ogami itto
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C. Simpático
|
 |
Vastaus #1700 : 31.12.2006 klo 20:14:13 |
|
Mahtava vuosi on Barcelonalla takana. Toivottavasti vuodesta 2007 tulee ainakin yhtä hyvä!  Näin on, ja saumat vuoden 2006 uusimiseen toki vielä näpeissä. Kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon menestyksen vuoksi jälkimmäisen puoliskon vastoinkäymiset ovat tuntuneet luonnollisesti pettymykseltä. Etenkin menetetyt tittelit ovat hieman vituttaneet, mutta kaikesta huolimatta tämäkin kausi on ollut La Ligassa numeroiden puolesta menestys, historiallisestikin. Loukkaantumiset ovat toki olleet pahimmasta päästä ja uskoa on koeteltu, joukkue on kuitenkin osoittanut kaikesta parran pärinästä huolimatta Ligassa venymistäkin. Varsinkin Iniesta on ollut isossa roolissa, Ronaldinho ja Decokin ovat molemmat lähentyneet parasta tasoaan. Maalejakin on loppujen lopuksi syntynyt aivan huipputahtiin, vaikka hyökkäyspään valinnat ei aina järkeen ole käynytkään. Eniten on huolta meikäläisessä aiheuttanut alakerran epävarmalta näyttävä pelaaminen, vaikka maaleja onkin sarjan toiseksi vähiten päästetty (tosin matsi vähemmän muita kärkijoukkeita pelattuna). Alkukauden sotki rotaatiokokeilut, mutta on myös selvää että joukkeesta paistanut ylimielisyys tms. varsinkin syksyllä näkyi tyhminä pallonmenetyksinä ja sitä myötä huonona puolustamisena; keskikentän söhräämiset löytyvät tuota pikaa toppareiden edestä. Tietysti huippuvastustajat osaavat pelata Barçaa vastaan juuri niin, että keskikentän pallonryöstöihin pyritään ja huippumatseissa ongelmat ovat näkyneet. Loppujen lopuksi Barçan ongelmat eivät ole olleet ratkaisevia, koska CL:n jatkopeleihin selviydyttiin rimaa hipoen ja Ligassa Madrid ei ole pystynyt vastaamaan huutoonsa ja Valenciakin joutui loukkaantumissuman uhriksi. Yllättäen Sevilla on ollut syksyn tasaisin esittäjä ja palanganat todennäköisesti vain vahvistuvat talviriehassa. Barçasta ollaan toistaiseksi vain viemässä pelaajia. Bellettistä on jo puhuttu, ja Saviolakin on ollut jälleen tapetilla: saahan Pibito nyt vuoden vaihteessa vapaat kädet neuvotella uudesta sopimuksesta kenen tahansa kanssa. Barça ei mitenkään yllättäen ole tarjoamassa Kanille jatkopahvia. Barçan megahankinnat tulevat olemaan Eto'on ja Messin kuntoutuminen, toivottavasti parahiksi viimeistään CL:n jatkopeleihin. Uusia vuosia vaan. 
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
 |
Vastaus #1701 : 01.01.2007 klo 23:01:56 |
|
Espanjan liigassa pelaavan Barcelonan keskikenttäpelaaja Deco ilmoitti O Jogo –lehden haastattelussa, että hän haluaa siirtyä Englantiin. 29-vuotiaan Decon nykyinen kontrahti umpeutuu vasta vuonna 2009, mutta portugalilainen saattaa jättää katalonialaisseuran jo aikaisemmin. – En tiedä, pelaanko sopimukseni loppuun asti Barcelonassa. On vaikeaa ennustaa, mitä tapahtuu seuraavina kuukausina tai vuosina, Deco sanoi. – Haluaisin todella paljon pelata joskus Englannissa, koska siellä on liiga, joka kiehtoo minua. Pelaan kuitenkin tällä hetkellä yhdessä maailman parhaista joukkueista, ja olen onnellinen. Että tällästä.. 
|
|
|
|
|
Roiss
Poissa
|
 |
Vastaus #1702 : 01.01.2007 klo 23:28:13 |
|
Nää on niin nähtyjä. Kaverihan tahtoo vaan korottaa palkkaansa näillä vonkumisilla.. Ootan ihan mielenkiinnolla, että kuinka nyt Dinhon sopparin ohella sitten uusitaan muitakin. Ettei vain ala tälläkin suunnalla karata käsistä. Saas nähd vaihtuuko porukkaa ens kesänä useammankin naaman verran, Laportalta voisinkin odottaa ihan viisaita siirtoja, mutta Rijkaardilta en niinkään
|
|
|
|
|
spaf
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa, HCKNHT, MODEROINTI LINJA NÄKYVILLE
|
 |
Vastaus #1703 : 01.01.2007 klo 23:44:55 |
|
Näen vaihdon Bollocksiin ja Decon sinipaidassa ;D :keskari: Vaihtopörssissä kakkosena on Xabi Alonso puppelista ja kolmosena Cesc. Decon mahdolliselle siirrolle 
|
|
|
|
|
bullitt1144
Poissa
|
 |
Vastaus #1704 : 02.01.2007 klo 01:28:21 |
|
Decon arvo Barcelonan nousussa maailman ykkösseuraksi viime vuosina on ollut erittäin korkea. Mies on Barcan suunnanmuutospelin ja joukkuepuolustuksen tärkeimpiä lenkkejä ja erittäin oikea-aikaisena ja pallon kanssa taitavana pelaajana lähes korvaamaton Rijkaardin "pidetään palloa" -pelisysteemille. Lusitaanibrassi onkin Kataloniassa jäänyt ehkä liiaksi Ronaldinhon ja Eto'on varjoon oman egonsa kannalta, nämä latinopelaajat kun tuntuvat välittävän omasta näkyvyydestään välillä liiankin paljon.
