• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Manchester United 2006/2007

Aloittaja Thouni, 26.06.2006 klo 20:12:27

0 Jäsenet ja 10 Vieraat katselee tätä aihetta.

J.P. Sarja

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 09.08.2006 klo 11:34:21
No eiköhän joka joukkueesta löydy oma "filmaaja" ja vastustajien inhokki. Ronaldo on tietenkin ajautunut tähän inhokki-asemaan kaatuiluillaan, mutta ne ovat selvästi vähenemään päin, ainakin omasta mielestäni. Lisäksi taitaa hän olla vastustajien fanien hampaissa sen takia, että on niin hyvä pelaaja ja hänet yritetään saada pois pelistä kaiken maailman tempuilla.

Henkilökohtaisesti osaan taitoja niin Ronaldon kuin vaikka Robbenin kohdalla arvostaa, ärsyttävyyttä tuo lähinnä juuri nuo filmailut ja tätä kautta pelin viihdearvon huomattavasti laskeminen. Mielestäni näiden kohdalla pitäisi ehdottomasti ottaa järeämmät aseet käyttöön, heti ensimmäisestä selvästä filmauksesta keltainen ja toisesta punainen. Tuomareiden asenne - usein jää selviä rikkeitä heidän kohdalla viheltämättä - on askel oikeaan suuntaan, itsehän he ovat sen aiheuttaneet.

Jossain on heitetty ilmoille myös se, että "kuoleman" jälkeen pelaajan pyytäessä välittömästi kentälle häntä ei päästettäisi sinne esimerkiksi viiteen minuuttiin. Olen ehdottomasti tämän kannalla.

Phizza

Lainaus käyttäjältä: Le Suntti - 09.08.2006 klo 12:42:25Jostain muistan lukeneeni Robsonin kommentin, jossa hän sanoi heidän hakevan ensisijaisesti vahvistusta hyökkäysosastolle, mutta kun Rossi ei ole lähdössä niin tuskin esim. Fraizer Campbellkään olisi kyseinen kaveri.

Eikös Campbell vietä ensi kauden, yllätys yllätys, Belgiassa?

Lainaus käyttäjältä: jp72672 - 09.08.2006 klo 12:48:47
Mielestäni näiden kohdalla pitäisi ehdottomasti ottaa järeämmät aseet käyttöön, heti ensimmäisestä selvästä filmauksesta keltainen ja toisesta punainen. Tuomareiden asenne - usein jää selviä rikkeitä heidän kohdalla viheltämättä - on askel oikeaan suuntaan, itsehän he ovat sen aiheuttaneet.

Käsittämätön mielipide. Siis sinun mielestäsi tuomarin pitäisi katsoa ensin mitä paidassa lukee ja sitten vasta tehdä ratkaisu antaako kortin vai ei? Ja selviä rikkeitä pitää jättää viheltämättä sen takia koska rikotut pelaajat filmaavat silloin tällöin? Just, tämähän sitä futista vie eteenpäin. :ylos:

Tuomarin pitää ehdottomasti pysyä puolueettomana ja vaikka Ronaldoon tai Robbeniin vain hipaistaisiin täydessä vauhdissa, täytyy tilanteesta viheltää vapari. Toki olen samaa mieltä, että filmauksista pitää antaa useammin keltaisia, mutta tilanteiden pitää tosiaan olla selviä ja nimi selässä ei saa vaikuttaa tuomioon.

Le Suntti

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 09.08.2006 klo 13:23:45
Eikös Campbell vietä ensi kauden, yllätys yllätys, Belgiassa?

Aa joo, vopite olla, enpäs muistanutkaan. No sitten ei tosiaan kovin montaa vaihtoehtoa ole ketä WBA:han lähettää.

J.P. Sarja

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 09.08.2006 klo 13:23:45
Käsittämätön mielipide. Siis sinun mielestäsi tuomarin pitäisi katsoa ensin mitä paidassa lukee ja sitten vasta tehdä ratkaisu antaako kortin vai ei? Ja selviä rikkeitä pitää jättää viheltämättä sen takia koska rikotut pelaajat filmaavat silloin tällöin? Just, tämähän sitä futista vie eteenpäin. :ylos:

Ehdottomasti vie. Nykyäänhän (etunenässä Robben) itkee "epäreilua" kohteluaan. Tämä on kuitenkin ainoa tapa edes yrittää saada nämä pellet pysymään pystyssä. Jos he huomaavat että selvistä rikkeistäkään ei enää heidän kohdallaan vihelletä ja toisesta filmauksesta katsellaan punaista niin eiköhän sitä pian ala primadonnat pysymään pystyssä.

