Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #675 : 15.11.2012 klo 10:30:51 |
|
Katoin noi maalit ja menihän noi kaksi viimeistä täysin Hartin piikkiin. Vapari kolmestakympistä ja menee sisään siitä kulmasta jonka Hartin piti ottaa. Laukaus on tietysti hyvä ja kova, mutta oikein sijoittumalla maalivahdin pitäisi ottaa nuo naureskelleen. Tuossa sijoittuminen oli niin päin helvettiä kuin se vain mahdollista on. Ei edes D-junnuissa noita. Viimeisessä sitten tulee täysin oikein ulos alueeltaan, mutta tuo pusku on jotain naurettavaa. Pelkäsi ilmiselvästi että Zlatan hyppää samaan palloon ja tulee jyrätyksi. Zlatan jättää kuitenkin menemättä palloon ja Hartin "purku" menee tasan niin vituiksi kuin se vaan voi tuossa tilanteessa mennä eli suoraan Zlatanille.
Totta kyllä, että Joe Hart ei ollut terävimmillään tuossa pelissä. Itse asiassa hän on sössinyt viime liigakierroksillakin muutaman kerran, vaikkei niistä kaikista ole maaleja tullutkaan. Pidin miestä Englannin tämän hetken parhaana pelaajana vielä jokin aika sitten, mutta jonkinlainen notkahdus on nyt havaittavissa. Tosin yksittäisessä matsissa voi toki olla huonoa tuuriakin. Ihan sama vire ei ole Hartilla nyt ole päällä kuin parhaimmillaan Mestareiden liigassa, vaikkapa tasurimatsissa Dortmundia vastaan taannoin. Zlatanilta en kuitenkaan halua ottaa mitään pois. Mies on ehdottomasti tämän hetken parhaita futaajia maailmassa, ehkä jopa paras juuri nyt. Se vaparimaali ei mielestäni niinkäään ollut sitä paitsi Hartin maali, vaikka kaukaa tulikin. Pallo pomppasi inhottavasti ja veto oli kova ja tarkka. Olisi kyllä mennyt lähes joka veskarille. Viimeinen maali oli Hartin moka, kun purku oli aivan olematon, mutta hyvin usein tuollaisestakin veskari selviää. Tällä kertaa oli vain liian kova mies vastassa. Ruotsin tasoitus 2-2 oli niin läheltä ja kovaa, ettei siihen Hartilla ollut mitään mahdollisuuksia, vaikka vähän saikin kättä väliin. Mutta, Zlatan oli kentän ykkösmies. Siitä ei kahta sanaa. Ruotsilla on tapana nöyryyttää Englantia melko usein muutenkin. Menihän tuossa muistaakseni yli 40 vuotta välissä Englannilla ilman yhtään voittoa länsinaapuristamme. Ja taas tuli selkeästi pataan. Intohimoisimmat brittifutiksen kannattajat varmaan selittävät tämänkin tappion jotenkin niin, että "nyt meillä kävi vain huono tuuri, mutta joukkue sinällään on maailman paras edelleen..." , mutta rehellisyyden nimissä, ja huolimatta brittilehdistön ikuisesta "This time we go all the way"- hehkutuksesta, joukkue on eurooppalaista keskitasoa. Ei sen parempi. Vanhat parrat, Gerrard & co etunenässä, ovat jo parhaat päivänsä nähneet, eivätkä uudet tulokkaat ole kovin kummoisia taidoiltaan. Ruotsi on tällä hetkellä kovempi, vaikka ei sekään ihan sitä luokkaa mitä se joskus on ollut. Zlatan nostaa jengin tasoa kuitenkin parilla pykälällä. Ilman häntä Ruotsikin olisi melko hampaaton. Nämä harjoitusmaaottelut eivät tietenkään kaikkea kerro, mutta antavat osviittaa kuitenkin. Hieno avaus Ruotsin uudelle stadikalle joka tapauksessa. Ja Zlatanin suoritus oli historiallinen. Olisi ollut sitä, vaikka mies olisi vain tehnyt sen viimeisen maalin. Zlatanin voima ja mahtava koko (onko 194 cm pituutta?) lisäävät vielä miehen pelottavuutta vastustajan kannalta. Hän suojaa palloa loistavasti ja on yksinkertaisesti niin vahva, että hänen pitämisensä on todella vaikeata siitäkin syystä. Ja toki