blackhawk
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
 |
Vastaus #900 : 01.03.2014 klo 11:29:13 |
|
Kausarilaisten etuosto-oikeus on kyllä myönteinen yllätys Palloliitolta, joka ei ole erityisen tunnettu kanta-asiakkaidensa hyvästä huomioinnista. Palloliitto aloitti kausikorttien myynnin 2010 MM-karsintoihin. Sekä 2012 EM-karsintoihin että 2014 MM-karsintoihin vanhoilla kausikorttilaisilla oli etuosto-oikeus vanhaan paikkaansa. Kritisoida voi lähinnä sitä, että ajanjakso, jolloin etuosto-oikeutta piti käyttää, oli pituudeltaan vain kaksi päivää. Se on lyhyt aika varsinkin sellaiselle ihmiselle, jolla on muutakin elämää. Kaksi viikkoakin olisi jo merkittävästi parempi. Esimerkiksi omalla seurajoukkueella vanhojen kausikorttilaisten etuosto-oikeus on voimassa puolitoista kuukautta. Toivottavasti entistä paikkaansa saa myös hieman vaihtaa, sillä edellisissä karsinnoissa kanta-asiakkaatkin joutuivat kisaamaan parhaista paikoista tuulareiden kanssa, jolloin "aina mukana -osaston" saama paikka ei ollut ykköstoive. Itse vaihdoin paikkaani 2012 EM-karsintoihin. Käytännössä se tarkoitti, että jätin etuosto-oikeuden käyttämättä ja ostin paremman paikan heti kun kausikortit tulivat yleiseen myyntiin. Silloin sainkin niin hyvän paikan, ettei enää tulisi mieleenkään vaihtaa. En ihan ymmärrä, millä logiikalla kausikorttipaikoista joutuisi kisaamaan tuulareiden kanssa, sillä tuularit eivät osta kausikortteja. Sitä ei varmaan kannata tehdä, että uusisi ensin vanhan paikan ja yrittäisi jo sitovan tilauksen tehtyään vaihtaa paikkaa, sillä Palloliitto on ulkoistanut kausikorttimyynnin Lippupalvelulle, joka ei käsittääkseni ole kovin joustava näissä asioissa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.03.2014 klo 11:41:16 kirjoittanut blackhawk »
|
|
|
|
|
Meika
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, TPS, Bove, Sunnuntaiviihde
|
 |
Vastaus #901 : 01.03.2014 klo 18:21:19 |
|
Mitenköhän tuo opiskelijahinta? Tarkistaako lippupalvelu kausarin ostajalta opiskelijakortin? Onko kausikortti omalla nimellä, eli henkilökohtainen? Tässä vaan se tilanne, että mitä jos ei tiedä vielä saako syksyksi opiskelupaikan. Harmihan se nyt odotella sen varmistumista ja samalla menettää parhaat paikat muille kausikorttien ostajille. Lippupalvelu nyt kuitenkin sellainen paskalafka, että siellä tuskin tälle mitään järjestelyä on tai voi edes ehdottaa. Esim. sellainen että ostaa sen opiskelijakortin ja vaihdattaa sen normaaliksi, jos ei opiskelupaikkaa saa. Vaikeaksi menee 
|
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
 |
Vastaus #902 : 01.03.2014 klo 22:03:17 |
|
Itse vaihdoin paikkaani 2012 EM-karsintoihin. Käytännössä se tarkoitti, että jätin etuosto-oikeuden käyttämättä ja ostin paremman paikan heti kun kausikortit tulivat yleiseen myyntiin. Silloin sainkin niin hyvän paikan, ettei enää tulisi mieleenkään vaihtaa. En ihan ymmärrä, millä logiikalla kausikorttipaikoista joutuisi kisaamaan tuulareiden kanssa, sillä tuularit eivät osta kausikortteja. Sitä ei varmaan kannata tehdä, että uusisi ensin vanhan paikan ja yrittäisi jo sitovan tilauksen tehtyään vaihtaa paikkaa, sillä Palloliitto on ulkoistanut kausikorttimyynnin Lippupalvelulle, joka ei käsittääkseni ole kovin joustava näissä asioissa.
Viime karsintoihin halusin uusia edellisten karsintojen hyvän kausaripaikkani. Ei onnistunut, koska kyseistä katsomoa ei edes avattu kausarimyyntiin aluksi. Lähdin hankkimaan yleisessä myynnissä samaa paikkaa. Ei onnistunut. Jouduin lopulta tyytymään paikkaan, joka on siedettävä, mutta ei lähelläkään sitä, jonka olisin halunnut jo aiemmin uusia. Paikan päällä huomasin, että haluamillani paikoilla ja jopa koko samassa katsomossa oli joka pelissä samat naamat, eli kausareita on myyty niille paikoille, vaikka Lippupalvelussa sanoivat, että katsomo ei ole myynnissä (soittivat vielä oikein Palloliittoon, josta asia vahvistettiin.) Vika on luultavasti enemmän Lippupalvelun paskassa toiminnassa, mutta ainakaan Palloliitto ei tehnyt asiaa helpommaksi olemalla aivan pihalla kyseisen katsomon kausariasiassa.
|
|
|
|
|
blackhawk
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
 |
Vastaus #903 : 02.03.2014 klo 22:11:31 |
|
Viime karsintoihin halusin uusia edellisten karsintojen hyvän kausaripaikkani. Ei onnistunut, koska kyseistä katsomoa ei edes avattu kausarimyyntiin aluksi. Lähdin hankkimaan yleisessä myynnissä samaa paikkaa. Ei onnistunut. Jouduin lopulta tyytymään paikkaan, joka on siedettävä, mutta ei lähelläkään sitä, jonka olisin halunnut jo aiemmin uusia. Paikan päällä huomasin, että haluamillani paikoilla ja jopa koko samassa katsomossa oli joka pelissä samat naamat, eli kausareita on myyty niille paikoille, vaikka Lippupalvelussa sanoivat, että katsomo ei ole myynnissä (soittivat vielä oikein Palloliittoon, josta asia vahvistettiin.)
Vika on luultavasti enemmän Lippupalvelun paskassa toiminnassa, mutta ainakaan Palloliitto ei tehnyt asiaa helpommaksi olemalla aivan pihalla kyseisen katsomon kausariasiassa.
Kyllä se varmasti on Palloliitto, joka päättää, mitkä katsomot ovat kausarimyynnissä. Ainakin B-kaarteessa oli jokin katsomolohko kausikorttimyynnissä 2012 EM-karsinnoissa, mutta ei enää 2014 MM-karsinnoissa, mistä yksi kaverini oli muistaakseni varsin tyytymätön. Olisi tietysti hyvä, jos kausikorttimyynnissä olevissa katsomoissa olisi jonkinlaista jatkuvuutta. Omalta osalta syy paikan vaihtamiseen ennen 2012 EM-karsintoja oli, että 2010 MM-karsinnoissa D-sivulla oli kausarimyynnin alkaessa avattu myyntiin ainoastaan katsomot D27 ja D28. Itse tykkään katsoa futista keskiviivan kohdalta, joten katsomot D29 ja D30 olisivat kiinnostaneet eniten. Pari viikkoa myöhemmin myyntiin tuli myös D29, mutta olin jo ostanut kausarin katsomoon D28. EM-karsintoihin 2012 vaihdoin sitten nykyiselle paikalla katsomoon D29. Mielenkiinnolla odotan, saanko paikan uusittua.
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #904 : 05.03.2014 klo 21:17:36 |
|
k
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.03.2014 klo 15:46:28 kirjoittanut JM »
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #905 : 05.03.2014 klo 21:19:30 |
|
Karsintaotteluiden lipunmyynti käynnistyy maaliskuussaPalloliiton markkinointipäällikkö Ilkka Vanala vieraili Huuhkaja-TV:ssä kertomassa syksyllä alkavien EM-karsintojen lipunmyynnistä. EM-karsintojen lohkot arvottiin viime sunnuntaina ja pian perään UEFA toimitti karsintojen otteluohjelmat. Suomi pelaa syksyllä 2014 kaksi karsintaottelua kotikentällä. Lipunmyynti alkaa pian ja ensin pääsevät apajille vanhojen kausikorttien omistajat. - Lipunmyynti aloitetaan maaliskuun aikana. Vanhoille kausikorttilaisille saapuu varmastikin ensi viikolla tieto, miten lunastaa kausikortin tulevaan karsintaan. Sen jälkeen kausikortit tulevat muille myyntiin. Tällä halutaan kunnioittaa niitä, jotka ovat taivaltaneet Huuhkajien matkassa pidemmän aikaa, SPL:n markkinointipäällikkö Ilkka Vanala kertoo Huuhkaja-TV:n haastattelussa. Otteluiden alkamisajat tulivat kattojärjestöltä, mutta lippujen hintapolitiikka on Palloliiton omissa käsissä. - Meillä on missio jalkapalloa jokaiselle. Halutaan jatkossakin tarjota kaikille mahdollisuus nähdä huippujalkapalloa. Toteutimme tätä missiota viime karsinnoissa, jolloin halvimmillaan junnu pelipassilla maksoi kuusi euroa per ottelu. Lippujen hinnoittelupolitiikka jatkuu maltillisena. http://huuhkaja.tv/?huu=615500CFhttp://www.palloliitto.fi/uutiset/maajoukkueet/karsintaotteluiden-lipunmyynti-kaynnistyy-maaliskuussa
|
|
|
|
|
Jerome
Poissa
|
 |
Vastaus #906 : 05.03.2014 klo 23:26:01 |
|
Huhujen mukaan ottelukohtainen keskihinta hiukan laskee viime karsinnoista kausarilaisille. Eipä ole hinnalla pilattuja tälläkään kertaa ja tämänpäiväinen voitto varmasti kiihdyttää kausarimyyntiä  Opiskelijakausari on totuttuun tapaan puolet normihintaisesta.