Tällaisissa puheissa on kuitenkin luultavasti kyse vain liioittelusta, en millään näe Decon lähtevän Barcasta lähiaikoina. Mourinhon entisenä luottomiehenä Chelsea voisi olla tietenkin yksi määränpäistä, onpa Lontoossa jopa esitetty kiinnostusta Decon suuntaan. Toivottavasti Deco pelaa kuitenkin blaugranassa vielä pari kolme vuotta, koska on kiistämättä maailmanluokkaa. Mikä olisikaan pahempaa kuin nähdä miehen maalavan sinipaidoissa Barcan verkkoon tulevien vuosien euroklassikoissa? :keskari:
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
 |
Vastaus #1705 : 02.01.2007 klo 08:29:00 |
|
Ajatellaan nyt ihan hypoteettisella tasolla, että Deco lähtee englantiin. Kuka korvaajaksi? vai olisiko jopa mahdollista,että Rijkaard vaihtaisi jopa pelisysteemiä Decon lähdettyä?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.01.2007 klo 08:30:05 kirjoittanut Freddy »
|
|
|
|
|
El Conejo
Poissa
|
 |
Vastaus #1706 : 02.01.2007 klo 09:06:11 |
|
Ei nyt ehkä varsinaisesti vastauksena kysymykseesi, mutta tulevista pelaajista kuitenkin. Sportin toimituksessa on kovin tylsää, koska on niin selvää, ettei Barça hääri aktiivisesti talvisilla pelaajamarkkinoilla, joten pojat ja tytöt ovat päättäneet keksiä, ketkä ovat tulossa Camp Noulle tänä vuonna. Sylvinhon ja Gion vanhentuessa, ja kai muutenkin, vasemman laitapakin paikalle tarvitaan vahvistusta. Sinne Barça metsästää kuulemma ensisijaisesti Lyonin Eric Abidalia. Lehden mukaan on lähes varmaa, että Abidalin tulevaisuus on Camp Noulla.
Abidalia mutkikkaampi tapaus on argentiinalainen Rodrigo Palacio (Espanjan passi on jo valmina), josta tehdyn 18 miljoonan euron tarjouksen Boca Juniors on lehden tietojen mukaan hylännyt. Niinpä Sportin kekseliäät toimittajat ovatkin päättäneet, että Palacion vaihtoehto laitahyökkääjähankintana on ManUn portugalilainen tämän kauden Valioliigan supertähti Cristiano Ronaldo.
Neljäs "tuleva Barçan pelaaja" on Liverpoolin baskikeskikenttäpelaaja Xabi Alonso... Eikä Chelsean englantilaista kk-pelaajaa Frank Lampardiakaan kuulemma pidä kokonaan unohtaa.
Näiden tämän päivän tähtien lisäksi Barcelona on Manchester Unitedin, Liverpoolin, Boltonin, Blackburnin ja Deportivo de la Coruñan tapaan kiinnostunut Skotlannin kakkosdivarin Hamiltonin riveissä pelaavasta 16-vuotiaasta skotlantilaisesta hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta, joka tottelee nimeä James McCarthy. Toinen tulevaisuuden nimi on Bryan Roberto Leyva Caro. Kyseessä on jo 14 vuoden kunnioitettavan iän saavuttanuk meksikolainen, joka pelaa tällä hetkellä jenkeissä, Dallasissa, Evertonin filiaaleissa (jos nyt oikein ymmärsin). Nuori meksikaani on herättänyt kiinnostusta muissakin, ja hänestä ovat kiinnostuneita ainakin Chivas, Tigres, Villarreal ja Barcelona.
Decon paikalle noista sopisi parhaiten varmaan Xabi Alonso tai Frank Lampard, mutta jotenkin en kuitenkaan jaksa uskoa herrojen muuttavan Kataloniaan ensi kesänä. Pelisysteemin vaihtaminen ei muuten välttämättä olisi ollenkaan paskempi ajatus, jotenkin tuntuu, että nykyinen pelisysteemi on jo niin hyvin scoutattu, että monet joukkueet pystyvät sitä jo varsin hyvin horjuuttamaan ja jotkut jopa kaatamaan.
|
|
|
|
|
^amoresperros^
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkue & Fútbol Club Barcelona
|
 |
Vastaus #1707 : 02.01.2007 klo 13:07:04 |
|
Kivaa, että Sport jaksaa vähän enemmän nimiä pitkän tauon jälkeen nostaa esille, vaikka olisivatkin tuulesta temmattuja. Abidal vasemmalle laidalle toki olisi vahvistus Barçalle. Ideaalitapauksessa Sylvinho voisi jäädä korvaajaksi ja Gio lähtisi vaikkapa Hollantiin päättämään uransa.
Mikäli Deco lähtisi Englantiin (mikä merkitsisi pelaajalle varmasti pahaa laskua uralla), Xabi sopisi hyvin systeemiin. Tällöin Iniesta ja Xavi pelaisivat ylempänä ja Xabi pivotena. Silti mieluiten tälle paikalle haluaisin oman kasvatin, Cescin. Ihannetrio keskikentän keskelle - kaikki omia kasvatteja!
Ihq-Ronaldo on helvetin hyvä pelaaja, mutta meillä on jo Messi. Jomman kumman, Ronaldinhon tai Messin pitäisi siirtyä keskelle, mikäli Ronaldo haluttaisiin runnoa avaukseen.
Palacio vaikuttaa mielenkiintoiselta nimeltä. E-Amerikasta tulevilla yleensä on vain tapana, että menee kausi-pari sopeutua la ligaan. Tähän mennessä lienee tullut selväksi, että Santilla Barça ei tee mitään, ja oletetusti Saviola vaihtaa maisemia kauden jälkeen, joten tarvetta vähintään yhdelle hyökkääjälle on. Gudjohnsenin rooli lienee jatkossakin olla vaihtomies, joka tuuraa loukkaantumisten aikaan ja antaa rotaation myötä lepoa muille. Palacio on kuitenkin jo sen verran iso nimi latinalaisessa Amerikassa, että samanlainen rooli ei sovi hänelle.
Kaikkien näiden siirtohassuttelujen keskellä on hyvä pitää mielessä, että jatkossakin maailman parhaasta canterasta nousee helmiä blaugrana-paitaan. Seuraavaksi Dos Santos. Näiden tielle ei kannata ostaa keskinkertaisia pelureita, tai edes hyviä. Ainoastaan selkeät vahvistukset kelpaavat.
|
|
|
|
|
ogami itto
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C. Simpático
|
 |
Vastaus #1708 : 02.01.2007 klo 14:13:17 |
|
Laitetaas vielä nuo EMD:n 'once ideal' äänestyksen lopputulokset. Systeemiksi valikoitui siis 3-4-3 seuraavin äänimäärin(yli 108000:sta ehdotetusta kentällisestä): 1. Puyol 87570 ääntä 2. Koeman 79216 3. Ronaldinho 71819 4. Guardiola 61917 5. Maradona 56003 6. Cruyff 54721 7. Romario 48461 8. Zubizarreta 45143 9. Deco 44408 10. Laudrup 40704 11. Sergi 37473 Zubi , Sergi-Koeman-Puyol, Deco-Guardiola-Laudrup-Maradona, Ronaldinho-Romario-Cruyff Ulos jäi kovia nimiä, yllätyksiä silti esim. Saviolan minimaalinen äänimäärä (943 ääntä). Täältä tarkempia notuleita: http://www.elmundodeportivo.es/mundo-img/20070102a/60_archivo55_graphic_10_1_2_20070101_YBA03M1.EPS.jpg
|
|
|
|
|
Eki83
Poissa
|
 |
Vastaus #1709 : 02.01.2007 klo 16:06:16 |
|
Tähän mennessä lienee tullut selväksi, että Santilla Barça ei tee mitään. Sama. Santi voisikin palata Bilbaoon, jossa miestä oikeasti arvostetaan. Aika tyhjänpäiväistä muutenkin culéilta pilkata pelaajaa, joka saa peliakaa kymmenen minuuttia kerran kuussa. Kun ei ole mikään super-sub niin ei vaan ole. Ezquerro tarvitsisi säännöllisesti täysiä minuutteja ollakseen sen noin kymmenen liigamaalin hyökkääjä, mikä hän parhaimmillaan oli. Tällaista pelaajaa Barcelona ei vaan tarvitse, kun käytössä on hieman kovempiakin tykkejä. Kaikkien näiden siirtohassuttelujen keskellä on hyvä pitää mielessä, että jatkossakin maailman parhaasta canterasta nousee helmiä blaugrana-paitaan. Seuraavaksi Dos Santos. Näiden tielle ei kannata ostaa keskinkertaisia pelureita, tai edes hyviä. Ainoastaan selkeät vahvistukset kelpaavat.
Aika kehnosti ne maailman parhaan canteran helmet ainakin joukkueena pelaavat, sillä sekä Barca B että Barca C ovat omien lohkojensa heittopusseja Segunda B:ssä ja Tercerassa.
|
|
|
|
|
^amoresperros^
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkue & Fútbol Club Barcelona
|
 |
Vastaus #1710 : 02.01.2007 klo 16:10:23 |
|
Aika kehnosti ne maailman parhaan canteran helmet ainakin joukkueena pelaavat, sillä sekä Barca B että Barca C ovat omien lohkojensa heittopusseja Segunda B:ssä ja Tercerassa.
Canteran helmiä nostetaan sen verran aikaisin usein pois, etteivät ne ehdi joukkueena ehdi tehdä tuhoa. Haluaisin lisätietoa, missä sinun mielestäsi on maailman paras cantera. Boca? River?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.01.2007 klo 16:11:34 kirjoittanut ^amoresperros^ »
|
|
|
|
|
Eki83
Poissa
|
 |
Vastaus #1711 : 02.01.2007 klo 17:33:50 |
|
Canteran helmiä nostetaan sen verran aikaisin usein pois, etteivät ne ehdi joukkueena ehdi tehdä tuhoa. Haluaisin lisätietoa, missä sinun mielestäsi on maailman paras cantera. Boca? River?
