Suomen futis päivänä nolla

[Callit]

Suomen futis päivänä nolla.

Eilen, 10.6.2009 päättyi eräs aikakausi Suomen futiksessa. Aikakautta voisi kutsua nimellä ”arvokisaunelma elää”. Arvokisaunelma oli kaunis sana, joka kirkasti suomalaisen futisihmisen mielen synkimpinäkin hetkinä. Kun Huuhkajat otti takkiin, liigakatsomossa oli tyhjää surkean kentän laidalla tai Litti sai korkin silmäänsä Ruotsissa, lohduttautui Suomi-poika/tyttö sillä, että ”arvokisaunelma elää”. Erittäin ymmärrettävä ajatus, koska arvokisaosallistuminenhan heittäisi lähes kaikkia asioita eteenpäin, monen mielestä aivan älyttömän paljon. Yleisö valtaisi katsomot, kuntien päättäjät siunaisivat kenttähankkeet, jne. jne. Arvokisaunelmalla oli useita ruumiillistumia, huuhkajat joukkueena, Jari Litmanen, Mikael Forssell ja Sami Hyypiä nyt ainakin. Unelman ruumiillistumien sitoutuminen oli ihan käsittämätöntä. Löytyi jotain tilastojakin siitä miten Litti missasi 95% seurapeleistä, mutta osallistui 95% maajoukkueen peleistä. Se on sitoutumista se. Litti siis johdattaisi meidät vielä kisoihin, eihän maailma voi olla niin epäoikeudenmukainen, että maailman paras pelaaja ei koskaan pelaisi arvokisoissa.  Usko tähän unelmaan oli niin luja, että Huuhkajien kotimatseissa Suomi näytti aina ihan oikealta futismaalta.Yleisöä piisasi ja katsomossa oli tunnelmaa, sellaistahan se on oikeissa futismaissakin. Jos kerran unelman reunalla oleminen teki meistä futismaan näköisen, niin unelman toteutuminenhan sitten tekisi meistä futismaan. Eikö ole loogista?

Mut sit se loppu

Sitten tuli 10.6.2009, ja Suomi-futis joutui sen tosiasian eteen, ettei arvokisaunelma enää eläkään. Itse asiassa olisi suorastaan rikollista puhua tänä päivänä arvokisaunelmasta. Ei kukaan haaveillut Karjalan palauttamisestakaan syksyllä 1944.  Se olisi kuin suoraan Saddamin tiedotusministerin suusta. Tosiasia on se, että yhden sukupolven pelaajien karsintaurakat on nyt käyty läpi, eikä uutta sukupolvea ole. Tokihan meillä on paperilla moisandereita, romaneita ja hakoloita, mutta ihan oikeesti… Jos ei Litti ja Sammy vieneet kisoihin, niin… tartteeko sanoa enemmän?

Mut mitä nyt?

Nyt on siis 11.6.2009, ja se on omassa kalenterissani Suomi-futiksen päivä nolla. Nyt alkaa uusi aika, mutta tilanteen siunaus ja kirous on, ettei yhtään tiedä millainen aika se on. Siunaus sikäli, että kaikki on itsestä eli Suomen futisväestä kiinni. Vaihtoehtoja on monia. Kirous asiassa on se, että osa vaihtoehdoista johtaa vääjäämättä väärille poluille. Sille kuuluisalle eteenpäin kaatumisen polulle, josta meitä on pilkattu jo ainakin 60-luvulta lähtien.  Olen pistellyt alle pariri skenaarioita, jotka ovat, suokaa anteeksi, ehkä hivenen karrikoituja. Tarkoitus ei ole esittää maailmaa mustavalkoisena, vaan herättää mielenkiintoa ja keskustelua.

