budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #200 : 18.10.2009 klo 16:38:21 |
|
Rovers aloitti kauden kahden hyökkääjän taktiikalla, kun Dunn oli vielä sivussa. Ensimmäisessä ottelussa kärjessä avasivat McCarthy ja Roberts, Di Santon tullessa penkiltä sisään. Toisessa ottelussa avasivat Di Santo ja Roberts, mutta Di Santo loukkaantui heti ottelun alussa. Dunnin palattua kolmanteen otteluun Rovers siirtyi yhden hyökkääjän taktiikkaan, ja Robertsin loukkaantumisen myötä Di Santo palasi omalta tauoltaan avaukseen kuudenteen otteluun Villaa vastaan, ja on nyt siitä lähtien ollut avauskokoonpanon ainoa hyökkääjä. Ensimmäiset tehot taisivat tulla vasta tänään, syöttö Dunnin maaliin ja 2-1 johtomaali.
Niin kauan kun Dunn pysyy kasassa, niin Di Santon luulisi kantavan päävastuun hyökkäyksessä, koska argentiinalainen on ehdottomasti paras vaihtoehto Roversin neljästä hyökkääjästä yksinäiseksi kärjeksi. Jos Dunn joutuu sivuun, niin se saattaa avata avauskokoonpanon paikan McCarthylle, mutta kuka sitten etelä-afrikkalaisen kanssa kärjessä pelaisi, on vielä hieman arvoitus. Roversin tulevaisuuden kannalta Kalinicille täytyisi vähitellen löytää myös jonkinlainen rooli: kroaatti on aivan liian kallis pelaaja istutettavaksi katsomossa.
Eli ainakin lyhyellä tähtäimellä Di Santon luulisi olevan avauskokoonpanossa, mutta jos Chelseasta tulevat signaalit viittaavat siihen, että lainasopimusta ei jatketa, niin vähitellen Kalinicille luulisi tulevan peliaikaa, kun Rovers joutuu alkamaan sopeutumaan tilanteeseen, että kevätkausi mennään ilman Di Santoa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.10.2009 klo 16:39:52 kirjoittanut budha »
|
|
|
|
|
KJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Blackburn Rovers
|
 |
Vastaus #201 : 18.10.2009 klo 16:42:59 |
|
Kyllähän tuo nyt vähän harmittaa, että todennäköisesti Di Santo Chelseaan palaa, mikäli Tselssi ei saa ostokieltoon purettua jossain ylemmissä oikeusasteissa. Niin karmea ero on Roversin hyökkäyspelissä, jos siellä pyörii Roberts verrattuna argoon. En vaan mitenkään jaksa uskoa että Chelsea jättäisi kaikki Anelkan varaan kun Drogba ja Kalou ovat sen 2-3 (?) viikkoa sivussa.
Pelistä sen verran että kolme pistettä on toki hyvä, mutta peesataan ja todetaan että toisen jakson esitys laskee kyllä arvosanaa. Ja voihan tuosta Di Santon maalista hieman keskustella, että mitä siinä tapahtui. Mutta Foy ei nähnyt rikettä, joten asia käsitelty.
Allardycen ratkaisu peluuttaa Dunnia tuossa "kymppipaikalla" on osoittautunut hyväksi, tietysti oma osansa on sillä että Dunny on ainakin toistaiseksi säästynyt loukkaantumisilta. En minä tiedä kuvittelinko mutta minusta Pedersenille muutama penkkikomennus on tehnyt ihan hyvää, oli tänään laitureista selvästi Dioufia parempi. Ja N'Zonzi jatkaa edelleen hyviä otteitaan, aika kypsää peliä 21-vuotiaalta. Ei ehkä mitään karmean luovaa, mutta virheet ovat aika vähissä. Jacobsen, jonka piikkiin menevät molemmat maalit (toki Givet oli pääsyyllinen toisessa), niin oli sitten tänään sitä heikompaa osastoa.
EDIT: No budhahan kerkisi jo huomiomaan Dunnista saman asian..kuten myös sen että mitä allekirjoittanut mietti että varautuuko Rovers Di Santon lähtöön jo etukäteen?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.10.2009 klo 16:44:30 kirjoittanut KJ »
|
|
|
|
|
BurnBlack
Poissa
|
 |
Vastaus #202 : 18.10.2009 klo 16:48:22 |
|
Ja mitä olen seuraillut, niin ihan ok on mennyt FdS:llä Roversissa. Vaikka ei ole aina edes kokoonpanossa (?) ollut, niin on jättänyt usein aika energisen kuvan. Joku voisi vähän laittaa Di Santon tilastoja Rovers-ajalta ja kuvailla hiukan, miten poju on pelannut. Ehdottomasti yksi tulevaisuuden mielenkiintoisimmista hyökkääjistä. Kyllähän se loukkaantumisensa jälkeen kun on toipunut niin näyttäis että on suoraan siltä istumalta kiilannut ohitse McCarthyn ja Robertsin, mitä aloitukseen tuntuis tulevan. Allardyce myös vuodatellut paljon kehuja poikasesta, ja jo nyt harmitellut sitä että mitä todennäköisemmin tammikuussa joutuvat argentiinalaisesta luopumaan.. sanoi kuitenkin että kaikki hyöty yritetään pojasta ottaa kuitenkin nyt irti mitä saatavissa on ja toivoa ihmettä että joukkueessa vielä keväällä sais lainalla olla.. joten luulis tippuvan peliaikaa runsaasti tulevissakin matseissa. Vauhtiin päästyään suht vikkelä veikkonen.. taitoa ihan mukavasti jaloissa, jonka takia pystyy tarvittaessa ohittamaan vastustajan tai sitten pystyy myös suojaamaan palloa kun sen verta pitkät raajat.. tänään mainio syöttö muuten Dunnin avausmaaliin.. suht koht pitkä niin auttaa targettina pelaamista (jos korkeita palloja viskotaan sinne päin), vaikka vähän hontelon oloinen vielä.. tosin niitä muskeleita tarviikkaan kasvattaa jos sen jälkeen alkaa Roberts syndroomaan piirteet pian tarttumaan Ei nyt vielä sillä tasolla tuollaisena ”yksinäisenä” kärkenä kuin mitä RSC toissa kaudella oli ihan ilmiömäinen mutta viime kauden RSC:n kyllä jo nyt peittoaa. Niin ja hirmuinen tekemään siltä osin duunia että jaksaa suunnilleen joka ikisen lähes toivottomankin pallon perään kirmata, nopeutta sen verran tosiaan että välillä niitä saa haettuakin.. tuntuu olevan joukkuepelaaja viimeisen päälle. Vaikea sanoa vielä onko ihan maailmanhuipulle kykyjä ja potentiaalia.. mutta kelpo Valioliiiga kärjeksi nyt ainakin.. tiedä sitten puuttuuko tietty itsekkyys, kusipäisyys jota kenties ripaus vaadittaisiin sinne ihan korkeimmalle huipulle.. vaikuttaa ajoittain hieman ”ylikiltiltä” jätkältä kentältä.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #203 : 18.10.2009 klo 17:53:38 |
|
Allardycen ratkaisu peluuttaa Dunnia tuossa "kymppipaikalla" on osoittautunut hyväksi, tietysti oma osansa on sillä että Dunny on ainakin toistaiseksi säästynyt loukkaantumisilta. En minä tiedä kuvittelinko mutta minusta Pedersenille muutama penkkikomennus on tehnyt ihan hyvää, oli tänään laitureista selvästi Dioufia parempi. Ja N'Zonzi jatkaa edelleen hyviä otteitaan, aika kypsää peliä 21-vuotiaalta. Ei ehkä mitään karmean luovaa, mutta virheet ovat aika vähissä. Jacobsen, jonka piikkiin menevät molemmat maalit (toki Givet oli pääsyyllinen toisessa), niin oli sitten tänään sitä heikompaa osastoa.
Roolillakin voi olla oma vaikutuksensa Dunnin loukkaantumattomuuteen: mutulla arvioiden kilometrejä tulee mittariin ottelua kohti selvästi vähemmän kuin mitä tulisi kahden miehen keskikentän keskustassa, jossa Dunn joutuisi pelaamaan box-to-box -roolissa alhaalla makaavan Grellan tai N'Zonzin rinnalla. Toisaalta, vasta noin viisi peliähän tässä on mennyt, mutta sormet ristissä, että putki saisi jatkoa mahdollisimman pitkään. N'Zonzi selvisi tänään tosiaan suuremmitta virheittä, mutta kun vastassa olivat 107-vuotias Alexander ja toppari Bikey, niin yllättävämpää olisi ollut, jos ei olisi selvinnyt. Mielenkiintoista on nähdä, miten ranskalainen pärjää, kun ensi kuussa vastaan tulee paperilla noin samantasoisia joukkueita (Fulham, Bolton, Stoke), joita vastaan täytyisi löytyä annettavaa molempiin suuntiin. Rovershan on tähän asti pelannut vain paperilla parempia (Arsenal, Villa, Sunderland, City, Everton) ja huonompia (Burnley, Wolves) vastaan West Ham -ottelua lukuunottamatta, joissa päähuomio ainakin pitäisi olla lähinnä alas- tai ylöspäin. Jacobsenin esitys oli tänään varmasti kauden heikoin, mikä on hieman yllättävää, koska tanskalainen on pärjännyt mainiosti Blakea ja Eaglesia parempiakin pelaajia vastaan. Olisivatkohan Chimbonda ja Givet laidoilla Stamford Bridgellä?
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #204 : 18.10.2009 klo 18:14:42 |
|
Ei nyt vielä sillä tasolla tuollaisena ”yksinäisenä” kärkenä kuin mitä RSC toissa kaudella oli ihan ilmiömäinen mutta viime kauden RSC:n kyllä jo nyt peittoaa.
