kukkulan kuningas
Poissa
|
 |
Vastaus #725 : 12.12.2013 klo 12:11:06 |
|
Niin, tosta jää nyt kertomatta se, että klubi ja liikuntavirasto ovat näköjään päättäneet, että mitkään muutkaan seurahankkeet eivät etene, jos klubi ei saa seiskaa. Mitään tekemistähän näillä hankkeilla ei keskenänsä ole.
Koko juttu oli täyttä hudaa. Tässä esimerkki:
Sillä, että menee valmiille kaupungin kentälle, joka pitäisi rempata ja jolle kuitenkin koko ajan jaetaan vuoroja ja sitten sillä, että menee käyttämättömälle hiekkakentälle ja rakentaa sinne kaupunginosan ekan junnunurmen, ei todellakaan ole mitään tekemistä keskenään. Jos ensimmäisen toteutuminen asetetaan ehdoksi toiselle, kuten nyt näyttää, niin haisisko hiukan politikoinnille?
Kyllä klubille kuuluu OMA halli keskeiselle paikalle stadiin (ollaan kuitenkin Suomen suurin ja paras junnutyötä tekevä seura vrt. taas tuli Grassroots- palkintoa jne ) - mistä ne muut pikkuseurat rutisevat ? Eivätkö ne voi tehdä kenttiä omalle alueelleen kuten jakomäkeen, käpylään ...
|
|
|
|
|
Josse
Poissa
|
 |
Vastaus #726 : 13.12.2013 klo 11:06:13 |
|
Kyllä klubille kuuluu OMA halli keskeiselle paikalle stadiin (ollaan kuitenkin Suomen suurin ja paras junnutyötä tekevä seura vrt. taas tuli Grassroots- palkintoa jne ) - mistä ne muut pikkuseurat rutisevat ? Eivätkö ne voi tehdä kenttiä omalle alueelleen kuten jakomäkeen, käpylään ...
Todella toivon, että tämä heppu on täydellinen trolli tai muu spämmääjä. Jos ei, niin asiantuntemus on ainakin huippuluokkaa. Suosittelen pientä matkailua myös Töölön ulkopuolelle, niin näkisit, että Jagiksessa on helvetin tyylikäs kupla (FC KontU), Käpylästäkin löytyy KäPa:n kupla. Kumpulanlaaksosta löytyy KäPa:n treenikeskus, Myllypurossa ja Pihliksessä Pallokerhon kuplat. Ne "pikkujengit" mitkä Bolliksesta itkevät löytyvät Stadin keskustan jengeistä. Joka tapauksessa itkevät hieman väärästä asiasta, ehkeivät ole täysin tajunneet mitä hanke tarkoittaisi myös heille.
|
|
|
|
|
Tötterö
Poissa
|
 |
Vastaus #727 : 13.12.2013 klo 21:19:14 |
|
Anteeksi mutta kuka sanoo että Klubi tekee parasta juniori työtä Suomessa. Pienissä tehdään aika hyvää duunia kyllä mutta mitä tehdään oikein B ja A poikien kanssa? Käsittääkseni panostetaan soppari pelaajiin ja muille tarjotaan aika vähän muuta kuin maksuja? Tämän lisäksi soppari pelaajat on kaksi kertaa jo järkännyt klubin A-junnut A divariin. B-sm ei myösjään mitään extraa ole ollut muutamaan vuoteen? Olisin aika varovainen kertomaan mikä on Suomen parasta ja mikä ei?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.12.2013 klo 21:23:10 kirjoittanut Tötterö »
|
|
|
|
|
Jäyhä Jököttäjä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jäps, HIFK 2-4
|
 |
Vastaus #728 : 13.12.2013 klo 21:22:11 |
|
Anteeksi mutta kuka sanoo että Klubi tekee parasta juniori työtä Suomessa. Pienissä tehdään aika hyvää duunia kyllä mutta mitä tehdään oikein B ja A poikien kanssa? Käsittääkseni panostetaan sopparimpelaajiin ja muut on maksajan roolissa? Tämän lisäksi soppari pelaajat on kaksi kertaa jo järkännyt klubin A-junnut A divariin. B-sm ei myösjään mitään extraa ole ollut muutamaan vuoteen? Olisin aika varovainen kertomaan mikä on Suomen parasta ja mikä ei?
