Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #4400 : 09.04.2010 klo 08:41:55 |
|
Edelleen jos lähdetään siitä, että ManU menee yhdellä kärjellä varsinkin kovissa otteluissa. Berbatovista ei ole täyttämään tuota kakkoskärjen roolia optimaalisesti, juurikin tuon impactin puutteen takia. Tähän sopisi pelaaja Ala Solskjær täydellisesti. Kritiikkini ei perustu eiliseen esitykseen vaan koko aikaan minkä Berba on Manu:ssa pelannut.
Sitten taas jos lähdetään rakentamaan peliä kahdella kärjellä niin keskikenttä menisi mieletäni täysin uusiksi. Varsinkin jos Rooney pitää roolinsa ylimpänä hyökkääjänä ja tämän pitäisi olla itsestään selvää, joten toisen kärjen pitäisi olla enemmän töitä alaspäin tekevä. Keskikentän osalta en saa millään Carrickia sopimaan kahden miehen keskustaan. Fletcher tähän saattaisi sopia jos rinnalle olisi antaa nuoreen Scholesiin verrattava pelaaja. Jos vielä ajattelee, että ensikaudella Evran ja Rafael ovat ykkös vaihtoehdot laitapuolustajiksi, niin eivät nämäkään sovi mielestäni 442:n. Itse myös pidän tuota kahden senterin peliä vanhanaikaisena. ManU:n peliä ei kuitenkaa tulla koskaan rakentamaan täysin Berbatovin ehdoilla, joten edelleen on hankala nähdä miehelle isompaa roolia kuin tällä kaudella.
Itse pidän Berbatovista pelaajana. Näitä taiteilijoita ei koskaan ole jalkapallossa liikaa. Tosiaan toivon, että jos jatkaa ManU:ssa niin löytää ensikaudella sellaisen vireen täysikuntoisena, että lunastaa paikansa avauksessa. Mutta pahasti rupeaa näyttämään, ettei tämä päiväuni toteudu.
Tevez oli vielä heikompi vastaavassa roolissa mikä kertonee hyvin kuinka hankala paikka tuo kakkoskärjen rooli Manu:n nykyisessä pelisysteemissä on.
Itse en allekirjoita yhden sentterin järjestelmän paremmuutta kahteen verrattuna, enkä näe jälkimmäistä vanhanaikaisena. Se muuttuu moderniksi, jos laitapelaajat kaventavat puolustettaessa keskemmälle, jolloin vastustaja ei saa keskialueelle ylivoimaa. Tällöin keskimmäiset pelaajat olisivat enemmän jonossa kuin rinnakkain. Chicariton värväys (jos/kun toteutuu) ei muuten näyttäisi kielivän uudesta keskushyökkääjästä. Kaveri on pienikokoinen, joten ehkä tällä haetaan sitä linkkipelaajaa Rooneyn/Berbatovin ja ympyrän väliin. Toki ikää on vähän ja kyse voi olla pikemmin pitkän aikavälin kuin ensi kauden hankinnasta.
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #4401 : 09.04.2010 klo 09:19:41 |
|
Hyökkääjiä on tämän siirron myötä kyllä väistämättä squadissa liikaa, joten siirtoja ulospäin tapahtuu varmasti. Veikkaisin Welbeckin ja Dioufin päätyvän lainalle kauden alussa.