Unelma kuoli, eläköön unelma –skenaario

Ehdottomasti helpoin tie. Jos kerran kusettamisella myydään maailmassa kaikkea, ja suosituimmat mediat ovat tunnustuksellisia paskan tuottajia, niin miksei voisi myös ihanasti kusettaa itseään. Jokainen ihminen saisi pitää virkansa ja luottamustoimensa, ja muutoinkin sopu vallitsisi. Ratkaisu saattaa äkkiseltään vaikuttaa ihan idioottimaiselta, mitä se tietysti onkin, mutta paskaa voi puhua myös hyvin. EM-kisoihin menee jatkossa 1,5 kertaa nykyistä enemmän maita, ja tokihan jokainen tietää, että Suomi on kovin kisoja käymätön maa eli loogisesti siis Euroopan 17. paras maa. Kisalipun siis ikään kuin pitäisi irrota ihan just kohta, ja heiiii, meillä on pikkuhuuhkajat, jotka pelas itsensä kahdeksan joukkoon huikealla esityksellä.U19 vuotiaatkin on Jyrän mukaan 16 joukossa, unohtakaa ne 7-0 tappiot Ranskalle ja Saksalle. Lisäksi uutta unelmaa voi höystää positiivisilla lauseilla kuten ”Pukista toivotaan uutta Forssellia”, ”LDV:tä on verrattu Torrekseen” ja ”Roman Eremenko voi jonain päivänä olla Euroopan suurseurojen kiikarissa”.  Eli uutta unelmaa vaan putkeen. Jos joku muuta höpöttää, niin se on vaan näitä ”ei se seiso kumminkaan” tyyppejä, mitä lie virolaisia rasisteja. Päivä nolla olisi kyllä sikäli kuitenkin olemassa, että Littiä ja Sammyä ei enää olisi, ja heille kuuluu tietysti arvokkaat jäähyväiset. Tärkeätä on, ettei eron hetkellä itketä, uusi morsian on ihanan solakka ja ihonsa on sileä.

Tämän skenaarion varjopuoli on se, että se vie laivan lopulta karille. Kuten Abraham Lincoln aikanaan totesi: Kaikkia ihmisiä voi kusettaa hetken aikaa, joitain ihmisiä voi kusettaa kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi kusettaa kaiken aikaa. Eli ongelmaksi muodostuu se, ettei väki rynni eilisen lailla katsomoihin unelman perässä, jos on tullut ratkaisupeleissä joka kerta 0-3 turpaan. Sveitsin liigan sarjajyrän nimi ei muistu yhtä helposti mieleen kuin Litin tai Hyypiän.

Sosialismi ei toimi, koitetaas kapitalismia –skenaario

Otsikoin tuon tahallaan vähän leikkisästi, me kai tiedämme jo, ettei kapitalismikaan toimi. (Politiikka loppu tähän) Tarkoitus ei ole julistaa tätä oikeaksi ratkaisuksi, tarkoitus on vain kertoa tarpeesta tehdä pesäero menneisyyteen.

Ajatukseni siis on, että meidän pitäisi mielestäni selkeästi myöntää, että olemme olleet väärillä raiteilla uskoessamme ajatukseen: enemmän ammattilaisia=>parempi maajoukkue=>arvokisapaikka=> futisbuumi. Tuossa loogisessa ajattelussa on kuitenkin heti kättelyssä perustavaa laatua oleva virhe, kun ei huomioida sitä, että ensimmäinen kohta on ainakin hyvin suurelta osin meistä riippumaton eli Bosman-päätöksestä johtuva asia, joka kaiken lisäksi hellii useimpia kilpailijamaitamme aivan samalla tavalla. Se ei siis anna suhteellista kilpailuetua. Lisäksi useimmilta Suomi-futiksen päättäjiltä unohtuu, että kohdan ”enemmän ammattilaisia” sisällä on aivan poikkeuksellinen pelaaja eli Jari Litmanen, joka yksin on vastannut aivan kohtuuttomasta osasta maajoukkueen tason parannusta. Pointti tässä on se, että uutta Littiä ei mitenkään voi ottaa laskelmiin mukaan, koska kyse on niin poikkeuksellisesta pelaajasta pienessä maassa.

Miten arvokisapaikka sitten vaikuttaisi futiksen asemaan maassamme. Käsi ylös, joka uskoo, että Ropsin ja muitten katsomoissa olisi nyt massoittain kansaa, jos Suomi olisi sen yhden maalin Portugalissa tehnyt. Omani pysyy alhaalla, joskin pientä vipinää olisi toki syntynyt. En myöskään usko, että valtiovalta tai kunnat olisivat hirveän paljon suopeammiksi muuttuneet. Sponsorirahoja olisi toki lajin pariin virrannut, sitä ei käy kiistäminen.

Mitä sitten tialle? – Omissa ajatuksissani on, että tunnustetaan ensin tosiasiat. Sata metriä pitäisi juosta 9,8, mutta meidän kellot pysähtyy vasta 10,3:een. Mallia voisi ottaa ikuisen kendon sijasta vaikkapa keihäänheitosta, joka on Suomessa huomattavasti seuratumpi laji kuin 100m juoksu. Uskoisin, että kaikki tietävät sen johtuvan siitä, että meidän keihäänheittäjät ovat maailmanhuippuja, kun taas 100m juoksijat ovat jolkottelijoita.  Niinpä siis uskon loogisesti, että pelaajien tason nostaminen johtaisi hyvän kierteeseen:
Huipputason pelaajat => kiinnostavampi/tasokkaampi liiga =>  menestystä niin yksilö kuin joukkuetasolla = ”futisbuumi”. Tämän seurauksena, ikään kuin sivutuotteena meille tulisi sitten parempi maajoukkue, joka varmasti jossain vaiheessa pääsisi arvokisoihin, mikä tietenkin edelleen ruokkisi buumia.

