Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #325 : 22.11.2011 klo 00:34:04 |
|
Ennen ottelua katselin Vicente Valcarcen haastattelua Málagan kotisivuilla, jossa Málaga-ikoni kertoi muistojaan Sardinerolta ja maalistaan kaudelta 99/00, Málagan voittaessa 2-3. Mielenkiintoinen pointti: tuon ottelun kaikki maalit tulivat Málagaa edustaneiden jaloista (Valcarce, Ballesta x2 (tuolloin Racingissa), Edgar ja Catanha). Sitten takaisin nykyhetkeen. Ensimmäinen puoliaika oli Málagalta aluksi sangen hermostunutta pelaamista ja hetkittäisellä tuurilla tauolle päästiin lukemissa 0-0. Ottelun 48 minuutilla nähtiin ottelun ensimmäinen maali, josta vastasi tänään todella suurella sydämellä pelannut Isco. Maaliin johtanut tilanne syntyi Seba Fernandezin periksiantamattomuudesta, kun uruguaylainen riplasi päätyrajan tuntumassa ja syötti maalin eteen, josta Isco tuikkasi pallon pienen sähellyksen päätteeksi maaliin. Tämä kaksikko olikin tänään kentän kaksi näkyvintä hahmoa. Tämän jälkeen ote pelistä siirtyi vähitellen yhä enemmän ja enemmän Málagalle ja Racing veskarin refleksejä pääsivät vuorollaan testailemaan niin Cazorla kuin Mathijsen. Hollantilaistoppari olikin vahvasti mukana Málagan toisessa maalissa, mutta hänen puskunsa merkattiin Racing-toppari Álvaron omaksi maaliksi, pallon muuttaessa hänestä radikaalisti suuntaa. 0-2 osuman jälkeen Málaga herpaantui ja Racing alkoi painaa päälle. Pellegrinin toivottomuus ja kyvyttömyys reagoida riittävästi kostautuivat vain hetkeä myöhemmin, kun kotijoukkueen Arana laukoi pallon ohi Willy Caballeron vartioiman maalin. Duda pelasi jälleen yli tunnin jostain käsittämättömästä syystä, ja vieläpä kapteenina! Duda on sukeltaja ja huijari, joka osaa antaa matsissa ehkä 2-3 ratkaisevaa keskitystä tai läpisyöttöä, mutta muuten hänestä ei ole hyötyä ainakaan keskikentän keskellä. Pellegrini ei vain näytä tätä asiaa ymmärtävän, kuten eivät manolot noin ylipäätänsäkään. Cazorlan ja Dudan pelipaikkoja vaihtamalla saataisiin jo ihmeitä aikaan, mutta odotan edelleen Pellegrinin soittoa liittyäkseni Málagan valmennusryhmään.. Duda otettiin lopulta pois ja Maresca tuli tilalle rauhoittamaan peliä. Ennen kavennusmaalia Rondónin tilalle tullut Ruud van Nistelrooy toi myöskin kokemuksellaan rauhallisuutta hyökkäyspäähän. Ruud onnistuikin iskemään pallon kertaalleen maaliin, mutta se tilanne vihellettiin pois paitsiona, jota se ei kuitenkaan ollut. Ruud ei vaikuttanut pelin kulkuun pallon mennessä Seballe, jolloin hollantilainen oli paitsiossa, mutta maaliin johtaneen keskityksen aikana Ruud oli samassa linjassa alimman vastustajan kanssa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ruud sai nimensä tilastoihin syötön muodossa, kun hänen oikea-aikainen keskityksensä löysi uhrautuvasti heittäytyneen Seba Fernandezin ja uruguaylainen jatkoi siitä mihin Italiaa vastaan maajoukkueessan jäi. Loppulukemat siis 1-3 ja Málaga nousi sarjataulukossa Sevillan ohi viidenneksi.
|
|
|
|
|
Jinete
Poissa
|
 |
Vastaus #326 : 22.11.2011 klo 01:26:10 |
|
Pellegrinin toivottomuus ja kyvyttömyys reagoida riittävästi kostautuivat vain hetkeä myöhemmin, kun kotijoukkueen Arana laukoi pallon ohi Willy Caballeron vartioiman maalin.
Tarkoitit varmaan "maaliin ohi Willy Caballeron"?  Racingin kavennus oli hieman erikoinen siinä mielessä, että Racingin pelaaj(i)a makasi kentän pinnassa, mutta Málaga ei laittanut palloa ulos , minkä vuoksi Racingin pelaajat ja yleisö protestoivat. Peli kuitenkin lähes pysähtyi ja pallo päätyi Racingille, jolloin Málagan pelaajat selkeästi odottivat heidän laittavan pallon yli. Mutta Racing lähtikin vastahyökkäykseen ja teki maalin... Seba Fernandéz ja Isco ovat kyllä mainioita pelimiehiä, Cazorlasta puhumattakaan. Luulin muuten Seban olevan paljon nuorempi kuin mitä onkaan... Rondón oli ja on ollut harmillisen saamaton, voisi jopa sanoa haluton, samoin kuin Nisti. Edelleen on kovin kaksijakoinen kuva Málagasta. Potentiaalia on, mutta joukkue ei vieläkään pelaa eheästi eivätkä pelaajat oikein tunnu löytävän toisiaan. Suoraan sanoen olisin odottanut Pellegriniltä hieman enemmän, sillä jotenkin tuntuu, ettei Insinööri saa millään kaikkia palasia oikeille paikoilleen, eikä luotua vaadittavaa taistelutahtoa ja voitonjanoa koko joukkueelle.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #327 : 22.11.2011 klo 17:11:38 |
|
Pitää silti muistaa, että vuosi sitten joukkue oli sarjassa sijalla 18 ja pisteitä oli kasassa vain puolet siitä, mitä tällä hetkellä.
