Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #700 : 10.02.2013 klo 12:13:02 |
|
Levante - Málaga 1-2
Barkero (p) 26' Isco (p) 37', 47'
Golden boy näytti jälleen kykynsä ja hankki pisteet laukomalla kaksi osumaa. Ensimmäinen tuli Baptistan filmaamasta rankkarista ja toinen Toulalanin (!) noususta ja keskityksestä boxin rajalle.
Málaga: Willy Caballero, Gámez, Sergio Sánchez, Demichelis, Antunes, Toulalan, Iturra, Joaquín (Lucas Piazón, m.67), Julio Baptista (Seba Fernández, m.80), Isco y Saviola (Santa Cruz, m.74).
Antunesille siis Málaga-uran debyytti, joka meni ihan mukavasti. Muistutti melko paljon Monrealia ylöspäin pelattaessa, vaikka keskitykset/vapari(t) olivatkin järkyttäviä. Menneevät kuitenkin debyytin ja hermoilun piikkiin. Julio Baptista taasen oli avauskokoonpanossa ensi kertaa sitten lokakuun 2011, jolloin mies taituroi kierroksen komeimman osuman saksarilla Getafen verkkoon. Hieman ehkä yliyrittämistä filmien muodossa sekä heikohkoa syöttötyöskentelyä isolta mieheltä. Ensimmäiset syötöt olivat järjestäen liian kovia ja toiset vuorostaan jäivät sitten aivan liian hitaiksi, mm. aiheuttaen useita pallonmenetyksiä. Jälkimmäinen ongelma oli havaittavissa myös toisella brassilla - liigadebyyttinsä tehneellä Lucas Piazónilla.
Willy pelasti jälleen paljon alakerrassa, kun kaljupää torjui muutamaan otteeseen lipevän Obafemi Martinsin tuikkaukset. Topparipari Demichelis-SS pelasi kohtalaisen hyvin, ilman sen suurempia aivopieruja, joita mm. Weligtonilta on nähty viimeisten viikkojen aikana.
Ensi lauantaina vastassa Rosaledan (toivottavasti) jo uusitulla nurmimatolla vastaan asettuu Athletic Bilbao. Rosaledan nurmi uusittiin hiljattain, mutta koska kentänhoitaja pakkasi kamansa ja matkasi muistaakseni Valenciaan, ovat nykyiset viherpeukalot saaneet aikaan katastrofin ja pilanneet nurmen ties millä sammaleilla ja kärpässienillä. Äkkipikaisena kansana muistan kun omankin taloyhtiöni puutarhuri aikanaan suuttui erimielisyyksistä taloyhtiön kokouksessa ja erosi ... vieden taloyhtiön kasteluletkut mennessään... Että näin Epsanjassa.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #701 : 19.02.2013 klo 14:06:58 |
|
Tänään sitten Portoa turpaan, niin että kolisee. Edellisen kerranhan Málaga palloili Portugalissa Boavistaa vastaan 2002-2003 ja tukkaan tuli rankkarien jälkeen.
Iscon lähtö ensi kesänä näyttää entistä todennäköisemmältä, sillä mies meni sanomaan AS:n haastattelussa, että on valmis "uhraamaan itsensä", jos hänen siirtokorvauksensa auttaa seuraa eteenpäin. Eli se €35 miljoonaa tiskiin ensi kesänä, jonkin isomman seuran toimesta ja Isco on valmis lähtemään.
|
|
|
|
|
Hyp0x
Poissa
|
 |
Vastaus #702 : 19.02.2013 klo 23:51:49 |
|
Tämän päiväinen ottelu ei ollut joukkueelta kovin hääppöinen, mutta periaatteessa Malagalla on vielä omat mahdollisuutensa tulossa Rosaledalla. Jatkoonmeno kuitenkin vaatii nollan pitämistä omassa päässä. Tämän päivän tavoitteena oli selkeästi hakea pelkästään 0-0 tasuria, mutta siinä ei onnistuttu.