|
|
|
|
|
Craptree
Poissa
|
 |
Vastaus #907 : 06.03.2014 klo 18:13:59 |
|
Nyt näyttäs olevan kausarit myynnissä. Mitenkä kiirettä noiden kanssa kannattaa pitää, vai riittääkö myöhemminkin ostettavaksi?
|
|
|
|
|
Meika
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, TPS, Bove, Sunnuntaiviihde
|
 |
Vastaus #908 : 06.03.2014 klo 20:08:59 |
|
Nyt näyttäs olevan kausarit myynnissä. Mitenkä kiirettä noiden kanssa kannattaa pitää, vai riittääkö myöhemminkin ostettavaksi?
Missäs nuo kausarit on myynnissä?
|
|
|
|
|
Mientras Tanto
Poissa
|
 |
Vastaus #909 : 06.03.2014 klo 20:27:50 |
|
Missäs nuo kausarit on myynnissä?
Kausikortit syyskuussa (kotiotteluiden osalta lokakuussa) käynnistyviin EM-karsintoihin ovat nyt ostettavissa verkkokaupastamme osoitteesta www.suomifanit.com! Kausikorttien hinnat ovat aikuisilta 90 euroa ja opiskelijoilta tai eläkeläisiltä 45 euroa. Hinnat sisältävät vuoden 2015 jäsenmaksun, jota kausarin osto edellyttää. Ja 2014 jäsenmaksuhan täytyy myös olla maksettuna että pääset kausariostoksille. Jos maksoit jäsenmaksusi juuri äsken, eikä kausikortteja näy verkkokaupan valikoimissa, malta vielä hetki sillä järjestelmällä menee noin puoli tuntia aktivoida jäsenyys. Nähdään Pohjoiskaarteessa!
|
|
|
|
|
Meika
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, TPS, Bove, Sunnuntaiviihde
|
 |
Vastaus #910 : 06.03.2014 klo 20:29:39 |
|
Jaa luulin että katkarapukausarit. Onko sellasia edes olemassa?
|
|
|
|
|
AutoBiography
Poissa
Suosikkijoukkue: Eagles, Suomi
|
 |
Vastaus #911 : 07.03.2014 klo 00:42:50 |
|
Jaa luulin että katkarapukausarit. Onko sellasia edes olemassa?
On, tulevat myyntiin maaliskuun aikana niinkuin muutama viesti takaperin lainatussa uutisessa sanotaan...
|
|
|
|
|
Craptree
Poissa
|
 |
Vastaus #912 : 07.03.2014 klo 02:16:05 |
|
Jaa luulin että katkarapukausarit. Onko sellasia edes olemassa?
Mikähän noissa lienee hintataso verrattuna SMJK:n kautta ostettuihin? Ja niin edelleenkin, tuleeko pitää kiirettä tuon ostamisen kanssa?
|
|
|
|
|
blackhawk
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
 |
Vastaus #913 : 07.03.2014 klo 21:58:29 |
|
Huhujen mukaan ottelukohtainen keskihinta hiukan laskee viime karsinnoista kausarilaisille. Johtunee siitä, että Espanjan ja Ranskan kaltaiset kassamagneetit puuttuvat.
|
|
|
|
|
zipe
Poissa
|
 |
Vastaus #914 : 10.03.2014 klo 15:47:39 |
|
|
|
|
|
|
daryK
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #915 : 10.03.2014 klo 16:02:08 |
|
Voiko kausarin ostaa lippupalvelusta kulttuuriseteleillä?
|
|
|
|
|
blackhawk
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
 |
Vastaus #916 : 10.03.2014 klo 16:10:36 |
|
Voiko kausarin ostaa lippupalvelusta kulttuuriseteleillä?
Lippupalvelun sivuilla sanotaan seuraavaa: Smartum Kulttuuriseteli käy maksuvälineenä Lippupalvelun tapahtumiin kaikissa Lippupalvelun lippukaupoissa ympäri Suomen (ei R-kioskeissa). Huomioithan, että kulttuuriseteli on henkilökohtainen etu, jolla voit maksaa vain henkilökohtaisen lippusi.Lähde: http://www.lippupalvelu.fi/help/apua.fi-fi.html?l=fi-fi&tm_link=tm_i_1&language=fi-fiKyllä tuon ohjeistuksen perusteella voisi olettaa, että yhden kausikortin voi maksaa kulttuuriseteleillä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.03.2014 klo 16:15:00 kirjoittanut blackhawk »
|
|
|
|
|
daryK
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #917 : 10.03.2014 klo 16:52:29 |
|
Lippupalvelun sivuilla sanotaan seuraavaa: Smartum Kulttuuriseteli käy maksuvälineenä Lippupalvelun tapahtumiin kaikissa Lippupalvelun lippukaupoissa ympäri Suomen (ei R-kioskeissa). Huomioithan, että kulttuuriseteli on henkilökohtainen etu, jolla voit maksaa vain henkilökohtaisen lippusi.Lähde: http://www.lippupalvelu.fi/help/apua.fi-fi.html?l=fi-fi&tm_link=tm_i_1&language=fi-fiKyllä tuon ohjeistuksen perusteella voisi olettaa, että yhden kausikortin voi maksaa kulttuuriseteleillä. Joo, mutta esim. Klubin 2013 kausaria ei voinut ostaa kulttuuriseteleillä, tänä vuonna pystyi. Toivottavasti tämä on joku uusi käytäntö joka on tullut voimaan tänä vuonna, saisi halvalla myös tuon Huuhkajakausarin hommattua.
|
|
|
|
|
DrO
Poissa
|
 |
Vastaus #918 : 10.03.2014 klo 17:56:51 |
|
Sori saattapi olla tyhmä kysymys... Onko kausari henkilökohtainen? Meitä on vakkariporukka muutamalla hangaroundilla. Ajattelin, että vakkarien lisäksi vois poistaa pari ylimääräistä kausaria, joita sitten matsikohtaisesti lainais eri ihmisille.
|
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
 |
Vastaus #919 : 10.03.2014 klo 17:59:48 |
|
On niissä nimi mutta ei sitä kukaan ole koskaan portilla tarkastanut.
|
|
|
|
|
blackhawk
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
 |
Vastaus #920 : 10.03.2014 klo 18:11:07 |
|
Kausari ei ole sen henkilökohtaisempi kuin irtoliputkaan. Samalla nimellä voi ostaa monta kausaria ja niitä saa lainailla vapaasti.
|
|
|
|
|
naukkis
Poissa
|
 |
Vastaus #921 : 10.03.2014 klo 19:09:46 |
|
"Suomen Palloliitto aloittaa EM-karsinnan lipunmyynnin tiistaina 11.3. kello 09.00 Lippupalvelun myyntipisteissä sekä puhelinmyynnissä. "
Eikö siis netissä?
|
|
|
|
|
simonige
Poissa
|
 |
Vastaus #922 : 10.03.2014 klo 19:43:57 |
|
Liikunta- ja kulttuurisetelit käyttöön 
|
|
|
|
|
DAF
Poissa
Suosikkijoukkue: M. Deianov ja Reilu-Jonin perintö
|
 |
Vastaus #923 : 10.03.2014 klo 22:18:15 |
|
"Suomen Palloliitto aloittaa EM-karsinnan lipunmyynnin tiistaina 11.3. kello 09.00 Lippupalvelun myyntipisteissä sekä puhelinmyynnissä. "
Eikö siis netissä?
Ei netissä, koska kahden viikon ajan on edellisen karsinnan kausarin ostaneilla etuosto-oikeus samaan paikkaan.
|
|
|
|
|
Nassu
Poissa
|
 |
Vastaus #924 : 11.03.2014 klo 10:46:50 |
|
Joo, mutta esim. Klubin 2013 kausaria ei voinut ostaa kulttuuriseteleillä, tänä vuonna pystyi. Toivottavasti tämä on joku uusi käytäntö joka on tullut voimaan tänä vuonna, saisi halvalla myös tuon Huuhkajakausarin hommattua.
OT. Mutta kyllä pystyi.
|
|
|
|
|
|
|
|