Tammikuussa tuskin nähdään mitään suuren luokan hankintaa, koska "Uefa Financial Fair Play" taitaa estää tämän rahan törsäämisen, mutta 1-2 täsmä hankinnalla päästäisiin jo eteenpäin. Nuoret Recio, Portillo ja Juanmi lähtevät todennäköisesti lainalle johonkin alemman divarin jengiin ja ringin ulkopuolelle jo kesällä jätetyt Edinho, Rosario ja Malagueño ovat kaikki todnäk valmiita purkamaan sopimuksensa. Tämä toisi plantillaan nuo mainitsemani kaksi lisäpaikkaa, joilla voitaisiin hommata esimerkiksi keskikentän pelinrakentaja tai toinen maalivahti kirittämään Willy Caballeroa.
Eilisestä pelistä vielä sen verran, että Gamez loukkasi oikean polvensa ja vielä on epävarmaa pystyvätkö el capitano ja/tai Joaquin pelaamaan Villarrealia vastaan ensi maanantaina. Varmaa on, että ainakaan Baptistaa tai Weligtonia ei nähdä.
|
|
|
|
|
Chingón
Poissa
|
 |
Vastaus #328 : 25.11.2011 klo 13:57:07 |
|
Milloin La Bestia on taas kehissä?
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #329 : 25.11.2011 klo 15:11:15 |
|
Milloin La Bestia on taas kehissä?
...Toinen brassi, jota ei myöskään nähdä enää tämän vuoden puolella pelaamassa on Baptista, jonka tapauksessa kävi ilmi, että lääkärien diagnoosi hänen loukkaantumisensa suhteen oli väärä ja hänellä onkin murtunut isovarvas... Eli siis ensi vuoden puolelle menee.  Vasta neljä ottelua on Baptista saanut vyölleen tällä kaudella, mutta näistä neljästä matsista Málaga ei hävinnyt yhtäkään.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #330 : 29.11.2011 klo 00:21:43 |
|
Huh huh, melkein meinasi päättyä tämän illan matsi viime kauden kaltaiseen tuomarointiin. Ensimmäisellä puoliajalla Málagalla ei ollut käytännössä yhtäkään rikettä, vaikka Dudalle annettiinkin helposti yksi keltainen. Toisella puoliajalla taasen upean ottelun pelannut Toulalan ajetaan naurettavalla tavalla pihalle ja pelin luonne muuttuu täysin. Toulalanin ensimmäinen kortti oli selvä rike ja ansaittu lappu, mutta tätä jälkimäistä en sulata sitten millään. Carlos Marchenan oppikirjasta filminsä oppinut Pérez potkaisi itse jalkansa päin Toulalania ja sai vaparin + ulosajon vastustajalleen. Naurettava tuomio ja vieläpä pelaajalle, jonka olisi itse kuulunut lentää matsissa pihalle mm. nappulat edellä taklauksestaan eräässä tilanteessa. Toulalanille hänen uransa toinen liigaosuma tuli erinomaiseen saumaan. Jos otteet jatkuvat yhtä hyvinä kuin tähän saakka, tullaan harmaahapsinen setämies palkitsemaan kauden päätteeksi Vuoden pelaaja -palkinnolla. Ainakin fanien toimesta. Toinen erinomaisia otteita jatkanut pelaaja onkin sitten Isco, jolle tänään jo uransa toinen La Liga maali viikon sisään. Jatkan keskustelua tuolta liveseurantaspämmistä vähän tänne suuntaan: No nyt kyllä täytyy olla eri mieltä. Sergio Sánchez pelasi erinomaisen ensimmäisen puoliajan ja mielestäni syöttöpeli oikealla puolella toimi useimmiten mallikkaasti. Hieman hidashan Sánchez on nykypakkien mittapuulla, siitä ei pääse mihinkään.
Málagassa kun on totuttu vuosien aikana näkemään paljon peliä, jossa palloa pelataan pajon laitojen kautta, niin silloin laitapakkien kuuluisi osata keskittää. Gamez sentään yrittää vaikkei aina keskityksissään onnistu, mutta hänen lähettämistä palloistaan on useaan otteeseen tehty maaleja. Samoin kuten Dudan, Eliseun ja Callejan jne. Sergio Sánchezilta tämä ei näytä luonnistuvan kovinkaan hyvin. Tänäänkään ei taidettu nähdä yhtäkään keskitystä oikealta laidalta. Tosin sen verran suostun tulemaan vastaan, että SS on enemmänkin toppari kuin laitapakki, mutta kyllä tuolla tasolla pitäisi osata vähän laajemmalla säteellä pelaamaan.