Tuntui jotenkin, että Iscolla ei vaihteeksi taas peli kulkenut, kuin joutui puolustamaan noinkin paljon tuolla laidallaan. Iturra oli myös mielestäni melko heikko ja ihmettelen edelleenkin, kuinka hän avasi Camachon sijasta. Taitaa se Camachon yksi paha syöttöhassi painaa vieläkin aika paljon Pellegrinin mielessä. Muuten tekemisen laatu on kyllä mielestäni Iturraa laadukkaampaa.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #703 : 19.02.2013 klo 23:56:08 |
|
1-0 käkättimeen suht sumputuksen jälkeen. Porto takoi päätään seinään, kunnes se yksi virhe sattui alakerrassa ja paitsiolta haiskahtanut tilanne koitui kohtaloksi. Rehdit lädit vastasivat tuomaroinnista, joten tuskinpa se paitsio oli. Puolustamaanhan tuonne selvästi lähdettiin, eikä näin ollen tuolta taktiikalta paljoa voinut muuta kuin Muñiz-palloa odottaa. Santa Cruz täysi turhake hyökkäyksessä, kun ei saanut edes niitä kukkupalloja pidettyä kertaakaan itsellään. Oikeastaan ketään hyökkäyspäässä ei voi kehua, koska kukaan ei saanut mitään aikaan, joten siirretään kehut alakertaan Toulalanille ja Antunesille. Harmaahapsi oli tänäänkin sangen pyhä, mm. jäätävä kuoletus kukkupalloon toisen puoliajan lopuilla. Antunes taasen on osoittautumassa erinomaiseksi paikkaajaksi Monrealille. Tänään monta hyvää kaksinkamppailua pisamanaamalle. Iturra oli myös mielestäni melko heikko ja ihmettelen edelleenkin, kuinka hän avasi Camachon sijasta. Taitaa se Camachon yksi paha syöttöhassi painaa vieläkin aika paljon Pellegrinin mielessä. Muuten tekemisen laatu on kyllä mielestäni Iturraa laadukkaampaa.
Camacholla oli alla kuitenkin täydet minuutit Bilbao pelistä, jossa Iturra ei edes ollut mukana kokoonpanossa. Eli varmasti niitä tuoreita jalkoja Insinööri tähän matsiin kaipasi. Eipähän ihan gamblaaminen tuottanut toivottua tulosta tänään, kun Iturra oli suht pihalla ja hänen virheestäänhän tuo maalikin lähti... Vaikka olisihan Weligton toki voinut jatkaa sen äijänsä varjostusta, mutta kun ei jaloissa poweri enää riitä niin ei riitä. Noh, kotimatsista sitten voittoa hakemaan. Paremmat mahkuthan Málagalla tässä on eteenpäin jatkaa kuin Cazorlalla Arsenalinsa kanssa...jotain positiivista sittenkin. Edit: siinä ja siinä jassohan se maali sitten lopulta oli. Repiköön jokainen omat johtopäätöksensä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.02.2013 klo 00:05:22 kirjoittanut Etzo »
|
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #704 : 20.02.2013 klo 00:16:41 |
|
Eikös se ollut Babtista, jonka karanneesta syötöstä tuo Porton jassomaali alkunsa sai? No sama se, Iturra ei missään nimessä vakuuttanut..
..Noin muuten Pellegrini ei tätä ottelua hävinnyt vaan se kaatui ennemminkin Iscon ja Joaquinin surkeisiin iltapuhteisiin. Toki miehet taistelivat puolustussuuntaan siinä missä muukin joukkue, mutta jos maalin, tai edes tilanteita, Malaga olisi halunnut olisi se pitänyt jomman kumman edellä mainitun väläytyksestä lähteä, kun Toulalan joutui pelaamaan suht alhaalla ja Santa Cruz nyt ei yksin näitä otteluita käännä ja Peto on vielä palautumassa täyteen kuntoonsa. Eipä SC tai Babtista silti tosiaankaan mitään synninpäästöä saa.
Nähdäänkö La Rosaledalla sitten Eliseuta tai Saviolaa? Antunes tosiaan vaikuttaa hyvältä hankinnalta ja lauantain perusteella myös Lucas Piazon tuo hyvin leveyttä joukkueeseen.
