Piirin kauneimman oikeudenjakajan auringon häikäisemät säihkysilmät pelastivat pelin viime minuutin katastrofilta ja käsittämättömästi vain Pontevan pallotaiturit saivat katsella keltaista korttia. Einekset olivat paljon väkevämpäänkin keitokseen.
Kuulin jo aamulla puskaradiosta, että erotuomarikerhon ainoa ihailemisen arvoinen neito kirmaa tänään Kaarinassa.
Liuin pyöräni selkään vikkelästi, mutta hellästi niin kuin se olisi ollut erään tuomarin selkä.
Tartuin Jopoa sarvista ja polkaisin Raisiosta Kaarinaan lähes silmänräpäyksessä.
Eikä tarvinnut katua. Voi pojat.
Oi oi oi oiiii...
Lina on päivittynyt niin ihanasti, etten oikein tiennyt mihin olisin katsonut.
Ja miten tuo sileä ruskettunut iho korostaakaan tuon rotunaisen puhdasta ja täyteläistä hammasrivistöä.
Miten hän jaksaa hymyillä lähes koko ajan? Hurr hurr... Tässä alkaa ihan vanha dieseli kehräämään.
Tilanteessa jossa neidon sortsien vasen lahje nousi kaksi senttiä olin t.... housuihini.
Nelosdivarinkin jalkapallo voi olla kiihottava kokemus.
Valitettavasti näin ottelusta vain jälkimmäisen puoliskon.
Kyllä Pontevan punkeroita taas vietiin kuin suomipoikaa Tallinnan tissibaareissa.
En ymmärrä miten Kaare onnistui häviämään ottelun?
Ponun harmaahapset huutelivat jo puoliajalla tuomarikolmikolle, että on kiire kaljakauppaan joten peli käyntiin jo.
Eräs vanhemmista herroista myös tokaisi, että lapsenlapset ovat tulossa kylään ja pitää rientää ostamaan jaffaa mukulille. Hoh...
Äijillä on jo lapsenlapsia kun osa vastustajista tuskin on vielä muuta saanut kuin vähän sormella koittaa.
Kyllä nelosessa on joukkuiden välillä suuret erot. Tai no, ainakin ne 15 cm.
Lomakaljat läähätyttivät punaista miehistöä siihen malliin, että ihme ettei ambulanssia tarvittu.
Neuvo Kaaren nuorisolle; hieman malttia kentän hyökkäysneljännekselle niin varmasti syntyy jälkeä.
Keskitystreenit lienevät myös poikaa.
Mitä tulee loppuhetkien pystypainiin, niin ihmettelen miten Lina ei väläyttänyt yhtään sitä punaistaan?
Ois voinut heittää molemmilta miehen ulos tai ainakin nyt sen Kaaren imbesillin joka tuuppi ukkoa nurin vihellyksen jälkeen kuin mammat anttilan alennusmyynnissä konsanaan!
Näin tällä kertaa!
Kiitokset vielä Linalle!
Edessä on ihana yö sinusta haaveillen...
Nyt pitää mennä.
Vanha sama luuska jo komentaa petipuuhiin!
On se arki rankkaa!
Iso Kärnävä