Sportacus
Poissa
|
 |
Vastaus #25 : 12.02.2009 klo 11:34:10 |
|
Uuh. Ensimäisellä puoliskolla pelin rakenne oli suurilta osin todella hyvä. Kuten Baxter sanoi haastattelussa, hyökkäykset olivat vaarallisia silloin kun ne lähtivät tarpeeksi leveinä. Samoin puolustuslinjaa nostettiin ihan puoleen kenttään asti, joka mahdollisti pallonmenetyksen jälkeisen prässin ja muutaman nopean takaisinriiston. Toisella puoliskolla linjaa ei saatu ylös, koska keskikentän pallollinen peli oli niin surkeaa. Tosin siellä olikin neljän ukon keskikenttä Johanssonin siirtyessä toiseksi hyökkääjäksi. Daja-Mako keskellä ei pallollisena pysty rakentamaan juuri mitään. Sama. Ensimmäinen puoliaika oli Suomelta ihan hyvää peliä. Joukkuepuolustus toimi kohtuullisen hyvin, vaikka joitain yksittäisiä kämmejä tulikin. Hyökkäyskin kulki ajoittain, suurin ongelma siinä oli Kolkan ja Johanssonin luokaton esitys. Kolkka oli taas todella Kolkka, vaelteli varjojen mailla koko pelin. Ja Tinttikään ei jostain syystä tässä pelissä tehnyt pystyjuoksuja ja leikkauksia keskelle Saksa-pelin malliin, joten tämäkin elementti jäi puuttumaan. Jos Suomella olisi ollut laadukkaammat/paremmassa vireessä olevat laiturit, niin ensimmäisen jakson peli olisi kokonaisuutena ollut varsin hyvää. Toki laitapakkien nousutkin jäivät aika vähiin, mutta niinhän se tuppaa kovempaa vastustajaa vastaan käymään. Litti ja Miklu pelasivat ihan hyvin ja saivat peliä rakennettuakin jonkin verran laiturien jäätyilyistä huolimatta. Toisella puoliajalla Suomen peli sekosi täysin kahdesta asiasta johtuen. Litin ja Miklun puuttuminen näkyi siinä, että palloa ei saatu pelattua keskeltä ylös enää ollenkaan ja tämä yhdistettynä jäisiin laitureihin on mahdoton yhtälö hyökkäyspelin kannalta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi roiskia pitkiä palloja, joita Shefki ei todellakaan pystynyt voittamaan omille. Toinen suuri ongelma toisella puoliajalla oli keskikentän kaksikko Sjölund-Heikkinen. Peliä ei pystytty rakentamaan ollenkaan ja puolustussuuntaankin aika heikko suoritus. Ehkä tämä Sjölundin kokeileminen keskellä oli kuitenkin hyvä tehdä tässä vaiheessa, nyt tiedetään, ettei niin kannata tehdä karsintapelissä. Huomioita pelistä: -Litti on edelleenkin kunnossa ollessaan avauksen mies. -Laitapeliä on saatava kehitettyä, muuten ei hyökkäämisestä tule mitään. Johanssonin pystyjuoksuja ja leikkauksia keskelle Saksa-pelin malliin tarvitaan. Ja Kolkan paikalla pitäisi jostain löytää parempaa tilalle. -Ei Sjölundia keskelle. Keskikentän keskelle tarvitaan välttämättä aina Tainio, Väyrynen tai Roma, mieluiten kaksi näistä. -Ere Jr:lle olisi käyttöä, kahden puhtaan hyökkääjän taktiikka ei ole toiminut Suomella moneen vuoteen. -Heikkinen sijoittuu ja katkoo ihan hyvin, mutta nopeus ja kaksinkamppailuvoima ei oikein tahdo riittää kovia maita vastaan. Oikein roolitettuna kuitenkin ihan ok. -Kuqi on täysin hyödytön tällaisessa ottelussa. Ei voita pääpalloja, ei pysty pitämään palloa hallussa. Puolustaessa säntäilee turhaan edestakaisin saamatta mitään aikaan. Yhden miehen on aivan turha lähteä prässäämään innokkaasti, jos muu joukkue ei prässää. Litmanen toimi puolustussuuntaankin paremmin, kun sijoittui älykkäästi, eikä höntyillyt itseään ulos. Jatkossa Shefki kentälle ainoastaan pieniä maita vastaan, jos lopussa tarvitaan maalia ja vastustaja pelaa kilpikonnaa, silloin "tilanteosta" voi olla jotain hyötyäkin.