Jokunen sananen Chicharitosta, koska tuota Meksikon liigaa on kuitenkin tullut seurattua. Ensinnäkin kyseessä on siis nuori, lupaava kaveri, joka kolkutteli jonkun kauden Chivasin avauksen portteja, mutta sai kunnon mahdollisuutensa vasta viime syksynä siirtojen myötä. Tämän jälkeen hän ei olekaan sitten katsonut taakseen vaan on noussut vauhdilla liigan parhaiden maalitykkien joukkoon ja samalla mukaan maajoukkueeseen. On pakko tunnustaa, etten vielä Aperturan jälkeen ollut täysin vakuuttunut hänestä, mutta Clausuran suoritusten myötä mun anti-Chivas-mielenikin on pitänyt kääntyä. Meksikolaisessa mittakaavassa kyseessä on erittäin hyvä hyökkääjä, jossa on aineksia - ainakin pitemmässä juoksussa - myös Jaredin manttelinperijäksi maajoukkueessa. Jos vahvuuksia katsoo, niin kaveri on suht pienestä koostaan huolimatta hyvä pääpelaaja ja esim. Aperturassa hän isku muistamani mukaan noin puolet pelitilanneosumistaan puskemalla. Muutenkin hänen boksipelaamisensa on aika vahvaa ja terävää ja kun jalkakin liikkuu suht nopeasti, niin kasassa on ihan kohtuulliset ainekset kelpo hyökkääjään myös Euroopan kentille. Kokonaan toinen juttu on se, onko tämä siirto kovinkaan järkevä kummallekaan osapuolelle tässä vaiheessa pelaajan uraa. Itse en ainakaan oikein jaksa uskoa, että Chicharito pystyisi murtautumaan kunnolla ManU:n kivikovaan hyökkäyskaartiin lähitulevaisuudessa, joten siirto johonkin pienempään seuraan olisi voinut olla järkevämpää. Toki, jos ManU:n kaltainen seura pyytää leiriinsä, niin kuinka monella on kanttia sanoa ei? Unitedille tämä lienee enempi arpalappu, joka ei epäonnistuessaankaan hirveitä maksa. Lisäksi bonuksena tulee tuo paitamyynti, joskaan en nyt välttämättä siinäkään mihinkään jättikasvuun näin Meksikon tapauksessa usko. Mitä pelaajan sopeutumiseen uuteen ympäristöön tulee, niin sekin on tietysti kysymysmerkki. Javier on joka tapauksessa opiskellut englantia pienestä pitäen, joten liian suurta kielimuuria on tuskin edessä. Ja Valencian mukanaolo joukkueessa voi helpottaa jonkun verran sopeutumista englantilaiseen arkeen.
|
|
|
|
|
Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #4402 : 09.04.2010 klo 11:01:41 |
|
Itse en allekirjoita yhden sentterin järjestelmän paremmuutta kahteen verrattuna, enkä näe jälkimmäistä vanhanaikaisena. Se muuttuu moderniksi, jos laitapelaajat kaventavat puolustettaessa keskemmälle, jolloin vastustaja ei saa keskialueelle ylivoimaa. Tällöin keskimmäiset pelaajat olisivat enemmän jonossa kuin rinnakkain.
Pitikin palata tähän, ettei tosiaan kaksi sentteriä ole mitenkään vanhanaikainen, jos siihen liittää keskikentän joka pelaa timantti tyyppisessä muodossa. Elikä juuri niin kuin sanoit. Sitten on toinen kysymys miten ManU:n materiaali taipuisi tuollaiseen malliin ja suostuisiko SAF käyttämään tuollaista. Veikkaisin että vaatisi vähintään uuden kakkosen joka ajaisi tälläisen idean läpi Fergusonille. Mutta katsellaan mitä kesällä tapahtuu ja palataan formaatio spekulointeihin kun ensikausi on hiukan lähempänä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.04.2010 klo 11:23:54 kirjoittanut Cfox »
|
|
|
|
|
Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #4403 : 09.04.2010 klo 12:04:15 |
|
Kiitoksia tiedoista, hienoa lukea Meksikon sarjaa seuraavalta kommenteja. Lähtien siitä että siirto menee loppuun asti ilman ongelmia. Veikkaisin että Chicharito saa kauden alussa heti mahdollisuuden ja debyytin. Toki riippuen siitä miten MM kisoissa eri maat pärjäävät ja näin miten ehjän preseasonin ManU pystyy vetämään. Kuitenkin näiden ensimmäisten otteluiden ja preseasonin perusteella määräytynee uran alun paikka joukkueessa. Kokonaisuutena ensikausi tulee olemaan totuttelua menoon suurjoukkueessa ja mitään isoja odotuksia ei ensikaudelle ole. Toki hyvillä esityksillä roolin kasvattaminen on aina mahdollinen. Periaatteessa kommentisiesi perusteella on helppo nähdä rooli mihin Ferguson pelaajan aikoo istuttaa. Osaatko sanoa miten hyvin maalien tarjoilu tai yleisemmin syöttely on pojalta onnistunut. Video pätkien perusteella vaikuttaisi lupaavalta, mutta kun näihin harvemmin niitä epäonnistumisia otetaan niin ei noilla ole paljon arvoa.
|
|
|
|
|
Valonheitin
Paikalla
|
 |
Vastaus #4404 : 09.04.2010 klo 12:34:42 |
|
Watfordissa lainalla oleva Tom Cleverley loukkasi jalkansa ilmeisen pahasti Webaa vastaan pelatussa pelissä. Pelaaja kannettiin kentältä jalka lastoitettuna ja happinaamari kasvoilla.
Itse olen sivusilmällä seuraillut tämän nuorukaisen otteita, sillä hän ehti tehdä putoamisvaarassa olevalle Watfordille keskikentältä peräti 11 maalia. Ilmeisen älykkäitä juoksuja ja jäätävää viimeistelyä. Toivotaan pikaista paranemista.
|
|
|
|
|
Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #4405 : 09.04.2010 klo 12:45:36 |
|
Watfordissa lainalla oleva Tom Cleverley loukkasi jalkansa ilmeisen pahasti Webaa vastaan pelatussa pelissä. Pelaaja kannettiin kentältä jalka lastoitettuna ja happinaamari kasvoilla.
Alustavien tietojen perusteella vamma on paha ja paluu oli laitettu vasta ensikaudelle. Polvi hajalla tarkempaa tietoa ei vielä ole. Toivotaan toki että osoittautuisi lievemmäksi. Tämä tosin aiheuttanee sen että Cleverley missaa preseasonin ja näin ensi kaudella ykkösjoukkueeseen murtautuminen vaikeutunee. Tosin ensin pitää hoitaa sopimus kuntoon, tähän löytynee nyt aikaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.04.2010 klo 12:46:53 kirjoittanut Cfox »
|
|
|
|
|
KALLEKALLE
Poissa
|
 |
Vastaus #4406 : 09.04.2010 klo 17:58:36 |
|
Jokatapauksessa ulostuksia on varmasti tulossa hyökkäyksessä, mutta ketä? Oikeastaan Berbatov olisi ainoa, joka voisi muualle siirtyä, enkä kyllä jaksa uskoa bulgaarinkaan vaihtavan maisemaa.
Bulgaarin kohdalla taso on mielestäni niin nähty,että jos ostajia löytyy niin myyntiin vaan.Oma toive olisi,että ainakin Diouf lainattaisiin muualle alkukaudesta,ja hyökkääjiä olisi sitten joukkueessa Rooney,Owen,Macheda,Welbeck ja Chicharito.
|
|
|
|
|
aiiiiaiiii
Poissa
|
 |
Vastaus #4407 : 10.04.2010 klo 00:53:50 |
|
Bulgaarin kohdalla taso on mielestäni niin nähty,että jos ostajia löytyy niin myyntiin vaan.Oma toive olisi,että ainakin Diouf lainattaisiin muualle alkukaudesta,ja hyökkääjiä olisi sitten joukkueessa Rooney,Owen,Macheda,Welbeck ja Chicharito.
Berba on kyllä ollut kevyt pettymys, vaikka ei ole saanut pelata paljoakaan. Bulgaarista joku saattaisi maksaakin sen 15 miljoonaa, tod näk hinta kuitenkin 6-8 miljoonaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.04.2010 klo 00:55:17 kirjoittanut aiiiiaiiii »
|
|
|
|
|
Chamagol
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Tigres, Meksiko, sympTiPS, Cruz Azul, AS Roma
|
 |
Vastaus #4408 : 10.04.2010 klo 08:26:23 |
|
Osaatko sanoa miten hyvin maalien tarjoilu tai yleisemmin syöttely on pojalta onnistunut. Video pätkien perusteella vaikuttaisi lupaavalta, mutta kun näihin harvemmin niitä epäonnistumisia otetaan niin ei noilla ole paljon arvoa.
Mitä tämän ja viime kauden aikana olen enemmän seurannut, niin kyllä hän on lähinnä ollut se, jota on ruokittu. Tekniikka on kuitenkin kohdallaan, joten en sinällään epäile, etteikö pystyisi pelaamaan myös toisenlaisessa roolissa esim. laituri. Ja Saxon saattaa tietää hänestä enemmän, koska on Chivasin kannattaja.
|
|
|
|
|
Lee Sharpe
Poissa
Suosikkijoukkue: Futisjätkät
|
 |
Vastaus #4409 : 10.04.2010 klo 09:34:54 |
|
Machedan luulen ensi kaudella jatkavan lainalle muualle, kun home grouwn-säännökset astuvat hänellä kolmen vuoden jälkeen voimaan. Vaikeaa on nuorilla hyökkääjillä joukkueessa, kun Rooneyn rooli on niin korostunut. Käytännössä ainakin tämän hetkisellä rosterilla pelaa aina, kun vain kunnossa on. Jonkun maalintekovoimaisen, tai erittäin luovan kaverin tuonti keskikentän keskustaan kesällä saattaisi vähentää Rooneyn hyökkäyspään vastuuta, ja mahdollistaa satunnaiseen lepuuttamiseenkin. Nykyisellä joukkueella ilman loukkaantumisia, roolia riittää Rooneyn lisäksi käytännössä vain Berbatoville.
|
|
|
|
|
ziigmund
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, MUFC
|
 |
Vastaus #4410 : 10.04.2010 klo 10:57:11 |
|
Ewood Park, Sunnuntai 15:30  Saas nähdä minkälainen vaikutus keskiviikkoisella putoamisella mestarien liigasta on tähän peliin. Toivottavasti ei ainakaan negatiivinen, koska tässä pelissä ei yksinkertaisesti vaan ole varaa tiputtaa pisteitä, kuten ei oikeastaan tulevissakaan peleissä. Historian valossa Ewood Park ei ole ollut se vaikein paikka vierailla, tosin ei ihan se helpoinkaan. Edellisen kerran Rovers onnistui voittamaan Unitedin kotistadionillaan vuonna 2006, jolloin isännät ottivat pisteet maalirikkaassa ottelussa, lukemin 4-3. Blackburn on ollut tälläkin kaudella suht kova kotijoukkue, ja on hävinnyt vasta kaksi kotipeliä (City, Spurs). Toivotaan, että sunnuntain jälkeen kotisaldoon kirjattaisiin yksi tappio lisää. Vieraiden vire on hieman laskemaan päin. Keskiviikkona se tippui niukasti Bayernille UCL:ssä, vierasmaali säännön turvin. United pelasi ensinmäisen puoliajan loistavasti, mutta Rafaelin typerä ulosajo toisella puolikkaalla kostautui lopulta pahimmalla mahdollisella tavalla. Viime liigapelissä tuli kirvelevä tappio Chelsealle, joka nousi kiistatta suurimmaksi mestarisuosikiksi. Itseasiassa tuossa Bayern-otteluparissa kaikki sujui oikeastaan saman kaavan mukaan, mitä aikaisempinakin kausina mestarien liigassa, mutta pari alkeellista virhettä puolustuksessa maksoi lopulta jatkopaikan. Ja Chelsea-pelissä Unitedin esitys oli toki heikko, mutta tasapelikaan tuosta ei kovin suuri vääryys olisi ollut, koska ottelun voittomaali oli kiistatta selvä paitsio. Joten ei Unitedin peli sinällään mitenkään kovin heikkoa viime aikoina ole ollut, mutta pari omaa - ja tuomarien tekemää virhettä lopulta ratkaisi sen, ettei United venynyt kauden tärkeimmissä peleissä voittoihin. Kokoopanosta sen verran, että vierailijoiden squadiin ei kovin suuria muutoksia pitäisi tulla. Rafael-Neville vaihto nyt varmaankin, ja keskikentälle toivon mukaan Scholes Carrickin tilalle, sen verta heikkoa on ollut MC:n pelaaminen viime aikoina. Laidoilla jatkaa huippuvireessä oleva Nani, ja myös vahvasti esiintynyt Valencia. Kärjen alapuolelle onkin sitten oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, joko Giggs tai Park. Itse kallistuisin jälkimmäiseen, koska korealainen on kuitenkin pelannut ihan hyvin tuossa kymppipaikalla, ja Giggsin nopeus ei valitettavasti taida enää riittää valjutasolle. Berbatov luonnollisesti kärkeen, koska Ruunin nilkassa on jälleen pientä vikaa, ja on ainakin tästä ottelusta sivussa. Elikkä avaus muotoutunee näin: -----------VDS-------------- Neville----Vidic---Ferdinand----Evra -------Fletcher-----Scholes------- Valencia---------Park-----------Nani ------------Berbatov-------------Jos United voittaisi Blackburnin, ja Chelsea jäisi kotonaan tasuriin Boltonin kanssa, niin kääntyisi suosikin viitta kieltämättä punaisille. Noh, toivossa on hyvä elää...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.04.2010 klo 10:59:36 kirjoittanut Zigi »
|
|
|
|
|
Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #4411 : 10.04.2010 klo 12:28:31 |
|
En usko tätä kirjoittavani, mutta Gibson pelasi hyvin mennä viikolla ja näin antsaitsisi jatkaa keskikentän ylimmällä paikalla jos yhdellä hyökkääjällä mennään. Blackburnin keskikenttä vastaan ei pitäisi tarvita kahta miestä enempää, koska he sen kuitenkin ylittävät, joten toivottavasti otteluun lähdetään kahdella kärjellä. Asetelma on myös sellainen, että voiton lisäksi olisi hyvä tehdä maaleja, joten toivottavasti nyt ei paljon varmistella. Näin Rafael jatkaisi laidalla.
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #4412 : 10.04.2010 klo 14:38:20 |
|
En usko tätä kirjoittavani, mutta Gibson pelasi hyvin mennä viikolla ja näin antsaitsisi jatkaa keskikentän ylimmällä paikalla jos yhdellä hyökkääjällä mennään. Blackburnin keskikenttä vastaan ei pitäisi tarvita kahta miestä enempää, koska he sen kuitenkin ylittävät, joten toivottavasti otteluun lähdetään kahdella kärjellä. Asetelma on myös sellainen, että voiton lisäksi olisi hyvä tehdä maaleja, joten toivottavasti nyt ei paljon varmistella. Näin Rafael jatkaisi laidalla.
Gibsonia on lytätty mielestäni tämän kauden aikana aikalailla aiheetta. Mikään tekniikkataituri tai visionääri ei toki ole kyseessä, muuta ikäänsä nähden hyvä fyysinen keskikenttäpelaaja yhdellä huippuominaisuudella varustettuna. En ihmettelisi lainkaan vaikka Gibsonilla olisi edessä pitä ura Unitedissa, alkuun rotaatiomiehen roolissa ja myöhemmin mahdollisesti jopa runkopelaajana. Tietyllä tapaa vähän samaan tyyliin kuin Fletcher, Park ja O'Shea. Ainakin kova kritisointi uran alkupuolella ja Fergusonin luotto ovat noita pelaajia yhdistäviä tekijöitä. Gibbson muuten on esiintynyt ykkösmiehistössä 35 kertaa ja tehnyt 8 maalia, joka on aika kova saldo tuon tyyppiselle keskikenttäpelaajlle.
|
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #4413 : 11.04.2010 klo 08:59:49 |
|
Nähtäväksi todellakin jää millainen iskukyky vierasjoukkueen puolesta tänään nähdään.  Joka tapauksessa itse olen taipuvainen luulemaan, että tuohon Zigin esittämään kokoonpanoon nähden tulee tänään monta muutosta. Maalilla ehkä todennäköisimmin kuitenkin VdS, vaikka Kuszczakin pelaaminen ei todellakaan yllättäisi. Puolustuksessa luulen kyllä Fergien nyt tässä tilanteessa jättävän Evran jopa kenties kokonaan ulos kokoonpanosta (tai sitten penkille) jolloin vasemmalla viilettää Sheasy. Toppareista toinen huilannee, todennäköisesti varotoimenpiteenä Ferdie, jonka paikan ottaa Evans. Jännittävää nähdä kuka pelaa oikealla. Keskikentällä Fletcherille ennakoisin lepovuoroa. Scholes on varma, mutta sitten muut paikat täytetään riippuen käytettävästä taktiikasta. Gibson ehkä vahvimpana ehdokkaana. Kärkeen nyt ainakin Berbatov ja kenties Fergie peluuttaa Machedaa toisena piikkinä. Laidoilla ehkä Giggs ja Nani. Parkin puuttuminen kokonaan viikolla herättää kysymyksiä hänen pelikunnostaan. PS. Koko vuoden tässä topikissa on jauhettu joidenkin toimesta, kuinka United ei voi voittaa yhtään mitään ilman Tuuliviiriä. Asia onkin nyt syytä kääntää toisinpäin: Tuuliviiri ei voita mitään ilman kunnon joukkuetta, ja helkkarin hyvä niin. Ja toisena huomiona: Fergie, yritä löytää kesällä tämän hetken maailman parhaan jalkapalloilijan kaltainen, tai edes mahdollisimman lähelle, pelaaja rakentamaan Unitedin hyökkäyspeliä. Hernandez oli jo sukunimenä oikean suuntainen. Samalla ratkaiset monet ongelmat Unitedin hyökkäyspelin järjestelyssä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta jotain tällaista United juuri nyt tarvitsisi.
|
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #4414 : 11.04.2010 klo 11:31:31 |
|
Mestaruuden kannalta eilen nähtiin "mielenkiintoinen" linjaus, joka on toki tämän kauden suhteen normaali. Terrylle tyypillinen, suorastaan sairas taklaus korkealle Milnerin jalkoihin olisi selvästi ansainnut punaisen kortin ja kolmen ottelun pelikiellon. Webb teki ilmeisesti ohjeiden mukaan ja päästi miehen jälleen pälkähästä nostaen keltaisen kortin, josta Terry tyypilliseen tapaansa protestoi voimakkaasti. Hän onkin nousemassa sarjan vastenmielisimmäksi pelaajaksi ohi joukkuekaveriensa Drogban ja Ballackin.
E: Pienempänä asiana toki Mikelin selvä rike Agbonlahoria kohtaan, josta olisi voinut nostaa myös punaisen. Se ei kuitenkaan olisi ollut sarjan kannalta oleellinen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.04.2010 klo 11:39:04 kirjoittanut Kyykky »
|
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #4415 : 11.04.2010 klo 11:48:25 |
|
Henskin ennakoinnissa on tolkkua. O'Shean pelaaminen Evran sijaan tietäisi hyvää erikoistilanteisiin molemmissa päissä. Scholesin ja Giggsin pelaaminen lienee varmaa, samoin uskoisin Nevillen palaavan avaukseen. Evansin luulen pelaavan vain, jos Riolla on todella kipuja, muuten puolustuksen ydinkolmikko pelannee kaikki loput pelit alusta loppuun, jos panosta on.
Nani ansaitsi avauspaikan ja Machedalla sekä Gibsonillakin on mahdollisuus, mutta kenties Fergie peluuttaa Giggsiä keskellä Berbatovin tukena. Machedan kuntoutuminen on sentään aika tuore tapaus. Tällöin Valencia olisi toinen laita. Carrickin pelaamista ei puolla oikein mikään.
Aika hyvä kommentti Ronaldon tilanteesta. United on sentään selvinnyt erosta häntä paremmin tähän mennessä.
|
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #4416 : 11.04.2010 klo 11:53:40 |
|
Gillin lausuntoa viime värväyksen jälkeen tulkittiin siten, että lisää hankintoja on tulossa. Median mukaan Villasta on luovuttu korkean hintapyynnön takia (vrt. ikä), joten saapa nähdä. Talvella infottiin avoimesti 50 M£ kassasta, joten 30-35 M£ olisi jäljellä, jo "sopivia" kohteita löytyy.
|
|
|
|
|
Karponvahti
Paikalla
Suosikkijoukkue: 13,KarPo,PeKa,HaPK,FC KTP,SW6,14.3.-78-2.3.-12, ET
|
 |
Vastaus #4417 : 11.04.2010 klo 12:56:33 |
|
Mestaruuden kannalta eilen nähtiin "mielenkiintoinen" linjaus, joka on toki tämän kauden suhteen normaali. Terrylle tyypillinen, suorastaan sairas taklaus korkealle Milnerin jalkoihin olisi selvästi ansainnut punaisen kortin ja kolmen ottelun pelikiellon. Webb teki ilmeisesti ohjeiden mukaan ja päästi miehen jälleen pälkähästä nostaen keltaisen kortin, josta Terry tyypilliseen tapaansa protestoi voimakkaasti. Hän onkin nousemassa sarjan vastenmielisimmäksi pelaajaksi ohi joukkuekaveriensa Drogban ja Ballackin.
E: Pienempänä asiana toki Mikelin selvä rike Agbonlahoria kohtaan, josta olisi voinut nostaa myös punaisen. Se ei kuitenkaan olisi ollut sarjan kannalta oleellinen.
Tässä sitten myös yksi inhokki
|
|
|
|
|
|
|
Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #4419 : 11.04.2010 klo 13:03:46 |
|
Webb teki ilmeisesti ohjeiden mukaan ja päästi miehen jälleen pälkähästä nostaen keltaisen kortin, josta Terry tyypilliseen tapaansa protestoi voimakkaasti. Hän onkin nousemassa sarjan vastenmielisimmäksi pelaajaksi ohi joukkuekaveriensa Drogban ja Ballackin.
Samoin katselin. Olisikohan FA:ssa pari Terryn isän asiakasta töissä, niin ei toimitusten loppumisen pelossa voinut laittaa suihkuun.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.04.2010 klo 13:05:49 kirjoittanut Cfox »
|
|
|
|
|
ziigmund
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, MUFC
|
 |
Vastaus #4420 : 11.04.2010 klo 13:59:39 |
|
-----------Van der Sar----------- Neville--Ferdinand---Vidic--O'Shea Valencia--Giggs-----Scholes--Nani -------Berbatov--Macheda------- Evra saa ansaittua lepoa, kuten Henski jo arvelikin, ja Sheasy ottaa hänen paikkansa vasemmalla. Fletch saa myös huilia, jolloin keskustassa avaa Giggs-Scholes kaksikko. Laidoille odotetusti Valencia&Nani, ja Berban vierellä avaa Macheda  FT 0-3 (Macheda, Berbatov, Nani).
|
|
|
|
|
Djalo
Poissa
|
 |
Vastaus #4421 : 11.04.2010 klo 14:55:04 |
|
Ymmärsinköhän mä nyt oikein. Eli Evansin kungfupotkussa rikkeen teki Drogba ja keltainen kortti Drogballe oli ihan oikea päätös, mutta Terryn tilanteessa jossa Terry osuu ensin palloon ja sen jälkeen vahingossa Milneriin pitäisi Terrylle antaa punaista ja pelikieltoa vielä päälle? Mielenkiintoista tulkintaa kieltämättä.. 
|
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #4422 : 11.04.2010 klo 15:07:11 |
|
Punainen harjoitusottelussa ---> kolme peliä bannia valioliigaan.
Ei ole ainutlaatuinen tilanne, myös Chopra sai ulosajosta harjoitusmatsissa liigalta pelikieltoa, vaikka toki kärsi seuraavassa harkkamatsissa/turnauksen ottelussa sen. Toki tuskinpa tämä mikään fiksu linja on. Kummastuttaa, muttei siis mikään ainutlaatuinen tilanne. Edit: Vanhoina hyvinä aikoina Terry ei olisi saanut edes korttia tilanteesta, mutta nykysäännöillä vaarallinen peli ja keltainen. Toki osui selvästi ensin palloon joten käytettäköön brittien paljon käyttämää sanontaa; follow through situation.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.04.2010 klo 15:13:49 kirjoittanut Coulijoe »
|
|
|
|
|
Turvatarkastus
Poissa
Suosikkijoukkue: Dimitar Berbatov
|
 |
Vastaus #4423 : 11.04.2010 klo 16:30:06 |
|
En olisi puolitoista viikkoa sitten uskonut, että United olisi nyt tässä tilanteessa. Tähän vielä tappio Citylle ja kolmas sija liigassa, niin voidaan puhua todellisesta floppikaudesta. Kyllähän tämä laittaa vituttamaan, kun joukkue on täysin yhden miehen varassa.
|
|
|
|
|
Siksok
Poissa
|
 |
Vastaus #4424 : 11.04.2010 klo 16:31:35 |
|
Hei, Hei mestaruus...
Täytyy sanoa, että en kyllä täysin ymmärtänyt tänään SAF:n vaihtoja. Gibson & Park floppasivat molemmat. Kumpiki oli paskoja. Berbatov oli paska ja Machedan pelaamista en ymmärtänyt alunperinkään. Mies on tehnyt yhden maalin valioliigasa, kaksi muuta sitten on ollut täysin tuurimaaleja ja pomppuja. Miksei vaihdossa ollut edes Dioufia? Ei hyvänen aika, siinä vaiheessa kun piti tehdä maaleja niin Macheda vaihdettiin Parkkiin... Nani kans voisi opetella pelamaan hieman suoraviivaisemmin ja syöttämään. Berbatovia sai sitten tänään potkia miten tahtoo, ei mistään varoitusta yms.
|
|
|
|
|
|
|
|