[Jii]

Anteeksi kauheasti, mutta en löydä pointtia

[SepiBoban]

Totta on, että nyt maajoukkueen jättää yksi aivan ainutlaatuinen ja moni suomen mittakaavassa harvinaisen lahjakas pelaaja. Lahjakkuudella ei kuitenkaan ole mitään väliä, jos ne lahjakkuudet joukkueena eivät pysty voittamaan muita joukkueita.

Ottamatta kantaa siihen onko Pukki lahjakkaampi kuin Forssell tai Moisander lahjakkaampi kuin Hyypiä, voivat nykyiset pikkuhuuhkajat hyvinkin viedä Suomen kisoihin, jos joukkueelta löytyy nykymaajengiltä puuttunutta voittamisen kulttuuria/meininkiä. Silloinkin, vaikka lahjakkuutta olisi vähemmän.

Toisaalta päivä nolla on huojentava, ei tarvi stressata.

[Nice10]

Pitäisi pystyä ruohonjuuritasolta asti antamaan tukea sitä tarvitseville seuroille jne. Suomessa on pienten maiden ongelmat tuottaa esimerkiksi pelaajia ja laatua kun ihmisiä on vähän. Tähän auttaisi seurojen tukeminen ja resurssien tuominen lajiin. Talkoohengellä valmentamalla ja siivojaan palkalla pelaamalla ei synny tähtiä kuin sattumalta.

Niin kauan kun suurin osa suomalaisista vähättelee koko lajia puhumattakaan sen suomalaisesta versiosta, on vaikea kaventaa sitä eroa mikä esimerkiksi lahden tuolla puolen on. Itse en usko mihinkään buumeihin. Korkeintaan siihen, että nuorempi sukupolvi kiinnostuu futiksesta sen kokonaisvaltaisen luonteen vuoksi kuten muuallakin maailmassa.

Samanlaista höttöä voisi kirjoittaa vaikkapa Englannin tai Ruotsin maajoukkuekannattajista, tai ranskalaisista ja saksalaisista seurajoukkuefaneista. Odotukset ovat aina paljon suuremmat kuin mitä realismi antaa, hieman vain eri mittakaavassa. Myös monissa muissa pienemmissä maissa suuret yksilöt ovat nostaneet paljon maan tasoa, kuten vaikkapa tällä hetkellä ja muutaman seuraavan vuoden Zlatan Ruotsissa. Samalla tavalla myös pienten maiden menestys on usein tullut jonkun kultaisen ikäluokan seurauksena.

Itse arvokisapaikkaan suomi tulee pääsemään laadusta riippumatta enemmän joukkuepelillä, hyvällä valmentajalla, hyvällä hengellä ja hyvällä tuurilla esim lohkoarvonnan suhteen. Jos lohkoon arvotaan esimerkiksi Saksan ja Venäjän kaltaisia edellisten arvokisojen mitalisteja, niin suomella ei koskaan tule olemaan parempaa laatua. Sen sijaan tärkeää olisi löytää pelitavallisesti jne jokin tietty kaava ja johdonmukaisuus, silloin näistä Makoheikkisistä ja Tinttijohanssoneistakin saa parhaimmillaan yksittäisissä peleissä esiin jopa kv-tason laatua.

[Callit]

voivat nykyiset pikkuhuuhkajat hyvinkin viedä Suomen kisoihin, jos joukkueelta löytyy nykymaajengiltä puuttunutta voittamisen kulttuuria/meininkiä. Silloinkin, vaikka lahjakkuutta olisi vähemmän.

Jos uskot pikkuhuuhkajista tuollaista, niin en suosittele scoutin uraa. En ole koskaan ajatellut nykyiseltä maajengiltä puuttuneen "voittamisen kulttuuria", sen sijaan olen nähnyt puutteita luokassa. Sen ihan parhaan porukan ydinjengistä pääsi neljä kaveria yrittämään hyvin tuntemassani bundesliigassa, siis Litin lisäksi. Kukaan nelikosta Njurmela, Kolkka, Riihilahti ja Saarinen ei ollut lähimainkaan riittävä tuossa Euroopan neljänneksi kovimmassa liigassa. Kai sekin jotain kertoo.

