• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

CONCACAF Gold Cup 2009

Aloittaja John Devey, 30.06.2009 klo 19:48:03

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Väliinpudottaja

#25
Juuri kun olin kirjoittamassa, että Hondurasilla on ollut omat mahdollisuutensa Jenkkejä vastaan, kuten ekassakin kohtaamisessa Jenkkien hyvä poika, Goodson tulee ja puskee nyt omilleen kalliiksi käyneen Costlyn estelyistä huolimatta USAn 1-0 johtoon. Muuten avauspuoliaika meni jenkkien hallinnassa, vaikka Honduras heidän tavoin pelasi pallon kertaalleen mm. ylärimaan.

edit. Cooper vielä kaunisteli yliajalla loppulukemiksi 2-0 ja näin siis jenkit finaaliin.

Ben

CRC-MEX eka jakso 0-0

Pallonhallinta Meksikolla, mutta Costa Ricalla selvästi vaarallisin paikka, kun boksin rajalta laukaus ylärimaan 10-12 minuutin kohdalla ja vekkuli selostaja hehkutti jo maalia kuten myös siitä kimmonneesta pallosta 20 metristä lauottaessa ohi, loppua kohden enemmän Meksikon hallussa ja joku aivan vapaa puskupaikkakin 8-9 metristä mutta puskija kämmäsi pallon johonkin vittuun.

Ben

Meksiko hoiteli homman lopulta rankkareilla missattuaan varsinaisella peliajalla rankkarin todella surkealla suorituksella (heppoinen veto lähes keskelle jonka maalivahti nappasi helposti), mutta onnistumalla rankkariskabassa yllättäen 5/5. Lisäksi Meksiko teki kardinaalisen puolustusvirheen lisäajan viime sekunneilla jonka vuoksi ottelu ylipäätään meni jatkoajalle. Yllättävän avoin ottelu muuten olisi voinut mennä kummalle vaan, mutta ehkä Meksiko olisi voiton jo ilman rankkareita niukasti ansainnut.


Surkea esitys kuitenkin Meksikolta ja itse kyllä pidän USAn finaalivoittoa lähes varmana.

kokistuoppi

Muistutetaanpa että vinnaali on alkamassa.

kokistuoppi

Mehiko sai kyseenalaisen pilkun, maalasi ja jenkkien pakka hajosi. 0-2 Mex 63'

Sheriffi8


Väliinpudottaja

Lainaus käyttäjältä: kokistuoppi - 27.07.2009 klo 00:33:51
Mehiko sai kyseenalaisen pilkun, maalasi ja jenkkien pakka hajosi. 0-2 Mex 63'
Näin. Varsin tasainen eka puoliaika, kuten toisen alkukin, jota seurasi hyvin kyseenalainen pilkku. Maalin jälkeen vähän aikaa päästä päähän USA:n jättäessä pulustuksensa täysin auki, Meksiko kiitti kerran ja lopulta latoi vielä kolme lisää jenkkien luovutettua. 5-0 ja mestaruus sinne.

Lorenzo

Lainaus käyttäjältä: Ben - 24.07.2009 klo 09:34:38
Surkea esitys kuitenkin Meksikolta ja itse kyllä pidän USAn finaalivoittoa lähes varmana.

Saitko tulosvedonkin oikein?

Columbo

Kieltämättä yllättävä lopputulos viime aikojen kuntokäyrät huomioiden, varsinkin kun ei edes pelattu ihan meksikolaisenemmistöisimmällä (!) paikkakunnalla. Pelasivatko molemmat ihan tosissaan ns. parhailla kokoonpanoillaan?

Ben

#34
Ei tosiaan pelattu meksikolaisenemmistöisellä paikkakunnalla, mutta yleisö kuitenkin oli pääasiassa Meksikon puolella, vaikka New Jerseyssä pelattiin. USAlla taisi olla pari kokeilua porukassa, mutta kyllä tuolla ihan tosissaan pelattiin, AM yli 91 000 jne.

Minun pessimistisiä ennustuksia Meksikon pelistä ei kannata ottaa niin vakavasti. Minun mielestäni Meksikon pitäisi voittaa poikkeuksetta Costaricat, elsalvadorit ja muut helposti ja CONCACAFin sisällä hävitä vain USAlle ja sillekin harvoin. Nyt kun näin ei ole viime vuosina käynyt, niin turhautuminen on iskenyt niin pahasti päälle, että lähden turhan usein pahimmasta vaihtoehdosta ennustamaan.

Tuo 5-0 oli kuitenkin aivan käsittämätön tulos, toivottavasti parin viikon päästä Aztecalla ei kuitenkaan revanssia tule, jenkkipojilla oli ainakin ottelun jälkeisissä haastatteluissa kova uho päällä, että silloin homma kääntyy. Toivottavasti Meksikon miehet tajuavat, että peli on silloin taas 0-0.