|
|
|
|
|
Jinete
Poissa
|
 |
Vastaus #331 : 29.11.2011 klo 01:11:16 |
|
Málagassa kun on totuttu vuosien aikana näkemään paljon peliä, jossa palloa pelataan pajon laitojen kautta, niin silloin laitapakkien kuuluisi osata keskittää. Gamez sentään yrittää vaikkei aina keskityksissään onnistu, mutta hänen lähettämistä palloistaan on useaan otteeseen tehty maaleja. Samoin kuten Dudan, Eliseun ja Callejan jne. Sergio Sánchezilta tämä ei näytä luonnistuvan kovinkaan hyvin. Tänäänkään ei taidettu nähdä yhtäkään keskitystä oikealta laidalta. Tosin sen verran suostun tulemaan vastaan, että SS on enemmänkin toppari kuin laitapakki, mutta kyllä tuolla tasolla pitäisi osata vähän laajemmalla säteellä pelaamaan.
Ok, en heti ymmärtänyt, että tarkoitit nimenomaan keskityksiä, sillä lyhytsyöttöpeli sujui mielestäni hyvin. Jo mainitsemani hitaus on yksi este noille keskityksille, kun ei SS oikein yksi vastaan yksi -tilanteíssa ohi taida päästä. Ja ilmeisesti tiedostaakin tämän itse, tai sitten taustalla on mainitsemasi historia topparina, eikä edes lähde yrittämäänkään, vaan pyrkii ennemminkin syöttämään kuuttatoista kohti juoksuihin tai laitaan jollekin muulle. La ligassa on muuten todella vähän laatupalloja jakelevia pakkeja, tai edes laitureita. Gámezia en ole moisena pitänyt, mutta voin olla väärässäkin. Monreal siihen kykeni Osasunassa, mutta ei kyllä vielä mielestäni Málagassa. Mittapuuna voisi pitää vaikka Villarrealin jättänyttä Joan Capdevilaa, jonka keskitykset olivat parhaimmillaan todella laadukkaita.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #332 : 29.11.2011 klo 01:18:53 |
|
Niin tai näin, kyllä noista Gámezin keskityksistä vaan on maaleja tupannut tulemaan vuosien mittaan. Helmenä tuossa 2:00 minutin kohdalla jäätävä pallo suoraan Albert Luquelle. 
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #333 : 30.11.2011 klo 16:19:31 |
|
Jérémy Toulalanin toinen keltainen kortti on vedetty kabineteissa takaisin ja näin ollen keskikentän kuningas on käytettävissä viikonloppuna Real Sociedadia vastaan. 
|
|
|
|
|
Timpe
Poissa
|
 |
Vastaus #334 : 01.12.2011 klo 13:31:16 |
|
Onko Etzo mitään tietoa Babtistan tilanteesta? Onko mitään siirtohuhuja? Ajattelin mennä katsomaan paikanpäälle seuraavan kotimatsin Osasunaa vastaan.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #335 : 02.12.2011 klo 10:28:58 |
|
Onko Etzo mitään tietoa Babtistan tilanteesta? Onko mitään siirtohuhuja? Ajattelin mennä katsomaan paikanpäälle seuraavan kotimatsin Osasunaa vastaan.
Kuten jo todettua, ei Baptista pelaa enää tämän vuoden puolella, joten comebackia jäädään odottelemaan vuoden 2012 puolelle. Vaikka Baptista kunnossa ollessaan joukkueelle melkoinen talismaani onkin, niin on helpottavaa huomata, että joukkue on viime aikoina oppinut voittamaan myös ilman brassin apua. Baptista on pelannut Málagassa 15 liigaottelua ja tehnyt niissä 10 maalia. Näistä liigaotteluista Málaga on voittanut peräti 8, tasureita on tilillä 4 ja tappioita vain 3. Tällä hetkellä Isco on kuitenkin vetämässä tätä Baptistan jättämää sankarin viittaa harteilleen hyvillä otteillaan kahdella edellisellä kierroksella. Siirtohuhuista sen verran, että sisään haluttaisiin Borja Valeron tyylistä keskikentän sielua, joka osaa pelata molempiin suuntiin. Ulospäin taasen Levante ja Atlético ovat huhujen mukaan kiinnostuneet ostamaan Xavi Torresin, jonka sopimus on voimassa Málagan kanssa vuoteen 2013 saakka, mutta ilmeisesti Pellegrini ei miehelle käyttöä keksi. Artikkelin mukaan Levante olisi valmis maksamaan €2 miljoonaa kyseisestä pelaajasta. Sinällään sääli, koska XT pelaa säännöllisesti tämän kauden sensaatiojoukkueessa, joka on tälläkin hetkellä 3pts Málagaa edellä sarjataulukossa. Saisivat ostaa mieluummin Apoñon...Samaan syssyyn lainalle ovat lähdössä ainakin Portillo sekä varauksella Recio, jota ei ole kannattajien toiveista huolimatta nähty tällä kaudella edes penkillä vaikka Pellegrini itse nosti kyseisen junnun viime kaudella suoraan divarista aloituskokoonpanoon (lopulta myös Espanjan U20 ja U21-maajoukkueisiin). Lainajoukkueiksi veikkaisin yhteistyöseuroja Real Jaénia tai Córdobaa. Toivottavasti Raitala on pelikunnossa tuossa Málaga-Osasuna ottelussa, niin nähdään kuinka käy Joaquínille tai Seballe, nuoren suomalaisen puolustamalla laidalla 
|
|
|
|
|
iris
Poissa
|
 |
Vastaus #336 : 03.12.2011 klo 16:09:20 |
|
Ulospäin taasen Levante ja Atlético ovat huhujen mukaan kiinnostuneet ostamaan Xavi Torresin, jonka sopimus on voimassa Málagan kanssa vuoteen 2013 saakka, mutta ilmeisesti Pellegrini ei miehelle käyttöä keksi. Artikkelin mukaan Levante olisi valmis maksamaan €2 miljoonaa kyseisestä pelaajasta. Vaikea kuvitella, että Levante olisi valmis maksamaan tuollaista summaa mistään pelaajasta, mutta ehkä talouslinja voi muuttua, jos joukkue pysyy europaikoilla kauden loppuun saakka... Mitenkäs Munúa, pohdin juuri viime viikonloppuna, onko sekin Levantessa lainassa vai siirtyikö jossain vaiheessa ilmaiseksi?