esim. pääpelivoima on luonnollisesti miehellä omaa luokkaansa. Kaiken muun hyvän lisäksi. Valioliigan arabi/venäläis-namusedät varmaan tarjoavat jossain vaiheessa Zlatanista summan, joka vastaa keskisuuren maan budjettia, mutta jotenkin olisi tylsää, jos hän päätyisi pelaamaan jossain Brittiliigan muukalaislegioonassa. Muutenkin nykyään kunnioitan eniten niitä Valioliigaseuroja, jotka peluuttavat englantilaispelaajia ja näin omalta osaltaan nostavat maan OMAN jlkapalloilun tasoa. Tylsää katsoa pelkällä rahalla koottua "brittijoukkuetta", jossa avauksessa pelaa 1-2 englantilaista. Ja niin kauan kuin tilanne on tämä, on turha odottaa maajoukkueen ottavan sitä kaikkien aikojen toista MM-mitaliaan. Vuodesta 1966 alkaa jo olla aikaa. Moni tällä foorumilla kirjoitteleva ei ollut silloin vielä syntynytkään. Toivoisin, että kauan sitten fanittamani Kolme Leijonaa vielä joskus karjahtelisi vanhaan malliin. Sitä vain ei ole nykymenolla näköpiirissä. Ja lopuksi vielä Zlatanille: Tack för en otrolig uppvisning!
|
|
|
|
Saaben
Poissa
Suosikkijoukkue: Blågult, Zlatan,Guidetti, PS Kemi, RoPS.
|
 |
Vastaus #676 : 15.11.2012 klo 10:40:40 |
|
Huikea päätösmatsi tälle vuodelle, ja ihan hävyttömät avajaisethan niistä tulikin!!  Vaadin nimeksi Zlatan Arenaa! e. Pakko vielä vähän ihmetellä "yhden miehen joukkue"-anal_yysejä. Tämä tuppaa vaihtumaan joka ottelun jälkeen. Vielä ennen kesän kisoja, voitokkaan Hollanti-matsin jälkeen sai lukea päinvastaisia analyysejä. "Ilman Zlatania Ruotsi pärjää paremmin", samaan toki sortu(i) Ruotsin lehdistökin, äänestyksineen (Pitäisikö Zlatan jättää kisajoukkueesta? yms. pa*kaa). Totuus lienee siinä välimaastossa, hieman ensinmainitun puolella. 
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.11.2012 klo 11:13:53 kirjoittanut Saaben »
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #677 : 15.11.2012 klo 11:09:43 |
|
Huikea päätösmatsi tälle vuodelle, ja ihan hävyttömät avajaisethan niistä tulikin!!  Vaadin nimeksi Zlatan Arenaa! Se olisi vain oikeus ja kohtuus. Zlatan kyllä lienee jo muutenkin julistettu Ruotsissa pyhimykseski. Tukholmasta jo löytyy paikka nimeltään "Nackas Hörna." Käykää muuten joskus katsomassa mestaa, sijaitsee Södermalmilla ihan legendaarisen Nacka Skoglundin vanhoilla kotikulmilla. Hieno, ja humoristinenkin, patsas.
|
|
|
|
rysty
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, България & muut altavastaajat
|
 |
Vastaus #678 : 15.11.2012 klo 12:52:00 |
|
e. Pakko vielä vähän ihmetellä "yhden miehen joukkue"-anal_yysejä. Tämä tuppaa vaihtumaan joka ottelun jälkeen.
No ainakin kaikissa peleissä, mitä esim.tämän vuoden aikana on Routsilta nähnyt, niin käytännössä lähes kaikki vaarallinen vastustajan päässä on tapahtunut Zlatanin kautta. Eikä siinä mitään, onhan tuo aivan huikea pelimies kuten eilinenkin taas osoitti. Pahin mitä Ruotsille nyt voisi tapahtua, olisi alkutalvesta tapahtuva paha Zlatanin loukkaantuminen, joka vaikuttaisi vielä alkukesän karsinta-otteluihin.
|
|
|
|
feedback
Poissa
|
 |
Vastaus #679 : 15.11.2012 klo 12:56:03 |
|
Zlatanilta en kuitenkaan halua ottaa mitään pois. Mies on ehdottomasti tämän hetken parhaita futaajia maailmassa, ehkä jopa paras juuri nyt. Se vaparimaali ei mielestäni niinkäään ollut sitä paitsi Hartin maali, vaikka kaukaa tulikin. Pallo pomppasi inhottavasti ja veto oli kova ja tarkka. Olisi kyllä mennyt lähes joka veskarille.
