• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Warkaus JK 2007

Aloittaja Ricardo Leite, 28.11.2006 klo 16:38:12

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Ricardo Leite

Täytyy muuten vielä tässä kohtaa, Jörrin mainittua yleisön, kehua eilistä varkautelaisyleisöä. Kaupunkilaiset olivat löytäneet paikalle varsin kiitettävästi ja katsojia olikin varmasti yli 400. Taputtaakin osattiin: hienoista suorituksista seurasi varmasti raikuvat aplodit ja erikoistilanteissa maalia toivottiin rytmikkäin taputuksin  :ylos:

Yleisömäärä on erittäin hyvä, kun otetaan huomioon, etteivät WJK:n junnut ole ilmeisesti kovinkaan innokkaita seuraamaan edustusjoukkueen pelejä. Jos junioreilla ei ole omaa peliä edustusjoukkueen pelipäivänä, ei junnuilla pitäisi olla ainuttakaan syytä olla saapumatta paikalle. Ihan jo oppimisenkin vuoksi. Tässä olisi junnupuolen organisaattoreilla tekemistä: junnut pitäisi ehdottomasti saada agitoitua osallistumaan hienoihin tapahtumiin.

Väittäisin, ettei paikalla ollut kuin noin 40 WJK:n junioria. Lukema on surkea, kun otetaan huomioon, että WJK:n junioritoiminnassa on mukana yli 300 junioria. Koulut ovat jo alkaneet, joten lomamatkoillakaan ei enää mitään voi selitellä.

Sisäänpääsy junnuille olisi toki junnulisenssillä ilmainen. Jos oletetaan, että yhdellä kolmesta juniorijoukkueesta on ottelu edustuksen kanssa samana päivänä, pitäisi katsomosta löytyä 100-200 WJK:n junioria vanhempineen. Jokaisessa ottelussa.

Tällä tavoin yleisömäärä kohta kohti tuhatta  ;) :ylos:


el mono

Lainaus käyttäjältä: Ricardo Leite - 20.08.2007 klo 14:44:05


Jos vaikka eka saataisiin reservijoukkueen pelaajat käymään otteluissa. Varsinkin se yksi hieman lihava kk-pelaaja, joka menee ennemmin katsomaan kendoa, kuin oman seuran futismatsia. :keskari:

Toki itsekin kannatan "junnut otteluihin" -kampanjaa. :ylos:

Ricardo Leite

Lainaus käyttäjältä: el mono - 20.08.2007 klo 17:06:46
Jos vaikka eka saataisiin reservijoukkueen pelaajat käymään otteluissa. Varsinkin se yksi hieman lihava kk-pelaaja, joka menee ennemmin katsomaan kendoa, kuin oman seuran futismatsia. :kes kari:

Toki itsekin kannatan "junnut otteluihin" -kampanjaa. :yl os:

Totta tuokin. Saahan keskuskentälläkin makkaraa, joten puitteet hieman lihavan kk-pelaajan osallistumiselle tapahtumaan pitäisi olla kohdallaan. Mutta, että kendon varjolla... naks naks... Toinen nimeltämainitsematon, hiukan liikaa tietokoneisiin viehtynyt kk-pelaaja sen sijaan ajoi casuaalisti fillarilla vastaan kun itse tulin matsista. Luonnollisesti Spordemaiset silmäpussit heiluen seurauksena WOW:n tai jonkin vastaavan larppailun parissa vietetyn yön seurauksena  :D :ylos:

Ehdottomasti reservipelaajat pitäisi myös saada mukaan ottelutapahtumaan.

Jörri

Tuomas "Enkeli" Kärkäinen kävi täräyttää tuoreilla jaloilla Warkaudelle täydet vieraspinnat. Warkaus siis hoiti läkkipirdin Jyväskylässä luvuin 0-1. Kärkkäinen pelastaa Warkauden ahdingosta  :tuoppi: :tuoppi: :ylos:

Ricardo Leite

Näinpä kävi. Hieno ja tärkeä vierasvoitto. Kolme pistettä vieraista on Kakkosen tasolla aina hieno juttu  :ylos:

Kärkkäisen Tuomakselle todellakin suuret kiitokset ja ylistykset. Osoittautuu todella tärkeäksi mieheksi kauden lopulla, kun hetken jo näytti, ettei mies tule tällä kaudella enää klubipaidassa esiintymään.

hevosmies

Enpä muista milloin viimeksi on harjulla nähty noin paskaa peliä!Yleisökin rupesi jo naureskelemaan moiselle.Voi voi!

imuri

Warkaus JK/2      -     JoPS      1-2

Liimis

Lainaus käyttäjältä: imuri - 25.08.2007 klo 22:13:45
Warkaus JK/2      -     JoPS      1-2

Voi vittu... Raporttia Leite raporttia.  >:(

Ricardo Leite

Lainaus käyttäjältä: Liimis - 26.08.2007 klo 15:22:44
Voi vittu... Raporttia Leite raporttia.  >:(

Ajattelin jättää väliin, mutta rustaillaan kohta jotain  >:( :keskari:

Ricardo Leite

Reservit jatkavat tehotonta tarpomistaan Kolmosessa. Nyt täyden pistepotin Varkaudesta kävi hakemassa pahin kilpakumppani JoPS lukemin 1-2. Yhtään kotiinpäin vetämättä voinee rehellisesti sanoa, että reservit veivät ottelua syöttöpelin toimiessa kenties kauden parhaaseen malliin.

JoPS meni kuitenkin nopeaan tahtiin 0-2 johtoon jo ensimmäisellä jaksolla Raipe Harisen alustaessa molemmat osumat. Molemmat syntyivät JK:n pyörityksen päätteeksi nopeista vastaiskuista, joissa ressujen puolustus ei ollut ehkä täysin hereillä.

Tauolla reservit muuttivat systeeminsä 4-5-1:stä 3-5-2:een saaden pelin painopisteen siirrettyä yhä tiiviimmin JoPS:n kenttäpuoliskolle. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että kovasta painostuksesta huolimatta todelliset maalipaikat jäivät pariin-kolmeen heikoilla laukauksilla sössittyyn tilanteeseen.

Kotijoukkueen ainoa maali syntyi kapteeni Rantasen antaman kulmapotkun jälkitilanteesta vierailijoiden pomputeltua pallon omaan verkkoon. Kentän laidalta on sanottava, että sympaattisesta yrityksestä, taistelusta ja hallinnasta huolimatta voitto ei tässä ottelussa ollut edes kovin lähellä. Tasapeli kylläkin häämötti Joni Rouvisen päästessä kokeilemaan maalintekoa ottelun loppuhetkillä lähietäisyydeltä, viimeistelyn ollessa kuitenkin tuttua ja turvallista: laukaus korkeana suoraan päin JoPS-veskaria.

Ressujen avaus:

Lehtinen
Immonen-Lehvonen-Ikonen-Raninen
Karvinen-Mensonen-Oksman-Hyvärinen-Manninen
Rantanen

JK:sta parhaina mainittakoon Hyvärinen, Karvinen, Oksman ja Mensonen.

Toisella puoliajalla sitten vaihtohulinat käyntiin ja kentälle tuli ja meni jengiä kuin Stockan ovista, miesten paikat vaihtelivat laidalta keskelle ja hyökkäyksestä puolustukseen sellaisella tahdilla, etten pysynyt mukana kuin vähän alusta.

Paska peli. Ja syyttää ei voi kuin itseään. Maalintekijät missä pelaa  >:( :keskari:

Liimis

#560
Ja PuiU:kin johtaa myös edustusta 0-1. Melko laimeaa palloilua jälleen Varkauden suunnalla  :alas:

edit. Peli onkin hyvin äkkiä 3-1 kotijoukkueelle. C´mon JK :ylos:

Liimis

Eli klubi voitti kotipelinsä 3-1. Maaleista vastasivat Surrier, Koistinen ja Laakkonen. Ei mulla muuta.

Jörri

Lainaus käyttäjältä: Liimis - 27.08.2007 klo 01:36:21
Eli klubi voitti kotipelinsä 3-1. Maaleista vastasivat Surrier, Koistinen ja Laakkonen. Ei mulla muuta.

Oliko Tuomas kuningas tänäänkin?

Ricardo Leite

Joo-o. Erikoinen ottelu. Ensimmäiset 20 minuuttia Klubi oli aivan yössä, eikä Puistolakaan ollut liikkeellä aivan täydellä liekillä. Peli oli sen mukaista ja katsomosta alkoikin kuulua turhautunutta naureskelua ottelun tasolle. Alun räpeltely kruunautui kun PuiU meni 22. minuutilla 0-1 johtoon kauden typerimmällä maalilla: pystypalloa suojaamaan lähtenyt Iivanainen ja vastaan tullut Naakka törmäsivät toisiinsa 16-alueen rajalla, luonnollisesti palloon osumatta. Puistolan Samy Talat tuli Iivanaisen perässä, väisti törmäyksen ja juoksi pallon tyhjiin.