Opettele kirjoittamaan ja yritä uudestaan.
|
|
|
|
|
Tötterö
Poissa
|
 |
Vastaus #729 : 13.12.2013 klo 21:24:27 |
|
Asia tuli kyllä selväksi....
|
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
 |
Vastaus #730 : 13.12.2013 klo 21:39:08 |
|
Todella toivon, että tämä heppu on täydellinen trolli tai muu spämmääjä. Jos ei, niin asiantuntemus on ainakin huippuluokkaa. Suosittelen pientä matkailua myös Töölön ulkopuolelle, niin näkisit, että Jagiksessa on helvetin tyylikäs kupla (FC KontU), Käpylästäkin löytyy KäPa:n kupla. Kumpulanlaaksosta löytyy KäPa:n treenikeskus, Myllypurossa ja Pihliksessä Pallokerhon kuplat.
Ne "pikkujengit" mitkä Bolliksesta itkevät löytyvät Stadin keskustan jengeistä. Joka tapauksessa itkevät hieman väärästä asiasta, ehkeivät ole täysin tajunneet mitä hanke tarkoittaisi myös heille.
Nämä. Muillakin seuroilla on tosiaan halleja eri puolilla kaupunkia. Ja mitä tulee tuohon Bollis 7:n kunnostamiseen, muut seurat (kuin HJK) ovat sen torpanneet, koska eivät jostain käsittämättömästä syystä halua, että kantakaupungissa olisi paremmat harjoitteluolosuhteet. Nykyiselläänhän kyseinen kenttä on lähes käyttökelvoton talvella (aina jäässä) ja aiheuttaa paljon loukkaantumisia kesällä (liian kova). Ja vielä kerran sekin, että muiden seurojen perustelu "vuorojen menettämisestä, jos HJK kunnostaa seiskan" on typerä. Jos HJK saisi omalla rahallaan laittaa seiskan kuntoon ja ottaisi sen pönkittämänä parhaat vuorot päältä siltä kentältä, tarkoittaisi se, että HJK:lta vapautuisi vastavuoroisesti muille jengeille Klubin nykyisiä vuoroja hyväkuntoisilta Bollis 6:lta ja Saharasta. Mikä tässä oikeasti on niin vaikeaa? Onko parempi, että mitään ei tehdä ja kaikki kärsii vai että edes joku tekee ja kaikki hyötyy?! Anteeksi mutta kuka sanoo että Klubi tekee parasta juniori työtä Suomessa. Pienissä tehdään aika hyvää duunia kyllä mutta mitä tehdään oikein B ja A poikien kanssa? Käsittääkseni panostetaan soppari pelaajiin ja muille tarjotaan aika vähän muuta kuin maksuja? Tämän lisäksi soppari pelaajat on kaksi kertaa jo järkännyt klubin A-junnut A divariin. B-sm ei myösjään mitään extraa ole ollut muutamaan vuoteen? Olisin aika varovainen kertomaan mikä on Suomen parasta ja mikä ei?
Mitä on hyvä juniorityö? Tarkoittaako se mitaleita junnusarjoissa? Tarkoittaako se hyviä pelaajia aikuisten tasolle? Mun mielestä pitää ensin määritellä, mitä "parhaudella" tarkoitetaan ennen kuin voidaan keskustella siitä, kuka on "paras".
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.12.2013 klo 21:45:40 kirjoittanut Hincha en cancha »
|
|
|
|
|
Jäyhä Jököttäjä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jäps, HIFK 2-4
|
 |
Vastaus #731 : 13.12.2013 klo 22:13:04 |
|
Asia tuli kyllä selväksi....
Ei tullut. Koita vaan vielä. Pilkkuja, yhdyssanoja ja ihan vaan oikeinkirjoitusta. Ynnä muuta.
|
|
|
|
|
Tötterö
Poissa
|
 |
Vastaus #732 : 13.12.2013 klo 22:29:14 |
|
Kukkulan Kuningas kertoi juuri missä tehdään parasta juniorityötä? Kuka sen määrittelee, mitä sen tulis olla jne? Montako junioreista nousee liigaan ja kuinka monta heistä klubin kasvattia? Aika hiljaista suurin osa ostetaan muualta taikka siirtyy B ikäisenä klubiin? Kuka sanoo että Käpä ei ole paremmin jyvällä miten junnuja tulis kasvattaa? Helsingissä löytyy esim. viikingeissä miesten kakkos ja ykkös divari joukkue jossa oma poikani ilm. Pelaa kakkosessa ja olosuhteet mitä parhaat. Olen Virolainen ja peilaten siihen kirjoitan ihan hyvin vaikka yhdyssanat ei ihan osuisikaan. Koita sinä kirjoitta Suomen lisäksi jotain muuta kieltä.
