• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Liverpool FC 2006/2007: Challenge For The Title?

Aloittaja Liverbird, 26.06.2006 klo 19:52:10

0 Jäsenet ja 68 Vieraat katselee tätä aihetta.

S.Gerrard

#4225
Voitto ja kolme pistettähän on tietysti pääasia eilisestä, mutta siltikään matsi ei jättänyt niin hyvää fiilistä kuin olisi pitänyt. Jo ensimmäisellä puoliajalla kahden nopean maalin jälkeen Liverpool alkoi ehkä vähän kävelemään ja Galatasaray pääsi peliin mukaan. Sama, joskin suuremmassa mittakaavassa, tapahtui myös toisella puolikkaalla Crouchin hienon 3-0-maalin jälkeen. Siellä ilmeisestikin luultiin, että tämä peli on nyt hoidettu ja voidaan ruveta säästelemään paukkuja seuraavaan matsiin, mutta Turkin pojat oli eri mieltä. Pistetään nyt pieni :ylos: Galalle, hyvin käyttivät Poolin lepsuilun hyväkseen ja tekivät pelistä vielä jännittävän.

Petterin hyvä maalivire ei sitten näköjään ole kadonnut penkillä mihinkään. Hyvä näin. Siltikin pitää sen verran kompata toveri moxeyta, että henkilökohtaisesti tykkään katsella Kuytin ja Bellamyn yhteispeliä, eikä honkkeli kuulu suurimpiin suosikkeihini.

Samaa mieltä myös siitä, että Hyypiäähän Liverpoolin alakerta huusi eilen. Punaisten puolustusta vietiin jatkuvasti pääpalloissa 100-0 ja siitä maksettiin melkein kahden pisteen arvoinen hinta. Hieman kyllä arveluttaa se toinen maali, toki pusku oli kova ja tuli kohtalaisen läheltä, mutta siltikin suoraan kohti Pepeä. En nyt lähde Reinaa sen kummemmin syyttämään, mutta itselleni näytti siltä, että kyseinen pusku olisi ehkäpä ollut otettavissa.

Seuraavaksi onkin sitten vuorossa ärsyttävä ja potentiaalisesti erittäin vaikea matka Reebokille Boltonin vieraaksi. Poolin hyökkäyskalusto on ainakin viime peleissä ollut hyvässä tikissä (3 peliä, 8 kihausta) ja liigassa ollaan nyt menty kaksi matsia putkeen päästämättä maalia omiin. Crouch lienee varma valinta kärkeen ja tuntuu myös siltä, että lauantaina on Kuytin vuoro huilata. Siihen loppuu allekirjoittaneen arvailut avauskokoonpanosta, kun menee kuitenkin väärin jos lähtee enemmän ennustamaan. ;D

-J-

Lainaus käyttäjältä: Liverpooligan - 28.09.2006 klo 12:41:27
Totta kai. Kyse on nyt vain siitä, että Aurelio yritti yltiörohkeaa syötönkatkoa keskialueella, ei siinä onnistunut ja laita oli vapaa. Tällä ei sinänsä ole merkitystä ajatusten yksiin menemisen kanssa; yksittäinen virhearviointi joka mahdollisti maaliin johtaneen keskityksen onnistumisen. Oppirahat on maksettava. Onneksi nyt oli varaa siihen.
Välillä tuntuu pelejä katsoessa, että Aurelion ollessa kentällä joudutaan liian usein ottamaan vastustajan hyökkäykset vastaan kolmen puolustuslinjalla, kun brassi huitelee jossain laiturin rinnalla. Bittersiä vastaan oli huomattavissa samaa kuin eilen - jopa setantan selostaja mainitsi, että poolin topparit eivät ehkä ole tottuneet siihen, että vastustaja saa näin monta laadukasta keskitystä alueelle. Hyökkäyspäähän Aurelio on kyllä mainio, ja eiköhän tuo puolustukseen ryhmittyminenkin ajan mittaan parane. Valjun ja La ligan pelityylit eroavat toisistaan sen verran paljon, että sopeutuminen ei varmasti ole kaikille helppoa.

Topboy

Lainaus käyttäjältä: -J- - 28.09.2006 klo 13:01:36

Mielestäni Pool lopetti puolustamisen siinä 3-0 tilanteessa. Kun kaikki yrittivät vain hyökätä, niin aukkoja alakertaan jäi ja paljon. Aureliolla ottaa toki vielä aikansa, että sapeutuu kunnolla Poolin pelityyliin ja muilla Poolin pelaajilla ottaa aikansa, että seopeutuvat Aurelion peliin. Toki myös Valioliigan suoraviivaisuuteen sopeutuminen ottaa aikansa, mutta eiköhän se siitä sitten luonnistu.

