el_m0nstro
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda
|
 |
Vastaus #250 : 26.07.2011 klo 12:02:16 |
|
Esimerkiksi topparien hankintapolitiikka on tuntunut viimeisen puolen vuoden (ei siis vain tämä siirtoikkuna) aikana linjattomalta. Heitä on hankittu 3, joista kaikki ovat silmissäni aika kirjoittamattomia kortteja, ja melko samalla viivalla (Ruiz ja Fernandez lupaavia, mutta saa nähdä miten sopeutuvat Italiaan, Britos pelannut vasta yhden hyvän kauden eikä minkäänlaista kansainvälistä kokemusta). Heistä on luultavasti vain 1 menossa avaukseen, vaikka ketään ei ole varsinaisesti penkkimieheksikään hankittu.
Ko. ajanjaksona olisin ennemmin hankkinut yhden selkeän avauksen miehen, jolla on kokemusta kovistakin peleistä, ja toisen joka on nuori ja kilpailuttaa ja tarpeen tullen täydentää avausta. Ts. Ruizista ja Fernandezista toisen olisi voinut jättää hankkimatta, ja Britoksen sijaan olisi voinut hankkia jonkun toisen, jonka kyvyistä on näyttöä pidemmältä kuin yhden kauden ajalta, eli ei siis ole yhtä riskihankinta. Valmiita nimiä en ollut miettinyt, mutta jos lähtee asiaa lähestymään vaikka sitä kautta että keitä on Italiassa/-sta liikkunut viime aikoina samoilla hinnoilla, niin esim. Zapata tai jo täällä spekuloitu Criscito. Molemmat ovat Britosta "nuorempia mutta kokeneempia" pelaajia, joiden kohdalla skenaario "floppaa ja tammikuussa lainalle takaisin Bolognaan" ei ole mitenkään mahdollinen. Ja joo, Criscito on pelannut enemmän vasenta wing-backia, mutta on mielestäni vasempana topparina yhtä hyvä. Ja jos hänet olisi hankittu, niin olisihan hän muiden topparien kunnossa ollessa voinut toimia vasemmalla laidallakin, se kun on Napolin vähiten sementoituneita pelipaikkoja.
|
|
|
|
Mogitus
Poissa
Suosikkijoukkue: Internazionale
|
 |
Vastaus #251 : 26.07.2011 klo 12:07:11 |
|
Jos et ole seurannut, niin Criscitohan oli jo siirtymässä Napoliin, Genoan kanssa kaikki oli sovittu. Palkkatoiveet vaan ylittivät Napolin rajat, jolloin mies lähti ryssiin huoraamaan.
Zapatan siirtoa vähän ihmettelin itsekin, että miksi lähti johonkin Villarrealiin. Luulisi, että Italiassa olisi ollut isompia ottajia. Noh, ehkä isot seurat ovat arvioineet, että Zapatasta ei olisi kantamaan paineita tai jotain, vaikea sanoa. Toki hintakin olisi ollut ainakin tuplat isommille seuroille tuohon hintaan nähden millä nyt siirtyi (käsittääkseni jotain 7,5m€).
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.07.2011 klo 12:11:28 kirjoittanut Mogitus »
|
|
|
|
|
el_m0nstro
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda
|
 |
Vastaus #252 : 26.07.2011 klo 12:23:24 |
|
Jos et ole seurannut, niin Criscitohan oli jo siirtymässä Napoliin, Genoan kanssa kaikki oli sovittu. Palkkatoiveet vaan ylittivät Napolin rajat, jolloin mies lähti ryssiin huoraamaan. Seurasin, puhuttiinhan tuosta tässäkin topicissa n. kuukausi sitten jo tehtynä kauppana. Mielestäni olisi ollut hyvä kauppa, mutta toisaalta minun tehtävänäni ei ole pitää Napolin palkkakuittia järjestyksessä, enkä edes tiedä mitkä sitten olivat Crisciton kohtuuttomat vaatimukset. Toki Napolin palkkakulujen kurissa pysymiselle joukkueen vahvistumisesta huolimatta täältä 
|
|
|
|
Spillo
Poissa
Suosikkijoukkue: Maradona è Dio e Lavezzi il suo erede
|
 |
Vastaus #253 : 26.07.2011 klo 14:55:17 |
|
Criscito olisi tullut kilpailemaan peliajasta Dossenan kanssa ja luulenpa että olisi jäänyt jalkoihin Dossenan ollessa sopivampi fyysisempänä. Crisciton hankinnan motiivina oli napolilaisuus ja sellainen on paska kriteeri pelaajia hankittaessa. Hintaa oli aivan liikaa hyvin ilmeisestä varamiehestä ja todella hyvä ettei Napoliin siirtynyt sekä napolilaiset pelaajat ovat melkeinpä järjestään olleet paskoja.
