Crazy88
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1175 : 15.09.2009 klo 11:42:14 |
|
Arsenalin viimeisen kahden pelin esityksiä on parjattu paljon, mutta en olisi kovinkaan huolissaan pelillisestä tasosta. Ongelmia on ollut puolustuspelissä ja tehottomuudessa. Molempia Manchesterin joukkueita vastaan rakennettiin enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja, mutta ei niitä osattu käyttää hyödyksi ja puolestaan tehtiin ratkaisevia virheitä omassa päässä: Almunian turha Rooneyn kaato, Diabyn käsittämätön oma maali ja Clichyn seikkailut laidalla. Lisäksi City-ottelussa tuomari oli avittamissa kotijoukkueen ensimmäistä osumaa ja sokea sinisten käsivirheelle boksin sisällä. On syytä myös huomioida, että ottelut olivat vaikeita vieraspelejä ja Manua vastaan puuttui Fabregas ja Cityä vastaan Arshavin. Kuria ja tarkkuutta tekemiseen niin hyvää tulee. Tälläkin esityksellä keskitason seurat kaatuvat. Totta. Ei tässä vielä ole mitään menetetty. Jos avainpelaajat pysyy ehjänä ja turhat huolimattomuusvirheet saadaan karsittua pois, on Arsenalilla vielä sana sanottavana niin valjussa ku sieniliigassakin.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1176 : 15.09.2009 klo 11:58:09 |
|
Harmi vaan, että Eduardon maine on ainakin joksikin aikaa pilattu ja saa kestää buuauksia sekä tuomarien skeptisyyttä peleissä tulevaisuudessa, mutta toivottavasti ei kovin kauaa.
Herää kysymys, kuinka moni tästä ketjusta on nyt sitä mieltä, että Eduardo ei filmannut kyseisessä tilanteessa? Maineensa pelaaja pilasi ihan itse, eikä sitä muuta se, että UEFA ei lopulta sitten pysynytkään päätöksessään. Katsotaan nyt sitten kuinka "kroaatti" ottaa tämän mahdollisen buuaksen, ainakin C. Ronaldo käänsi tuon katsomon melun kantavaksi voimaksi itselleen.
|
|
|
|
|
chaos
Poissa
|
 |
Vastaus #1177 : 15.09.2009 klo 13:10:05 |
|
Aika roisi veto ensin antaa 2 ottelun bänni, ja sitten vielä roisimpi, että poistetaan se! Minkälaisen kuvan tästä nyt saa lopulta? Filmaaminen on ok, kunhan muistaa vedota UEFAn bännin jälkeen ja lähetellä videoita? Ja oliko tuo tosiaan lopulta pahakaan filmi, kait tuossa kontaktia näytti olevan aavistuksen verran. Mitä nyt hieman Eetu "auttoi" kaatumista..
|
|
|
|
|
jt_gunner
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1178 : 15.09.2009 klo 13:20:26 |
|
Herää kysymys, kuinka moni tästä ketjusta on nyt sitä mieltä, että Eduardo ei filmannut kyseisessä tilanteessa? Maineensa pelaaja pilasi ihan itse, eikä sitä muuta se, että UEFA ei lopulta sitten pysynytkään päätöksessään. Väitätkö, että Eduardolle buuattaisiin niin seura- kuin maajoukkuepeleissäkin, mikäli tästä ei olisi noussut näin naurettavan suurta kohua? Tuskin täällä kovin moni tämän UEFA:n tuomion perusteella muutti mielipidettään tuosta Eduardon kaatumisesta, mutta olethan sä nyt ihan kujalla jos väität, että yksi kaatuminen saa aikaan sen, että pelaaja joutuu ottamaan paskaa niskaansa jokaiselta tuomarilta ja vierasjoukkueen kannattajajoukolta.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1179 : 15.09.2009 klo 13:30:07 |
|
Väitätkö, että Eduardolle buuattaisiin niin seura- kuin maajoukkuepeleissäkin, mikäli tästä ei olisi noussut näin naurettavan suurta kohua?