|
|
|
|
|
Shower
Poissa
|
 |
Vastaus #733 : 13.12.2013 klo 22:37:39 |
|
Ei tullut. Koita vaan vielä. Pilkkuja, yhdyssanoja ja ihan vaan oikeinkirjoitusta. Ynnä muuta.
Mikä näitä *******ä keskiuusimaalaisia oikein vaivaa?
|
|
|
|
|
Shower
Poissa
|
 |
Vastaus #734 : 13.12.2013 klo 22:40:18 |
|
Olen Virolainen ja peilaten siihen kirjoitan ihan hyvin vaikka yhdyssanat ei ihan osuisikaan. Koita sinä kirjoitta Suomen lisäksi jotain muuta kieltä.
Jatka vaan. Oma mielipide on tärkeämpi kuin yhdyssanat.
|
|
|
|
|
Tötterö
Poissa
|
 |
Vastaus #735 : 13.12.2013 klo 22:46:44 |
|
Siispä jatkan on sentään perjantai 13:sta. Huolestunut olisin Suomalaisena? Mitä jos Ruotsin ja Venäjän lisäks Virokin lopullisesti ajaa Suomen ohi. Ajatelkaa Eesti? Oletteko miettineet sitä. Te mietitte jotain halleja kun kysymys on lähinnä siitä että pitää harjoitella ja kilpailla rehdisti halleja tai ei?...mitä tuo tullessaan jos panostaa C ikäisenä oleviin pelaajiin ja heitä pienenä ryhmänä ajaa eteenpäin melkein Monopolin voimin jopa juniori maajoukkueissakin... ilman rehtiä kilpailua. Noh ei tarvitse ihmetellä miksi Islantikin ajaa ohi?
|
|
|
|
|
Kaihlamo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #736 : 13.12.2013 klo 22:47:26 |
|
Jos samassa postauksessa puhuu hyvästä juniorityöstä ja edes mainitsee ohimennen sanallakaan sellaisen puuhasteluseuran kuin Viikkarit niin on kyllä niin pahasti kuutamolla, että voi jättää jatkossa kommentoinnit suosiolla väliin.
|
|
|
|
|
Isoveivi
Poissa
|
 |
Vastaus #737 : 13.12.2013 klo 22:56:31 |
|
Olen Virolainen.
Moi Gert Remmel.
|
|
|
|
|
Tötterö
Poissa
|
 |
Vastaus #738 : 13.12.2013 klo 23:00:01 |
|
Kaihlama kunnioitan mielipidettäsi. Et sattunut olemaan Talissa kun Viikinkien A divari melkein voitti Hjk:n 95-96/97 maajoukkueen avauksen. Olin myös Vantaalla ...olitko sinä kun Vjs/pk-35 löi Hjk:n A:n ulos A-Sm sarjasta. Voitko kuvitella..käyppäs tutkimassa Palloliiton sivuilta...Suomen maajoukkueen avaus ..ei yhtenäisenä hoitanut joukkuetta edes A sm sarjaan...tutki ystävä hyvä oikein tarkasti...monessako pelissä pelasi Suomen maajoukkueen avaus Klubi 04:en valmentajan voimin....aika monessa??? Eivätkä onnistuneet toistamiseen edes maajoukkueemme avauspelaajilla...pelaamaan joukkuetta A sm sarjaan. Ei kannattais aliarvioida Viikkareiden taikka muiden seurojen duunia. Puutteelista se on Viikingeissä kuten muuallakin. Luuletko tosiaan että klubi olis jotain niin hyvää?
