• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Takaisin Tammelaan, 9.7. TamU-Jaro

Aloittaja Tsei Tsei, 05.07.2009 klo 21:20:23

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

bupa

Käyn harvoin katsomassa tamun pelejä. Se että joku niemi, hjelm, kkolkka ja sheva saa kehuja esityksestään, kertoo varmaanki siitä, että em janarit on pelanneet jo pitkään ihan saatanan paskasti.
Hyvinhän se tamun peli pyöri, mutta eipä jaroa tuntunu kiinnostavan.

mawerick41

Lainaus käyttäjältä: a-wiik - 09.07.2009 klo 22:50:42
Niemeltä mainio peli :ylos: Oikeastaan kauden parhaita pelejä Jariltakin, mutta kyllä peli oli silti Rafin näytöstä. Niemellä on ollut aikaisemmin välillä vaikeaa roolissa, jossa on enemmän puolustusvastuuta, mutta nyt sai kyllä senkin homman hyvin kasaan.
Juuri näin, Rafille ja Jarille häränkullin kokoinen :ylos:

Hydra

Lainaus käyttäjältä: a-wiik - 09.07.2009 klo 22:10:23
Jarolta ei oikein jäänyt kukaan mieleen. Puolustaja nro. 13 oli pahasti viennissä ja Hyyrynen toki yritti kovasti, mutta ei oikein saanut valmista aikaan. Mannströmiltä tuli muutama väläytys ensimmäisellä puoliskolla, mutta sitten hiipui. Maalivahti (oliko Teles?) oli hyvin epävarma nyrkkeilyissään, meinasipa kerran saada pallon nyrkkeiltyä omiinkin melko vaarattomasta paikasta.

#13 on Sarajärvi, joka tuli vaihdosta keskikentän laitaan, eli varmaan tarkoitat jotain toista.

Jorma Teräs

Ai niin, unohtui antaa :ylos: sille järkkärille joka ei meinannut päästää siviilipukuiseksi naamioitunutta Saarista porttien sisäpuolelle ilman lippua :D

Moe

Ensimmäisellä puoliajalla aika loistavaa peliä. Prässättiin korkealta ja liikuteltiin palloa hyvin. Toki näitä perusjäätymisiä mahtui ensimmäisellekin puoliskolle muutamia, mutta tällä kertaa ne eivät kestäneet kymmeniä minuutteja vaan niistä päästiin äkkiä yli.

Toisella puoliajalla oli sitten jo nähtävissä, että 2-0 johtoasemassa jatkopaikkaa pidettiin selvänä nakkina, eikä kyllä Jarokaan intoutunut suuremmin päälle painamaan, joten sen suurempaa hätää ei missään vaiheessa ollut.

Onnistujia tänään mielestäni olivat etenkin seuraavat herrat:

- Rafinha. Jaksoi juosta ja yrittää taas koko ottelun. Aiheutti nopeudellaan ja tekniikallaan jatkuvasti vaikeuksia Jaron puolustukselle. Kruunasi iltansa kahdella maalisyötöllä.
- Jari Niemi. Painoi koko pelin ajan duunia kovalla asenteella ja onnistui etenkin puolustussuuntaa. Toki oli hyökkäyspäässäkin varma, ts. ei menettänyt helppoja palloja vastustajalle. Olin näkevinäni tämänpäiväisessä Jarissa jotain merkkejä muutaman vuoden takaisesta Jari Niemestä?
- Aleksei Kangaskolkka. Onnistui vihdoin maalinteossa. Pudotteli palloja omille kovalla prosentilla. Haki myös jatkuvasti vapaata paikkaa hyökkäyspäässä, ja syöttöpelikin onnistui kohtuullisesti.


Bengalintuli

Loistava jalkapallo ilta, laulut raikas jo Tammelan pubeissa ja länsipäädyssä kaartia paikalla runsaasti, etenkin ensimmäisen maalin stormaukselle, ja Kongaskolkan tuuletuksille kaartin edessä :ylos: Näitä lisää! Ratinassa vielä tän kauden vl-matsit ja sen jälkeen paluu kotiin kiitos!

iisakki

Lainaus käyttäjältä: Bengalintuli - 09.07.2009 klo 23:17:28
Loistava jalkapallo ilta, laulut raikas jo Tammelan pubeissa ja länsipäädyssä kaartia paikalla runsaasti, etenkin ensimmäisen maalin stormaukselle, ja Kongaskolkan tuuletuksille kaartin edessä :ylos: Näitä lisää! Ratinassa vielä tän kauden vl-matsit ja sen jälkeen paluu kotiin kiitos!

