• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Liverpool FC 2006/2007: Challenge For The Title?

Aloittaja Liverbird, 26.06.2006 klo 19:52:10

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.


Pride of Merseyside

Täytyypä kirjoitella tänne jotain, kun ei ole pitkään aikaan tullut mitään laitettua. Viikonlopusta ovat kaikki selvinneet ja Liverpoolin matkaajatkin ovat löytäneet takaisin kotiin. Futis on parasta paikan päällä  :tuoppi:.

Viikonloppuna Aston Villaa vastaan oli kenties tämän kauden parasta Liverpoolia ensimmäiset 45 minuuttia, jonka jälkeen nähtiin aikamoista virkamiespalloilua. Paikkoja oli tehdä myös toisella puoliajalla maali tai kaksi, jolla oltaisiin saatu vielä tylymmät lukemat taululle. Voitto oli kuitenkin pääasia ja hienoa että Liverpool väläytti todellista tasoaan. Voiton arvoa ei myöskään laske se, että Aston Villa ei ollut hävinnyt ensimmäistäkään ottelua tällä kaudella. Ainoa huolenaihe on se että taas meni maali omiin. Jotenkin tuntuu tällä hetkellä siltä että puolustuksessa on sekasortoinen tila päällä. Carragher ei ole aloittanut hyvin tällä kaudella ja Aston Villan kavennusmaalikin ainakin minusta tuntui eniten Carragherin maalilta. Ensin pääpallon selkeä häviäminen, jonka jälkeen ei seurannut Agbonlahoria lainkaan. No se siitä, muuten peli oli loistava ja Pepen tärkeä torjunta n. 70 minuutin kohdalla oli tietynlainen kulminaatiopiste, koska tämän jälkeen ei oikeastaan Villa enää paikkoja saanut. Voittava joukkue tarvitsee hyvän maalivahdin ja sellainen Pepe lauantaina. Toivottavasti tästä seuraa lisää samanlaisia venymisiä, koska niitäkin tarvitaan, jos halutaan menestyä.

Tänään on sitten vastassa Bordeaux. Joskus aikaisemmin tällä kaudella toitotin sitä että voittavaa joukkuetta ei vaihdeta, ja samaa toitotan edelleen. Täälläkin on ollut paljon puhetta rotaatiosta, mutta nyt jo lähes 100 ottelua siten että kahdessa peräkkäisessä ottelussa ei olla nähty samoja pelaajia, on liikaa. Mikä antaisi syyn ottaa jonkun lauantaina nähdyistä pelaajista vaihtoon? Ainoa kenen vaihdon jotenkin hyväksyisin on Carragher, mutta muita en ymmärrä. Kaikki pelasivat kuitenkin hyvän ottelun ja sen jälkeen pelaajia tulisi palkita sillä että pelaavat seuraavankin ottelun. Huippu-urheilussa ei kuitenkaan voida tuntea mitään -kaikki pelaa, kentiltä kivat kaverit- meininkiä, vaan parhaat pelaavat ja loput odottavat omaa näyttöpaikkaansa. Toivottavasti siis tänään nähtäisiin sama ykkösmiehistö kuin lauantaina.

Tänään on siis Liverpoolilla mahdollisuus käytännössä varmistaa paikkansa pudotuspeleissä. C-Lohkon tilanne on vielä tässä vaiheessa aika selkeän oloinen Liverpoolin ja PSV:n ollessa seitsemässä pisteessä. Perää pitävät tämän päiväinen vastustaja Bordeaux ja Galatasaray yhdellä pisteellä. Yksi kierros tietysti kaiken muuttaa voi, mutta Bordeaux on vaikean tehtävän edessä. Tämän kuun puolivälissä Ranskassa Liverpool otti täyden pistepotin Peter Crouchin maalilla 0-1. Crouch on tehnyt Mestareiden Liigassa jo kolme maalia, joten Super-Peter aloittanee myös tänään. Toivottu ja oletettu Liverpoolin avaus siis tänään:

----------------Reina----------------
Finnan----Hyypiä----Carragher----Riise
----------Sissoko---Alonso------------
Gerrard-------------------------Garcia
------------Crouch---Kuyt------------



Otteluveikkaus: 3-0 Crouch (2), Gerrard

kretiini


Anfield Road

Lainaus käyttäjältä: poolsince79 - 31.10.2006 klo 20:33:43
??? :tuoppi:

