mtontola
Poissa
|
 |
Vastaus #1125 : 10.02.2011 klo 11:33:46 |
|
Jännä juttu miten maailmalla tehdään pelaajia kun tiedetään, että jollain on riittävä potentiaali nousta ihan oikeasti maailmanluokan pelaajaksi. Jack Wilshere on erinomainen esimerkki. Kaveri on nyt 19-vuotta vanha. Koko kauden Wenger on välillä jopa väkisin pitänyt sitä runkomiehenä. Arsenalilla on kuitenkin melko lailla hävittävääkin ihan noin liiketaloudellisestikin kun niitä pokaaleja ei tule. Silti välillä on tullut 19-vuotiaan floppia ihan kunnolla, mutta ei ole haitannut mitään, ei ole pudonnut lopullisesti penkille, eikä mihinkään reserveihin kasvamaan. Nyt sitä ajetaan Capellon johdolla maajoukkueen runkopelaajan rooliin. Puheet on, että pitäisi saada niitä oikeasti kovia Champions liigan ratkaisupelejä nopeasti alle. Kaveri on edelleen sen 19-vuotta vanha. Ollaanko meillä sellaisessa vaiheessa meidän systeemien kanssa, että on toimenpiteet viedä pelaajia ihan oikeasti eteenpäin? Maailmanluokan pelaajaksi tähtäävä kaveri Veikkausliigassa 21-vuotiaana? Suomen maajoukkueen debyytti 23-vuotiaana? Nokkimisjärjestyksessä menee aina vanhempi edelle, jos on sillä hetkellä parempi? Osataanko miettiä asioita sen kehityspotentiaalin kautta? Osataanko sitä ollenkaan objektiivisesti arvioida? Kilpailu maailmalla vaatisi sen, että meillä on pelaajia joilla taso riittää vertailun näiden maailmalla pelaavien kavereiden kanssa tulevaisuudessa. Varmaan siinä strategiat pelaajakehityksen suhteen pitäisi olla melko lailla rohkeammat kuin missä nyt mennään. Edelleen se skouttaus taitaa olla se meidän suurin ongelma. Ei osata, ei uskalleta vetää sitä johtopäätöstä, että näihin kavereihin nyt satsataan ja se siitä. Pidetään mahdollisimman suuri porukka tasaisen hyvää massaa ja toivotaan, että joku niistä sitten itsekseen johonkin nousee. Tai sitten mietitään, että kun jostain lähtee kovasti meteliä (LDV) tai jostain ulkopuolelta tulee jostain syystä jotain mielenkiintoa jotain kohtaan, niin ehkä se on merkki jostain. Ei osata, eikä varsinkaan luoteta omaan arvostelukykyyn tämän oikean potentiaalin suhteen yhtään, kun siinä aina on kuitenkin se väärässäolemisen mahdollisuus. Ongelma tässä on, että se ei taida valitettavasti riittää nykyisessä kilpailussa mihinkään. En pitäisi yhtään mahdottomana, että hommat esim. sen Wilsheren kanssa menisi väärään suuntaan ja siitä ei tulekaan Maldinia. Mutta sen minkä Wenger ja Capello ymmärtävät on, että jos ei uskalla ja yritä, niin ei myöskään voi onnistua. Jos kaverille alettaisiin istutella sitä maajoukkue roolia sitten viiden vuoden päästä kun Lampard ei enää pelaa, homma ei tulisi toimimaan. Niin, ja toki myös Tanskalla pelasi eilen 1992-syntynyt kaveri, eikä vissiin ihan huonosti. Sanoisin, että meilläkin olisi aika kääntää ne katseet sinne 1990-luvun puolelle. Taitaa olla niin, että meillä Suomessa on melko lailla vanhentunut kuva siitä millä aikataululla pitää jalkapalloilijan mennä eteenpäin jotta olisi tulevaisuudessa mitään saumoja huipulle.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1126 : 10.02.2011 klo 12:52:36 |
|
Tälläisenä kuriositeettina, ei välttämättä ihan aiheeseen liittyen, Suomen kaikki valioliigassa pelaavat pelaajat ovat lopettaneet maajoukkueuransa. Mitä tästä voidaan päätellä?
