Tophias
Poissa
|
 |
Vastaus #7450 : 07.05.2007 klo 20:08:19 |
|
Henksin vanhojen muistelulle  Itsehän aloin fanittamaan Unitedia vasta 94-95 kauden aikana joten nuo ekat mestaruudet menivät silloin hieman ohi suun. Muutenkin noista vanhemmista kausista on hyvin paljon pyyhkiytynyt pois, itseasiassa mielessä on vain nämä "suuret tapahtumat". Tietysti videolta on tullut katseltua nämä kausikoosteet kaikilta valioliiga kausilta, mutta siitä on jokunen vuosi aikaa joten nämä ovat pyyhkiytyneet pois mielestä. En nyt lähde sen kummemmin sanomaan mihin tämä mestaruus ns. sijottuu muiden mestaruuksien joukossa. Tosin olihan tämä kausi todella loistava ja päihitettiin joukkue, jota ei pitänyt kyetä kukistamaan. Ja vielä kun moni, myös minä itse epäili Unitedin iskukykyä tällä kaudella. Kauden aikana luotto kuitenkin omalta kohdaltani kasvoi huimasti ja tulipa sitä mestaruutta huudeltua jo hyvin aikaisessa vaiheessa, ei tietysti täällä mutta kavereille jotka jalkapallosta eivät mitään tajua. Ja vielä, kova meininki United faneilla pubissa.  Siirtoruljannssiin otan sitten myöhemmin kantaa kun viitsin, nyt on ehkä vielä liian aikaista.
|
|
|
|
Sutemi
Poissa
|
 |
Vastaus #7451 : 07.05.2007 klo 20:24:16 |
|
Pakin uloimmasta osasta  Hyökkääjältä ei huomioida käsiä paitsiossa, mutta puolustajalta otetaan KOKO vartalo kädet mukaan lukien huomioon, joten kyllä - Pakin kaikkein alin kohta on linjan raja.
|
|
|
|
J.Gatsby
Poissa
|
 |
Vastaus #7452 : 07.05.2007 klo 22:05:28 |
|
Edit: hyökkääjäspekulaatoista on toistaiseksi unohtunut ehkäpä jopa se todennäköisin eli Spurgujen Berbatov.
Itseäni ei juuri kesällä harmittanut, kun huhuttiin, että united olisi viime hetkillä yrittänyt kaapata Berban siirron ja epäonnistunut siinä. Loppujen lopuksi olisikin tainnut olla todella hieno juttu, jos mies olisi punaisiin saatu. Hintahan taisi olla vain n. 10 miljoonaa puntaa, joka olisi ollut varsin kohtuullinen hinta, kun katsoo miehen esityksiä tällä kaudella ja ajattelee sitä, kuinka paljon hänestä nyt pitäisi pulittaa. Joka tapauksessa niiden pelien ja maalien perusteella, joita olen Berbatovilta nähnyt, olisi mielestäni erinomainen vahvistus mestarijoukkueeseen. Isokokoinen, taitava, suhteellisen nopea ja liikkuva ja viimeisteleekin mukavalla prosentilla. Pidän kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä, että Spurs toisena kesänä peräkkäin luopuisi parhaasta (tai ainakin yhdestä parhaista) pelaajastaan manun tullessa kolkuttelemaan. Tai jos luopuu, niin hinta lienee tähtitieteellinen. Aikaisemmin olin sitä mieltä, että uutta hyökkääjää ei välttämättä edes tarvittaisi, jotta Rossi saisi näyttöpaikan. Hankintana olisi pitänyt olla Hargreavesin lisäksi laituri. Nyt on pienessä mielessä herännyt ajatus, että ehkä laiturin sijasta pitäisikin hankkia nimenomaan hyökkääjä. Loppukaudella kokoonpano oli usein 4-2-3-1, jolloin samalla taktiikalla jatkettaessa Rossi voisi hyvinkin pelata ainakin joissakin matseissa laitahyökkääjän paikkaa, kuten on ilmeisesti Parmassa aika useasti lainansa aikana pelannut. Joka tapauksessa Owenin hankinta ei kovasti lämmitä, koska mielestäni hyökkäykseen tarvitaan liikkuvuuden lisäksi myös kokoa. Vaikka manu pääasiassa pelaakin palloa maata pitkin, olisi kärjessä hyvä olla pelaaja, joka pystyy pääpalloja voittamaan ja myös palloa erinomaisesti suojaamaan. Ja nyt Berbaa canalilta vakoilemaan... 