Jouduin hakemaan piletin aamulla Anfieldilta, kun 2,5 viikkoa ennen peliä tilattu lippu ei ehtinyt Suomeen asti ennenkuin vasta tänään.
Lipputoimistolle siis vahvahko :ylos:

keveli

Lainaus käyttäjältä: Pride of Merseyside - 31.10.2006 klo 20:36:26
Tänään on sitten vastassa Bordeaux. Joskus aikaisemmin tällä kaudella toitotin sitä että voittavaa joukkuetta ei vaihdeta, ja samaa toitotan edelleen. Täälläkin on ollut paljon puhetta rotaatiosta, mutta nyt jo lähes 100 ottelua siten että kahdessa peräkkäisessä ottelussa ei olla nähty samoja pelaajia, on liikaa. Mikä antaisi syyn ottaa jonkun lauantaina nähdyistä pelaajista vaihtoon? Ainoa kenen vaihdon jotenkin hyväksyisin on Carragher, mutta muita en ymmärrä. Kaikki pelasivat kuitenkin hyvän ottelun ja sen jälkeen pelaajia tulisi palkita sillä että pelaavat seuraavankin ottelun. Huippu-urheilussa ei kuitenkaan voida tuntea mitään -kaikki pelaa, kentiltä kivat kaverit- meininkiä, vaan parhaat pelaavat ja loput odottavat omaa näyttöpaikkaansa. Toivottavasti siis tänään nähtäisiin sama ykkösmiehistö kuin lauantaina.

Toisaalta nykypäivän jalkapallossa, jossa huippujoukkueet pelaavat käytännössä koko ajan kaksi peliä per viikko -tahdilla, samalla kokoonpanolla ottelusta toiseen jauhaminen ei oikeasti kuitenkaan lopulta ole hyväksi. Ei se kokoonpano kuitenkaan montaa peliä pysyisi samana, koska tuolla pelitahdilla loukkaantumisia alkaa täysin väistämättä tulla yhdelle jos toiselle pelaajalle. Nytkin sekä Gerrardilla että Sissokolla on lievä nilkkavaiva, joten onko sitten parempi lepuuttaa vaikka toista näistä tänään vai ottaa se riski että tulee pidempi loukkaantuminen? Näitä kun ei voi koskaan tietää täältä Suomesta käsin,

En minäkään silti mitään viiden miehen vaihtoja ottelusta toiseen pidä hyvänä, mutta samojen miesten jääräpäinen peluuttaminen ottelusta toiseen on kuitenkin jo vanhanaikaista eikä pidemmän päälle hyväksi. Kaikki huippujoukkueet tekevät sitä nykyään, ehkä Rafa vähän enemmän, muttei kuitenkaan niin paljon kuin media antaa ymmärtää. Esimerkiksi viime kaudella ManU piti täysin saman miehistön ottelusta toiseen vain kolme kertaa koko kauden aikana.

Tietysti jos kaikki pelaajat ovat 100% terveitä ja virkeinä ja edellinen ottelu on mennyt hyvin, ei ole syytä lähteä kokoonpanoa muuttelemaan. Näin ei kuitenkaan koskaan tule olemaan tällä 2 peliä/viikko systeemillä.

Liverbird

"Rafael Benitez has named an unchanged team for this evening's Champions League clash with Bordeaux."

:o :o :o

Cally


shanks

Meinas äsken mennä kaljat väärään kurkkuun kun ton lukasin. Eipä siinä etteikö tuo Villa-matsin ekan puoliajan jälkeen olisi mitenkään huono asia.  :ylos:

Jakub

#5058
Rafan rotaation osalta on tehty myös osakseen kärpäsestä härkänen, koska monesti ainoastaan yks tai pari ukkoa hyökkäyspäästä on vaihtunut.
Eipä silti, samaa mieltä olen minäkin, että voittavaa ei vaihdeta. Sitten jos äijistä selkeästi treeneissä huomaa, että piiputtaa, niin sitten lepoon (täältä suomestahan näitä asioita ei tiedä lainkaan). Toinen mahis olisi peluuttaa avainpelaajia vaan tarvittu määrä. Esim Gerrardia, Sissokoa ja Alonsoa vois ottaa penkille jos on parin maalin johto, tai maalinkin, jos on peli hanskassa, esim 70 min kohdalla.
Ja "back-fivea" ei pitäis mennä sorkkimaan kuin cup-otteluihin ja loukkaantumisten iskiessä. Minun ihannekokoonpano olisi melko sama kuin tämäniltainen, mutta (ainakin valioliigassa) Garcian tilalla saisi olla Gonzales tai Pennant. Ja Crouchin ollessa liekeissä pelatkoon, mutta normaalisti näkisin kaksikon Bellamy-Kuyt olevan vahvempi, dynaamisempi ja liikkuvampi. Agger tulee ajamaan hyypiän ohi melko piakkoin, mutta toistaiseksi vanha parivaljakko Hyypiä-Carra saisi laittaa vastustajan liekaan pelaamalla muutaman matsin kimpassa.
Mielenkiintoista olisi kokeilla neljän keskikenttää timanttimuodostelmassa á la Chelsea tai Milan:

------------Gerrard----------
--Sissoko------------Pennant--
------------Alonso----
Gerrard ja Sissoko rouhivat kuitenkin jatkuvasti ympäri kenttää. Minua miellyttäisi, että Gerrard olisi lähtökohtaisesti keskellä.

keveli

Heh, Rafa päätti sitten pistää putken poikki juuri ennen satasen täyttymistä  ;D

Aika lähellä tuo tosiaan on tämän hetken ihanneavausta. Garcia tietysti aina ailahtelee, mutta tällä hetkellä vasemmalle ei ole parempaakaan miestä laittaa. Lisäksi Aurelio on mielestäni pelannut alkukaudella paremmin kuin Riise varsinkin puolustussuuntaan, vaikka tosin turska on nyt kahdessa edellisessä pelissä jo vähän parantanut. Agger tosiaan ajaa ehkä jopa jo tämän kauden aikana Hyypiän edelle, tai ainakin toivotaan näin suomalaisnäkökulmastakin. Hyökkäyskaksikko on tällä hetkellä tietysti selvä, mutta Bellamyn tervehtyessä onkin taas vähän vaikeampi juttu valita hyökkäysparivaljakkoa. Bellamy tarjoaa kuitenkin niin erilaisen vaihtoehdon, että tietyissä peleissä, varsinkin vieressä, Bellamy tulee olemaan vielä todella tärkeä pelaaja.

keveli

Luis Garcia 1-0!  :pallo:

Hyvä keskitys Gerrardilta ja Garcialta loistava veto volleystä maan kautta takanurkkaan  :ylos:



keveli

Ei ollut mitenkään hirveän tasokas ensimmäinen puoliaika Anfieldilla, mutta Pool vei kyllä ottelua ihan mielin määrin. Bordeaux ei saanut hyökkäyspäässä oikein mitään aikaan. Puolustus on alkanut minusta toimimaan nyt jo paljon paremmin, kun vastustajalle ei enää anneta liian helposti maalitilanteita.

Suurin ilonaihe huomata on minusta se, että Gerrard ja Alonso ovat vihdoin ja viimein päässeet hyvään vireeseen! Alonso jakeli taas useita todellisia namupasseja ja Gerrard pyöri joka puolella kenttää tehokkaasti. Hyökkäyspäässä kylläkin ihan viimeiset ratkaisevat syötöt ovat olleet pääasiassa vaisuja. Crouch on ollut täysin pimennossa, Kuyt vähän enemmän esillä.

Ihan hyvää peliä kuitenkin jälleen varsinkin keskikentän osalta. Syöttöpeli keskikentällä toimii erinomaisesti!

X.M.

Ja miksi helvetissä Paletta ei vieläkään pelaa? :alas: >:( :keskari:

keveli

Lainaus käyttäjältä: X.M. - 31.10.2006 klo 23:41:49
Ja miksi helvetissä Paletta ei vieläkään pelaa? :alas: >:( :keskari:

Vastahan se pelasi Liigacupissa ja teki maalin.

William S.

