Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #450 : 12.12.2009 klo 20:03:34 |
|
|
|
|
|
Jonatan
Poissa
|
 |
Vastaus #451 : 12.12.2009 klo 21:08:45 |
|
Turussa huikea matsi. Kymmenen maalia, kaksi punaista ja TPK:lla neljä kymmenmetristä, joista kuitenkin vain yksi maali. Ensimmäinen jakso oli suhteellisen tasaista TPK:n kuitenkin hallitessa hieman enemmän. Hallinta tuottokin tilanteita, mutta vedot eivät olleet kohdillaan. Jakson lopussa Laurikainen otti toisen keltaisen ja Tervarit pääsivät pyörittämään ylivoimaa, mutta tulosta eikä tilanteita juuri syntynyt. Ensimmäinen tuli suunsoitosta ja toinen jälkitilanteessa, kun Laurikainen kaatoi tilanteen jälkeen Rizvanin. Vähän kyseenalainen ehkä tuo toinen kortti. Tauolla siis 1-1.
Toisen jakson TPK aloitti terävästi ja Tervarit joutuivatkin ottamaan ensimmäiseen kahteen minuuttiin perästi kolme virhettä. Tuon lisäksi tuohon alkuun mahtui kuitenkin Tervarien 1-2 johtomaali, kun joku TPK:n pelaaja päätti lahjoittaa maalin antamalla oman pään sivurajapotkun suoraan maalin eteen Stafsulalle, jolla oli helppo työ viimeistellä. Tämän jälkeen TPK painoi päälle vimmatusti ja lähinnä Keskisen huipputorjunnat pitivät Tervarit mukana. Pian kuitenkin nähtiin otttelun toinen punainen, kun Halmet rikkoi ainakin tuomarin mukaan TPK:n pelaajaa toisen keltaisen arvoisesti. Tässä täyttyivät myös Tervarien joukkuevirheet ja TPK kuittasi heti pilkulta. Tämän jälkeen TPK:lla oli vielä siis kolme pilkkua, mutta kaksi päättyi Keskisen torjuntaan ja yksi tolppaan. TPK kuitenkin hyödynsi kentällä hallinnan ja teki nopeaan tahtiin kolme maalia ja itse olin jo sitä mieltä, että peli on ohi. Tervarit kuitenkin ottivat maalivahdin pois ja liivimiehen kentälle ja tämä tuottikin tulosta; reiluun kolmeen minuuttiin kolme maalia ja huikea tasuri.
Tuomaripeli oli tänään aika heikkoa. Molemmat ulosjot aika rajuja ja muutenkin aika helposta vihellettiin. Pahin moka tuli kuitenkin toisella jaksolla, kun TPK:lla oli 2 vs 0 hyökkäys ja pillipiipari sen sijaan, että olisi katsonut hyötyä, päätti laittaa pelin poikki Tervarien rikkoessa. Ehkä tuomari kuitenkin hyvitteli ensimmäisellä jaksolla tapahtumaa, jossa vähän vastaavassa tilanteessa Tervarit olisivat päässeet 3 vs 2 hyökkäykseen. Ei se kuitenkaan niin selkeä maalipaikka olisi ollut kuin tuo TPK:n.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.12.2009 klo 21:13:11 kirjoittanut Jonatan »
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #452 : 12.12.2009 klo 21:58:53 |
|
|
|
|
|
terwari
Poissa
Suosikkijoukkue: Tervarit, Liverpool, QPR
|
 |
Vastaus #453 : 12.12.2009 klo 22:50:22 |
|