En minäkään mitään Zlatanilta pois ole ottamassa. Vaparimaali oli kuitenkin 100% Hartin imaisu, tai kuten jo sanoin oli sijoittunut ihan päin helvettiä. Tuollaisissa vapareissa maalivahdin kuuluu olla max 2 metrin päässä takakulman tolpasta niin että sinne takakulmaan ei varmasti voi mennä mitään. Muuri peittää etukulmaan tulevat kovat vedot. Jos veto tulee muurin yli niin silloinhan voimaa pitää ottaa hieman pois, jotta pallo ehtii laskeutua eikä mene yli maalin. Näihin aavistuksen löysempiin vetoihin tuolta etäisyydeltä lähtevissä vapareissa pitäisi maalivahdin ehtiä hyvin sieltä takakulmastakin. Ei olisi mennyt yhdellekään oikealle maalivahdille joka osaa sijoittua oikein.
|
|
|
|
Shefki Wilson
Poissa
Suosikkijoukkue: Megaforce Eisenhüttenstadt
|
 |
Vastaus #680 : 15.11.2012 klo 13:16:44 |
|
En minäkään mitään Zlatanilta pois ole ottamassa. Vaparimaali oli kuitenkin 100% Hartin imaisu, tai kuten jo sanoin oli sijoittunut ihan päin helvettiä. Tuollaisissa vapareissa maalivahdin kuuluu olla max 2 metrin päässä takakulman tolpasta niin että sinne takakulmaan ei varmasti voi mennä mitään. Muuri peittää etukulmaan tulevat kovat vedot. Jos veto tulee muurin yli niin silloinhan voimaa pitää ottaa hieman pois, jotta pallo ehtii laskeutua eikä mene yli maalin. Näihin aavistuksen löysempiin vetoihin tuolta etäisyydeltä lähtevissä vapareissa pitäisi maalivahdin ehtiä hyvin sieltä takakulmastakin. Ei olisi mennyt yhdellekään oikealle maalivahdille joka osaa sijoittua oikein.
Voihan se toisaalta olla Zlatanin hyvyyttäkin, että mies osasi ottaa huomioon englantilaisen maalivahtikoulutuksen kamalan tason. Hart pärjää lahjoillaan, mutta kyllähän se väistämättä aika ajoin näkyy, ettei mies ole saanut nauttia saman tasoisesta maalivahtikoulutuksesta kuin esim. saksalaiset kollegansa.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #681 : 15.11.2012 klo 13:47:43 |
|
Katoin noi maalit ja menihän noi kaksi viimeistä täysin Hartin piikkiin. Vapari kolmestakympistä ja menee sisään siitä kulmasta jonka Hartin piti ottaa. Laukaus on tietysti hyvä ja kova, mutta oikein sijoittumalla maalivahdin pitäisi ottaa nuo naureskelleen. Tuossa sijoittuminen oli niin päin helvettiä kuin se vain mahdollista on. Ei edes D-junnuissa noita. Viimeisessä sitten tulee täysin oikein ulos alueeltaan, mutta tuo pusku on jotain naurettavaa. Pelkäsi ilmiselvästi että Zlatan hyppää samaan palloon ja tulee jyrätyksi. Zlatan jättää kuitenkin menemättä palloon ja Hartin "purku" menee tasan niin vituiksi kuin se vaan voi tuossa tilanteessa mennä eli suoraan Zlatanille.