Ei paljon lisättävää. Oloa vois kuvailla siten, että kuin olisi pitkään kiusoiteltu jollakin Ratinan peleillä ja sitten pääsee Tammelaan... oi oi. Lähipubista grillin kautta Tammelan idylliselle, oikealle jalkapallostadionille, jossa katsomo elää länsipäädyn piiskaamana pelissä mukana sekä kentällä sattuu ja tapahtuu.

bupa


iisakki

Lainaus käyttäjältä: bupa - 09.07.2009 klo 23:35:02
Arkipäivää TPV faneille.

Ilman vittuilun häivää, katsojat vaan puuttuvat. Gustu ja jeijee-mies ei riitä.

Bengalintuli

Lainaus käyttäjältä: bupa - 09.07.2009 klo 23:35:02
Arkipäivää TPV faneille.

Niin siis ilman tunnelmaa, lauluja tai kannattajia :)

Tsingis-Khan

Hieno ja kiimanen peli :ylos: Tuomarilla ei mikään huippupäivä, mutta siinähän se meni. Muutaman Jaro fanikin eksyny paikalle, mutta en kyllä kertaakaan kuullut, että ois jotai laulanu ???

a-wiik

Lainaus käyttäjältä: rysspipan - 09.07.2009 klo 22:54:06
Ihan aiheesta huoltaja katsomoon. Ihme kitinää a-wiikiltä tuomarista. Ei nyt supersuoritus ollut, mutta "yritti auttaa Jaron mukaan matsiin" -osasto taas aivan naurettavaa höpötystä. Munukalta nähty paljon huonompiakin suorituksia ja Jonne siirrettiin sivuun ihan olka-olkaa vasten, ei vaan massa ja voimat riittäneet.

Jokaisella on toki oikeus näkemykseensä, eikä näin voittofiiliksissä tee mieli siitä kiistellä. Ei tehnyt mitään, mikä olisi vaikuttanut väistämättömään lopputulokseen, vaikka riittämiin perseilikin.

a-wiik

Lainaus käyttäjältä: Hydra - 09.07.2009 klo 22:54:39
#13 on Sarajärvi, joka tuli vaihdosta keskikentän laitaan, eli varmaan tarkoitat jotain toista.

Kyllä se itse asiassa varmaan oli Sarajärvi, ainakin ulkonäkö sopisi. Varmaan sitten joutui muutaman kerran paikkaamaan sen verran laitapakkia, että kuvittelin pelaavan tuossa.

Juzzinho

Lainaus käyttäjältä: a-wiik - 09.07.2009 klo 22:18:45
Tämä on kyllä paha isku. Saapa nähdä miten paikataan. Tuomarihan teki itsestään muutenkin aika pahan kerran pellen jättämällä pilkun antamatta Jonnen selkään ajelusta ja muutenkin melko kyseenalaisilla päätöksillä. Yritti parhaansa mukaan saada Jaron mukaan peliin, mutta apu ei kuitenkaan kelvannut.

Olin päädyssä ja katsoin tilanteen siitä aidan takaa 15 metrin päästä. Ei muuten ollut pilkun paikka vaan pakki pelasi puhtaasti ja Hjelm yritti "hyvin" heittäytymällä kalastaa pilkkua. Samaa mieltä oli ympärillä olleet katsojat. Muutoin kyllä tuomarilta ei mikään vahvin esitys mutta sanoisinko "normaali" tämän kauden yleiseen tasoon nähden.

Jopi

Yllättävän helppo voitto, ilmeisesti aikainen avausmaali auttoi aika paljon. Kentän parhaita oman näkemyksen mukaan Vili, Ojanperä ja Ruuth. Hyvä esitys kun ottaa huomioon loukkaantumistilanteen.

