• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Saksa - jalkapallomatkailun yleiskeskustelu

Aloittaja Lorenzo, 24.11.2008 klo 23:11:31

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

Lorenzo

Lainaus käyttäjältä: Noble Savage - 29.12.2008 klo 13:09:36
Kaverin kanssa lähdetään maaliskuun vaihteessa Frankfurtiin. Liput Eintrachtin ja Schalken matsiin on jo. Lisäksi aikeissa piipahtaa Kaiserslauternin peliä katsomassa, mikäli sattuu sopivasti. Ensimmäinen kerta meikäläisellä Saksassa ja ylipäänsä Suomen ulkopuolella peliä katsomassa ja odotukset ovat aika kovat. Käsittääkseni Frankfurtissa tunnelma on ihan kohillaan. Onko vinkkejä hyvistä juottoloista ja/tai muusta mitä kannattaa huomioida?

Itse harvemmin aloittelen alkoholin parissa ennen ottelua, mutta ensimmäistä kertaa liikkeellä olevalle turistille suosittelen Frankfurtin rautatieaseman paikkoja. Esimerkiksi pääsisäänkäynniltä ulospäin tarkastellen tien vastakkaisella puolella oikealla näkyvä o'Reilly's on joskus kohdalle sattuneesta Ryanair-tason palvelustaan (tarjoilijat usein suomalaisia!) huolimatta kohtuullinen paikka muutaman oluen nauttimiseen ennen junan lähtöä. Matka stadionille kestää lähijunalla (S-Bahn) kymmenisen minuuttia, ja asemalta kannattaa varata parikymmentä minuuttia itse stadionille - kaljatelttojen reunustama kapeahko tie ei ole aina kovinkaan nopea kulkea. Keskustasta kannattaa olla aivan viimeistään tuntia ennen lähdössä, parempi kuitenkin jo hieman aiemmin.

Hyviä juottoloita kannattanee tällä hetkellä hakea Westendista, mutta myös Sachsenhausenissa on edelleen muutamia miellyttäviä paikkoja etenkin omenaviinin nauttimiseen. Keskustassa on lähinnä ylihintaisia loungeja liikematkaajille ja gayscenelle.

Lorenzo

Kaiserslauterniin pääsee parhaiten Frankfurt-Pariisi -linjan ICE-junalla, muita suoria yhteyksiä ei taida olla. Stadion on todella lähellä rautatieasemaa, mutta käytännössä sen yläpuolella - nousua on noin 40 metriä 400 metrin matkalla.

Noble Savage

Lainaus käyttäjältä: Lorenzo - 29.12.2008 klo 15:29:54
Itse harvemmin aloittelen alkoholin parissa ennen ottelua, mutta ensimmäistä kertaa liikkeellä olevalle turistille suosittelen Frankfurtin rautatieaseman paikkoja. Esimerkiksi pääsisäänkäynniltä ulospäin tarkastellen tien vastakkaisella puolella oikealla näkyvä o'Reilly's on joskus kohdalle sattuneesta Ryanair-tason palvelustaan (tarjoilijat usein suomalaisia!) huolimatta kohtuullinen paikka muutaman oluen nauttimiseen ennen junan lähtöä. Matka stadionille kestää lähijunalla (S-Bahn) kymmenisen minuuttia, ja asemalta kannattaa varata parikymmentä minuuttia itse stadionille - kaljatelttojen reunustama kapeahko tie ei ole aina kovinkaan nopea kulkea. Keskustasta kannattaa olla aivan viimeistään tuntia ennen lähdössä, parempi kuitenkin jo hieman aiemmin.

Hyviä juottoloita kannattanee tällä hetkellä hakea Westendista, mutta myös Sachsenhausenissa on edelleen muutamia miellyttäviä paikkoja etenkin omenaviinin nauttimiseen. Keskustassa on lähinnä ylihintaisia loungeja liikematkaajille ja gayscenelle.
Kiitos neuvoista! Joo ei itelläkään mitään kännejä ole aikomus ennen peliä kiskoa, mutta lähinnä iltaa ajatellen kyselin.

