• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Liverpool FC 2006/2007: Challenge For The Title?

Aloittaja Liverbird, 26.06.2006 klo 19:52:10

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

keveli

Lainaus käyttäjältä: shanks - 19.10.2006 klo 01:17:02
Vai antoko Bellamy sen kulman?

Jep, niinpä näytti antavan kun näki nyt tuosta YLE:n maalikoosteesta paremmin. Aika yllättävä kulmurin antaja sinänsä, mutta hyvin näytti toimivan  :ylos:

Lions Club

Ja ylen kommentaattorin mukaan pallon maaliin pisti järkälemäinen Crouch.  :ylos:

moxey

Bellers antoi muutenkin paljon kulmureita, ja ne oli kyllä huomattavasti parempia kuin Gerrardin vastaavat.

moxey

#4803
Mitä itse otteluun tulee, niin pääasia tietysti saavutettiin. Lohko näyttää olevan hyvin hallussa, mutta koputetaan puuta silti.

Muuten olen hieman pettynyt edelleen. Kärjet saa nyt puhtaat paperit, koska "juonivat" voittomaalin. Hyvä ja napakka kulmapotku, johon Crouch kumartui (johtuiko siitä, että pusku suuntautui oikeaoppisesti alas?) ensimmäisenä. Kuytille myös ihan tyydyttävä arvosana, jaksoi yrittää paljon ja sai liian kevyesti keltaisen. Keskikentälle pitää jo olla kriittisempi. Garcia tänään vähän vaisu, jopa turhauttava ajoittain. Speedy taitaa tosiaan vielä hieman jännittää, se näkyy naamastakin. Pirun nopsakka jantteri ja tekee myös hommia paljon. Joskus vaan huonoja kosketuksia, joiden takia hyvä tilanne kuivuu kokoon. Alonso pärjäsi ihan hyvin, melko maltillisesti pelasi. Zendeniä on hankala syyttää, koska on myös ahkera molempiin suuntiin. Silti vaan tosi huonoa rakentamista ja muutenkin tehotonta peliä. Momon piipahdus antoi uskoa tulevaa viikonloppua varten. Puolustusta jo kehuttiin, mutta en ihan yhtä lailla piitannut. Ensinnäkin Riiseä vietiin välillä aika pahasti. Toiseksi omassa boksissa hävittiin lopussa monia pääpalloja, joista Chamakh oli kahdesti lähellä pistää pallon maalin. Finnanille tällä kertaa ihan normaali ottelu ilman suurempia virheitä. Warnock neppaili itsensä lopussa avopaikkaan, jossa kuitenkin jäätyi totaalisesti.

Onneksi nyt tosiaan voitto  :ylos:  Ehkei kuitenkaan tulos, joka nostaisi tällä hetkellä aika matalalla olevaa itseluottamusta korkeammalle. Sunnuntaita odotellessa...

Edit: Rafa on nähtävästi hieman moxia optimistisempi: "It's a good win for the confidence and a big boost for the players."

keveli

Lainaus käyttäjältä: moxey - 19.10.2006 klo 01:41:48
Onneksi nyt tosiaan voitto  :ylos:  Ehkei kuitenkaan tulos, joka nostaisi tällä hetkellä aika matalalla olevaa itseluottamusta korkeammalle. Sunnuntaita odotellessa...

Edit: Rafa on nähtävästi hieman moxia optimistisempi: "It's a good win for the confidence and a big boost for the players."

No olihan se kuitenkin kauden ensimmäinen vierasvoitto, mikä on kyllä sinänsä aika hämmästyttävää, kun kausi on jo näin pitkällä. Ja tottakai voitto aina kasvattaa itseluottamusta, oli se sitten millainen tahansa.

Riisestä jo itsekin totesin, että miestä vietiin jälleen aika pahasti. Itse toivoisin kyllä ehdottomasti Aureliota ManU-otteluun pakiksi (jos vain on kunnossa). Ronaldo vs. Riise kaksinkamppailu ei vain kuulosta kovin hyvältä.