Oikeastaan Napolin hankinnat on melko helppo kategorioida, pienempien avainpelaajat. Maajoukkue ei sinällään kelpaa tasomittarina, kyseessä kulloisen maajoukkueen valmentajan näkemys. Sen enempää ei Campagnaron arvo laske vaikkei maajoukkueeseen valitakaan, samat sanat Britoksesta. Britos, Dzemaili ja Inler on kaikki täsmähankintoja, täsmähankinnoista joutuu maksamaan. 2 nuorta topparilupausta rosterissa ei todellakaan ole liikaa, pelaajapolitiikka on pysynyt erittäin johdonmukaisena mikä luo pohjaa jatkuvuudelle.
Lucarelli vaikuttaa todella aliarvostetulta, kannattaa maalitilaston lisäksi katsoa seurat joita pelaaja urallaan edustanut. En koe pienintäkään epäilystä ettei Lucarelli palloja verkkoon laittaisi Napolin tarjoilusta. Lucarelli istuu aitona kapinakenraalina mainiosti Napoliin, siinä on teille makarooni jota ei ole tehty makaroonista. Se varsinainen varakärki tulee kuitenkin vielä ja pelaajan on täytettävä kriteerit kooltaan ja liikkeeltään.
Garganon kohdalla myynti ei tulisi yllätyksenä, sillä taas on negetiivisia vaikutuksia Hamsykiin. Inler ja Dzemaili tulivat sikäli hyvään aikaan ja joukkueen tasapaino vaikuttaa hyvältä.
|
|
|
|
|
Mogitus
Poissa
Suosikkijoukkue: Internazionale
|
 |
Vastaus #255 : 28.07.2011 klo 01:45:31 |
|
 Ja oliko syy tosiaan vain se, että Napolille arvottiin Inter-vieraspeli jonkun CL-kierrosta edeltävälle/CL-kierroksen jälkeiselle viikonlopulle?
|
|
|
|
maansiirtokone
Poissa
Suosikkijoukkue: italofudis - Romaan taittaen
|
 |
Vastaus #256 : 28.07.2011 klo 03:47:45 |
|
“I’m ashamed to be Italian! I want to change citizenship!”
In a truly bizarre detail, it's reported De Laurentiis was so eager to get away from the Lega hall that he asked for a lift from a passing teenager on a scooter.  Vissiin hermo mennyt ja ihan kunnolla ...  Ja oliko syy tosiaan vain se, että Napolille arvottiin Inter-vieraspeli jonkun CL-kierrosta edeltävälle/CL-kierroksen jälkeiselle viikonlopulle? Neljä päivää ekan tsämppäripelin jälkeen on vieraspeli Milania vastaan, ja tsämppärin toisen kierroksen jälkeen on kolmen päivän päässä sitten Inter-matsi.
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
 |
Vastaus #257 : 28.07.2011 klo 11:02:50 |
|
 Neljä päivää ekan tsämppäripelin jälkeen on vieraspeli Milania vastaan, ja tsämppärin toisen kierroksen jälkeen on kolmen päivän päässä sitten Inter-matsi.
Tää on näitä aloitteleville UCL-tallaajille tulevia yllätyksiä. Suurseurathan tuosta myös ajoittain kärsivät, eikä mutinaa oikein enää kuulu (no, Mouri valitti, mutta niin valittaa kaikesta muustakin).
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #258 : 28.07.2011 klo 11:17:16 |
|
“I’m ashamed to be Italian! I want to change citizenship!”
In a truly bizarre detail, it's reported De Laurentiis was so eager to get away from the Lega hall that he asked for a lift from a passing teenager on a scooter.
 Paskatunkiolla luultiin varmaan, että Tsämppärin aikana voi pitää lomaa kotiliigasta. Noh, ainakin on selitykset valmiina kun keväällä taival jatkuu Eurooppa-liigassa ja sarjassa napataan se perusvarma kuudes sija.
|
|
|
|
|
parmiglia
Poissa
Suosikkijoukkue: Parma
|
 |
Vastaus #260 : 28.07.2011 klo 13:31:12 |
|
Paskatunkiolla luultiin varmaan, että Tsämppärin aikana voi pitää lomaa kotiliigasta. Noh, ainakin on selitykset valmiina kun keväällä taival jatkuu Eurooppa-liigassa ja sarjassa napataan se perusvarma kuudes sija.
Kyllähän tuossa nyt rehellisyyden nimissä kävi aika paskamainen tuuri joten sen puoleen raivarit on ymmärrettäviä.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #261 : 28.07.2011 klo 14:24:44 |
|
Kyllähän tuossa nyt rehellisyyden nimissä kävi aika paskamainen tuuri joten sen puoleen raivarit on ymmärrettäviä.
Lueppa teekkarin viesti tuosta ylempää. Pitkässä juoksussa kaikille sama jne.
|
|
|
|
Casma
Poissa
Suosikkijoukkue: Mole.
|
 |
Vastaus #262 : 28.07.2011 klo 14:29:42 |
|
Kyllähän tuossa nyt rehellisyyden nimissä kävi aika paskamainen tuuri joten sen puoleen raivarit on ymmärrettäviä.
Niin, kaikilla samat säännöt jne. Juve pelasi kanssa interiä ja Bayernia vastaan, muutaman päivän sisällä. Muutama vuosi takaperin. Nyt varsinkin Napolin pelaajarinki joutuu koetukseen. Ei tarvita kun pari avainpelaajan loukkaantumista, kausi voi kusta jo siitä. Katsellaan...
|
|
|
|
Migelo
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Spurs
|
 |
Vastaus #263 : 28.07.2011 klo 14:50:56 |
|
Mitä itkemistä Napolilla on tuossa sarjaohjelmassa, kun aikalailla samoilla viivoilla ohjelman suhteen on myös pahimmat kilpailijat; UCL:n ekan kierroksen jälkeen Interillä vastassa AS Roma ja Milan vierailee Napolin kotikentällä. Toisen UCL-kierroksen jälkeen Interillä on vastassa Napoli ja Milanilla Juve vieraissa.
Paska tuuri, mutta ihan yhtä paska on muillakin.
|
|
|
|
Spillo
Poissa
Suosikkijoukkue: Maradona è Dio e Lavezzi il suo erede
|
 |
Vastaus #264 : 28.07.2011 klo 17:29:33 |
|
Niinpä niin, pohjois-italialaiset "arvonnat" kyllä tiedetään.
Aika tiukoille meinataan kabinettipeli ensi kaudella näköjään vetää, isot rahat kyseessä ja kyynerpäät kohotettiin jo ennen kauden alkua. Ohjelman ideanahan on selvästikin pyrkiä estämään Napolin scudettoa, sijoitusta kolmen joukkoon ei tässä sarjassa mikään ohjelma tai kabinettipeli estä. Materiaaliero on niin mittava noihin puuhasteleviin tyhjätaskuihin, jotka hinkkaavat luottokorttinsa creditpuolta saadakseen edes jonkun ikälopun uransa ehtoopuolella jo kauan olleen Dannyn riveihinsä.
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
 |
Vastaus #265 : 29.07.2011 klo 06:41:54 |
|
Niinpä niin, pohjois-italialaiset "arvonnat" kyllä tiedetään.
Aika tiukoille meinataan kabinettipeli ensi kaudella näköjään vetää, isot rahat kyseessä ja kyynerpäät kohotettiin jo ennen kauden alkua. Ohjelman ideanahan on selvästikin pyrkiä estämään Napolin scudettoa, sijoitusta kolmen joukkoon ei tässä sarjassa mikään ohjelma tai kabinettipeli estä. Materiaaliero on niin mittava noihin puuhasteleviin tyhjätaskuihin, jotka hinkkaavat luottokorttinsa creditpuolta saadakseen edes jonkun ikälopun uransa ehtoopuolella jo kauan olleen Dannyn riveihinsä.
Pitää arvostaa miestä jonka linja on ja pysyy  Selitykset on hyvä aloittaa jo nyt.
|
|
|
|
parmiglia
Poissa
Suosikkijoukkue: Parma
|
 |
Vastaus #266 : 29.07.2011 klo 12:54:21 |
|
Niin, kaikilla samat säännöt jne. Juve pelasi kanssa interiä ja Bayernia vastaan, muutaman päivän sisällä. Muutama vuosi takaperin. Nyt varsinkin Napolin pelaajarinki joutuu koetukseen. Ei tarvita kun pari avainpelaajan loukkaantumista, kausi voi kusta jo siitä. Katsellaan...
Ja tuo fakta poistaa sen että de Laurentiksen olisi pitänyt laittaa peukku suuhun ja laskea kymmeneen kunnes kiukku on mennyt ohi? Tuskin tuossa ymmärrettävässä tunteenpurkauksessa nyt kukaan loukkaantui. Samanlailla tuo pelaajien loukkaatuminen pätee muihinkin kuin Napoliin.
|
|
|
|
Spillo
Poissa
Suosikkijoukkue: Maradona è Dio e Lavezzi il suo erede
|
 |
Vastaus #267 : 07.08.2011 klo 15:54:47 |
|
Napoli vetää tänään harjoitushöntsän Sevillan mustalaisia vastaan. NAPOLI (3-4-3): De Sanctis; Britos, Cannavaro, Fernandez; Dossena, Inler, Donadel, Maggio; Santana, Hamsik, Lucarelli. All.: Mazzarri. In panchina: Rosati, Rinaudo, Aronica, Grava, Ruiz, Cigarini, Dzemaili, Mascara, Dezi
Tässä vaiheessa on selvää että nuori argotoppari Fernandez on ollut todellinen hitti, toinen joka on keränyt kehuja on Britos. Erittäin positiviisesti on ollut liikkeellä myös Lucarelli, loppukädessä näen täysin mahdollisena että hän haastaa vielä pelipaikasta Cavanin jos Cavani ei löydä maalia viime kauden lailla.
Mannini saatiin yllättäen ulostettua ja puoliomistuksesta Siena pulitti peräti 400 tonnia. Rinaudon ulostaminen on vielä edessä ja Cigarinin voi Napolissa pelastaa vain Garganon myynti. Aronican kohtalo on vielä epäselvä ja Mazzarri ratkaisee asian höntsien perusteella. Dezi on uusi tuttavuus ryhmässä ja kyseessä on muualta hankittu junnu, joka pelityylinsä puolesta on otettu mukaan Hamsykin varamiehenä.
Lavezzia on yhdistetty tällä kertaa Atletico Madridiin ja Tottenhamiin.
|
|
|
|
Spillo
Poissa
Suosikkijoukkue: Maradona è Dio e Lavezzi il suo erede
|
 |
Vastaus #268 : 14.08.2011 klo 20:47:17 |
|
Cristian Chavez siis siirtymässä Napoliin, argot otetaan aina ilolla ja suurella riemulla vastaan. Kaveri kertoo idolikseen itsensä Lavezzin ja pelityyli harvinaisen samantapainenkin nopealla vilkaisulla. Ajatuksena että Pocho ja tämän klooni vetäisivät yhtäaikaa kentällä kovettaa vanhemmankin. Mikä liike silloin olisikaan ja tv-kuva pysyisi perässä vain hidastettuna.
Napoli kävi voittamassa Mallorcan heidän saarellaan 0-1 Zunigan maalilla. Hehkutusta olivat saaneet Rosati maalissa, Campagnaro, Fernandez, Zuniga ja Santana. Hugo siis palasi ja oli heti tyypillisen hyvä, todella kova kaveri jolle voisi kyllä antaa kapun nauhan varsinkin kun se kaveri jolla se on ei kuulu millään avaukseen. Alakerta vaikuttaisi harjoitushöntsien perusteella kuuluvan mennä Campagnaro-Britos-Fernandez ryhmityksellä. Cavani ja Lavezzi olivat Mallorcasta poissa ansaituilla lomillaan.
Giuseppe Rossia on ollut Napolin huhuissa, en tykkää sitten yhtään ja mitään pelaajkaupallista itsemurhaa ei De Laurentiiksen pidä mennä tekemään. Eiköhän kyse ole kuitenkin vain Rossin pysymisestä huhuissa ja todellista kontaktia ei edes ole.
Todella hyvältähän tämä näyttää kunhan nyt vaan pidetään se Pocho ja omistaja ajelee skootterikyydeillä väsäilemään niitä b-leffojaan eikä sotke harmoniaa.
|
|
|
|
Spillo
Poissa
Suosikkijoukkue: Maradona è Dio e Lavezzi il suo erede
|
 |
Vastaus #269 : 19.08.2011 klo 14:30:12 |
|
Napoli pelasi kauden ensimmäisen varsinaisen harjoitusottelunsa itseään vastaan, katsojia paikalla vaivaiset 27 000.
Napoli Arancio: De Sanctis, Campagnaro, Cannavaro, Britos, Maggio, Inler, Dzemaili, Dossena, Hamsik, Lavezzi, Cavani.
Napoli Arancio (secondo tempo): De Sanctis, Campagnaro, Cannavaro, Britos, Dezi, Inler, Dzemaili, Dossena, Hamsik, Lavezzi (20′ st Romano), Cavani.
Napoli Bianco: Rosati, Grava, Fernandez, Ruiz, Gargano, Donadel, Bogliacino, Aronica, Mascara, Zuniga, Lucarelli
Napoli Bianco (secondo tempo): Colombo, Grava, Fernandez, Ruiz, Maggio, Gargano, Donadel, Zuniga, Mascara, Santana, Lucarelli (20′ st Lavezzi).
Marcatori: 25′ pt Mascara, 37′ pt Maggio, 40′ pt Lavezzi, 41′ pt Maggio, 7′ st Cavani, 8′ st Britos (autogol)
Federico Fernandez näytti valitulta Argentiinan maajoukkueeseen, Pochoa ei valittu mikä on pelkästään hyvä. Ei yhtäkään ylimääräistä matsia Pocholle. Cristian Chavez saapuu Napoliin tiistaina, kyllähän tässä voi olla jälleen kyseessä megahankinta. Fernandez on harjoituspelien perusteella ollut aivan fantastinen ostos ja arvostuksesta kertoo myös paikka maajoukkueeseen.
Kyllähän tämä näyttää aivan loistavalta, Scudetto jotenkin kutisee ja taidan laskea kohta housuihini. Napoli matkaa seuraavaksi maailman kovimpaan testiin Barcelonan vieraaksi.
|
|
|
|
Spillo
Poissa
Suosikkijoukkue: Maradona è Dio e Lavezzi il suo erede
|
 |
Vastaus #270 : 22.08.2011 klo 20:02:01 |
|
Napoli on sitten tänään tulessa kauden ainoassa varsinaisessa harjoituspelissään itse maailman parasta seurajoukkuetta Barcelonaa vastaan. Kaikki pelaajat ovat paikalla ja kokoonpano sen mukainen, ainoastaan Ruiz saanee avata sen takia koska ottelu pelataan Espanjassa. Tässä vaiheessa on jo jokseenkin selvää että avaustopparisto sarjassa tulee olemaan Britos-Cannavaro-Campagnaro. Fernandez, jolle Cannavaron paikka siis kuuluisi joutuu odotetusti aloittamaan penkiltä. Tuore hankinta Cristian Chavez ei ehdi vielä tähän peliin ja enkä olisi kovinkaan pahoillani jos Cannavaron jalka vaikka pamahtaisi. Itse otteluhan pelataan huonoon ajankohtaan, koska manu-spurs painaa päälle mutta onhan sitä ennenkin töllötelty paria peliä yhtä aikaa.
Luca Cigarini on nöyrtymässä Atalantaan, tietoa ei ole millaisesta kaupasta olisi kyse mutta mitään käyttöä Napolille ei tuolle turhakkeelle ole. Menee osastoon historian huonoimmat pelaajahankinnat Napolissa ja jälleen oiva varoitusmerkki ettei makarooneja juurikaan pidä hankkia jos pyrkii rakentamaan menestyvää joukkuetta.
Piitkä on ollut tie päästä tälläisiin peleihin taas kiinni, vaikka kyseessä harjoitushöntsä niin tämän päivän realismia ovat tälläiset ottelut myös virallisina.
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #271 : 22.08.2011 klo 23:30:58 |
|
Ei mennyt ihan putkeen 
|
|
|
|
|
Spillo
Poissa
Suosikkijoukkue: Maradona è Dio e Lavezzi il suo erede
|
 |
Vastaus #273 : 23.08.2011 klo 10:25:48 |
|
Harjoituspelejä ei lasketa ja olihan vastustaja kunnioitettava. Ei kai kukaan niin tyhmä ole, että kuvitteli Napolin voittavan Barcelonassa.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #274 : 23.08.2011 klo 10:51:08 |
|
Harjoituspelejä ei lasketa ja olihan vastustaja kunnioitettava. Ei kai kukaan niin tyhmä ole, että kuvitteli Napolin voittavan Barcelonassa.
Ei sitä tiedä. Onhan niitäkin tyhmiä jotka kuvittelevat Napolin voittavan scudetton.
|
|
|
|
|
|