Lainaus käyttäjältä: Liverbird - 31.10.2006 klo 21:52:52
"Rafael Benitez has named an unchanged team for this evening's Champions League clash with Bordeaux."
Passiivijäsenkin aktivoituu ihmetystään kailottamaan pitkin foorumia kun kuulee ihmeuutisen.
Itse olen myös enemmän kalleellaan tonne konservatiiviseen "voittanutta kokoonpanoa ei vaihdeta" suuntaan kuin rotaation kannattaja ja tämä ennätyksen metsästyksen loppuminen osoittaa, että ehkä sittenkin haetaan sitä parasta koostumusta eikä tehdä muutoksia muutosten vuoksi.
LG ollut alkukauden yksi suurimipia pettymyksiä Gerrardin ohella, joten jos se tästä nyt sitten lähtisi vihdoin liikkeelle.... :ylos:

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan... :tuoppi:




Jakub

Star Sportsin enkkuselostusta oli mahtava kuunnella. "Aavistuksen" asiantuntevampaa kuin virkaveljet suomessa. Ja kuten sanoivat, vielä kun Fowler olis yhden pömpelin rykäissyt niin ilta olis ollu täydellinen.

Nollapelistä huolimatta puolustus ei kyllä todellakaan vakuuttanut. Ja samin olis ehottomasti pitänyt puskea lopussa maali Keskikenttä pelasi ihan ok, Garcia vaihteeksi teki paikoista. Ehkä tärkein anti oli kuitenkin Gerrardin maali. Lähti kivitalon kokoinen apina selästä. Kolmannesta tontista tosin vasta heilahti. Dirk Kuyt teki taas valtavasti töitä ja itse pidän kyllä tästä pelaajasta. Crouch pelas ok, ei mitään ihmeitä.

Hyvä näin!

keveli

#5069
Heh, aika mukavasti tuli Liverpoolia tuossa YLE:n lähetyksen lopuksi  ;)

Peli ei ollut mikään huippuesitys, mutta hyvä tulos joka tapauksessa. Toisen puoliajan alussa Bordeaux tuli todella kovalla ryminällä ja temmolla, ja Pool oli vähän aikaa helisemässä. Muuten Liverpool kyllä hallitsi ottelua koko ajan ja keskikentän syöttöpeli toimi jälleen erittäin hyvin.

Reinalle nollapeli on plussaa ja muutenkin otteet ovat ehdottomasti varmistumaan päin koko ajan. Tässä ja edellisessäkin pelissä Pepe teki ratkaisevilla hetkillä erittäin tärkeät torjunnat, jotka varmistivat ettei vastustaja pääse kunnolla peliin mukaan. Näin sen homman pitääkin toimia!

Puolustus pelasi ensimmäisen puoliajan todella hyvin, mutta toisella ote vähän herpaantui varsinkin aluksi. Kuitenkaan sellaisia todella typeriä virheitä alkukauden tapaan ei enää tule, mikä on ehdottomasti positiivinen asia. Ihan peruspeli oikeastaan kaikilta puolustajilta, ei mitään ihmeellistä. Hyypiä olisi tietysti voinut Gerrardin tapaan avata kauden maalitilinsä ottelun loppuhetkillä, mutta pusku vähän epäonnistui.

Kuten jo totesinkin, keskikentän peli alkaa näyttämään jo siltä niinkuin sen pitääkin. Alonso ja Gerrard pyörittelevät palloa todella hyvin ja Sissokokin vaikuttaa syöttöpelissään koko ajan varmemmalta ja varmemmalta. Toki ne pari-kolme pakollista todella helppoa syöttövirhettä jokaisessa ottelussa vielä tulee, mutta eivät ne varsinaisesti haittaa. Momo otti taas keltaisen, mutta kortti tuli kyllä todella helposti. Sissokon taklaukset eivät enää ole minusta niin rajuja kuin viime kaudella, mutta rikkeitä tulee kuitenkin aina niin monta ottelua kohti, että jossain vaiheessa tuomari aina antaa sen kortin kevyemmästäkin tilanteesta. Momo oli myös tänään todella, todella lähellä tehdä ensimmäisen maalinsa Pool-paidassa, mutta hieno veto ei vielä tuottanut tulosta. Sissokolta ei sinänsä maaleja odotella, mutta saisi niitä aina pari-kolme kuitenki kaudessa tulla. Viime aikoina on kyllä ollut parikin kertaa jo lähellä.

Alonso ja Gerrard alkavat tosiaan vihdoin näyttää niiltä samoilta pelimiehiltä, joihin on totuttu. Alonso antoi jälleen monta namupassia ja Gerrard teki todella paljon töitä ja liikkui koko kentän säteellä. Ja aukesihan se kapteenin maalitilikin sitten vihdoin ja viimein. Jo ennen maalia Steviellä oli pari paikkaa, joista olisi pitänyt pallo pistää pussiin, mutta toivottavasti jatkossa maaliverkot alkavat heilumaan, kun apina on saatu vihdoin pois selästä. Kapteenin ilmekin muuttui heti kertaluokkaa iloisemmaksi, kun maali tuli. Zenden pelasi myös todella hyvin Alonson tilalle tultuaan ja syötti hienosti Gerrardin maalin. Kyllä näillä otteilla hollantilaisellekin vielä käyttöä löytyy tällä kaudella ehdottomasti. Pennant ei paljon ehtinyt, mutta vaikutti pirteältä ja kovasti pelihaluiselta, mikä on hyvä asia.

Luis Garcia jatkoi sitten maalitehtailuaan lauantaista ja iski kaksi börsää, hienoa! Ensimmäinen oli hieno laukaus, toinen tuli Bordeaux-puolustuksen lahjoittamana ja vetokin meni molarille vähän helposti. Joka tapauksessa Garcia vaikuttaa tällä hetkellä todella pirteältä ja yritteliäältä kentällä ja on ehdottomasti avauksen mies seuraavissakin peleissä. Tai ainakin kotipeleissä. Toivottavasti lopussa tullut loukkaantuminen ei ollut paha ja mies nähdään lauantaina kurittamassa Readingia.

Hyökkäyksessä Dirk Kuyt vakuutti jälleen hienoilla otteillaan. Hollantilaisen työmoraali on sellaista luokkaa, mitä harvoin hyökkääjällä näkee. Ja muutenkin pelinrakentelu toimii erinomaisesti, mutta ei tällä kertaa päässyt vaan oikein maalipaikkoihin. Crouch sen sijaan pelasi vaisuimman pelinsä aikoihin, vaikka toki target-manin roolissaan ihan hyvin toimikin. Fowleria ei paljon vähillä minuuteillaan näkynyt.

Kokonaisuudessaan peli alkaa näyttämään jo vähän lupaavammalta ja varmemmalta. Kaikista ilahduttavinta on kuitenkin se, että useat alkukauden alisuorittaneet pelaajat ovat selvästi löytäneet peli-ilonsa ja kentällä näkyy iloisia ilmeitä. Ei tässä kuitenkaan vielä mihinkään ylimalkaisiin hurraa-huutoihin yllytä, odotellaan ainakin tuonne Arsenal-vierasotteluun saakka. Silloin viimeistään nähdään joukkueen tämänhetkinen taso.

Flanagans apple

Huippu fiilis :ylos: rameé jotenki ihmeellisesti aavisteli siinä garcian toises maalis veto tuli melkeen keskelle ja kaveri pomppas alta pois, no ei haittaa. Hyypiä:ki oli lopus lähellä iskee maalin mut ei kelvannu. Tästä on hyvä jatkaa.

keveli

Lainaus käyttäjältä: Flanagans apple - 01.11.2006 klo 02:04:24
rameé jotenki ihmeellisesti aavisteli siinä garcian toises maalis veto tuli melkeen keskelle ja kaveri pomppas alta pois, no ei haittaa.

Juu, Garcian veto meni suoraan päin molaria, mutta tämä aavisti vasemmalle ja pallo meni sopivasti juuri hänen ylitseen maaliin.

Kuitenkin viimeisessä kolmessa ottelussa on tehty yhteensä kymmenen maalia. Vastustajat eivät tietenkään ole olleet vaikeimmasta päästä ja ollaan pelattu Anfieldilla, mutta nostaahan tuo varmasti joukkueen itseluottamusta ihan hirveästi. Lauantaina jatketaan sitten edelleen kotona ja vastassa Reading, joten mitään muuta ei voi tuosta ottelusta odottaa kuin selvää voittoa ja jatkoa maalitehtailuun.

doppelgänger

C'mon you Reds! Y N W A! Last 16! Challenge For The Title!