Oioioioioioiiiii!  Kyllähän tänään koin eräitä hienoimmista hetkistä joita olen futsalin parissa kokenut. 5-2-tappiotilanne viisi minuuttia ennen loppua ja allekirjoittaneelta kuten myös vieressä istuneelta Jonataniltakin oli jo usko loppunut täysin. Onneksi sitä löytyi valkopaidoista riittävästi ja viidellä kenttäpelaajalla Tervarit latoivat vajaassa kolmessa minuutissa kolme maalia ja ottivat tärkeän pisteen pohjoiseen. Tasoitusmaali oli kyllä huikea mentaalinen orgasmi jonka huudon uhriksi joutui puhelinraporttia vastaanottanut mr. tervari Jussi Törmä.  Nousun arkkitehteinä olivat 5-3 kavennuksen iskenyt Jose Riaza Grau ja etenkin 4. ja 5. osuman iskenyt Jarno Auvinen joka olikin joukkueen ykkösmies hattutempullaan. Unohtaa ei myöskään sovi loistavilla torjunnoillaan Tervareita toisella jaksolla mukana pitänyttä Juho Keskistä. Jonatanilta tulikin jo ansiokas raportti pelitapahtumista joten niitä on turha ruveta hirveästi kertaamaan. TPK oli kokonaisuutta ajatellen ehkä hieman parempi joukkue mutta onneksi viimeistely oli tänään aika heikohkoa. Tekopaikkoja joukkui kyllä loi erinomaisesti. Tervarien pelissä näkyi jonkin verran Ville Saxmanin ja Pasi Nevanperän poissaolot, onneksi molemmat herrat ovat mukana huomenna GFT:tä vastaan. Siitä pelistä toki puuttuu tänään ulosajettu Heikki Halmet. Huomenna sitten sarjan kärkipelissä vastassa GFT. Kaksi ottelua on tänä vuonna pelattu ja molemmat ovat päättyneet GFT:n voittoon maalein 5-3 ja 4-3. Tasaisen taulukon mukaan huomenna pitäisi jakaa pisteet. Selvää kuitenkin on, että koko joukkueen on petrattava peliään. Tuollaisella puolustamisella ei ole mitään mahdollisuuksia pisteisiin liigan kärkijoukkueen vieraana. Tosin GFT:kin osoitti tänään haavoittuvuutensa menetettyään pisteen FTK:ta vastaan joten kai se huippuunsa viritetty konekin joskus yskähtelee. Pakkohan tässä on kuitenkin uskoa ja luottaa omiinsa ja tulla huomenna Leppävaaraan "with hope in my heart".
|
|
|
|
Lepi
Poissa
|
 |
Vastaus #454 : 12.12.2009 klo 23:28:20 |
|
Tasoitusmaali oli kyllä huikea mentaalinen orgasmi jonka huudon uhriksi joutui puhelinraporttia vastaanottanut mr. tervari Jussi Törmä.
 Tämä peli olisi ollut kyllä varmasti hienoa nähdä paikanpäällä. Raporttien kiima kantautuu kotisohvalle asti 
|
|
|
|
pihvitomaatti
Poissa
Suosikkijoukkue: kaik
|
 |
Vastaus #455 : 12.12.2009 klo 23:52:53 |
|
Leksa Tuisku, I Love You, I Really Do! Piffitomaatti kiittää kiivaasta matsista, ja kuittaa keittorahat.
|
|
|
|
s.koivu
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaare, TPK futsal, TPS
|
 |
Vastaus #456 : 13.12.2009 klo 00:40:21 |
|
Kyllä v... toi Joonaksen punainen. Tuomarit olivat supersurkeita ja TPK kärsi ehkä enemmän. Oululaiset näyttävät vuosivuodelta vastenmielisimmiltä taitavat kaikki olla Suikkasen sukua? Huomenna täysi pistepotti. 
|
|
|
|
kastemato
Poissa
|
 |
Vastaus #457 : 13.12.2009 klo 13:46:52 |
|
Kohta mennään Leppävaarassa, huippukamppailu tulossa! GFTV esittää GFT - Tervarit!
|
|
|
|
Obsy
Poissa
|
 |
Vastaus #458 : 13.12.2009 klo 14:03:06 |
|
Ei skulaa live?