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #337 : 04.12.2011 klo 11:49:46 |
|
Vaikea kuvitella, että Levante olisi valmis maksamaan tuollaista summaa mistään pelaajasta, mutta ehkä talouslinja voi muuttua, jos joukkue pysyy europaikoilla kauden loppuun saakka... Mitenkäs Munúa, pohdin juuri viime viikonloppuna, onko sekin Levantessa lainassa vai siirtyikö jossain vaiheessa ilmaiseksi?
Munúa ei suostunut aikanaan allekirjoittamaan Málagan kanssa jatkosopimusta, joten neuvottelut menivät poikki ja uruguaylainen siirtyi ilmaiseksi Levanteen. Munúa métele!
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #338 : 08.12.2011 klo 11:40:25 |
|
Hävettävää 3-2 tappioa Sociedadin tasoista joukkuetta vastaan ei pysty selittämään, joten en edes yritä. Pellegrinin ja puolustajien piikkiin 100%. Jo kaksi kuukautta sivussa ollut Julio Baptista operoitiin eilen Royal Marbella Hospitalissa Petr Spurekin toimesta. Brassi joutunee silti olemaan sivussa vielä arviolta toiset kaksi kuukautta...Loukkaannuttuaan 30v synttäreidensä (ja Getafe-ottelun) jälkeen Baptista vieraili jollain "tutulla" valelääkärillään Barcelonassa ja kuinka ollakkaan, tästä tuloksena oli virhediagnoosi ja paljon kaavailtua pidempi kuntoutumisjakso. Seuraava ottelu Málagalla on sunnuntaina, kun La Rosaledalla vastaan asettuu Jukka Raitalan hyvässä nosteessa oleva Osasuna. Persroiskinnan ykkösjoukkue on sarjassa vain kaksi pistettä Málagaa perässä, joten senkin takia ottelusta tulee varmasti mielenkiintoinen. Eikä joukkue kaipaa enää yhtään lisää loukkaantumisia/takaiskuja, koska jo heti seuraavana tiistaina Málaga matkustaa Getafen vieraaksi Copa del Reyn otteluun. Joukkueet kohtasivat Copassa myös kaudella 09/10, jolloin Málaga voitti ensimmäisen osan kotonaan 2-1, mutta taipui vieraskentällä peräti 1-5. Muuta muistettavaa tuosta otteluparista ei jäänytkään kuin 16-vuotias Juanmi, joka teki tuolloin Málaga debyyttinsä ja ensimmäisen maalinsa.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #339 : 12.12.2011 klo 10:59:10 |
|
Että mikä joukkue Málagalla olisi heittää pelaamaan, jos tuohon saisi lisättyä muutaman avainpelaajan. Esimerkkinä hyökkääjän, joka saa laitettua pallot sisään, pelinrakentaja jonka nimi ei ole Duda ja puolustajat jotka eivät paskanna housuun aina erikoistilanteissa. Osasunalla ei ollut eilisessä pelissä mitään jakoa, ilman tuota tuurimaaliaan. Toisella puoliajalla Málaga pyöritti peliä aivan miten tahtoi, mutta viimeisellä kolmanneksella alkoi tökkiä. Rondón ja Seba eivät saaneet mistään sisään ja kun tuurikaan ei ollut Málagan puolella, niin Nacho Monrealin puolivolley kimposi tolpasta suoraan veskarin syliin. Jonain toisena päivänä pallo olisi voinut mennä suoraan takakulmaan.
Pakko hehkuttaa Iscoa, joka tuntuu olevan yksi Espanjan parhaita U21-pelaajia tällä hetkellä. Uskomaton chippi linjan taakse Sergio Sanchezille, joka arvostelustani huolimatta otti eilen hyvin osaa hyökkäyspään pelaamiseen ja on pelaamassa itseään todenteolla avauskokoonpanoon. Sanchezin maanuoliaisenhan Juanmi nikkasi sisään, mestarin elkein. Juanmin ensimmäiset minuutit tällä kaudella ja kuinka ollakaan 8min myöhemmin ensimmäinen maali on taskussa. Joaquinin comeback oli myös mukanaa katseltavaa, vaikken edelleenkään tajua miksi hänen on aina yritettävä leikata keskelle, vaikka laidan kautta pääsisi nopeuttaan hyödyntäen varmasti ohi. Eilen ei Joaquin tuottanut Jugillekaan sen pahempia ongelmia, koska kunnon 1vs1 tilanteita laitajuoksuissa ei kehkeytynyt, koska Joaquin pyrki aina leikkaamaan keskeltä läpi. Toinen asia mitä en hiffaa on korkeat roikkupallot 167cm Seba Fernandezille. Ei varmasti Seba voita noita palloja, jos ei kerran Rondónkaan voita. Ja vaikka voittaisikin, niin ei siellä koskaan ole kukaan ottamassa niitä kakkospalloja alas, koska muut ovat jääneet liian alas korkean pallon lähtiessä ylöspäin.
Vertailun vuoksi:
Juanmi - 28min -1 maali RvN - 671min - 1 maali Seba - 532min - 2 maalia Rondón - 756min - 2 maalia
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #340 : 14.12.2011 klo 13:08:07 |
|
Kiitos Cata Diaz, että olet niin huono. Argotopparin kohmailun tuloksena Juanmi pääsi pyssyttämään ottelun ainoan maalin 84 peliminuutin kohdalla ja varmisti näin Málagalle 0-1 vierasvoiton. Maali nähtävissä tästä. Málaga CF: : Willy, Gámez, Mathijsen, Demichelis, Eliseu, Joaquín (Cazorla 67’), Camacho (Toulalan 54’), Apoño , Buonanotte (Portillo 54’), Van Nistelrooy y Juanmi.Ainoat pelaajat viikonlopun Osasuna matsista, tämän ottelun avaukseen olivat Willy Caballero sekä Demichelis. Málagan puolustuslinja oli jatkuvalla syötöllä vaikeuksissa Getafen nopeiden vastahyökkäysten kanssa, mutta Willy Caballeron hienot väliintulot ja torjunnat pelastivat Málagan tällä kertaa. Willy ehdottomasti ottelun paras pelaaja. Puolustuslinjan laidoilla Eliseu ja Gámez ovat kovaa vauhtia häviämässä avauskokoonpanon paikkojaan Monrealille ja Sergio Sanchezille, koska eilisetkään otteet eivät olleet mitenkään loistavia. Täytyy myös ihmetellä mistä syystä Pellegrini ei suostu peluuttamaan Kris Stadsgaardia tai Recioa. Viime kaudella kummatkin olivat ihan OK, mutta tällä kaudella heille on tuottanut vaikeuksia päästä edes penkille. Kris Stadsgaard on kuitenkin mielestäni parempi pääpalloissa kuin Mathijsen, vaikka miehet ovatkin wikipedian mukaan samanpituisia. Recion kohdalla tämä alamäki alkoi tuon U20-turnauksen jälkeen, tiedä sitten mitä siellä on sanottu/tehty... Keskikentällä Camacho ja Apoño eivät oikein sovi samaan muottiin. Camacho pelaa sitä näkymätöntä ja puolustavaa roolia, kun taas Apoño lähinnä facepalmaa ja syöttelee päin persettä. Segundatason jätkäksi on Apoño valitettavasti jäämässä. Samalla voisi sanoa, että Málagan kapteenius on kokenut melkoisen inflaation kesän aikana. Tällä hetkellä vakiokapteeni on filmaaja Duda ja hänen ollessaan sivussa, kapteeninnauha löytyy Apoñon käsivarresta. Kapteenin aineksia kummastakaan ei löyty vaikka suurennuslasilla etsisi ja johtajuuttakin molemmista uhkuu yhtä paljon kuin suolapatsaasta. Ylöspäin pelattaessa Joaquín ja Buonanotte olivat sangen mitäänsanomattomia, eivätkä oikein saaneet mitään aikaan. Buonanotte joutui jatkuvasti painimaan itseään kaksi kertaa isompia pelaajia vastaan, eikä tämän vuoksi ollut kovinkaan avulias hyökkäyspäässä. Portillon tulo kentälle, ensimmäistä kertaa tällä kaudella, toi hieman piristystä Málagan yläkertaan ja hänen heikommasta jalastaan eli vasemmasta, lähti vieraiden paras keskitys, johon RvN ei kuitenkaan saanut jalkaansa väliin. Tästä aasinsillasta päästäänkin hyökkäyskaksikkoon RvN-Juanmi. Ideana varmaankin oli, että Ruud pelaa targettina ja pudottelee palloja pystyjuoksuja tekevälle Juanmille. Tämä nyt ei toiminut mitenkään liian hyvin, kun laukauksia maaliakohti saatiin odottaa noin 70 minuuttia. Ruudin kohdalla sama vanha selitys, "palloja ei tullut" ja Juanmi hävisi pystypainit itseään isommille pelaajille. 84 minuutin kohdalla kuitenkin pallo saatiin viimein maaliin, kun Gámezin keskitys painui helposti ohi koomailevan Cata Diazin ja Juanmi pyssytti täysillä päin kotijoukkueen maalivahtia ja reboundin kautta pallo yläkulmaan. Lisämaalikaan ei ollut kaukana seuraavassa hyökkäyksessä, mutta Juanmin pusku painui vain hieman yläriman yli.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.12.2011 klo 13:20:49 kirjoittanut Etzo »