Bocaa ja Riveria tai argentiinalaista jalkapalloa kun en ole niin tarkkaan pystynyt seuraamaan niin en tiedä putkahtelevatko jatkuvat uudet superjunnut omista juniorijoukkueista vai hamstrataanko ne vähän alle parikymppisinä pienemmistä seuroista. Muutenkin tuo nyt riippuu siitä miten paras määritellään. Onko paras se, josta putkahtaa muutaman vuoden välein joku todellinen superjunnu, josta tulee sitten edustusjoukkueen kantava voima? Vai onko se parempi, josta tulee paljon massaa eli hyviä Primera tai Segunda- tason pelaajia? Itse painottaisin ehkä enemmän tuota jälkimmäistä sillä väitän että esimerkiksi Messin kaltaiset talentit nousisivat kyllä huipulle kehnommistakin puitteista. Jos tämän hetken Primera- pelaajista katsottaisiin kenen canterasta he ovat nousseet niin varmasti siellä eniten on Real Madridin ja Barcelonan pelaajia. Ihan parin viime vuoden aikana listaisin ehkä silti Espanjan parhaaksi Sevillan canteran, josta on noussut mm. Reyes, Ramos, Navas ja Puerta ja tällä hetkellä Sevillalla taitaa olla suunnilleen yhtä paljon nuorten maajoukkueessa pelaavia junnuja kuin Madridilla ja Barcalla. Junnutiimeistä parhaiten on tietysti pärjännyt Segundassa pelaava Castilla, Sevilla Atleticokin tosin johtaa omaa Segunda B:n lohkoaan. Minun silmissäni Sevillan arvoa nostaa myös se, että operoivat pääasiassa oman alueen pelaajilla, kun taas Madridiin ja Barcaan on kerätty lahjakkaita lapsia ympäri maailman. Mutta kyllä sille varmaan ihan hyvät perusteet löytyy pitää Barcelonankin canteraa maailman parhaana. Alunperinhän heitin lähinnä piikkiä sinne suuntaan, että mikseivät pärjää joukkueina edes vähää alusta, jos kerran täynnä huippulahjakkuuksia. ... kevyitä riplailijoita nämä Dos Santosit ja Krkicit vielä ovat miesten peleissä. Ja olen edelleen sitä mieltä, etteivät nuo nyt mitään uusia Messejä ole vaan ainoastaan ihan tavallisia superjunnuja. Toki jälkimmäisen soolomaalilla on mukava fiilistellä, jos unohtaa että vastustajana on Luxemburgin  ;D nuorten maajoukkue ja puolustajat eivät tee juuri elettäkään pysäyttääkseen pojua
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.01.2007 klo 17:38:34 kirjoittanut Eki83 »
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1712 : 02.01.2007 klo 17:51:03 |
|
Espanjan liigassa pelaavan Barcelonan keskikenttäpelaaja Deco ilmoitti O Jogo –lehden haastattelussa, että hän haluaa siirtyä Englantiin.
Jos tätä ajatellaan edes teoriassa vakavissaan niin Decon tasohan on ollut laskussa ja kohta alkaa ikä tulla myös vastaan. Tosin korvaavia pelaajia ei ihan näköpiirissä ole ja kova kilpailija ainakin Decolle pitäisi hankkia. Muutenkin van Bommelin lähdettyä keskikentällä on liian vähän kilpailua. Toinen kysymys on se mikä on nähty tällä kaudella eli kun kasassa on menestyvä unelmajoukkue niin se sortuu liian helposti itsetyytyväisyyteen ja ylimielisyyteen. Sen estämiseksi pitäisi jokaisella pelipaikalla olla kilpailua, mutta tällä hetkellä näin on käytännössä vain puolustuksessa ja oikealla laidalla. Alkukaudesta etenkin Deco oli tällaisen tyytyväisyyden hyvä ilmentymä, sen verran kehnoja otteita esitti. Tosin jos miettii asiaa niin vaikka pieni vaihtelu ja kilpailu pitävätkin joukkueen terässä, niin vaihdossa voi mennä liiankin arvokas pelaaja. Lienee turha mainita Real Madridia ja Makelelea. Alun perin ideahan saattoi olla, että Gudjohnsen pelaisi joskus Decon paikalla. Mieshän on kuitenkin enemmän target-tyyppinen keskikenttäpelaaja ja pystyy pitämään palloa, jolloin ympäri kenttää juoksenteleva Eto'o ehtisi maalintekopaikkaan.
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
 |
Vastaus #1713 : 02.01.2007 klo 18:14:42 |
|
Toinen kysymys on se mikä on nähty tällä kaudella eli kun kasassa on menestyvä unelmajoukkue niin se sortuu liian helposti itsetyytyväisyyteen ja ylimielisyyteen. Sen estämiseksi pitäisi jokaisella pelipaikalla olla kilpailua, mutta tällä hetkellä näin on käytännössä vain puolustuksessa ja oikealla laidalla.
Tätähän se Mourinhokin ajattelee, kun haluaisi, että jokaiselle pelipaikalle olisi avauskokoonpanomiehen lisäksi kaksi mahdollista korvaajaa. Jos ei peli ykköstähdelle maistu, ei muuta kuin vaihtoon. Olisi pieni pelko perseen alla siitä, että siellä on kaksi nälkäistä miestä odottamassa pelipaikkaa. Itse näkisin, että Xabi Alonso olisi paras mies korvaamaan Decoa (jos Deco ylipäätäänsä on minnekkään lähdössä). Pelannut hyvin Poolissa, ja on jopa pärjännyt keskikentän keskustassa niin hyvin, että on syrjäyttänyt Steven Gerrardin laitapelaajaksi. Niin hienolta kuin se kuulostaisikin, että keskikentän muodostaisi omat pojat, en usko, että se toteutuu, tai ainakin se olisi erittäin epätodennäköistä. Arsenal ja Wenger ei aio hirvittävän helpolla luopua uudesta kultapojastaan. Niin merkittävässä roolissa Fabregas Arsussa on, että joukkue on rakennettu hänen vahvuuksiensa ympärille, eikä kuten aikaisemmin, Henryn vahvuuksien ympärille.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1714 : 02.01.2007 klo 18:40:18 |
|
Tätähän se Mourinhokin ajattelee, kun haluaisi, että jokaiselle pelipaikalle olisi avauskokoonpanomiehen lisäksi kaksi mahdollista korvaajaa. Jos ei peli ykköstähdelle maistu, ei muuta kuin vaihtoon. Olisi pieni pelko perseen alla siitä, että siellä on kaksi nälkäistä miestä odottamassa pelipaikkaa. Toisaalta tämä voi johtaa helposti turhautumiseen ja jopa siihen, että menee hyviä pelaajia "hukkaan". Tässä tilanteessa oikeastaan ykkösrinkiin pitäisi nostaa "uusi Iniesta" eli potentiaalinen haastaja avauskokoonpanolle, joka kuitenkin olisi nuori ja näin voisi luottaa siihen, että perii jossain vaiheessa avauksen paikan. Iniesta saattaa hyvinkin korvata Decon enemmän hyökkäävänä ja Xavi on Xavi, joka pelaa parhaiten syöttökoneena. Tältä osin avaus on kunnossa ja tarvisi enemmänkin sellaisen Xavin haastajan sillä ihan ikävuosien perusteella Xavi tulee poistumaan jossain vaiheessa, tai sitten van Bommelin tyylisen kokeneen pelaajan joka käväisee tuomassa laajuutta. Sen takia jaksan jankuttaa siitä maailmanluokan pivoten tarpeesta kun Edmilsonin parasta ennen päiväys näyttää lähestyvän, Motta ei vakuuta ja Marquez pelaa topparina. Itse näkisin, että Xabi Alonso olisi paras mies korvaamaan Decoa (jos Deco ylipäätäänsä on minnekkään lähdössä). Pelannut hyvin Poolissa, ja on jopa pärjännyt keskikentän keskustassa niin hyvin, että on syrjäyttänyt Steven Gerrardin laitapelaajaksi. Niin hienolta kuin se kuulostaisikin, että keskikentän muodostaisi omat pojat, en usko, että se toteutuu, tai ainakin se olisi erittäin epätodennäköistä. Xabi Alonso on iältään myös lähellä Iniestaa, joten ratkaisu olisi varsin pidempiaikainen, mutta toisaalta taas ongelmaksi tulisi Iniestan sijoittaminen. Liverpoolissa avaukseen tottunut Xabi kun tuskin ihastuisi rotaatiosta ja sama myös Xavin kohdalla. Arsenal ja Wenger ei aio hirvittävän helpolla luopua uudesta kultapojastaan. Niin merkittävässä roolissa Fabregas Arsussa on, että joukkue on rakennettu hänen vahvuuksiensa ympärille, eikä kuten aikaisemmin, Henryn vahvuuksien ympärille.
Tästä syystä minusta kysymys pitäisi esittää juuri siten, että "mitä tehdään Iniestalla". Kalkkilaivan kapteeni on oma kasvatti ja todistanut erinomaisuutensa. Keskikentälle ei kuitenkaan "mahdu" kuin kolme miestä ja näistä yhden on oltava pivote. Xavi ja Iniesta ovat tälle paikalle sittenkin liian köykäisiä, joten tämän hetken kolmelle keskikenttämiehelle on jaossa kaksi paikkaa. Decon takana Iniesta voi olla koska juuri iän takia Decon täysien pelien vuodet eivät välttämättä kauaa kestä, minkä takia miehen myyminen voisi olla hyvä ratkaisu parin vuoden sisällä. Sen sijaan Fabregas, Lampard (huh huh...) ja Xabi Alonso pahentaisivat tätä keskikentän ongelmaa, koska ovat tottuneet avauspaikkaan ja näin Iniesta olisi edelleen vain rotaatiopelaaja. Tämän vuoksi pitäisi enemmänkin katsoa, että kuka noin parikymppinen voisi kolmen-viiden vuoden päästä ottaa Xavin paikan ja kouluttaa nyt jo pelaaja sisään rotaatiomiehenä eli "uutena Iniestana".