|
|
|
|
s.koivu
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaare, TPK futsal, TPS
|
 |
Vastaus #459 : 13.12.2009 klo 14:07:58 |
|
Tänään TS:n ihan kelvollinen juttu TPK-Tervarit pelistä. Tuomareille sapiskaa....
|
|
|
|
Obsy
Poissa
|
 |
Vastaus #460 : 13.12.2009 klo 14:14:39 |
|
Vastatkaa ny, onko se lähetys tänään edes mahdollisuus saada näkymään vai siirrynkö suosiolla tekojäälle katselemaan salibandya.
|
|
|
|
kastemato
Poissa
|
 |
Vastaus #461 : 13.12.2009 klo 14:30:49 |
|
GFTV toimii taas
|
|
|
|
kastemato
Poissa
|
 |
Vastaus #462 : 13.12.2009 klo 14:32:01 |
|
Netti oli katki
|
|
|
|
kastemato
Poissa
|
 |
Vastaus #463 : 13.12.2009 klo 14:47:42 |
|
GFT - Tervarit 2-0 HT Modig (Lind) Rosenberg (Henccu)
|
|
|
|
linko
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjalutuuri
|
 |
Vastaus #464 : 13.12.2009 klo 15:06:46 |
|
3-0 näyttäis olevan jo tilanne.. vähän pätkii kuva. e: vai onko se sittenkin 3-2? Ei saa oikein selvää...virheet ovat tällä puoliskolla 5-0 GFT:lle.. e2: GFT:n virheen jälkeen ilmeisesti Stafsula vetämään 10m... ja torjunta. e3: oli se 3-2. Kiitokset kameramiehelle zuumauksesta tulostaululle  e4: ja 4-2... Tervarit ottivat maalivahdin pois kentällä. Pari minuuttia kai vielä aikaa.. e5: ja pallo kaukaa tyhjään Tervarimaaliin. 5-2. Aika taitaa loppua kesken
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.12.2009 klo 15:24:55 kirjoittanut linko »
|
|
|
|
|
linko
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjalutuuri
|
 |
Vastaus #465 : 13.12.2009 klo 15:26:47 |
|
FT GFT-Tervarit 5-2. Ottelun kokonaan nähneet analysoikoot tarkemmin..
|
|
|
|
JN79
Poissa
Suosikkijoukkue: KäPa,GFT, Atlético Madrid ja Liverpool FC
|
 |
Vastaus #466 : 13.12.2009 klo 18:28:33 |
|
Eka puoliaika tasaista ja tarkkaa vääntöä. GFT käytti kuitenkin paikkansa ja lähti 2-0 johdossa tauolle. Tervareilla oli ainakin yks tolppa ja pari muutakin kohtuullista paikkaa, mutta Sarelius maalilla torjui loput lähentelyt. Toisen puoliajan alkuun Rosenberg iski jo 3-0 taululle, jonka jälkeen Tervarit avasivat peliään entistä enemmän. Tämä tuottikin tulosta ja parilla nopealla maalilla tilanne vaihtui 3-2:een. Paikkoja oli myös GFT:llä, mutta Tervareiden veskari otti tässä vaiheessa muutamia loistavia torjuntoja. n. 31. minuutin kohdalla GFT:n virheet täyttyivät ja pari minuuttia myöhemmin Tervarit pääsivät kokeilemaan 10 metristä (Rike tapahtui mielestäni n. 8 metrin päässä maalista, joten eikö sääntöjen mukaan vedon olisi saanut myös vetää rike kohdasta?) Tervarit valitsivat kuitenkin normaalin 10 metrin rankkarin, jonka Sarelius loistavasti torjui alakulmasta. Nelisen minuuttia ennen loppua Modig antoi loistavan syötön takaviistoon, josta Terho täräytti tolpan kautta 4-2 maalin. Tämän jälkeen Tervarit vaihtoi Saxmanin "maaliin" ja haki kavennusta/tasoitusta. Terho kuitenkin lopetti Oululaisten pyristelyt iskemällä 5-2 tyhjään Tervari maaliin. Kaiken kaikkiaan GFT pelasi selkeästi parempaa puolustuspeliä kuin eilen ja Sarelius oli maalissa erittäin hyvä. Pelaajista nostaisin esiin Rosenbergin, Modigin ja Terhon. Kettu oli ehkä normaalia vaisumpi, mutta kokonaisuudessaan varsin ehjä esitys koko joukkueelta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.12.2009 klo 19:22:10 kirjoittanut JN79 »
|
|
|
|
|
kastemato
Poissa
|
 |
Vastaus #467 : 13.12.2009 klo 19:13:26 |
|
Näyttää vähän siltä, että FTK:lle on maistunutHelsingin yöelämä... TPK - FTK 12-0 
|
|
|
|
referee3000
Poissa
Suosikkijoukkue: Tamperelainen jalkapallo & futsal
|
 |
Vastaus #468 : 13.12.2009 klo 19:33:57 |
|
Ei jäänyt Loiske kokonaan ilman pisteitä tällä kaudella, sillä joukkue on ottanut 3-2 kotivoiton Ruutupaidoista. Joku paikalla ollut voisi kommentoida tätä "ihmettä".
|
|
|
|
Sipsipussi
Poissa
Suosikkijoukkue: GFT, Real Madrid
|
 |
Vastaus #469 : 13.12.2009 klo 19:43:30 |
|
FTK:n pojat näyttivät väsyneiltä GFT:tä vastaan lopussa, taisi tossut jäädä todellakin kiinni pihkalinnassa... GFT - Tervarit ottelussa kultaiset saivat myös 4 keltaista (Salmi, Modig, Rosenborg ja Henriksson) Meinasi taas käydä "tervari ilmiö" 1-2min niin ovat taas pelissä mukana miten he pystyvät siihen, onneksi ei riittäny tänään... Huikea matsi!
|
|
|
|
kastemato
Poissa
|
 |
Vastaus #470 : 13.12.2009 klo 19:58:05 |
|
Vieläkään selvinnyt syytä, miksi Adi huilasi koko toisen puoliajan?
|
|
|
|
Hunter
Poissa
|
 |
Vastaus #471 : 13.12.2009 klo 20:08:01 |
|
Vieläkään selvinnyt syytä, miksi Adi huilasi koko toisen puoliajan?
Oiskohan johtunut siita ettei peli kulkenut?
|
|
|
|
JN79
Poissa
Suosikkijoukkue: KäPa,GFT, Atlético Madrid ja Liverpool FC
|
 |
Vastaus #472 : 13.12.2009 klo 20:09:17 |
|
Vieläkään selvinnyt syytä, miksi Adi huilasi koko toisen puoliajan?
Ite en ees huomannu tollasta, mut ei se Tervareiden peli siit ainakaan huonontunu.
|
|
|
|
kastemato
Poissa
|
 |
Vastaus #473 : 13.12.2009 klo 20:12:27 |
|
Oiskohan johtunut siita ettei peli kulkenut?
No ei siellä Vendell tai Grau saanut mielestäni ratkaisevasti enempää aikaiseksi kuin No10. Adilta voi kumminkin odottaa keskinkertaisessakin pelissä maalia/syöttöä
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #474 : 13.12.2009 klo 20:40:53 |
|
Ei jäänyt Loiske kokonaan ilman pisteitä tällä kaudella, sillä joukkue on ottanut 3-2 kotivoiton Ruutupaidoista. Joku paikalla ollut voisi kommentoida tätä "ihmettä".
Ekan puoliajan näin. 2-1 Loiskeelle,kotijoukkue teki kaikki 3 maalia.Loiske selvästi aktiivisempi ja pyrki luovempaan peliin,Ruutupaitojen keskittyessä lähinnä pallon heittelyyn kärjelle. Waver voi kertoa loput..
|
|
|
|
|
|