Lorenzo

http://www.fichtekraenzi.de

Muistaakseni melko hyvä omenaviinipaikka (omenaviini on siis Frankfurtin paikallinen erikoisuus). Niissä ei sitten katsota hyvällä, mikäli koko seurue tilaa jotain muuta.

lasse11

Sachsenhausenissa voi kyllä tulla turpaankin jos väärään paikkaan eksyy väärään aikaan, sen verran siellä käy porukkaa laidasta laitaan. Itse suosin enemmän Bockenheimia ja toisaalta Westendiä mutta paikallistuntemus on niissä eduksi.

Gheddafi

Just buukkasin reissun Berliiniin 9.4.-15.4. :ylos:

Tarkoitus mennä 9.4. pelattavaan Hannover - Hertha-peliin. Lippuja voi toki ostaa Hannoverin sivuilta, mutta olisi kiva päästä Herthan sektioon. Joku paremmin asioista perillä oleva voisi auttaa, mitenkä saisin sinne lipun helpoiten? Voiko Hannoverin sivuilta sen suoraan hoitaa, vai pitäisikö Herthan kautta. Mikäli kaverille joka asuu Wolfsburgissa sopii niin ajattelin edellisenä iltana mennä hänen luokseen ja siitä Hannoveriin. Jos ei, niin sitten varmaan vain mitfahrgelegenheitia la-aamuna kehiin ja kyyti Berliinistä. Nämä kimppakyydit netistä olivat kerrassaan loistavia, kun tänä vuonna niitä käytin noin kymmenen kertaa. Toimisikohan Suomessa?

Saksalle :ylos: :tuoppi:

iisakki

#81
Lainaus käyttäjältä: lasse11 - 29.12.2008 klo 15:28:24
Karnevaalituristit vievät forumistilta tuhkatkin pesästä.  >:( Tuo viikonloppu alkaa jo olla hulinasesongin vilkkaimpia vajaata kuukautta ennen Rosenmontagia.

Siis 30.1.-1.2. -viikonloppuna on jokin karnevaali? Menen itse tosiaan silloin Berliiniin, joten onko siellä silloin mitään karnevaalihulinoita? :tuoppi:

Lorenzo

Varsinaiset hulinat ovat vasta helmikuun loppupuolella, silloin on Berliinissäkin jotain pientä, vaikkei se paikalliseen perinteeseen kuulukaan.

Risu

HIHIHI

Saksaan "työmatkalle" joka varmistui kierrokselle 34. Vaihtoehtoina olisi pari derbyä Mönchengladbach - Dortmund , Köln - Bochum , sekä myös todella mielenkiintoinen Schalke ( ???) - Hoffenheim. Näistä pitäisi valita. Saa nähdä mikä olisi mielenkiintoisin.

lasse11

Gladbach olisi matsina kovin, tosin kaupunki on itsessään aika syvältä. K-linjalla menisin itse kokonaisuuden huomion ottaen. Schalke on aivan varmasti loppuunmyyty, muihin saattaisi onnella saada lippujakin.

Callit

On olemassa melkoinen riski  siitä, että Schalke-Hoffenheimissa ratkaistaan mestaruus. Toki olen yhtä tietoinen kuin kaikki muutkin Bayernin jyräävyydestä etc.

kivelak


Risu

Sukulaisten työpaikkasuhteilla saisin mihin tahansa peliin liput.. Katson lähemmin sitten. Toki Schalke houkuttaisi tai BVB-sektio mutta mestaruuden ratkeaminen Gelsenkirchenissä olisi kyllä myös hieno asia. Pääsisi tosin myös ensimmäsitä kertaa sitä 04:ää katsomaan. Houkuttelevia vaihtoehtoja toki kaikki.