Puolustusta kehuin kohtuulliseksi ihan sen vuoksi, että painetta tuli kuitenkin todella paljon, mutta siitä selvittiin ilman viime aikoina nähtyjä isoja virheitä, eikä vastustajaa päästetty kertaakaan ns. helposti maalipaikkaan. Minusta Bordeaux'n useat keskitykset laidoilta olivat kuitenkin todella hyviä, joten pari hyvää paikkaa niistä tuli vähän väkiselläkin. Puolustuspeli petti enemmänkin joukkueena, koska keskikentältä tultiin liian helposti läpi.

Topboy

Voitolle nyt kuitenkin pitää antaa  :ylos: VIelä on itse ottelusta turhan aikasta sanoa mitään, sillä en ole vielä sotä katsonut. Enköhän tämänkin saa kuitenkin hoidettua tässä tämän päivän aikana.

Crouch on kieltämättä maalien perusteella kovassa vireessä, joten eiköhän Petterin avauspaikka ole nyt selvä ainakin muutamaksi peliksi. Rafa on kyllä tehnyt alkukaudella siinä virheen, että Crouch on penkillä paljon istunnut. Kyllähän mies osaa maaleja tehdä ja on sen myös tällä(kin) kaudella jo useampaan otteeseen osoittanut. Petterille siis luottoa ja tulosta tulee  :ylos:

John_Barnes

Streami pätki itsellä niin pahasti, että oikein minkäänlaista yleiskuvaa en saanut ottelusta. Tai oikeastaan sellainen kuva jäi, että pelasimme hyvin ja vastustajalla ei juurikaan paikkoja ollut. Yllä luetun perusteella kuva taisi olla aika lailla väärä :)

Joka tapauksessa voitto tuli ja oma pääkin säilyi puhtaana. Maalista tuli sellainen ajatus, että siinä olisi voinut toisinkin käydä. Sami nimittäin "hoiteli" oman miehensä sen verran railakkaasti nurmeen, että moni tuomari olisi viheltänyt. :) No, hyvä näin. Hienot harhautukset Warnockilta lopussa. Viimeistelyssä sitten näki, ettei mies ole hyökkääjä.

Pätkiville netti-streameille  :keskari:

Liverbird

Tärkeä voitto ja hienoa, että Crouch pääsi taas tuulettamaan maalia. Täysi pistepotti tuli todella tärkeään paikkaan, koska Liverpoolin on varmistettava jatkopaikka ennen Istanbulin vierailua, joten nyt ei ole varaa pudotella pisteitä. Liverpool puolusti hyvin, mutta hyökkäyssuuntaan oli hiljaisempaa. Kolme pistettä ja nollapeli, joten turha valittaa. Sunnuntaina kauden yksi suurimmista otteluista ja mikä olisikaan parempaa kuin viedä Manulta kolme pistettä OT:lta. Nyt on Liverpoolilla korkea aika parantaa saldoaan isoja vastaan.

Saarnaaja

Lainaus käyttäjältä: Liverbird - 19.10.2006 klo 10:59:19
Sunnuntaina kauden yksi suurimmista otteluista ja mikä olisikaan parempaa kuin viedä Manulta kolme pistettä OT:lta. Nyt on Liverpoolilla korkea aika parantaa saldoaan isoja vastaan.

Suuri ottelu tosiaan tulossa. Jostakin syystä olen kyllä tosi luottavaisella mielellä Poolin voiton suhteen. Kauden pelien perusteella Pool lähtee otteluun altavastaajana, mutta näin isossa pelissä ei aikaisempia pelejä voi liikaa tuijotella. Kipinää luulisi sinakin löytyvän, puolin ja toisin. Carra ja Hyypiä piiskaavat puolustuksen taisteluun ja Kuyt iskee ottelun ainoan (ja uusi kulttisankari on löytynyt..).

misteri

Lainaus käyttäjältä: Saarnaaja - 19.10.2006 klo 13:21:50
Suuri ottelu tosiaan tulossa. Jostakin syystä olen kyllä tosi luottavaisella mielellä Poolin voiton suhteen. Kauden pelien perusteella Pool lähtee otteluun altavastaajana, mutta näin isossa pelissä ei aikaisempia pelejä voi liikaa tuijotella. Kipinää luulisi sinakin löytyvän, puolin ja toisin. Carra ja Hyypiä piiskaavat puolustuksen taisteluun ja Kuyt iskee ottelun ainoan (ja uusi kulttisankari on löytynyt..).
Jos sunnuntaina tulee turpaan, voi viimeisetkin haihattelijat haudat jo CL-paikan. Sitten keskitytään jälleen CL-glooriaan, kyllähän tuo voi vähän vitutusta laskea, paino sanalla VÄHÄN  >:(

Lions Club

Onkos kuulunut uutisia uudesta Coca-Cola-stadionista?

Norppa

Jos sunnuntaina tulee kuonoon ja se tulee vielä huonolla pelillä, niin sit meillä on jonkinlanen minikriisi käsissä, siitä ei pääse mihinkään. Silloin on rehellisesti sanottava ääneen et tämä kausi on lähtenyt käyntiin päin vittua ja mestaruus on karannut käsistä jo siinä vaiheessa kun sarjaa on 7 kuukautta jäljellä. Joten paljon on sunnuntaina pelissä joo: tilaisuus tarttua viimeiseen oljenkorteen tai vetää kauden 2006/07 päälle viiva jo tässä kohtaa.

Topboy

Liverpool toivottavasti lähtee Manua vastaan aika tarkalla puolustuspelillä. Omissa ei jumalauta saa soida kertaakaan mikäli ottelusta halutaan pisteitä saada. Jos sitten toisessa päässä joku Gerrardin kaukolaukaus tai Crouchin soolo toisi sen tarvittavan maalin, niin aina parempi. Kyllä Gerrardinkin pitää joskus niihin tolppien väliin osua.

tiipe

Olen sitä mieltä, että Liverpoolin puolustus on nimenomaan se osa-alue, mistä tällä hetkellä pitäisi olla huolissaan. Kun hyökätään erikoistilanteita niin tulokset eivät ole kovinkaan vaarallisen näköisiä, mutta kun niitä puolustetaan hyppää sydän aina kurkkuun. Kyse ei voi olla vain minun jännittämisestäni, pallot napsuvat oman rangaistusalueen sisällä aivan liian usein vastutajan päähän tai jalkaan. Muutenkin tuntuu siltä, että Pool jättää puolustuspäässä laidoille luvattoman paljon tilaa. Tämä oli nähtävissä jo aikasemmassa Taalaliiga pelissä ja olen kiinnittänyt siihen huomiota muissakin peleissä. Laitapuolustajat tuntuvat kaventavan kovin paljon keskelle. Vastustajaa ei vain saa päästää keskittämään hyviltä paikoilta niin paljon kuin Pool päästää, omissa kolisee jossain vaiheessa kuitenkin. En tiedä mistä tämä on oire, vai onko Rafa käskyttänyt näin. Luulisi keskikentän keskustasta tulevan sen verran apuja puolustukseen, ettei laitapakkien tarvitse koko ajan olla siellä tukemassa.

Muuten ihan hyvä peli, vaikka tuli perinteinen "nolla nollaa pelataan vieraissa ja voittoa toivotaan räkämaalilla"-tyylinen pelaaminen mieleen.

Topboy

Toi laitapakkien kaventaminen tulee ihan tarkoituksella, sillä siinä yriteään pitää homma tiiviissä paketissa, että vastustaja joutuu roiskimaan keskityksiä jotka pitäisi jäädä joko Hyypiän päähän tai Reinan näppeihin. Myös se, että laiturit eivät ole vielä kunnolla sisäistäneet Poolin joukkuepuolustusta tekee sen, että vastusjalla on usein liikaa tilaa ja aikaa katsoa ne keskitykset kohdilleen.

Raineri Sipinen

Sunnuntaina kauden toiseksi tärkein peli edessä. Edelle nousee vain kotipeli Munaa vastaan. Viime vuosina näissä peleissä on klassikon ainekset olleet kaukana, mutta silti nämä on - ainakin meikäläiselle - yksittäisistä peleistä ne tärkeimmät.