Liverpooligan

Topbpylla ilmeisiä vaikeuksia sanan sopeutua ja sen eri muotojen kirjoittamisen kanssa..?  ;D

Topboy

Lainaus käyttäjältä: Liverpooligan - 28.09.2006 klo 13:21:16
Topbpylla ilmeisiä vaikeuksia sanan sopeutua ja sen eri muotojen kirjoittamisen kanssa..?  ;D
Ei nyt sentään. En vaan jaksa lukea mitä kirjoitan.  ::)

Jake

Mielestäni Liverpoolin keskikentän puolustus petti eilen pahemman kerran. Luis Garcia ja Gerrard huiteli välillä ties missä ja turkkilaiset pääsi juoksemaan poolin puolustusta vastaan turhan vapaasti.

Aurelion peliä on ihmeen paljon kritisoitu lädi foorumeilla. Pelasihan hän aika hyökkäysvoittoisesti ja voisi joskus miettiä kannattaako nousta vai ei. Ei silti mielestäni saanut juurikaan apuja Luis Garcialta.

Mielestäni silti parempi kuin Riise. Etenkin pallollinen peli huomattavasti parempaa.

moxey

Joo, kuulun myös Aurelion puolesta liputtajiin. Ehkäpä Riise on piirun verran luotettavampi alakerrassa (parantunut viime vuosina, joskus oli kamalaa katseltavaa), mutta brassi on silti huomattavasti luovempi pelaaja ja tarjoaa hyvää pelinrakentelua laidaltaan. Vielä ei ole kymmentäkään peliä takana ja nyt jo antaa merkkejä hyvästä. On siis sopeutunut tähän mennessä nopeammin kuin olisin kuvitellut. Tekninen osaaminen on loistavaa, syötöt hyviä, upea potkutekniikka ja pehmeä kosketus palloon. Välillä tulee todella ihailtua, kun tiukassakin paikassa annetaan rohkeasti napakka syöttö kaverin jalkaan. Näissä paikoissa Turska aina paiskaa pallon kauas toiseen päätyyn. Aurelion keskityksistä on nyt jo onnistuttu ja lisää tulee. Kovuutta vähän lisää ja malttia oikeisiin paikkoihin. Jospa ensi kesänä saataisiin Alvesista samanlainen vaihtoehto oikealle, olisin tyytyväinen. Ja kaikki Finnanin puolustajat saavat nyt vaieta, koska tämä ei ole hyökkäys irkkua kohtaan. Vaikka puolustamista ei sovi unohtaa, niin iloisesti hyökkäävää ja rohkeaa peliä on komia kattella. Tulosta semmosella, niin moxey tykkää!!

Liverpooligan

Lainaus käyttäjältä: moxey - 28.09.2006 klo 14:05:24
Jospa ensi kesänä saataisiin Alvesista samanlainen vaihtoehto oikealle, olisin tyytyväinen. Ja kaikki Finnanin puolustajat saavat nyt vaieta, koska tämä ei ole hyökkäys irkkua kohtaan. Vaikka puolustamista ei sovi unohtaa, niin iloisesti hyökkäävää ja rohkeaa peliä on komia kattella. Tulosta semmosella, niin moxey tykkää!!

Kyllähän sitä itsekin mieluummin 3-2 -peliä katselee kuin 1-0 -voittoja. Kunhan vain voittoja tulee. Paras on tietysti 3-0!

Kyllä Aurelion pitää parantaa puolustuspeliään. Tai ehkä oikeampi termi olisi parantaa harkintaansa näiden ylösnousujen kanssa. Ylöspäin pelaamisessahan ei ongelmia ole. Eilisessä pelissä Luis Garcialta ei tosiaankaan tullut juuri apuja puolustussuunnassa - mutta sitä suuremmalla syyllä laitapuolustajan tulee silloin käyttää harkintaa nousujensa kanssa.

Shanklymania

Lainaus käyttäjältä: Liverpooligan - 28.09.2006 klo 14:22:10
Kyllähän sitä itsekin mieluummin 3-2 -peliä katselee kuin 1-0 -voittoja. Kunhan vain voittoja tulee. Paras on tietysti 3-0!

Kyllä Aurelion pitää parantaa puolustuspeliään. Tai ehkä oikeampi termi olisi parantaa harkintaansa näiden ylösnousujen kanssa. Ylöspäin pelaamisessahan ei ongelmia ole. Eilisessä pelissä Luis Garcialta ei tosiaankaan tullut juuri apuja puolustussuunnassa - mutta sitä suuremmalla syyllä laitapuolustajan tulee silloin käyttää harkintaa nousujensa kanssa.

Kyllähän se on laitapelaamisen A & O, että varsinainen laitalinkki varmistaa AINA laitapakin tontin tämän noustessa hyökkäykseen mukaan. Luis tahtoo valua laidaltaan melko usein keskikentän kahinoihin mukaan, ja tuo varmistus välillä unohtuu.

Mutta 3 pinnaa, thank you & good night.  :ylos:

keveli

Lainaus käyttäjältä: moxey - 28.09.2006 klo 14:05:24
Jospa ensi kesänä saataisiin Alvesista samanlainen vaihtoehto oikealle, olisin tyytyväinen.

Alvesin saaminen voi olla kyllä nyt jo melko vaikeaa. Skysports uutisoi eilen, että Alves olisi mahdollisesti tekemässä uutta sopimusta Sevillan kanssa lähiaikoina ja lisäksi sekä Real Madridin että Barcelonan mainitaan jatkuvasti olevan brassipakin perässä.

Jos Alves ensi kesänä saadaan, on se kyllä melkoinen lottovoitto. Mies on varmaan tämän hetken halutuimpia pelaajia maailmassa eikä hinta tule ensi kesänä olemaan ainakaan halvempi kuin viime kesänä. Hänethän valittiin myös UEFA Cupin parhaaksi pelaajaksi viime kaudelta.

William S.

Lainaus käyttäjältä: Shanklymania - 28.09.2006 klo 14:46:09
Kyllähän se on laitapelaamisen A & O, että varsinainen laitalinkki varmistaa AINA laitapakin tontin tämän noustessa hyökkäykseen mukaan. Luis tahtoo valua laidaltaan melko usein keskikentän kahinoihin mukaan, ja tuo varmistus välillä unohtuu.
Tuo pitää varmasti paikkansa. Riisen ja Aurelion vertailussa on pakko kyllä mainita myös se, että Riise tuntuu olevan todella kovakuntoinen ja tulee todella lujaa takaisin puolustushommiin. Mutta kyllä kaiken kaikkiaan Aurelio on yllättänyt erittäin positiivisesti. Johtunee siitä, ettei etukäteisodotuksia oikein ollut... ::)

Topboy

Lainaus käyttäjältä: keveli - 28.09.2006 klo 15:09:14
Alvesin saaminen voi olla kyllä nyt jo melko vaikeaa. Skysports uutisoi eilen, että Alves olisi mahdollisesti tekemässä uutta sopimusta Sevillan kanssa lähiaikoina ja lisäksi sekä Real Madridin että Barcelonan mainitaan jatkuvasti olevan brassipakin perässä.

Jos Alves ensi kesänä saadaan, on se kyllä melkoinen lottovoitto. Mies on varmaan tämän hetken halutuimpia pelaajia maailmassa eikä hinta tule ensi kesänä olemaan ainakaan halvempi kuin viime kesänä. Hänethän valittiin myös UEFA Cupin parhaaksi pelaajaksi viime kaudelta.
Eiköhän se ALves kannata jo unohtaa. Menkööt Realiin tai Barcaan. Pool voisi ensi kesänä napata samaa tasoa olevan, mutta huomattavasti halvemman Cicinhon Real Madridista.

tiipe

Lainaus käyttäjältä: ian_rush9 - 28.09.2006 klo 00:39:03
lataa uusi versio WMP:stä niin kuvasuhde korjaantuu.

Mielestäni Vistassa on jo vakiona se 11 versio. Mutta kiitos vinkistä, perehdyn asiaan.

Liverbird

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 28.09.2006 klo 15:13:22
Eiköhän se ALves kannata jo unohtaa. Menkööt Realiin tai Barcaan. Pool voisi ensi kesänä napata samaa tasoa olevan, mutta huomattavasti halvemman Cicinhon Real Madridista.

Cicinho on pelimies, mutta ainakin minä arvostan Alvesin korkeammalle.

Topboy

Lainaus käyttäjältä: Liverbird - 28.09.2006 klo 15:19:38
Cicinho on pelimies, mutta ainakin minä arvostan Alvesin korkeammalle.
Minä pidän molempia suunnilleen samaa tasoa olevina pelaajina. Alves on toki jokusen vuoden nuorempi, mistä sitten kenties johtuu miesten hintaero.

keveli

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 28.09.2006 klo 15:13:22
Eiköhän se ALves kannata jo unohtaa. Menkööt Realiin tai Barcaan. Pool voisi ensi kesänä napata samaa tasoa olevan, mutta huomattavasti halvemman Cicinhon Real Madridista.