Aloin tuossa toisella jaksolla miettimään, keneen Di Santo sitten vertautuisi. Roversin pelisysteemi on yksinäisen hyökkääjän näkökulmasta aika erilainen kuin RSC:n debyyttikaudella, jolloin pelitilannekeskityksiä tuli boksiin kuin sieniä sateella (Bentley, vielä kohtuullisessa iskussa ollut Pedersen). Tällä hetkellä boksiin ilmassa tulevat pallot tulevat lähinnä erikoistilanteista, jolloin puolustuksella on paljon enemmän aikaa ryhmittyä puolustusasemiin, mikä tietysti vaikeuttaa hyökkääjän tilannetta. Vertailun vuoksi olisi mielenkiintoista nähdä, miten nyky-Di Santo olisi suoriutunut RSC:n kengissä 2007-08 tai RSC 2007-08 -kauden iskussa tämän kauden Roversissa. Toinen Roversin lähihistoriasta löytyvä fyysisesti samankaltainen pelaaja on Stead, joka pituudestaan huolimatta, ei ollut kovinkaan kummoinen ilmassa. Sitten täytyykin jo mennä varmaan Suttoniin asti, jotta samankaltaisuuksia löytyisi enemmän.
|
|
|
|
|
BurnBlack
Poissa
|
 |
Vastaus #205 : 18.10.2009 klo 18:42:20 |
|
Anagrammeja pelaajien nimistä, muidenkin joukkueiden kuin vain Roversin.. http://www.anagramia.co.uk/sport/football.htmRoversin pelaajistosta (tai jo ex-sellaisista) löytyy mm. Sid The Wanker Burp In Alonso Better Mentor Master Archbishop Given Recall Reinvested I'd A Nun Dvd Rangers Tempted Me Son Catch my Recent Bid
|
|
|
|
|
BurnBlack
Poissa
|
 |
Vastaus #206 : 18.10.2009 klo 19:29:51 |
|
Aloin tuossa toisella jaksolla miettimään, keneen Di Santo sitten vertautuisi. Roversin pelisysteemi on yksinäisen hyökkääjän näkökulmasta aika erilainen kuin RSC:n debyyttikaudella, jolloin pelitilannekeskityksiä tuli boksiin kuin sieniä sateella (Bentley, vielä kohtuullisessa iskussa ollut Pedersen). Tällä hetkellä boksiin ilmassa tulevat pallot tulevat lähinnä erikoistilanteista, jolloin puolustuksella on paljon enemmän aikaa ryhmittyä puolustusasemiin, mikä tietysti vaikeuttaa hyökkääjän tilannetta. Vertailun vuoksi olisi mielenkiintoista nähdä, miten nyky-Di Santo olisi suoriutunut RSC:n kengissä 2007-08 tai RSC 2007-08 -kauden iskussa tämän kauden Roversissa. Toinen Roversin lähihistoriasta löytyvä fyysisesti samankaltainen pelaaja on Stead, joka pituudestaan huolimatta, ei ollut kovinkaan kummoinen ilmassa. Sitten täytyykin jo mennä varmaan Suttoniin asti, jotta samankaltaisuuksia löytyisi enemmän.
Pitkistä fyysisistä kärjistä puheen ollen niin jyräshän siellä kärjessä viime kaudella eräs Chris Samba, jolle kuuluu pitkälti kiitos siitä että Rovers vielä ylimmällä sarjatasolla pelaa, oli ruumiillisen taistelun ja koko joukkueen ilmentymä tuolloin kärjessä kun viime kauden taaperrus kaikista pahimmillaan oli.. välillä tuntui että oli ainoa pelaaja jolla Rovers veri siellä kentällä ollessa suonissa verissä virtasi.. noh sitä tikulla silmään joka vanhoja muistele  ..tokis ajoittaisista uinahteluista, jotka kyllä saattavat maaleina kostautua omassa päässä, näkisin hänet mieluummin kuitenkin kyseisen Congon Kingin topparina kuin siellä kärjessä kuitenkaan.. tosin todellisena hätärinä menee, ei siinä mitään.. tänään pääs muuten pari kertaa mainiosti puskemaan mutta oli vähän hakusessa tällä kertaa.. harmi että ei tuo pääpeli hänenkään kohdallaan ihan sen kropan mukaista touhua ole.. ois muuten aika pitelemätön.. vaikka periaattessa tällä hetkellä melkeinpä ainoa pelote erikoistilanteissa mitä on esittää.. ..taitaa olla muuten Dunn laitettu nykyään kulmureiden antajaksi ja tänään ainakin yksi mainio meni täysin vapaan olevalla kongolaiselle. Ihan hyvä juttu vaan niin saa vähän Pedersen keräillä itseään.. harmi että noi kummatkin laidat Pedersen ja Diouf on hitusen turhan hitaita.. ois vähän vikkelämpiä niin vastustajat joutuis koko aika olemaan enemmän varuillaan ja heidän laitureiden ja pakkien hyökkäysintoa vähän torpedois.. noh ei sillä että Bentleykään mikään nopea olis ollut. Kalinic alkaa näyttää päivä päivä enemmältä todelliselta riskihankinnalta, erityisesti tuohon hintaan. Jos ei saada joukkueeseen nyt ajettua pikaisesti, niin tuleeko tammikuussa lisää hyökkääjäostoksia ? luulis Bennin motivaation olevan penkillä istuskelujen jälkeen aika kadoksissa.. ja jos kroaatti ei löydä paikkaansa joukkueessa, niin jälleenmyyntiarvo lienee tipahtanut aika radikaalisti.. toivottavasti ei käy samalla tavalla kuin Aston Villalla aikoinan kun Balabanin kanssa otti melkoisen hintavan ohraleivän.
