Olen pikkuisen empinyt tähän ketjuun kirjoittamista, mutta menköön nyt.
Henkilökohtaisesti toivoisin, että foorumin tässä osastossa säilyisi se henki, että tänne uskaltaisi aloitteleva pokkarinkin käyttäjä pistää kuviaan esille.
Nyt minusta tuntuu, että arvostus ja painotus on vähän liikaakin teknisen taitavuuden ja näyttävyyden puolella, eikä ns. normaaleilla kuvilla meinaa saada tilaa ja huomiota ja sitä kautta rohkaisua lähteä jatkamaan kuvaamista. Ilman jonkinlaista palautetta ainakin itsellä olisi homma jäänyt alkutekijöihinsä, kun alun räpellykset eivät kovin korkeatasoisia tosiaankaan olleet.*

--
Toisaalta en todellakaan olisi ammattimaisemmin kuvaavia heivaamassa täältä pois, vaan toivon kyseisten henkilöiden jatkavan tänne kirjoittamista.
Lisäksi olisi mukavaa nähdä joskus seurojen sivuille kuvia ottavienkin tuotoksia pienillä kommenteilla varustettuina. Veikkausliigan seurojen sivuilla on ainakin paljon hyvää materiaalia, jota valitettavan harva tietää/jaksaa käydä vilkuilemassa. Lisääkin toivoisi näkevänsä, esimerkiksi jokin aika sitten pelatussa TiPS-KMF ottelussa bongasin kolmekin kameraa paikalla, mutta oikein missään en ole kuvia ottelusta nähnyt.
--
*Itsekin voisi koittaa jaksaa pistää sen perinteisen "Hyviä kuvia" kommentin useampaan katselemaansa kuvasarjaan, vaikka se välillä vähän mitään sanomattomalta tuntuukin.