|
|
|
|
|
ogami itto
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C. Simpático
|
 |
Vastaus #1715 : 02.01.2007 klo 18:46:54 |
|
Decon lähdöstähän puhuttiin jo kesällä jonkun naurettavan pr-jutusta johtuvan minijupakan yhteydessä. Nyt mies puhuu asiasta varovaisesti ensi kertaa itse. Ihan normaaliahan se on että pelaaja pohtii vaihtoehtojaan, onhan ikää vasta/jo n.30 ja Barçassa tullut jo melkein kaikki saavutettua, eikä tämäkään joukkue todellakaan tule pysymään koossa crackien vuoteen -10 asti kestäviin sopimuksiin saakka. Nuo 'de por vida' sopimukset, josta esim Ronaldinhon yhteydessä puhutaan, ovat silkkaa sanahelinää sopimuksen keston suhteen, lähivuosien suojasopimuksista on kyse. Jokainen joukkue tarvitsee muutoksia juuri noista Rikkiviisaankin mainitsemista syistä.
Sinipunaisten pelaajia tullaan varmaan siirtospekuloimaan kevään aikana runsain mitoin. Milan oli valmis jo kesällä kaappaamaan muutamiakin barçalaisia, ja nyt kun kausi on heillä mennyt päin kettua, niin uudistukset tulevat varmaan olemaan ennennäkemättömän kovia siellä. Inter koettaa vielä nokittaa kilpailijansa hankintoja, ja palaava Juve siihen vielä, niin ihme on jos ei joitakin blaugranoja viedä käsistä, semminkinkunkoska se sopisi jo luultavasti Barçankin kuvioihin. Tietysti jostain Messistä ja Iniestasta(eikös Andresin uusi sopimus ole tekeillä) täytyy pitää kiinni kaksin käsin, mutta jokunen crack mitä luultavimmin vaihtaa maisemaa.
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
 |
Vastaus #1716 : 02.01.2007 klo 22:50:29 |
|
Sen takia jaksan jankuttaa siitä maailmanluokan pivoten tarpeesta kun Edmilsonin parasta ennen päiväys näyttää lähestyvän, Motta ei vakuuta ja Marquez pelaa topparina.
Tästä syystä minusta kysymys pitäisi esittää juuri siten, että "mitä tehdään Iniestalla". Kalkkilaivan kapteeni on oma kasvatti ja todistanut erinomaisuutensa. Keskikentälle ei kuitenkaan "mahdu" kuin kolme miestä ja näistä yhden on oltava pivote. Xavi ja Iniesta ovat tälle paikalle sittenkin liian köykäisiä, joten tämän hetken kolmelle keskikenttämiehelle on jaossa kaksi paikkaa.
olisiko nyt siis oikea ratkaisu ostaa kunnon ankkuri keskikentän pohjalle? Jo valmiin huippunimen voisi huoletta hankkia, sillä kuten täälläkin on monta kertaa sanottu, Edmilsonilla alkaa olemaan jo ikää, eikä muutenkaan Edmilson itseäni oikein vieläkään vakuuta, samoin Motta on erittäin epävarma.
|
|
|
|
|
BigBen
Poissa
|
 |
Vastaus #1717 : 03.01.2007 klo 01:53:55 |
|
Kyllä Deco ansaitsis kiitosta Barca-vuosistaan...ollu kova tekijä nois menestyksis mitä on ollu
|
|
|
|
|
ogami itto
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C. Simpático
|
 |
Vastaus #1718 : 03.01.2007 klo 03:36:31 |
|
Kyllä Deco ansaitsis kiitosta Barca-vuosistaan...ollu kova tekijä nois menestyksis mitä on ollu
Tätä ei voine kiistää. Joka tapauksessa, viikonlopun matsista Getafea vastaan ovat ulkona korttitilin täyttymisen vuoksi niin Deco kuin Ronaldinhokin. Kun tähän vielä ynnää vempparyhmän (Z, Thuram ja Eto'o+ Messi tietty) niin saadaan heti uudelle vuodelle tiukka aloitus. Tammikuussa Barçalle iskee seitsemän (7) matsia, joista pari ekaa heti vieraissa: Getafe - Barcelona 7.1., C. Rey Alavés-Barcelona 10.1., Espanyol - Barcelona 14.1., C. Rey Barcelona-Alavés 17.1., Barcelona-Gimnastic 21.1., Betis-Barcelona (rästi 15ª jor) 24.1., Barcelona - Celta 28.1. Positiivista asiassa on, että suurin osa matseista on lähiseudulla eikä vastustajat ole pahimmasta päästä, mutta pelattava ne on ja voitot ehdottomasti otettava.
|
|
|
|
|
Roiss
Poissa
|
 |
Vastaus #1719 : 03.01.2007 klo 07:54:41 |
|
Joka tapauksessa, viikonlopun matsista Getafea vastaan ovat ulkona korttitilin täyttymisen vuoksi niin Deco kuin Ronaldinhokin.