Muuallakin pelataan jalkapalloa ja suomalaisilla ei ole enää pakkomielle päästä lämmittämään valjujoukkueen penkkiä?
|
|
|
|
Lounasseuralainen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #1127 : 10.02.2011 klo 12:54:03 |
|
Asiallinen teksti, mutta ei tuollaista yhteenkirjoitettua pötköä jaksa hullukaan lukea 
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1128 : 10.02.2011 klo 12:54:34 |
|
Taitaa olla niin, että meillä Suomessa on melko lailla vanhentunut kuva siitä millä aikataululla pitää jalkapalloilijan mennä eteenpäin jotta olisi tulevaisuudessa mitään saumoja huipulle. Taitaa olla niin, että kappalejaon ja ajatuksen puuttuessa sepustuksesta ei ota mitään tolkkua.
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
 |
Vastaus #1129 : 10.02.2011 klo 13:08:16 |
|
Olenko ainoa, jonka mielestä Moisander pelasi itse asiassa hyvin topparina tai ainakin paremmin kuin laitapakkina? Toivio oli sitten enemmän vaikeuksissa Lukakun kanssa. Oikealla onkin sitten pahempi ongelma, kun Lampi ei riitä puolustussuuntaan, kun vastassa on näin kovia laitamenijöitä tai ylipäätänsä hyviä joukkueita. Raitala selvisi kovista belgeistä paremmin.
Katselin peliä kökköiseltä streamilta ja hieman sivusilmällä, joten en ole varma, mutta vähän samanlainen kuva jäi. Moisander on liikkuvampi kaveri kuin Toivio ja sai sillä jonkin verran paikattua fyysisen preesensinsä vajavaisuutta. Belgian maalissa käsittääkseni Toivio oli väärin sijoittunut ja olisi ehkä saattanut ehtiä katkoon jos olisi ollut lähempänä oikeaa sijoittumista. Toki juoksu tuli toisesta aallosta mutta Witzelin kosketus palloon tuli Toivion tontilla.
|
|
|
|
Puuhapete
Poissa
|
 |
Vastaus #1130 : 10.02.2011 klo 14:39:24 |
|
Niin, ja toki myös Tanskalla pelasi eilen 1992-syntynyt kaveri, eikä vissiin ihan huonosti. Sanoisin, että meilläkin olisi aika kääntää ne katseet sinne 1990-luvun puolelle. Taitaa olla niin, että meillä Suomessa on melko lailla vanhentunut kuva siitä millä aikataululla pitää jalkapalloilijan mennä eteenpäin jotta olisi tulevaisuudessa mitään saumoja huipulle.
Saksalla, mikä kuitenkin on absoluuttista huippua tällä hetkellä, pelasi eilen Mario Götze synt. 1992.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #1131 : 10.02.2011 klo 15:03:21 |
|
Katselin peliä kökköiseltä streamilta ja hieman sivusilmällä, joten en ole varma, mutta vähän samanlainen kuva jäi. Moisander on liikkuvampi kaveri kuin Toivio ja sai sillä jonkin verran paikattua fyysisen preesensinsä vajavaisuutta. Belgian maalissa käsittääkseni Toivio oli väärin sijoittunut ja olisi ehkä saattanut ehtiä katkoon jos olisi ollut lähempänä oikeaa sijoittumista. Toki juoksu tuli toisesta aallosta mutta Witzelin kosketus palloon tuli Toivion tontilla. Juuri näin. Moisander käytti vahvuuttaan ja pääsi palloihin ensin. Toivio ei puolestaan pärjännyt fysiikallaan Lukakulle ja ei ehtinyt liikkumaankaan tilanteisiin. Maalin voinee tosiaan laittaa kollektiivisesti Toivion ja Roman piikkiin, vaikka tilanteen syntymiseen vaikutti myös oikean laidan peli, koska Raitala ei ollut paikallaan. En kuitenkaan ole nähnyt tilannetta uusiksi tarpeeksi pitkältä.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1132 : 10.02.2011 klo 15:06:35 |
|
Saksalla, mikä kuitenkin on absoluuttista huippua tällä hetkellä, pelasi eilen Mario Götze synt. 1992. Mario Götze pelaa Bundesliigaa johtavan Borussia Dortmundin kokoonpanossa säännöllisesti liiga- ja europelejä. Tanskan Christian Eriksen pelaa säännöllisesti Amsterdamin Ajaxin liiga- ja europelejä. Kuka suomalainen on pystynyt samanlaisiin suorituksiin ja näin ollen saavutustensa eikä pelkästään ikänsä puolesta kuuluisi A-maajoukkueen kokoonpanoon?
|
|
|
|
Puuhapete
Poissa
|
 |
Vastaus #1133 : 10.02.2011 klo 15:28:22 |
|
Kuka suomalainen on pystynyt samanlaisiin suorituksiin ja näin ollen saavutustensa eikä pelkästään ikänsä puolesta kuuluisi A-maajoukkueen kokoonpanoon?
Ei ehkä kukaan mutta ei Suomi kyllä ole mikään Saksa, joten vähempikin riittäis. Aika kankeaa tuo nuorten mukaanottaminen on ollut jo vuosikausia. Se alkoi jo siitä, kun Väykkää kyykytettiin ja hups kun pääsi mukaan, olikin Suomen paras. Väitän, että vaikka Suomella olisi Granlundin tapainen 1992 lupaus jalkapallossa, niin ei olisi mukana mj-touhuissa.
|
|
|
|
Siirappi
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC Bayern, HJK
|
 |
Vastaus #1134 : 10.02.2011 klo 15:53:58 |
|
Ei ehkä kukaan mutta ei Suomi kyllä ole mikään Saksa, joten vähempikin riittäis. Aika kankeaa tuo nuorten mukaanottaminen on ollut jo vuosikausia. Se alkoi jo siitä, kun Väykkää kyykytettiin ja hups kun pääsi mukaan, olikin Suomen paras.
Väitän, että vaikka Suomella olisi Granlundin tapainen 1992 lupaus jalkapallossa, niin ei olisi mukana mj-touhuissa.
Ja vitun marjat, Väykkä ja Roman tuli ihan oikeaan aikaan jengiin, Roope nyt olisi voinut viimekaudelta jo debytoida mutta ei ollut sopivia pelejä kuin San Marino... Granlund nyt on huono esimerkki kun mies ei ole vielä edes maajengiin mahtunut kunnolla eikä senpuoliin sm-liigassakaan ole kuin ajoittain väläytellyt.
|
|
|
|
pyry
Poissa
Suosikkijoukkue: Start 09.08.1942
|
 |
Vastaus #1135 : 10.02.2011 klo 15:54:15 |
|
Ei ehkä kukaan mutta ei Suomi kyllä ole mikään Saksa, joten vähempikin riittäis. Aika kankeaa tuo nuorten mukaanottaminen on ollut jo vuosikausia. Se alkoi jo siitä, kun Väykkää kyykytettiin ja hups kun pääsi mukaan, olikin Suomen paras.
Väitän, että vaikka Suomella olisi Granlundin tapainen 1992 lupaus jalkapallossa, niin ei olisi mukana mj-touhuissa.
Onhan se kankeaa, mutta nyt alle 21-vuotiaiden osalta systeemi näyttää olevan se, että heidän paikkansa on nuorten maajoukkueessa. Vanhempi Riski, Mannström ja Ojalahan oli nyt otettu miesten mukaan. Onkin jännä nähdä, muuttuuko systeemi, jos Roope saa peliaikaa ja onnistumisia Italiassa. Pukkiahan on A-maajoukkueessa jo kokeiltu kolmen pelin verran, toistaiseksi heikoin tuloksin.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #1136 : 10.02.2011 klo 16:01:31 |
|
Jos pelaaja on tarpeeksi hyvä, kuten Forssell, niin paikka aukeaa maajoukkueessakin aikaisemmin. Miklullakin meni aika kauan kuivaa kautta maajoukkueuran alussa.
|
|
|
|
Kossi Agassa
Paikalla
|
 |
Vastaus #1137 : 10.02.2011 klo 16:10:24 |
|
Joukkue tarvitsisi kipeästi huippuhyökkääjä. Seria A:ssa tälläinen pelaisi..
Kukahan suomalainen huippuhyökkääjä siellä Serie A:ssa oikein pelaa? Yksi hyökkääjä tulee mieleen, joka treenaa Serie A-joukkueen mukana tällä hetkellä...
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1138 : 10.02.2011 klo 16:20:29 |
|
Ei ehkä kukaan mutta ei Suomi kyllä ole mikään Saksa, joten vähempikin riittäis. Aika kankeaa tuo nuorten mukaanottaminen on ollut jo vuosikausia. Se alkoi jo siitä, kun Väykkää kyykytettiin ja hups kun pääsi mukaan, olikin Suomen paras. Kuka täyttää sitten edes vähemmät kriteerit? Väyrynen oli parikymppisenä U21-reissulla Argentiinassa, joten sen joukkueen ja kehityksen kannalta oli ihan loogista, että A-maajoukkuedebyytti tuli vasta seuraavana vuonna. Tokihan vasta Ilolan loukkaantuminen avasi paikan maajoukkueessa, mutta onko nyt yhden esimerkin perusteella hyvä yleistää? Väitän, että vaikka Suomella olisi Granlundin tapainen 1992 lupaus jalkapallossa, niin ei olisi mukana mj-touhuissa. Mutta kun ei ole.
|
|
|
|
Taitofutis
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1139 : 10.02.2011 klo 17:35:27 |
|
Olenko ainoa, jonka mielestä Moisander pelasi itse asiassa hyvin topparina tai ainakin paremmin kuin laitapakkina? Toivio oli sitten enemmän vaikeuksissa Lukakun kanssa. Oikealla onkin sitten pahempi ongelma, kun Lampi ei riitä puolustussuuntaan, kun vastassa on näin kovia laitamenijöitä tai ylipäätänsä hyviä joukkueita. Raitala selvisi kovista belgeistä paremmin.
Moisander tarvitsisi fyysisemmän kaverin vierelleen, esim. Koppisen. Tällöin meillä olisi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sellainen tilanne, että topparit täydentäisivät toisiaan. Toinen hyvä pääpalloissa ja toinen liikkuvampi ja parempi avaamaan peliä. Uskon kyllä että myös Toivio ja Ojala sopivat Moisanderin viereen, mutta en usko että vielä ovat siihen valmiita. Molemmat nuoria kavereita ja kunhan saavat kovia pelejä alle ja ja fysikkaansa kehitettyä niin tulevat olemaan maajoukkuetasoa.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #1140 : 10.02.2011 klo 17:51:06 |
|