[Nice10]

No peetu ja miklu kai bundeksessakin ovat jotain onnistumisia saaneet, Valioliigassa sitten taas pari muuta. Arvokisoissa pelaa esimerkiksi muiden pohjoismaidenkin jengejä, siis joukkueita joiden ydinporukasta löytyy pelaajia, jotka eivät kovin kummoisissa sarjoissa pelaa tai jotka eivät Bundeksessa mitään tähtiä olisi.

Pelaajien vertailu noin on melko hedelmätöntä. Maajoukkuepelit on muutenkin eri maailmansa kuin seurajoukkuepelit. Joku Nure tai Ägä sopivat helvetin hyvin Mursun pelityyliin niinä parhaina aikoina. Johonkin Baxterin tyyliin sitten taas välttämättä eivät sopisi jne.

[Malvinas Logones]

Hyvä kirjoitus, joka oli mielenkiintoinen lukea

Lähestymiskulma kirjoituksessa oli erilainen kuin omassa ajattelussani ja siinä mielessä teksti oli ajatuksia herättävä. Uskoisin, että monen foorumistin oli syytä keskittyneesti lukea Callitin teksti ja ainakin hetkeksi kyseenalaistaa putkinäköinen arvokisapaikkasuuntautunut ajattelunsa.

Teksti ei kuitenkaan saa minua luopumaan uskostani siihen, etteikö arvokisapaikka - ja nimenomaan juuri arvokisapaikka - veisi suomijalkapallon 'seuraavalle tasolle'. Menestyksen vaikutukset suomalaisiin on nähty jo 1990-luvulla kendon kohdalla, eikä mielestäni ole syytä epäillä, etteikö 'kendoilmiö' olisi jalkapallonkin kohdalla mahdollinen. Se vaatisi arvokisapaikan.

Kirjoittajalta taisi loppua paukut loppua kohden. Vaihtoehtoskenaariossa esitetty jonkinlainen lopputulema on outo ja se lähtee syy-seuraussuhteiden hahmottamisessa liikkeelle erikoisesta ensimmäisestä askeleesta:

Niinpä siis uskon loogisesti, että pelaajien tason nostaminen johtaisi hyvän kierteeseen:
Huipputason pelaajat => kiinnostavampi/tasokkaampi liiga =>  menestystä niin yksilö kuin joukkuetasolla = ”futisbuumi”. Tämän seurauksena, ikään kuin sivutuotteena meille tulisi sitten parempi maajoukkue, joka varmasti jossain vaiheessa pääsisi arvokisoihin, mikä tietenkin edelleen ruokkisi buumia.

Pelaajien tason nostaminen johtaisi hyvään kierteiseen. Näin varmasti - ja johtaisi ennen pitkään myös arvokisapaikkaan. Oleellisempaa on kuitenkin kysyä miten pelaajien tasoa saataisiin nostettua? Pelaajien tasolla on nähdäkseni melko paljon tekemistä lahjakkuuden kanssa, ja sitä ei suomalaisissa nuorissa jalkapalloilijoissa ole ainakaan liiallisessa määrin näköpiirissä.

[Zippendaali]

Ehkä meillä on nyt tasaisempi joukkue kasassa. Moisander oli ainakin eilen vitun hyvä ja uskon, että hän saattaa olla jopa Hyypiääkin parempi pelaaja tulevaisuudessa.

[interfax]

Anteeksi kauheasti, mutta en löydä pointtia

Todellakin sama.

Vaan enpä noista johtopäätösten aihioista eri mieltä ole. Taitaa kuitenkin olla pohjimmiltaan väärässä osiossa tämä ketju.

[sopuli]

Pelaajien tasolla on nähdäkseni melko paljon tekemistä lahjakkuuden kanssa, ja sitä ei suomalaisissa nuorissa jalkapalloilijoissa ole ainakaan liiallisessa määrin näköpiirissä.

Pelaajien tasoon vaikuttaa lahjakkuutta enemmän valmennuksen taso, tosin sekään ei Suomessa päätä huimaa.

[Nice10]

Teksti ei kuitenkaan saa minua luopumaan uskostani siihen, etteikö arvokisapaikka - ja nimenomaan juuri arvokisapaikka - veisi suomijalkapallon 'seuraavalle tasolle'. Menestyksen vaikutukset suomalaisiin on nähty jo 1990-luvulla kendon kohdalla, eikä mielestäni ole syytä epäillä, etteikö 'kendoilmiö' olisi jalkapallonkin kohdalla mahdollinen. Se vaatisi arvokisapaikan.