Pitäisikö sitten hyssytellä? Olitko puolustelemassa C. Ronaldoa, kun hänelle buuattiin? Ja se foliohattu pois päästä, ei Eduardo ole minkään ajojahdin kohteena vai ihanko oikeasti uskot, että kaikki tuomaritkin ovat nyt pelaajaa vastaan? Ja väitän, että tästä nousi suuri kohu, koska vastassa oli Celtic ja tunnetusti skotlantilaiset ovat vahvasti filmaamista vastaan, joten he myös jaksoivat pitää aiheesta ääntä. Myös UEFAn tasolla.
|
|
|
|
|
jt_gunner
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1180 : 15.09.2009 klo 13:40:57 |
|
Pitäisikö sitten hyssytellä? Ei, mutta pitäisi olla oikeudenmukainen ja kohtuullinen. Olitko puolustelemassa C. Ronaldoa, kun hänelle buuattiin? En, mutta toiselta olen nähnyt kymmeniä filmejä, toiselta yhden. Ja se foliohattu pois päästä, ei Eduardo ole minkään ajojahdin kohteena vai ihanko oikeasti uskot, että kaikki tuomaritkin ovat nyt pelaajaa vastaan? No, ainakaan Englanti - Kroatia -pelissä tuomari ei antanut Eduardolle pilkkua, vaikka sellaisen olisi ansainnut. Vai oletko sitä mieltä, että Johnson ei jyrännyt rangaistusalueella Eduardoa selkään? Tuskin kaikki tuomarit ovat vastaan, mutta onhan se ymmärtääkseni aika yleinen havainto, että paljon filmaavat pelaajat saavat vähemmän ansaittuja vapareita tai pilkkuja joukkueelleen - esimerkkinä vaikka juuri C. Ronaldo. Ja väitän, että tästä nousi suuri kohu, koska vastassa oli Celtic ja tunnetusti skotlantilaiset ovat vahvasti filmaamista vastaan, joten he myös jaksoivat pitää aiheesta ääntä. Myös UEFAn tasolla.
Tästä voimme olla yhtä mieltä, mutta pitikö UEFA:n lähteä tähän mukaan? Eikö olisi voinut heti linjata, että tuomarin ratkaisuun on tyytyminen? Ps. Huomasitko, ettet vastannut kysymykseeni, vaan heitit joukon vastakysymyksiä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.09.2009 klo 14:52:51 kirjoittanut jt_gunner »
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1181 : 15.09.2009 klo 14:05:57 |
|
No, ainakaann Englanti - Kroatia -pelissä tuomari ei antanut Eduardolle pilkkua, vaikka sellaisen olisi ansainnut. Vai oletko sitä mieltä, että Johnson ei jyrännyt rangaistusalueella Eduardoa selkään? No, en oikeastaan seurannut Englanti - Kroatia -ottelua, joten en tiedä. Tuloksen perusteella melko merkityksetöntä, mutta toki myönnän sen, että filmaamiseen taipuvilta pelaajilta jää saamatta ihan ansaittujakin vapaapotkuja ja rankkareita, mutta tuomarit ovat kuitenkin ihmisiä ja vaikka puolueettomuus onkin ehdotonta, niin kyllähän tuon ymmärtää. Olen myös sitä mieltä, että rankkareita jää viheltämättä melko usein ja ihan kaikkien pelaajien kohdalla. Olisiko kyseessä voinut olla puhtaasti sattuma? Ps. Huomasitko, ettet vastannut kysymykseeni, vaan heitit joukon vastakysymyksiä.
Ainakin Celticin kannattajat olisivat buuanneet jatkossakin rajusti, enkä ymmärrä ihan täysin, miksi tämän tilanteen saama huomio on mielestäsi kohtuutonta. Mielestäni kyseessä oli varsin räikeä filmi, eikä sitä olisi pitänyt rankkariksi viheltää. Toisaalta, jälkikäteen rankaiseminen olisi ollut loppumaton suo, johon ei onneksi lähdetty.
|
|
|
|
|
jt_gunner
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1182 : 15.09.2009 klo 14:11:10 |
|
enkä ymmärrä ihan täysin, miksi tämän tilanteen saama huomio on mielestäsi kohtuutonta. Siitä syystä, että vastaavia filmaamisia näkyy lähes joka kierroksella, eikä niistä nosteta meteliä. Kyse ei ole siitä, etteikö pitäisi nostaa meteliä, vaan siitä, ettei niin käy. Esimerkiksi tuo Berbatovin kaatuminen ManU - Spurs -pelissä oli mielestäni pitkälti vailla kontaktia, vaikka Palacios siinä takaapäin tulikin. Tästä seurasi myös maali. Missä jälkipyykki? Rooney oli menossa maihin Arsenalia vastaan ennen kuin Almunia vei kätensä eteen. Tästä seurasi maali. Missä jälkipyykki (muualla kuin foorumilla)?
|
|
|
|
|
piatti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal & Fiorentina
|
 |
Vastaus #1183 : 15.09.2009 klo 14:23:28 |
|
Hienoa seurata jt:n hienoa argumentointia! Keep it up.