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 09.08.2006 klo 13:23:45
Tuomarin pitää ehdottomasti pysyä puolueettomana ja vaikka Ronaldoon tai Robbeniin vain hipaistaisiin täydessä vauhdissa, täytyy tilanteesta viheltää vapari. Toki olen samaa mieltä, että filmauksista pitää antaa useammin keltaisia, mutta tilanteiden pitää tosiaan olla selviä ja nimi selässä ei saa vaikuttaa tuomioon.

Edelleen - mielestäni tämä on näiden pelaajien täysin itselleen aiheuttama asia. Faktahan on, että harvemmin näiden kaatumisia vihelletään, kun rikkeidenkin jälkeen he pyörivät vähintään 50 metriä kuoleman kourissa.

Eli tarvitaan siis keinoja näiden prinsessojen pelleilyn lopettamiseksi ja kovempi kohtelu tuomareiden osalta, jota on jo nähty, on erittäin hieno askel oikeaan suuntaan :ylos:

Tulkki

Lainaus käyttäjältä: full-back - 09.08.2006 klo 11:12:19
Ja edelleen täytyy ihailla Martinin hyviä otteita peleissä. Vielä kaipaa rutkasti terävyyttä ratkaisuihin, muistuttaa tällä hetkellä aika paljon parin vuoden takaista Ronaldoa, vaikka kikka-arsenaali onkin hieman erinlainen.

Sama on tullut mieleen näitä treenipelejä seuratessa.

Lainaus käyttäjältä: full-back - 09.08.2006 klo 12:29:29
Mutta se että Hollanin FA ei ole vielä eiliseen mennessä lähettänyt raporttia voisi tietenkin hyvällä tuurilla tarkoittaa myös sitä etteivät he niin meinaa myöskään tehdä.

Eilisessä MUTV:n lähetyksessä mainittiin että koska Hollannin FA:lta ei ole kuulunut mitään, niin Englannin FA aikoo ottaa tänään yhteyttä sinne suuntaan kyselläkseen raporttien perään. Ei näin  >:(. Gill pistäppä FA:n herrat nyt järjestykseen, mitäh!?

Heinze

Lainaus käyttäjältä: full-back - 09.08.2006 klo 11:12:19
Ja edelleen täytyy ihailla Martinin hyviä otteita peleissä. Vielä kaipaa rutkasti terävyyttä ratkaisuihin, muistuttaa tällä hetkellä aika paljon parin vuoden takaista Ronaldoa, vaikka kikka-arsenaali onkin hieman erinlainen. Gers-laina voisi olla todella hyvä ratkaisu mikäli pääsisi kentälle tarpeeksi. Eiköhän Fergiekin ole sen verran vakuuttunut että ymmärtää Antwerpenin olevan totaalisen väärä osoite.

Olen katsellut parin kauden aikana lähestulkoon kaikki sarjapelit,mutta nämä omat junnut ovat jääneet niissä vähän taka-alalle,elikkä kertokaapas keistä omista junnuista on odotettavissa pelimiehiä? Täällä on hehkutettu ainakin Jonesia ja Martinia..

Phizza

Lainaus käyttäjältä: Le Suntti - 09.08.2006 klo 13:27:06Aa joo, vopite olla, enpäs muistanutkaan.

"Gibson along with Dong Fangzhuo, Jonny Evans, Fraizer Campbell, Danny Simpson have been loaned out to Royal Antwerp for the season."

Lainaus käyttäjältä: jp72672 - 09.08.2006 klo 13:29:26Edelleen - mielestäni tämä on näiden pelaajien täysin itselleen aiheuttama asia. Faktahan on, että harvemmin näiden kaatumisia vihelletään, kun rikkeidenkin jälkeen he pyörivät vähintään 50 metriä kuoleman kourissa.