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #7453 : 07.05.2007 klo 22:20:29 |
|
En minäkään kyllä Owenia näkisi kovinkaan ihanteellisena hankintana. Loukkaantumistilanne on vähintään yhtä paha kuin Sahalla, ja vaikka hyvä viimeistelijä onkin, niin tuntuu että se muu osallistuminen peliin ei olisi riittävällä tasolla. Lisäksi ikäähän Owenilla alkaa jo olemaan parin vuoden päästä 30, joten mikään pitkän ajan ratkaisu tämä ei ole, varsinkin kun tosiaan huomio loukkaantumishistorian. Yhteispeli Rooneyn kanssa saattaisi toimiakin erinomaisesti, mutta mielestäni tuo kärkipari olisi liian pienikokoinen, olkoonkin ettei United maaleja juuri keskityksistä teekään.
Berbatovin olisin kesällä ottanut erittäin mielelläni vastaan, harmi vain että Spurs ehti ensin. Enkä minä Torresiakaan rupea teilaamaan täysin, varmasti hänkin voisi olla todella hyvä hankinta. Kuinka moni oli muuten vakuuttunut Rooneyn otteista MM-kisoissa? Toki hän oli puolikuntoinen, mutta tuskin täällä kovin moni olisi hihkunut innoissaan, kuinka Rooney on pakko hankkia, jos hän olisi tuolloin pelannut esim. Juventuksessa. Muutenkin maajoukkue-otteluiden perusteella on aika vaikea alkaa tekemään johtopäätöksiä, pelisysteemi voi olla täysin eri kuin mihin pelaaja on seurajoukkueessaan tottunut.
|
|
|
|
oman_elämänsä_marco_di_vaio
Paikalla
|
 |
Vastaus #7454 : 07.05.2007 klo 22:34:23 |
|
Itse ostaisin ensimmäisenä sen monesti jo mainitun, ja todennäköisesti kesällä tulevan Hargreavesin ja sitten toisena laituri/laitapakki/erikoistilanneosastoa vahvistamaan Dani Alvesin. Vaikka Alves vaikuttaisi olevan pelaajana täysi mulkku ja filmaajapelle, niin pelitaitojen puolesta kelpaisi. Sopisi erinomaisesti tuuraamaan niin Giggsiä kuin Nevilleäkin. Ja sen uuden laitapakinhan pitää osata hyökätä, kuten Evra ja Neville tekevät. Kolmantena sitten se kärki. Klosesta tulisi 2-3 kaudeksi hyvä vaihtoehto, osaa tehdä maaleja, mutta myös muutakin. Eikä vaikuta lasiseltakaan. Ja on myös halpa, kun sopimusta taitaa olla se vuosi to go. Hyvä pelaaja! 
|
|
|
|
Tulkki
Poissa
Suosikkijoukkue: Fletch
|
 |
Vastaus #7455 : 07.05.2007 klo 22:49:06 |
|
Jos muistan oikein, niin olet näköjään vaihtanut suosikkijoukkueen yhteen legendaan, vai muistanko väärin?
Ei nyt sentään, mutta kyllä on käsittämätön ukko kyseessä. Ja Henskin fiilistelypätkälle piti vielä nostaa  . Itse en jaksa vielä siirtospekulointiin lähteä, kautta on kuitenkin vielä 1,5 viikkoa jäljellä. Keskiviikon peliin edelleen vaan se toive että Rooney, Ronaldo, Giggs ja Rio jättäisi pelin väliin ja aloittasivat jo keskittymisen cup-finaaliin.
|
|
|
|
Georgie
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #7456 : 07.05.2007 klo 23:13:07 |
|
Keskiviikon peliin edelleen vaan se toive että Rooney, Ronaldo, Giggs ja Rio jättäisi pelin väliin ja aloittasivat jo keskittymisen cup-finaaliin.