Vaparista samaa mieltä, mutta eihän tuo viimeinen maali mene kuin hienokseltaan Hartin piikkiin. Vähänkin huonompi tai aikaavievempi suoritus Zlatanilta olisi riittänyt maalin estämiseen.
|
|
|
|
kamrat
Poissa
Suosikkijoukkue: 1897
|
 |
Vastaus #682 : 15.11.2012 klo 14:35:01 |
|
En tiedä meneekö nyt edes oikeaan ketjuun, mutta suunnitteilla olisi lähteä katsomaan lokakuussa Ruotsi-Saksa matsia ja mieleen tuli että mistähän näitä ko. ottelun lippuja saa näppärästi ostettua? Varmaan ois googlettamalla onnistunut mut e osaa. Kiitos jo etukäteen 
|
|
|
|
Quup
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #683 : 15.11.2012 klo 17:29:52 |
|
Yleensähän tuosta Hartin vikan maalin suorituksista sanotaan joain tyyliin että "hieman heikohko purku". Pallo tuli vielä Zlatanin selän taakse ja 99% tuommoisista tilanteista ei pääty tuommoiseen suoritukseen. Zlatanin maagisuutta. ja Hartin pientä haparointia.
|
|
|
|
lörskä
Poissa
|
 |
Vastaus #684 : 15.11.2012 klo 20:35:37 |
|
Yleensähän tuosta Hartin vikan maalin suorituksista sanotaan joain tyyliin että "hieman heikohko purku". Pallo tuli vielä Zlatanin selän taakse ja 99% tuommoisista tilanteista ei pääty tuommoiseen suoritukseen. Zlatanin maagisuutta. ja Hartin pientä haparointia.
Ei nyt sillä, että olisin ikinä nähnyt vastaavanlaista maalia, mutta mutulla uskaltaisin haastaa tuon lukeman  Pelille ja Zlatanille 
|
|
|
|
Erochichi
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, IFK Norrköping
|
 |
Vastaus #685 : 15.11.2012 klo 22:16:38 |
|
En tiedä meneekö nyt edes oikeaan ketjuun, mutta suunnitteilla olisi lähteä katsomaan lokakuussa Ruotsi-Saksa matsia ja mieleen tuli että mistähän näitä ko. ottelun lippuja saa näppärästi ostettua? Varmaan ois googlettamalla onnistunut mut e osaa. Kiitos jo etukäteen  Vahdi tätä saittia, siellä kyllä ilmoitetaan koska lipunmyynti alkaa. http://svenskfotboll.se/
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: mode-hangaround
|
 |
Vastaus #686 : 18.11.2012 klo 22:25:34 |
|
Ruotsista on tullut vähän mediaseksikkäämpi sitten edellisen valkun. Yhden miehen joukkueesta ei voida puhua ainakaan tuon ihmenousun kohdalla. On vain yksi Zlatan, mutta kyllä Elmit ja Larssonitkin ovat huikeita pelimiehiä. Onko Zlatanille sitten annettu liian vapaat jalat Hamrenin papereissa, kuten ehkä EM-kisojen perusteella jotkut argumentoivat, vai ovatko viimeaikaiset seksinpilkahdukset merkki orastavasta onnesta myös arvokisoissa?
|
|
|
|
Saaben
Poissa
Suosikkijoukkue: Blågult, Zlatan,Guidetti, PS Kemi, RoPS.
|
 |
Vastaus #687 : 07.12.2012 klo 12:45:52 |
|
Tammikuu 23-26 pvä. lähestyy, ja niin myös perinteinen talvileiri. Tällä kertaa mukana peräti yhdeksän potentiaalista debytanttia(*) King's Cupiin, Thaimaahan; Målvakter Johan Dahlin, Malmö Pär Hansson, Helsingborg David Mitov Nilsson, Norrköping * Försvarare Nicklas Backman, AIK Pierre Bengtsson, FC Köpenhamn Erdin Demir, Brann Pontus Jansson, Malmö Adam Johansson, Seattle Martin Lorentzson, AIK * Daniel Majstorovic, AIK Alexander Milosevic, AIK * Mittfältare/anfallare Viktor Claesson, Elfsborg Jiloan Hamad, Malmö Jakob Johansson, Göteborg * Oscar Lewicki, Häcken * Robin Quaison, AIK * Anders Svensson, Elfsborg Simon Thern, Malmö Erton Fejzullahu, Djurgården * Tobias Hysén, Göteborg Christoffer Nyman, Norrköping * Viktor Prodell, Åtvidaberg * Mielenkiintoisia nimiä, ja myös pari vanhaa partaa mukana näyttämässä esimerkkiä.  e. Ruotsi nousi joulukuun FIFA-rankingissa 3 sijaa ylöspäin, takaisin top20:en ja parhaaksi pohjoismaaksi!  ( http://www.fifa.com/worldranking/rankingtable/index.html)
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.12.2012 klo 14:12:28 kirjoittanut Saaben »
|
|
|
|
|
Saaben
Poissa
Suosikkijoukkue: Blågult, Zlatan,Guidetti, PS Kemi, RoPS.