Tuo banni varsinkin tässä vaiheessa oli aika se ja sama se oikea vahinko syntyi nimenomaan dudun maineen tahraamisesta. Jos nyt muistelee tämän celtic pelin jälkeisiä pelejä niin järkyttävä määrä mennyt vihlauksia väärin: manu pelistä voisi vaikka vetää fletcherin lanaus arshavinin jaloille josta siis ei pilkkua. Englanti - Croatia tämä kyseinen johnsonin lanaus. City arsu, Adebayor oli kentällä 90min, wtf? mielestäni ainakin 2-3 kortin arvoista rikettä: cesc alussa, rvp tallominen ja songia takaapäin ihan turhautuneena vaan tylysti jaloille. Paitsio maali citylle.
Muistelen mikä kohu ja häsläys oli viime vuonna RvP:n paitsiomaalista chelsiä vastaan. Tästä nyt ei paljo jaksettu pitää ääntä. Maalintekijä kuitenki ihka aito lädi! Ja en edes ala spekuloimaan miten matsi olisi mennyt jos tuo maali olisi hylätty mutta ihan vain näinä suht räikeinä peliin suuresti vaikuttaneilla tuomiolla Arsenal/Eduardo on saanut kärsiä ja paljon. Eikä varmasti lopu tähän.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1184 : 15.09.2009 klo 14:38:55 |
|
Rooney oli menossa maihin Arsenalia vastaan ennen kuin Almunia vei kätensä eteen. Tästä seurasi maali. Missä jälkipyykki (muualla kuin foorumilla)?
Räikeydestä kun kirjoitin, niin tarkoitin juuri tätä. Ehkä Arsenal-foorumistit eivät näiden tilanteiden eroa näe, mutta näissä on kuitenkin eroa. Tämä on kuitenkin vain oma näkemykseni, kyllähän täälläkin ollaan ihan varmoja, että Boruc tosiaan "hipaisi" Eduardoa, joten kaatuminen oli hyväksyttävämpää kuin täysin ilman kontaktia. Rooneyn tilanteessa ei kuitenkaan mielestäni ole mitään selviteltävää, Almunia rikkoi. Ja en edes ala spekuloimaan miten matsi olisi mennyt jos tuo maali olisi hylätty mutta ihan vain näinä suht räikeinä peliin suuresti vaikuttaneilla tuomiolla Arsenal/Eduardo on saanut kärsiä ja paljon. Eikä varmasti lopu tähän.
Ei varmasti. Arsenal on aina se suurin kärsijä, kysykää vaikka Wengerilta.
|
|
|
|
|
jt_gunner
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1185 : 15.09.2009 klo 14:54:16 |
|
Arsenal on aina se suurin kärsijä, kysykää vaikka Wengerilta.
Eiköhän tämä keskustelu saanut arvoisensa päätöksen tällä lausahduksella. "  "
|
|
|
|
|
|
|
Gunnari
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1187 : 15.09.2009 klo 22:54:19 |
|
Toisin kuin eräs kuokkija täällä!!!!!
|
|
|
|
|
arse17
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1188 : 16.09.2009 klo 07:21:34 |
|
Mistä johtuu muutaman Arsenal fanin jatkuva Cityn vähättely ja tarpeeton vittuilu Cityn kausitopicissa?
No mitäs sä sitte täällä topicissa teet ?
|
|
|
|
|
arse17
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1189 : 16.09.2009 klo 07:31:54 |
|
Tosta Belgian reissusta tänään: V. Persie, Denilson ja Almunia tulevat missaamaan tämän pelin. Almunia on sairas, V Persiellä on polvivamma joka pitäs parantua parissa päivässä ja Denilsonilla selän kans ongelmia joka pitäs myös olla kunnossa aika piakkoin. Sanchez Watt on nimetty joukkueeseen mikä on hieno asia
|
|
|
|
|
Väärä Cowboy
Poissa
Suosikkijoukkue: Väärinkannattaja
|
 |
Vastaus #1190 : 16.09.2009 klo 07:56:36 |
|
Tosta Belgian reissusta tänään: V. Persie, Denilson ja Almunia tulevat missaamaan tämän pelin. Almunia on sairas, V Persiellä on polvivamma joka pitäs parantua parissa päivässä ja Denilsonilla selän kans ongelmia joka pitäs myös olla kunnossa aika piakkoin. Sanchez Watt on nimetty joukkueeseen mikä on hieno asia ------Bendtner-------- Dudu----Cesc----Eboue -----Song Ramsey------- Gibbs Verm Gallas Sagna Mannone Clichy todnäk aloittaa Gibbsin edellä, mutta joskos Arsene olisi huomannut Clichyn mokailut ja antaisi Gibbsille tilaisuuden vähän heikompaa joukkuetta vastaan. Samoin Ramsey voisi aloittaa, kun miehelle peliaikaa on luvattu. Luulisin silti että Ramseyn tilalla Diaby. Rosicky (ellei yllärinä dudun tilalla) ja Wilshire sitten vaihdosta sisään. Mannone taitaa olla maalissa. Eikös Fabianski ole vieläkin pipi? vaihtoehtoisesti vieras-4-4-2 (jota en missään nimessä toivo...enkä tosin usko): Dudu Bendtner Diaby Song Cesc Eboue Clichy Verm Gallas Sagna Mannone , jonne Wilshire, Ramsey tai Gibbs voitaisiin laittaa vaihtoehtoisesti aloitukseen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.09.2009 klo 08:01:57 kirjoittanut BabaCool »
|
|
|
|
|
DB#10
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1191 : 16.09.2009 klo 09:22:56 |
|
Itse taas kyllä jopa toivoisin selkeämmin kahden kärken taktiikkaa. Laitahyökkääjä-tyypit aikalailla sairastuvan puolella. Sitten taas neljän keskikentässä laidoille voi heittää Diabya, Rotsia ja Ebouea. Saas nähdä myös, että harrastaako Wenger rotaatiota toppareiden osalta, lähinnä saako Silvestre minuutteja. Itseä hieman ihmetyttää se, että Senderos ei mahdu lainkaan kokoonpanoon. Käytännössä mukana kolme topparia, koska Song on "pakkovalinta" keskikentälle. Hyökkääjiäkin on tasan se 3, joista yksi on Watt. Aika hurjalta näyttää tuo poissaolijoiden lista. Olisin kuvitellut Traoren ja Senderosin mahtuvan mukaan kokoonpanoon mutta ei. Vai onko tässä jotenkin niin, että Philiä ei ole listattu CL:ään?
|
|
|
|
|
masisoppa
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FCKU, FC PESU
|
 |
Vastaus #1192 : 16.09.2009 klo 09:26:57 |
|
Itse taas kyllä jopa toivoisin selkeämmin kahden kärken taktiikkaa. Laitahyökkääjä-tyypit aikalailla sairastuvan puolella. Sitten taas neljän keskikentässä laidoille voi heittää Diabya, Rotsia ja Ebouea. Saas nähdä myös, että harrastaako Wenger rotaatiota toppareiden osalta, lähinnä saako Silvestre minuutteja. Itseä hieman ihmetyttää se, että Senderos ei mahdu lainkaan kokoonpanoon. Käytännössä mukana kolme topparia, koska Song on "pakkovalinta" keskikentälle. Hyökkääjiäkin on tasan se 3, joista yksi on Watt. Aika hurjalta näyttää tuo poissaolijoiden lista. Olisin kuvitellut Traoren ja Senderosin mahtuvan mukaan kokoonpanoon mutta ei. Vai onko tässä jotenkin niin, että Philiä ei ole listattu CL:ään?
Senderos ainakin oli avauksessa reservien viime pelissä, joten en tiedä sitten onko ollut jotain kolhuja vai eikö vaan mahdu kokoonpanoon. E. Mutta niinpä oli Wattkin, joten ei taida Senderos vaan mahtua. Tosin ihmetyttää, jos Silvestre on sieniliigaan nimetty ja Senderosia ei...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.09.2009 klo 09:28:38 kirjoittanut masisoppa »
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #1193 : 16.09.2009 klo 11:20:08 |
|
Senderos ainakin oli avauksessa reservien viime pelissä, joten en tiedä sitten onko ollut jotain kolhuja vai eikö vaan mahdu kokoonpanoon.