Itse luulen että Ferguson peluuttaa lähes, ellei jopa täysin, ykkösmiehistöä Chelsea matsissa ja lepuuttaa sitten West Ham ottelussa useampia pelaajia. Chelsealle ei kuitenkaan haluta antaa helppoa voittoa ja FA-Cupin finaaliin on kuitenkin ottelun jälkeen vielä 1,5 viikkoa aikaa. Siirtospekulaatiohin en nyt muuten ota tässä vaiheessa kantaa, mutta mielelläni näkisin kohteiden olevan joko valioliigasta tai sitten muuten siellä suht varmasti pärjääviä pelaajia (Hargreaves). Torresit, Huntelaarit, Nanit yms. ovat kuitenkin aika pahoja kysymysmerkkejä...
|
|
|
|
ilmapallo
Poissa
|
 |
Vastaus #7457 : 08.05.2007 klo 00:25:39 |
|
Itse näkisin asian niin, että on oikeastaan neljä pääkohtaa. kärki laituri kk oikea pakki Lisäksi maalivahtipuolella (Foster Sunderlandiin lainalle?  ) tapahtunee kesällä ja Bale saatetaan ostaa kasvamaan korkoa. Pelaajat omassa mieluisessa järjestyksessä (kenet haluaisin joukkueeseen) Kärki: Berbatov-Klose-Torres-Defoe-Huntelaar Laituri: Arteta -  Ei ainakaan Riberya. Rossi? Artetaa toivoisin kovasti. KK: Essien-Hargreaves (Essien tuskin irtoaa) Oikea pakki: Richards-Alves Jos ei olisi rahasta kiinni, valitsisin kolmikon Berbatov-Essien-Richards, tietenkin jos kaikki olisivat mahdollisuuksien rajoissa. Sahan/Smithin voisi myydä, kuten Bardsleyn. Toiveajattelua tämä, mutta eniten toivoisin lädi-Richardsin siirtymistä naapuriseuraan, huikea potentiaali ja SAF on tunnettu kyvyistään muovata nuorista TÄHTIÄ! Ja jossei Richiestä nyt mitään järkevää hintaa saada, eikä hankita varsinaista laituria, voi hänet varsin hyvin pitää ringissä. Eteenpäinmenoa toki voi tulla, mutta on ihan pätevä kaveri syksyn liigacup/facup -peleihin yhdessä Rossin, Smithin, O'Shean, Fletchin, Parkin, Silvestren, Kuszczakin kanssa. Jos rinki näyttää riittävän leveältä, voi hänet lainata vaikka Sunderlandiin tai myydä, jos joku putoajaehdokas haluaa "vahvistaa" laituriosastoa 
|
|
|
|
Keitetty Lobsteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Nure ja Giggs
|
 |
Vastaus #7458 : 08.05.2007 klo 00:37:16 |
|
Kirjoitellaanpas tänne jotain. Ensiksikin MESTARUUS  Carrick on näemmä taas ykkösellä todettu joidenkin toimesta ihanpaskaksi, joten eiköhän pistetä ukko mäkeen vaan. Ei se mitään syöttää osaa, ja niin laiskakin vielä.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #7459 : 08.05.2007 klo 10:18:14 |
|
Huomiseen Chelsea-otteluun pitäisi mielestäni lähteä parhaalla miehistöllä. Siinä on mahdollisuus saada henkistä otetta vastustajasta. Lisäksi olisi mukava "ele" näyttää toiseksi jääneelle joukkueelle kaapin paikka.
