese", bändien laulaessa kotikaupunkinsa tunnettuja paikkoje luetellen vanhojen ystävien kohtaamisesta ja yhdessä vietettävistä kauniista hetkistä ja päivistä. Sellaisista, joiden ei tahtoisi koskaan päättyvän, jotka kestäisivät loputtomiin. (
"An Tagen wie diesen wünscht man sich Unendlichkeit. An Tagen wie diesen haben wir noch ewig Zeit. Wünsch ich mir Unendlichkeit.") Se oli oodi elämälle, ystävyydelle, kodille - kauneimmille asioille tässä maailmassa. Fortunakin oli mukana biisin musiikkivideolla näkuvästi. Ja voi helvata se oli futisromanttisesti täydellistä, kun Fortuna kuukausi pari tuosta biisistä päätti harharetkensä ja nousi ensi kertaa sitten ysärin puolivälin takaisin Bundesligaan. Luonnollisesti oman kylän poikien laulu tuon hetken mottomusiikkinaan. Ne pari itse kokemaani matsia Düsseldorfissa nousun molemmin puolin menee omalla listallani aika korkealle parhaiden kokemusten sekaan. Tällaisissa uudelleensyntymistarinoissa on paljon sitä hyvää, mikä ainakin itseäni futiksessa - tai futiskulttuurissa - kiehtoo. Se on usein helvetin kaunista ja aitoa koettavaa.
Palaten takaisin tähän päivään, Fortuna kipuilee paraikaa tuon paluuaikansa hengen sekä modernin futiksen välillä. Pääsääntöisesti esimerkiksi punavalkoisten aktiivinen skene saa ainakin minulta kehuja, vaikka moni sisäpuolelta kuultu seikka hieman arveluttaakin ja kaikkia ratkaisuja en ymmärräkään. (Esimerkiksi tunnelman puolesta se aikaisempi paikka kulmauksessa oli mielestäni parempi ja siirtyminen keskelle sekä siellä levittäytyminen on aiheuttanut turhaa skismaa omassa kaarteessa.) Yksi kaarteen näkyvämmistä motoista -
"Jugend der Stadt, auf in die Kurve", "kaupungin nuoriso [tulkaa] kaarteeseen - on sitä työtä, mitä ysärillä ja vuosituhannen vaihteessa menetetyn kannattajasukupolven jälkeen on tarpeen tehdä. Ja kyllähän tuo silmämääräisesti on kasvanut, tuo touhu. Fortuna seurana taas on etääntynyt näistä takavuosista ja pyrkii nähdäkseni kosiskelemaan liikaa sitä kaupungin kermaa, joka ei ole koskaan ollut liiaksi kiinnostunut Fortunasta. Pukumiehet yrittää myydä toisille pukumiehille sliipattua skeidaa, vaikka Fortunan vahvuus seurana olisi muualla. Sitä [taloudellisesti kriittistä] massaa vaan ei ole tarpeeksi seuran ohjaamiseksi toiseen suuntaan. (Esimerkiksi Sankt Paulista poiketen.) Nykyfutiksessa menestymiseen ja kilpailuun tarvittava raha on muualla. Siksi Fortuna skulaa sen noin 25 000 silmäparin edessä pramealla modernilla pökäleellä, vaikka ideaalitilanteessa siinä jätteenpolttolaitoksen kupeessa Flinger Broichilla huudatettaisiin noin 30 000 sielua ja laulettaisiin yhdessä
Die Toten Hosenia,
Broilersia sekä muuta [düsseldorfilaista] vaihtoehtomusiikkia kompaktilla kaupunginosastadionilla.
--
Kölniä en ole koskaan kokenut kauhean laajalle levinneenä seurana. Saksassa näitä ei kauheasti noin muutoinkaan ole. Pääasiassa menestyskausien myötä sinne tänne on syntynyt eri seuroille etäpesäkkeitä menneinä vuosikymmeninä Gladbachista Bremeniin, plus sitten Schalke historiallisena ilmiönä, Bayern menestysnälkäisten valintana ja nykyisenä brändiaikakautena Ruhrin alueen keltamustat. Sankt Pauli vaihtoehtoilmiönä on oma lukunsa. Frankfurt, Stuttgart ja HSV on mielestäni paljon paikallisempia. Köln taas vie tämän omine murteineensa ihan eri potenssiin. Plus seura pyrki aikalailla fuusioitumisestaan lähtien tietoisesti hakeutumaan kaupunkiyhteiskunnan ytimeen, siinä missä monilla muilla paikkakunnilla se on tapahtunut orgaanisesti. Mun mielestä Köln on aika
meh seurana, mutta kölniläiset itsessään ihan perseestä.
P.S. Käykää vaan Fortunan matseissa ja tuorempaa tarinaa haettaessa koukatkaa Duisburgin puolelle, siellä on paraikaa helvetin hyvä boogie.