|
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
 |
Vastaus #739 : 13.12.2013 klo 23:00:45 |
|
Kukkulan Kuningas kertoi juuri missä tehdään parasta juniorityötä? Kuka sen määrittelee, mitä sen tulis olla jne? Montako junioreista nousee liigaan ja kuinka monta heistä klubin kasvattia? Aika hiljaista suurin osa ostetaan muualta taikka siirtyy B ikäisenä klubiin? Kuka sanoo että Käpä ei ole paremmin jyvällä miten junnuja tulis kasvattaa? Helsingissä löytyy esim. viikingeissä miesten kakkos ja ykkös divari joukkue jossa oma poikani ilm. Pelaa kakkosessa ja olosuhteet mitä parhaat. En ota kantaa muiden nimimerkkien kirjoituksiin, vaan olen sitä mieltä, että aukottomasti ei edes pystytä määrittelemään, mikä seura tekee parasta juniorityötä. HJK:ta on aina pidetty - näkökulmasta riippuen - joko hyvänä tai paskana. HJK herättää stadilaisissa futispiireissä niin vahvoja tunteita, että juuri kukaan ei pysty suhtautumaan siihen neutraalisti tai esittämään täysin neutraaleja mielipiteitä. Mun mielestä on melko outoa sanoa, että HJK tekee "huonoa" juniorityötä tai että "pelaajat siirtyvät HJK:hon vasta B-juniorina". Kumpikaan väite ei pidä paikkansa. Ensimmäinen on todistettu: HJK:ssa on tehty vuosikymmeniä hyvää (ei välttämättä parasta) juniorityötä, koska se on voittanut mitaleita monella vuosikymmenellä ja tuottaa lisäksi jatkuvalla syötöllä aikuisten liiga- ja maajoukkuetason pelaajia. On myös pelaajia, jotka siirtyvät Klubiin A-junnuna, jotkut B-junnuna, jotkut E-junnuna, jotkut ovat olleet koko junnuikänsä klubilaisia (vrt. Aki Riihilahti, Hetemaj'n veljekset). KäPa on tehnyt poikkeuksellisen hyvää junnutyötä nyt joitain vuosia ja monet pienet seurat vaihtelevasti eri aikoina jonkin aikaa. Ei kukaan sitä kiistä, ja se on hienoa ja kaikkien etu, että kaupungissa on kunnon kilpailua. Kun katsotaan isoa kuvaa ja pitkää historiaa, HJK erottuu muista etenkin pitkäjänteisyytensä ansiosta. Se on ollut kaikilla toiminnan tasoilla huipulla monta vuosikymmentä. Eikä se hirvittävän huonosti tälläkään hetkellä suoriudu, kun sillä on oman seuran sisällä niin tytöissä kuin pojissa junioriputki pikkujunnuista aikuisiin (miehissä esim. Klubi 04:ssä pelaa parhaat B- ja A-junnut). Pelaajajäseniäkin on parisentuhatta. Jos ongelmana nähdään se, että HJK on "monopoliyksinvaltias", ongelma ei ole HJK, vaan se, että muut seurat eivät pääse samalle tasolle ja pysty HJK:ta haastamaan. Muiden seurojen pitää parantaa tasoaan. Onneksi ainakin KäPa näyttää vastanneen huutoon. Toivotaan, että laadukas toiminta kestää vähintään 20-30 vuotta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.12.2013 klo 23:03:15 kirjoittanut Hincha en cancha »
|
|
|
|
|
Shower
Poissa
|
 |
Vastaus #740 : 13.12.2013 klo 23:11:21 |
|
Jep, näin se on. Kymmenen vuotta sitten ei ollut kuin Klubi. Tänään meillä on kaksi tasavahvaa juniorimyllyä B-junnuihin asti. Klubi ja KäPa. Toivottavasti kymmenen vuoden kuluttua (tai siihen mennessä) on kolmas tasavahva juniorimylly edellämainittujen lisäksi.