Ykkösellähän on esim. Evran puolustustaitoja nimetty Poolin Aureliota ja Riiseä huonommiksi, joten ei kannata ottaa kaikkia kirjoituksia vakavasti. Carrick on ollut nimenomaan Unitedin pelisysteemiin ratkaisevan tärkeä palanen, vaikkei esim. maajoukkueessa olekaan loistanut.
|
|
|
|
Iskender
Poissa
Suosikkijoukkue: Craig Bellamy
|
 |
Vastaus #7460 : 08.05.2007 klo 10:21:46 |
|
Itse näkisin asian niin, että on oikeastaan neljä pääkohtaa. kärki laituri kk oikea pakki
Sama. Mielestäni Huntelaar olisi juuri sopiva viimeistelijä ManUlle ja laituri osastolle David Bentley olisi loistava hankinta. Keskikentälle Essien kuulostaisi paremmalta kuin Owen, mutta Chelsea ei myisi ikinä hantä ManUlle. Sitten oikeana pakkina näkisin mielelläni Alvesin. Se on kyllä selvä, että kaikkia ei pystytä hankkimaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.05.2007 klo 10:28:39 kirjoittanut Iskender »
|
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #7461 : 08.05.2007 klo 10:34:47 |
|
En kyllä näkisi Owenia sopivana kärkenä ManU:lle. Toki lasisuus huolettaa, mutta eniten vaivaa hänen pelitapa. Jotta Owenista saataisiin tehot irti, joutuu muu joukkue sopeuttamaan pelityylinsä hänelle sopivaksi. Tämän kauden hyökkäys on kuitenkin toiminut hyvin, enkä haluaisi noin yksipuolista kärkeä seuraan.
Onhan mies hyvää kansainvälistä tasoa, mutta ei lämmitä sivullekirjoittanutta.
|
|
|
|
Tulkki
Poissa
Suosikkijoukkue: Fletch
|
 |
Vastaus #7462 : 08.05.2007 klo 10:39:53 |
|
Huomiseen peliin pitäisi ehdottomasti lähteä varamiehisenä koska pelillä ei ole mitään valtakunnan merkitystä. On täysin turhaa peluuttaa näitä burn-outin partaalla olevia hyökkäyspelin sieluja - ainakaan jos cupin voitto on tavoitteena. Mitään henkistä yliotetta Chelski ei huomisella pelillä ota, varsinkaan jos siellä richardsoneja ja dongeja palloilee, sen sijaan joku Boulahrouz saattaisi pistää Ronaldon lasarettiin. Toki Smith, Saha, Ole ja kumppanit voi käydä höntsäilemässä. Ykkösellähän on esim. Evran puolustustaitoja nimetty Poolin Aureliota ja Riiseä huonommiksi, joten ei kannata ottaa kaikkia kirjoituksia
 Mitä vittua?
|
|
|
|
Jebabeba
Poissa
Suosikkijoukkue: Man United
|
 |
Vastaus #7463 : 08.05.2007 klo 10:58:03 |
|
http://www.teamtalk.com/football/preview/0,16374,1778_2113456,00.htmlEhdottomasti varamiehillä, että jaksavat sitten Cup-finaalissa. Varsinkin vanhoista herroista Giggs ei jaksa, joka matsia pelata täysillä niinkuin ennen vanhaan. Ja on se Fergie samaa mieltä näköjään. http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,1778_2113427,00.htmlKyllä se pakko linkki hankkia kesällä. Parkilla erittäin paha polvivamma ja ilman Tohtori Steadman leikkausta (leikannut Ruudin ja Owenin polvet) niin olisi ollut ura ohi. Joutuu Elokuuhun saakka käyttämään keppejä ettei kivalta näytä eikä tunnu. Helvetti kun juuri oli nousemassa miehistöön kunnolla. Ei kai tästä tuu uutta Blomqvistia.
|
|
|
|
Sinbe
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #7464 : 08.05.2007 klo 12:16:31 |
|
Boulahrouz saattaisi pistää Ronaldon lasarettiin.
Onneksi kekeili itsensä pelikieltoon  Eikö se jo tässä pelissä ole voimassa?
|
|
|
|
Georgie
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #7465 : 08.05.2007 klo 12:46:22 |
|
No eipä tuossakaan linkissä ole yhtään sitaattia Fergusonilta. Mielellään toki paria lepuutusta toivon itsekin, mutta Ferguson halunnee kuitenkin hyvän tuloksen kovinta vastustajaa vastaan, joten tuskin siellä Dongit ja Eaglesit nurmella kirmaavat. Veikkaisin että maalivahti ja puolustuslinja ykkösmiehityksellä ja sitten hyökkävämmistä pelaajista 1 tai 2 pääsee lepovuoroon. Mutta huomennahan se nähdään.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #7466 : 08.05.2007 klo 12:51:26 |
|
Hyökkääjäspekulaatioissa itse pitäisin Teveziä ehkä parhaana vaihtoehtona. Tevez toisi kaivattua erikoistilanneosaamista ja kolmikko Rooney-Tevez-Ronaldo kuulostaisi aika sopivalta ManUn nykyiseen pelisysteemiin. Uskoisin että tuolta kolmikolta voitaisiin nähdä vielä huikeampaa yhteispeliä kuin Colelta ja Yorkelta parhaimmillaan. Mitään pääpelaajiahan tuosta kolmikosta ei löydy, mutta eipä siellä kärjessä tuota pääpelivoimaa ole kovin paljon tälläkään kaudella ollut ja silti tulosta on tullut. Lisäksi Tevez on ehtinyt jo näyttää pärjäävänsä Englannissa vähintään yhtä hyvin kuin Berbatov ja vieläpä astetta heikommassa joukkueessa. Myöskään loukkaantumisherkkyys ei ole läheskään samaa luokkaa kuin Owenilla ja Sahalla.
|
|
|
|
Jebabeba
Poissa
Suosikkijoukkue: Man United
|
 |
Vastaus #7467 : 08.05.2007 klo 13:18:03 |
|
Tevezin onkelma onkin tämä pituus, kun Rooney-Tevez kärkipari on aika pienikokoinen.
|
|
|
|
Iskender
Poissa
Suosikkijoukkue: Craig Bellamy
|
 |
Vastaus #7468 : 08.05.2007 klo 13:46:53 |
|
Tevezin onkelma onkin tämä pituus, kun Rooney-Tevez kärkipari on aika pienikokoinen.
Sama. Rooneyn pariksi tarvittaisiin vähintään 185 senttinen kylmäverinen viimeistelijä, joka tekisi sen 20+ maalia kaudessa. Klaas Jan Huntelaar anyone?
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #7469 : 08.05.2007 klo 13:52:35 |
|
Tevezin onkelma onkin tämä pituus, kun Rooney-Tevez kärkipari on aika pienikokoinen.
Totta on, että mitään karpaaseja ei ukot totisesti ole, mutta ei ollut hurjia maalimääriä pommittanut kaksikko Cole ja Yorkekaan. Tevez nyt on todellinen kääpiö, mutta Rooney on saman pituinen kuin tuo takavuosien tehokaksikko. Tietysti jos tuollainen kääpiöpari olisi kärjessä, niin penkiltä pitäisi löytyä pääpelivoimaa ja tällä hetkellä löytyykin Smithin muodossa. Ronaldokin on osoittanut pärjäävänsä myös ilmassa, joten pelkästään pieni koko ei pitäisi olla este Tevezin hankinnalle.
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #7470 : 08.05.2007 klo 14:50:53 |
|
Rooney on saman pituinen kuin tuo takavuosien tehokaksikko. Ehkä, mutta pääpelaajana ei lähellekään samaa luokkaa. Varsinkin Yorke oli yksi sen hetken vaarallisimmista pääpelaajista koko Euroopassa, teki todella paljon Unitedissakin maaleja päällään. Rooney ei ole tehnyt vielä yhtäkään päämaalia, ja mielestäni tuo Tevez-Rooney pari on liian pienikokoinen. Hieman samalla kannalla kuin Tulkki, vielä ei jaksa pahemmin näistä hankinnoista puhua, joten jätän nämä tähän ainakin kauden loppuun asti.