|
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #26 : 12.02.2009 klo 11:40:17 |
|
-Heikkinen sijoittuu ja katkoo ihan hyvin, mutta nopeus ja kaksinkamppailuvoima ei oikein tahdo riittää kovia maita vastaan. Oikein roolitettuna kuitenkin ihan ok. Tästä eri mieltä. Eilinen oli kuitenkin harkkamatsi, jolloin ihan täysillä ei kaksinkamppailuihin aina kannata mennä. Tärkeimmissä matseissa Mako hoitaa kaksinkamppailut yleensä ihan hyvin. Eikä keskikentän ankkurina mitään pikakiituria tarvita, kyllä Makon nopeus siihen riittää. Varsinkin kun hyvällä pelisilmällä osaa sijoittua yleensä melko hyvin. Toivon mukaan Makon pallollinen peli pysyy tulevissa peleissä yhtä tasaisen varmana, kuin se eilen oli. Hänen suurimmat vaikeudet ovat aiemmin olleet juuri mielestäni tuossa syöttötarkkuuden ja haltuunottojen laadun ailahtelevaisuudessa.
|
|
|
|
|
Vanilla Ice
Poissa
|
 |
Vastaus #27 : 12.02.2009 klo 11:53:52 |
|
Roman kannattaisi istuttaa laidalle esimerkiksi Kolkan tilalle. Kolkka oli täyttä kuraa. Huono ylöspäin, luokaton alaspäin ja olematon liike pallottomana. Laidalla Romanin hasardisyötöt eivät olisi niin kohtalokkaita. Lisäksi Suomi tarvitsee Romanin taitoa ja kykä pitää palloa. Johansson oli eilen heikko. Kuitenkaan hänen paikalleen Suomella ei ole ketään muutakaan laittaa. Ehkä selkeä 442 sopisi Suomen materiaalille paremmin. Myös Sjölundin taso epäilyttää. Ennen Walesin kohtaamista hänelle ei tule yhtään tosipeliä. Kesäkuun otteluissa Daja voi olla taas omalla parhaalla tasollaan, mutta kesken treenikauden hän ei sillä ole. Tällöin riippuvaisuus Litmasesta ei olisi niin suurta. Nykyinen taktiikkaa vaatii toimiakseen Jaria. Forssell on kaukana vuosien 2002 ja 2003 tasostaan, mutta eilisessä pelissä oli jotain positiivista kuitenkin. Miklua ei kannata tiputtaa vaihtoon, sillä yksinäisen kärjen rooliin Suomella ei ole ketään muutakaan (tai Tarvis, mutta Miklu on kuitenkin vielä edellä). Jos Baxter jatkaa nykyisenkaltaisella muodostelmalla, toivon avauksen Walesia vastaan olevan jotain tuollaista. Kunhan Tihinen ei vaan olisi kentällä. Tihin taso ei riitä millään osa-alueella, kun Suomi pelaa nykyisenkaltaista avointa peliä jossa topparit joutuvat 1vs1 ja 2vs2 tilanteisiin. Moisander toisi parempaa pelinlukua ja nopeampia jalkoja. Tärkeimpänä kuitenkin Mosainder toisi pelin avaamiseen uusia työkaluja. Tihisen pallollinen pelaaminen on aivan järkyttävää nykyisin. Syötön ottaminen haltuun tuottaa vaikeuksia ja kaikki toiminta on hidasta. Kun edes tajuaisi antaa pallon nopeasti viereiselle pelaajalle. Nyt kolmen metrin syötön anto vaatii ensin 5 sekunnin pohdinnan, jonka jälkeen syöttö lähtee kiireisenä metrin sivuun kohteestaan tai puolen metrin korkuisena ihan muuteen vaan. Ehkä silkasta nautinnosta kun Hannu on oppinut kohottamaan.
