ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
 |
Vastaus #1250 : 17.03.2010 klo 15:07:15 |
|
Niin tokihan Bluesin ex-liigavalmentaja tukee suomifutista... Varsinkin, kun oman vanhan seuran (ja työnantajan) kotihalli tulisi kilpailemaan samojen viihdetapahtumien tuloista Tapiolaan suunniteltavan uuden futisareenan kanssa. Merran esiintulo Länsiväylässä olisi ollut jollain tavalla uskottavampi, jos olisi keskittynyt arvioimaan (aivan oikeutetusti) rahoituskuviota, mutta mutta...sitten seurasi litania ties mitä "syitä", miksi ei myöskään Tapiolaan saisi rakentaa uutta futisareenaa. Surkuhupaisimpia oli se, että Merran mukaan Tapiolan urheilupuiston alue ei pystyisi vetämään uuden futisareenan tapahtumien "ihmismassoja" (kun oli ensin kuitenkin lytännyt Hongan yleisömäärät). Ja nyt siis puhutaan alueesta, jolla jo sijaitsee monta tuhatta henkeä vetävä Barona! Jään odottamaan toimenpiteitä Baronan purkamiseksi...
 Kiekko-Espoo ja Matinkylä-garden.
|
|
|
|
|
Shearer
Poissa
|
 |
Vastaus #1251 : 17.03.2010 klo 16:49:00 |
|
Mistähän tapahtumista Barona-areena ja mahdollinen tuleva "suur-stadion" kilpailevat keskenään? Barona-areenan ohjelmaa kun katsoo lafkan sivuilta, niin tämän vuoden puolella tapahtumina: muodostelmaluistelua, bluesin kotimatsit, yleisöluistelua ja huonekalunäyttely SAS-klubin eteisessä.
Samaan aikaan Hartwallilla vähän enemmän tapahtumia tai vanhalla jäähallilla joka lähempänä tuota Baronan kapasiteettia.
Kyllähän se tuntuu olevan fakta, että konsertit yms. ovat ihan muualla kuin Tapiolassa. Eli parempi yrittää saada se pyörimään futiksella. Vai meinasiko Jokke jäädyttää kentän talvella kun pistää katon kiinni nurtsin päältä?
|
|
|
|
|
Tommy Tykki
Poissa
|
 |
Vastaus #1252 : 17.03.2010 klo 19:38:39 |
|
Mistähän tapahtumista Barona-areena ja mahdollinen tuleva "suur-stadion" kilpailevat keskenään? Barona-areenan ohjelmaa kun katsoo lafkan sivuilta, niin tämän vuoden puolella tapahtumina: muodostelmaluistelua, bluesin kotimatsit, yleisöluistelua ja huonekalunäyttely SAS-klubin eteisessä.
Sukari vie sohvat stadionille ja Barona Arena köyhtyy.
|
|
|
|
|
Vol 4
Poissa
|
 |
Vastaus #1253 : 18.03.2010 klo 20:31:36 |
|
STADIONHANKE OLYMPIAKOMITEAN HUIPPU-URHEILUN RAKENNUSHANKKEIDEN LISTALLE
Suomen Olympiakomitean hallitus hyväksyi Tapiolan jalkapllostadionin rakentamishankkeen huippu-urheilun valtakunnallisten rakennushankkeiden listalle torstaina.
Päätös on täydennys aiemmin syksyllä 2009 opetusministeriölle toimitettuun huippu-urheilun kannalta merkittävimpien rakennushankkeiden listaan.
Stadionnhanke on tällä hetkellä olympiakomitean listan neljännellä sijalla. Olympiakomitean päätös tarkoittaa sitä, että Tapiolan stadion on nyt huippu-urheiluhanke.
fchonka.fi
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.03.2010 klo 20:33:49 kirjoittanut Vol 4 »
|
|
|
|
|
Huppoe
Poissa
|
 |
Vastaus #1254 : 18.03.2010 klo 20:37:28 |
|
EOM  ! Tästä se lähtee ja nyt vaikuttaa hieman paremmalta, vaikka kysymysmerkkejä on vielä ilmassa ainakin kaupungilta saatavan lainan kohdalla.
|
|
|
|
|
Sörsselssön
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Leeds United
|
 |
Vastaus #1255 : 18.03.2010 klo 20:37:39 |
|
Olympiakomitea kiirehtii Tapiolan jalkapallostadionia
Suomen olympiakomitean hallitus näytti torstaisessa kokouksessaan vihreää valoa Espoon Tapiolaan kaavaillulle jalkapallostadionille. Olympiakomitea lisäsi stadionhankkeen huippu-urheilun valtakunnallisten rakennushankkeiden listalle.
Tapiolaan 8 000 katsojalle mitoitetun stadionin hanke oli lisäys aiemmin viime syksynä hyväksytylle ja opetusministeriölle toimitetulle merkittävimpien rakennushankkeiden listalle.
"Päätös oli yksimielinen, koska hanke täyttää kriteerit selkeästi. Huippu-urheilun kannalta tärkeää on se, että hankkeella on takanaan lajiliiton tuki, ja tässä taustalla oli Palloliiton ehdotus siitä, että hanke otetaan listalle", Olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen perusteli.
Suunnitelmien mukaan stadionin suljettava katto mahdollistaisi pelaamisen myös talvella.
"Hanketta puoltaa stadionin monikäyttöisyys. Siellä on mahdollista järjestää kansainvälisiä eri ikäluokkien ja naisten arvokilpailuja, pelata ympärivuotisesti", Purontakanen kehui.
Stadionin kustannusarvio on 22 miljoonaa euroa. Tapiolan jalkapallostadion Oy:n omarahoitusosuus on liiketoimintasuunnitelman mukaan 8,6 miljoonaa euroa, josta uupuu vielä 1,2 miljoonaa.
Opetusministeriöltä hankkeeseen haetaan runsasta viittä miljoonaa euroa.
"Hankesuunnitelma oli kokouksessa esillä, ja sen perusteella stadionhanke on täysin realistinen. Se istuu muiden listaamiemme rakennushankkeiden joukkoon hyvin", Olympiakomitean Purontakanen sanoi. http://www.hs.fi/urheilu/jalkapallo/artikkeli/Olympiakomitea+kiirehtii+Tapiolan+jalkapallostadionia/1135254804475
|
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
 |
Vastaus #1256 : 18.03.2010 klo 20:38:47 |
|
Kyllä tähän pitää alkaa jo uskoa 
|
|
|
|
|
Patrimonio Mundial
Poissa
Suosikkijoukkue: ZA KRST CASNI I SLOBONU SLATNU - ZA SRBIJA
|
 |
Vastaus #1257 : 18.03.2010 klo 20:39:31 |
|
Aivan loistavaa. Nyt voi Merra painua vittuun. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.03.2010 klo 20:40:34 kirjoittanut Patrimonio Mundial »
|
|
|
|
|
Jörg
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC Honka, 1.FC Köln
|
 |
Vastaus #1258 : 18.03.2010 klo 20:53:15 |
|
Oho, nyt alkaa tapahtua...
|
|
|
|
|
Carsten Wanker
Poissa
Suosikkijoukkue: Manskun veteraani
|
 |
Vastaus #1259 : 18.03.2010 klo 20:57:14 |
|
Hyvä Purontakanen 
|
|
|
|
|
Patrimonio Mundial
Poissa
Suosikkijoukkue: ZA KRST CASNI I SLOBONU SLATNU - ZA SRBIJA
|
 |
Vastaus #1260 : 18.03.2010 klo 20:57:42 |
|
Jos stadion toteutuu, niin rupean Honka-faniksi 
|
|
|
|
|
|
EssienOnRautaa
|
 |
EssienOnRautaa
Vastaus #1261 : 18.03.2010 klo 21:01:11 |
|
Jos stadion toteutuu, niin rupean Honka-faniksi  Talteen 
|
|
|
|
|
kiki
Poissa
Suosikkijoukkue: Jari Litmanen
|
 |
Vastaus #1262 : 18.03.2010 klo 21:18:48 |
|
Kyl maar 
|
|
|
|
|
Djimbo82
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka & Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1263 : 18.03.2010 klo 21:19:23 |
|
Uutisen tärkein lause löytynee tästä. Nyt on sitten jo epäileville taidomeillekin muidenkin kuin Joukojen sana siitä, että hanke on realistinen.
|
|
|
|
|
romario#1
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #1264 : 18.03.2010 klo 21:20:27 |
|
Olympiakomitea listasi huippu-urheilun kannalta merkittävimmät rakentamishankkeet
27.10.2009
Suomen Olympiakomitean hallitus on opetusministeriön pyynnöstä tehnyt prioriteettilistan suomalaisen huippu-urheilun kannalta veikkausvoittovaroin tuettavista rakentamishankkeista vuosina 2010-2014. Tärkeimpinä hankkeina pidetään Olympiastadionin perusparannusta, Jääurheilun monitoimihallia Helsingin Myllypuroon ja Lahden urheilukeskuksen kehittämistä.