Pooli lähtee altavastaajana peliin. Sen lienee kaikki myöntää. Luultavasti tullaan näkemään erittäin tarkasti puolustava vierasjoukkue (siihen ainakin pyrkivä). Momon keskikentän panos tullee olemaan erittäin kovassa arvossa. Momon parina pelaa keskustassa Xabi ja Gerrard oikealla. Mikä onkin nyky joukkueen best eleven formaatissa mielestäni SG:n 'paras paikka'. Toivottavasti Stevie saa suhteellisen vapaan roolin laidalla ja leikkaa ahkerasti keskelle.

Puolustuksessa toivoisen keskellä pelaavaan Aggerin. Luultavasti ainakin Carra on avauksessa. Samin tiputtamisessa hävitään pääpelaamisessa, mutta ennakkoon ajateltuna se ei Scumin ase olekkaan. Laidoille Aurelio ja Finnan.

Vasemmalle linkkiin ja hyökkäykseen arvaan Garcian, Kuytin ja Bellersin. Tosin Rafa voi kyllä hyvinkin laittaa Fabion ja Riisen taas peräkkäin.

Scum nousee ja kaatuu tähtiensä Rooneyn, Giggsin ja Ronaldon mukana. Tosin tällä kaudella ei kaatumisia vielä ole juurikaan tullut. WR tulee pyörimään laajalla säteellä kuten aina, mutta suurin vastuu Rooneyn pitämiseen tulisi meikäläisen visioissa Aggerille ja Momolle. Toivoisin, että Ferguson laittaa Giggsiä keskemmälle, jolloin tämän vahvuuksien käyttö vaikeutuu ja Stevie saa enemmän tilaa ylöspäin pelatessa. Munan puolustus pitää laittaa juoksemaan.

Flanagans apple

Iso peli tosiaan tulossa ja pakko voitto voisi sanoa muuten ollaan aika kaukana kärjestä ja sen tuntumasta. CL paikasta en oo kuitenkaa ens kaudeks vielä huolissaan bolton ja pompey kyllä tulee vielä häviämään aika monta peliä tällä kaudella. Ei kyllä kehtaa naamaa näyttää kaupungilla pariin viikkoon jos jolleki manulleki hävitään. Tulosveikkaus 1-0 riisen sivurajaheitosta pallo kimpoo luis garcian polvesta etunurkkaan ja pisteet himaan ;)

Spili

Jokohan topicin nimi pitäisi muuttaa Relegation Battleksi?  >:( :punainen:

Thouni



Robin

Älkää nyt vielä vaipuko synkkyyteen. 29 peliä jäljellä ja mitä vain voi tapahtua. Kamoon läds! :ylos: :pallo:

Antsa

Lainaus käyttäjältä: Robin - 22.10.2006 klo 17:58:46
Älkää nyt vielä vaipuko synkkyyteen. 29 peliä jäljellä ja mitä vain voi tapahtua. Kamoon läds! :ylos: :pallo:
Ja Rafan rotaatio takaa sen, että sitten huhtikuussa pelaajat ovat freesissä kunnossa. Harmi tietty, jos liigakärki on siinä vaiheessa 30 pinnaa edellä.

keveli

Ei tappio niinkään, mutta nuo joukkueen ja joidenkin yksittäisten pelaajien esitykset vetävät kyllä mielen matalaksi. Olisi edes taisteltu ja tehty ns. parhaamme mutta kun ei.

Liverbird

Seuraava vierasottelu on sitten Emirates Stadionilla Arsenalin vieraana  ::)

S.Gerrard

Joo, otsikon voisi tosiaan vaihtaa jo pikku hiljaa. ;D Mestaruuden tavoittelun voi suosiolla siirtää ensi kaudelle ja yrittää nyt nousta edes sinne neljän joukkoon, ettei tarvi mitään UEFA Cupia lähteä ensi kaudella höntsäilemään. Odotetun paska peli ja tulos, ei edes vituta erityisemmin kun tämä oli melkeinpä tiedossa jo ennen pelin alkua. Asenne kunnossa jne. ::) :ylos:

Keskiviikkona sitten Andersonit ja Palettat kentälle cupissa ja ensimmäisellä (tai no kolmannella oikeastaan) kierroksella pihalle. :ylos: