• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Kalinakierros 13

Aloittaja Lions Club, 18.11.2006 klo 09:47:09

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

keveli

Paskaa mitä paskaa.

Hyökkäyspeli on yhtä huonoa kuin silloin ihan viime kauden alussa. Ihan hirveä kipsi päällä joillain pelaajilla, itseluottamus ihan hukassa.

Onneksi ei tällä kertaa kuitenkaan päästetty maalia omiin ensimmäisellä puoliajalla, kuten kaikissa aikaisemmissa tämän kauden vieraspeleissä. Ei puolustus kyllä silti millään lailla vakuuttanut, välillä ihan hirveää sähläystä. Reina saisi pysytellä vähän enemmän siellä maalillaan, vaikka toisaalta nuo vastaanotot osoittaa, ettei se itseluottamus ainakaan ihan täysin ole kadonnut. Kuitenkin pari tärkeää torjuntaa puoliajan alkuvaiheissa.

Riise nyt vain on niin paska syöttöpelissä kuin vain voi olla. Täysin onnettomia syöttöjä jälleen läpi ottelun. Tämän vuoksi Aureliota kaipaan edelleen tuonne puolustukseen, harmi vain kun mies tuntuu jälleen kerran olevan suurimman osan kaudesta sairastuvalla.

Gonzalez ja Pennant ovat sentään tällä kertaa olleet vähän paremmin esillä, mutta viimeiset ratkaisut ovat huonoja. Gerrard pääsi keskelle, mutta mitäpä se hyödyttää kun mies on huonoimmassa kunnossaan pitkään aikaan. Alonso sentään pitää vähän ryhtiä yllä tuolla keskikentällä.

Kärkipari oli myös pahasti pimennossa, varsinkin Bellamy. Walesilaiselta kaipaisi enemmän sitä räväkkyyttä ja yritystä, mitä ollaan aikaisemmin totuttu näkemään. Kuyt pelasi myös vaisusta, syöttely ja pelinrakentelukaan ei tällä kertaa oikein pelittänyt.


PS. Olipas muuten hieno maali Artetalta Boltonia vastaan. Pari miestä kahville ja veto paristakympistä melkein vasempaan ylänurkkaan.

14

Lainaus käyttäjältä: jp72672 - 18.11.2006 klo 21:16:39
Voi äiti.. Se on puolustajan perustehtäviä. Ohjata vastustaja pois maalilta, sulkea tila keskeltä niin syöttöjen kuin juoksujenkin osalta. 1 vs 1 -tilanteessa sitten ehdottomasti sukille, jos selkeä maalipaikka on avautumassa. Missään nimessä tuossa tilanteessa ei rynnätä niin että on pienintäkään mahdollisuutta mennä ohi tilanteesta. Mitä luulet, että Kolo tai Gallas olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt? Adams? Keown? Dixon? Winterburn? Vaikka se vitun Finnan? ::)

Se siitä, vihdoin. Lopeta sinäkin jo.

Mies vetelee aina noita legendojen nimiä ja muistelee vanhoja hyviä aikoja vaikka on imeny äidin tissiä silloin kun nämä on pelannut. Ei millään pahalla, mutta ärsyttää aina toi nimien esiin vetäminen vaikka tuskin on ikinä nähnyt tyyppien liigamatseja livenä telkkarista.

Tuosta tilanteesta kiistelemisen lopetan kuitenkin tähän kun se ei mitään hyödytä. Aina kun näitä mokia syntyy, niin aina voi haukkua omat pelaajat lyttyyn, koska vastustajan taitoahan se ei ikinä missään tapauksessa ole että kämmi syntyy. Tilanne oli vaikea ja vastustaja rokotti.

Ihan sama mulle, että oliko Ebouen virhe vai kärsikö Arsenal hyökkäävästä pelitaktiikastaan tilanteessa. En kuitenkaan näe tilanteessa räikeää virhettä. Pelaajat ei ole robotteja ja vastaiskut on aina hankalia puolustaa.

J.P. Sarja

#127
Lainaus käyttäjältä: 14 - 18.11.2006 klo 21:25:46
Mies vetelee aina noita legendojen nimiä ja muistelee vanhoja hyviä aikoja vaikka on imeny äidin tissiä silloin kun nämä on pelannut. Ei millään pahalla, mutta ärsyttää aina toi nimien esiin vetäminen vaikka tuskin on ikinä nähnyt tyyppien liigamatseja livenä telkkarista.

Kaikki meistä ei ole 14-vuotiaita. Seurasin hyvinkin innokkaasti tuon legendaarisen puolustusnelikon otteita :ylos:

Lainaus käyttäjältä: 14 - 18.11.2006 klo 21:25:46
vastaiskut on aina hankalia puolustaa.

