Ronaldolle tosiaan kiitokset upeista vuosista ja muistoista. Oma antini on viime aikoina ollut sekä laadullisesti että määrällisesti erittäin heikkoa, mutta kai sitä jotain voisi mainita yhdestä kaikkien aikojen taiturimaisimmasta United-pelaajasta:
Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen jo se harjoitusmatsi Sportingin ja Unitedin välillä, josta kaikki ainakin näin United-fanin näkökulmasta sai alkunsa. Ronaldo teki silloin vaikutuksen taidoillaan, myös vastustajiinsa kuten myöhemmin kävi ilmi. Ja nopeastihan tuo siirto sitten toteutuikin, kun Ronaldo oli jo liigakauden avauskamppailussa mukana Boltonia vastaan.
Kaudet 03/04 ja 04/05 menivät
totutellessa Englannin liigaan ja joukkueen pelitapaan, mutta seuraavalla kaudella, ja sen keskivaiheilla, Ronaldo otti selvän harppauksen otteluiden ratkaisijaksi ja samalla Unitedin valovoimaisimmaksi tähdeksi. Monien mielestä turhat kikkailut vaihtuivat vähitellen vaarallisiksi laukauksiksi, ja pojasta kasvoi ihan noin ulkoisestikin mies. "Uusi", roykeaneton United nosti keväällä Carling Cupin pyttyä ja ainakin näennäisesti ajoi täysin ylivertaisen Chelsean ahtaalle mestaruustaistossa. Vaikka liigamestaruus jäi lopulta kauas, oli silloin aistittavissa niin Ronaldon kuin Unitedinkin otteista, että parempaa oli luvassa.
Kesä 2006 oli melkoista hullunmyllyä MM-kisojen Rooney-Ronaldo tapauksen jälkimainingeissa, ja ilmeisen lähellä oli Ronaldon lähtö Espanjaan. Sir Alex kuitenkin vakuutti portugalilaiselle, että Unitedissa hänellä on oiva mahdollisuus näyttää epäilijöille. Ja näinhän siinä kävikin: vierasotteluissa miehelle buuattiin aina siihen asti, kunnes hän teki jotain uskomatonta pallon kanssa, tai nyt jo ilahduttavan usein, verkko heilahti. Ronaldo oli kaudella 06/07 täysin pysäyttämätön Valioliigassa korvaamattomine ratkaisuineen ja maaleineen. Tuolta kaudelta on jäänyt parhaiten mieleen kolme ajankohtaa:
Ensinnäkin joulun pelit, jolloin tappiollisen West Ham -pelin jälkeen moni epäili Unitedin mestaruusmahdollisuuksia, etenkin kun Chelsea oli voittanut uskomattomien vaiheiden jälkeen Evertonin vain hetkeä aiemmin. Seuraavassa ottelussa Aston Villaa vastaan peli oli edennyt jo toiselle puoliajalle, kun Ronaldo sai pallon omalla kenttäpuoliskollaan. Tätä seurasi räjähtävä nousu läpi muutaman vastustajan, ja lopulta pallo löytyi verkosta, United reilun puolituntisen jälkeen yhä tukevammin sarjan kärjestä. Seuraavassa matsissa SAF luuli Wiganin kaatuvan ilman Ronaldoakin, mutta ensimmäinen puoliaika ei ihmeitä tarjonnut, ja Cristiano tuli jo tauolla kentälle. Ja jo ensimmäisellä kosketuksellaan hän vei Unitedin johtoon, toisella maalillaan voittoon. Käytännössä sama toistui vain muutamaa päivää myöhemmin, kun Ronaldo ensin syötti Solskjaerin avausmaalin, ja teki sen jälkeen itse kaksi seuraavaa, joilla Reading kaatui numeroin 3-2. Kuusi maalia kolmeen elintärkeään otteluun, ja jokaisessa pelissä ottelun voittomaali. Vuodenvaihteen jälkeen ei ollut enää epäselvää, kuka kantoi punaisten mestaruusavaimia käsissään.
