FATMAN IS BACK! 
Entistä tukevampana ja nälkäisempänä kuin koskaan ( tyydyttämään tämän huikean suosion saaneen topicin tarpeet )!
Jalkapelleilyn lopettaminen on saanut minut todella näkemään elämääni selvemmin. En ole vielä katunut päivääkään ja olen ollut myös kiitollinen saamistani tarjouksista ja huomiosta mm. JJK:N suunnasta.
Valitettavasti sen toteuttaminen on käytännössä mahdotonta. Suurin motivaattori jatkolle olisi ollut paluu kotikulmille ja sinne missä poikasena pelattiin ja haaveiltiin siitä kuinka kerran valloittaisimme maailman. Minä pääsin eteenpäin, mutta Santtu kuoli 18 vuotiaana luusyöpään. Musta tuntuu että mä jäin sille niin paljosta velkaa ja se ja voittaminen/ahneus ajoi mua eteenpäin, mutta ei rakkaus.
Joillekkin kotipuolessa edustin ehkä mennyttä aikaa ja muistoja omista pelivuosista tai tiedä sitä sitten.
Olin jo lapsena niin röyhkimys, että tein omaan puistoon kyltin "yksityinen kenttä", jotta sinne ei tulisi ketään ulkopuolisia pelamaan. Ei tuollaisia itsekkäitä ja ahneita jätkiä kauan hiekkakentät pidättele!
Hyvä vaan kun lähti!
Uusi työ on alkanut hyvin ja elämästä on tullut säännöllistä. Joku ajattelee että tavalliset työt ovat tylsyyden huippu. Kouluttamaton jalkapalloilijan puolialkoholistiretku taas ajattelee ettei olisi mitään niin täydellistä lottovoittoa kuin kunnon vakityöpaikka. Olisin voinut kyllä vaihtaa urani aikana pariksi viikoksi rooleja jonkun tituleeraaman toimistorotan kanssa. Mikä siinä on että yllättävän moni täällä kirjoittavista ihannoi jalkapalloilijan statusta. Suomessa aikuisten maailmassa ei ole sellaista käsitettä. Vai luuletteko, että David Beckham tai joku muu huippufutarimallipelle on joku tietoviisas. Sen kuulee jo jumalauta Jari Isometsän englannin taidosta, että käsi on ollut kirjan sijaan aina sauvassa kiinni. Poikkeuksia toki löytyy, mutta mahtaisiko foorumin ikäjakaumalla olla mielipidejakauman kanssa jotain tekemistä? Kyllä minäkin kahdeksantoista ikäisenä pidin jalkapalloammattilaisuutta tärkeimpänä kaikesta. Haaveet kaatuu ja ingen vinner vai..? Ehei ei se niin kuitenkaan ole, arvot vaan muuttuu. Asioita näkee myöhemmin todennäköisesti ja toivottavasti erilaisista perspektiiveistä. Ronikin leikkaa pojankiharansa jonain päivänä kun sen aika tulee, mutta ei vielä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkäääääääääääään aikaan. Hänessä on sitä jotain ja se on rakkautta peliin. Niin kauan kuin sitä riittää peli on kivaa. Kuinka monelle vanhalle se oikeasti liigassa enää on?
Täytyy muuten todeta, että nyt kun Ato palasi Tampereelle
jää Unitedille vain yksi hyväksyttävä tavoite ensikaudeksi
. Puheenjohtajamaljan
saa Petri Heinänen joka potkitaan ulos seurasta ja Ratinasta tämän kauden 2007 jälkeen viimeisen kerran. Uusi johto saa mestaruuden jälkeen kenkää ja Viidan autot lakaisevat Tampereen katuja niinkuin ennenkin Tampereella ja sitä ennen Riihimäellä ja tiesmissä hänellä nyt seuroja onkaan. Tomi Petrescu ottaa Risto Ojasen paikan vasemmalla laidalla sekä Cheerleadereiden pahkaisena päällikön sauvan haltijana. Pääasia on, että olemassa oleva rakkaus Tampere Unitedia kohtaan säilyy. Tuolla joukkueella kullan uusiminenhan on aivan itsestään selvää
! Zico ja pojat tietävät tämän ja olenkin varma, että joukkue puheenjohtajansa kanssa kertoo hyvissä ajoin kullan olevan se ainoa tavoite. Mitään selityksiä ei voi olla jos tuolla joukkueella ei voita mestaruutta. Nyt tuntuu niin hyvältä. Siellä ne nyt juoksee..
Sitten kun pelit alkavat tuska punnitaan ja menneisyyden saavutukset ovat joko hartioilla tai siellä minne ne kuuluvat.
Minulla tulee ensiviikolla julkistumaan jotain hyvin mielenkiintoista ja lupaan kertoa asian ensimmäisenä teille.
-P. Faddy-