Tämä tilanne ei ollut. Se tästä, ihan turha muutenkaan on enempää inttää kun olet yksin tuon mielipiteesi kanssa.

Reina yrittää sitten pitää kynsin hampain kiinni Valjun top3-maalivahdin kiintiöpaikastaan :o

keveli

Huh, mikä veto taas Aggerilta. Mieshän on vasenjalkainen, mutta näköjään oikeallakin lähtee.  :o

14

Lainaus käyttäjältä: jp72672 - 18.11.2006 klo 21:30:36
Kaikki meistä ei ole 14-vuotiaita. Seurasin hyvinkin innokkaasti tuon legendaarisen puolustusnelikon otteita :ylos:

Tämä tilanne ei ollut. Se tästä, ihan turha muutenkaan on enempää inttää kun olet yksin tuon mielipiteesi kanssa.

Reina yrittää sitten pitää kynsin hampain kiinni Valjun top3-maalivahdin kiintiöpaikastaan :o

"Dyer deserves credit for battling hard, but Emmanuel Eboue was at fault for failing to close down the speedy midfielder on the edge of the box."

Dyer oli hyvä, Eboue teki virheen. Jep.

Hmm. Mitä olen kirjoituksia lukenut, niin olen saanut käsityksen, että olet päälle parikymppinen kloppi. Mietin vain, että kuinka innokkaasti tuon ikäinen kaveri on "legendaarisen" puolustusnelikon otteita seurannut? Ja ne asiat on historiaa muutenkin. Pelitaktiikka on ollut erilainen, eivätkä nuokaan kaverit ole uraansa ilman virheitä pelanneet.

Fin_Gooner

Jaha, tuuliviiri-JP:n viime viikolla hehkuttaman Ebouen arvostus on ilmeisesti laskenut tuon hirvittävän mokan seurauksena  ::).

Topboy

90min taas täyttä paskaa. :keskari:

sniideri

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 18.11.2006 klo 22:07:27
90min taas täyttä paskaa. :keskari:
sama   :keskari: Lippi anyone?

Lions Club

Ja Pooli tuplasi vieraspisteensä!  :ylos:

keveli

Lopussa saatiin kulma!  :ylos:

Olihan tuo hyökkäyspeli ihan paskaa taas suurimmaksi osaksi. Lopussa painostettiin kyllä kovasti, mutta ei siinäkään mitään kunnon paikkoja saatu. Tehotonta, tehotonta. Alonso pelasi kyllä todella hyvin, mutta kaikki muut olivat pelkkää harmaata massaa. Reina pelasti sentään pisteen hienolla torjunnalla.

Uskomaton ero kyllä Liverpoolin pelin temmossa ja tasossa yleensäkin koti- ja vierasotteluiden välillä. Anfieldilla kaikilla tuntuu olevan itseluottamus ihan eri tasolla. Hirveä epäusko paistaa pelaajien otteissa vieraspeleissä.




Kilhammer

Benitez taitaa tykätä Pennantista, kun poika saa noin kovasti suhrata.

Topboy

Lainaus käyttäjältä: sniideri - 18.11.2006 klo 22:11:28
sama   :keskari: Lippi anyone?
Jotain tässä nyt täytyy alkaa tekemään. Itse alan kanssa kääntymään sille kannalle, että olisi parempi vaihtaa miestä puikoissa.

J.P. Sarja

#137
Lainaus käyttäjältä: 14 - 18.11.2006 klo 21:47:10
Hmm. Mitä olen kirjoituksia lukenut, niin olen saanut käsityksen, että olet päälle parikymppinen kloppi. Mietin vain, että kuinka innokkaasti tuon ikäinen kaveri on "legendaarisen" puolustusnelikon otteita seurannut? Ja ne asiat on historiaa muutenkin. Pelitaktiikka on ollut erilainen, eivätkä nuokaan kaverit ole uraansa ilman virheitä pelanneet.

Olen juu, yli 20-vuotias kloppi. Arsenalia seurannut hyvinkin aktiivisesti tuolta 90-luvun alkupuolelta, voit ihan itse laskea monta vuotta näitä neljää legendaa olen siis ehtinyt seuraamaan. Sen verran vinkkiä että osan kohdalla tulee 10 vuotta täyteen.

Lainaus käyttäjältä: Fin_Gooner - 18.11.2006 klo 21:51:46
Jaha, tuuliviiri-JP:n viime viikolla hehkuttaman Ebouen arvostus on ilmeisesti laskenut tuon hirvittävän mokan seurauksena  ::).

Laski kyllä. Jokaisen pelaajan arvostus laskee silmissäni, jos tekee 2 pistettä maksavan idioottimaisen virheen. Jossain b-junnutasolla Suomessa nuo menee vielä nipinnapin läpi. Penkki toki saattaa kutsua.

keveli

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 18.11.2006 klo 22:19:25
Jotain tässä nyt täytyy alkaa tekemään. Itse alan kanssa kääntymään sille kannalle, että olisi parempi vaihtaa miestä puikoissa.

Minä alan kääntymään sille kannalle että vika on noissa keltaisissa vieraspaidoissa. Toissa kaudellahan pelattiin myös keltaisissa ja kaikki varmaan muistavat kuinka tuskaisesti vieraspelit silloinkin menivät. Viime kaudella pelattiin sitten valkoisissa ja tulos oli selvästi parempi.

PS. Tämän viestin tarkoitus oli antaa kaikille provoilijoille uusi aihe, jota voitte sitten käyttää vaikka seuraavan kuukauden. Vähän vaihtelua noihin vanhoihin. Kettuilkaa siis tästä edespäin vieraspaitojen värillä...

kuyrpa-koeman

YNWA! Challenge for the title? ;D :keskari:

Topboy

Keksitkö ihan itse?  ;D :keskari:

kuyrpa-koeman

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 18.11.2006 klo 22:27:00
Keksitkö ihan itse?  ;D :keskari:
Lainasin mieshuorista likaisimpien eli puppelifanien topicin otsikosta. >:( :keskari:

keveli

Lainaus käyttäjältä: kuyrpa-koeman - 18.11.2006 klo 22:27:30
Lainasin mieshuorista likaisimpien eli puppelifanien topicin otsikosta. >:( :keskari:

Ohhoh! Olit varmaan ensimmäinen joka hoksasi tuon tehdä. Uskomatonta älykkyyttä!  :ylos: :tuoppi:

Lee Sharpe

Lainaus käyttäjältä: kuyrpa-koeman - 18.11.2006 klo 22:26:23
YNWA! Challenge for the title? ;D :keskari:

:keskari: >:(  :keskari:  five times baby

Coulijoe

Henryn maalille  :o....miestä on vähän kyllä jo odoteltu....Ja se penkityskin sitten tuli  :ylos:...Jokohan aukeaa  :)....Artetan kassille myös vahva  :ylos: (tosin en ole vielä nähnyt)

Lions Club

Tässä vaiheessa voinen vastata itse esittämiini avausviestin kysymyksiin:
Ei.
Ei.

Coulijoe

#146
Olikos Villalla putkissa?

Edit: Taisipa olla  ;)

budha

Kierros huipentuu Lancashiren luonnonkauniissa sydämessä, kun Ewood Parkille saapuu vieraaksi isosta Lontoosta Tottenham. Roversien pelit ovat sujuneet kotona tuloksia lukuunottamatta mainiosti, Tottenham kävi edellisellä kierroksella häviämässä sarjanousija Readingin kentällä. Viime kauden sarjasijoitukseen nähden molemmat joukkueet ovat pienessä kriisissä ja tappion välttäminen lienee molemmilla ensimmäisenä mielessä.

Blackburnin ongelmat poissaolojen muodossa jatkuvat: pitkään poissaolevien Nelsenin, Reidin ja Robertsin lisäksi kapteeni Lucas Neill lienee tänään sivussa nivusvaivojen vuoksi, georgialaispakki Khizanishvili on pelikiellossa ja myös Gamst Pedersenin pelaaminen on epävarmaa. Arvataan aloitukseksi vaikka:
Friedel
Emerton-Henchoz-Ooijer-Gray
Bentley-Tugay-Savage-Peter
Nonda-McCarthy

budha

ROVERS: Friedel, Emerton, Ooijer (c), Henchoz, Gray, Bentley, Tugay, Savage, Pedersen, Nonda, McCarthy. Subs: Brown (GK), Mokoena, Jeffers, McEveley, Peter.

TOTTENHAM: Robinson, Lee, Zokora, Davids, Mido, Ghaly, Defoe, Dawson, Huddlestone, King (c), Assou-Ekotto. Subs: Cerny (GK), Berbatov, Keane, Murphy, Malbranque.

keveli

Lainaus käyttäjältä: budha - 19.11.2006 klo 18:32:28
ROVERS: Friedel, Emerton, Ooijer (c), Henchoz, Gray, Bentley, Tugay, Savage, Pedersen, Nonda, McCarthy. Subs: Brown (GK), Mokoena, Jeffers, McEveley, Peter.

TOTTENHAM: Robinson, Lee, Zokora, Davids, Mido, Ghaly, Defoe, Dawson, Huddlestone, King (c), Assou-Ekotto. Subs: Cerny (GK), Berbatov, Keane, Murphy, Malbranque.

Hö, ei oo näköjään Teme sitten vieläkään pelikunnossa  :(

Jol näköjään pistänyt myös hyökkäysparin uusiksi. Ja Malbranque tekee ilmeisesti Spurs-debyyttinsä (?).