Ehkä et ole pannut merkille, mutta Ronaldo todella harvoin näyttelee loukkaantunutta. Yleensä nousee välittömästi pystyyn, oli sitten kaadettu tai kaatunut. Ja se on mielestäni positiivinen asia, joskaan tuskin kukaan hänen heittäytymisistään pitää.

Lainaus käyttäjältä: jp72672 - 09.08.2006 klo 13:29:26
Eli tarvitaan siis keinoja näiden prinsessojen pelleilyn lopettamiseksi ja kovempi kohtelu tuomareiden osalta, jota on jo nähty, on erittäin hieno askel oikeaan suuntaan :ylos:

Kovempi kohtelu, kyllä, mutta linja pitää kiristää kaikkien kohdalta eikä vain näiden kenellä on maine filmaajina. Eihän siinä ole mitään järkeä, että brittikalistelijat saavat vedellä sukille kun tietävät että korttia tuskin tulee tai pilli ei välttämättä edes soi. Tai mikäs siinä, jos liigasta halutaan sellainen jossa ei pelaa yhtään taitopelaajaa, pelkkiä jaloille potkijoita ja "kovaluisia" brittejä.

J.P. Sarja

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 09.08.2006 klo 13:54:48
Ehkä et ole pannut merkille, mutta Ronaldo todella harvoin näyttelee loukkaantunutta. Yleensä nousee välittömästi pystyyn, oli sitten kaadettu tai kaatunut. Ja se on mielestäni positiivinen asia, joskaan tuskin kukaan hänen heittäytymisistään pitää.

Tämän vuoksi olenkin käyttänyt ääriesimerkkinä lähinnä Robbenia. Nämä ovat kuitenkin huippu-urheilijoita ja huippu-urheilijalla on käsittääkseni huippuluokan tasapaino.

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 09.08.2006 klo 13:54:48
Kovempi kohtelu, kyllä, mutta linja pitää kiristää kaikkien kohdalta eikä vain näiden kenellä on maine filmaajina. Eihän siinä ole mitään järkeä, että brittikalistelijat saavat vedellä sukille kun tietävät että korttia tuskin tulee tai pilli ei välttämättä edes soi. Tai mikäs siinä, jos liigasta halutaan sellainen jossa ei pelaa yhtään taitopelaajaa, pelkkiä jaloille potkijoita ja "kovaluisia" brittejä.

Tottakai, lähinnä ajoin sitä vain takaa että itse nämä filmaajat ovat maineensa hankkineet ja sitä niskassaan kantavat, mielestäni tämä on ihan hyvä suuntaus kun parempiakaan vaihtoehtoja tämän asian suhteen ei näytetä tekevän - esimerkiksi tuo jokusen minuutin huili jonka tuossa esitin.

Koko keskustelu lähti lähinnä siitä että aikanaan alkaessani seuraamaan pääsarjaa/Valjua (mikäs vattu sen Valjun edeltäjän nimi olikaan ::) ) ulkomaalaiset pelaajat olivat koko sarjassa kovinkin vähissä. Toki joukkomuutto sumusaarille on tuonut paljon taitoa mukanaan, mutta myös näitä ikävämpiä lieveilmiöitä joita ei läheskään samassa mittakaavassa 15 vuotta sitten ollut.

Mutta toivotaan, että uusia keinoja tämänkin asian kitkemiseksi tulee :ylos:

Antzas


Phizza

Joo, eipä kovin uskottava uutinen. Tosin Inter hankki juuri Crespon ja muistaakseni Recobakin sai uuden sopimuksen, jolloin Interillä on ainakin viisi "kovan tason" hyökkääjää. Tosin se ei Interin ollessa kyseessä ole vielä mitään, mutta ei Adrianokaan ilmeisesti viihdy Milanossa, tai ei ainakaan Nerazzurrin riveissä. Mutta tosiaan ainakin tällä hetkellä tuo ei vaikuta kovin uskottavalta, jo tuo hintakin on aivan liian kova Unitedille.