|
|
|
|
|
Tötterö
Poissa
|
 |
Vastaus #741 : 13.12.2013 klo 23:12:40 |
|
Kaikkien seurojen pitäis parantaa tasoaan lähtien harjoitusten laadusta. Kuten laitoin käy kunnolla tutkimassa Palloliitons sivuilta esim A poikien , A-sm karsintaa...tutki tarkasti monessako ottelussa pelasi Suomen nuorten maajoukkueeen avaukseen kuuluvat pelaajat yhtenäisenä maalivahtia myöden, kannatta Hjk:laisena olla jalat maassa ja hieman avata silmiä? Jos suomen maajoukkueenpelaajat eivät yhtenäisenä monen ottelun pelin jälkeen edes pelaa joukkuetta A sm sarjaan ...ei tarvitse miettiä miksi Suomen maajoukkueet eivät pärjää...p.S Perparim Hetemaj ei edes valikoitunut B sm:ään vaan joutui B:n divarista ottamaan vauhtia...herää kysymys kuinka ammattitaitoinen oli valmennus. En lähtisi väheksymään esim. Viikkareiden työtä heillä,sentään kakkos divarin jälkeen löytyy ykkös divari...löytyykö klubilta?
|
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
 |
Vastaus #742 : 13.12.2013 klo 23:26:20 |
|
Kaikkien seurojen pitäis parantaa tasoaan lähtien harjoitusten laadusta. Kuten laitoin käy kunnolla tutkimassa Palloliitons sivuilta esim A poikien , A-sm karsintaa...tutki tarkasti monessako ottelussa pelasi Suomen nuorten maajoukkueeen avaukseen kuuluvat pelaajat yhtenäisenä maalivahtia myöden, kannatta Hjk:laisena olla jalat maassa ja hieman avata silmiä? Jos suomen maajoukkueenpelaajat eivät yhtenäisenä monen ottelun pelin jälkeen edes pelaa joukkuetta A sm sarjaan ...ei tarvitse miettiä miksi Suomen maajoukkueet eivät pärjää...p.S Perparim Hetemaj ei edes valikoitunut B sm:ään vaan joutui B:n divarista ottamaan vauhtia...herää kysymys kuinka ammattitaitoinen oli valmennus. En lähtisi väheksymään esim. Viikkareiden työtä heillä,sentään kakkos divarin jälkeen löytyy ykkös divari...löytyykö klubilta?
Arvostan mielipidettäsi ja intohimoista suhtautumistasi jalkapalloon, mutta onko nyt niin, että tuomitset HJK:n seurana sen perusteella, miten seuran tämän hetken A- tai B-juniorit - eli yksittäiset joukkueet - menestyvät juuri tällä hetkellä? Ei ole välttämättä valmennuksen tasosta myöskään kiinni, jos pelaaja junnuna pelaa välillä ykköstä eikä SM-sarjaa. On todella paljon esimerkkejä pelaajista, jotka "eivät pärjää" junnusarjoissa, mutta siitä huolimatta luovat menestyksekkään uran aikuisena. Ei se ole aina kiinni siitä valmentajan "ammattitaidottomuudesta", johon viittaat Hetemaj'n tapauksessa. (Ja voisinpa vielä lisätä, että henkilökohtaisesti en suinkaan kuulu Klubiin, vaan toimin aktiivisesti eräässä toisessa seurassa junioripuolella.)
|
|
|
|
|
Tötterö
Poissa
|
 |
Vastaus #743 : 13.12.2013 klo 23:44:02 |
|
Oikeastaan joukkueiden menestymisellä on todella vähän tekemistä,yksilöihin. Suomessa se duuni on pitkälti oltava valmis tekemään itse. Haluaisin heittää palloliiton suuntaan pienen vinkin. Scouttaus systeemiä olis parannettava ja kun kerta nämä Klubin 95/96/97:at on ihan. Normi pelaajia. Miksi niin suuri osa heistä esiintyy 95/96:en maajoukkueessa kun eivät edes yhtenäisenä pelaa joukkueella A sm paikkaa. A pojat ei ole niin kova sarja. Mitä,naurettavinta nyt ajavat väkisin 97:sta pelaajia 96:en maajoukkueisiin? Jos A sm:ään Klubi ei valikoidu niin miksi on aina vähintään 5 maajoukkueissa? Eikö se ole vähän ihmeellistä? Viikingeistäkin muutama poika esiintynyt maajoukkueessa ..miksi heitä ei enään kutsuta kun pelaavat vähintään yhtä kovaa sarjaa ja voivat harjoitella Ykkös divari miesten kanssa. Eikö se ole kovempi harjoitus ja kehitys ympäristö kuin kakkos divarin harjoitukset.?. Voipi olla että muualta päin Suomea ja ulkomailta löytyy kovempia kundeja?