|
 |
Vastaus #688 : 14.01.2013 klo 10:26:33 |
|
Muutoksia tammikuun leirille/Kings Cupiin; - Johan Dahlin, mv, jättää leirin/turnauksen väliin henk.koht. syihin vedoten. Tilalle kutsuttiin Oscar Jansson (Örebro). - Häckenin Oscar Lewickin korvaa MFF:n Ivo Pekalski, joka itse on joutunut jättämään talvileirin väliin kahtena aiempana vuotena vammoista johtuen. Lewicki jättää leirin väliin nivusvamman vuoksi, joka vaatii leikkaushoitoa. Keskiviikkona Adidas, ja Ruotsin maajoukkue julkistavat uuden paidan vuodelle 2013. http://www.vibakomskolden.se/e2. Uudet peliasut;   Uudessa FIFA-rankingissa nousua yksi sija, sijalle 19. Ruotsin avauskokoonpano P-Koreaa vastaan Chiang Maissa; Sveriges startelva: Pär Hansson – Adam Johansson, Daniel Majstorovic, Pontus Jansson, Pierre Bengtsson – Jakob Johansson, Anders Svensson – Simon Thern, Erton Fejzullahu, Jiloan Hamad – Tobias Hysén. Kaksi debytanttia kentälle (Fejzullahu, J. Johansson). Maestro tekee paluun puolustuslinjaan. 
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.01.2013 klo 09:43:44 kirjoittanut Saaben »
|
|
|
|
|
JMK
Poissa
|
 |
Vastaus #689 : 24.01.2013 klo 23:23:45 |
|
|
|
|
|
Saaben
Poissa
Suosikkijoukkue: Blågult, Zlatan,Guidetti, PS Kemi, RoPS.
|
 |
Vastaus #690 : 26.01.2013 klo 15:52:49 |
|
|
|
|
|
rysty
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, България & muut altavastaajat
|
 |
Vastaus #691 : 28.01.2013 klo 00:44:41 |
|
Onhan se varmaan hienoa huorata menestyvämpää naapurimaata kuin oman maansa maajoukkuetta. Mutta ei se mitään, kukin taaplaa tyylillään.
|
|
|
|
Zlatanic
Poissa
Suosikkijoukkue: GPR FC, futsal, Marcus "Mace" Forss ja Sirbi.
|
 |
Vastaus #692 : 28.01.2013 klo 01:07:43 |
|
Entäs jos on ruotsalainen ja asuu Suomessa?
|
|
|
|
Saaben
Poissa
Suosikkijoukkue: Blågult, Zlatan,Guidetti, PS Kemi, RoPS.
|
 |
Vastaus #693 : 28.01.2013 klo 08:47:09 |
|
e. Mitäpä tuota jokaisen tahnapään kohdalla uudestaan kertomaan..
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.01.2013 klo 09:43:16 kirjoittanut Saaben »
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #694 : 28.01.2013 klo 09:17:12 |
|
Mielestäni Ruotsin huoraaminen on fiksua toimintaa ja vaalii hienolla tavalla jo historiaan unohtuneita perinteitä. Suomesta lähdettiin aikanaan sankoin joukoin Ruåtsiin leveämmän leivän perässä, ja mukaan lähti myös ihan aitoja pesunkestäviä huoria. Tukholman alan mestoissa sekä Malmskilnaldilla oli edustava katras suomalaista naiskauneutta. BB-talojen sukupolvi tuntee vain virolaiset ja venäläiset alan palveluntuottajat Suomessa, eivätkä tiedä omien sukulaistensa tehneen aivan samaa Ruotsissa.
