budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #450 : 27.01.2010 klo 13:13:02 |
|
Illan pelin suhteen fiilis on varovaisen luottavainen. Tämä on ikävää, koska tuntuu että aina kun näin on, esitys on täyttä paskaa. Voitto olisi kuitenkin tärkeä, ero viivaan kasvaisi jo seitsemään pisteeseen, ja tuleviin tärkeisiin pelehin olisi hieman helpompi lähteä. Wiganilta voi odottaa mitä tahansa, toivotaan että tänään on se huono päivä. Jos Dunn on kerran pelikunnossa, niin ei muuta kuin avaukseen vaan. Jos ei ole, niin sitten räiskimään ja toivomaan parasta. Toivottavasti myös Kalinic avaa. Sambahan on pelikiellossa ja Jacobsen telakalla joten oikeana pakkina saatetaan nähdä Salgado.
Sama. Vaikka käänteisessä ottelussa kuukausi sitten Wigan olikin lähes ylivoimainen, niin toivottavasti tänään Ewoodille saapuu hieman heikompi Wigan. Kirkland on sivussa, joten Stojkovic debytoinee Valioliigassa - kakkosliigan Notts Countykin sai tehtyä pari häkkiä serbikassarin selän taakse. Alakerta menee tosiaan hieman uusiksi, ja Salgadon lisäksi ehdolla on varmasti myös Olsson, joka voisi paikata Givetiä vasemmalla, eikä näin Chimbondaa tarvitsisi peluuttaa väärällä puolella. Sivullekirjoittanut voisi kuvitella puolustuksen oikealle laidalle myös Emertonin, mutta tämä taitaa olla liikaa toivottu. Hyökkäyksessä olisi todella hienoa nähdä Kalinic-Di Santo -kaksikko, mutta eiköhän siellä nähdä yksinäinen kroaatti, jonka alapuolella pelaa sitten Dunn tai Pedersen. Eli ehkä Robinson; Chimbonda, Nelsen, Givet, Olsson; Emerton, N'Zonzi, Reid, Pedersen; Dunn; Kalinic. Salgado, Hoilett ja Di Santo vaihtoehtoina, kunhan Andrewsia tai Robertsia ei ainakaan avauksessa nähdä. Ei tässä auta muuta kuin uskoa Roversin voittoon, Tulosvetoon 1-0, 1-1 ja 2-1.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #451 : 27.01.2010 klo 15:08:20 |
|
ROVERS have today completed the signing of Yildiray Basturk from Stuttgart.
The Turkish international midfielder has joined Rovers initially until the end of the 2009-10 campaign.
Born in Germany, the 31-year-old started his professional career with Wattenscheid 09, but it was his move to Bochum that saw him rise to prominence, before eventually seeing him secure a move to Bayer Leverkusen in 2001.
It was at Leverkusen where he had his biggest successes, finishing second in the Bundesliga, and also memorably being involved in the team that reached the Champions League final of 2002, where he came up against Michel Salgado's Real Madrid.
Known for his good ball control and vision, Basturk moved to Hertha Berlin in 2004 and after a three year spell in the capital he moved onto Stuttgart.
With 49 international caps to his name he was a fellow team-mate of Tugay, Hakan Unsal and Hakan Sukur in the 2002 World Cup in Japan and South Korea.
Basturk adds a wealth of experience to the Rovers ranks.
http://www.rovers.co.uk/page/NewsDetail/0,,10303~1945901,00.htmlUusi Tugay vai Javi De Pedro? Suapi nähdä. Siirron muoto lienee jossain lainan ja ilmaisen välimaastossa, ja jos eilisiä raportteja on uskominen, sopimus mallia pay-as-you-play, joten hävittävää ei hirveästi ole.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.01.2010 klo 19:04:06 kirjoittanut budha »
|
|
|
|
|
Sibe Lius
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Suomi, Blackburn Rovers
|
 |
Vastaus #452 : 27.01.2010 klo 15:18:55 |
|
No niin. Täysin kääntämätön kortti, mutta jos nuo raportit edullisesta siirrosta ja palkasta pitävät paikkansa, niin tervetuloa kokeilemaan. Leverkusenin huippuvuosista on toki aikaa, joten odotukset eivät taivaissa ole, mutta taitoa ja luovuutta ei toisaalta yhtään liikaa nykyjoukkueessa ole. Toivottavasti homma ei kaadu kalinan tempoon ja fyysisyyden puutteeseen.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #453 : 27.01.2010 klo 19:55:58 |
|
Siirto on muotoa pysyvä, eli turkkilainen on päässyt irti kesään asti voimassaolleesta sopimuksestaan saksalaisseuran kanssa. Basturk on ensimmäisessä haastattelussaan kertonut Roversin olleen kiinnostuneen hänestä jo kolme kuukautta, ja Tugayn olleen tärkeässä roolissa vakuuttaen entisen maajoukkuekaverinsa siirrosta Valioliigaan ja luoteis-Englantiin "uransa muutamaksi viimeiseksi vuodeksi". Nykyinen sopimus on siis voimassa vain tulevaan kesään, mutta eiköhän sille seuraa jatkoa, jos molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Turkkilainen kertoo olevansa kahden-kolmen viikon päässä pelikunnosta, joten veikataan nyt vaikka että ensimmäistä kertaa Basturk nähdään penkillä 1½ viikon päästä Britannia Stadiumilla.  Soccernet tietää Roversin olevan West Hamin kanssa City-hyökkääjä Benjanin kintereillä. West Ham tuntuu olevan tämän siirtoikkunan kummiseura. Zimbabwelainen on saanut Mancinin tulon jälkeen muutaman ykkösjoukkuepelin vyölleen Cityn paidassa, mutta ainakin sivullekirjoittanut sijoittaisi mahdollisen laina-/siirtokorvauksen ja palkan mielummin vaikka lainanlyhennyksiin. Benjani on pelannut Euroopassa yhden hyvän puolikkaan kauden, ja eurooppalaisen laskuopin mukaan luultavasti vähintään 33-34-vuotiaan "31-vuotiaan afrikkalaisen" paikat alkavat tiettävästi olla aika romuna. Nej tack, edelleen.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #454 : 27.01.2010 klo 23:57:10 |
|
Ihan vitun jepa! Roversin sarjasijoituksen hyvin pitkälti ratkaisevan kuuden pelin putken toisesta ottelusta putken toinen voitto, ja Rovers nousee 27 pisteeseen. Sivullekirjoittaneen vähimmäistavoitteksi asettama "vähintään yli 30 pistettä" näyttää toteutuvan, joten panoksia voidaan korottaa: West Hamilta tulee käkeen, mutta jos Rovers onnistuisi nappaamaan Stokelta vieraspisteen, ja Hull ja Bolton kaatuisivat kotona, niin Rovers olisi 27 pelin jälkeen 34 pisteessä, ja toivottavasti kaukana putoamisviivasta. Here's hoping..
Peliä ei mistään nähnyt, joten siitä ei paljon osaa sanoa. Täytyy lueskella huomenna raportteja. Roversin kuumimmat pelaajat, Pedersen ja Kalinic onnistuivat jälleen maalinteossa, ja jälkimmäisestä maksettu £6M alkaa hiljalleen tuntua ihan hyvältä kaupalta, varsinkin vertailussa muihin viime kesänä samassa hintaluokassa liikkuneista potentiaalisesti Roversin ulottuvilla olleisiin pelaajiin (Benitez, Campbell, Doyle..). Kalinicin maali oli kroatialaisen ensimmäinen Valioliigassa. Dunn oli yllättäen loukannut itsensä, joten Pedersen pelasi Dunnin ja McCarthyn aiemmin miehittämällä kymppipaikalla. Diouf oli noussut avaukseen Reidin tilalle, mutta muuten suuria yllätyksiä ei kokoonpanossa nähty.
Lauantaina Upton Park.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.01.2010 klo 23:58:29 kirjoittanut budha »
|
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #455 : 27.01.2010 klo 23:59:29 |
|
Uuu jeah. Pakkovoittomatsejahan nämä ovat, mutta eipä luottamus kovin korkealla ollut. Miten helvetissä tuon Pedersenin kanssa nyt pitäisi menetellä? Mikäli hintatarjoukset eivät yhtään nouse, niin jatkosopparia kouraan vain. "I want to believe jne..."
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #456 : 28.01.2010 klo 00:20:22 |
|
Miten helvetissä tuon Pedersenin kanssa nyt pitäisi menetellä?
Ainakaan sivullekirjoittanut ei jaksa millään uskoa, että Pedersen siirtyisi tässä siirtoikkunassa minnekään. Bosmanina Pedersenillä on varmasti ottajia jonoksi asti, kun esteenä ei ole enää Roversin vaatima, vaikka kuinka vaatimaton olisikin, siirtosumma. Jatkosopimuksen osalta spåra on tainnut jo mennä, onneksi. Molempien osapuolten kannalta sopuisa ero kesällä lienee paras mahdollinen vaihtoehto - norjalaisen parin viime viikon hyvästä vireestä huolimatta. Motivoituneita ottajia norjalaisen vuosittain kuorimille parille miljoonalle punnalle löytyy varmasti kesällä, ja tieto laiturin lähdöstä saattaa motivoida esimerkiksi Hoilettia laittamaan nimen paperiin. Edit: lädifoorumilla muutamat ensimmäiset asiasta keskustelemaan ehtineet ovat keskimäärin sitä mieltä, että jos norjalainen jatkaa samaan malliin, niin jatkosopimusta vaan kouraan. Pedersen on kuitenkin saanut vuodenvaihteesta lähtien neuvotella vapaasti ulkomaalaisten seurojen kanssa, joten sivullekirjoittanut ei jaksa uskoa että norjalainen edes laittaisi nimeä paperiin Roversin kanssa tällä hetkellä. Kesällä Pedersen tulee saamaan rahallisesti Roversin hypoteettista tarjousta parempia tarjouksia ja tarjouksia Roversia paremmista seuroista.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.01.2010 klo 00:40:02 kirjoittanut budha »
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #457 : 28.01.2010 klo 01:00:48 |
|
Daily Mailin mukaan Bolton, Rovers ja Stoke taistelevat Portsmouthissa alkukauden lainalla pelanneen Aruna Dindanen palveluksista. Lensin ja Portsmouthin rahakiistat aikaisemmista siirroista estävät norsunluurannikkolaisen paluun etelä-rannikolle, joten ranskalaiset etsivät hyökkääjälleen uutta lainaseuraa Valioliigasta. Guardian puolestaan tietää kertoa Roversin olevan keskusteluyhteydessä Benjanin kanssa. Enää pitäisi tietää, mihin Rovers tarvitsee hyökkääjää, jos Roberts ei lähde? Roversin kenttämuodostelmaksi on kuitenkin nyt vakiintunut 4-2-3-1 (tappioissa 4-5-1), joten luulisi kolme seniorihyökkääjää riittävän yhden paikan rotaatioon. McCarthyn pelipaikka on kuitenkin ollut viime aikoina keskikentän hyökkäävässä kolmikossa, joten etelä-afrikkalaisen korvaaja voisi olla ennemminkin Basturk kuin joku puhdas hyökkääjä.
Edit: tiettävästi Allardyce on ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kertonut Roversin ja Pedersenin olevan hyvin lähellä sopuun pääsemistä jatkosopimuksen osalta. Tämä ei kyllä mahdu millään sivullekirjoittaneen kalloon ainakaan tähän aikaan päivästä, mutta uskotaan jos tapahtuu.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.01.2010 klo 01:07:39 kirjoittanut budha »
|
|
|
|
|
Sibe Lius
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Suomi, Blackburn Rovers
|
 |
Vastaus #458 : 28.01.2010 klo 10:06:26 |
|
Jee voitto. Ja helvetin tärkeä, nyt eroa viivaan on seitsemän pistettä. Jos hieman matematiikkaa harrastaa, niin viivan ympärillä on kolme (Hammers, Wolves, Burnley) joukkuetta 20 pisteessä 22 ottelusta, Hull niistä pisteen perässä. 40 pistettä vaatisi noille siis toiset parikymmentä pistettä 16 ottelussa. Aivan mahdollista, mutta hankala kuvitella että kolme neljästä siihen pystyy. Voisi siis pitää melko varmana että 40 pistettä säilymiseen riittää, kun vielä Wigan ja Boltonkin ovat 21-22 pisteessä. Tästähän sitten seuraa se, että Roversille kaiken järjen mukaan riittää 13 pistettä jäljellä olevissa 15 ottelussa säilymiseen, saattaa riittää jopa vähempikin. Ei luulisi olevan mahdotonta. Seuraavista neljästä pelistä olisi toki hyvä ottaa ne pari voittoa, ettei viiva tule taas lähelle paineita lisäämään. Niiden jälkeen ohjelma on todella ikävä, sillä kaikki kotipelit ovat sarjataulukossa korkeammalla olevia joukkueita vastaan. Ja vierassaldo on mitä on.
Jos siitä pelistäkin, niin Kalinic teki taas maalin, mikä on hienoa. Pedersen osui myös, ja ilmeisesti myös antoi kulman, josta Kalinic maalinsa puski. Voisiko Gamst sitten olla vaihtoehto Dunnin paikalle? Loppukauden aikanahan tuota voisi kokeilla, ja panostaa laituriin. Tosin se Bastürk nyt tuli hankittua, joten voi olla myös että Gamst palaa laitaan, jos turkkilaisesta hyötyä on. Jos nyt esim. Skysportsia on uskominen, Pedersen oli eilen MoM, joten itse toivoisin tuota kymppipaikan kokeilua jatkettavan.
Mitä helvettiä Rovers tosiaan tekee jollain tusinahyökkääjällä tyyliin Dindane? Tai yleensä hyökkääjällä, jos miettii millaisia nimiä realistisesti on tarjolla? Nyt on menty jo pitkään yhdellä piikillä, ja se on joko Kalinic tai di Santo.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #459 : 28.01.2010 klo 11:52:20 |
|
Nixon on ampunut sekä Benjani- että Dindane-huhut alas, joten jos häntä on uskominen, niin peukku. Jos City päästää Benjanin lähtemään, on zimbabwelaisen uusi osoite Nixonin mukaan West Ham. Muiden satujen mukaan Linganzin siirto on taas lähellä toteutumista, ja Daily Mail yhdistää Galatasarayn Mehmet Topalin Roversiin - enää pitäisi tietää mistä ne noin £10M, joita turkkilaisseura huhujen mukaan keskikenttämiehestä Evertonilta pyysi, Rovers löytäisi.
Edit: norjalaismedian mukaan Fenerbahce olisi valmis maksamaan vielä tässä siirtoikkunassa Pedersenistä Roversin pyytämät noin £2M, ja norjalaiselle noin £50k/vk. Jos sivullekirjoittaneen huuruiset mutuarviot norjalaisen nykypalkasta pitävät paikkaansa, niin turkkilaisten tarjous tarkoittaisi noin £10k/vk, eli £0,5M/v palkankorotusta. Olisiko norjalainen tämän arvoinen Roversille? Jos Allardycen pelin jälkeistä lausuntoa on uskominen, niin nähtävästi on. Sivullekirjoittanut on eri mieltä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.01.2010 klo 12:24:09 kirjoittanut budha »
|
|
|
|
|
Hämy
Poissa
Suosikkijoukkue: Blackburn, TPS, KaKo,
|
 |
Vastaus #460 : 28.01.2010 klo 22:40:40 |
|
Noniin, todella tärkeä voitto Wiganista onneksi ja josko sieltä Kalinic pikkuhiljaa pääsisi brittipeliin paremmin ja paremmin sisään, peliaikaa kaverille vaan. Reid taas vaihdosta sisään ja tän kaverin kanssa ei kyllä kannata hätäillä liikoja minuutteja. Hyvä, että saatiin täydet pisteet ja nyt niitä ois suotavaa napsia näilt heikommilta joukkueilta, seuraavaks tosin taas Lontoon keikkaa ja sieltähän on tunnetusti Rovers huikeella prosentilla pisteitä haalinu.....  Uusia hemmoja nyt sitten kaks, Basturk saattaa olla hyväkin hankinta, Allardyce tosiaa näitä aikasemminki vastaavia hankintoja tehny Boltonis. Sitten olis tää Linganzi tai jotai sinne päin, enemmän tulevaisuuden kavereita ilmeisesti.
|
|
|
|
|
Dial Square FC
Poissa
|
 |
Vastaus #461 : 28.01.2010 klo 22:56:57 |
|
Tuo Linganzi on syntynyt 1989 ja ei ole päässyt juurikaan pelaamaan St. Etiennessä. Hän tulee lisäksi ilmaiseksi, joten ei liene mikään vahvistus vielä.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #462 : 29.01.2010 klo 16:51:43 |
|
Näin ne hommat tosiaan etenee. Linganzi liittyi viimein joukkoon ilmaisella siirrolla. Myös N'Zonzin osalta katseet olivat siirron aikaan varmasti pitkällä tulevaisuudessa, mutta kroonisten lasijalkojen seurassa ranskalainen on noussut ensimmäiseksi nimeksi, kun Allardyce liitutaululle keskikentän keskustaansa piirtää. N'Zonzilla oli kuitenkin yksi kausi aikuisten jalkapalloa alla, vaikkakin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, kun Linganzilla on pari hassua esiintymistä St. Etiennen ykkösjoukkueessa, joten todennäköisempää on, että algeeria ei ainakaan avauksessa nähdä tällä kaudella, jollei loppukaudesta ei ole tarjolla merkityksettömiä otteluita. Pelipaikaltaan Linganzi taitaa olla N'Zonzia asteen hyökkäävämpi, joten Reid tai Dunn lienee ranskalaista parempi vertailukohta pelipaikan osalta.
Rovers on virallisilla sivuillaan vahvistanut Bennin siirron olevan lähellä toteutumistaan: Allardycen mukaan "työlupa-asiat" selvinnevät luultavasti sunnuntaihin mennessä. Lauantaina olevan keskinäisen ottelun takia tämä viivytys on ollut niin otollinen, että kyseessä saattaa olla ainakin osittain Roversin viivytystaktiikkaa, ettei etelä-afrikkalaista nähdä kotijoukkueen paidassa Upton Parkilla. Hyvä niin. Allardycen mukaan Roversin tavoitteena on hankkia vielä yksi pelaaja, kunhan McCarthyn lähtö varmistuu. Neuvottelut ovat käynnissä, mutta asioita voidaan lyödä lukkoon vasta McCarthyn lähdön varmistuttua. Edelleen Allardycen mukaan kyseessä ei ole välttämättä hyökkääjä, mikä tietysti tekee järkeä jos Rovers jatkaa yhden hyökkääjän taktiikalla. Nixon tietää kertoa ykköskohteen pelaavan Englannin ulkopuolella.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #463 : 30.01.2010 klo 13:31:28 |
|
Tänään sitten taas Canalin mediapimennossa, kun Rovers kohtaa West Hamin Upton Parkilla. Viimeisestä kahdestatoista kohtaamisesta Rovers on onnistunut voittamaan vain yhden, eikä Rovers ole voittanut Upton Parkilla sitten vuoden 1994. Viimeiset 10 peliä Upton Parkilla ovat päättyneet West Hamin voittoon, joten ainakaan historian valossa tänään ei taida olla Roversin päivä. Grellan kahden viikon poissaolo taitaa kääntyä nyt kuudennelle viikolleen, Jacobsen on edelleen sivussa ja myös Dunn on katsomon puolella, vaikka englantilaisen piti olla mukana kokoonpanossa jo keskiviikkona. Eli ei mitään uutta. West Ham saa otteluun mukaan tärkeät Colen ja Parkerin, ja Samba palaa pelikieltonsa kärsittyään vierailijoiden kokoopanoon. Basturkille ja Linganzille ottelu tulee liian aikaisin, ja McCarthy taitaa olla kotijoukkueen tiloissa. Alakerta lienee perinteinen Robinson; Chimbonda, Samba, Nelsen, Givet. Kalinic, Pedersen, N'Zonzi ja Emerton pelaavat varmasti. Lopuista kahdesta paikasta taistelevat Reid, Diouf, Hoilett ja Olsson. Veikataan nyt sitten vaikka: N'Zonzi, Emerton; Diouf, Pedersen, Olsson; Kalinic. Turpaan tulee niin että tukka lähtee. Tulosvetoon 2,3-0.
Siirtohuhut alkavat olla jo tasoa levoton. Maanantain deadline lähestyy, ja sekä lähtijöitä ja tulijoita alkaa olla jo jonoksi asti. Vahvalla paskapuhefiltterillä suodatettuna kooste goes as follows: Mailin mukaan Wolves on edelleen kiinnostunut Robertsista, ja siirtosummaksi mainitaan £2M. Nixonin mukaan Beattie voisi olla Robertsin, ei Bennin korvaaja. Bennin mahdollinen korvaaja ei eilisten Allardycen puheitten mukaan olisi välttämättä edes hyökkääjä. Mirrorin mukaan Dunnilla olisi ollut mahdollisuus siirtyä kesällä Bosmanina Espanjaan, mutta englantilainen valitsi Roversin. Samassa jutussa Dunnin mukaan Roversin tulisi hankkia toinen Rovers-kasvatti, Beattie, jos Benni lähtee. Eli summa summarum: jos Roberts lähtee, Rovers korvaa hänet Beattiella. Jos vain Benni lähtee, niin Roversin osalta ikkuna saattoi olla tässä. Tai sitten kuvaan astuu Nixonin ulkomaalainen. Tai jotain ihan muuta - kuka näitä uskoo?
|
|
|
|
|
JuustoMakkara
Poissa
Suosikkijoukkue: FF2:n Naisasiatopikki
|
 |
Vastaus #464 : 30.01.2010 klo 13:44:58 |
|
Tänään ku Rovers ottaa voiton, Everton ja Fulham häviävät niin Blackburn nousee jo yhdeksänneksi  Mutta kyllä yksikin piste tänään ois helvetin hyvä juttu. En kyl ymmärrä sitä et miksi kaikki haluavat Pedersenin ulos jengistä, mun mielestä norjalainen on parina viime viikkona ollut Roversin paras pelaaja ja viime pelissäkin tehot 1+1
|
|
|
|
|
Sibe Lius
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Suomi, Blackburn Rovers
|
 |
Vastaus #465 : 30.01.2010 klo 16:58:01 |
|
Kokoonpano näyttäisi olevan Robinson; Chimbonda-Samba-Nelsen-Givet; Diouf-Emerton-N'Zonzi-Pedersen-Olsson; Kalinic. Dunnin ja Grellan sivussaollessa jokseenkin sitä mitä itsekin toivoisi, poislukien Dioufin avauspaikka. Uudet miehet eivät ole kokoonpanossa, mikä olikin käytännössä varmaa ennen peliä.
Cole ja Parker aloittavat penkiltä. Tasuri toiveissa, voitto olisi iso yllätys vaikka Hammers on kuralla ollutkin. Tappiohan se odotusarvo kuitenkin on, toivottavasti peli kuitenkin olisi edes siedettävällä tasolla. West Ham on ollut vaikea vastus, mutta joskus ne putketkin poikki kuitenkin menevät, joten toivo elää aina West Hamin johtomaaliin asti, eli noin vartin verran. Sellainen kutina nivusissa on että Rovers tänään maalin saa tehtyä, joten veikataan 2,3-1.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #466 : 30.01.2010 klo 19:01:59 |
|
Tänään perinteinen "ennen ottelua olisin ottanut tasurin, mutta..". Peli oli kokonaisuudessaan ehkä hieman kotijoukkueen hallussa, mutta Rovers onnistui luomaan vaarallisemmat paikat: Pedersenin ensimmäisen jakson ylärima, Greenin mainio torjunta Olssonin kohti yläkulmaa painuneeseen laukaukseen, Colen maaliviivalta siivoaminen ja Robertsin krooninen erehtyminen 1 vs 1 -tilanteessa Greeniä vastaan. Ei loukkaantumisia, ei muutakaan kummempaa. Striimeiltä näitä pelejä ei osaa oikein analyyttisesti katsella, joten ei sen pidemmin tänään. Muut pelit menivät mahdollisimman hyvin: hyvät voitti muut huonot ja huonojen keskinäinen ottelu päättyi tasan. Chelsean ja Cityn bandwagonissa illalla ja huomenna. Fulhamin tappion myötä Rovers nousee tasapelillä sijalle 10, ja viivan alle on 8 pistettä - Rovers on tosin pelannut yhdestä kahteen ottelua enemmän. Seuraavaksi sitten pari päivää siirtohuhujen ihmeellisessä maailmassa, ja viikon päästä Stoken vieraaksi Britannialle.
|
|
|
|
|
JuustoMakkara
Poissa
Suosikkijoukkue: FF2:n Naisasiatopikki
|
 |
Vastaus #467 : 30.01.2010 klo 20:28:44 |
|
Iha hyvä tulos toi 0-0, itse en peliä päässyt katsomaan kun ei tullut Canalilta. Nyt ollaan jo top-10 
|
|
|
|
|
Sibe Lius
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Suomi, Blackburn Rovers
|
 |
Vastaus #468 : 01.02.2010 klo 13:36:01 |
|
Sky väittää vaihtoehtojen olevan Dindane ja Benjani. Mitähän tuohonkin sanoisi. Ehkä tämä on vain sumuverhoa, jonka jälkeen Beattie tuntuu erinomaiselta hankinnalta. En oikein vieläkään tajua miksi hyökkääjä pitää hommata, jos Roberts ei ole lähdössä. Jos taas on, niin ei nyt ainakaan Benjania. Dindane lainalle ja halvalla kenties on vielä hyväksyttävissä.
Kaiken tämän jälkeen Sam luultavasti vetää ässän hihasta, ja hankkii seuraan viidennen oikean pakin.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #469 : 01.02.2010 klo 13:40:36 |
|
Kunhan se Bennikin nyt ensin varmistuisi..
Sivullekirjoittanut on ainakin vielä 100% varma, ettei Benjania Roversin paidassa tarvitse nähdä. Zimbabwelainen on a) liian kallis, b) liian vanha ja c) liian rikki päästäkseen läpi Roversin terveystarkastuksesta. Dindanen laina, ilman mitään pakollista osto-optiota (lädimaan urheilu-uutisissa tiedetään Lensin vaativan pykälää, joka pakottaisi lainaseuran ostamaan norsunluurannikkolaisen, jos säilyy sarjassa), kuulostaa tähän aikaan päivästä paremmalta sivullekirjoittaneen korvaan kuin Beattie £2,5M:lla 2½ vuoden £40k/vk -sopimuksella.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #470 : 01.02.2010 klo 15:53:46 |
|
BENNI McCarthy has completed his transfer to West Ham United.
The 32-year-old South African has joined the London club on a two and a half year deal for an undisclosed fee. http://www.rovers.co.uk/page/NewsDetail/0,,10303~1951170,00.htmlSeuraavaksi jännitetään, tuleeko korvaajaa vai ei. Siirtosumma lienee jossain parin miljoonan tienoilla, joten Rovers sai melkein omat takaisin 32-vuotiaasta etelä-afrikkalaisesta. Kaikkea huonoa West Ham -uralle, mutta sen jälkeen kaikkea hyvää. 2006-07 nevö forget.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #471 : 01.02.2010 klo 18:30:09 |
|
Sky vuorottelee Benjanin ja Dindanen välillä, ja jos heidän tarinoitansa olisi uskominen, olisivat molemmat käyneet Ewood Parkilla jo terveystarkastuksissakin. Kymmenen eurosenttiä vetoa, että Roversin tämän ikkunan liikkeet päättyivät Bennin siirron varmistumiseen.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #472 : 01.02.2010 klo 19:53:00 |
|
Eiköhän tämä ollut tässä. Basturk ja Linganzi sisään, Benni ja Treacy pysyvillä siirrolla, ja muutama junnu lainalla, ulos. Jos huhuihin olisi uskominen, niin Dindane ja Benjani olisivat käyneet useammankin joukkueen terveystarkastuksessa tänään, joten heitä koskevat huhut voitaneen jättää omiin arvoihinsa (lue: agenttien höpötyksiä). West Ham ei ole vieläkään vahvistanut Ilanin siirtoa, mutta jos arvata pitäisi, niin brasilialainen oli Bennin korvamerkitty korvaaja Roversiin. Nixonin mukaan St. Etiennen hyökkääjä ehti läpäistä Roversin terveystarkastuksenkin jo aikaisemmin tässä kuussa, ja brassin siirrosta oltiin päästy sopuun Linganzin siirron yhteydessä. Bennin siirron viivästyessä brasilialainen päätyi? muualle, ja ehkä jonkin tason tiedusteluja tänään vielä tehtiin, mutta tuskin kukaan Blackburnissa asti on oikeasti käynyt. Rigters ottanee neloshyökkääjän paikan katsomosta, ja Basturk taistelee paikasta penkille pelikuntoon päästyään. Plus-miinus nolla.
|
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #473 : 02.02.2010 klo 14:20:57 |
|
LET:n mukaan Rovers ei päässyt siirtoikkunan viimeisillä hetkillä sopuun Lensin kanssa Dindanen lainasta, huhujen mukaan ranskalaisseura halusi Roversin sitoutuvan norsunluurannikkolaisen ostamiseen, jos olisi onnistunut sarjassa pysymään. Jos näin on, niin parempi että Dindane jäi Lensin ongelmaksi. Vai jatkuuko Portsmouth-laina rahakiistoista huolimatta? Samapa tuo. Allardycen mukaan Rovers ei halunnut ottaa riskiä ostamalla sikaa säkissä, joten Dindane-siirron kariuduttua mihinkään "pakko saada joku" -panikointiin ei Rovers lähtenyt. Englantilainen on tyytyväinen nykymiehistöönsä ja niin edelleen.
|
|
|
|
|
Sibe Lius
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Suomi, Blackburn Rovers
|
 |
Vastaus #474 : 02.02.2010 klo 14:31:34 |
|
Allardycen mukaan Rovers ei halunnut ottaa riskiä ostamalla sikaa säkissä, joten Dindane-siirron kariuduttua mihinkään "pakko saada joku" -panikointiin ei Rovers lähtenyt. Englantilainen on tyytyväinen nykymiehistöönsä ja niin edelleen.
Ja hyvä näin. Yön yli nukuttua tuo Dindanen siirto lainalle ilman ostovelvoitetta olisi ollut paras ratkaisu, mutta jos se ei kerran kelvannut niin ei sitten. Jotenkin pervessillä tavalla olisi kiinnostanut nähdä Beattie Rovers-paidassa, mutta ei todellakaan millään pitkällä sopimuksella. Lainalle Beattieta ei ilmeisesti ollut mahdollista irrottaa. Tyytyväinen nykymiehistöön Sam tuskin on, vaikka julkisuuteen niin on pakko ilmoittaakin. Paniikkiostoksia ei kuitenkaan tehty, siihen pitää olla tyytyväinen. Sarjatilanne näyttää melko hyvältä, ja onhan sarjassa nyky-Roversia huonompia porukoita pistekaupalla perässä, joten säilymisen pitäisi onnistua. Kesällä sitten ajan kanssa (eli elokuun viimeisenä päivänä) uutta ukkoa sisään.
|
|
|
|
|
|
|
|