Väyrynen oli parikymppisenä U21-reissulla Argentiinassa, joten sen joukkueen ja kehityksen kannalta oli ihan loogista, että A-maajoukkuedebyytti tuli vasta seuraavana vuonna. Tokihan vasta Ilolan loukkaantuminen avasi paikan maajoukkueessa, mutta onko nyt yhden esimerkin perusteella hyvä yleistää? Muistutetaan vielä siitä, että Väyrynen kärsi kesällä 2002 pahasta polvivammasta ja oli syksyllä 2002 vasta toipumassa pelikuntoon. Aloitti mm. alle 21-vuotiaiden karsintaottelun 6.9.2002 Walesia vastaan vaihdosta polvivammasta toipumisen takia. Ensimmäisen kerran Väyrynen oli akuutti maajoukkueeseen lokakuun karsintapeleissä, mutta katsottiin, että Väykän oli parempi olla avauspelaaja U21-joukkueessa kuin penkillä A-maajoukkueessa. Itse olisin toki valinnut Väyrysen penkille, sillä Jugoslaviassa olisi miestä tarvittu. Muurisen papereissa painoi varmasti keväällä 2002 pelattu harjoitusottelu Etelä-Koreaa vastaan, jossa Suomi ja Väyrynen pelasivat heikosti. Toki Etelä-Korean kovuutta ei tuolloin ehkä täysin tajuttu. 2003 keväällä olisi Väyrysen kai voinut valita joukkueeseen, kun avauksessa oli loukkaantumisista kärsinyt Riihilahti, joka ehti mokata yhden maalin ennen kuin tuli vaihtoon loukkaantumisen takia ja kymppipaikalla taisi pelata Teemu Tainio. Väyrynen valittiin siis ehkä 2-3 peliä liian myöhään joukkueeseen. Moisander tarvitsisi fyysisemmän kaverin vierelleen, esim. Koppisen. Tällöin meillä olisi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sellainen tilanne, että topparit täydentäisivät toisiaan. Toinen hyvä pääpalloissa ja toinen liikkuvampi ja parempi avaamaan peliä. Uskon kyllä että myös Toivio ja Ojala sopivat Moisanderin viereen, mutta en usko että vielä ovat siihen valmiita. Molemmat nuoria kavereita ja kunhan saavat kovia pelejä alle ja ja fysikkaansa kehitettyä niin tulevat olemaan maajoukkuetasoa. Pasanen olisi tähän kelpo vaihtoehto, mutta kun Lampi ei tahdo oikein riittää oikealle, niin Pasasta saatetaan tarvita siellä. Kanervan papereissa on varmasti mielessä tällainen roolitus. Vähän kuin Tuomo Turunen ja Jonas Portin U21-joukkueessa. Portinkin voisi olla tuohon vaihtoehto, jos pääsisi eroon jatkuvista lihasvammoistaan.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #1141 : 11.02.2011 klo 15:43:09 |
|
Jännä juttu miten maailmalla tehdään pelaajia kun tiedetään, että jollain on riittävä potentiaali nousta ihan oikeasti maailmanluokan pelaajaksi. Jack Wilshere on erinomainen esimerkki. Kaveri on nyt 19-vuotta vanha. Koko kauden Wenger on välillä jopa väkisin pitänyt sitä runkomiehenä. Arsenalilla on kuitenkin melko lailla hävittävääkin ihan noin liiketaloudellisestikin kun niitä pokaaleja ei tule. Silti välillä on tullut 19-vuotiaan floppia ihan kunnolla, mutta ei ole haitannut mitään, ei ole pudonnut lopullisesti penkille, eikä mihinkään reserveihin kasvamaan... Erittäin hyvä kirjoitus, vaikken ihan kaikesta ole samaa mieltä. Itse en näe meillä olevan niinkään asenneongelmaa nuoria kohtaan, vaan pulaa riittävän hyvistä pelaajista. Götzet ja willshiret ovat siellä ihan ansioillaan, eivät ensisijaisesti koulutettavina. Mutta en mää väitä, että olisin tässä ehdottomasti oikeassa. Jos Kanerva pistää seuraavassa matsissa kokopäivätoimisen twitteröijän avaukseen ohi U21:ssä loistaneiden Riskin ja Pukin, niin sitten kyse todellakin on asenneongelmasta. On silti ihan totta, että