Mogitus

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 09.08.2006 klo 15:14:36
Joo, eipä kovin uskottava uutinen. Tosin Inter hankki juuri Crespon ja muistaakseni Recobakin sai uuden sopimuksen, jolloin Interillä on ainakin viisi "kovan tason" hyökkääjää. Tosin se ei Interin ollessa kyseessä ole vielä mitään, mutta ei Adrianokaan ilmeisesti viihdy Milanossa, tai ei ainakaan Nerazzurrin riveissä. Mutta tosiaan ainakin tällä hetkellä tuo ei vaikuta kovin uskottavalta, jo tuo hintakin on aivan liian kova Unitedille.

Jep, erittäin päästä revitty tuo summa(kin). Glazierilta ei taida irrota tuollaisia puntapinoja yhteen pelaajaan. Interillä on Crespon tulon myötä kaksi "kovan tason hyökkääjää", ja viisi hyökkääjää tarvitaan, joten kärkikalusto on kunnossa tällä hetkellä. Recoban lasijalkaisuus tekee hänestä täysin vaihtopenkkimiehen. Adrianon tyytymättömyys taisi viime kaudella johtua Veronista, tuskin brassi kylmässä Manchesterissa viihtyisi yhtään enempää (ei sillä, että punanutuissa erityisesti jotain riidankylväjiä olisi).

matio

Lainaus käyttäjältä: Antzas - 09.08.2006 klo 14:55:02
Heh...huvittavaa tekstiä Channel4sella

http://www.channel4.com/sport/football_italia/aug9d.html

Heh! No jos tälläinen kauppa toteutuis niin peruisin siinä paikassa kaikki pahat puheeni Glazereista och co. Tosin kyseinen huhuilu on kyllä vitsinäkin jo melkoisen huono.

Törres

ei tuo adrianon siirto sinällään yllättäisi mutta kyllä kai tuossa summassa puolet on liikaa? eihän 42 miljoonaa puntaa sentään!?

Törres

Lainaus käyttäjältä: jp72672 - 09.08.2006 klo 11:09:20
Näin juuri :ylos: Etelän hetelmät ovat pilanneet kaatuilullaan ja kuolemillaan Valjun sielun. Malliesimerkkeinä Ronaldo ja Robben, miksei myös omasta ringistä Reyes.

Kyllähän valjun näkyvyys ja suosio on enemmänkin lisääntynyt näiden etelän hetelmien ansiosta. Jos tuosta nyt kuvittelee esim. Ronaldon, Robbenin, Henryn, Garcian, Reyesin ym. häipyvän niin aika paljon lähtee mukana. Ei sitä vaan huippusarjaa voida pelkillä lädeillä pelata tänä päivänä.
Jos englantilaisfutiksen pitää olla "sielukasta tappelupeliä" niin onhan siellä vielä championship...

J.P. Sarja

Lainaus käyttäjältä: Törres - 09.08.2006 klo 16:46:23
Kyllähän valjun näkyvyys ja suosio on enemmänkin lisääntynyt näiden etelän hetelmien ansiosta. Jos tuosta nyt kuvittelee esim. Ronaldon, Robbenin, Henryn, Garcian, Reyesin ym. häipyvän niin aika paljon lähtee mukana. Ei sitä vaan huippusarjaa voida pelkillä lädeillä pelata tänä päivänä.
Jos englantilaisfutiksen pitää olla "sielukasta tappelupeliä" niin onhan siellä vielä championship...

Ei toki, mutta siitä johon brittifutiksessa aikanaan rakastui (peräänantamattomuus/loppuun asti yrittäminen/taistelutahto) on poistunut melko paljon laiskojen kaatuilijoiden myötä. Eli siis toki osaan arvostaa taitojalkapalloa, lähinnä heittona ettei jotain hyvää ilman jotain pahaakin. Liika on aina liikaa, niin myös filmailun saralla - jossa nollatoleranssi olisi ihan viihteen kannalta suositeltavaa.

Phizza

United hankki Heartsin Daniel Galbraithin

Tämä kauppahan on jo pari kuukautta pyörinyt vahvasti huhuissa, nyt siis ilmeisesti vihdoin toteutunut. Hinta 50 000 puntaa, käytännössä siis ei yhtikäs mitään, Ruudin muutaman päivän palkka. Kokonaissumma voi nousta käsittämättömään 75 000 puntaan.


Phizza

Kenelläkään mitään tietoa kyseisestä pelaajasta:

Wikipediasta katselin noita Unitedin lainapelaajia, ja siellä löytyy "No. 51 England FW Oliver Thomas (on loan to Royal Antwerp)"

Itse en ole koskaan kuullutkaan, taitaa kyseessä olla joku virhe, vai?

Le Suntti

#1493
Onko tämä jonkun kuningasidea taas vai onko Rinaldi oikeasti puhunut näin ( ::)):

http://www.manutdtalk.com/forums/news-room/390-rinaldi-adriano-have-agreed-personal-terms-man-utd.html#post2009

Vähintäänkin mielenkiintoista, mutta tuohon ei kyllä jaksa uskoa vähääkään..

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 09.08.2006 klo 19:59:52
Kenelläkään mitään tietoa kyseisestä pelaajasta:

Wikipediasta katselin noita Unitedin lainapelaajia, ja siellä löytyy "No. 51 England FW Oliver Thomas (on loan to Royal Antwerp)"

Itse en ole koskaan kuullutkaan, taitaa kyseessä olla joku virhe, vai?

Tuttu peluri, lieneekö sama mies:

http://www.oliver-thomas.de/startseite.html

:redface: :ylos:

(eli enpä löytänyt miehestä mitään, enkä kyllä ole koskaan kuullutkaan tämän nimisestä pelurista, lienee wikipedian virhe..)

Tulkki

Lainaus käyttäjältä: Le Suntti - 09.08.2006 klo 21:46:22
Onko tämä jonkun kuningasidea taas vai onko Rinaldi oikeasti puhunut näin ( ::)):

http://www.manutdtalk.com/forums/news-room/390-rinaldi-adriano-have-agreed-personal-terms-man-utd.html#post2009

Eiköhän tuo ole vitunmoista paskaa.


http://news.bbc.co.uk/sport1/hi/football/teams/m/man_utd/4775351.stm

Tulihan se raportti sieltä kun vähän kyseltiin perään  >:(. Mutta Scholes saikin kahdella keltaisella ulosajon? Minusta ainakin näytti että tuomari kiskoi suoran punaisen taskusta.

Phizza

Joo, täyttä roskaahan tuo Adriano-juttu on. Joku taas keksinyt mielestään hyvän jutun... ::)

Lainaus käyttäjältä: Tulkki - 09.08.2006 klo 22:23:17Mutta Scholes saikin kahdella keltaisella ulosajon? Minusta ainakin näytti että tuomari kiskoi suoran punaisen taskusta.

No näin minäkin olin näkevinäni, mutta joka puolella on maininta kahdesta keltaisesta. Scholesin yhden ottelun pelikielto on mielestäni ansaittu, mutta Rooneylle ei voi kyllä antaa mitään pelikieltoja, itse tilanteestakin vain vaparin Portolle ja korkeintaan keltaisen. Toivottavasti tuo asia kääntyy vielä positiiviseksi Unitedin kannalta.

Tulkki

Paul McShane on ilmeisesti pelaaja joka siirtyy Kuszczak kaupassa toiseen suuntaan. Hyvä ratkaisu molemmille osapuolille.

Pig in the Middle

#1497
Avaanpa nyt omankin urani tällä foorumilla Ainoan Oikean topikkiin. Aiemmin olen pysynyt nöyrästi vain lukupuolella, mutta katsotaan, josko kauden edetessä jotain järkevää saisin itsekin loihdittua ilmoille.

Lainaus käyttäjältä: Tulkki - 09.08.2006 klo 22:23:17
http://news.bbc.co.uk/sport1/hi/football/teams/m/man_utd/4775351.stm

Tulihan se raportti sieltä kun vähän kyseltiin perään  >:(. Mutta Scholes saikin kahdella keltaisella ulosajon? Minusta ainakin näytti että tuomari kiskoi suoran punaisen taskusta.

Niin eikö tuo nyt tarkoita sitä, että molempien rangaistuksia lievennetään keltaisiksi?  Eli Rooneyn punainen muuttuu varoitukseksi ja Scholesin saama suora punainen toiseksi keltaiseksi kortiksi. Näin ollen Rooney välttyisi punaisen tuomalta pelikiellolta ja Scholes joutuisi kolmen ottelun (=suora punainen) sijasta yhden pelin pannaan (=kaksi keltaista). Alun perinhän Scholes sai nimenomaan suoran punaisen keltaisen lisäksi.

"Despite that, it appears likely that both men will have their punishments downgraded to yellow cards, which would effectively clear Rooney and leave Scholes to serve a one-match suspension for the Charlton clash as his dismissal was for two yellow cards."


Phizza

Lainaus käyttäjältä: Tulkki - 10.08.2006 klo 06:23:03
Paul McShane on ilmeisesti pelaaja joka siirtyy Kuszczak kaupassa toiseen suuntaan. Hyvä ratkaisu molemmille osapuolille.

Ehdottomasti. Kyseessä siis puhdas siirto, vaiko laina? Pelityyli tuntuisi McShanella soveltuvan parhaiten Championshipiin ja vaikka pelaajalla olisikin kykyjä, niin totuus on kuitenkin se että Unitedin topparitilanne on kunnossa vuosiksi eteenpäin, ilman pahoja loukkaantumisia siis, ja McShane tuskin pääsisi esittämään kykyjään ykkösjoukkueessa.

Lainaus käyttäjältä: Pig in the Middle - 10.08.2006 klo 10:24:33Niin eikö tuo nyt tarkoita sitä, että molempien rangaistuksia lievennetään keltaisiksi?  Eli Rooneyn punainen muuttuu varoitukseksi ja Scholesin saama suora punainen toiseksi keltaiseksi kortiksi. Näin ollen Rooney välttyisi punaisen tuomalta pelikiellolta ja Scholes joutuisi kolmen ottelun (=suora punainen) sijasta yhden pelin pannaan (=kaksi keltaista). Alun perinhän Scholes sai nimenomaan suoran punaisen keltaisen lisäksi.

No näinhän se tosiaan menikin. Eihän Scholes siitä taklauksesta suoraa punaista olisi ansainnut, mutta ensimmäistä keltaista näkemättäkin olen sitä mieltä että punainen olisi oikea ratkaisu, nimenomaan kahden keltaisen jälkeen. Mielestäni Scholes osui tilanteessa hiukan palloonkin eikä itse taklauksaan kovin ruma ollut, toki takaapäin, mutta ei siinä mitään hirveätä vauhtia tuntunut olevan ja eipä tainnut Porton pelaajaakaan juuri sattua? Vaikka se nyt ei tietenkään mikään kriteeri ole.

Le Suntti

McShanen soppari olisi tosiaan 3-vuotinen, eli puhdas siirto. Varsin järkevää varsinkin hänen itsensä kannalta, Manulla on nuori (Rio sentään 28 tänä vuonna, mutta monta pelivuotta vielä edessä..) topparipari jo tälläkin hetkellä ja ringin ulkopuolelta löytyy vielä Pique ja Evans, jotka ovat ja varmasti tulisivat olemaankin McShanen edellä. Onnea WBA:han.  :tuoppi:

Toki olisi vielä kiva, että nämä siirrot varmistettaisiinkin joku päivä, Sennankin tapaus on ollut kiinni siitä seurojen välisestä rahallisesta korvauksesta jo toista viikkoa.. Katsellaanko kuitenkin vielä muitakin vaihtoehtoja? Kuszczakin tapaus kyllä näyttää jo joka kantilta sen verran varmalta, että turha siitä hirveästi huolia. Kävin niin kuin ounasteltiin; Manu oli valmis maksamaan pari miljoonaa siitä, että Foster saa kehittyä kauden ajan huipputasolla. Ensi kaudella tuleekin mielenkiintoinen tilanne, vdS-Foster-Kuszczak-Howard.  ???

Kyllähän tämä Adriano-keissi vieläkin haiskahtaa varsinkin kun rahatilanne on vähintäänkin epäselvä Manulla, mutta tänään Inter on hankkinut Zlatanin. Adriano, Crespo, Zlatan, Martins, Cruz ja Recoba... Eiköhän sieltä joku(nen) vaihdakin maisemaa, mutta tiedä sitten onko brassi se ensimmäinen, jolle ovea näytetään. Kelpaisi kyllä oikein mainiosti, se nyt on melkein sanomattakin selvää, vaikkakin brassihyökkääjillä nyt ei varsinaisesti ole ollut tapana tulla Valjuun loistamaan...