Klubin keskikentän ja hyökkäyksen jatkaessa tämän jälkeenkin hiukan puolitehoilla tarvittiin herättäjäksi apuja puolustuksesta. Viisi minuuttia takaiskumaalin jälkeen Juuso Kuronen riplaili laidallaan puolen kentän korvilta aina boksin sisään ja maalintekopaikkaan. Vastustajan sukitettua Kuroselta jalat alta, vietiin pallo pilkulle, josta Surrier pisti pallon varmasti sisään  :ylos:

Sen jälkeen PuiU:lta yksi kaveri punaisella ulos hiukan epäselvän tilanteen jälkeen. Seuranneesta vaparista Koistinen vei Klubin 2-1 johtoon ja ottelu alkoi olla valmis. Laakkosen lisättyä hiukan myöhemmin johdon 3-1:een molemmat lopettelivat pelaamisen ja toinen puoliaika olikin varsin väsynyttä neppailua.

Klubin onnistujia ainakin Kärkkäinen, Kuronen ja Surrier. Mutta yli muiden oli jälleen Eetu Koistinen. Jessus miten voi olla pelin lukeminen jollekin helppoa  :o :ylos:

elinho

Kärkkäinen voisi pelata hieman enemmän puhumisen sijaan ::)

Ricardo Leite

Lainaus käyttäjältä: elinho - 29.08.2007 klo 10:19:32
Kärkkäinen voisi pelata hieman enemmän puhumisen sijaan ::)

Lisätietoa tästä?

elinho

Riittää kun käyt pelejä katsomassa :)

Ricardo Leite

Lainaus käyttäjältä: elinho - 30.08.2007 klo 08:37:32
Riittää kun käyt pelejä katsomassa :)

Varsin vähän on jutellut. Pelannut kyllä sitäkin paremmin  :redface:

elinho

Lainaus käyttäjältä: Ricardo Leite - 30.08.2007 klo 08:58:18
Varsin vähän on jutellut. Pelannut kyllä sitäkin paremmin  :redface:

Vaikea kyllä uskoa

Ricardo Leite

#569
Lainaus käyttäjältä: elinho - 30.08.2007 klo 09:42:41
Vaikea kyllä uskoa

Riittää kun käyt katsomassa pelejä. Sen verran myönnän, että mies pitää mukavasti ääntää kehuessa omiaan. Ensimmäinen välitön positiivinen palaute tulee aina Kärkkäiseltä. Innostavasti  :ylos:

elinho

Valikoiva kuulo sinulla ::)

Jätkä narisee ja neuvoo omia joka tilanteessa, varsinkin itseän nuorempia...ok juttu,
mutta tyyli millä tekee sen, varmaan junnut vetää nekkuun saunaillassa kauden päätteeksi

tyrävyö

Lainaus käyttäjältä: elinho - 30.08.2007 klo 15:55:30
Valikoiva kuulo sinulla ::)

Jätkä narisee ja neuvoo omia joka tilanteessa, varsinkin itseän nuorempia...ok juttu,
mutta tyyli millä tekee sen, varmaan junnut vetää nekkuun saunaillassa kauden päätteeksi

??? ootpa tainnu erehtyä äijästä, ei Kärkkäinen sovi tohon muottiin.

Ihmiskuula

Samaa mieltä, ei sovi Kärkkäinen tuohon muottiin.  ??? Saattaa joskus tiuskaista, niin kuin kaikki muutkin, jos syöttö ei onnistu yms.
Ennen ainakin ohjasi peliä äänekkäästi ja kannusti myös, eläytyy vahvasti pelissä mukana. Tosin tänä vuonna en ole nähnyt pelaavan, mutta tuskin mies vanhemmiten niin paljoa on muuttunut...

elinho

No se oli vain etelän-pellen näkökanta 8)

tyrävyö

Lainaus käyttäjältä: elinho - 31.08.2007 klo 15:56:27
No se oli vain etelän-pellen näkökanta 8)

Pelle sanan osalta olen samaa mieltä :D