Romanin kuningasideat tekevät Suomen puolustamisesta entisestään hankalaa. Hahmotelmassani Moisander ja Hyypiä voisivat avata peliä tilanteesta riippuen, joko pitkillä laitaan tai lyhyellä keskikentälle. Moisander voisi paineettomissa tilanteissa tuoda pallon itsekin ylös. Hitaissa hyökkäyksissä Väykkä olisi käynnistävä pelaaja, joka jakaisi palloa Romanille ja Litille. Tintti ja Riplu toimisivat kohdepelaajina. Miklu tulisi pallo vastaan ja Tintti juoksisi pystyyn. Selkä maalin päin pelatessaan Tintti on täysin aseeton, joten tätä tulisi välttää.
--------------Riplu---------- --------Litti--------Tintti---- Roman-Mako-Teme/Väykkä--- Kallio-Hyypiä-Moisander-Peetu Jässi
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.02.2009 klo 12:06:23 kirjoittanut Vanilla Ice »
|
|
|
|
|
Miqu
Poissa
Suosikkijoukkue: I’m forever blowing bubbles!
|
 |
Vastaus #28 : 12.02.2009 klo 12:01:35 |
|
Mitä tässä enää inisemään pelitavasta ja pelaajien taidottomuudesta. Suomen maajoukkueelta puuttuu identiteetti ja pelitapaa vaihdetaan vastustajan mukaan ja jatkuvuus on tyystin kadoksissa. Jos Baxter aikoo tuoda edes jonkinlaista kulttuuria ja jatkuvuutta pelitapaan, niin eilisen tapaiset kokeilut pitää jättää pois. Varmaan ymmärtää Romaninkin turhautumisen, kun jopa pelin sisällä vaihdetaan ukkoja paikalta toiselle. Samantien myös parhaat pelaajat kentälle (Litti, Forssel yms.) ja ainoastaan silloin pois, kun on pakko. Eiköhän olisi ihan pelaajienkin takia parasta, että pelitapa lukkoon ja jokaiselle paikalle ykkös, kakkos ja kolmosvaihtoehto. Alkaa tympimään tämä niukkien tappioiden hakeminen. Eilenkin olisi voinut lähteä hakemaan voittoa matsista sen sijaan että tyydyttiin 1-0 häviöön 
|
|
|
|
|
Keano
Poissa
|
 |
Vastaus #29 : 12.02.2009 klo 12:04:31 |
|
Rönkä avautuu UL:n sivuilla: "Kyllä Stuart Baxter on rohkea mies jos luottaa jatkossakin pelitapaansa. Hän uskoo hyvään pallokontrolliin ylöspäin pelatessa ja siihen tämä maajoukkue ei ole ihanteellinen. Pelin avaaminen ja ylöspäin pelaaminen on aivan alkeellista", Rönkä sanoo.
"Jari Litmanen oli Farossa ainoa, jonka pallokontrolli riitti Baxterin elämysjalkapalloon. Iso kysymys jatkossa onkin se, että Litmanen on jo pelattu aika marginaalimieheksi joukkueessa. Nyt Teemu Tainio ja Mika Väyrynen olivat poissa, mutta silti keskiviikon pelin perusteella Litmasen tulisi olla kentällä."
Suomi kolkutteli EM-kisaportteja, kun Roy Hodgson luotsasi maajoukkuetta. Hänen pelitapansa oli erilainen.
"Hodgsonin keskeiset elementit olivat hyvä puolustus ja Jari Litmanen. Hodgsonilainen huippuvarovaisuus sopi suomalaispelaajien taidoille paremmin. Peli pitäisi rakentaa kovan puolustuksen kautta", Rönkä uskoo.