Eiköhän arvokisapaikkaa toivota muistakin syistä kuin siksi, että suomifutis menisi eteenpäin. Ainakin omasta mielestäni olisi vitun hieno juttu edes kerran elämässä päästä reissaamaan maajoukkueen kanssa arvokisoihin. Sen lisäksi se olisi ollut hieno palkinto monille pitkänlinjan maajoukkuesotaratsuille niin kentällä kuin ennen kaikkea katsomoissa. Kyllä jokainen maajoukkuetta läheltä pitkään seurannut haluaa joukkueensa menestystä ihan samalla tavalla kuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Jollekin englantilaisfanille menestys olisi maailmanmestaruus, suomalaiselle se arvokisapaikka. Itse en todellakaan haikaile arvokisoihin, että saataisiin joku buumi, vaan sen vuoksi, että koko asian juju on oman joukkueen menestys, varsinkin kun sitä ei liikaa ole suomen maajoukkueelle tarjoiltu. Mitä kovempia pettymyksiä tulee, sitä hienommalta se joskus tuntuu. Kyynikot, ulkomaisten maajoukkueiden huoraajat ja kendotuulipuvut eivät sitä välttämättä tajua koskaan, eipä pahemmin kiinnosta.

Joka tapauksessa ei arvokisapaikka suomifutiksen uskottavuudelle pahaakaan tee. Varsinkin jos siitä tulisi tapa. Yksikin kisakäynti toisi varmasti lisäkiinnostusta sponsoreiden valossa jonkin verran, samoin mahdollisesti taas positiivista kierrettä. Kyllä arvokisapaikka aina enemmän auttaa kun se, että jää rannalle. Kyse on kokonaisuudesta, jonka oleellinen osa tai tarvittava boosti voisi olla esim arvokisapaikka.

Palloliiton kirstullekin voisi tehdä sen verran hyvää, ettei tarvitse lisenssipelaajia kupata.

[euroflex]

Pitäisi pystyä ruohonjuuritasolta asti antamaan tukea sitä tarvitseville seuroille jne.

Tuossa ( http://futisforum2.org/index.php?topic=76565.0 )minun avaama topic joka heti synnystä lähtien hukkui massaan ja en ensimmäistäkään kontaktia,privavistiä tms ole saanut. 
Minulla on työn puolesta mahdollisus tehdä ostoja ja voisin ihan hyvin laadukkaalle juniorityötä tekevälle joukkueelle antaa mahdollisuuden myydä firmalle meidän tarvitsemia tavaroita. Helppoa rahaa yhdellä saatanan yhteydenotolla!!!

Toki tää on osittain offtopic,mutta olis edes jotain..

[Callit]

Menestyksen vaikutukset suomalaisiin on nähty jo 1990-luvulla kendon kohdalla, eikä mielestäni ole syytä epäillä, etteikö 'kendoilmiö' olisi jalkapallonkin kohdalla mahdollinen. Se vaatisi arvokisapaikan.

Kyse onkin lähinnä siitä, että parempien pelaajien myötä menestys tulee uskoakseni luonnollisena seurauksena. Niin kävi käsittääkseni lätkässäkin. Lätkässä oli jo ennen "pronssimantraa" vallalla käsitys siitä, että pitää saada halleja. Lajia sen ihmeemmin tuntematta olen siinä käsityksessä, että se päätös oli ihan oikea.

Pelaajien tason nostaminen johtaisi hyvään kierteiseen. Näin varmasti - ja johtaisi ennen pitkään myös arvokisapaikkaan. Oleellisempaa on kuitenkin kysyä miten pelaajien tasoa saataisiin nostettua? Pelaajien tasolla on nähdäkseni melko paljon tekemistä lahjakkuuden kanssa, ja sitä ei suomalaisissa nuorissa jalkapalloilijoissa ole ainakaan liiallisessa määrin näköpiirissä.

Aivan oikein. Halusin nimenomaan jättää tämän keskusteltavaksi, koska a) en halunnut paasata omista ajatuksistani b) olen muissa yhteyksissä kirjoittanut tästä varsin usein.

Lyhyestihän hyvä pelaajakasvatus on yksinkertaista:
1. Valmenna paljon ja ajatuksella
2. Scouttaa, scouttaa, scouttaa niin, että parhaat pelaa korkeimmalla tasolla ja saavaqt parasta mahdollista valmennusta.

[leikkaa tukkas aja partas]

Olivathan edelliset "pikkuhuuhkajat" futiksen MM-kisoissa vuonna 2001 (?) ja siitä joukkueestahan ei jäänyt käteen kuin Sjölund ja Väykkä.

[TED MEAT]

Ikuisena pessimistinä en usko arvokisapaikan olevan mikään ratkaisu mihinkään, vaikka mukavahan se olisi kun parikymmentä vuotta sitä on henkilökohtaisesti odoteltu.