Kaikki vielä auki tässä parissa ja ajottain Rosaledalla nähtyä hurlumheitä tilauksessa tämän iltaisen kyttäilyn sijaan!
edit: Alempaan, ok. Ei tullut tuota tilannetta niin tarkkaan tuijotettua.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.02.2013 klo 19:47:39 kirjoittanut ensijokolmas »
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #705 : 20.02.2013 klo 01:04:27 |
|
Eikös se ollut Babtista, jonka karanneesta syötöstä tuo Porton jassomaali alkunsa sai?
Porton hyökkäys toki alkoi tuosta, mutta ei tuota maalia silti Baptistan piikkiin saa, vaan jos jonkin, niin juurikin Iturran, joka hävisi selkeästi kaksinkamppailun tuossa keskialueella, jonka seurauksena Porto pääsi muodostamaan 2vs1-tilanteen Sergio Sanchezia vastaan. Sandro sitten lähti kaventamaan keskelle ja sai melko vapaasti laittaa tuon syötön Moutinholle Iturron katsellessa tuota loistopassia avopaikalta. Toki eivät Sanchez ja Demicheliskään tuota tilannetta ihan oikein pelanneet, näkeehän sen tuosta kuvastakin jo miten suuri heidän välinsä on. (Paitsiohan tuo toki niukasti oli, mutta tuollaiset tilanteet ovat aina linjatuomareille pahoja, joten en piiloutuisi sen taakse.)
|
|
|
|
|
Hyp0x
Poissa
|
 |
Vastaus #706 : 03.03.2013 klo 00:23:20 |
|
Tuolla toisaalla huhuiltiin Toulalanin siirtyvän kesällä Atleticoon. Kellään lisätietoja tästä? Valitettavasti kuulostaa hyvinkin mahdolliselta.
|
|
|
|
|
Timpe
Poissa
|
 |
Vastaus #707 : 03.03.2013 klo 00:57:20 |
|
Tuolla toisaalla huhuiltiin Toulalanin siirtyvän kesällä Atleticoon. Kellään lisätietoja tästä? Valitettavasti kuulostaa hyvinkin mahdolliselta.
Missä toisaalla? Mies ja perhe viihtyy Malagassa niin, jos siirtyy niin tuskin Atleticoon?
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #708 : 03.03.2013 klo 01:01:06 |
|
http://www.marca.com/2013/03/02/futbol/equipos/malaga/1362256092.htmlToulalan: "La noticia sobre mi acuerdo con el Atlético es totalmente falsa" --- Atlético kotipelin kokoonpanossa ovat Kameni, Jesús Gámez, Weligton, Lugano, Demichelis, Joaquín, Toulalan, Saviola, Seba Fernández, Lucas Piazon, Willy, Pedro Morales, Iturra, Duda, Portillo, Isco, Santa Cruz ja Antunes. Poissa mm. Julio Baptista, joka yllätys yllätys on loukkaanteena arviolta 2-3 viikkoa...
|
|
|
|
|
Jinete
Poissa
|
 |
Vastaus #709 : 03.03.2013 klo 01:35:22 |
|
|
|
|
|
|
Michael Baldwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Hollola City
|
 |
Vastaus #710 : 09.03.2013 klo 15:55:45 |
|
Kiitos jo etukäteen, jos joku jaksaa vastata. Onko Malagalla loukkaantumishuolia, vai onko Veikkauksen vierasvoiton kerroin 3.35 normaali heidän ylikertoimensa?
|
|
|
|
|
Hyp0x
Poissa
|
 |
Vastaus #711 : 09.03.2013 klo 16:46:01 |
|
Kiitos jo etukäteen, jos joku jaksaa vastata. Onko Malagalla loukkaantumishuolia, vai onko Veikkauksen vierasvoiton kerroin 3.35 normaali heidän ylikertoimensa?
Tilanne tosiaan vähän hankala, sillä tämän illan ottelusta poissa ovat Julio Baptista, Eliseu, Portillo, Weligton ja Toulalan. Voittohan sieltä pitäisi kuitenkin pystyä silti kampeamaan.
|
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #712 : 13.03.2013 klo 15:52:58 |
|
Tuli pistettyä tuonne liveseurantatopikkiin pientä ennakkoa tajuamatta, että sinnehän se tulee hukkumaan mikkihiiribussihormoonineppailu -keskustelun joukkoon, joten kopsataan tähänkin. Toki paljon sellaista kamaa, jotka tämän topikin aktiiveille ovat itsestäänselvyyksiä... Tänään luvassa luultavasti yksi pudotuspelien kiimaisimpia taistoja! Malaga - Porto nimittäin ja luulen, että La Rosaleda suorastaan kiehuu seuran historian, voisi kai sanoa, tärkeimmässä ottelussa! Avausottelu meni kyttäillessä, mutta tänään Malaga iskenee pökköä pesään ja pakkohan sen onkin. Muutokset kokoonpanossa 1. osaotteluun nähden Malagan osalta lienevät siinä, että hanakasti nouseva Jesus Gamez ottanee vasemman pakin tontin haltuunsa ja Camacho korvaa Iturran keskikentällä, mikä tuo jonkun verran enemmän pallollista osaamista kentälle. Camacholla on tosin vyöllään radikaalit mogat Barsaa ja Real Madridia vastaan tältä kaudelta, joten toivotaan, että kupoli kestää tänään. Lisäksi Piazon avannee tänään. Santa Cruz tai Saviola saatetaan hyvinkin nähdä avauksessa, mutta Andalusian paikallisaviisi Diario Sur epäilee seuraavaa; Málaga: Caballero; Jesús Gámez, Demichelis, Weligton, Antunes; Isco, Camacho, Toulalan, Piazon; Joaquín y Baptista. = -------------Caballero-------------- ------------------------------------ J.Gamez-Demichelis-Weligton-Antunes ------------------------------------ -----Toulalan---------Camacho------ ------------------------------------ Joaquin--------Isco-----Lucas Piazon ------------------------------------ -------------J.Babtista-------------- Tummennettuna monelle tuttu kaveri, jonka maagisuudesta tulee tänä iltana moni asia olemaan kiinni. Parhaillaan huikea pelaaja, mutta viimeaikaiset otteet ovat olleet huonoja tai ailahtelevaisia ja se on heijastunut myös joukkueen peleissä La Ligassa. Oikeastaan hyökkäystyöskentely on tuosta ensimmäisestä osaottelusta lähtien takkuillut todella pahasti, joten jos Isco ei nosta tänään tasoaan, voi tarvittavien maalien kampeaminen olla liian työlästä. Nuorukaiselle langettettiin melkoinen vastuu Cazorlan lähdettyä ja jo nyt tuntuu, että andalusialaisten hyökkäyspeli elää ja kuolee Iscon mukana. Joaquin, vaikka kova peluri onkin, ei tunnu pystyvän nousemaan henkisen liiderin rooliin, mutta kuuluu toki siihen kategoriaan, joka voi yhdellä huimalla suortituksella ratkaista koko touhun. Mutta sen varaan en tänään pistäisi. Toisaalta, jos Iscolla kulkee, niin usein myös Joaquinillakin! Tänään vastassa laidalla ensimmäisessä osassa Betis -kasvatin tylyllä tavalla nollannut Alex Sandro. Vaihtoon tullessaan Joaquin näytti siltä, että hyvä ettei pieni itku päässyt. Chelsea -laina Lucas Piazon on päässyt vähän kuin varkain ottamaan isompaa roolia muun joukkueen lepsuillessa. Nuori brassi on kuitenkin ollut ihan pirteä näkemissäni otteluissa. Sähäkkä, taitava ja tuntuisi omaavan ainakin jonkinlaisen öögan, mutta on.. no, nuori brassi. Tuli ensimmäisessä osaottelussa vaihdosta eikä oikein ehtinyt esittää mitään, mutta tänään onkin sitten iso näytönpaikka. Luultavasti Joaquin, Isco ja Piazon vaihtelevat paikkoja Babtistan takana. J. Babtista on toipunut loukkaantumisestaan, mutta pitkät poissaolojaksot näkyvät vielä. Saviolaa itse toivoisin tuonne. RSC sitten kehiin viimeiseksi 20. minuutiksi, jos maalia loppuvaiheessa kaivataan. Ja ellei Jeremy Toulalan ole foorumisteille parilta viime kaudelta tai Lyon -vuosilta tuttu jamppa, niin kannattaa ehdottomasti pistää seurantaan. Harmaahapsi lienee yksi Euroopan eleganteimpia pelaajia, joka puolustaa lujaa ja rakentaa peliä rauhassa. Toulalanin ajoittainen "boksin ulkopuolelta" -ajattelutapa tuntuu tuovan fransmannille joissain tilanteessa huikeasti aikaa ja etua vastustajiin nähden. Lienee myös tänään yksi tärkeä osa Malagan peliä ja kuka ties, vaikka nousisi esiin myös tehojen valossa. Miehen kokemus isoista peleistä on myös etu ja itseasiassa joukkueesta löytyy mutenkin kovissa liemissä keitettyjä pelaajia (Babtista, Demichelis, Saviola, RSC, Joaquin...) ja molari Willy Caballeroon tai Weligtonin en edes usko tietävän miltä pelko tai paineet tuntuvat. Vastapainoksi toki sanottava, että onhan Porto melko harjaantunut porukka näissä kuvioissa. Summa summarum: Porton nykyvireestä en ole ihan tietoinen, mutta Malagalla tosiaan etenkin hyökkäyspeli on tökkinyt pahasti viime viikkoina. Nämä pelit ovat kuitenkin niitä, joihin suuret pelaajat syttyvät ja La Rosaledalla ennennäkemätön hurmos tulee varmasti auttamaan pelaajia löytämään vireensä. Puolustushan Pellegrinimaiseen tapaan hioutunut melko luotettavaksi, mutta silti kuvittelisin, että on jopa melkein todennäköistä, että Porto pääsee iskemään tärkeän vierasmaalin. 1-1 tuntuu jotenkin todella luontevalta tulokselta ja kertoimia tarkastamatta luulen, että tuota tulosta veikkaamalla ei rikkaaksi tule. Laitetaan loppuun vielä; http://www.youtube.com/watch?v=irkaGz76NqcJotain muita mietteitä topikin aktiiveilta? Nuo avauskokoonpanoennakot nyt näyttävät olevan erillaisa lähes kaikki lähteestä riippuen.
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #713 : 13.03.2013 klo 17:32:08 |
|
Eliseu on edelleen sivussa, mikä on todella suuri miinus vasemmalle laidalle. Vaikka lusitaanin pää onkin täynnä sahanpurua, on Elly Sue silti yksi liigan nopeimmista kipittäjistä. Iscoa ei ole varaa "menettää" laitaan, koska mies on parhaimmillaan kymppipaikalla, kärjen alapuolella. Lucas Piazon vaikuttaa oikeastaan vara-Iscolta, joten voinee toimiakin laidassa.
|
|
|
|
|
Timpe
Poissa
|
 |
Vastaus #714 : 13.03.2013 klo 19:25:45 |
|
Itse luulin jo, että Eliseu olisi kunnossa. Hyvä lisä olisi ollut. Ensijakolmaksen ennakkoon ei paljon lisättävää tai kommentoitavaa. Nyt pre-match pintille ja sitten Rosaledaa kohti.
|
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #715 : 13.03.2013 klo 20:48:50 |
|
Ilmeisesti Saviola avaa ja Piazon aloittaa vaihdossa, joten Babtista tippunee kaniinin taakse ja Isco menee laidalle  Eiköhän Isco kuitenkin nähdä dominoimassa ympäri hyökkäyskolmannesta. edit: Ja myös Pellegrinin pepun taputtelija Iturra avauksessa  Mikäli liveseurantaan Laitalinkin kopioimat avauskokoonpanot pitävät paikkansa (viralliset avauskokoonpanot, otaksun) Porto: Helton, Danilo, Mangala, Sandro, Otamendi, González, Moutinho, Fernando, Defour, Martínez, Varela SUBS: Fabiano, Maicon, Castro, Izmailov, Rodríguez, Liedson, Atsu.
Málaga: Willy, Gámez, Weligton, Demichelis, Antunes, Joaquín, Toulalan, Iturra, Isco, Saviola, Baptista SUBS: Kameni, Lugano, Sergio Sánchez, Camacho, Piazón, Seba, Santa Cruz.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.03.2013 klo 20:54:07 kirjoittanut ensijokolmas »
|
|
|
|
|
Hyp0x
Poissa
|
 |
Vastaus #716 : 13.03.2013 klo 21:20:34 |
|
Ja myös Pellegrinin pepun taputtelija Iturra avauksessa  Eiiiiii!! Kyllä nyt Camacho on saanut maksaa liian kovaa hintaa niistä parista vanhasta virheestä. Kokonaisuus huomioon ottaen hän on kuitenkin ollut yksi positiivisimmista esiintyjistä tällä kaudella. Iturra ei ole ainakaan sen enempää vakuuttanut. Eliseu tosiaan yhä sivussa, mutta muuten jalkeilla on mielestäni paras mahdollinen porukka. Jota kuinkin tähän malliin: ------------------ Caballero ----------------- --------------------------------------------- Jesus Gamez - Demichelis - Weligton - Antunes --------------------------------------------- -------------- Toulalan --- Iturra ------------ ----- Joaquín --------------------- Isco ----- ----------------- Julio Baptista -------------- --------------------------------------------- ------------------ Saviola ------------------- Vierasmaalia ei sitten saisi tänään laskea, koska sitten tarvittaisiin itse jo kolme ja Málagahan tunnetusti tekee niin monta maalia vain muutaman kerran kaudessa, joten en usko sen tapahtuvan tänään Portoa vastaan. Pelin kulku luultavasti tulee eroamaan pallonhallinnan osalta aika paljon ensimmäisestä osaottelusta, jossa joukkueen suunnitelmana oli selvästi puolustaa tarkasti ja napata 0-0 lopputulos. Siinä ei kuitenkaan aivan onnistuttu, joten tänään olisi napattava 2-0 voitto. 1-0:llahan pääsisi jatkoajalle, mutta sitten, jos Porto iskisi vierasmaalin jatkoajalla, peli alkaisi ollakkin näillä säännöillä jo taputeltu. EDIT: Niin ja pakko muuten itsekin todeta se, että odotusarvoon nähden Antunes on ollut yllättävän hyvä pelaaja tuonne vasemmaksi laitapakiksi. Toivottavasti hyvä vire saa tänään jatkoa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.03.2013 klo 21:24:41 kirjoittanut Hyp0x »
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #717 : 13.03.2013 klo 23:47:49 |
|
MITÄS TÄHÄN SANOTTE!!!!!!!!!!
|
|
|
|
|
Peledinho
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat & modetiimi
|
 |
Vastaus #718 : 13.03.2013 klo 23:51:07 |
|
Jatkoonhan Malaga itsensä kampesi ja mikäs sen hienompaa. Mitään myllytystä peli ei ollut kummaltakaan missään vaiheessa vaan aika rauhalliseen tahtiin paikkoja molemmille siunaantui, mutta Iscohan sieltä nousi näkyviin upealla avausmaalillaan melkein heti väärin hylätyn Saviolan maalin perään. Porto ei saanut käytettyä tilanteitaan hyväksi kummallakaan jaksolla ja lopulta Defour nappasi sitten ulosajon toisella keltaisella. Punaisen jälkeen Malaga sai vietyä peliä vieraspäätyyn ja vaihdosta tullut Santa Cruz puski kulmasta ratkaisevan osuman. Hieman saa Malaga parantaa seuraavassa vaiheessa, sillä olihan Porto tänään melko huono ja jäljellä olevia joukkueita (pl. Galatasaray) vastaan Malaga lähtee selkeähkönä altavastaajana. Upea suoritus toki tähänkin astinen jo. 
|
|
|
|
|
León
Poissa
Suosikkijoukkue: Nettihuligaani
|
 |
Vastaus #719 : 14.03.2013 klo 00:02:29 |
|
MITÄS TÄHÄN SANOTTE!!!!!!!!!!
Hienoa!  Täytyy toivoa bännin putoavan UEFAn uusintakäsittelyssä. Toivottavasti ei tule spanskeja vastaan, nämä alkaa olla nähty jo.
|
|
|
|
|
aquel
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #720 : 14.03.2013 klo 00:02:45 |
|
MITÄS TÄHÄN SANOTTE!!!!!!!!!!
Onnittelut Málagalle ja sen kannattajille! Hienoa!
|
|
|
|
|
Hyp0x
Poissa
|
 |
Vastaus #721 : 14.03.2013 klo 00:04:08 |
|
Hieno matsi ja loistava tulos. Vuosi sitten kaikki näytti siltä, että Málagasta olisi tulossa joukkue, joka olisi nousemassa maailman kärkijoukkueiden joukkoon, mutta ne haaveet sai jo melkein haudata, kun sheikki tyrehdytti rahahanat. Joukkueesta poistui mm. Cazorla, Rondon ja van Nistelrooy ja tilalle saatiin vain halpoja lainamiehiä. Joukkuepeli on kuitenkin kehittynyt viimeisen vuodenkin aikana kuitenkin niin paljon, että tällaiset tulokset ovat tällä miehistöllä mahdollisia.
8 joukkoon pääseminen on varmasti myös rahallisesti joukkueelle tärkeä saavutus, sillä joka vaiheesta taitaa kilahtaa kassaan muutama miljoona? En ole tosin aivan varma pidättääkö UEFA palkintorahat Malagalta tämän kauden osalta. Tämän hetkisen tietojen mukaanhan ensi vuonna joukkue ei näissä karkeloissa olekkaan osallisena, vaikka tämän kauden otteet oikeuttaisivatkin paikkaan. Luulisi myös, että tällaiset esitykset innostaisivat Al Thania investoimaan lisää rahaa joukkueeseen. Kyllähän hänellä rahaa pitäisi piisata, mutta jostain syystä hänen innostuksensa joukkueen rahoittamiseen on tainnut olla koko ajan vähenemään päin. Tietenkin tämän kauden menestykseen ei hankinnoilla enää voitaisikaan vaikuttaa.
Seuraavaksi on kuitenkin jännättävänä perjantainen lohkoarvonta, jossa vastaan toivotaan ehdottomasti Galatasarayta. Se vaikuttaisi olevan esimerkiksi tässä vaiheessa vastaan tullutta Portoa helpompi vastustaja ja voitolla tuosta otteluparista oltaisiinkin jo neljän joukossa. Mutta kuten allaoleva lista osoittaa, niin kyllähän sieltä on todennäköisempää saada vastaan joku itseään ennakolta kovempi joukkue.
Mahdolliset vastustajathan ovat: Galatasaray PSG Borussia Dortmund Bayern Munchen Barcelona Real Madrid Juventus
|
|
|
|
|
Etzo
Poissa
|
 |
Vastaus #722 : 01.04.2013 klo 13:32:21 |
|
Rayo - Málaga 1-3
- Rayon rankkari suht teatterilla hommattu, hyvä ettei kaatunut hommat tähän. - Julio Baptistan ensimmäinen osuma yli 500 päivään, varmasti lähti se apina selästä...Weligtonilta myös hyvä haku Moralesin vapariin ensimmäisessä osumassa. - Pedro Morales. Ukko tipahti Chilestä, eikä kukaan uskonut kyseisen jannun olemassaoloon, koska kukaan ollut nähnyt miehen pelaavan ennen. Noh, nyt ensimmäistä kertaa avaukseen ja kendotehot 1+2, ei huono.
Keskiviikkona Dortmundia päihin, niin hyvä draivi saa jatkumoa.
|
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #723 : 01.04.2013 klo 20:20:59 |
|
Mitenkäs se UEFA -protesti edistyy? Eikös kuun loppuun mennessä pitänyt jotain päätöksiä tulla?
|
|
|
|
|
Timpe
Poissa
|
 |
Vastaus #724 : 02.04.2013 klo 11:40:47 |
|
Mitenkäs se UEFA -protesti edistyy? Eikös kuun loppuun mennessä pitänyt jotain päätöksiä tulla?
Käsittääkseni vasta Kesäkuun puolessavälissa saadaan CAS:n päätös asiaan.
|
|
|
|
|
|
|
|