Shefki


lasse11

Lainaus käyttäjältä: Risu - 30.12.2008 klo 19:03:54
Sukulaisten työpaikkasuhteilla saisin mihin tahansa peliin liput.. Katson lähemmin sitten. Toki Schalke houkuttaisi tai BVB-sektio mutta mestaruuden ratkeaminen Gelsenkirchenissä olisi kyllä myös hieno asia. Pääsisi tosin myös ensimmäsitä kertaa sitä 04:ää katsomaan. Houkuttelevia vaihtoehtoja toki kaikki.

No sitten Gelsenkircheniin. Toki jos haluat parhaan tunnelman niin Mungersdorfiin... ;)

Noble Savage

Kuinka paljon aiemmin sinne stadionille "kannattaa" lähteä? Tarkoitan sitä, ettei siellä tarvitse yksin tyhjällä stadikalla seistä. Kaveri kävi viime keväänä Espanjassa Sevillan pelissä ja oli yllättävän pitkään hiljaista. Siis kuinka hyvissä ajoin stadionilla on meininkiä?

Risu

Lainaus käyttäjältä: Noble Savage - 30.12.2008 klo 20:49:14
Kuinka paljon aiemmin sinne stadionille "kannattaa" lähteä? Tarkoitan sitä, ettei siellä tarvitse yksin tyhjällä stadikalla seistä. Kaveri kävi viime keväänä Espanjassa Sevillan pelissä ja oli yllättävän pitkään hiljaista. Siis kuinka hyvissä ajoin stadionilla on meininkiä?
Jos Saksaan meet niin tunti ja vartti ennen matsin alkua. Saat lämmittelyn ja kaiken fiilingin mukaan. Muista en tiedä eikä kiinnosta  8)

FinGer

Lainaus käyttäjältä: Risu - 30.12.2008 klo 21:48:59
Jos Saksaan meet niin tunti ja vartti ennen matsin alkua. Saat lämmittelyn ja kaiken fiilingin mukaan. Muista en tiedä eikä kiinnosta  8)

Pari tuoppia kainaloon ja juurikin noihin aikoihin katsomoon varaamaan mieluisat paikat. Olettaen, että on seisomapaikkaliput.  :tuoppi:

Täpötäydessä päädyssä ei ole kiva seisoskella heti suuaukolla muiden tiellä.

ajh

Toivottavasti en kysele liian tyhmiä, mutta: mistä löytäisin Saksan kartan, jossa näkyisi Bundesliigan kotikentät? Olemme kevääällä Thuringenissä pitkän viikonlopun ja kiinnostaisi  jonkin pelin näkeminen paikan päällä...

Lorenzo

Lainaus käyttäjältä: ajh - 08.01.2009 klo 20:17:29
Toivottavasti en kysele liian tyhmiä, mutta: mistä löytäisin Saksan kartan, jossa näkyisi Bundesliigan kotikentät? Olemme kevääällä Thuringenissä pitkän viikonlopun ja kiinnostaisi  jonkin pelin näkeminen paikan päällä...


Lorenzo

Suosittelen kyllä hieman alempana pelaavia paikallisia seuroja myös.

ajh

Kiitokset Lorenzolle nopeasta vastauksesta. Pitääpä katsella nuo alemmatkin sarjat...

Lorenzo

Rot-Weiß Erfurt ja Carl Zeiss Jena pelaavat siis 3. Ligassa. Mistä päivämääristä olisi tarkalleen kyse?

ajh

Olemme siellä helatorstai - viikonlopun eli 20-24.5.2009.

Lorenzo

Thüringenin kovatasoisin ottelu tuona viikonloppuna on Rot-Weiß Erfurt - Wuppertaler SV. Silti paras vaihtoehto tunnelman kannalta saattaa olla ennemminkin läheisen Sachsenin hegemoniaottelu Erzgebirge Aue - Dynamo Dresden. Kun kyseessä on päätöskierros, saattaa väkeä olla hieman sarjataulukon tilanteesta riippuen liikkeellä normaalia enemmän.