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #341 : 19.12.2011 klo 13:21:22 |
|
Että mikä joukkue Málagalla olisi heittää pelaamaan, jos tuohon saisi lisättyä muutaman avainpelaajan. Esimerkkinä hyökkääjän, joka saa laitettua pallot sisään... Niin. Valencian yhden miehen armeija oli yhden Soldadon verran liian kova vastus. Málagan hyökkäyspäässä Rondón, Juanmi ja Seba olivat kaikki mitäänsanomattomia, ainoastaan Ruud väläytteli muutamaan otteeseen päästyään vaihdosta sisään. Ruud pelasi eilen hieman alle puoli tuntia ja oli silti paljon vaarallisemman ja energisemmän näköinen kuin Rondón koko 76 minuutin ajan. Hieno pudotus Ruudilta alaspäin Dudalle, joka kuitenkin tuttuun tyyliin suti pallon maalin ohi. Keskityspalloja kun saataisiin viljellä vapaammin boxin sisään, niin isot miehet kuten Ruud ja Rondón voisivat niitä napsia. Pellegrinin pelikirjaan vain ei kelpaa täydelliset extremot, vaan laiturit on pakotettu leikkaamaan keskelle ja hakemaan matalia palloja sumpussa oleville hyökkääjille. Joaquín oli eilen vieraiden parhaimmistoa, melkeinpä molemmilla laidoilla. Vihdoin nähtiin niitä tuttuja haastoja laitaa pitkin, joissa Joaquín on elementissään. Hyviä haastoja ja riplauksia, mutta maalilla ei ollut kertaakaan ketään viimeistelijää. Joaquín yhdessä jumalaisen Toulalanin kanssa siis Málagan parhaita pelaajia. Heikkojen pelaajien kastiin voidaan ripotella niin topparikaksikko Demichelis-Mathijsen, kuin hyökkääjäduo Rondón-Juanmi. Mathijsen on hidas ja Demichelis on liian ailahtelevainen, joten tuohon keskuspuolustukseen voitaisiin harkita uutta verta tammikuun siirtoikkunassa. Kris Stadsgaardin pelit ovat mitä ilmeisimmin jo pelatut, joka on sääli, koska juutti on/olisi edelleen parempi kuin Joris Mathijsen. Hyökkäyksessä pelaajat ovat liian kokemattomia, eivätkä saa palloja pussiin silloin kun pitäisi. Pellegrini ei ole nähtävästi vieläkään päättänyt, että mikä parivaljakko siellä kärjessä pelaa parhaiten yhteen. Tämän vuoden puolella pelataan enää Copa del Reyn ottelun jälkimmäinen puolisko, joten Málaga jää sarjassa sijalle 7. Nyt vain katseita tammikuun siirtoikkunaan ja joskohan se Baptistakin saataisiin parsittua takaisin kasaan joulun aikana.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #342 : 21.12.2011 klo 11:26:01 |
|
Tänään pelataan sitten kalenterivuoden 2011 viimeistä kertaa ja kyseessä on Copa del Reyn toinen osaottelu Getafea vastaan. Ensimmäinen osa päättyi Málagan vierasvoittoon 0-1.
Seuraavat pelaajat on valittu tämän iltaiseen otteluun (yksi tulee jäämään vielä kokoonpanon ulkopuolelle): Rubén, Gámez, Weligton, Demichelis, Joaquín, Toulalan, Van Nistelrooy, Apoño, Seba, Santi Cazorla, Willy Caballero, Mathijsen, Duda, Eliseu, Buonanotte, Sergio Sánchez, Isco, Rondón ja Juanmi.
Ulos kokoonpanosta jäivät teknisen päätöksen vuoksi: Kris, Camacho, Monreal, Edinho, Portillo ja Recio; loukkaantuneet Maresca ja Baptista sekä Helder Rosario, joka ei ole ilmeisesti jaksanut enää puoleen vuoteen treenata kunnolla.
Yleisömäärässä ei varmasti tule olemaan kehumista, sillä ainakin 'Malaka Hinchas' kannattajaryhmä on ilmoittanut boikotoivansa Copan otteluja, koska seura on evännyt heiltä mahdollisuuden päästä otteluun ilmaiseksi/paremmalla alennuksella vaikka he ovat kausikorttilaisia. Málagassa kausikorttilaiset eivät totutusti ilmaiseksi Copan otteluihin pääse ja pääsymaksu on heille noin 10-20€ (general salessa 20-40€), mutta se tuntuu olevan heille enemmänkin periaate- kuin taloudellinen kysymys.
Edit: laitetaan tähän samaan viestiin nyt siirtohuhut:
Recio -> Cartagena (laina) Portillo -> Córdoba (laina)
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.12.2011 klo 14:00:14 kirjoittanut Etzo »
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #343 : 22.12.2011 klo 11:46:23 |
|
Kaikki peliä kuvanneet streamit olivat "haista vittu"-tasoa, joten matsi jäi näkemättä melkein kokonaan. Mutta kiitos Diario Surin suht hyvän koosteen, jonkinlaisen kokonaiskuvan matsista sai. Kuten eilen aavistelin, ei stadionilla yleisömäärällä juhlittu. Ainoastaan 5000 katsojaa oli vaivautunut paikan päälle kannustamaan omiaan. Málagalla oli ensimmäisellä puoliajalla näemmä taas muutamia hyviä paikkoja, kuten tuo Apoñon vapari, mutta maaleja ei näistä tilanteista päässyt syntymään. Ruud näytti päässeen peliin hieman paremmin mukaan, kun niitä keskityspalloja alettiin viljelemään boxiin (mm. pudotus Seballe boxin sisällä). Ensimmäisen maalin ottelussa teki Getafe, tämän tilanteen näin jopa itse suttuiselta streamilta, Cata Diaz puski pallon maaliin kulmapotkusta, mutta repi matkallaan Toulalanin nurmen pintaan ja maali hylättiin. Ottelun ensimmäinen oikea maali syntyi ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Eliseun tarkka crossi tavoitti Ruudin, joka laukoi suoraan volleysta pallon maaliin. Tässä vaiheessa Málaga johti yhteismaalein 2-0 ja kaikki näytti taas sujuvan kuin tanssi... ...mutta toisella puoliajalla vanha kunnon Muñiz henki heräsi eloon ja Málaga laski housunsa nilkkoihin. Ensin Willy Caballero ohjaa pallon omaan maaliin, melkeinpä päätyviivalta tulleesta Valeran keskityksestä. Tämän jälkeen Weligton lanaa alimpana miehenä vastustajan kumoon juuri oman rangaistusalueen ulkopuolella ja lentää pihalle, ties monetta kertaa Málaga urallaan. Brassi jahtaa ihan tosissaan Darío Silvan nimissä olevaa kurinpitoennätystä: uruguayo lensi aikanaan pihalle kuusi kertaa Málagassa pelatessaan. Ulosajosta syntyneestä vaparista Mané laukoi vasurillaan Getafen ensimmäistä kertaa otteluparissa johtoon ja tällä tuloksella he olisivat menneet jatkoon. Tämän jälkeen Javier Casquero lensi jostain syystä pihalle ja Málaga pääsi pelaamaan 10vs10. Málagan sankariksi nousi lopulta pieni kirppu, Diego Buonanotte, joka laukoi upealla vaparillaan kotijoukkueen tasoihin ja seuraavalle kierrokselle. Sellainen vuosi 2011. Nyt vähän pesetoja Lontoon suuntaan ja Fernando Torres haaviin tammikuussa. Jos ei tähän haihatteluun usko, niin ainakin seuran on pakko hankkia jotain seuraavista: 1) pelinrakentaja pelaamaan Toulalanin vierelle. Siellä on nyt kokeiltu Cazorlaa, Apoñoa, Marescaa ja Camachoa. Borja Valero? 2) puolustaja, joka ei ole yhtä ailahtelevainen kuin Demichelis, yhtä hidas kuin Mathijsen tai yhtä jäätävä kuin Weligton. Kuka sopisi yhtälöön? 3) maalivahti, joka kirittää Caballeroa ja tarvittaessa hyppää ykkösveskarin saappaisiin. Daniel Aranzubia?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.12.2011 klo 11:49:01 kirjoittanut Etzo »
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #344 : 23.12.2011 klo 12:12:49 |
|
Copa del Reyn voittaminen lyötiin yhdeksi tavoitteeksi tälle kaudelle, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että tuo jää vain haaveeksi sillä Málagan olisi piestävä matkallaan mestaruuteen todnäk joukkueet kuten Real Madrid, Barcelona ja Valencia...
Mukava tammikuu tulossa noin muutenkin Málagalle:
Real Madrid (v) Atlético Madrid (k) Sporting (v) Barcelona (k) Sevilla (k)
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #345 : 04.01.2012 klo 11:36:01 |
|
3-2 pannuun Bernabeulla Copassa, mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen. Málagalle alkuun kaksi identtistä osumaa Cazorlan kulmapotkuista ja puoliajalla tilanne 0-2, mutta toisella puoliajalla kävi sitten niinkuin kävi. Jotenkin käväisi mielessä tuo muutaman vuoden takainen 4-3, jossa Higuain taisi tehdä neljä byyriä... Ruud pääsi pelailemaan avauksessa ex-kotistadionillaan, ilmeisesti hyvityksenä siitä, että Pellegrini penkitti miestä täydet 90 minuuttia kotiottelussa Realia vastaan liigassa. Sergio Sanchez oli monessa mukana, ensin puskemassa Málagan 0-1 johtoon ja myöhemmin syöttämässä namupasseja vastustajille, suoraan oman boxin edessä. Myöhemmin yöllä miekkonen kirjoitteli twitterinsä kautta: "Solo puedo pedir perdon!!lo siento malaga..."
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.01.2012 klo 11:38:33 kirjoittanut Etzo »
|
|
|
|
|
Jinete
Poissa
|
 |
Vastaus #346 : 04.01.2012 klo 12:18:17 |
|
Sergio Sanchez oli monessa mukana, ensin puskemassa Málagan 0-1 johtoon ja myöhemmin syöttämässä namupasseja vastustajille, suoraan oman boxin edessä. Myöhemmin yöllä miekkonen kirjoitteli twitterinsä kautta: "Solo puedo pedir perdon!!lo siento malaga..." Kaikin puolin hieno mies! Olet aikaisemmin kritisoinut Apoñoa ja hänen peluuttamistaan ja eilinen oli kyllä loistoesimerkki kuinka turha hän on kumpaankin suuntaan. Puolustettaessa näkyi useampaankin kertaan, kuinka mies ilmeisesti kokee olevansa suuri käskyttäjä ja ohjaaja ja lähinnä keskittyi lönköttelemään hieman sivussa ja huitomaan ja huutamaan ohjeita muille. Hyökätessä puolestaan 90% syötöistä oli viereen Cazorlalle tai alaspäin. Minkäänlaista ratkaisua ei tainnut kertaakaan hakea. Käsittämätöntä ettei Málagalla ole ilmeisesti ketään oikeasti hyödyllistä pelaajaa kyseiselle paikalle. Kärkimiehistä nyt puhumattakaan, niin surkuhupaisaa oli tosiaan väsyneen Van Nistelrooyn pelaaminen, eikä kömpelö Rondon siitä mitenkään parantanut. Joukkueessa on kuitenkin paljon potentiaalia eilisenkin perusteella. Monreal, Isco, Toulalan ja Cazorla olivat oikeastaan jopa hyviä, Demichelis, Sánchez ja Mathijsenkin kohtalaisia. Seba jäi vähän Pepen jalkoihin, mutta yritystä oli ihan kivasti.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #347 : 05.01.2012 klo 12:11:48 |
|
Kaikin puolin hieno mies! Omisti vielä maalinsa edesmenneelle pelikaverilleen Espanyolista - Daniel Jarquelle. Yleistä pulinaa: - Málagan ensimmäiseksi hankinnaksi kaavaillaan Córdoban 22-vuotiasta keskikenttäpelaajaa, Javier Hervásia. Hervás on yksi Córdoban tulevaisuuden nimiä ja hänen siirtosummansa olisi arviolta noin 1.2M€ ja hän kirjoittaisi 5-vuoden sopimuksen, mutta siirtyisi seuraan vasta ensi kesänä. - Carlos Kamenin siirto Málagaan lähenee ja lähenee. Pellegrini on kadottanut luottamuksensa Rubéniin ja näin ollen tarvitsee haastajan Willy Caballerolle. Kameni on omassa seurassaan heitetty katsomon puolelle ja omaa paljon liigakokemusta, joten hän olisi passeli hankinta Málagan veräjänvartijaksi. Vieläpä kun Kamerun ei osallistu ACN:iin talvella, pystyisi Kameni aloittamaan pelaamisen Málagassa hetimmiten. - Pellegrinin huhutaan tuovan 1-2 pelaajaa Etelä-Amerikasta. Ainakin paraguaylainen hyökkääjä Lucas Barrios ja chileläinen puolustaja Osvaldo González on mainittu eri lähteissä. - Espanjan maajoukkue pelaa helmikuun 29. päivä ystävyysottelun La Rosaledalla Venezuelaa vastaan. Edellisen kerran La Roja pelasi stadionilla helmikuussa 2008, kun Capdevila ratkaisi 1-0 voiton Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen ainakin Englannin U21 on käynyt ottamassa stadionilla turpaan Ecuadorilta. Edit: 28.2 -> 29.2
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.01.2012 klo 14:44:46 kirjoittanut Etzo »
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #348 : 06.01.2012 klo 09:31:52 |
|
No niin, kiitos että yritit SS. Puujalkana olet syntynyt ja sellaisena tulet aina pysymään. Jälkimmäisessä osassa onkin katsojia alle 2000, koska ainoastaan rannikolla asuvat mieshuorat aikovat maksaa sisäänpääsystä Copan otteluun. Ja sitten keskittymään taas liigamatseihin...
Jopas jotakin. Málaga ilmoitti eilen kotisivuillaan, että toiseen osaan Real Madridia vastaan on myyty jo noin 15.000 lippua. Gloryhuntereita ja mieshuoria asustaa siis myös Espanjassa. Ottaen huomioon, että Getafe-ottelussa AM oli jotain 4000-5000, on tämä melkoista eteenpäinmenoa. Kausikorttilaiset joutuvat edelleen maksamaan sen 20-50€ ja general saleen jäävät liput kustantavat 50-105€. Vielä yksi siirtohuhu näin viikonlopun alun kunniaksi: Diego Buonanotte -> Atlético (*) Diego Simeone haluaa maanmiehensä lainalle, varmaankin korvaamaan mustalaisten kuningasta, José Antonio Reyesiä.
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #349 : 06.01.2012 klo 13:54:47 |
|
No Malagalle riittää kuitenki esim. 1-0-voitto, niin ei tuo nyt sinäänsä ihme ole, että jokunen katsojakin areenalle raahautuu. Varsinkin kun vastassa Espanjan menestynein seura.
|
|
|
|
|
|
|
|