Suomen MM-karsinta jatkuu puolentoista kuukauden päästä ottelulla Walesia vastaan Cardiffissa.
"Nyt täytyy katsoa mitä johtopäätöksiä Baxter näistä harjoitusotteluista tekee. Hän on todella kova mies, jos uskoo edelleen pallokontrolliin ylöspäin pelattaessa."
"Onneksi Wales ei ole Saksan tai Venäjän tasoinen vastustaja, mutta hankala peli seuraava karsintamatsi tulee kuitenkin olemaan. Tietysti otteluun vaikuttaa myös paljon se, keitä pelaajia kummallakin joukkueella on käytettävissä", Rönkä muistuttaa.
|
|
|
|
|
Zachrayas
Poissa
|
 |
Vastaus #30 : 12.02.2009 klo 12:07:43 |
|
Harhasyötöistä huolimatta Roman paikka on keskikentän pohjalla peliä avaamassa, etenkin jos ja kun Tainio on vaihteeksi klesana. Roma on niitä harvoja suomalaisia, jotka pystyvät vähän luovempiin syöttöihin, pelin rytmittämiseen ja pallon pitämiseen paineen alla. Laidalla mies menee täysin hukkaan. Jos Kolkan paikalle saataisiin paremmin peliin osallistuva laituri, jolle olisi helpompi pelata palloa, voisi tuo hasardien määrä jäädä pienemmäksi. Kolkka oli eilen luokaton, mielummin tuolle paikalle sitten vaikka Väykkää tai Junioria, joille voi palloa pelatakin ja jotka pystyvät sen kanssa tekemään muutakin kuin yrittämään juoksua kohti kulmalippua.
|
|
|
|
|
brane
Poissa
|
 |
Vastaus #31 : 12.02.2009 klo 12:09:00 |
|
Roman kannattaisi istuttaa laidalle esimerkiksi Kolkan tilalle. Kolkka oli täyttä kuraa. Huono ylöspäin, luokaton alaspäin ja olematon liike pallottomana. Laidalla Romanin hasardisyötöt eivät olisi niin kohtalokkaita. Lisäksi Suomi tarvitsee Romanin taitoa ja kykä pitää palloa. Johansson oli eilen heikko. Kuitenkaan hänen paikalleen Suomella ei ole ketään muutakaan laittaa.
Tämä summaa ongelman aika hyvin. Suomella ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi tasokkaita puhtaita laitureita ja se pitäisi ottaa pelisysteemissä huomioon. Keskustaan sen sijaan on ihan ok-tasoista kavereista jopa valinnanvaraa, joten mielellään näkisin keskikentän jatkossa suurinpiirtein tällasena: Roma--Litti--Väykkä (tai Losa jonkun tilalle) Mako--Teme missä kukaan ei siis pelaa sellasta puhdasta laitaa pitkiin ravaavaa roolia, vaan ylemmät keskikentät levittää sinne tilanteen mukaan. Laituripeli saattaa sopia Suomelle periaatteessa paremmin, mutta ryhmitys nyt vaan on valittava käytettävissä olevan materiaalin mukaan. Ja se materiaali ei tue laitureilla pelaamista ollenkaan.
|
|
|
|
|
niko1900
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #32 : 12.02.2009 klo 12:12:59 |
|
En ole mikään nero jos futiksen hienouksista puhutaan, mutta sen verran tiedän, että Hodarin kaudella olimme parin hylätyn maalin tai jonkun hassun azeri-tappion päässä kisapaikasta. Tarkoitan siis sitä, että silloin Suomi oli tuloksellisesti sitä tasoa, jolla on mahdollisuus kilpailla lohkon korkeimmista sijoituksista. Masentavan Venäjä-pelin jälkeen olen ollut aika skeptinen SUomen mahdollisuuksista tällä kertaa. Mutta nähtäväksi jää. Jotain legendaarista pitää kyllä tapahtua.
|
|
|
|
|
Vanilla Ice
Poissa
|
 |
Vastaus #33 : 12.02.2009 klo 12:14:15 |
|
Roman voisi antaa niitä luovia syöttöjään laidallakin pelatessaan. Jos pelaaja laitetaan laidalle, ei se tarkoita että hänen tulisi pelata kuin Overmars. Hyökkäyskolmanneksella tapahtuva harhasyöttö on järjestäen vaarattomampi kuin puolustuskolmanneksella annettava. Roman on pelannut hyvin Kiovassa laidalla rakentavassa roolissa pelatessaan. Udinesessakin Romania kritisoitiin juuri heikosta syöttötyöskentelystä pelatessaan keskikentän keskellä. Hitaissa hyökkäyksissä tärkeää on saada ensiksi pari helppoa onnistunutta syöttöä ja hyökkäyksen edetessä voi riskiä nostaa. Oikeastaan jokaisessa maaottelussa Roman on tehnyt paljon harhasyöttöjä ja siihen Suomella ei ole varaa. Belgia kotona oli tässä suhteessa paras peli Romanilta, mutta vastustaja pelasikin valtaosan pelistä alivoimalla. Teme tai Väykkä sopivat paremmin tuohon toppareiden eteen pelaamaan varmaa syöttöpeliä. Kenet laittaisit laidalle Kolkan tilalle? Puolikuntoinen Sjölund vai raakile Hakola? Roman kuuluu avaukseen ja kokonaisuutta katsottaessa näen hänen sopivan parhaiten laidalle hyökkäävään rooliin.
|
|
|
|
|
Hidas pakki
Poissa
Suosikkijoukkue: Rovaniemen Palloseura
|
 |
Vastaus #34 : 12.02.2009 klo 12:14:38 |
|
Kyllähän täällä valitettavasti asiaa puhutaan. En näe mitenkään näillä esityksillä jakoa Saksaa tai Venäjää vastaan tämän vuoden karsintapeleissä.
Joo joo, oli kokeilu peli. Mutta mitä siinä kokeiltiin? - miten pelata jalkapallo-ottelu kontroloimatta palloa? - miten tehdä maaleja kolmen pelaajan hyökkäyksillä, joissa syöttöjä ei saada perille tai osata ottaa vastaan? - saadaanko taas paniikki aikaiseksi kun vastustaja tulee maata pitkin rankkarialueelle?
Ainoat asiat jotka testattiin ja hyväksi todettiin oli Jässi ja Litin pari syöttöä. Eli ei mitään uutta.
Kyllähän nykyinen karsinta pitää yrittää nykyisellä porukalla vetää loppuun tai ainakin niin pitkälle kuin matemaattisia mahdollisuuksia on. Mutta sen jälkeen porukkaa kiertoon ja pelityyliä hakuseen. Pitänee odotella alle 21-v kypsymistä vielä jonkin aikaa..
|
|
|
|
|
kerrihavari
Poissa
|
 |
Vastaus #35 : 12.02.2009 klo 12:26:03 |
|
Puhtaasta kärjestä pitää luopua. Voimaa keskikentälle.
Puhdas kärki pois ja tilalle Alexei Eremenko Junior.
Keskikenttää pitää vahvistaa. Puolustuslinja nykyisen kaltainen 4 miehen linja tarvittaessa parilla muutoksella. (ei puolustuslinjasta enempää)
Keskikentän pohjalle Mako Heikkinen.
Toinen keskikentän pohja pelaaja esim. Eremenko, Tainio, Väyrynen, joku jolla pysyy pallo hallussa
Toinen laitahyökkääjä kokonaan pois. Tilalle pallovarma kaveri.
Jääskeläinen X - X - X - X Heikkinen, esim. Eremenko
Litmanen, Väyrynen, Petrescu/Hetemaj/Sparv (pallon täytyy pysyä jalassa)
Alexei Eremenko jr
Toisin sanoen 5 jamppaa puolustaa (puolustustavassa roolissa + Heikkinen) Loput 5 on sellaisia pelaajia joilla pysyy pallohallussa, eli loput pelaajat on keskikenttäpelaajia. Yhden rooli on näistä olla keskikentällä ja tarvittaessa hakeutua kärkeen tekemään maaleja (Aleixei Eremenko jr)
Get the picture ?
Näin päästään siihen tilanteeseen, että Palloa ei koko ajan lahjoiteta vastustajalle vaan se pysyy hallussa keskikentällä.
|
|
|
|
|
Larsenal
Poissa
Suosikkijoukkue: KäPa, Arsenal
|
 |
Vastaus #36 : 12.02.2009 klo 12:42:10 |
|
Edesvastuutonta rakentaa peliä mitenkään Litmasen varaan edes paperilla. Nyt on vain purtava hammasta yhteen ja kehitettävä jotakin muuta - vaikka se tarkoittaisi sitä, että maajoukkueen esitykset olisivat eilisen 2. puoliajan luokkaa. Tuleepahan yhä selvemmin vain esille missä mättää ja mihin on puututtava. Litmasen olo kentällä on teennäistä tekohengitystä kuolleelle, ylellisyyttä, johon ei kuitenkaan ole varaa. Nyt vaan rohkeasti rakentamaan peliä Makon ympärille, joka vaikuttaisi olevan melko ennakkoluuloton ja kerrasta kertaan tasonsa säilyttävä pelimies.
|
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
 |
Vastaus #37 : 12.02.2009 klo 13:04:27 |
|
|
|
|
|
|
Litti 10
Poissa
|
 |
Vastaus #38 : 12.02.2009 klo 13:28:46 |
|
"maanantai valmentajat" taas vauhdissa... Täytyy muistaa et Portugali on futiksen suurmaa toisin ku Suomi ja pelaajamateriaali täysin eri tasoo. Vähän ihmetyttää muutamat taktiikka kokeilut: Tintti 10-paikalla, Romanin pelipaikka vaihdokset, pelas tokal puoliajal vähintää 3 eri paikalla. Bäxi vois kyl alkaa pikkuhiljaa ottaa Losan takas sekä miettii onko Kolkka enää avauksen kavereita. Wales peli tulee olee täysin erilainen ja voisin väitää et suoraviivaset ns. jyräjengit (Wales, ylipäätänsä Britti jengit, Saksa jne.) sopii paremmin Suomelle ku Etelä-Eurooppalaiset taito jengit. Täytyy vaan toivoo et jätkät pysyy ehjänä Wales pelii, olisi tärkeet saada Teme, Väykkä ja Nikke mukaa. Mako  Jässi  Miklu 
|
|
|
|
|
urponaattori
Poissa
Suosikkijoukkue: Brasil, Italy, Barcelona, Chelsea, Man U & C, LFC
|
 |
Vastaus #39 : 12.02.2009 klo 13:37:44 |
|
Ei voi ymmärtää tätä Heikkisen kehumista. Kerrassaan paska pelaaja. 
|
|
|
|
|
Litti 10
Poissa
|
 |
Vastaus #40 : 12.02.2009 klo 13:47:34 |
|
Puhtaasta kärjestä pitää luopua. Voimaa keskikentälle.
Puhdas kärki pois ja tilalle Alexei Eremenko Junior.
Keskikenttää pitää vahvistaa. Puolustuslinja nykyisen kaltainen 4 miehen linja tarvittaessa parilla muutoksella. (ei puolustuslinjasta enempää)
Keskikentän pohjalle Mako Heikkinen.
Toinen keskikentän pohja pelaaja esim. Eremenko, Tainio, Väyrynen, joku jolla pysyy pallo hallussa
Toinen laitahyökkääjä kokonaan pois. Tilalle pallovarma kaveri.
Jääskeläinen X - X - X - X Heikkinen, esim. Eremenko
Litmanen, Väyrynen, Petrescu/Hetemaj/Sparv (pallon täytyy pysyä jalassa)
Alexei Eremenko jr
Toisin sanoen 5 jamppaa puolustaa (puolustustavassa roolissa + Heikkinen) Loput 5 on sellaisia pelaajia joilla pysyy pallohallussa, eli loput pelaajat on keskikenttäpelaajia. Yhden rooli on näistä olla keskikentällä ja tarvittaessa hakeutua kärkeen tekemään maaleja (Aleixei Eremenko jr)
Get the picture ?
Näin päästään siihen tilanteeseen, että Palloa ei koko ajan lahjoiteta vastustajalle vaan se pysyy hallussa keskikentällä.
Iha hyvää ideaa, MUTTA kyl siel kärkee tarvitaa. Vois ajatella tällast kokoonpanoo, mut puolet jätkist on yleensä sivussa Jässi Peetu Tihi Sami Nikke Mako Väykkä/Teme/Roman Teme/Tintti Litti/Väykkä/Losa Roman/Hakola/Daja/Perpa (Perpan pitäs eka päästä pelaa seurassa) Miklu/Pukki + Seriffi loppuhetkille
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.02.2009 klo 13:56:08 kirjoittanut Litti 10 »
|
|
|
|
|
Tavano
Poissa
Suosikkijoukkue: Gary Mackay-Steven
|
 |
Vastaus #41 : 12.02.2009 klo 13:49:37 |
|
Haluan uuden maajengin 
|
|
|
|
|
niko1900
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #42 : 12.02.2009 klo 14:01:29 |
|
Ei vanhasta paskasta saa uutta ja hienoa millään. Suomen kansainvälinen menestys on tosiasia vasta sitten kun saadaan niitä keskitasoisia ja sitä parempia pelaajia koko joukkue (mukaanlukien vaihtopenkki) täyteen. Nyt meillä on muutama keskitasoinen pelaaja, ja loput on ihan rehellisesti sanottuna aikansa eläneitä.
Kyllä, Litmanen osaa pelata pallollisena. Kyllä, Shefkikin pystyy tekemään maaliviivalta maalin. Kyllä, Hyypiä saa 50 metrisen avauksen yllättävän usein kohdalleen. Kyllä, Tintti onnistuu silloin tällöin tekemään säärisuojalla maalin. Mutta nämä kaikki ovat yksittäisiä tapahtumia pelissä. Tasaisuutta ei ole. Jos 88 minuuttia juostaan suossa ja ne loput kaksi pystytään edes jotenkin pelaamaan, on melko selvää mikä on lopputulema.
Näitä ja seuraavia karsintoja aion seurata tiiviisti ja pitää jokaista pistettä bonuksena. Baxterin työ tämän hetkisen A-maajoukkueen osalta on lähinnä saattohoitoa. Toivottavasti ymmärretään panostaa tulevaisuuteen jatkossa.
|
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
 |
Vastaus #43 : 12.02.2009 klo 14:08:00 |
|
Ei voi ymmärtää tätä Heikkisen kehumista. Kerrassaan paska pelaaja.  Minä taas en voi ymmärtää sinun kommenttiasi.
|
|
|
|
|
urponaattori
Poissa
Suosikkijoukkue: Brasil, Italy, Barcelona, Chelsea, Man U & C, LFC
|
 |
Vastaus #44 : 12.02.2009 klo 14:11:16 |
|
Minä taas en voi ymmärtää sinun kommenttiasi.
Makon pallonkäsittely on niin paskaa, että Suomi pelaa pallollisena kuin yhden miehen vajaalla. Puolustaa se osaa, mutta niin hyvä ei ole siinäkään etteikö häntä voisi helposti korvata.
|
|
|
|
|
|
Moe
|
 |
Moe
Vastaus #45 : 12.02.2009 klo 14:11:16 |
|
Tuntuu siltä, että pystytään hallitsemaan peliä koviakin maita vastaan, mutta sitten kun vastustaja tekee vastahyökkäyksestä maalin, niin koko jengi menee aivan lukkoon. Etenkin syksy Venäjä- pelissä tämä oli nähtävissä. Ensimmäiset 20 minuuttia Suomen selvää hallintaa, jonka jälkee Venäjä iskee nopeasta vastahyökkäyksestä 1-0. Pelin lopputuloksenhan kaikki tietääkin... Tämä ilmiö johtuu varmaan siitä, että kun Litmanen ei ole kentällä, niin silloin siellä ei yksinkertaisesti ole pelaaja, joka pystyy kääntämään pelin omalle joukkueelle, ja tekemään hyviä suorituksia tappioasemassakin. --> Peli menee aivan sekaisin. Pelottaa jo valmiiksi ajatella, mitä Walesissa tapahtuu, jos kotijoukkue pääsee silloin tekemään ensimmäisen maalin. Suomihan lähtee toki ennakkosuosikkina siihen peliin... :  NOT.
|
|
|
|
|
urponaattori
Poissa
Suosikkijoukkue: Brasil, Italy, Barcelona, Chelsea, Man U & C, LFC
|
 |
Vastaus #46 : 12.02.2009 klo 14:12:21 |
|
Tuntuu siltä, että pystytään hallitsemaan peliä koviakin maita vastaan, mutta sitten kun vastustaja tekee vastahyökkäyksestä maalin, niin koko jengi menee aivan lukkoon. Etenkin syksy Venäjä- pelissä tämä oli nähtävissä. Ensimmäiset 20 minuuttia Suomen selvää hallintaa, jonka jälkee Venäjä iskee nopeasta vastahyökkäyksestä 1-0. Pelin lopputuloksenhan kaikki tietääkin... Tämä ilmiö johtuu varmaan siitä, että kun Litmanen ei ole kentällä, niin silloin siellä ei yksinkertaisesti ole pelaaja, joka pystyy kääntämään pelin omalle joukkueelle, ja tekemään hyviä suorituksia tappioasemassakin. --> Peli menee aivan sekaisin. Pelottaa jo valmiiksi ajatella, mitä Walesissa tapahtuu, jos kotijoukkue pääsee silloin tekemään ensimmäisen maalin. Suomihan lähtee toki ennakkosuosikkina siihen peliin... :  NOT. Tämä ei ole mikään ilmiö, vaan suomalaisten itseluottamuksen puutetta. Ei haluta vastuuta, Litti hoiti aina kaiken. Nyt jonkun pitäisi vastuuta ottaa, mutta heitä ei ole.
|
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
 |
Vastaus #47 : 12.02.2009 klo 14:14:41 |
|
Makon pallonkäsittely on niin paskaa, että Suomi pelaa pallollisena kuin yhden miehen vajaalla. Puolustaa se osaa, mutta niin hyvä ei ole siinäkään etteikö häntä voisi helposti korvata.
Kellä korvaat? Otetaanko joku junnu? Joo! Muiden pallonmenetyksistä noi vaaralliset tilanteen Suomen päähän syntyy. Yleensä Mako tuppaa olemaan se pelastava enkeli, ettei noista maaleja enempää synny.
|
|
|
|
|
urponaattori
Poissa
Suosikkijoukkue: Brasil, Italy, Barcelona, Chelsea, Man U & C, LFC
|
 |
Vastaus #48 : 12.02.2009 klo 14:20:14 |
|
Kellä korvaat? Otetaanko joku junnu? Joo! Muiden pallonmenetyksistä noi vaaralliset tilanteen Suomen päähän syntyy. Yleensä Mako tuppaa olemaan se pelastava enkeli, ettei noista maaleja enempää synny.
Kaksi keskikentän keskustassa. Kaksi kärkeä. 4-4-2 keskustaa hoitelisivat Väykkä, Teme, Roma, Sparv.
|
|
|
|
|
Belenoss
Poissa
|
 |
Vastaus #49 : 12.02.2009 klo 14:35:30 |
|
En kyllä ole nähnyt tippaakaan "hyökkäävyyttä" suomen otteissa, laitapakit istuu linjassa koko pelin, keskikentälle koitetaan väkisin tunkee 3 kaveria puolustamaan, laiturit ei pärjää kun laitapakit ei auta... Yksinäinen kärki on sitten helppo ottaa pelistä pois. Ei yllätä yhtään että peli on paskaa.
|
|
|
|
|
|
|
|