|
|
|
|
|
KJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Blackburn Rovers
|
 |
Vastaus #207 : 18.10.2009 klo 19:57:06 |
|
Roolillakin voi olla oma vaikutuksensa Dunnin loukkaantumattomuuteen: mutulla arvioiden kilometrejä tulee mittariin ottelua kohti selvästi vähemmän kuin mitä tulisi kahden miehen keskikentän keskustassa, jossa Dunn joutuisi pelaamaan box-to-box -roolissa alhaalla makaavan Grellan tai N'Zonzin rinnalla. Toisaalta, vasta noin viisi peliähän tässä on mennyt, mutta sormet ristissä, että putki saisi jatkoa mahdollisimman pitkään. Samasta syystä on kädet ristissä ja ehkä pienenpieni toive kahdelle seuraavalle pelillä, joista yksikin piste olisi melkein maailmanmestaruutta lähentelevä euforia, olisi että läski-samppa huilauttaisi Dunnia että mies olisi sitten käytettävissä tärkeämmissä peleissä marraskuussa. Roversin keskikentän luovuus kun loppuu siihen jos Dunn kentältä katoaa. N'Zonzi selvisi tänään tosiaan suuremmitta virheittä, mutta kun vastassa olivat 107-vuotias Alexander ja toppari Bikey, niin yllättävämpää olisi ollut, jos ei olisi selvinnyt. Toki niinkin, mutta ainakin mitä olen itse pelejä tällä kaudella nähnyt, niin ei N'Zonzi niissäkään mikään hasardi ja katastrofi ole ollut. Toki ei mikään pelinrakentajakaan, mutta silti yllättävän kypsää peliä tuon ikäiseksi. Jacobsenin esitys oli tänään varmasti kauden heikoin, mikä on hieman yllättävää, koska tanskalainen on pärjännyt mainiosti Blakea ja Eaglesia parempiakin pelaajia vastaan. Olisivatkohan Chimbonda ja Givet laidoilla Stamford Bridgellä?
Vai joko olisi Salgadon debyytin paikka? Positiivinen puoli toki on, että Roversia näkyy telkkarissa näiden pelien myötä. Muuten aika hiljaista, marraskuun lopussa näytti olevan Bolton-peli Canalin listoilla.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #208 : 18.10.2009 klo 19:58:58 |
|
Kalinic alkaa näyttää päivä päivä enemmältä todelliselta riskihankinnalta, erityisesti tuohon hintaan. Jos ei saada joukkueeseen nyt ajettua pikaisesti, niin tuleeko tammikuussa lisää hyökkääjäostoksia ? luulis Bennin motivaation olevan penkillä istuskelujen jälkeen aika kadoksissa.. ja jos kroaatti ei löydä paikkaansa joukkueessa, niin jälleenmyyntiarvo lienee tipahtanut aika radikaalisti.. toivottavasti ei käy samalla tavalla kuin Aston Villalla aikoinan kun Balabanin kanssa otti melkoisen hintavan ohraleivän.
Di Santon laina antaa kyllä Allardycelle mahdollisuuden ajaa Kalinic sisään niin hitaasti kuin vain tarvitsee. Jos Di Santon sijaan joukkueessa olisi joku tyyliin Ellington, niin eiköhän kroaatti olisi ollut avauksessa jo useampaan kertaan. Täytyy vain toivoa, että hyvää kannattaa tässä tapauksessa odottaa. Olisi aikamoinen kauhuskenaario keväälle, jos Kalinic ei pärjää edes vähän alusta, ja Di Santo palaa Chelseaan. Vaikea kuvitella, että jostain rahaa hyökkääjäostoon tulisi, joten sitten mentäisiin Robertsilla, täysin menetetyllä McCarthylla ja budjettihankinalla tyyliin Ellington.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #209 : 18.10.2009 klo 20:04:46 |
|
Toki niinkin, mutta ainakin mitä olen itse pelejä tällä kaudella nähnyt, niin ei N'Zonzi niissäkään mikään hasardi ja katastrofi ole ollut.
Ei toki, ehdottomasti ensimmäinen nimi keskikentän pohjalle tällä hetkellä. Vai joko olisi Salgadon debyytin paikka? Positiivinen puoli toki on, että Roversia näkyy telkkarissa näiden pelien myötä. Muuten aika hiljaista, marraskuun lopussa näytti olevan Bolton-peli Canalin listoilla.
Everton-ottelu oli espanjalaiselta sellainen esitys, että sen myös sivullekirjoittanut toivoisi unohtavan  Taitaa muutama vaihdosta sisääntulokin Salgadolla jo liigassakin olla. Tietysti yhden nähdyn yli kuusikymppisen perusteella on mahdoton mitään syväanalyysiä tehdä, mutta Goodison Parkin teurastuksen jälkeen ainakin sivullekirjoittanut oli valmis lähettämään Il Duen ensimmäisellä lennolla takaisin Madridiin.
|
|
|
|
|
BurnBlack
Poissa
|
 |
Vastaus #210 : 18.10.2009 klo 20:08:34 |
|
läski-samppa huilauttaisi Dunnia että mies olisi sitten käytettävissä tärkeämmissä peleissä marraskuussa. Roversin keskikentän luovuus kun loppuu siihen jos Dunn kentältä katoaa. ------ Vai joko olisi Salgadon debyytin paikka?
Enpä tiedä auttaako tuo Dunnin peluuttamattomuus välttämättä.. taitaa olla niin herkät paikat että mahdollisuus jo pelkästään harkoissa loukkaantumiseen melkeinpä samaa tasoa kuin pelitilanteessa loukkaantuis.. saattaa käydä hyvinkin pian niin että "kostautuu" se lepuutuskin jja on sitten marraskuun loukkaantuneena.. ei noita voi estää tässä tapauksessa jos niikseen on käydäkseen tai sitten ei uskalla enää pelata laisinkaan.. tosin eipähän parista seuraavasta pelistä juuri mitään ole otettavissa, joten sinällään suht sama ketä siellä kentällä kirmailee.. vois olla hyvä paikka kokeilla jos nyt on Samilla jotain mielenpäällä mitä vois "paineettomasti" testata toimiiko kenties jotkin hitusen uudet kuviot vaiko eikö käytännössä.. tai no siis parista seuraavasta Valioliigan pelistä.. taitaa joku Cup peli olla siellä välissä. Salgado on tainnut debytoida jo "pariinkin kertaan".. eikös se ainakin Evertonin vietävänä ollut ja jossain muussakin matsissa ? ja silloin esiintynyt suht heikosti.. tosin jos kentälle laitetaan niin mikäs siiä jos parantais.. Valjun tempo voi pian olla kuitenkin ylitsepääsemätön este, enää tuolla iällä sopeutua ainakaan laitapakin rooliin sumusaarilla.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #211 : 18.10.2009 klo 20:21:57 |
|
tosin eipähän parista seuraavasta pelistä juuri mitään ole otettavissa, joten sinällään suht sama ketä siellä kentällä kirmailee.. vois olla hyvä paikka kokeilla jos nyt on Samilla jotain mielenpäällä mitä vois "paineettomasti" testata toimiiko kenties jotkin hitusen uudet kuviot vaiko eikö käytännössä.. tai no siis parista seuraavasta Valioliigan pelistä.. taitaa joku Cup peli olla siellä välissä
Valitettavasti vain managerit tuntuvat peluuttavan vaikka riskillä puolikuntoisia juuri näissä jo etukäteen hävityissä peleissä. Ammattiylpeyttä vai mitä? Ainakin sivullekirjoittanut olisi täysin valmis luopumaan "kerran sadasta" -mahdollisuuksista suurseuraa vastaan, jos se parantaisi mahdollisuuksia voittaa seuraava realistisesti voitettavissa oleva ottelu. Nimim. yksi voitto on 50% parempi kuin kaksi tasapeliä.
|
|
|
|
|
KJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Blackburn Rovers
|
 |
Vastaus #212 : 18.10.2009 klo 22:45:55 |
|
Everton-ottelu oli espanjalaiselta sellainen esitys, että sen myös sivullekirjoittanut toivoisi unohtavan Hups, unohdinpa tuon Everton-pelin täysin, niitä muutamia jämäminuutteja mitä Salgadolle on herunut Wolvesia ja Villaa vastaan, en edes noteerannut. Taitaa olla yhteensä jopa 10 min noissa peleissä.
|
|
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #214 : 19.10.2009 klo 10:49:44 |
|
Ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, nii Di Santo ei saane pelata lauantaina?
