Kausi saatiin päätöksen pari kuukautta takaperin ja uusikin on ehditty ainakin treenien osalta aloittaa vaivihkaa. Ennen kausiotsikon avaamista tulevaa kautta varten on paikallaan luoda silmäys menneeseen,
Schalkerin näkökulmasta mahdottoman hienoon ja odottamattoman upeaan kauteen. Aiempaa en tässä kohtaa aio lähteä toistamaan, minkä takia kaiken olennaisen syyskauden osalta voi kaivaa aiemmilta sivuilta tästä otsikosta (
HALBZEITBILANZ). Tarkoituksena on tässä viestissä raapustaa yleisesti menneestä kevätkaudesta ja kauden päätöksestä sekä lopputuloksesta Schalken osalta. Pelaajakohtaisia arvioita voi odottaa myöhemmin, kumpaan otsikkoon, se on avoin kysymys tässä vaiheessa.
„Ich glaube nicht, dass die da oben bleiben. Die 10 Punkte können wir wettmachen!“- Zvjezdan Misimovic
TAMMIKUUSchalke sai syyskauden aikana yllätettyä lähes kaikki saksalaista futista seuraavat taistelemalla tiensä sarjakakkoseksi talvitauon viettoon lähdettäessä. Nuorta ja monin paikoin puolustusvoittoisempaa kalustoaan mestarillisesti luotsannut Felix Magath ei kaikilta nähdystä pelitavasta kehuja saanut, vaan esimerkiksi Peter Neururer totesi aiemmin mainittuun tapaan Schalken olevan pelillisesti kaikkien aikojen heikoin sarjakakkonen Bundesligassa. Näitä aatoksia löytyi muualtakin, kuten vahvoja epäilyksiä Magathin nuorukaisten mahdollisuuksista säilyttää asemansa piikkipaikan tuntumassa kevätkauden ajankin. Wolfsburgissa edeltäneenä kautena Quälixin alaisuudessa mestaruutta tuulettanut Zvjezdan Misimovic muun muassa näki kuninkaansinisten putoavan auttamattomasti kärkipäästä alaspäin, myös tammikuuhun tultaessa kymmenen pistettä taulukossa perässä olleen VfLn taakse.
Gelsenkirchenissä ei harhaluuloissa eletty, vaan tiedostettiin tällaisen skenaarion mahdollisuus. Magath ja kumppanit näkivät kuitenkin mahdollisuudet parempaankin, minkä takia siirtomarkkinoilla haettiin tyhjistä kassoista huolimatta riskin kanssa uusia vahvistuksia. Bayernissa paitsioasemaan ajautunut Alexander Baumjohann, Nürnbergin ankkurikonkari Peer Klugen ja seitsemän lähinnä nuorista lupauksista koostuneen hankinnan odotettiin antavan kuninkaansinisille realistisen mahdollisuuden napata muutamian vahvempien porukoiden edestä Champions Leaguen karsintavaiheeseen oikeuttavan kolmannen sijan. Kevätkauteen valmistauduttiin Magathin tavoille uskollisesti rantamaisemissa kärsien ja hikoillen, ajamalla uusia miehiä hiljakseen sisään sekä hyvästelemällä muutamia muita. Levan Kobiashvilin ja Halil Altintopin tiet veivät uusiin maisemiin, maalitykki Kevin Kuranyin taasen ei. Magathin ja Sunderlandin huhuiltiin asiasta sopineen, mutta vain puoli vuotta ennen sopimuksensa päättymistä sekä taulukkoasetelmien takia Kuranyi ei halunnut sumusaarten suuntaan matkata.
Ratkaisua saattoi tuulettaa kuninkaansinisten osalta urheilullisesta näkökulmasta varauksettomasti, mitä Kuranyi alleviivasi heti ensimmäisessä kevätkauden matsissa. Frankkilaisystävät
Nürnbergistä (1:0) kaatuivat kauden avausmatsin tapaan kärkimiehen viimeistelyn ja Manu Neuerin pelastusten ansiosta, eikä homma näyttänyt
Bochumissakaan (2:2) aluksi pahalta. Kuranyin ammuttua Schalken väliaikaisesti pienessä
Revierderbyssä kahden maalin karkumatkalle, hukkasivat gelsenkircheniläiset lopulta viimeisen kymmenminuuttisen aikana kokemattomuuttaan voiton katkeraksi tasapeliksi. Vasileios Pliatsikasin, Alex Baumjohannin ja ex-seuraansa vastaan heti loukkaantuneen Peer Klugen tapaan kuninkaansinisten leiristä loukkaantuneena uupuneen kapteeni Heiko Westermannin merkitys näkyi tuossa selvästi, vaikka kapteenia muuten ehdittiin pitkin alkukautta kritisoida vaisuhkoista otteistaan.
Sinsheimilaisvieraita (2:0) vastaan toistamiseen
'puoliavoimen' katon katon alla pelatussa matsissa Westermannia ei niin paljoa kaivattu, kun maaliennätystään jahdanneen Kuranyin ja debytanttikauttaan pelanneen Lukas Schmitzin osumat yhden suotuisan tuomaripäätöksen kanssa säilyttivät pisteet Gelsenkirchenissä. Tammikuusta muodostui Schalken kannalta hyvä kuukausi, vaikka Bayernin supertähdet taulukossa ohi painelivatkin. Kutospaikka ja pelätty europelittömyys olivat tässä vaiheessa jo 13 pistettä takana.