Todennäköinen skenaario on, että Suomi pääsee kisoihin, kansa on täpinöissään, sitten pudotaan alkulohkosta, karjalalippikset aloittavat taas potkupallojauhtantansa, eikä mikään muutu. Mites se Latvian futisbuumi muuten jakselee? Ihan kivasti pelailivat kisoissa sillon joskus.

Joku Tanskan jalkapalloliiton jannu sanoi joskus hyvin: "Olemme pieni maa, jos haluamme pärjätä, meidän pitää tehdä kaikki asiat paremmin kuin muut." Sama pätee Suomeen. Tuskin tarvitsee korostaa, että tästä ollaan ihan helvetillisen kaukana.

Niin kauan kun pölliliitossa ja veikkausliigassa tyydytään puuhasteluun, heijastuu se väistämättä myös maajoukkueen tasoon. Olosuhteisiin ja juniorityöhön tarvittaisiin lisää resursseja. Jalkapallo on maailman suurin urheilulaji, kyllä siihen helvetti on rahaa saatavissa! Muttakun Veikkausliiga torjuu Viasatin tarjoukset ja kyykistelee & piipittää Veikkauksen siipien alla, seurat maksavat televisioinin, joka taas on niin paskaa että se karkottaa katsojia, ja Pöllöliitto räpeltää maajoukkueelle kolmen euron TV-sopimukset yhteistyössä Makran kanssa... Kaadetaan rahaa viemäriin! Jos ei edes suomalaisella jalkapalloväellä ole kiinnostusta kunnianhimoiseen ja rohkeaan kehitykseen, niin kellä sitten!?

Mut joo kyllä se siitä sitten kun päästään arvokisoihin niin taivas on auki, öhö öhö.

[Borvoo]

Olivathan edelliset "pikkuhuuhkajat" futiksen MM-kisoissa vuonna 2001 (?) ja siitä joukkueestahan ei jäänyt käteen kuin Sjölund ja Väykkä.

Ja Miklu

[leikkaa tukkas aja partas]

Ja Miklu

Totta, Miklun unohdin koska oli niin paska noissa kisoissa.

[V]

Mihin nämä kaikki muuten hukattiin? Miten tuossa voikin olla niin monta nimeä, joita kukaan ei enää edes liitä futikseen? Jotenkin luulis, että noista olis tullu edes liigajyriä?:

Otto Fredrikson Tervarit, Tatu Niskanen KuPS, Harri Haapaniemi Atlantis FC, Ossi Martikainen HJK, Juha Luoma FC Jazz, Tuomas Aho MyPa, Marco Parnela FC Thun, Jukka Sauso VPS, Mika Niskala IFK Norrköping, Kristian Kunnas HJK, Antti Okkonen MyPa, Teemu Lampinen FC Lahti, Hannu Haarala HJK, Jussi Peteri HJK, Mika Väyrynen FC Jokerit, Matti Santahuhta FC Jazz, Daniel Sjölund FC Liverpool, Mikael Forssell Chelsea.

Varalla: Mikko Rahkamaa FC Jokrut, Jukka Hirvonen FC Lahti, llpo Verno HJK.

Toisaalta kun katsoo Ruotsiin matkaavan U21-joukkueen nimiä, niin eipä sieltäkään maajoukkueen tukipilareiksi yltäviä löydy kuin about se sama 3 kuin tästä Argentiinan kisojen joukkueesta. Mutta jos yhtä kelvollisia ikäluokkia tulee riittävän usein niin kyllähän siitä joukkueen tekee..

[Terran]

Suomen futis päivänä nolla.

Nyt on siis 11.6.2009, ja se on omassa kalenterissani Suomi-futiksen päivä nolla. Nyt alkaa uusi aika, mutta tilanteen siunaus ja kirous on, ettei yhtään tiedä millainen aika se on. Siunaus sikäli, että kaikki on itsestä eli Suomen futisväestä kiinni. Vaihtoehtoja on monia. Kirous asiassa on se, että osa vaihtoehdoista johtaa vääjäämättä väärille poluille. Sille kuuluisalle eteenpäin kaatumisen polulle, josta meitä on pilkattu jo ainakin 60-luvulta lähtien.  Olen pistellyt alle pariri skenaarioita, jotka ovat, suokaa anteeksi, ehkä hivenen karrikoituja. Tarkoitus ei ole esittää maailmaa mustavalkoisena, vaan herättää mielenkiintoa ja keskustelua.