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #7471 : 08.05.2007 klo 15:27:56 |
|
Hieman samalla kannalla kuin Tulkki, vielä ei jaksa pahemmin näistä hankinnoista puhua, joten jätän nämä tähän ainakin kauden loppuun asti.
Ilmoittaudun myös tähän kastiin mukaan. Toki seurassa on syytä olla jo nyt tekemässä taustalla töitä, että niitä tarvittavia hankintoja olisi tulossa. Minusta hyvin tärkeä viesti oli tuo, että Park siis kävelee kepeillä aina sinne elokuuhun asti. Eli siis pelikuntoon pääsemiseksi menee vielä kauan, muistellaampa vaikka niitä Smithin vaikeuksia tällä kaudella. Tämä seikka tulennee vaikuttamaan kahdella tavalla: Ensinnäkään Richardsonia ei olla ulkoistamassa, minkä käsityksen saattoi saada jo pari päivää sitten olleesta haastattelusta SkySportsilta. Toiseksi niin kyllä tuolle laituriosastolle nyt tarvitaan vahvistusta aivan välttämättä. Nykyisessä hyökkäyssysteemissä voidaan varmaankin ainakin kokeilla Rossia myös laidalla, mutta ihan uuttakin miestä sinne tarvitaan. Mikäli hyökkäjäkalusto säilyy samana ensi kaudeksi, niin voisihan sitä harkita rahojen käyttämistä myös laiturihankintaan, jos sopiva tekijämies löytyy. Varsinkin, jos taas sitä sopivaa hyökkkääjää ei ole saatavilla sopivaan hintaan. Joka tapauksessa spekuloidaan tai ei, niin näkisin, että niiden mahdollisten hankintojen tulee olla sellaista tasoa (tai ainakin potentiaalia), että niillä voitaisiin muutamien kausien sisällä yrittää realistisesti sitä SAF:n viimeisen unelman toteuttamista. Ja mitä huomiseen peliin tulee, niin kannatan kyllä kaikkia tarvittavia säästelytoimenpiteitä. Jos puhutaan henkisestä yliotteesta, niin tuossa suhteessa näkisin paperilla parhaan miehistön käyttämisessä enemmän riskejä kuin mahdollisuuksia, joten toivottavasti säästelyä tulee kunnolla. Voisiko olla vaikkapa seuraava avaus, sikäli kun puolustuksessa kaikki ovat sopivasti pelikuntoisia: Saha Smith Richardson Fletcher O'Shea Solskjaer/Eagles Heinze Vidic Ferdinand Brown VdS
|
|
|
|
Jebabeba
Poissa
Suosikkijoukkue: Man United
|
 |
Vastaus #7472 : 08.05.2007 klo 15:36:47 |
|
Siis vielä tuosta Tevezistä, että kyllä kelpais kuitenkin. Vaikka Rooney ja Tevez ei pääpelaajia, ManUlta löytyy sitten todella kova Ronaldo ja Smithkin penkiltä. Katsotaan kesän aikana mitä tapahtuu ja ketä tulee. Tuo Sahan vaihto Berbatoviin kuulostaisi kyllä erittäin hyvältä + 10 milliä ja sitten olisi Fergiellä käytössä kait jotai 40 miljoonaa. Elit Hargreaves ja linkki.
|
|
|
|
Vilba
Poissa
|
 |
Vastaus #7473 : 08.05.2007 klo 15:38:49 |
|
Rooney ei ole tehnyt vielä yhtäkään päämaalia
Tämä muistuu mieleen tältä kaudelta. Taitaa olla Rooneyn ensimmäinen ja ainoa puskumaali Unitedissa  .
|
|
|
|
Hoplaa
Poissa
|
 |
Vastaus #7474 : 08.05.2007 klo 15:39:21 |
|
Voin tässä kohtaa teille sanoa että Berbatov ei ole tulossa. Syyt pitäisi olla kaikilla tiedossa.
|
|
|
|
|
|