Tämä taitaa olla nykyään jo ihan liigankin säännöissä, ei enää yksittäisissä lainasopimuksissa. Eli Di Santo vaihtuu Robertsiin, ja Jacobsen mahdollisesti Givetiin, mutta muuten mennään samoilla. Ja jos sanoo vielä, että Tulosvetoon 3,4-0, niin ennakkokin on jo kasassa.
|
|
|
|
|
BurnBlack
Poissa
|
 |
Vastaus #215 : 19.10.2009 klo 15:41:51 |
|
Niin se Chelsea ja ManU vierasotteluiden välissä oleva viikolla pelattava matsi tosiaan sit Liigacuppia ja vastassa Peterborough .. tuostahan nyt jatkoon pitäis mennä suht kevyesti, jos tosissaan kisan ottavat ja tuskinpa nyt tässä vaiheessa enää alkavat jarruttamaan, varsinkin kun Allardyce kommentoinut että tämä on kenties helpoin tie mahdollisille Eurokentille päästä..
.. tosin jossain vaiheessa joutuu väkisinkin kuitenkin jonkun kovan joukkueenkin kaatamaan.. vaikka arvostus varsinkin alkukierroksilla on melkoisen olematonta suurseurojen keskuudessa niin tuntuu että nykyään hitusen tuossakin suhteessa muuttunut ajatusmaailma heillä myöskin..
..mitä pidemmälle tämä ”jämäcup” etenee niin nuo kärkipään joukkueillekin tuntuu nykyään tämäkin pokaali suht mieluusti kuitenkin kelpaavan, kun täysin pokaaliton kausi ei niidenkään mieleen enää näyttäis olevan kovin suosiossa.. ja muualta sellaisen itselleen lunastaminen vielä suuremman työn ja tuskan takana..
Blackburn Rovers v Peterborough United Barnsley v Manchester United Sunderland v Aston Villa Portsmouth v Stoke City Tottenham Hotspur v Everton Chelsea v Bolton Wanderers Arsenal v Liverpool Manchester City v Scunthorpe United
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #216 : 19.10.2009 klo 15:55:14 |
|
Jos yllätyksiä ei tapahdu, niin ei kahdeksan parhaan joukossa ole enää kuin Valioliigaseuroja, ja niistäkin vain Pompey/Stoke -taiston voittaja yhdeksän (isot, City, Spurs, Everton, Villa, Sunderland) suuren ulkopuolelta Roversin lisäksi, joten luultavasti jo välieriinkin pääsy vaatisi Roversilta ainakin pienimuotoisen yllätyksen. Täytyy siis toivoa yllätyksiä muihin neljännesvälieräotteluihin. Scunthorpe puolivälierässä, Barnsley välierässä ja Bolton finaalissa, ja Rovers Eurooppaliigaan.
|
|
|
|
|
BurnBlack
Poissa
|
 |
Vastaus #217 : 19.10.2009 klo 17:17:01 |
|
Ensimmäisellä jaksolla Rovers keskittyi hyökkäämiseen, ja vierailijoiden paikat jäivät todella vähiin. Toisella jaksolla Rovers keskittyi puolustamiseen, mikä tarkoitti sitä, että vierailijat saivat pallonhallinnan, ja sitä kautta myös selvästi enemmän maalintekopaikkoja. Myös toinen Roversin perisynti, maalin antaminen eteen ensimmäisellä kympillä, nähtiin taas. Ei kumpikaan hirveästi enää yllätä, mutta vituttaa kyllä kerta kerralta enemmän. Mitä vittua siellä kopissa tehdään ennen ottelun alkua, ja käskeekö manageri heittämään hanskat tiskiin, kun tilanne on kahden maalin johto/tappio? Ehkäpä ne ovat ottaneet tavoitteekseen vuodesta toiseen, olla tässä tilastossa piikkipaikalla http://fourfourtwo.com/news/england/34914/default.aspx
|
|
|
|
|
BurnBlack
Poissa
|
 |
Vastaus #218 : 19.10.2009 klo 22:55:28 |
|
Elikkäs DiSanto vetässyt tuollaisen perusvastauksen nykyiseen tilanteeseen..
Q. Do you think your time at Blackburn can help your chances of getting into the Argentina squad? A. Yes, of course, because im playing more here than I was at Chelsea. Maybe the people in Argentina can see me in more first team action now. So, I think its better for me here, because I am playing more games, but when I go back to Chelsea I want to be playing more games than last season. It is one of my life dreams to play for Argentina.
Nickon mukaan jotain uutisointia aiheesta olis tulossa…
There may be some interesting Di Santo developments in the next few days or so.
Interesting tale in the papers tomorrow.
---
I would think it is more positive than negative...but time will tell how this one plays out.