Unelma kuoli, eläköön unelma –skenaario

Ehdottomasti helpoin tie. Jos kerran kusettamisella myydään maailmassa kaikkea, ja suosituimmat mediat ovat tunnustuksellisia paskan tuottajia, niin miksei voisi myös ihanasti kusettaa itseään. Jokainen ihminen saisi pitää virkansa ja luottamustoimensa, ja muutoinkin sopu vallitsisi. Ratkaisu saattaa äkkiseltään vaikuttaa ihan idioottimaiselta, mitä se tietysti onkin, mutta paskaa voi puhua myös hyvin. EM-kisoihin menee jatkossa 1,5 kertaa nykyistä enemmän maita, ja tokihan jokainen tietää, että Suomi on kovin kisoja käymätön maa eli loogisesti siis Euroopan 17. paras maa. Kisalipun siis ikään kuin pitäisi irrota ihan just kohta, ja heiiii, meillä on pikkuhuuhkajat, jotka pelas itsensä kahdeksan joukkoon huikealla esityksellä.U19 vuotiaatkin on Jyrän mukaan 16 joukossa, unohtakaa ne 7-0 tappiot Ranskalle ja Saksalle. Lisäksi uutta unelmaa voi höystää positiivisilla lauseilla kuten ”Pukista toivotaan uutta Forssellia”, ”LDV:tä on verrattu Torrekseen” ja ”Roman Eremenko voi jonain päivänä olla Euroopan suurseurojen kiikarissa”.  Eli uutta unelmaa vaan putkeen. Jos joku muuta höpöttää, niin se on vaan näitä ”ei se seiso kumminkaan” tyyppejä, mitä lie virolaisia rasisteja. Päivä nolla olisi kyllä sikäli kuitenkin olemassa, että Littiä ja Sammyä ei enää olisi, ja heille kuuluu tietysti arvokkaat jäähyväiset. Tärkeätä on, ettei eron hetkellä itketä, uusi morsian on ihanan solakka ja ihonsa on sileä.

Tämän skenaarion varjopuoli on se, että se vie laivan lopulta karille. Kuten Abraham Lincoln aikanaan totesi: Kaikkia ihmisiä voi kusettaa hetken aikaa, joitain ihmisiä voi kusettaa kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi kusettaa kaiken aikaa. Eli ongelmaksi muodostuu se, ettei väki rynni eilisen lailla katsomoihin unelman perässä, jos on tullut ratkaisupeleissä joka kerta 0-3 turpaan. Sveitsin liigan sarjajyrän nimi ei muistu yhtä helposti mieleen kuin Litin tai Hyypiän.

Sosialismi ei toimi, koitetaas kapitalismia –skenaario

Otsikoin tuon tahallaan vähän leikkisästi, me kai tiedämme jo, ettei kapitalismikaan toimi. (Politiikka loppu tähän) Tarkoitus ei ole julistaa tätä oikeaksi ratkaisuksi, tarkoitus on vain kertoa tarpeesta tehdä pesäero menneisyyteen.

Ajatukseni siis on, että meidän pitäisi mielestäni selkeästi myöntää, että olemme olleet väärillä raiteilla uskoessamme ajatukseen: enemmän ammattilaisia=>parempi maajoukkue=>arvokisapaikka=> futisbuumi. Tuossa loogisessa ajattelussa on kuitenkin heti kättelyssä perustavaa laatua oleva virhe, kun ei huomioida sitä, että ensimmäinen kohta on ainakin hyvin suurelta osin meistä riippumaton eli Bosman-päätöksestä johtuva asia, joka kaiken lisäksi hellii useimpia kilpailijamaitamme aivan samalla tavalla. Se ei siis anna suhteellista kilpailuetua. Lisäksi useimmilta Suomi-futiksen päättäjiltä unohtuu, että kohdan ”enemmän ammattilaisia” sisällä on aivan poikkeuksellinen pelaaja eli Jari Litmanen, joka yksin on vastannut aivan kohtuuttomasta osasta maajoukkueen tason parannusta. Pointti tässä on se, että uutta Littiä ei mitenkään voi ottaa laskelmiin mukaan, koska kyse on niin poikkeuksellisesta pelaajasta pienessä maassa.

Miten arvokisapaikka sitten vaikuttaisi futiksen asemaan maassamme. Käsi ylös, joka uskoo, että Ropsin ja muitten katsomoissa olisi nyt massoittain kansaa, jos Suomi olisi sen yhden maalin Portugalissa tehnyt. Omani pysyy alhaalla, joskin pientä vipinää olisi toki syntynyt. En myöskään usko, että valtiovalta tai kunnat olisivat hirveän paljon suopeammiksi muuttuneet. Sponsorirahoja olisi toki lajin pariin virrannut, sitä ei käy kiistäminen.

Mitä sitten tialle? – Omissa ajatuksissani on, että tunnustetaan ensin tosiasiat. Sata metriä pitäisi juosta 9,8, mutta meidän kellot pysähtyy vasta 10,3:een. Mallia voisi ottaa ikuisen kendon sijasta vaikkapa keihäänheitosta, joka on Suomessa huomattavasti seuratumpi laji kuin 100m juoksu. Uskoisin, että kaikki tietävät sen johtuvan siitä, että meidän keihäänheittäjät ovat maailmanhuippuja, kun taas 100m juoksijat ovat jolkottelijoita.  Niinpä siis uskon loogisesti, että pelaajien tason nostaminen johtaisi hyvän kierteeseen:
Huipputason pelaajat => kiinnostavampi/tasokkaampi liiga =>  menestystä niin yksilö kuin joukkuetasolla = ”futisbuumi”. Tämän seurauksena, ikään kuin sivutuotteena meille tulisi sitten parempi maajoukkue, joka varmasti jossain vaiheessa pääsisi arvokisoihin, mikä tietenkin edelleen ruokkisi buumia.

Erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu teksti. Näitä lisää! Olen kanssasi lähes samaa mieltä kaikesta ja erityisen merkittävää olisi juuri tosiasioiden tunnustaminen. Kisapaikkaa tullaan tuskin saavuttamaan seuraaviin EM-kisoihin, sillä ne tulevat uudelle sukupolvelle vähän liian aikaisin, ja ainakaan vielä nuorien pelaajien joukosta ei ole noussut esiin selkeää Litmasen manttelinperijää. Se ei silti tarkoita sitä, ettei sellaista voisi vielä löytyä. Eletään uskossa, mutta tosiasiat tunnustaen!

[C.Rumaldo]

Suomifutis ei mene kahteen vuoteen yhtään eteenpäin ellei alle 21-vuotiaiden kisoissa pärjätä. Senkin vaikutus on varmaan aika minimaalinen, "kun se on sellasta lapsien leikkimistä." Heti jos päästään EM-kisoihin niin futiksesta tulee Suomen ykköslaji. Jalkapallon arvokisat on niin hieno tapahtuma, että tuularitkin sen ymmärtää.

e: Mulla on uskoa vielä MM-kisapaikkaankin vähän. BELIEVE

[leikkaa tukkas aja partas]

Tässä lisää asiakirjoitusta:
Kultainen sukupolvi on tapettu: http://soccernet.espn.go.com/columns/story?id=654259&sec=worldcup2010&root=worldcup2010&cc=5739&cc=5739

[TED MEAT]

Tässä lisää asiakirjoitusta:
Kultainen sukupolvi on tapettu: http://soccernet.espn.go.com/columns/story?id=654259&sec=worldcup2010&root=worldcup2010&cc=5739&cc=5739

Off topic, mutta hyvä huomio tässä tekstissä: Baxter sätti joukkuettaan "rohkeuden puutteesta". Itsellään ei kuitenkaan ollut rohkeutta korvata hazardi-kalliota "kokemattomalla" Moisanderilla

[Callit]

Itsellään ei kuitenkaan ollut rohkeutta korvata hazardi-kalliota "kokemattomalla" Moisanderilla

OT: Menee sarjaan "valmentaja selittelee valintojaan, valmentaja maalaa itsensä nurkkaan". Täysin järjetön selitys, tarkastelee asiaa sitten Moisanderin iän, kokemuksen tai meriittien valossa. Baxterin pitäisi myös tietää, että kaikki eurooppalaiset futismaajoukkueet kootaan nopealla aikataululla ilman mitään punakonemaisia yhteenpelaamisia.

[Kuku]

Näitä "nollapäiviä" on kuulkaa nähty jo montakymmnentä vuotta. Ei mitään uutta. Topikin voisi lempeästi lukottaa.

[Lounasseuralainen]

Kiinnostava kirjoitus. Hyvä!

Tuo arvokisapaikka alkaa olla sellainen apina selässä, että kaikkien kannalta olisi parempi että Suomi selviäisi joskus kisoihin, ottaisi siellä turpiin oikein kunnolla ja voisi sen jälkeen aloittaa puhtaalta pöydältä "tavallisen" karsintalohkon tahkoamisen ilman mitään elämää suurempia paineita.

Myös tuo Egan Richardsonin kirjoitus oli kiinnostava lukea. Ulkopuolisen käsitys on terveempi: uuden rakentaminen onnistuu vasta kun vanha kaarti väistyy.