HELMIKUUKauaksi totuudesta kapsahtivat Misimovicin ennustukset, hallitsevat mestarit nimittäin olivat tammikuun aikana pudonneet kuudentoista pisteen päähän nuorista
Schalkereista. Ero kasvoi taas pisteen verran helmikuun ensimmäisten matsien myötä, kun wolfsburgilaiset eivät saanet toistettua vuoden takaista urotekoaan Bayernia vastaan ja Schalke nappasi pisteen
Freiburgista (0:0). Kaksi pistettä oikeudenmukaista tulosta vähemmän, vaikkei kuninkaansinisten peliesitys palkinnokseen voittoa ansainnutkaan. Kahta, valitettavasti päättävissä asemissa ollutta, silmäparia lukuun ottamatta kaikki näkivät Dreisamstadionilla toppari Marcelo Bordonin puskeneen nahkakuulan maaliin, mutta erotuomari saati avustava eivät moista olleet huomaavinaankaan.
Osnabrückissä (1:0) ei tarvinnut moista onneksi kokea, vaan gelsenkircheniläiset saivat urakkansa hoidettua kolmosliigalaista vastaan DFB-Pokalin
Viertelfinalessa ja saivat lisäksi nauttia ensisilmäyksistä Magathin tammikuun yllättävimpään herätehankintaan, kiinalaiseen Hao Junminiin. Schalken seurahistorian ensimmäinen kiinalaispeluri debytoi 'Stan' Libudan seiskapaikalla, koska nuori Lewis Holtby lainattiin aivan tammikuun lopussa enemmän vastuun perässä naapuri Bochumiin.
Arvontatulos välierien osalta sai ainakin seuran talouspuolen iloiseksi, mutta
Bayern Münchenin kohtaaminen kotonakaan ei urheilullisesta näkökulmasta houkutellut yhtä paljoa kuin Werder Bremenin saama kakkosliigan Augsburg.
Kölniläisiä (2:0) taas näkee Gelsenkirchenissä huomattavasti mieluummin, saihan Schalke kasvatettua tappiottomien kotimatsiensa putken kilipukkeja vastaan jo lähes 17 vuoden pituiseksi. Samaan tapaan mieluisaksi näyttivät muodostuneen vapaapotkukombinaatiot Lukas Schmitzin ja Joel Matipin välillä. Bayernia vastaan Münchenissä pelatun ottelun tapaan Schmitzin vasurikuti tavoitti Matipin korkeimmalta, eikä Faryd Mondragon saanut mahdollisuuttakaan pelastaa omiaan. Kuranyin esityöstä Jefferson Farfan sai kunnian korottaa Schalken voittolukemia maalilla, minkä turvin kuninkaansiniset matkasivat Wolfsburgiin mestareita ja Misimovicia haastamaan 20 (!) pisteen kaulan turvin.
Lähes perinteeksi muodostuneeseen tapaan Schalke sai palata autokaupungista taas voitotta.
Wolfsburg (1:2) nappasi sinänsä ansaitun voiton kahden Grafiten maalin myötä Manun loistomatsista huolimatta, mutta varsin ikävänä sivumakuna kuninkaansinisestä näkökulmasta Kuranyilta hylättiin aivan ottelun lopussa maali olemattomin perustein. Parempi se toisaalta oli tästä matsista se tappio napata kuin seuraavasta, odottihan alta viikon päässä taas
Revierderby, nyt kotona. Kaunispa tuosta perjantaisesta illasta lopulta muodostuikin, vaikka välistä - esimerkiksi Nuri Sahinin rankkarista ampuman avausmaalin yhteydessä - pahalta ehtikin näyttää. Sahinin maali ja lüdenscheidilaisten perseily katsomossa painuivat lopulta unholaan, kun ensin Benedikt Höwedes tasoitti ja lopulta Ivan Rakitic pamautti yhden kauden komeimmista maaleista Roman Weidenfellerin taakse takaylänurkkaan. Tunnin kohdalta lähtien aina vain parantunut tunnelma saavutti tuossa vaiheessa huippunsa ensimmäistä kertaa, muun muassa koko Arenan yhteisen
'Wer nicht hüpft, der ist Borusse' -veisun yhteydessä. Gelsenkirchenissä upeaa iltaa vietettiin seuraavaan aamuun ja pidemmäksikin asti, onhan
Derbysieg (2:1) aina
Derbysieg. Kaiken seuranneen valituksen ja Kuranyin Hummelsin loukkaantumisesta syyttelemisen edelleen maukkaammaksi tekemänä.
MAALISKUUMahtavan
Revierderbyn perään alkanut maaliskuu toi ensimmäisenä hyviä uutisia, kun Matipin ammattilaissopimuksesta viimein uutisoitiin. Aikaisemmin valitettavasti Kamerunin tulevaksi maajoukkueekseen valinnut nuorukainen ehti hetken elää samanlaisessa tilanteessa kuin Mesut Özil aikanaan, hänen isänsä puututtua pojan sopimusasioihin. Özilistä poiketen Matip uskalsi sopia asiat itse ja sai lopulta haluamansa, sopimuksen kasvattajaseuraansa. Nuorukainen sai taas ilonaiheita Schalken seuraavasta matsista, kun nyt aiemmasta poiketen Rafinhan antamasta keskityksestä Matipin onnistui puskea ottelun avausmaali
Frankfurtissa (4:1). Schmitz annettua vaihteeksi Höwedesin nauttia tarjoilustaan edeltäneen paikallistaiston tapaan, sai Schalke Rakiticin ja Kuranyin maaleilla napattua varsin suvereenin voiton pankkikaupunkilaisten väliaikaisesta kavennuksesta ja painostusjaksosta huolimatta. Kaksi maukasta voittoa palauttivat eron kutospaikkaan taas yli kymmeneen pisteeseen ja Leverkusenin hävittyä vihdoinkin ensimmäistä kertaa kauden aikana,
Schalkereiden ystävien isännöimänä Nürnbergissä, nousi kuninkaansininen poppoo Bayernin kantaan kakkoseksi.
Stuttgartistakaan (2:1) ei mainittavaksi esteeksi ollut kuninkaansinisten edessä. Magathin talvihankinnoista yksi kummastuttavimmista, lauseenparresta
'der einzige Brasilianer, der kein Fußball spielen kann' tunnettu Edu, onnistui palkitsemaan Neuerin loistavat pelastukset avauspuolikkaan ensimmäisellä kuninkaansinisessä paidassa ampumallaan maalillaan aivan kakkospuolikkaan alkajaisiksi. Serdar Tascin väliaikainen kavennus valui schwaabien kannalta hukkaan, kun täydellisesti kusseesta paitsioansasta nautiskeluasemiin päässeet kapteeni Westermann ja Kuranyi saivat toimitettua pallon muutamien tuskaisten sekuntien päätteeksi maaliverkkoihin. Jens Lehmannin uran viimeinen matsi Gelsenkirchenissä, uransa synnyinsijoilla, päättyi sen ansiosta tappioon. Samaa ei voinut valitettavasti sanoa viikkoa myöhemmin
Hampurista (2:2) Magathin vierailtua aktiiviuransa kultavuosien kotikaupungissa ensimmäistä kertaa kuninkaansinisten luotsina. Ruud van Nistelrooyn avausmaalin Schalke sai kuitattua Kuranyin sekä Rakiticin maaleilla, mutta Edun valitettava epäonnistuminen soolonsa päätteeksi ja turha tasoitusmaali Jonathan Pitroipalta ryöstivät Baumjohannin ylärimakudin kanssa täydet pisteet gelsenkircheniläisiltä.
Hansakaupungista puhe kääntyi nopeasti takaisin Gelsenkircheniin ja Arenalle. Baijerista kantautui uskomatonta valitusta kuninkaansinisten
kotistadionin nurmeen liittyen, parhaimmillaan Kalle Rummenigge kehtasi vaatia pistemenetyksiäkin Schalkelle 'pelikelvottoman' nurmen takia.
Pokalhalbfinalessa se ei ainakaan
Münchenin (0:1 n.V.) suurseuraa häirinnyt, vaan eteläsaksalaiset nappasivat paikan Berliinistä ruhrilaisten edestä Arjen Robbenin soolomaalilla. Vaikkei tuloksen osalta sinänsä aihetta valittamiseen olekaan, ei rangaistuspotkukilpailuun yltäminen mahdotonta olisi ollut Schalkelta. Ratkaisumaalikin olisi ollut estettävissä, mutta Magathin sanoin kuninkaansiniset olivat turhan vihreitä ja kilttejä estämään tapahtumassa ollutta taktisen rikkeen muodossa. Sesongin ensimmäinen takaiskumaali DFB-Pokalissa toi
Pokalausin, mutta tappiosta toivuttiin nopeasti ja mitä mukavimmalla tavalla. Samaisen viikon lauantaina kuninkaansiniset kävivät hakemassa
Leverkusenista (2:0) kaivatun vierasvoiton. Kuranyin onnistui samassa matsissa rikkoa yhden kauden maaliennätyksensä ensimmäisellä kahdesta osumastaan ja bonuksena Bayern otti kotonaan naamaan Stuttgartilta, minkä ansiosta kuninkaansiniset nousivat sarjakärkeen ennen seuraavan kierroksen taistoa müncheniläisiä vastaan.
HUHTIKUUPääsiäisen aikoihin Schalke sai mahdollisuuden ottaa revanssin Bayernista ja mahdollisesti askeleen pitkäaikaisesta piinastaan vapautumista kohti. Müncheniläiset olivat saaneet kuitenkin tankattua huimasti itseluottamusta Manchester Unitedia vastaan Champions Leaguessa napatusta voitosta, minkä ansiosta Bayernin miljoonamiehet saapuivat varmoina asiastaan Gelsenkircheniin.
Schalkerit, katsomoissa ja viheriöllä, taas olivat epävarmempia kuin kertaakaan aiemmin kauden aikana. Arena oli täysin lukossa alusta alkaen, vain ensimmäisen puolikkaan loppupätkä kavennuksineen ja Hamit Altintopin punalappuineen saivat stadionin järisemään. Kuranyin kauden kahdeksastoista osuma ei lopulta pisteisiin ja kärkipaikan säilyttämiseen riittänyt, vaan Franck Riberyn onnekas avausmaali sekä kenttämestarin erikoisesta alkunsa saanut Thomas Müllerin paitsiomaali ratkaisivat voiton
Bayernin (1:2) hyväksi. Schalken nuorukaiset eivät yksinkertaisesti olleet tarpeeksi kypsiä paremman tuloksen saavuttamiseen.
Kauden aikana toistaiseksi aina kaksi peräkkäistä tappiota välttäneenä odotukset putoamistaistelussa paininutta
Hannoveria (2:4) vastaan olivat selkeät: täysi pistepotti ja pysyminen Bayernin kannassa, toivoen eteläsaksalaisten pudottavan pisteitä Leverkusenissa. Baijerilaiset hoitivat oman osuutensa illempana tasapelillään, mutta Schalken ei saanut käytettyä mahdollisuuttaan. Kaikki mahdollinen meni alusta alkaen päin mäntyä Niedersachsenstadionin iltapäivässä. Maalihanat aukesivat kapteeni Westermannin oman maalin myötä, toinen takaiskuosuma syntyi Manun virheestä ja kakkospuolikkaan alun loistava nousu tasoihin sekä paikat johtomaalin iskemiseen hukattiin. Hannoverilaiset kiittivät kuninkaansinisiä ystävällisyydestä ja paukuttivat kaksi halvahkoa maalia viimeisen kympin aikana. Salaattilautasesta ei kannattanut puhua enää lainkaan, tai näin ainakin Gelsenkirchenissä useimmat ajattelivat. Kakkospaikkakin oli ainoastaan neljän pisteen turvin Schalken hallussa ja Leverkusen näytti voivan taas nousta kauden lopussa takaisin kuninkaansinisten kantaan.
Päivä alkoi paistaa Ruhrin sydämessäkin taas
Borussia Mönchengladbachin (3:1) vierailtua Gelsenkirchenissä. Saksassa nähdyistä
choreoista lähivuosien ylivoimaisesti parhaimman ja sanomarikkaimman
taideteoksen antaman bonuksen avulla takavuosien mahtiseura kaatui ansaitusti ja helpohkosti, vaikka gladbachilaiset välistä ehtivätkin Rakiticin mahtavan kaukolaukauksen tuoman johdon tasoittaa, tuomarivirheen avulla tosin. Farfan palautti etulyöntiaseman kuninkaansinisille Kuranyin esityöstä ja Rakitic varmisti voiton kauden seitsemännellä osumallaan. Asemansa
kannattajien sydämissä jo aiemmin sementoineen Kuranyin tapaan sveitsiläiskroatialainen lupauskin alettiin ottaa aina vain enemmän kiintymyksellä vastaan. Vaihdos kymppipaikalta alemmaksi kutoseksi kantoi hedelmää ja Rakitic alkoi lunastaa lupauksiaan vihdoinkin oikein urakalla.
Samaiselta viikonlopulta kantautui Gelsenkircheniin muitakin erinomaisia uutisia. Leverkusen sai turpaan Stuttgartilta, minkä ansiosta Schalken etumatka taulukon kolmospaikkaan kasvoi seitsemään pisteeseen kolme matsia ennen kauden päätöstä. Ainoastaan yksi voitto vain ja kuninkaansinisten osallistuminen Champions Leaguen lohkovaiheeseen seuraavana kautena olisi varmaa. Parempaa mahdollisuutta megaeurosateen varmistamiseksi ei voinut siunautua kuin käytännössä toivottomaan asemaan ajautuneen sarjajumbo
Herthan (1:0) kohtaaminen Berliinissä. Olympiastadionin kauniissa iltapäivässä nähtiin lähes 70 minuuttia täyttä skeidaa, kunnes pääkaupunkilaiset saivat ryhtiliikkeen aikaiseksi ja pääsivät pariin otteeseen hätyyttelemään Manua loistopaikoista. Maalivahdin ilmiömäiset pelastukset, esimerkiksi 'Fanis Gekasia vastaan, pitivät Schalken matsissa mukana aina neljänneksi viimeiseen minuuttiin saakka. Kaikista mahdollisista pelaajista juuri kentän ylivoimaisesti heikoimmaksi arvioitu, kapteeni Heiko Westermann, nousi lopulta kuninkaansinisten sankariksi. Farfanin ja Vicente Sanchezin esityöstä kapteeni osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, siivoten paluupallon varmasti Jaroslav Drobnyn refleksipelastuksesta maaliin saakka. Vaikean, vaikean kauden kruunu Westermannille ja kaiken huomioiden ehdottomasti oikein näin. Heiko ansaitsi onnistumisensa ja Schalke paikkansa Champions Leaguesta.
