FC Schalke 04 e.V. - Werder Bremen GmbH & Co KGaA 0:2 (0:0)0:1 Özil (esityö Bargfrede) 55'
0:2 Hugo Almeida (Özil) 64'
Gelsenkirchen on hyvässä ja pahassa suurten tunteiden kaupunki, kuten kerta kerralta tulee todistettua. Tarkoitettiin tässä satunnaisia eilisen kääkkämatsin kaltaisia tapahtumia tai päivästä toiseen elettäviä hetkiä kaupungin ehdottoman ylpeyden Schalken kanssa. Osa on iloa eilisiltaisen tapaan, osa on surua lukemattomien erilaisten tarinoiden mukaisesti ja osa on täysin selittämättömiä, sanat ryövääviä elämyksiä, hetkiä, tunteita. Kauden 2009/10 seitsemästoista - eli viimeinen - kotiottelu Bundesligassa oli näitä kaikkia, mutta ennen kaikkea jälkimmäistä. Mestaruus meni, joskaan sitä ei Arenalla huomannut laisinkaan ottelun viimeisten 15 tai 20 minuutin aikana tai matsin jälkimainingeissa. Noihin aikoihin Gelsenkirchenissä oltiin aivan omissa sfääreissä, joita ei muualla Saksassa luultavasti ymmärretä saati saavuteta koskaan. Unelman, epärealistisen, karattuakin 62 000 ihmistä bremeniläisvieraat poislukien juhlivat kuninkaansinistä paitaa kantavia miehiä sekä kaiken arkkitehtia Felix Magathia. Kuvia surevista ja lyödyistä
Schalkereista odottanut media sai laittaa valmiiksi laatimansa otsikkonsa uuteen kuosiin, sillä kukaan ei varmasti osannut odottaa nähdynlaista reaktiota kuninkaansinisten kannattajilta. Ja miksi olisikaan?
Sowat passiert halt nur auf Schalke. Schalkea ei järki selitä, mutta lauantaisella voi kenties yrittääkin.
Päivien kuluessa ja tuntojen rauhoittuessa alkaa ottelukin hahmottua katsomotapahtumien ulkopuolellakin. Odotetunlaista hyökkäävää jalkapalloa, vauhtia ja vaaraa sekä maaleja sisältävää näytöstä matsista ei saatu missään vaiheessa. Se muodostui päinvastoin pääasiassa tylsäksi ja tarkaksi puolustusvoittoiseksi pallotteluksi, jossa puoliajat jaettiin päittäin hallinnan ja tilanteiden osalta. Ensimmäinen 45-minuuttinen oli Schalken heiniä, vaikka bremeniläisten pitkäaikainen luotsi Thomas Schaaf olikin lähtenyt otteluun magathmaisin eväin, panostaen puolustukseen sekä vastustajan hyökkäyspelin häiritsemiseen. Suurta positiivista vaikutusta tämä ei tuonut mukanaan Werdan peliin, vaan kuninkaansiniset pääsivät säännöllisesti paikkoihin tai vaihtoehtoisesti olivat päästä, mutta erotuomari Knut Kircher puhalteli mitä sattui. Vaikka rottenburgilaisen suurimmat virheet ajoittuivatkin myöhemmäksi ajankohdaksi, oli miehen toiminta alusta alkaen haparoivaa ja varsinkin täydellisessä pyörityksessä oikealla laidalla olleet Petri Pasanen ja Tim Borowski saivat olla kiitollisia tästä muun muassa lukuisine poisjääneine vapaapotkuineen.
Vapaapotkusta, Borowski antoi ensin kyynärpäästä Rafinhalle ja perään talloi Jefferson Farfanin jalkapöydälle, tosin avautui Schalken ensimmäinen tilanne, mutta Lukas Schmitzin kohtalaista palloa ei kukaan kuninkaansinisistä kyennyt hyödyntämään. Vastakkaisessa päädyssä bremeniläisten nuori Philipp Bargfrede sai merkkauttaa itsensä joukkueensa ensimmäiseksi laukojaksi, mutta nuoren herran kuti hautautui maaliverkkojen sijasta syvälle Südkurven uumeniin. Parisenkymmentä minuuttia saatiin kelloon jo pelailtua, kun ensimmäistä kertaa sydämet toden teolla nousivat kurkkuihin Arenalla. Oikealla laidalla Rafinha ja Farfan sahasivat taas keskenään Werdan puolustusta hajalla, peitoten tällä kertaa muutamalla nopealla lyhyellä syötöllä Pasasen ja Torsten Fringsin täysin. Seurauksena kuninkaansinisten brasilialaislaitapakki pääsi keskittämään aivan päätyrajan tuntumasta ja onnistuikin lähettämään erinomaisen pallon takatolpan tuntumaan. Paikalla oli, kuinkas muuten, Kevin Kuranyi. Entinen maajoukkuemies oikaisi itsensä huikeaan syöksypuskuun olemattomasta kulmasta, sai osuman palloon ja ohjasi sen maalia kohti... ylärimaan! Tim Wiese oli lyöty, mutta alumiini pelasti kaunistukkaisen, kireistä vaatteista pitävän ex-kaiserslauternilaisen. Haonkaan ei onnistunut enää etutolpalla puskea palloa kolme metriä pidemmän Per Mertesackerin takaa maaliin, minkä takia lukemat taululla säilyivät maalittomina.
Seuraavia kunnollisia tilanteita saatiinkin odottaa lähes puolikkaan loppuun asti. Schmitzin loistava avaava pystysyöttö Farfanille vasempaan laitaan sai bremeniläispuolustuksen tasapainosta, minkä hyödyntämistä perulainen halusi kokeilla. Nopea syöttö takaa nousseelle Rakiticille ja tältä keskitys kohti rangaistuspilkkua ja Kuranyita. Naldo jäi kaksinkamppailussa täysin kakkoseksi ja Kevin sai päänsä palloon, onnistumatta kuitenkaan laittamaan tarpeeksi painoa pelivälineen taakse. Pusku painui ohi ja valotaululla näytettiin lähinnä väliaikatuloksia Hannoverista. 1:0, 2:0, 3:0, 4:0... saisiko tällaisesta nautiskella vaihteeksi Gelsenkirchenissäkin?
Ei ainakaan ennen taukoa nautiskeltu, mistä kaikista suurin kiitos lopulta osuu sekundavislari Kircherille. Benedikt Höwedes sai Mertesackerin virheestä pallon haltuunsa kymmenien metrien nousunsa jälkeen ja päätti viedä homman samalta seisomalta loppuunkin asti. Näppärä nosto maajoukkuetopparin yli ja koko vastustajan linjan taakse, pienellä leikkauksella sivulle oman asemansa pelkästään Wieseä vastaan säilyttäen Benni oli laittamassa palloa verkkoihin ansaituksi johtomaaliksi. Kaksimetrinen hongankolistaja asetti kuitenkin kätensä - varmaankin vain isällisenä eleenä - Höwedesin olkapäälle, tempaisi ja samalla kaatui Schalken oman kasvatin jaloille, horjuttaen tämän lopullisesti tasapainostaan ja kaataen kaksikon nurmenpintaan. 62 000 ihmistä, 22 pelaajaa ja kaikki muut mahdolliset tahot kentällä näkivät tapahtuneessa rikkeen. Ainoastaan Kircher ja hänen avustajansa eivät, mikä on suorastaan häpeällisen paskaa toimintaa näin merkittävässä paikassa. Mertesackerin toiminta suorastaan kirkui rangaistuspotkua, mutta Kircher ei sitä antanut. Ei hän myöskään uskaltanut myöntää tehneensä virhettäkään taiston tauottua, vaikka koko muu jalkapalloileva Saksa sellaisesta puhui. Vastaisuudessa korkeintaan Oberligaa, jos housuihin tulee laskettua näin rajusti näissä matseissa.
Tauolta palattaessa Kircherin lahja auttoi bremeniläisiä selkeästi. Schalken paras terä oli jäänyt avauspuolikkaalle, liekö tähän vaikuttaneet Baijerista kantautuneet väliaikatilanteetkin. (Valotaulultahan tämä nähtiin vasta puoliajalla, erilaisena kuin minä se ainakin osassa Nordkurvea huhuna jo kiersi.) Bochum luovutti suosiolla Münchenissä ja halusi säästellä panoksia kauden viimeiseen matsiin hurjistunutta Hannoveria vastaan, minkä takia apuja ei kannattanut enää muilta odottaa lainkaan. Jos varsin nimellistä mestaruustaistelua haluttaisiin pidentää kierroksen verran, täytyi kuninkaansinisten napata täydet pisteet tästä ottelusta ja laskea Herthan varaan. Haaveita triplasta elättelevää Bayernia ja Philipp Lahmin sekä Arjen Robbenin kaltaisia yksilöitä vastaan taisteltaessa äärimmäisen epätodennäköiseltähän, ellei mahdottomalta, tuo näytti.
Samaa mieltä lienee ollut Mesut Özilkin, syntyperältään gelsenkircheniläinen nuori kloppi. Haastatteluissa tämä myönsi myöhemmin olevansa hieman pahoillaan toisen puolikkaan suorituksista, ratkaistuaan käytännössä yksin ottelun lopputuleman näinä aikoina. Ensimmäisestä kokeilustaan Schmitzin virheen jälkeen saksanturkkilainen osui ainoastaan sivuverkkoihin, mutta joitakin minuutteja myöhemmin jälki oli laadukkaampaa. Schalken nuori vasen laitapakki oli taas viennissä, kokeneempi ex-kapteeni Marcelo Bordonkaan ei kyennyt puoliveltolla haastollaan pysäyttämään entistä joukkuetoveriaan ja kun Höwedesin sekä Neuerin mahdollisuudet olivat enää nollatasoa, sai Özil ampua pallon helpohkosta asemasta maaliin.
Magath reagoi tapahtuneeseen tuplavaihdolla, tuomalla Mario Gavranovicin ja Edun kehiin. Apua tästä ei tosin ollut, tai jos olikin, niin pikemminkin vieraille. Brassikärjen karkeasta syöttövirheestä ja kapteeni Heiko Westermannin vääränlaisesta haltuunottoyrityksestä nimittäin aukesi bremeniläisten seuraava paikka, noin kymmenisen minuuttia avausmaalista. Özil oli taas kerran hyödyntämäss
Schalkereiden virheitä. Lyhyt kuljetus ja täsmällinen syöttö täysin avoimeen paikkaan päässeelle Hugo Almeidalle, eikä Neuerilla ollut lainkaan mahdollisuuksia estää väistämätöntä tapahtumasta. 0:2 ja Schalken mahdolliset haaveet mestaruudesta olivat lopullisesti karanneet.
Kentällä ja katsomoissa siirrettiin tässä vaiheessa huomio muihin asioihin, Nordkurven keskittyessä seuraamaan alati toistuvan ongelman ikävempiä lieveilmiöitä. Nordkurven yläpuolella oleviin aitioihin tavataan nimittäin myydä ottelusta toiseen lippuja myös vastustajaa näkyvästi kannattaville henkilöille, mikä harvemmin lupaa kovinkaan hyvää. Tällä kertaa saatiin tuloksena vähän railakkaampaa menoa, kun tavanomaista hölmömpi kalastajakylän poika alkoi aukoa päätään allaan oleville kuninkaansinisille. Palkinnoksi kaveri sai ystävineen tuoppikaupalla olutta ja kaikkea muuta irtaimistoa päällensä, ja lopulta Nordkurvessa nykyisellään kuria ja nuhdetta ylläpitävät entiset
Gelsenszenen miehet kävivät heittämässä kaverin reippain ottein vittuun stadionilta. Vastaisuudessa Schalken asioista vastaavat tahot saisivat ihan oikeasti aloittaa näiden aitioihin saapuvienkin tarkastamisen, kun ei Nordkurveen muutoin ole mitään asiaa vierasseuran väreissä.
Viheriöllä Schalke sai enää muutamia tilanteita, mutta maalit jäivät näkemättä. Kuranyin pusku oli heikko ja suuntautui kaiken lisäksi päin Wieseä, Ivan Rakiticilta puuttui tarvittava sihti kaukoyrityksestään sekä vapaapotkustaan ja Pasasta kyykyttäneen Farfanin poikkisyötön ohi Wiesen sai Mertesacker lopulta siivottua väljemmille vesille. Kauheasti painoarvoa näille ponnisteluille ei enää annettu, vaan huomio kiinnittyi Arenan yleisöön.
Schalkerit aloittivat jo hyvissä ajoin ennen ottelun päätöstä kiittää omiaan uskomattoman upeasta kaudesta, osoittaen ylpeyttään kaikkien katsomonosien toimesta lauletuin lauluin ja visuaalisin elementein. Kaikista oudoimmalta saattoi tuntua noin varttia ennen päätösvihellystä Nordkurven ylätasanteelta alkaneet aallot, joihin alun hölmistyksen jälkeen lopulta vierailevat bremeniläisetkin yhtyivät. Vaikka kentällä päällä ollut tulos tarkoitti mitä tarkoitti, katsomossa hymy valtasi naaman väkisinkin. Ei tapahtuneen kaltaista nimittäin joka päivä koeta.
---
Päätösvihellyskään ei katsomoissa nähtyä juhlaa päättänyt, vaan se jatkui kymmeniä minuutteja matsin jälkeenkin. Sanojen hukkaaminen tässä yhteydessä on tarpeetonta, koska tapahtuneen selittäminen on likimain mahdotonta. YouTube on varmasti pullollaan videoita ottelusta, joista osa on taatusti katsomisen arvoisia. Kannattajien vaatima
Magathin vierailu oli kaunista ja useimpien medioiden esiintuomaa, mutta pettyneiden pelaajien nostaminen pystyyn ylpeinä seisomaan vastikään syntymäpäiviään viettäneellä kevään '97 ykköslaululla (
'Steht auf, wenn ihr Schalker seid!') ja huutaminen Nordkurven eteen olivat aivan omaa luokkaansa. Yhteyslaulut joukkueen kanssa,
Heiko Westermannin vierailu kaarteessa, Kevin Kuranyille ja Gerald Asamoahille sekä Marcelo Bordonille osoitetut henkilökohtaiset kiitokset, viimeksi mainitun lapsiensa kera Nordkurven kanssa tehdyt aallot ja kaikki se muu... ainutlaatuista, uskomatonta, kaunista ja ihanaa. Vain Gelsenkirchenissä ja vain Schalken kanssa!