Cicinho on kyllä myös hyvä, mutta ei mielestäni kuitenkaan Alvesin tasoa. Varsinkin puolustussuuntaan Alves on parempi, kaikkihan muistavat kuinka Kewell viime talven Seurajoukkueiden MM-finaalissa piti puolikuntoisenakin Cicinhoa lähes pilkkanaan. Lisäksi Cicinho taitaa olla "jo" 26-27 vuotias eli muutaman vuoden Alvesia vanhempi. Sitä en kyllä ymmärrä, että miksei Alves ole Brasilian maajoukkueessa.

tiipe

Suurin osa sanottavasta on näköjään jo sanottu. Hyvä ja viihdyttävä peli, josta tärkein eli 3 saatiin  :ylos:

Puolustuksessa tosiaan hieman ongelmia ja tässä Rafalta pieni virhearvio mielestäni. Vastustajan peli tyyli olisi mielestäni sopinut erittäin hyvin Samille. Hyypiä kun on ainakin vielä toistaiseksi yli voimainen ykkönen pallon puolustamisessa (eli keskitysten ja pitkien syöttöjen pulustamisessa). Agger on Samia parempi mielestäni sitten ohi pallon kanssa yrittävien miesten puolustamisessa.

Vasemmallahan ne eilen ne ongelmat nähtiin ja osittain sieltä on peräisin myös keskuspuolustuksen heikohko esitys. Tästä voi kyllä syyttää vähintää yhtä paljon Garciaa kuin Aureliota. Puolustussuunta vasemmalla parani mielestäni selvästi kun Speedy tuli sisään. Vaihtoja olisi ehkä hieman aikaisemminkin voinut tehdä?

Eipä siinä sen kummempia, viikonloppuna sitten haetaan 3 pistettä Reebok Stadiumilta.

Topboy

Lainaus käyttäjältä: tiipe - 28.09.2006 klo 15:27:21
Eipä siinä sen kummempia, viikonloppuna sitten haetaan 3 pistettä Reebok Stadiumilta.
Boltonia vastaan keskialueen puolustamiin tulee olemaan todella isossa roolissa. Bolton ei ole niitä kaikkein mukavimpia vastustajia, joten Rafa saattaa lähteä hieman varovaisemmin pelaamaan nolla nollaa. Jos sitten toisessa päässä joku onnistuisi sen yhden tekemään, niin voittokin olis haarukassa.

Mielenkiintoista tosiaan on spekuloida Rafan pelaajavalintoja siihen otteluun. Sissoko ja Riise kai nyt palaavat avauskokoonpanoon. Aurelio ehkä keskikentälle. Nähdäänkö kärjessä edelleen Crouch ja Kuyt? Tossa nyt joitakin spekuloitavia asioita Bolton-peliä ajatellen.  ::)

Liverbird

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 28.09.2006 klo 15:41:53
Boltonia vastaan keskialueen puolustamiin tulee olemaan todella isossa roolissa. Bolton ei ole niitä kaikkein mukavimpia vastustajia, joten Rafa saattaa lähteä hieman varovaisemmin pelaamaan nolla nollaa. Jos sitten toisessa päässä joku onnistuisi sen yhden tekemään, niin voittokin olis haarukassa.

Mielenkiintoista tosiaan on spekuloida Rafan pelaajavalintoja siihen otteluun. Sissoko ja Riise kai nyt palaavat avauskokoonpanoon. Aurelio ehkä keskikentälle. Nähdäänkö kärjessä edelleen Crouch ja Kuyt? Tossa nyt joitakin spekuloitavia asioita Bolton-peliä ajatellen.  ::)

Bolton on yksi Valioliigan fyysisimpiä joukkueita, joten kova ottelu tiedossa. Keskikentän taistelu on voitettava, jos pisteitä halutaan Reebokilta. Sissoko palaa 99% varmuudella avauskokoonpanoon keskikentän sydämeen Alonson rinnalle. Yksi vaihtoehto on heittää Gerrard kolmanneksi mieheksi keskustaan, jolloin pelattaisiin yhdellä kärjellä. Crouch ansaitsee eilisen esityksen jälkeen avauspaikan, mutta häntä ei kannata heittää yksinäiseksi piikiksi, joten luultavasti Gerrard siirtyy oikealle ja Kuyt jatkaa Crouchin rinnalla. Vasemmalle Riise olisi hyvä ratkaisu, mutta toisaalta näkisin norskin mielellään vasempana pakkina. Hyypiä ottaa toivon mukaan Aggerin paikan, koska pääpelivoimaa puolustukseen tarvitaan lauantaina.

Topboy

Itse olen alustavasti kallistumassa näin:

----------------- Reina -----------------
- Finnan --- Carra ---- Hyypiä ---- Riise -
- Gerrard -- Momo ----- Xabi ---- Aurelio -
----------- Crouch ---- Kuyt -------------

Antsa

Topboy

Lainaus käyttäjältä: Antsa - 28.09.2006 klo 15:54:16
Ilmeisesti uusi stadioni sitten todellakin rakennetaan:

http://www.redandwhitekop.com/forum/index.php?topic=145570.0
Hyvä tosiaan, että saavat tämän asian vihdoin hoidettua. On tässä ton stadionin kanssa jo pelleilty ihan tarpeeksi.