Helmikuun 24. päivänä nähtiin sitten se hetki, joka on ehkä kaikista paras muisto itselläni Ronaldosta. Lähes 90 minuutin turhauttavan perunapeltopallottelun jälkeen Ronaldo sai pallon silloisella mielipaikallaan, vasemmalla laidalla. Puolirajan alapuolelta lähtenyt nousu käsitti parin pelaajan ohittamisen ja laukauksen ohi voimattoman Antti Niemen. Huikea osuma mitä tärkeimpään paikkaan, juuri kun näytti siltä, että suhteellisen kokematon United-ryhmä hyytyy sittenkin Chelsea-jyräyksen alle. Ja joku oli sopivasti videokameroineen paikalla,
tästä voi tuota osumaa muistella hieman eri kulmasta. United-fanien laulusta voi hyvin päätellä, mitä tuo osuma merkitsi.
Ja viimeisenä on mainittava UCL-välieräpettymyksen ja silmiinpistävän väsymyksen jälkeinen paikallisottelu, jossa panoksena oli jo käytännössä mestaruus. Ei Ronaldo mitään häikäisevää ottelussa tehnyt, mutta
Michael Ballin sikailun jälkeinen onnistunut rankkarinkalastelu samaista pelleä vastaan, ja pallon upottaminen Cityn verkkoon nousee kuitenkin sinne kultaisten muistojen kategoriaan, olkoonkin, että ilman van der Sarin pilkkutorjuntaa olisi tilanne voinut olla toinen.
Valioliigamestaruus ja henkilökohtaiset tunnustukset nostivat Ronaldon sitten viimeistään sinne supertähti-luokkaan. Harva uskoi miehen omia puheita siitä, että seuraava kausi voisi olla vieläkin upeampi, mutta näin siinä kuitenkin kävi. 42 maalia, liigamestaruus, UCL-voitto, käytännössä kaikki mahdolliset henkiökohtaiset pytyt... Turha varmaan sen enempää hehkuttaa, ylistyssanat kun tuli käytettyä jo silloin. Etenkin keväällä homma meni jo välillä naurettavaksi, kun suunnilleen ennen peliä jo tiesi, että Ronaldo tulee matsin kuitenkin ratkaisemaan. Ehkä se tehokkuus ja tärkeys joukkueelle sitten kulminoitui kotipelissä Boltonia vastaan, kun hän toimi Unitedin kapteenina, teki suunnilleen ensimmäisen vartin aikana voittoon tarvittavat kaksi maalia (toinen upealla vaparilla) ja rikkoi samalla George Bestin yhden kauden maaliennätyksen.
Jos Ronaldo pystyi parantamaan upeasti sujuneesta 06/07 kaudestaan, niin nyt melkeinpä pystyi jo sanomaan, että sama temppu ei tule enää onnistumaan. Ja niinhän siinä sitten kävikin, kun ensin kesän itkujen jälkeen tuli nilkkaleikkaus, ja sitä seurasi ainakin syyskaudella haluttoman ja tuskaisen näköinen pelaaminen. Keväällä hän sitten syttyi jo hieman pelaamaankin, ja oli UCL-finaalipaikan ja liigamestaruuden takuumiehenä, vaikka suurin kunnia meni oikeutetustikin puolustukselle. Kaudesta jäi kuitenkin käteen melkoinen määrä mestaruuksia, ja tässä mielessä Ronaldon ura Unitedissa sai loppujen lopuksi onnellisen lopun. Ja ehkä parempi kuitenkin näin, että hän lähtee nyt unelmiensa seuraan ja jättää jälkeensä Manchesterin, jossa vietti kuusi hienoa kautta. Kiitos, vaikka paikka olisi ollut edelleen avoinna myös
"Unelmien Teatterissa".