…liekö sitten itse pelaaja jo päätynyt siihen tulokseen pähkäilyissään itset että haluaisi pelata koko kauden lainalla Roversissa josta ilmeisesti olis luvattu varsin suurta roolia ? mutta lienee Lontoon suunnalta suunniteltu että tammikuussa palais "hätäavuksi".. sitten kun siniset saavat takaisin kärkimiehensä muista pippaloista ruotuunsa.. niin argentiinlainen pelkää taas jäävän katsomon puolelle tai parhaimmillaan jyystämään reserveihin ilman mitään roolia loppukaudeksi.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #219 : 20.10.2009 klo 11:41:11 |
|
BB:n eilen viittaamaan uutisointiin.. Blackburn Rovers loan star Franco Di Santo is heading for showdown talks with Carlo Ancelotti about his Chelsea future this week - and he may get a telling-off.
The young Argentinian would be happy to stay a Rover if Ancelotti does not see an immediate first-team chance for him at Stamford Bridge.
Di Santo is a hero at Blackburn after scoring his first Premier League goal against Burnley and he wants to extend his stay beyond January when he is due to go back to Chelsea because Didier Drogba is on African Cup of Nations duty.
However, Di Santo would prefer a regular game at Blackburn if Chelsea chief Ancelotti does not encourage him - and he even risked the manager's wrath by saying he hopes Blackburn win this weekend.
Di Santo said: "It is good for me being at Blackburn. I am very happy to be here because the manager has given me the opportunity to play, to improve and gain experience and I hope to get better and better over the next few games.
"Sam Allardyce is helping me to become a more complete player. I have the ambition to be able to play in every kind of style so if I have problems in certain areas, I want to work harder to fit in with that particular way.
"I am very happy at Blackburn. I need to improve and gain experience. I need to play games and score goals. If I go back to Chelsea I will try my best but if I stay here I will continue my education.
"I hope to get back to Chelsea and play. If I go back and don't play, it is less good for me.
"I want to play in every team. If I play for Chelsea, I will be happy because they were my first team in England and I always hoped to play in a top team. But if I stay here, I will be happy.
"I feel I have proved I can play in the Premier League by coming here but I need to improve every game. I need more experience"
Di Santo cannot play in the Chelsea game at the weekend, but he will be there and hoping his new mates pull off a shock. He added controversially: "I hope Blackburn win.
"Now I play for them and want to do my best for them. When I go back to Chelsea, I will want the best for them. Now Blackburn are paying my wages, so I want a Blackburn win." http://www.mirrorfootball.co.uk/news/Franco-Di-Santo-prefers-Blackburn-to-Chelsea-article194287.html
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #220 : 21.10.2009 klo 13:04:37 |
|
Tammikuu ja siirtoikkuna lähestyvät päivä päivältä, ja lehdet ovat alkaneet jo keksiä uunituoreita huhuja. Jos lehtiin on uskominen, niin
- Mm. Rovers, Pompey ja Celtic taistelevat Rennes-laituri Olivier Thomertista, - AEK:ssa kirjoilla oleva algeerialaishyökkääjä Rafik Djebbour on triaalilla Ewood Parkilla, - Blades haluaa Bunnin pysyvästi Bramall Lanelle Kennyn tuomion jäätyä voimaan, - Allardycen on lentänyt Kanadaan puhumaan Hoilettin isää ympäri Rovers-jatkosopimukseen, - Allardycen on löytänyt viimein korvaajan Santa Cruzin Emile Heskeyn komeassa muodossa, - Rovers taistelee Benfican Cardozosta yhdessä Spursin ja Newcastlen kanssa.
Mutta kuka näihin uskoo?
|
|
|
|
|
BurnBlack
Poissa
|
 |
Vastaus #221 : 21.10.2009 klo 17:30:15 |
|
- Rovers taistelee Benfican Cardozosta yhdessä Spursin ja Newcastlen kanssa. Tais tuon Cardozon nimi liikkua viime kesänä varsin vahvasti huhuissa.. tuolloin hinta liikkui aivan järkyttävän korkeissa summissa, siis ainakin huhujen mukaan mitä Benfica olis pelaajastaan halunnut. Lieköhän hinta sitten ois tipahtanut tasolta tähtitieteelliset summat Pelkkiä tilastoja tiirailemalla suht koht hyvä maalintekijä tupannut olemaan toistaiseksi urallaan seurajoukkueessa.. maajoukkueessa taasen melkoisen paljon laiskemmin vastustajan verkkoja heilutellut.. target mieheksi ainakin kokoa piisaisi.. http://en.wikipedia.org/wiki/%C3%93scar_Cardozo---- ”Pelipaitojen taistoa” ja vastassa Pool.. http://www.football-shirts.co.uk/fans/plsc-liverpool-vs-blackburn_5188Ihan tyylikäs sivusto yllä mainittu noin muutoinkin, mitä siis pelipaitoihin tulee.. http://www.facebook.com/footballshirts
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #222 : 21.10.2009 klo 18:00:28 |
|
Tais tuon Cardozon nimi liikkua viime kesänä varsin vahvasti huhuissa.. tuolloin hinta liikkui aivan järkyttävän korkeissa summissa, siis ainakin huhujen mukaan mitä Benfica olis pelaajastaan halunnut. Lieköhän hinta sitten ois tipahtanut tasolta tähtitieteelliset summat Pelkkiä tilastoja tiirailemalla suht koht hyvä maalintekijä tupannut olemaan toistaiseksi urallaan seurajoukkueessa.. maajoukkueessa taasen melkoisen paljon laiskemmin vastustajan verkkoja heilutellut.. target mieheksi ainakin kokoa piisaisi.. http://en.wikipedia.org/wiki/%C3%93scar_CardozoJos Benfica ei ole aivan konkurssissa, niin tehtyjen maalien määrästä ja Benfican maksamasta hinnasta (n. £10M) päätellen paraguaylainen on täysin Roversin budjetin ulottumattomissa. Mutta saahan sitä haaveilla, ainakin paperilla Cardozo olisi aivan täydellinen korvaaja Santa Cruzille.
|
|
|
|
|
Sibe Lius
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Suomi, Blackburn Rovers
|
 |
Vastaus #223 : 22.10.2009 klo 09:32:06 |
|
Pannaanpa vaihteeksi omakin lusikka soppaan, paikallisen seuran putoamiskiima on hetkeksi vienyt suurimman mielenkiinnon, mutta viikonlopun jälkeen pääsee siitäkin (paskasta) eroon hetkeksi.
Itse jopa toivoisin että tammikuu olisi hiljainen siirtorintamalla. Tämä tarkoittaisi sitä, että di Santo jatkaisi kauden loppuun, ja muutenkin homma olisi hanskassa, eikä paniikkihankinnoille olisi tarvetta. Tammikuussa on vaikea tehdä hyviä siirtoja hinta/laatusuhteeltaan, joten mieluummin stabiili ja tasapainoinen kausi, ja sitten kesällä taas uutta ukkoa sisään.
Burnley-pelin seuraaminen oli hieman katkonaista superjunnun synttärihulinoiden vuoksi, mutta se mitä näin (lähinnä ensimmäisen jakson) näytti varsin hyvältä. JOS Dunn pysyy kunnossa, hyökkäyssuuntaan homma näyttää melko hyvältä. Di Santon asenne miellyttää kovasti, etenkin lainamieheksi. Tuntuu että mies aidosti viihtyy fanien edessä.
Puolustus taas ei näytäkään yhtä hyvältä. Omiin ei nyt vaan saa mennä noin paljon maaleja. Ei edes Arsenalia vastaan, oli vastassa sitten millaisia taikureita vaan. Siinä olen budhan kanssa hieman eri linjoilla, että kyllä kritisoinnin aihetta on aina, jos omiin menee kuusi. Eri asia on sitten, pitäisikö sen kohdistua yksittäisiin pelaajiin vai puolustuksen organisointiin, mutta ihan olankohautuksella itseni on tuota vaikea sivuuttaa. Hieman ihmetyttää tuo puolustuksen epävarmuus, Allardycen luulisi saavan nimenomaan sen kuntoon. Syynä lienee (toivottavasti) kuitenkin se, että linja on elänyt liikaa. Kun saadaan useampi peli Jacobsen-Samba-Givet-Chimbonda-porukalle, eiköhän asia korjaannu. Ja toki osansa on myös keskikentän puolustamisella, Andrews-N'Zonzi ei ole riittävän laadukas kaksikko, vaikka jälkimmäinen on edukseen esiintynytkin. Silti, kuusi on aina liikaa, samoin kuin kaksi kotona Burnleyta vastaan. Pärjäisiköhän Emerton Andrewsin roolissa?
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #224 : 22.10.2009 klo 11:07:56 |
|
Puolustus taas ei näytäkään yhtä hyvältä. Omiin ei nyt vaan saa mennä noin paljon maaleja. Ei edes Arsenalia vastaan, oli vastassa sitten millaisia taikureita vaan. Siinä olen budhan kanssa hieman eri linjoilla, että kyllä kritisoinnin aihetta on aina, jos omiin menee kuusi. Eri asia on sitten, pitäisikö sen kohdistua yksittäisiin pelaajiin vai puolustuksen organisointiin, mutta ihan olankohautuksella itseni on tuota vaikea sivuuttaa.
Kyynisyyttä vai mitä, mutta ainakaan sivullekirjoittaneen mielestä Roversin minkään osa-alueen tilaa ei voi päätellä otteluista (todella) suuria vastaan. Paperilla Rovers pelaa samassa sarjassa, mutta käytännössä kuilu (todella) suurten ja Roversin välissä on samaa luokkaa kuin Roversin ja League Onen välillä. Jos Villaa vastaan omissa soi kerran, ja Burnleytä vastaan kahdesti, niin näiden otteluiden painoarvo Roversin puolustuksen tilasta on paljon relevantimpi kuin 0, 2, 4, 6 tai 10 maalia omiin Arsenalia vastaan. "Tai näin mä sen näen." 
|
|
|
|
|
|
|
|