|
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
 |
Vastaus #744 : 13.12.2013 klo 23:54:02 |
|
Jos pelaaja ei junnuna pääse maajoukkueeseen, ei kannata vielä huolestua. Huipulle voi silti päästä. Se, miten maajoukkue kootaan, on varmaankin yksittäisten ihmisten yksittäinen näkemys asioista ja pelaajista. Mä en jaksa uskoa mihinkään ruskeiden kirjekuorien salaliittoon. Voi olla, että jonkun tyypin poika "pitää olla" maajoukkueessa, voi olla, että maajoukkuevalmentajat vain pitävät tietyn tyyppistä pelaajaa parempana kuin jotain toista. Oli miten oli, maajoukkueeseen pääseminen tai pääsemättömyys A- tai B-junnuna ei kai ole kenenkään uran kannalta mitenkään lopullinen suunnannäyttäjä. Ainakaan siitä ei pidä tehdä mitään seurojen ja jalkapalloihmisten välistä vihakysymystä. Pääsihän esim. Ville Nylund Veikkausliigaan, maajoukkueeseen ja Mestareiden liigaan pelaamaan, vaikkei mahtunut junnuna edes aluejoukkueisiin.
Toisekseen, ei yksittäisen pelaajan tasoa pysty päättelemään suoraan hänen edustamastaan seurasta. "Huonossakin" joukkueessa voi pelata huippuyksilöitä ja hyvässä joukkueessa keskinkertaisia. (Ja en siis ota tällä kantaa kehenkään yksittäiseen pelaajaan missään joukkueessa.)
|
|
|
|
|
Tötterö
Poissa
|
 |
Vastaus #745 : 14.12.2013 klo 00:04:30 |
|
Aika harva Junnumaajoukkueessa taikka Piirijoukkueissa esiintynyt nousee yhtään minnekään. 96:en maajoukkueessa e ole yhtään Hjk:n kasvattia ei yhden yhtä...mutta tuntuu silti että Hjk:lla on tuote brändi ja heitä scoutataan ja aina heitä löytyy nuorissa maajoukkue ryhmissä todella monta. Vuodet vierii ja sitten löytyy jyvät akanoista ja ne on usein sellaisia pelaajia ketä ei olla esim. Ajettu väkisin eteenpäin?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.12.2013 klo 00:09:01 kirjoittanut Tötterö »
|
|
|
|
|
Kevin Keegan
Poissa
|
 |
Vastaus #746 : 14.12.2013 klo 02:56:44 |
|
Sama Sama korostuu nuoremmissa ikäluokissa  Klubi tekee parempaa työtä kuin moni muu seura mutta laihoin tuloksin junnupuolella.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.12.2013 klo 03:05:20 kirjoittanut Kevin Keegan »
|
|
|
|
|
Kevin Keegan
Poissa
|
 |
Vastaus #747 : 14.12.2013 klo 03:11:12 |
|
Kaikkien seurojen pitäis parantaa tasoaan lähtien harjoitusten laadusta. Kuten laitoin käy kunnolla tutkimassa Palloliitons sivuilta esim A poikien , A-sm karsintaa...tutki tarkasti monessako ottelussa pelasi Suomen nuorten maajoukkueeen avaukseen kuuluvat pelaajat yhtenäisenä maalivahtia myöden, kannatta Hjk:laisena olla jalat maassa ja hieman avata silmiä? Jos suomen maajoukkueenpelaajat eivät yhtenäisenä monen ottelun pelin jälkeen edes pelaa joukkuetta A sm sarjaan ...ei tarvitse miettiä miksi Suomen maajoukkueet eivät pärjää...p.S Perparim Hetemaj ei edes valikoitunut B sm:ään vaan joutui B:n divarista ottamaan vauhtia...herää kysymys kuinka ammattitaitoinen oli valmennus. En lähtisi väheksymään esim. Viikkareiden työtä heillä,sentään kakkos divarin jälkeen löytyy ykkös divari...löytyykö klubilta?
Palloliiton toiminnalle löytyy mittari ja se käsittääkseni löytyy FIFA rankingistä. Miksi näin 
|
|
|
|
|
|
|
Tötterö
Poissa
|
 |
Vastaus #749 : 14.12.2013 klo 04:45:02 |
|
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.12.2013 klo 14:46:17 kirjoittanut Tötterö »
|
|
|
|
|
|
|
|