TOUKOKUUBayernin onnistui samoihin aikoihin pudottaa taas pisteitä, minkä takia minimalistiset haaveet mestaruudesta heräsivät takaisin henkiin Gelsenkirchenissä. Salaattilautasen saamiseksi baijerilaisten täytyisi tosin menettää kahdessa helpohkossa matsissa pisteitä ja Schalken voittoo kummatkin omistaan, minkä takia mestaruutta ei kauhean todennäköisenä uskaltanut pitää. Ajatuksiin mahtui onneksi muitakin asioita, kun uutta kautta koskevia uutisia alkoi kantautua enemmän Ruhrin sydämeen. Erik Jendrisekin hankinta meni Magathin hakuammunnasta, mutta varsinainen pommi pamahti vaivihkaa, kenenkään kaipaamatta ja vielä harvempien toivomana:
Christoph Metzelder palaisi Schalkeen. Junioriaikoinaan nopeasti seurassa käymässä kääntynyt ex-maajoukkuemies ja keltamustien naapurien kapteeni, harvinaisen suurena kusipäänä Gelsenkirchenissä koettu kaveri edustaisi seuraavana kautena kuninkaansinisiä.
Keltamustassa kulmassa Magathin yllätyshankinta aiheutti odotetusti voimakkaita reaktioita ja
Gelsenkirchenissäkään kauhean monet eivät asiasta innostuneet. Aivan yhtä voimakkaita mielenilmauksia asian tiimoilta ei nähty kuin aikanaan
Fußballgott Andreas Möllerin kanssa, mutta paikallisotteluista tai Arenan yleisöstä ei tulevana kautena tulta ja tappuraa puutu Metzelderin saadessa peliaikaa.
Kauden viimeiseltä kotimatsilta
Bremeniä (0:2) vastaan odotettiin paljon ja saatiinkin, vaikkei aivan etukäteen toivotunlaisia asioita. Bremeniläisten koutsi Thomas Schaafin taktiseksi neroudeksi valehdeltu tappio selkeän tuomarivirheen ratkaisemassa matsissa vei vähäisetkin toivot salaattilautasesta Bayernin voitettua oman matsinsa Bochumia vastaan, mutta Arenassa koettiin kaikesta huolimatta uskomattomia hetkiä. Nähtiinkö kyyneleitä? Ei. Buuattiinko tai vihellettiinkö omille? Ei. Suututtiinko ja alettiin riehumaan? Kyllä, mutta ainoastaan hetkeksi sen erään kalastajamulkun muiluttamiseksi ulos
Nordkurvesta. Kaikki muu oli täysin odottamatonta ja fantastista omien kannustamista, tappiosta ei matsin loppuvaiheessa välittänyt enää kukaan, vaan kaikki kuninkaansinistä väriä tunnustaneet lauloivat ainoastaan ylpeyttä omiinsa ja kiittivät upeasta kaudesta sankareitaan. Kotikaarteesta lähtenyt aalto alkoi kiertää Arenaa jo varttituntia ennen päätöstä ja Magathia sekä joukkuetta juhlittiin vielä puolikin tuntia päätösvihellyksestä kymmenien tuhansien
Schalkereiden voimin.
'KU-RA-NYI, KU-RA-NYI' -huudot kajahtivat aina uudestaan Moskovaan siirtymässä ollutta kärkimiestä kaarteen eteen kutsuen. Ja Kuranyi saapui. Kyyneleet silmissään. Gerald Asamoahia muistettiin ja Marcelo Bordon kävi lapsinensa hyvästelemässä - tässä vaiheessa tosin vasta tulevaisuuden asioita tuolloin -
Nordkurven. Bremeniläiset ja saksalaismedia olivat ihmeissään. Bayernissa Louis van Gaal myönsi kadehtivansa Magathia ja gelsenkircheniläisyleisöä. Schalke ei voittaisi mestaruutta tänä kautena, mutta kaikesta huolimatta se saisi hyvällä syyllä tuntea voittaneensa paljon.
'Schalke lebt', kuten kapteeni Westermann jo syyskauden aikana sanoi.
Vappuviikonlopusta viikkoa myöhemmin
Mainzissa (0:0) käyty kauden päätösmatsi ei kauheasti kumpaakaan osapuolta napannut, minkä takia 90 minuuttinen palloiltiinkin alusta loppuun rennolla ja välinpitämättömällä asenteella. Ainoastaan René Adlerin loukkaantumisen myötä maajoukkueen ykkösvahdin paikasta taistellutta Manu Neueria jaksoi tässä vaiheessa kiinnostaa ja muutamine paraatipelastuksineen sekä torjutun rangaistuspotkun myötä DFBn maalivahtikolmikon nuorin jäsen antoi vahvat näytöt Joachim Löwin suuntaan. Saattaisi sentään yksi
Schalker mahtua kokoonpanoon, kun maalikuninkuudesta aivan eri miesten kuin Mario Gomezin tai Lukas Podolskin kanssa taistellut
Kuranyi ei schwaabipellen 'ihanteita' vastannut. Kaulaliinatontun toiminnasta harvinaisen kyseenalaista tekee hänen varmaksi tietämänsä päätöksen venyttäminen viikosta toiseen ja Kuranyin keskittymisen häiritseminen siten. Luultavasti ilman tätä jatkuvaa mediapeliä ja huomion varastanutta touhua Keviniltä oltaisiin nähty pari kolme maalia nyt saatua enemmän, vaikkei se luultavasti kauden lopputulokseen olisikaan vaikuttanut. (Ei Bayern lähes €100Mn investointiensa kanssa voinut kakkospaikkaan tyytyä.) Valitettava sivumaku muuten satumaisen kauniissa kaudessa.