Pride of Merseyside

Lainaus käyttäjältä: keveli - 31.10.2006 klo 21:29:11
En minäkään silti mitään viiden miehen vaihtoja ottelusta toiseen pidä hyvänä, mutta samojen miesten jääräpäinen peluuttaminen ottelusta toiseen on kuitenkin jo vanhanaikaista eikä pidemmän päälle hyväksi. Kaikki huippujoukkueet tekevät sitä nykyään, ehkä Rafa vähän enemmän, muttei kuitenkaan niin paljon kuin media antaa ymmärtää. Esimerkiksi viime kaudella ManU piti täysin saman miehistön ottelusta toiseen vain kolme kertaa koko kauden aikana.

Rotaatiota on myös se että otetaan pelaaja vaihtoon esim. 60 minuutin kohdalla ja sitä kautta pelaajalle tulee pienempi rasitus ---> nopeampi palautuminen. Kaikki huippujoukkueet harrastavat tänä päivänä rotaatiota, sen myönnän, mutta eihän rotaatiota pidä tehdä rotaation vuoksi. Aikaisessa vaiheessa kautta on tärkeää saada joukkue pelaamaan yhtenäisesti ja sitä edesauttaa se että pelaajat pelaavat mahdollisimman paljon omilla paikoillaan samojen pelimiesten kanssa. Tätä tietysti hankaloittaa myös loukkaantumiset, mutta esimerkiksi Arsenalissa ei ole paljon rotaatiota tässä vaiheessa kautta nähty. Otteet olivat alkuun heikohkoja, mutta kun uudet miehet (mm. Rosicky, Gallas) ovat päässeet joukkueeseen sisään, on nähty sitä tuttua joukkuepeliä myös Tykkimiehiltä. Välillä tuntuu siltä että Rafa on harrastanut rotaatiota rotaation vuoksi, eikä siksi että pelaajat olisivat olleet väsyneitä.

Gerrardin peluuttaminen on myös ollut eräänä puheenaiheena ja hän on myös joutunut rotaation uhriksi. Gerrardin paikka on yhä selvemmin ollut oikealla vapaassa roolissa, mutta häntä ollaan heitelty laidalta toiselle ja ties minne. Tässä voi myös olla syytä miksi kapteenin otteet ovat olleet heikompia kuin mihin ollaan totuttu. Eilen taas omalla paikallaan ja ainakin 1 maali ja maaliin johtanut syöttö. Ei siis toivottavasti enää Gerrardia pitkin ja poikin kenttää, vaan ainoastaan omalla paikallaan.

Joukkueeseen on viime kesänä hankittu lisää leveyttä. Tällä tarkoitan sitä, että Pennantin, Bellamyn ja Aurelion paikka ei tällä hetkellä ole avauksessa, vaan pelaavat sen minkä vaihdosta pääsevät, ja odottavat omaa näytön paikkaansa. Hyvä että joukkueessa on tarvittaessa leveyttä, mutta ei heidän tarvitse marssia suoraan avaukseen, koska mielestäni tämän hetkinen avaus on näyttänyt ettei heistä ketään pidä ottaa sivuun.

misteri

Hieno peli, hieno tulos  :ylos: Mutta kyllä minua ainakin jäi hirvittämään nuo maaliin johtaneet vedot. Ensimmäinen veto oli todella maaginen, mutta 2-0 ja 3-0 ratkaisuyritykset olivat aika huonoja rääpäisyjä. Unohdetaan se "väärin maalattu" itkeminen, vaan oikeasti katsotaan noita ratkaisuyrityksiä. Molemmat meni päin maalivahtia ja ilman Rameen aavistelua ja hyppimistä OIKEA maalivahti olisi ottanut molemmat kiinni. Eli molemmat lähti suoraan päin, varsinkin 3-0 vedon olisi ottanut kiinni Mitshukin  ::) :o Eli edelleen on suuria ongelmia maalinteossa ja nimenomaan sen ratkaisulaukauksen lähtemisessä, missä vika ???

No last 16 on nyt saavutettu, saadaan ajettua uusia miehiä/lepuutettua huippumiehiä seuraavassa kahdessa CL-pelissä ja voidaan keskittyä liigaan. Reading kotonaan pitäisi olla vain suupala, nyt keskitytään jo 12.11 pelattavaan VIERASPELIIN Arsea vastaan. Olisiko se liikaa pyydetty, jos yhden vierasvoiton saisi liigastakin, kiitos  :ylos: