• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Liverpool FC 2006/2007: Challenge For The Title?

Aloittaja Liverbird, 26.06.2006 klo 19:52:10

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

ian_rush9

Adidas on kyllä tuottanut vuosien varrella kaikki legendaarisimmat mokat paitaosastolla.
Muistaako kukaan joskus 90 luvul sellainen hailakka keltainen, ihan kuin kalsaripaita ja samoin se neljästä ruudusta koostunut vihreehässäkkä  ;D

S.Gerrard

Eipä toi kyllä mikään maailman hienoin paita ole, mutta mun mielestä ihan ok kuitenkin. Se häiritsee varmaan eniten, että toi Adidas-logo on keskellä, eikä toisessa laidassa. Eipä tätä paitaa varmaan kauhean monta kertaa tulla näkemään kauden aikana: CL:n vierasottelut, joita tulee menestyksestä riippuen 1-8 ja sitten jos kolmospaitaa tarvitaan kotimaan kamppailuissa. Mielestäni kuitenkin paljon paremman näköinen, kuin esimerkiksi toissa vuoden kauhea keltainen vieraspaita, jota muistaakseni käytettiin viime kaudellakin kerran vieraissa Sunderlandia vastaan.

Liverbird

Lainaus käyttäjältä: Saminaattori - 15.07.2006 klo 11:25:29
On siel se yks Toni. Vaivaset 31 pörsää viime kaudel Seri A:ssa. No jos ihan rehellisiä ollaan niin Valeri Bojinov samasta seurasta olisi loistava satsaus tulevaisuuden kannalta, mutta ei taida rahat riittää. Ja jos Zlatan Pooliin tulis niin se olis maailman kahdeksas ihme.

Bojinov siirtyi Juventukseen. Koksu-Mutu sen sijaan siirtyi Juvesta Fiorentinaan.

ian_rush9

Bojinov siirto on laina, saattaa sekin tietysti muuttua nyt kun joukkueissa on hullut päivät ;D

Saminaattori

#579
Kiitos noista Bojinov tiedoista :)

ian_rush9

Just kun puhuin siitä sinapinkeltaisesta kalsaripaidasta niin katsokaas tätä



Naapurit nappas sen  ;D

Sheedy

Lainaus käyttäjältä: ian_rush9 - 15.07.2006 klo 12:40:41
Just kun puhuin siitä sinapinkeltaisesta kalsaripaidasta niin katsokaas tätä



Naapurit nappas sen  ;D

Tyylikäs kolmospaita. Pinokkiolla tilauksessa jo?  8)

EdgarD

Aika mielenkiintoinen tuo LFC:n uusi vieraspaita. Näyttää epäsymmetrisyys olevan edelleen ns. kuuminta hottia... Trendin aloittanut Fulham (jonka paitaa LFC:n vieraspaita eniten muistuttaa) näyttäisi kuitenkin jo palailevan perinteiseen malliin. Addu on taas tunkenut maajoukkuepaitoihin tuollaisia tois'puoleisia ratkaisuja.  Paidan tumman osan pitäisi muuten olla vihreä kuten ylemmästä kuvasta käy ilmi, mutta tuossa Riise-kuvassa tumma osa näyttää enemmä siniseltä.

Alustava tuomio:  :ylos: :alas:

shanks

Ei varmaan tän päivästä matsia mistään muualta kuin virallisen sivun e-season ticketin avulla pysty katteleen, mutta kaippa jotain highlitteja sitten jälkeen päin löytyy. Tuloksella ei varmasti niinkään väliä kuhan nyt saadaan pelituntumaa. Harmi vaan ettei Ganzalesia tänään sitten kentällä nähä.

Tuo Italian sopupelipäätöshän vaikuttaa tietysti pelaajamarkkinoiden lisäksi myös Mestarien liigan juttuihin. Juve, Milan ja Viola eivät sinne nyt siis pääse sinne ja toistaiseksi ainoastaan Inter on ainoa varma italialainen jengi UCL:ssa ensi kaudella. Italian liiton käsittääkseni ilmoitettava viimestään 27.päivä ketkä edustavat maata ja missä kisassa, mutta jos nyt oletetaan, että neljä jengiä esim. Mestarien liigaan ilmoitetaan, niin Interin lisäksi Roma menisi kenties suoraan lohkovaiheeseen ja Chievo ja Palermo tulisivat mukaan karsintoihin. Poolin kannalta tilanne ei sinällään muutu mikäli oletukseni noista osallistujista pitää paikkansa. Karsintakierroksella ollaan sijoitettuja ja näin ollen vastustajaksi tulee joku sijoittamaton ja mikäli lohkovaiheeseen selvitään, niin Pool on silloin ykköskorissa ja vastustajat tullaan nostamaan alemmista koreista. 3.karsintakierros arvotaan perjantaina 28.päivä. Mahdollisia vastuksia vähän aikasta nyt spekuloida, mutta joku pohjoismaisista (Kobenhavn kohtaa ainakin MyPa-walesilaiset pelin voittajan) vois olla vierasreissun kannalta hyvä arpaonni.

Stomper

Lainaus käyttäjältä: S.Gerrard - 15.07.2006 klo 11:22:18
Nyt on .tv:ssä sitten virallinen versio tuosta uudesta Euroopan kenttien vieraspaidasta, johon Liverpool pukeutuu tänään Wrexhamia vastaan.



Aika ruma... Siis tuo paita.  :alas:

Toivottavasti perinteistä ykköspaitaa ei pilata millään ylimääräisillä kikkailuilla...

moxey

No eipä ole hääppönen paita, typerä tommonen tumma kylki. Toivottavasti nyt ainakaan punaiseen ei tule mitään turhia sähinöitä..




Vähän yllättäen Italiassa osattiin langettaa tuntuviakin rangaistuksia. Juven tilanne näyttää pahalta, mutta ihan tuosta vaan sieltäkään ei pelaajia napata. Hiljalleen ikääntyviä ja kovapalkkaisia he saattavat myydä pois, ja niitä jotka haluavat väkisin häipyä, mutta tuskin sieltä kukaan ketään tulee ilmaiseksi saamaan.

Hyökkääjistä tulee mieleen vain Zlatan ja Trezeguet, joista jälkimmäisen näkisin ihan mielelläni Liverpoolissa. Joitain huhuja on ollutkin. Bojinov tosiaan ehti siirtyä lainalle Juveen, mutta kyllähän näitä saatetaan joitain diilejä purkaa. Keskikentältä juuri täälläkin usein mainittu Camoranesi. Esimerkiksi Vieira tulee luultavasti vaihtamaan seuraa, mutta Liverpool ei taida tarvita. Mitenköhän Marchionni? Hänetkin yhdistettiin Liverpooliin ennen kuin varmisti hyvissä ajoin kesäsiirtonsa Parmasta Juveen. Oikea laituri. Mahtaa tätäkin janaria ottaa päähän. Puolustajien suhteen minua hieman pelottaa, sillä ranskalainen Zebina oli aikaisemmin useaan otteeseen huhuissa. En oikein välittäisi. Mutta kun näitä oikeita pakkeja on koko ajan tapetilla (Alves, Trabelsi), niin panee vähän miettimään. Zambrottat ja Cannavarot voidaan unohtaa. Ja Buffoniahan me ei tarvita.

Fiorentinan hyökkääjistö tuskin on Rafan listalla. Toni ja Pazzini, sekä vasta siirtynyt Mutu. En tuota Tonia niin edes halua, onhan meillä Crouch. Keskikenttä on vähän hanuri-osastoa, ei sieltä meille laituria löydy. Puolustustakaan tuskin tuolta lähdetään vahvistamaan. Onhan siellä ihan hyivä pelaajia, Ujfalusi ja maalivahti Frey.

Lazio on mulle vastenmielinen jengi, jonka listoilta ei löydy edes kiinnostavia pelaajia. Tai no yksi, jota on myös joskus oltu tuomassa Anfieldille. Kysymyksessä taas oikea pakki/wingeri Massimo Oddo. Saapa nähdä lähdetäänkö tämän miehen perään.

Milanissa tuskin suuria tapahtuu, vaikka joutuvatkin lähtemään kauteen rajusti tappioasemasta. Eikä tuolla oikeastaan montaa realistista vaihtoehtoa olisikaan.

moxey

Lainaus käyttäjältä: shanks - 15.07.2006 klo 13:39:58
Tuo Italian sopupelipäätöshän vaikuttaa tietysti pelaajamarkkinoiden lisäksi myös Mestarien liigan juttuihin. Juve, Milan ja Viola eivät sinne nyt siis pääse sinne ja toistaiseksi ainoastaan Inter on ainoa varma italialainen jengi UCL:ssa ensi kaudella. Italian liiton käsittääkseni ilmoitettava viimestään 27.päivä ketkä edustavat maata ja missä kisassa, mutta jos nyt oletetaan, että neljä jengiä esim. Mestarien liigaan ilmoitetaan, niin Interin lisäksi Roma menisi kenties suoraan lohkovaiheeseen ja Chievo ja Palermo tulisivat mukaan karsintoihin. Poolin kannalta tilanne ei sinällään muutu mikäli oletukseni noista osallistujista pitää paikkansa. Karsintakierroksella ollaan sijoitettuja ja näin ollen vastustajaksi tulee joku sijoittamaton ja mikäli lohkovaiheeseen selvitään, niin Pool on silloin ykköskorissa ja vastustajat tullaan nostamaan alemmista koreista. 3.karsintakierros arvotaan perjantaina 28.päivä. Mahdollisia vastuksia vähän aikasta nyt spekuloida, mutta joku pohjoismaisista (Kobenhavn kohtaa ainakin MyPa-walesilaiset pelin voittajan) vois olla vierasreissun kannalta hyvä arpaonni.

Chievo ja Palermo tuskin ovat saaneet noita euro-pisteitä kerättyä ja saattavat olla sijoittamattomia? Olisihan se hieman ikävää, jos arpa heittäisi näistä toisen Liverpoolin vastustajaksi kolmannelle karsintakierrokselle..

Liverbird

Lainaus käyttäjältä: EdgarD - 15.07.2006 klo 13:37:59
Aika mielenkiintoinen tuo LFC:n uusi vieraspaita. Näyttää epäsymmetrisyys olevan edelleen ns. kuuminta hottia... Trendin aloittanut Fulham (jonka paitaa LFC:n vieraspaita eniten muistuttaa) näyttäisi kuitenkin jo palailevan perinteiseen malliin. Addu on taas tunkenut maajoukkuepaitoihin tuollaisia tois'puoleisia ratkaisuja.  Paidan tumman osan pitäisi muuten olla vihreä kuten ylemmästä kuvasta käy ilmi, mutta tuossa Riise-kuvassa tumma osa näyttää enemmä siniseltä.

Alustava tuomio:  :ylos: :alas:

Tuo valko/vihreä ei ole vieraspaita vaan CL-paita. Uusi vieraspaita on keltainen. Omalla tavalla ihan tyylikäs, mutta jotenkin ärsyttävän näköinen paita. Missä v*tussa viisi tähteä?

EdgarD

#588
Joo huomasin vasta myöhemmin, että kyseessä on vain euro-vieraspaita. Toivottavasti varsinainen vieraspaita ei ole niin ruma kuin mitä piirretyt luonnokset antavat ymmärtää. Piirroksissahan paita on keltainen punaisilla adidas-raidoilla muistuttaen jotain vanhaa Espanjan maajoukkueen kakkospaitaa (oireellista sinänsä...)

***
Mirrorin mukaan Benitez tarkkailee Italian jalkapalloskandaalin seurauksena suurseuroista siirtomarkkinoille vapautuvia pelaajia. Rafan kiinnostuksen kohteena ovat kuulemma ainakin Alberto Gilardino (AC Milan),  David Trezeguet, Mauro Camoranesi ja Gianluca Zambrotta (Juventus).

Mirrorin artikkelissa mainittiin myös, että Benitez yhä hieroo kauppoja Daniel Alvesista, mutta diili on jämähtänyt £ 12 m siirtosummaan.

Eilen varmistuneen Italian skandaalin tuomioiden perusteella on hyvinkin mahdollista, että Alberto Gilardinolla ei ole mitään pakottavaa tarvetta lähteä AC Milanista tai seuran myöskään hätäpäissään myydä pelaajaa. AC Milan jatkanee Serie A:ssa, mutta pistemenetyksin. Kun seurasta on aiemmin jo lähtenyt Andriy Schevchenko, on Gilardinolle tiedossa vieläpä enemmän peliaikaa tulevalla kaudella.

Juventuksen osalta pelaajaliikenne tullee olemaan suurempi, mutta epäilen Zambrottan lähtevän minnekään raitapaidoista vaikka joukkue sukeltaakin syvälle Serie B:n syövereihin raskaiden pistemenetysten siivittämänä. David Trezeguet ja Camoranesi ovat sitten todennäköisesti helpommin liikkuvia tapauksia. Juventus joutuu todennäköisesti kuitenkin varustautumaan melko kovalla joukkueella ensi kauteenkin sillä 30:stä miinuspisteestä lähtevänä sillä täysi työ pitää itsensä edes Serie B:ssä tulevan kauden päätteeksi.

shanks

Lainaus käyttäjältä: moxey - 15.07.2006 klo 14:09:37
Chievo ja Palermo tuskin ovat saaneet noita euro-pisteitä kerättyä ja saattavat olla sijoittamattomia? Olisihan se hieman ikävää, jos arpa heittäisi näistä toisen Liverpoolin vastustajaksi kolmannelle karsintakierrokselle..

Itseasiassa Palermon pisteet kyllä riittävät tohon sijoitettujen ryhmään, mutta Chievo on sijoittamat kuten myös Espanjasta mukaan tuleva Osasuna, joten onhan tuollakin ihan kovia nippuja jotka voi tulla vastaan.


moxey

Jännät paikat, parin tunnin päästä ensimmäinen harkkamatsi. Itse pitää häipyä tuonne festeille :tuoppi: , mutta jos joku löytää matsia jälkeenpäin jostain, niin heittäkääpäs linkkiä. Joku koostekin tekisin jo hyvää..

moxey

Lainaus käyttäjältä: shanks - 15.07.2006 klo 16:01:09
Itseasiassa Palermon pisteet kyllä riittävät tohon sijoitettujen ryhmään, mutta Chievo on sijoittamat kuten myös Espanjasta mukaan tuleva Osasuna, joten onhan tuollakin ihan kovia nippuja jotka voi tulla vastaan.

Jep, huonolla säkällä tulee juuri joku Osasuna. Ei olisi ollenkaan helppo peli, mutta kaikkihan nämä pitää voittaa.

Kopite81

#592
Avaus:
Dudek
Finnan, Hobbs, Paletta, Roque
Anderson, Guthrie, Zenden, Riise
Idrizaj, Bellamy

Penkki:
Martin, Smith, Antwi, Hyypia, Diao, Peltier, Hammill, Fowler, Pongolle, O'Donnell, Threlfall

Mielenkiintoista...  :ylos:

S.Gerrard

Lainaus käyttäjältä: Kopite81 - 15.07.2006 klo 17:16:21
Avaus:
Dudek
Finnan, Hobbs, Paletta, Roque
Anderson, Guthrie, Zenden, Riise
Idrizaj, Bellamy

Mielenkiintoista...  :ylos:


On todellakin :o

Knight

Tosin Roque ei ole mikään vasen pakki, joten Riise siihen ja Roque keskikentälle puolustavaan rooliin. Zenden sitten vasemmalle wingeriksi.

Saminaattori

Lainaus käyttäjältä: Kopite81 - 15.07.2006 klo 17:16:21
Avaus:
Dudek
Finnan, Hobbs, Paletta, Roque
Anderson, Guthrie, Zenden, Riise
Idrizaj, Bellamy
Kuka ihmeen Guthrie tai Idrizaj  ???

ian_rush9

Mun eka e-season peli tänään ;D vähän jo jännittää 8) :tuoppi:

ian_rush9

Lainaus käyttäjältä: Saminaattori - 15.07.2006 klo 17:26:58
Kuka ihmeen Guthrie tai Idrizaj  ???

Nuoria poikia, voittivat viime kaudella cupin. Danny G ja Besian (jälkimmäinen Itävallasta) nousevia tähtiä  :)

Topboy

Menistköhän jotenkin näin?

-------------------- Dudek ----------------
- Finnan ---- Paletta ----- Hobbs ---- Riise -
------------- Roque ----- Guthrie ----------
- Anderson --------- Idrizaj ------- Zenden -
-------------------  Bellamy  ---------------

Saminaattori

Lainaus käyttäjältä: ian_rush9 - 15.07.2006 klo 17:33:13
Nuoria poikia, voittivat viime kaudella cupin. Danny G ja Besian (jälkimmäinen Itävallasta) nousevia tähtiä  :)
Toivottavasti  :) Kiitos infosta