valmentajien tuki on avainsasemassa, kun janarit ottavat askeleita junnuista miehiin. Aihe on niin tärkeä, että DFB:n tekninen johtaja Mathias Sammer heitti taannoin ilmoille idean, että liigaseuroissa pitäisi olla erillinen koordinaattori suunnittelemassa yksittäisten pelaajien askeleita juuri tuossa vaiheessa. Juuri tämän johdosta esim. Tatti Vallen kohtalo on todella karmeata katseltavaa. Seurat kusettaa, valkut ei välitä, faija/agentti ei tajua mikä olisi parasta, ja lopputuloksena aikanaan suuren palkan arvoiseksi arvioitu kaveri pelailee ja istuu penkillä puistohönzissä. Laten kohdalla on mennyt siis pieleen oikeastaan kaikki, ihan kaikki. Kai tähän yhteyteen saa ottaa esimerkiksi Saksan, missä kasvatustyö on tunnetusti huippuluokkaa. 10-15 vuotta sitten siellä lukuisat ns. omat kasvatit viettivät aikaansa liigajengien penkeillä ns. kiintiösaksalaisina, kun säännöt vaativat tiettyä kotimaisuusastetta. Osana junnutyön muutosta laina-pestien tekemistä helpotettiin, mihin mallia otettiin Italiasta. Niinpä lukuisat liigaassa nyt esiin nousevat junnut ovat olleet lainalla jossain pienemmissä jengeissä tai kakkosessa. Varsinkin järjettömän paljon hyviä pelaajia kasvattava Leverkusen, jonka ressut pelaavat vain nelostasolla, on vuokrannut janareita sekä ykköseen että kakkoseen.
|
|
|
|
yellows
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, ΑΣ Καρπαθου Ποσειδων
|
 |
Vastaus #1142 : 06.03.2011 klo 21:27:09 |
|
|
|
|
|
Inzaginho
Poissa
Suosikkijoukkue: Joulukuusi
|
 |
Vastaus #1143 : 06.03.2011 klo 22:01:17 |
|
Milloin viimeksi edes pelannut? 2008, 2009?
|
|
|
|
Jasseri
Poissa
|
 |
Vastaus #1144 : 06.03.2011 klo 22:08:46 |
|
Viime kesänä Kupittaalla Belgiaa vastaan.
|
|
|
|
SirLoser
Poissa
Suosikkijoukkue: Taktiikan takapajulat
|
 |
Vastaus #1145 : 30.03.2011 klo 00:46:40 |
|
Nyt on nuorennettu.
Oli todellinen nautinto seurata tätä nuorennettua Suomen A-maajoukkuetta. Tästä on hyvä jatkaa.
|
|
|
|
pyry
Poissa
Suosikkijoukkue: Start 09.08.1942
|
 |
Vastaus #1146 : 30.03.2011 klo 00:51:28 |
|
Oli todellinen nautinto seurata tätä nuorennettua Suomen A-maajoukkuetta. Tästä on hyvä jatkaa.
No eivätpä konkarit Pasanen ja Heikkinen sen paremmin onnistuneet.
|
|
|
|
SirLoser
Poissa
Suosikkijoukkue: Taktiikan takapajulat
|
 |
Vastaus #1147 : 30.03.2011 klo 00:53:00 |
|
No eivätpä konkarit Pasanen ja Heikkinen sen paremmin onnistuneet.
Jep. Pitäisi siis nuorentaa vielä enemmän. U17-joukkueesta voisi ajaa sisään pari potentiaalista topparia.
|
|
|
|
Murheensa Natsi
Poissa
|
 |
Vastaus #1148 : 30.03.2011 klo 00:54:20 |
|
No eivätpä konkarit Pasanen ja Heikkinen sen paremmin onnistuneet.
Nimenomaan. Säälittävämpää se on katsoa, kun ne "kokeneet" pelaajat ryssivät vähintään yhtä pahasti kuin nuoret.
|
|
|
|
Belenoss
Poissa
|
 |
Vastaus #1149 : 30.03.2011 klo 00:54:36 |
|
Huikeat pelit Kanervan aikana, Belgia nöyryytys ja nyt tämä... Pelissä ei pienintäkään ideaa löydettävissä. Se nyt on ollut alustalähtien selvä että nuorentaminen nuorentamisen ilosta ei toimi missään ikinä. Luonnollisen poistumisen kautta pitää peliaika ansaita.
|
|
|
|
|
|