Olympiakomitea on käyttänyt listauksensa pohjana seuraavia perusteita:
- aikaisemman rahoitussuunnitelman toteutuminen - lajiliittojen esitykset ja näkemykset hankkeista - hankkeen soveltuvuus kansainvälisiin arvokilpailutapahtumiin - hankkeen soveltuvuus lajien valtakunnalliseen valmennustoimintaan - hankkeen monikäyttöisyys eri lajien tarpeisiin - hankeen soveltuvuus ympärivuotiseen toimintaan - hankkeen monikäyttöisyys myös lasten ja nuorten liikuntatoimintaan ja harrasteliikuntaan
Erityinen painoarvo annettiin listausta tehdessä hankkeen soveltuvuudelle valmennustoimintaan ja kansainvälisiin arvokilpailuihin sekä sen monikäyttöisyyteen.
Lista on myös priorisoitu eli numerojärjestys viittaa Olympiakomitean näkemykseen hankkeen tarpeellisuudesta ja kiireellisyydestä.
Suomen Olympiakomitean listaus suomalaisen huippu-urheilun kannalta merkittävimmistä valtakunnallisista rakentamishankkeista vuosina 2010–2014:
1. Olympiastadionin perusparannus 2. Jääurheilun monitoimihalli Helsingin Myllypuroon 3. Lahden urheilukeskuksen kehittäminen 4. Malmin sisävelodromi, SuomiHalli 5. Tampereen Keskusareena 6. Nokian monitoimihalli, NokiAreena 7. Super Tahko, Tahkovuori 8. Tillolan Moottoriurheilukeskus, Iitti 9. Kuortaneen luistelu- ja monitoimiareena, VingAreena 10. Kalajoen monitoimiareena, SunAreena Tuossa kyseinen lista. Kalajoen monitoimiareenan jälkeen toteutettavaksi sitten.  e: hups, Lahden urheilukeskuksen kehittämisen jälkeen toki. Mahtaa Kummolaa vituttaa Tampereella...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.03.2010 klo 21:21:54 kirjoittanut romario#1 »
|
|
|
|
|
Venire
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku
|
 |
Vastaus #1265 : 18.03.2010 klo 21:23:51 |
|
Ööh... eli siis mahdollisuus saada rahaa opetusministeriöltä kasvoi, muttei edelleenkään ole varmaa. Opetusministeriöhän tuon viime kädessä päättää?
|
|
|
|
|
feedback
Poissa
|
 |
Vastaus #1266 : 18.03.2010 klo 21:25:20 |
|
Olen kyllä ollut äärimmäisen skeptinen hankkeen rahoituksen suhteen, mutta kai tässä pikkuhiljaa on alettava uskoa tuohon. Jos stadion nyt oikeasti toteutuu (mikä tietenkin edelleen edellyttää Espoon kaupungin mukaan saamista ja Opetusministeriön tuen lopullista sinettiä), niin täytyy kyllä kumartaa Jokelle viimeisen päälle syvään. Nostanut parissa vuodessa divari-Hongan maamme futiseliittiin ja nyt on kovaa vauhtia vaihtumassa talkoilla rakennettu täysin kattamattoman muutaman penkkiriviä käsittänyt puinen katsomohökötys putkikatsomon kautta hulppeaksi stadioniksi. Enpä voi sanoa edes märissä päiväunissani uskoneeni moiseen vielä 5-6 vuotta sitten. Kaikki on näköjään mahdollista kun vaan oikea ihminen/ihmiset puskee väkisin läpi harmaan kallion.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.03.2010 klo 21:28:26 kirjoittanut feedback »
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #1267 : 18.03.2010 klo 21:41:34 |
|
Uutisen tärkein lause löytynee tästä. Nyt on sitten jo epäileville taidomeillekin muidenkin kuin Joukojen sana siitä, että hanke on realistinen.