Ihmettelen vielä kuka haluaa Ratinaan... Tosin eräät tahot haluavat näköjään omia Tammelaa, keskarin paikka toi tempaus, kaksi keskaria jos lukko oli naisten vessassa.

rixaa

huh huh. Olipa kyllä tunnelmaa Tammelassa vaikkei taidettu päästä ihan Ilves-TPV katsojalukuun.
Sinikaartin lipputifo oli näyttävä ja täytyy kyllä antaa peukkua Jaron faneillekin, kun saivat ääntä pienestä lukumäärästä huolimatta.
Koska seuraavat kierrokset arvotaan, saadaan TamU-TPV?
Jutustelin pelissä jonkun vanhan herran kanssa joka oli hankkinu uuden Ilves-takin. Futis-Ilves alkaa erottumaan jo kendoilijoista :ylos:

Donisoni

Lainaus käyttäjältä: Jopi - 10.07.2009 klo 00:25:33
Kentän parhaita oman näkemyksen mukaan Vili, Ojanperä ja Ruuth.

Toki yllä mainitut olivat hyviä tänään, mutta selvästi parhaimmat olivat Rafinha ja Kangaskolkka.

Lainaus käyttäjältä: rixaa - 10.07.2009 klo 00:29:10
Koska seuraavat kierrokset arvotaan, saadaan TamU-TPV?

Olisi kyllä varmasti kiimainen peli :ylos:. Arvonnan ajankohdan löysin toisesta otsikosta:

Lainaus käyttäjältä: Laakson Late - 09.07.2009 klo 23:04:21
Arvonta: 7.kierros 29. - 30.8. (16 joukkuetta) 13.7. klo 18.15 Urheilukanavalla

Kontion Pete (Tuomola)

Lainaus käyttäjältä: Jopi - 10.07.2009 klo 00:25:33
Ihmettelen vielä kuka haluaa Ratinaan... Tosin eräät tahot haluavat näköjään omia Tammelaa, keskarin paikka toi tempaus, kaksi keskaria jos lukko oli naisten vessassa.

Operaatio "Tammela on TPV:n" ensimmäinen isku on siis onnistunut täydellisesti! Onnittelut pelissä paikalla olleille urheille Paltsari-tovereille, jotka henkeään uhaten suorittivat vaarallisen tehtävänsä. Nyt koko jalkapalloileva Tampere ajattelee, etteivät Tammelan Stadionin fasiliteetit ole riittävät Veikkausliigaan.

::)


harry hay

Lainaus käyttäjältä: Bengalintuli - 09.07.2009 klo 23:36:59
Niin siis ilman tunnelmaa, lauluja tai kannattajia :)

No tuskinpa muovihirviölläkään niitä faneja olisi jossain kakkosessa.

Lance Romance

Lainaus käyttäjältä: harry hay - 10.07.2009 klo 00:41:11
No tuskinpa muovihirviölläkään niitä faneja olisi jossain kakkosessa.
Käsittääkseni Tpv pelaa ykkösessä.

Matula

Lainaus käyttäjältä: Tsingis-Khan - 10.07.2009 klo 00:08:21
Hieno ja kiimanen peli :ylos: Tuomarilla ei mikään huippupäivä, mutta siinähän se meni. Muutaman Jaro fanikin eksyny paikalle, mutta en kyllä kertaakaan kuullut, että ois jotai laulanu ???

Kyllä ne siellä välillä jotakin yrittivät, mutta jäivät aikalailla yleisen humun alle.

Zimo

Olipa kiimanen peli. Luulin vielä että jaro teki maalinki siitä vaparista ja jännäsin ihan paska jäykkänä loppua :D Oli hieno atmonsvääri kyllä, kaikki pelit heti Tammelaa!

Bengalintuli

Lainaus käyttäjältä: harry hay - 10.07.2009 klo 00:41:11
No tuskinpa muovihirviölläkään niitä faneja olisi jossain kakkosessa.

Uskon että olisi, toisin kuin ns. perinteikkäillä seuroilla maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

TampereOwl

Lainaus käyttäjältä: Kontion Pete (Tuomola) - 10.07.2009 klo 00:40:40
Operaatio "Tammela on TPV:n"


That'd be better served by getting some kind of crowd to turn up at TPV games, no?

acidi

Ensimmäistä kertaa Tammelassa seuraamassa futista, ja toivon kyllä että tulevina kausina tamu siirtyis tammelaan ihan pysyvästi. Sinikaartin laulut loi hienosti tunnelmaa, ja tuularitkin lämpes matsin edetessä ihan mukavasti taputuksiin.
Tossa vielä joku video, kun piti uudella kameralla pelleillä =)
http://www.youtube.com/watch?v=SzeYRVdFaBE