Kiinnostaa nyt varmistaa, että eikös molemmat vielä saaneet tilinsä täyteen tuomarille vinkumisilla viime matsissa jos en väärin muista? Yllättäen sattui osumaan tähän joulun tienoille et sen osalta pidemmät "lomat" peleittä, vaikka treenei onkin...
|
|
|
|
|
bullitt1144
Poissa
|
 |
Vastaus #1720 : 03.01.2007 klo 12:46:33 |
|
Viimeaikaisen keskustelun tasolle  Kun nyt pelikiellossa/lasaretissa on sen verran suuri määrä pelaajia, muuttuu avauskokoonpano SuperGetafe -otteluun huomattavasti. Puolustuslinja tulee aika varmasti olemaan mallia Gio/Sylvinho - Puyol - Marquez - Oleguer. Keskikentällä varmasti ainakin oman kylän pojat Iniesta ja Xavi aloittavat, ankkurin paikalla pelannee Motta tai Edmilson. Hyökkäystrio muodostaakin suurimmat kysymysmerkit. Frankiehän luultavasti valitsee ratkaisuksi vain Ronaldinhon korvaamisen Santilla, jota täällä ei kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään. Kenties Saviolan voisi heittää piikkiin ja laidoille Gudi - Ludo? Iniesta pelasi Atletia vastaan hyökkääjänä mielestäni hyvin, voisi esimerkiksi kokeilla Gudjohnsenin tiputtamista "omalle" pelipaikalleen keskikentälle ja tridenteksi Iniesta - Saviola - Ludo... Kaikki tällainen spekulointi lienee kuitenkin turhaa, koska Pibitoa tuskin avauksessa nähdään.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.01.2007 klo 12:48:04 kirjoittanut bullitt1144 »
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1721 : 03.01.2007 klo 12:53:03 |
|
olisiko nyt siis oikea ratkaisu ostaa kunnon ankkuri keskikentän pohjalle? Jo valmiin huippunimen voisi huoletta hankkia, sillä kuten täälläkin on monta kertaa sanottu, Edmilsonilla alkaa olemaan jo ikää, eikä muutenkaan Edmilson itseäni oikein vieläkään vakuuta, samoin Motta on erittäin epävarma.
Kommentoidaan kun on aikaa eikä Revolver, Blaugrana tai vastaava ole tullut palauttamaan ruotuun : Mistä tällainen ankkuri löytyy? Edmilson pelaa ajoittain loistavasti ja on useasti väläytellyt myös Barcelonassa, vastineeksi sitten notkahdukset ovat todella syviä. Makelelen, Vieiran, Diarran ja vastaavien kaltaisia kun ei kasva ihan joka oksalla. Edelleenkin on toki syytä muistaa, että joukkueessahan on ihan maailmanluokan ankkuri eli Marquez. Mitä tulee joukkueen kestävyyteen niin kyllähän ainakin Valdes, Puyol, Marquez, Xavi, Iniesta, Messi, Ronaldinho ja Eto'o tulevat lähivuosinakin muodostamaan joukkueen rungon. Pelaajat ovat jo identiteetiltään barcelonalaisia eikä tason romahdus ole näköpiirissä. Muiden pelipaikkojen suhteen on varmasti vilinää ja kesällä pitäisi vihdoinkin tehdä lisää tälle ankkurikysymykselle sekä sitten ikuiselle laitapakkiongelmalle. Sylvinho ja Belletti pois, Gio ja Oleguer käyvät varamiehistä, mutta Zambrottan lisäksi tarvitaan myös toinen maailmanluokan laitapakki. Toki yksi kysymys on sitten pelaajien luonteet. Jos Dos Santosin nousukäyrä jatkuu entisellään on mies pakko nostaa vähitellen ykkösjoukkueeseen ja ilmeisesti useimmiten Ronaldinhon paikalle. Jolleivät loukkaantumiset ole pysyviä niin Messi vienee pysyvästi Giulyn paikan ja korsikalainen jatkanee varemiehenä kuitenkin vielä tovin. Messin pysyminen seurassa kun on aika todennäköistä. Eto'o on myös sellainen jonka pysymisen varaan voi laskea, mutta tilanne on sama kuin Ronaldinhonkin kanssa eli jossain vaiheessa pitäisi alkaa ajaa sisään nuorempaa kaveria samalle paikalle, joka tarkoittaa ainakin uudelle tyypille jämäminuutteja monissa peleissä. Kysymys onkin vähän, että sopiiko tämä Ronaldinholle ja Eto'lle. Sinällään toki tästä ei tule ongelmaa jos Dos Santos malttaa odottaa, ikäero kun Ronaldinhoon on se 9 vuotta. Messin ja Eto'on varamiehiksi voi aina ostaa myös uusia Giulyja, Guddyja ja Henkkeja eli takuuvarmoja vanhempia vaihtopenkkimiehiä pariksi kaudeksi kerrallaan. Ongelma toki tulee jos cantanerasta ilmestyykin lupaava hyökkääjä tai Messille kilpailija. Decolle toki kiitos menestysvuosista ja hyvä pelaaja edelleen kyseessä, mutta näin nojatuolianalysointina voi helposti todeta, että jos listataan todennäköisimpiä lähtijöitä niin Edmilsonin, Mottan, Sylvinhon ja Bellettin jälkeen listalle tulee Deco. Ihan siksi jotta Iniesta on vähitellen pakko nostaa avaukseen. Lähtijöistä Saviola ja Ezquerro ovat itsestäänselvyyksiä. Kaikki tietysti riippuu siitä kauanko Rijkaard jatkaa. Tokihan kaikki on kaikesta kiinni ja puolet joukkueesta voi vaihtua vaikka kesällä. Toivoa kuitenkin sopii, että Laportalla ja Rijkaardilla on myös vastaava pitkän aikavälin suunnitelma. Olisihan se Espanjassa poikkeuksellista jos saataisiin yhteen joukkueeseen sellaista Fergusonin, Wengerin tai Guy Rouxin kaltaista pitkäjänteisyyttä eikä nyky-Madridin tai takavuosien Barcelonan kaltaista lyhytjänteistä sinkoilua.