Niin.. Joukohan se on tuo Purontakanenkin eli vieläkään ei ole, kuin Joukojen sana, että hanke on realistinen.. Nyt tosin olympiakomitean Jouko sanoo sitä, eli kai se on pakko uskoa.
|
|
|
|
|
Jörg
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC Honka, 1.FC Köln
|
 |
Vastaus #1268 : 18.03.2010 klo 21:43:33 |
|
Olen kyllä ollut äärimmäisen skeptinen hankkeen rahoituksen suhteen, mutta kai tässä pikkuhiljaa on alettava uskoa tuohon. Jos stadion nyt oikeasti toteutuu (mikä tietenkin edelleen edellyttää Espoon kaupungin mukaan saamista ja Opetusministeriön tuen lopullista sinettiä), niin täytyy kyllä kumartaa Jokelle viimeisen päälle syvään. Nostanut parissa vuodessa divari-Hongan maamme futiseliittiin ja nyt on kovaa vauhtia vaihtumassa talkoilla rakennettu täysin kattamattoman muutaman penkkiriviä käsittänyt puinen katsomohökötys putkikatsomon kautta hulppeaksi stadioniksi. Enpä voi sanoa edes märissä päiväunissani uskoneeni moiseen vielä 5-6 vuotta sitten. Kaikki on näköjään mahdollista kun vaan oikea ihminen/ihmiset puskee väkisin läpi harmaan kallion.
Hongassa tämä on tavattu tiivistää kahteen sanaan: Unelma elää.
|
|
|
|
|
Ior Bock
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Ajax Amsterdam. Winnipeg Jets
|
 |
Vastaus #1269 : 18.03.2010 klo 22:02:15 |
|
En usko vieläkään
|
|
|
|
|
Ares
Poissa
Suosikkijoukkue: suomalaiset eurokentillä 2011
|
 |
Vastaus #1270 : 18.03.2010 klo 22:13:01 |
|
Kiva homma, mutta lupausta rahasta ei vielä tullut. Jos Purontakanen on yhtään samanlainen pelimies kuin poikansa niin uskon hänen juttujaan vielä Jokkeakin vähemmän. Joka tapauksessa homma näyttää etenevän ja tämä varmasti vaikuttaa myönteisesti Espoon ja muiden rahoituspäätöksiin 
|
|
|
|
|
ackaz
Paikalla
Suosikkijoukkue: Tapiola
|
 |
Vastaus #1271 : 18.03.2010 klo 22:22:03 |
|
En usko vieläkään
Hyvä ja tärkeä tieto.
|
|
|
|
|
Tommy Tykki
Poissa
|
 |
Vastaus #1272 : 18.03.2010 klo 22:39:16 |
|
Nostanut parissa vuodessa divari-Hongan maamme futiseliittiin ja nyt on kovaa vauhtia vaihtumassa talkoilla rakennettu täysin kattamattoman muutaman penkkiriviä käsittänyt puinen katsomohökötys putkikatsomon kautta hulppeaksi stadioniksi. Enpä voi sanoa edes märissä päiväunissani uskoneeni moiseen vielä 5-6 vuotta sitten. Kaikki on näköjään mahdollista kun vaan oikea ihminen/ihmiset puskee väkisin läpi harmaan kallion.
Ihan kuin olisi jo aikaisemmin toteutunut. Odotas vähän... hm... joo, se oli kait PK-35, sittemmin Jokerit, Finnair Stadium..... ja seuran/joukkueen loppu. Ettei vaan Jouko tekisi Hjallikset.
|
|
|
|
|
Iron Hammer
Poissa
|
 |
Vastaus #1273 : 18.03.2010 klo 22:53:27 |
|
Johan siellä Niittarissa on jo se yksi putkikasa festareilta tutuilla puitteilla Hongan janareille. Nämäkin rahat mieluummin Laaksolahden nurtsiin kiitos.
|
|
|
|
|
boris kokko
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
 |
Vastaus #1274 : 18.03.2010 klo 23:01:56 |
|
Olen ylpeä seurastani. Visio eteenpäin menemisestä, kaunis pelitapa, omiin junnuihin luottaminen, uusi stadion... Tekemisen meininki. Hienot kannattajat. Kaikki löytyy. Alku jonkun suuremman? Unelma elää 
|
|
|
|
|
|
|
|