Sveriges sak är vår.
|
|
|
|
rysty
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, България & muut altavastaajat
|
 |
Vastaus #695 : 28.01.2013 klo 16:50:50 |
|
Suomalaisten tulisi jo historiallisten syiden vuoksi keskittyä huoraamaan joko Venäjää tai Ruotsia. Menestystäkään ei ole tullut niin paljoa, että suoranaisesta gloryhunttaamisesta päästäisiin syyttämään. Nimimerkki Saabenin taustoista minulla ei ole hajuakaan, aikä asia sen kummemmin kiinnostakaan. Ylle linkitetty kuva vaan haastoi kommentoimaan mauttomuudellaan. Tehdään myös selväksi, että minulta ei heru kuin kunnioitusta Ruotsalaista palloilukulttuuria ja pelaajatuotantoa kohtaan.
|
|
|
|
Saaben
Poissa
Suosikkijoukkue: Blågult, Zlatan,Guidetti, PS Kemi, RoPS.
|
 |
Vastaus #696 : 28.01.2013 klo 17:12:44 |
|
Suomalaisten tulisi jo historiallisten syiden vuoksi keskittyä huoraamaan joko Venäjää tai Ruotsia. Menestystäkään ei ole tullut niin paljoa, että suoranaisesta gloryhunttaamisesta päästäisiin syyttämään. Nimimerkki Saabenin taustoista minulla ei ole hajuakaan, aikä asia sen kummemmin kiinnostakaan. Ylle linkitetty kuva vaan haastoi kommentoimaan mauttomuudellaan. Tehdään myös selväksi, että minulta ei heru kuin kunnioitusta Ruotsalaista palloilukulttuuria ja pelaajatuotantoa kohtaan.
Tummennettuun; juuri näin. Vaikka kuva saattoi provosoida, niin älä kuitenkaan heitä paskaa tuulettimeen sen vuoksi kun et tosiaan taustoja tiedä. Ei toki sen puoleen, että minulla olisi aikomustakaan alkaa niitä jokaiselle halukkaalle intterwebseissä kertomaan. Sen verran voin tätä suurta ja mystistä salaisuuden verhoa raottaa, että minulla taitaa olla "oikeinkannattajien" alajaoston edessä ns. puhtaat paperit.  Kuva ei suinkaan ollut silmitön hyökkäys ketään kohtaan, ainoastaan huono läppä. : 
|
|
|
|
rysty
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, България & muut altavastaajat
|
 |
Vastaus #697 : 28.01.2013 klo 17:59:46 |
|
No, tarkoitin lähinnä sitä, että näissä asioissa taustoilla ei sinällään pitäisi olla merkitystä ja niin niitä ei tarvitse myöskään kaikille olla jatkuvasti avaamassa. Läppä oli ehkä huono,mutta en sitä kyllä hyökkäyksenäkään ottanut, kuten et toivottavsti minun pikku provoanikaan. Pikku vääntö silloin tällöin pitää mielen virkeänä  Viittaus näin Suomalaisena Ruotsiin ja Venäjään oli pieni piikki tähän huorausasiaan. Ruotsi ja Venäjä ovat entisiä isäntiä, ja kulttuurisia yms. yhtymäkohtia löytyy takuulla, myös sukulaisuussuhteita. Lähinnä nämä esim. Englanti ja Espanja -janarit pistää ihmetyttämään, kun maassa tuskin on edes käyty ja televisio on herättänyt rakkauksista suurimman. Mutta eihän tämä sinällään edes kuulu tänne.
|
|
|
|
kaksväärääjalkaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Ukraina
|
 |
Vastaus #698 : 29.01.2013 klo 19:35:29 |
|
Mulle oli Suomeen muuttaessa yks suurimpia yllätyksiä se että täällä ei todellakaan toivota Ruotsin pärjäämistä, siis noin yleisesti, poikkeuksia toki on. Ruotsissa sitä oli jotenkin niin automaattisesti tottunut kannattamaan Suomea (mun tapauksessa jopa Ruotsia vastaan kun olen ruotsinsuomalainen, mutta "oikeidenkin" ruotsalaisten keskuudessa, jos EI Ruotsi vastassa.)
Enkä yritä tällä sitä sanoo että Ruotsia nyt mikään pakko ois kenenkään kannattaa mutta paremmin mä sen ymmärrän kuin vihaamisen.
|
|
|
|
Jau
Poissa
|
 |
Vastaus #699 : 29.01.2013 klo 19:47:26 |

Jos nyt oikein olen käsittänyt niin Ruotsissa on vähän vastaavanlainen asenne Tanskaa kohtaa, kuin Suomessa on Ruotsia kohtaan. Suomea ei yleisesti pidetä merkkittävänä vastustajana, joten siksi voidaan toivoa Suomenkin voittoa. Täysin OT.
|
|
|
|
|
|