ENDBILANZSaksassa useat odottivat, uskoivat ja halusivat nuorten
Schalkereiden romahtavan kevätkauden aikana. Misimovicin haaveista ja Neururerin tuskailuista ei Gelsenkirchenissä jaksettu kuitenkaan välittää, vaan Magathin nuorukaiset etenivät hämmästyttävän tasaisesti läpi kevään ja varmistivat kakkospaikkansa kolmanneksi viimeisen kierroksen ottelussaan Berliinissä. Saksassa monet tahot eivät halua edelleenkään uskoa tapahtuneeseen, tai siltä se ainakin tuntuu. Nürnbergiläisaviisi
kicker esimerkiksi haluaa antaa kausikatsauksessaan kuvan lähinnä onnekkaasta ja muiden epäonnistumisiin pohjautuvasta menestyksestä, minkä saattaa lukea myös muun muassa Werder Bremenin managerin Klaus Allofsin analyyseistä. Hampurissa, Bremenissä, Wolfsburgissa tai Leverkusenissa saattoi paremmat yksilöt palloillakin menneen kauden aikana, mutta kuninkaansiniset olivat kokonaisuutena, joukkueena, täysin eri kategoriasta näihin verrattaessa. Paikoittelen väittäisin Schalken olleen parempi joukkueena kuin mestaruuden napannut Bayernkin. Eroa vain tuppaa syntymään, kun punanuttua kantaa supertähti Arjen Robben ja kauniimpaa paitaa parikymppinen Christoph Moritz tai Hao Junmin.
Kuninkaansinisten kesän ainoa suurinvestointi osoittautui ensimmäisen kautensa aikana kannattavaksi ja yhdeksi Bundesligan parhaista. Felix Magath sai askarreltua vähäisin resurssein Gelsenkircheniin tasapainoisen kaaderin seuran murrosvaihetta edistäen, onnistuen luopumaan paikoin vanhasta painolastista ja tuomaan kehiin uutta, tuoretta voimaa. Lukas Schmitz, Moritz, Joel Matip ja kumppanit nousivat täysin tuntemattomista pojankoltiaisista otsikoihin, eivätkä Magathin tuomat debytantit tähän loppuneet. Kauden aikana kaikkiaan
kaksitoista nuorta miestä sai ensiminuuttinsa sakufutiksessa ja tästäkään huolimatta Schalken suoritustasossa ei voitu nähdä merkittävää heilahtelua. Päinvastoin, Magathin onnistui paikata erinomaisesti kaaderin puutteita näiden nuorukaisten kanssa matsista toiseen. Eikä ainoastaan pelaajien kanssa, vaan myös rohkeasti taktiikkaa ja kenttäryhmitelmää muuttaen. Quälixin improvisointi matsien välissä ja toisinaan näiden aikanakin lähenteli paikoin taidetta. Alkukaudesta esimerkiksi Kölnissä nähty systeemi yllätti kaikki kolmen miehen alakertansa ja neljän suojaavan keskikenttämiehen kanssa. Valmentaja vaihteli puolustuskalustonsa vakiinnuttuakin keskikentän ja hyökkäyksen koostumusta tiuhaan tahtiin, tehden ohessa Ivan Rakiticin kutoseksi pudottamisen kaltaisia odottamattomia roolimuutoksia, jotka kantoivat hedelmää.
Vaikka Schalke ei niin sanottua
Systemfußballia sen tarkemmassa määritelmässä pelannutkaan, onnistui Magath kerrasta toiseen istuttamaan valitsemansa miehet oikeanlaiseen formaattiin ja sai tuloksia aikaan. Joukkue vain toimi ja toimi, keräsi tasaisesti pisteensä ja ei käynyt marraskuun puolivälin ohitettuaan enää kertaakaan kolmospaikan alapuolella taulukossa. Mediassa tai muissa seuroissa esitetyistä analyyseistä on tältä pohjalta vaikea löytää järjenhiventäkään, ei tällaista tahtia pysty kulkemaan yhdeksää kuukautta vain onnen ja muiden heikkouden tasoittamaa tietä pitkin. Samanlaista päättömyyttä se on kuin sanoa Otto Rehhagelin ja Kreikan voittaneen vahingossa sekä ainoastaan ennakkosuosikkien heikkouden takia Euroopan mestaruuden vuonna 2004. Parasta kaaderia ei voinut helleeneiltä tai mennen kauden kuninkaansinisiltä sanoa löytyvän, mutta kaikkia mahdollisia puutteita saatiin kompensoitua muilla keinoin ja ennen kaikkea yhtä yksikkönä, joukkueena. Schalken kakkospaikka megainvestoinnit tehneen Bayernin takana on täysin johdonmukainen ja ehdottoman ansaittu tulos.
Salaattilautasta, vaikka asiasta kevään mittaan puhuttiinkin ja lähes loppuun asti taisteltiin, ei tämän kaaderin kanssa ollut realistista napata müncheniläisten edestä. Louis van Gaal sai kasattua yksilöistään tarpeeksi toimivan kokonaisuuden, joka sai napattua huonoistakin esityksistä tarpeelliset pisteet varmasti matkaansa ja yhtä lipsahdusta lukuun ottamatta säilytti kerran valtaamansa kärkipaikan loppuun saakka. Gelsenkircheniläisiltä taas pääsi tankki välistä tyhjenemään, kun Bayernia vastaan keskinäisistä kamppailusta lyhyen aikavälin sisään tulokseksi saatiin kaksi tappiota ja realistiset haaveet pysteistä kaatuivat siihen. Kaikkia muita vastaan virta riitti helposti, vaikka lopulta bremeniläiset vahingossa kevättaulukossa pari pistettä kuninkaansinisten eteen lipsahtivatkin. Stuttgartia ei syyskauden takia voitu enää laskea minkäänlaiseen kilpailuun mukaan, Ruhrin keltamusta nurkkaus tai Leverkusen ja Hampuri sitä vastoin voitiin. Kaksi ensin mainittua päihitettiin komeasti - naapurit molemmissa matseissa kauden aikana ja maukkaalla tavalla kaiken lisäksi - ja hampurilaiset eivät onnistuneet päihittämään kuninkaansinisiä kummassakaan matsissa mahdollisuuksistaan huolimatta. Eikä se Bremenkään lähellä ollut, Klaus Allofs voi sulloa itkunsa hanuriinsa ja pohtia vaikka syitä
Pokalfinalen karuun 0:4 -tappioon. Schalkelta ei vastaavanlaista romahdusta koskaan nähty, vaikka olivat niin kauhean keskinkertaisia olevinaan.
Ansio tästä menee eittämättä mainion puolustustyöskentelyn suuntaan. Alakerrasta on mahdollista nimetä useita onnistuneita yksilöitä sarjassa vähiten maaleja päästäneestä ja eniten nollapelejä pelanneesta Manuel Neuerista tasollensa palanneeseen Marcelo Bordonin sekä paikkansa vakiinnutettuaan Bundesligan luultavasti parhaaksi toppariksi nousseeseen Benedikt Höwedesiin. Schalken saavutus on kuitenkin pakko laittaa ennen kaikkea erinomaisesti onnistuneen joukkuepelin ansioksi. Magathin täytyi kauden aikana alati improvisoida puolustusnelikkonsa kanssa, mutta tasossa se ei näkynyt missään vaiheessa. Ei, vaikka käytettiin Carlos Zambranon kaltaisia märkäkorvia tai Schmitzin tapaisia 'luonnolliselta' pelipaikaltaan pakkosiirrettyjä miehiä. Ylempiä kenttäalueiden tuki oli erityisen tärkeää ja se ei rajoittunut ainoastaan yhteen tai kahteen käytössä olleeseen ankkuriin, vaan kaikki osallistuivat pyyteettömästi puolustustyöskentelyyn. Rakiticin kaltaisen puhtaasti hyökkääväksi luonnehditun kaverin kukkaan puhkeaminen puolustavassa roolissa puhuu omaa kieltään näistä asioista. Kärkimiesten osalta aiheesta on ehditty puhua useasti aiemminkin, mutta Jefferson Farfanin tai Kevin Kuranyin valtavalla työmoraalille ja -panokselle on pakko nostaa hattua taas kerran. Schalken erinomaisista vastahyökkäyksistä ties kuinka moni käynnistyi kaksikon tekemistä tai aiheuttamista pallonriistoista, joita he lopulta olivat päättämässäkin maalin edessä. Ei Bayernin Christian Nerlinger täysin väärässä ollut haukkuessaan Schalken osaavan erinomaisesti rikkoa ja katkaista vastustajan pelin.
Bruno Labbadia taas ampui ohi kohteensa, kun sanoi Gelsenkirchenin ylpeyden osaavan vain tämän pelitavan ja olevan muuten enemmän tai vähemmän saamaton. Hampurilaiset itse eivät esimerkiksi saaneet ammuttua kuin pari hassua maalia kuninkaansinisiä enemmän kauden aikana, eikä merkittävästi kovempia maalimääriä nähty ylipäänsä kuin ylivertaisen hyökkäyskaluston omaavilta Bayernilta, Leverkusenilta, Bremeniltä ja maalikuningas Dzekon tuottaneelta Wolfsburgilta. Apropoo Wolfsburg, kuten aiemmin todettua, ei Schalken pelitapa lähtökohtaisesti kauheasti eronnut autokaupunkilaisten vastaavasta Magathin ajalta. Molemmat aloittivat pelaamisen puolustuksen pitävyyden varmistamalla, minkä jälkeen pallonriistoista lähdettiin myllyttämään omia hyökkäyksiä. Ero kansanauton ihailtuun peliin muodostui suurimmaksi osaksi yksilötasolla, Schalkelta kun ei Dzekon, Grafiten tai Misimovicin tasoisia kavereita löytynyt. Kuranyin onnistui kaikesta huolimatta taistella maalikuninkuudesta ja rikkoa yhden kauden maaliennätyksensä, samoin kuin viimein paremmin sinuiksi viimeistelytaitonsa kanssa pääseen Rakiticinkin. Vastaiskupelaamisessa maalintekoon ja maalipaikkojen rakenteluun osallistui myös useita eri kavereita säännöllisesti, komeaan tapaan maalitilinsä avanneista Jan Moravekista ja Christoph Moritzista hyökkäysten organisoinnista vastanneisiin Lewis Holtbyyn sekä Levan Keniaan. Kuninkaansiniset korvasivat puuttuvan yksilötason luokan kollektiivina, jossa kaikki tiesivät ja osasivat omat tehtävänsä.
Kaikki eivät tällaisesta futiksesta välitä, mutta ainakin allekirjoittaneen makuun se kolahtaa. Kauden ehdottomasti parhaaksi peliksi nouseekin edellisestä
Vizemeisterschaft-kaudesta muistuttava vierasmatsi Bremenissä. Se demonstroi vakuuttavasti, miksi Schalke ansaitsi kakkospaikkansa ja sen varsinkin Bremenin edestä. Weserstadionin pimenevässä illassa nähtiin taktisesti täysin ylivertainen esitys, kaksi komeaa vastaiskumaalia sekä kauden ylivoimaisesti komein yksittäinen puolustuspään suoritus bremeniläisten vapaapotkuun vastanneen paitsioansan muodossa. Kuuden tai seitsemän vastustajan jähmettymistä hölmistyneinä paitsioasemaan ei kauhean usein pääse näkemään. Fantastista! Stuttgart vastaavaa yritti kevään aikana, mutta ei aivan tainnut onnistua Gelsenkirchenin matsissa. Schalke yksinkertaisesti onnistui lähes kaikessa kokeilemassaan ja peittosi näissä asioissa kaikki muut Bayernin 'alapuolisen' sarjan porukoista.
Kautta 2009/10 voi syystäkin sanoa kuninkaansinisten parhaaksi sitten Huub Stevensin kahden viimeisen vuoden, nämä kun toivat seuran edelliset pystit. Ralf Rangnickin aikana saatettiin nähdä pelillisesti huomattavasti vahvempi esitys DFB-Pokalin loppuotteluineen tai Slomkan aikakaudella käytiin lähempänä mestaruutta ja seuraavan kauden aikana pelattiin Champions Leaguen
Viertelfinalessa. Näitä saavutuksia saattoi kuitenkin osaltaan odottaa, kaaderi oli vahva tai sitä vahvistettiin usein kallein hankinnoin. Nyt rahaa ei vahvistuksiin pahemmin löytynyt ja kaaderia arvioitiin varsin tyrmäävästi edeltäneen katastrofikauden jälkeen. Saavutetunkaltaiseen menestykseen ei Gelsenkirchenissä uskonut tämän kauden alla kukaan eikä vastaavanlaisia esityksiäkään osattu odottaa, varsinkaan Magathin kokoonpanoon kaivamilta huomattavan samaistumiskelpoisilta nuorukaisilta. Kaudesta ei tarvitsisi hukata näinkään montaa sanaa saati yhtä ainutta uutta, mikäli vain saisi kaikki aistimaan ja kokemaan sen Bremeniä vastaan kauden viimeisessä kotimatsissa nähdyn tunnelman...
'... Mit einem Doppelschlag – wobei ausgerechnet der Gelsenkirchener Junge Mesut Özil den Führungstreffer für die Bremer markiert – wird das in sanfte Träume gebettete, königsblaue Pflänzchen samt Wurzeln mit voller Wucht aus dem sandigen Boden gerissen und in einem riesigen Schredder zu Kompost verarbeitet. Alle Meisterträumereien sind mal wieder wie eine riesige Seifenblase geplatzt. Schalke 04, der ewige Zweite. Schalke, der ewige Vize-Rekordmeister. Schalke braucht keinen Meisterbalkon, keinen neuen Briefkopf, keinen neuen Wimpel. Was für ein Schock für Königsblau könnte man als Nicht-Schalker meinen! Doch als die Schalker Ratio, die königsblaue Fanseele, im Moment dieser vermeintlich bitteren Niederlage zu realisieren beginnt was da gerade passiert ist, wendet sich das Blatt plötzlich zu einem zuckersüßen Spektakel der Meisterklasse. Ein großes, spontan inszeniertes „Dankeschön“ des Schalker Volkes für eine herausragende, überragende, nie für möglich gehaltene Saison nimmt seinen Lauf. [...] Stolz statt Trauer erfüllt die Donnerhalle und wer beim Lesen dieser Zeilen als auch in dem Moment dieser einzigartigen Liebesbekundung selbst keine Dauergänsehaut hat und hatte, der sollte schleunigst mal „nach dem“ Arzt gehen. Das, was ab der 70. Minute am letzten Heimspieltag in unserer Donnerhalle plötzlich abgeht, „datt ist Schalke“. Datt ist besser als Sex. Große Emotionen, große Gefühle, großes Kino, ein weiterer Baustein beim Bau der Kathedrale namens „Mythos Schalke“ [...] Und die Bremer, auf Rang und Rasen, ja die wissen gar nicht so richtig wie ihnen geschieht. Fasziniert schauen sie diesem Schauspiel zu, machen wie paralysiert die „Welle“ in ihrer Kurve einfach mit und reiben sich mehrfach die Augen, schauen wiederholt auf den Spielstand, der auf dem riesigen Videowürfel ganz klar ansagt: Schalke hat mal wieder die Meisterschaft verloren. Die Meisterschaft verloren, aber doch so viel mehr gewonnen. So schön wie Schalke in diesem Moment feiert, so schön kann kein Deutscher Meister feiern.' Vaikea tuota päivää on
sanoin Olia paremmin kuvailla. Maagisia, kauniita hetkiä. Schalkea parhaimmillaan.
Danke, Magath ja pojat.