|
|
|
|
|
Roiss
Poissa
|
 |
Vastaus #1722 : 03.01.2007 klo 13:06:05 |
|
Jaaahas kieltämättä aika yllättävää et juuri kaikista lehdistä se on AS, joka olettaa yhden Castillan suurimmista lupauksista, Juan Matan olevan lähellä siirtymistä Barcan riveihin. Täähän on aivan vajaata, nykyjohdolla joku pakkomielle uusia nää sopimukset just hetkellä kun sopimukset on jo umpeutumassa. Iso :keskari: etenkin Calderonin huoralle jos Mata päästettiin näin hienosti lipeämään organisaatiosta. Luulis Calderonin edes tajuavan, et viimeistään tällaisen jälkeen se savustettais pihalle vaikka väkivallan avulla
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.01.2007 klo 13:08:00 kirjoittanut Roiss »
|
|
|
|
|
keveli
Poissa
|
 |
Vastaus #1723 : 03.01.2007 klo 13:30:51 |
|
Vähän ihmetyttää, kun täällä puhutaan yhtäaikaa maailmanluokan ankkurin tarpeesta, Xabi Alonsosta ja Decon lähdöstä, niin miksi ihmeessä olisitte Alonsoa istuttamassa Decon paikalle? Eihän kyseessä ole juurikaan samantyyliset pelaajat. Xabi Alonsohan olisi juuri täydellinen tuohon teidän kaipaamaan keskikentän ankkurin rooliin, miksi ihmeessä pistäisitte hänet Decon paikalle? Alonsohan pelaa Liverpoolissa juuri keskikentän ankkurina ja jos pärjää loistavasti siinä roolissa Valioliigassa niin miksei pärjäisi myös La Ligassa. Alonson rooli on pelata pääasiassa toppareiden edessä pelinrakentajana ja puolustustilanteessa sitten ihan normaalisti keskikentän alimmaisena pelaajana tai toisen keskustan miehen vieressä. Oikeastaan kuvittelisin tuon Barcelonan ankkurin roolin sopivan aivan täydellisesti Xabi Alonsolle, olisi varmasti yhtä hyvä puolustamaan ja katkomaan kuin Edmilson tai Motta, ja lisäksi loistava pelinrakentaja/syöttelijä. Iniesta ja Xavi voisivat pelata niissä muissa kk:n rooleissa. Puolustuspelissä ainoa Alonson heikkous on nopeuden puute, mutta muutenhan mies on paljon mainettaankin parempi syötönkatkoja ja kovuutta sekä taistelutahtoakin löytyy. Samalla on kuitenkin todettava tähän loppuun, että ette te tule saamaan Xabi Alonsoa.  Ehkä jos Liverpoolin loppukausi menee täysin penkin alle, pokaaleja ei tule ja Mestareiden liigan paikkaakaan ei jostain syystä tulisi, voisi Alonso ehkä miettiä tulevaisuuttaan. Muuten en usko Alonson hamuavan pois englannin kentiltä ainakaan vielä pariin vuoteen, kaikesta näkee että hän viihtyy Poolissa erinomaisesti. Eikä Liverpool tietenkään halua hänestä luopua, Benitez on osoittanut että Alonso on hänelle ehkä jopa tärkeämpi pelaaja kuin Steven Gerrard joukkueessa. Ja joka tapauksessa halvalla siirtoa ei ainakaan tule tapahtumaan, viime kesänähän puhuttiin yli 20 miljoonasta punnasta, kun Real Madridin huhuttiin olevan Alonson perässä.
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
 |
Vastaus #1724 : 03.01.2007 klo 14:15:08 |
|
Vähän ihmetyttää, kun täällä puhutaan yhtäaikaa maailmanluokan ankkurin tarpeesta, Xabi Alonsosta ja Decon lähdöstä, niin miksi ihmeessä olisitte Alonsoa istuttamassa Decon paikalle? Eihän kyseessä ole juurikaan samantyyliset pelaajat. Xabi Alonsohan olisi juuri täydellinen tuohon teidän kaipaamaan keskikentän ankkurin rooliin, miksi ihmeessä pistäisitte hänet Decon paikalle?
Oikeastaan kuvittelisin tuon Barcelonan ankkurin roolin sopivan aivan täydellisesti Xabi Alonsolle, olisi varmasti yhtä hyvä puolustamaan ja katkomaan kuin Edmilson tai Motta, ja lisäksi loistava pelinrakentaja/syöttelijä. Iniesta ja Xavi voisivat pelata niissä muissa kk:n rooleissa. Juuri tätähän täällä on spekuloitu, ja tämä Decon mahdollinen lähtö tarkoittaisi sitä, että Iniesta nousisi Xavin viereen. Edit: sellainen korjaus, että osa kaavailee Alonsoa pivoteksi, osa Decon paikalle.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.01.2007 klo 14:35:31 kirjoittanut Freddy »
|
|
|
|
|
|
|
|