E. Mutta niinpä oli Wattkin, joten ei taida Senderos vaan mahtua. Tosin ihmetyttää, jos Silvestre on sieniliigaan nimetty ja Senderosia ei...
Kyllä Senderos on mukana UCL-joukkueessa, jos siis puhutaan pelaajista, jotka on ko. kilpailuun rekisteröity. Sitähän ei nyt sitten kovin tarkkaan tiedetä, mikä on Senden motivaatio yms. eli onko mies ylipäätänsä henkisesti sillä tasolla, että voisi laittaa CL:ssä kentälle. Ihan puhtaasti osaamisen puolesta pidän kyllä Sendeä Sylttyä parempana pelaajana, joten kovin olisi toivottavaa, että mies saataisiin "riviin" ainakin nyt syyskaudeksi. Eipä tuo tilanne tee miehelle itselleensäkään hyvää, jos tavoitteena on vaikkapa vaihtaa seuraa tammikuussa.
|
|
|
|
|
DB#10
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1194 : 16.09.2009 klo 11:39:41 |
|
Niin, ehkei Senderosista tule uutta Adamsia, mutta luulisi tuon olevan käyttökelpoinen edes rotaatiossa. Djourou on tämän kauden poissa ja Song pelannee enemmän keskikentällä. Toppareita on siis nyt ollut peleissä tasan kolme, näistä kaksi jo hieman iäkkäämpää, jotka eivät tule pysymään kunnossa koko kautta. Senderosin fiilikset saattavat toki olla hieman happamat, mutta kuten unreal sanoi jatkoa ajatellen luulisi motivaatiota löytyvän. Ja todella toivon, että jotain minuutteja saa. Sinänsä hauskaa, että normaalisti arsu-kannattajien keskuudessa väitellään asioista mutta linja seisoo yhtenäisenä sen takana, että Silvestreä ei taida kukaan kentälle toivoa. Omissa papereissa Big-Phil menee myös edelle. Onhan tuo ollut aiemmin ihan käyttökelponen kaveri kun vastassa on ollut keskikastin ja tyvipään joukkueita. No, ehkä tällekin on syynsä.
Watt taitaa olla korkealla Wengerin papereissa, saattaa tuon hyökkääjätilanteen takia jopa löytää itsensä penkiltä.
|
|
|
|
|
Apea Metsuri
Poissa
|
 |
Vastaus #1195 : 16.09.2009 klo 11:54:02 |
|
PhysioRoom.comista:
19th Sep 09 R Van Persie doubtful 19th Sep 09 Denilson very doubtful 19th Sep 09 T Walcott doubtful 26th Sep 09 M Almunia - 26th Sep 09 A Arshavin -
|
|
|
|
|
merihobu
Poissa
|
 |
Vastaus #1196 : 16.09.2009 klo 12:26:52 |
|
Eli Arshavin ei pelaa tänään?
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #1197 : 16.09.2009 klo 12:34:31 |
|
Eli Arshavin ei pelaa tänään?
Ei kai ollut missään vaiheessa pelaamassakaan? Piti olla kolme viikkoa sivussa maaottelussa saamansa kolhun jälkeen.
|
|
|
|
|
Kepa
Poissa
|
 |
Vastaus #1198 : 16.09.2009 klo 13:04:58 |
|
Palaan vielä tuhon filmaamis kohuun: - Mielestäni aina kun on noin selvä filmaaminen niin 5 peliä pelikieltoa. Loppuis sekin touhu! Eilen Madridin pelissä taas nähtiin semmosen filmi, että hyvää päivää!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.09.2009 klo 13:06:05 kirjoittanut Kepa »
|
|
|
|
|
Väärä Cowboy
Poissa
Suosikkijoukkue: Väärinkannattaja
|
 |
Vastaus #1199 : 16.09.2009 klo 13:13:05 |
|
Palaan vielä tuhon filmaamis kohuun: - Mielestäni aina kun on noin selvä filmaaminen niin 5 peliä pelikieltoa. Loppuis sekin touhu! Eilen Madridin pelissä taas nähtiin semmosen filmi, että hyvää päivää!
Menes nyt vittuun siitä jatkamasta... tai etsi parempi topikki edes.
|
|
|
|
|
|
|
|